16. joulukuuta 2015

Plagiaatti




Jorge Luis Borges melkein sai Nobelin. Sitä ennen hän kuitenkin kuoli. Se oli pieni skandaali, kun Nobel-komitea kerran ennen sotia antoi palkinnon saajan kuoleman jälkeen, mutta kun saaja oli komitean sihteeri, se kai muutti asian. Mutta sen koommin palkintoa ei ole ruumis saanut; siinä voi olla vähän perää, että Juhani Ahoa mietittiin saajaksi ihan vakavissaan, mutta hänkin kuoli pois vähän yllättäen.

Jälkimaailma voi vähän ihmetellä, että Koskenniemi sinnitteli hengissä odottaen itselleen tuota kirjallisuuspalkintoa. Kai hän itsekin ymmärsi, ettei hänen tavoittamansa kirjallinen taso edellyttänyt sellaista. Minulle Koskenniemi on jälkimainettaan merkittävämpi kirjailija esseistinä ja arvostelijana. Hänen lehtijuttunsa olivat juuri sitä, mitä meillä ei enää ole. Kirjoittaja esitteli sekä aikalaisia että klassikkoja ja teki siten palveluksen lukijoille.

Nyt kirjoittelu on kuin vesivärimaalauksia siinä missä tarvittaisiin kallioperäkarttaa (katso kuvaa). Se minkä silmä näyttä maastossa, riippuu paljonkin irtaimista maalajeista ja ne puolestaan kallioperästä. Kriitikolta odottaisi välillä tietoja siitä, millaisesta maasta esiteltävä teos on versonut.

Borges jäi siis palkinnotta mutta maine on suuri ja ihastuttavan elitistinen. Hänen kirjoitustensa suomennoksilla on ollut huonoa onnea. ”Haarautuvien polkujen puutarha” jäi jotenkin vaille kohahdusta, joka olisi ollut aiheellinen, ja myös ”Hiekan kirja” liukui alennusmyynteihin kuin sukkasillaan. On kolmaskin suomennosvalikoima, jota en edes tunne, koska olen kauan käyttänyt sekä proosan että runouden kattavia valikoimia englanniksi. Ne ovat halpojakin.

Ja kun tarina on ollut todella vimmattu, olen kääntänyt itse espanjasta, kuten tässä blogissa kerran julkaisemani novellin ”Tlön, Uqbar ja Tertius Orbis”. Siinä saa tiedemaailma hiukan kyytiä.

”Mies joka kirjoitti Don Quijoten” on aina ajankohtainen. Sääli että tekijänoikeusjuristit, joita kuulemme nykisin vilisee Helsingin Esplanadilla kuin villiminkkejä, eivät tunne sitä.

Tarinanpäähenkilö on sellainen Pierre Ménard, suurmies. Borges kertoo, miten hän kerran, kukaties 1900-luvun alkupuolella otti kirjoittaakseen Cervantesin ”Don Quijoten”, ja ainakin muutamia lukuja valmistuikin. Hän oli sitkeä henkilö. Ranskalaiselle uuden ajan alun espanjan opetteleminen ja 1500-luvun kirjallisuuteen perehtyminen ei tietenkään ollut pikku juttu. Mutta hän teki sen.

Vaikka Pierre Ménardia ei tiettävästi ole koskaan ollut olemassa, Pierre Ménard oli silti oikeassa. Kokeiltuaan loputtoman kärsivällisesti ja huolellisesti eri vaihtoehtoja hän päätyi aina samoihin sanoihin ja lauserakenteisiin kuin Cervantes eli pintapuolisesti katsoen teksti oli hänen kynänsä jäljiltä juuri sama kuin Cervatesin.

Mielestäni logiikka on aivan selvä. Jos esimerkiksi Panu Rajala kirjoittaisi uudelleen esimerkiksi I.K. Inhan sata vuotta sitten julkaisemaa tekstiä pitäen kiinni koulutetun tutkijan tarkkuudesta eli toistaen mallitekstin sana sanalta, sivu sivulta, tulos olisi tietenkin uusi ja kenties hyvinkin merkittävä.

Inha oli merkittävä valokuvaaja, riuska polkupyöräilijä ja etevä havaintojen tekijä. Mutta hän ei tiennyt mitään digitaalisista kameroista, mukana kannettavista, ilman kautta yhteyksiä ottavista ja katkovista puhelimista, sileistä kestopäällysteistä eikä ehkä edes polkupyörien apumoottoreista. Voi hyvin olla, että hänen tietonsa sähköstä olivat kaiken kaikkiaan sangen niukat verrattuna esimerkiksi Panu Rajalan tietoihin.

I.K. Inha, joka kuoli 1930, ei ollut kuullutkaan talvi- ja jatkosodasta, psyyken lääkkeistä eikä Euroopan Unionista ja sitä ahdistavasta Kreikan talouskriisistä, vaikka hän vieraili helleenien mailla.

Kun Inha kirjoitti ”edessä aukesi meri”, Rajala kirjoittaa sitä vastoin ”edessä aukesi meri”.

Lukija ei voi olla näkemättä eroa. Kirjoittaja on ainakin jossain määrin oman aikansa tuote. Hänen elämyksiään värittää vuosien, vuosisatojen kokemus. Molemmat kirjoittajat olivat kukaties selvillä Kymmenen tuhannen riemuhuudosta ”oi, meri”. Retki oli ollut loputtoman raskas, kuten mukana ollut Xenofon kertoo ”Anabasiksessa”.

Hiukan ihmettelen, että eräiden nykymuistelmien mukaan sotilaat olisivat huutaneet meren ja siis lopulta kodin viimein häämöttäessä ”o thalatta”. Ainakin Loebin laitoksessa on kuitenkin oppinut alaviite, jotain sellaista, mitä Pierre Ménard varmaan harrasti, koska on hiukan epäselvää, huudettiinko siellä attikan murteen tapaan todella ”thalatta” vai seudulla käytetyn joonian murteen mukaisesti ”thalassa”. Sitä sopii miettiä.

Pyysin kerran Pentti Saarikoskea kysymään asiaa Thesleffiltä ja hän lupasi mutta taisi unohtaa. Ja sitten hänkin otti ja kuoli, samoin kuin Borges ja tietenkin Xenofon. Pierre Ménard sen sijaan elää. Hänen osoittamansa kysymys on tekijänoikeudellisesti hyvin pulmallinen. Jos tekijä päätyy eri ajatuksia ajatellen samoihin sanoihin kuin joku toinen tekijä, voiko kysymyksessä olla plagiaatti?

Jorge Luis Borges on käsitellyt tekijänoikeuden teoriaa muutenkin hyvin etevästi. Kuvaamisen eli representaation käsite on vaikea. Borges kertoo Kiinan keisarista – en ole löytänyt tätä tapausta Kiinan historiasta, vaikka olen sitä etsinyt. Tämä keisari halusi valmistuttaa kunnollisen kartan valtakunnastaan, Siperiasta etelän merelle, Korean tuntumasta aina Himalajan armottomillehuipuille. Kartan tuli olla todella tarkka, ja se valmistuikin, Borgesin kertoman mukaan, mittakaavassa 1 : 1. Siis metri kartalla vastasi metriä maastossa.

Kun ainakin laserkeilaus antaa nykyisin tarkkaa tietoa maastosta ja 3 D –mallinnus on helpottanut korkokuvien valmistamista, jään miettimään ja odottamaan, saataisiinko Kiinassa aikaan sellainen Aasian kartta, jossa häiritsevät ja hiukan lapselliset korkeuskäyrät olisi korvattu reliefillä, siis myös z-koordinaatti kirjaimellisesti korotettaisiin arvoonsa.

17 kommenttia:

  1. Se plagiatti on kiinostava teema. Hiljattain minun piti tehdä referaatti yamana kielestä jota puhutaan, tai sitten ehkä enää vaan mietitään (koska sitä osaa vain 90-vuotias nainen jossain kylässä) Tierra del Fuegon ympärillä. Siis intiaanikieli. Erittäin omaperäinen. Ollessaan vasta opintojen alussa englanninkielisesta lähteestä tein referaatin ja sain huonon arvosanan. Syitä oli muitakin mutta pääsyy oli se, että en "ollut käyttänyt omija sanoja" vaan joitakin pätkiä kääntänyt suoraan. Nauroin isoin ääneen kuin tätä kritiikkia luin. "Omilla sanoilla" Tulimaan intiaanikielestä jota puhuu yksi eukko ja jossa sanat ovat metrinpituiset kokoelmat sufikseista ja prefikseista? Niin joo

    VastaaPoista
  2. Olin aikani ajatellut, että Borgesin pieni kirjanen "Seven Nights" olisi ehdoton suomennettava ja avain hänen ajatteluunsa, mutta sittemmin luopunut ideasta ja tuumin, että Borgesille, englannin kielen suurelle ystävälle, on oikein että englantia kunnolla ymmärtävät pääsevät käyttämään sitä ymmärtämällä Borgesia.

    (Ja se on muuten Orbis Tertius).

    VastaaPoista
  3. Geologian, kirjallisuuden ja lidarin konglomeraatti.

    VastaaPoista
  4. "Kun ainakin laserkeilaus antaa nykyisin tarkkaa tietoa maastosta ja 3 D –mallinnus on helpottanut korkokuvien valmistamista, jään miettimään ja odottamaan, saataisiinko Kiinassa aikaan sellainen Aasian kartta, jossa häiritsevät ja hiukan lapselliset korkeuskäyrät olisi korvattu reliefillä, siis myös z-koordinaatti kirjaimellisesti korotettaisiin arvoonsa."

    3D tulostaminen avaa mielenkiintoisia näköaloja myös taiteeseen. Kun värivalokuvaus keksittiin, Akseli Gallen-Kallela oli USA:ssa maalaamassa muotokuvia. Hänen ystävänsä sähkötti hänelle keksinnöstä ja väitti sinulta menee työmaa.

    Tein hiljattain kahdesta lastenlapsestani ällistyttävän onnistuneet 3D muotokuvat lähes luonnolliseen kokoon. (Netissä oli kuva Obamasta tehdystä muotokuvasta). On huomattava että 3D-kuvaa voi ennen tulostusta tyylitellä. Hieman siistimpää kuin saven ja kipsin kanssa äheltäminen.

    Varmaankin tulee tekijänoikeusjuttujakin aiheesta. Jonkin pienoisveistoksen kopiointi on simppeliä.

    VastaaPoista
  5. "koska on hiukan epäselvää, huudettiinko siellä attikan murteen tapaan todella ”thalatta” vai seudulla käytetyn joonian murteen mukaisesti ”thalassa”. Sitä sopii miettiä."

    Mietin: koska retken tehneet palkkasoturit lienevät pääosin kreikan mannermaalta tuntuisi luontevalta olettaa heidän huudahtaneen "thalatta".
    Mainio tarina muuten ja löydettävissä suomeksi. Mainituissa kirjassa mainittiin muuten kurdit, jotka jo silloin olivat hurjia sotureita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisiko tässä oleellista tuo kappaleen aloitus: "Hiukan ihmettelen, että eräiden nykymuistelmien mukaan sotilaat olisivat huutaneet meren ja siis lopulta kodin viimein häämöttäessä ”o thalatta”.

      Poista
  6. https://www.karttakauppa.fi/fi/3d-kohokartta-maailma/F204155/dp

    VastaaPoista
  7. Kolmas maailma on se Etelä-Amerikan kirjallisuuden antologia, jossa on myös blogistin kääntämän jutun lisäksi pari muuta Borges-juttua. Muutenkin mielenkiintoinen kokoelma. Borgesia löytyy myös kokoelmasta Fantastisia kertomuksia ja Portti-lehdestä. The Aleph on kääntämättä, ainakin virallisesti. Runojakin on käännetty Peilin edessä ja takana.

    VastaaPoista
  8. Tuosta Ménardin Cervantesin tekstin "löytämisestä". Tulkitsen sen siten että tarinan kertomisen ainoa oikea ja paras tapa on se millä Cervantes sen teki.

    Samanlainen ajatus on monesti tullut mieleen Haanpään jutuista. Ajatellaanpa vaikka Päntän äijän vajoamista. Jutun oppii helposti ulkoa, koska siinä jokainen sana on juuri paikallaan, eikä siitä voida sanaakaan ottaa pois tai lisätä ilman että kokonaisuus kärsii. Siinä on jotain hämmästyttävää.

    VastaaPoista
  9. Thesleffiltä voi kyllä vieläkin kysyä, mutta ei kannattane aivan kamalasti asiaa lykätä — onhan hän jo yhdeksänkymppinen.

    Θάλαττα todellakin on attikaa (-ττ- on harvinainen muualla; kuitenkin sitä esiintyy boiotian ja kreetan murteissa ja osassa euboiaa [Buck §81]), θάλασσα jooniaa; Kreetasta on myöhäisiä piirtokirjoituksia, joissa on -θθ-, niiden joukossa θάλαθθα. Sitten Alkmanilla on σαλασσομέδοισα (= θαλαττομέδουσα) 'meren valtiatar' ja Hesykhioksella sanakirjassaan δαλάγχαν, joka on ehkä makedonian murretta.

    Ja mitä muotoa huudon päästänyt käytti? Vaikea sanoa, mutta on hyvin mahdollista, että se ei ollut attikaa. Jos se oli jotain ns. outoa murretta, muoto höyläytyi nopeasti pois käsikirjoituksista, paitsi jos se antoi erityisaiheen anekdootille. -σσ- on kai todennäköisin vaihtoehto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ksenofonin johtama joukko muodostui kreikkalaisen palkkasoturiarmeijan rippeistä. Muut upseerit, jotka oli suurelta osin tapettu jo paluuvaellukseen johtaneissa tapahtumissa, olivat pääosin spartalaisia. Ksenofon itse oli mukana siksi, että hän oli joutunut oligarkkisten poliittisten mielipiteittensä vuoksi siirtymään Ateenasta Spartaan.

      Uskaltaisin melkein arvata, että suuri osa armeijasta puhui doorilaisia murteita. Loput oli sitten sitä sekalaista pohjasakkaa, josta palkkasoturiarmeijat muodostuvat.

      Ksenofon itse oli attikalainen, mutta uskaltaisinpa arvata, että suurin osa armeijasta oli doorilaisia ja joonialaisia, jotka olisivat huutaneet, kuten sanoit: "θάλασσα"

      Poista
  10. Tämä Ménard oli todellakin oikeassa: Cervantesin sanoja ja lauserakenteita ei ole helppo ylittää. Aikamoinen vitsi silti kirjoittaa sanatarkasti samoin. Varsinkin, kun Ménardia ei ollut olemassakaan. Oli miten oli, Don Quijote kannattaa lukea. Olisipa aikaa lukea se uudelleen. Ei se käykään ihan käden käänteessä: 1200 sivua täynnä kaikkea mahdollista.

    Borgesiakin voisi yrittää uudelleen. Kauan sitten luin Haarautuvien polkujen puutarhan, mutta en saanut oikein otetta. Silloin ei ollut oikein aikaakaan. Koskahan olisi?

    Desnos´ta muutama päivä sitten, huomasin. Syvennyn, kunhan taas ehdin. Kolmella kielellä, kiitos! EG

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Olisipa aikaa lukea se uudelleen."

      Sitä meillä kaikilla on 24 t/vrk. Kysymys on siitä, mihin sen käyttää: TV:n hömppäohjelmiin tai Cervantesia tylsempien ihmisten kanssa seurustelemiseen. Itse valitsisin Cervantesin. Voisi vaikka verrata vanhan ja uudemman käännöksen tyylin paremmuutta.

      Niksi: pane yöpöydälle ja lue puoli tuntia ennen nukkumista, tulee parempi uni ja kirja on loppu ennen kun huomatkaan.

      Poista
    2. Minullakin on Don Quijoten uusi suomennos yöpöydällä. On luksusta, että isosta klassikosta on kaksi hyvää suomennosta.

      Poista
    3. Moni varmaan ajattelee mutta kukaan ei ole lausunut julkisesti, että on harmi, että moniosaisista kirjoista julkaistaan nykyään yksiosaisia jättilaitoksia (Don Quijote, Karamazov). Kirjaa on mukavaa pitää aina käsillä ja matkassa, mutta liian suuri koko estää sen.

      Poista
  11. Kun ymmärrettävästi oli tarvetta hiukan Tawastsjernan sarjaa pienemmälle Sibelius-elämäkerralle, Erkki Salmenhaara teki sellaisen. Muistan vakavan keskustelun siitä, olisiko hänen pitänyt keksiä Sibeliukselle toinen elämä.

    Toisenlainen tapaus on kuitenkin se, jossa Aila Meriluoto julkaisee omia päiväkirjojaan ja Panu Rajala samana vuonna samoja tekstejä omissa nimissään. Tämä tapaus kai liittyi enemmän Siltalan ja WSOY:n suhteeseen kuin Meriluodon ja Rajalan.

    vuorela, tampere

    VastaaPoista
  12. Kirjallisuudessa on vaikea kuvitella, että jotkut tekisivät toisistaan tietämättä lähes samanlaisen teoksen (sanasta sanaan), mutta samankaltaisia suolletaan runsaasti.
    Toisenlaisen luovan työn tuloksista kirjoitettava dokumentti, eli patenttihakemus, saattaa kyllä olla yhtäaikaa työn alla useammassa paikassa. Yhdessä työpaikassani törmasin siihen, että kahdesti oli kilpailijan kanssa jätetty samasta aiheesta patenttihakemus viikon sisällä. vastaavasta on tarinoita runsaasti. Muttatuskini nekään sanasta sanaan samoja olleet, idea vain.
    Myös jo patentoidun asia saattaa keksiä joku aiemmasta patentista ja tuotteesta tietämätön uudelleen. Omanaan jos sitä kaupittelee, niin saattaa saada kopioijan maineen.
    Kuvataiteessa samankaltaisia kuvioita, mahdollisesti lapsuudessa nähtyjä, saattaa taiteilija suoltaa ominaan. Sitten kun joku kaivaa esiin vanhan lastenkirjan, niin siinä on selittelemistä, vaikka olisikin ihan itse ne keksinyt.
    Musiikissa saattaa säveltäjäkin olla hämmentynyt, olenko säveltänyt tämän itse, vai olenko joskus kuullut (mutta en muista). Näin kaiketi erän Paul mietti esitellessään kappaletta Yesterday kavereilleen.
    Mikä siis on plagiaatti, jos samoista lähtökohdista päädytään samaan tulokseen?

    VastaaPoista