2. marraskuuta 2015

Maankäyttö ja hautaus



Mitä mieltä on oltava siitä, että kaikissa kirkonkylissä parhaat tontit tuhlataan hautausmaihin, joihin on upotettu unohdettuja ihmisiä?

Itsessään Helsingissä läntisellä hautausmaalla Lapinlahden rannassa on osia joihin viimeiset hautaukset on tehty yli 100 vuotta sitten. Malmin lentokentästä käydään hyvin ymmärrettävää kiistaa. Siihen mahtuisi mukavasti rakennuspaikkoja ja vielä lähelle keskustaa hyvin yhteyksien päähän.

Eikö kannattaisi tuhota ensin Malmin hautausmaa. Siihen liittyy niin ikäviä muistojakin. Pääkaupunkiseudun teloitukset toimitettiin tuo hautausmaan seinää aste sotavuosina.

Nykyisin tapaa yhä useammin ihmisiä, jotka sanovat luultavasti tosissaan, että kuoleman jälkeen heidän jäännöksistään olisi hyvä hankkiutua eroon vähän äänin.

Onko siis ajattelutapamme päässyt tältäkin osin vanhentumaan? Monet kunnioitettavat kansat tapasivat haudata esi-isät ja äidit olohuoneen lattian alle. Tietenkin heillä oli lattiat kovaksi tallattua maata, ja voi olla, että eräillä oli tunkiokin sisätiloissa, parhaalla paikalla.

Arkeologian tiedot muuttuvat nopeasti. Suomen varhaisin asutus näyttä sijainneen nykyisessä Lapissa, mikä on kyllä aika yllättävää, ja varhaisimmat metalliesineet näyttävät löytyvän jäämeren rannalta. Etenkin uusien ajoitusmenetelmien aikana kalmistot ovat muinaistutkimukselle korvaamattoman arvokkaita, ja ne näyttävät sijainneen tuollaiset kymmenen tuhatta vuotta hyvin lähellä asutuksia Miksi kummassa?

Tyrkytän tässä vastausta, että maansiirtokoneet liikkeelle ja niukkuustuote maa tehokäyttöön.

Olen näet eri mieltä.

Tätä nykyä on hitaasti voittamassa alaa laajempi käsitys ympäristöstä. Vihervyöhyke eli myös sellaiet kuin Lapinlahti tai Malmi tarvitaan elävän elämän ylläpitämiseen. Perustelussa ei tarvitse rajoittua ihmiseen. Umpeen rakennettu seutu on kaikille epäterveellinen. Tosin hoidettujen alueiden lisäksi tarvittaisiin joutomaita ja kosteikkoa. Uudempaa ympäristöajattelua on vaikeasti havaittavan ympäristön käsittäminen. Voisin itsekin ottaa kotieläimeksi mikrobin, ellei minulla olisi niitä jo kilokaupalla, kuten kaikilla muillakin. Hautausmaista puheen olleen ihmisruumis ei ole kehuttava lannoite. Aineita on vähän väärässä suhteessa.

Aistein erottuva ympäristön lisäksi toinen suojelukohde on tunteiden ja ajatusten ympäristö. Helpoin esimerkki on kesämökki, taloudellisesti järjetön ja oloiltaan useimmiten sietämätön paikka, joita kuitenkin vain harrastetaan. Vähän vaikeampi esimerkki on luonnonsuojelualue. Konstailematon esimerkki on metsä.

 

Vanhimpien kunnon kommunistien tavoin tahdon kyseenalaistaa käsitteen ”maanomistus”. Ei maata voi todellisuudessa omistaa, yhtä vähän kuin ilmaa, vettä tai tulta.

Yhteiskuntamme ja sen terveyttä jäytävä juridiikka perustuu maanomistusolojen järjestelyyn.

Jossain päin Aasia – muistelisin että Japanissa – on seutuja, joissa pellon ja pusikon omistaa esimerkiksi neljä eri ihmistä, yksi kunakin vuodenaikana. Muutkin toimet kuin riisinviljely ovat vuodenaikaan sidottuja. Puunhakkaaja ja peltomies voivat tulla toimeen samoilla maa-alueilla.

Kirkko myi ennen hautapaikkoja kirjaimellisesti ikuisiksi ajoiksi. Se vaikutti silloin hullunkuriselta ja vielä enemmän nyt. Miksi nimittää omistamiseksi sellaista että jokin maa-alue otetaan toistaiseksi pois muusta käytöstä?

Sellainen entisaikojen hautausmaa, jotka muistan oikeinhyvin. oli paikkakunnan juorukalenteri ja sukujen paremmuusluettelo. Paremmilla ihmisillä oli hienommat paikat ja komeammat kivet. Itsemurhaajat ja muut heittiöt kipattiin kiviaidan taakse. Siten iski sosialidemokratia ja syntyivät arava-tyyliset hautausmaat, joissa ”tontit” ja kivien koko on määrätty jossain virastossa. Olen kaupitellut mainostilaa omasta tulevasta hautakivestäni kauppiaille, mutta mielenkiinto ei ole herännyt. Seurakunta puolestaan ei anna vetää edes sähköä mainosvaloihin, vaikka olen selittänyt että Los Angelsissa (Forest Lawn) on kosketusnäyttöjä, joiden välityksin voi harjoittaa kanssakäymistä henkien kanssa.

Sota muutti kaiken. En ole varma, onko sitä korostettu tarpeeksi, mutta sankarihaudat siis keksittiin talvisodan aikana ja samoin ruumiiden kuljettamnen kotikuntiin. Tiettävästi seikkaperäisiä suunnitelmia ei ollut ja ehkä vuodenaika suosi.

Ihmeitten ihme on se, ettei yksikään ääni noussut vastustamaan sitä, ettei poikia haudattukaan perinteisiin sukuhautoihin, vaan kaiken maailman rippikoulukavereiden kanssa samaan riviin ja vielä samanlaisten kivien alle.

Ratkaisua voisi runollisesti sanoa demokraattiseksi, kun edes upseereita ei lajiteltu erikseen.

Kaikkein suurin kumma oli vanhojen hautojen repiminen kirkonseinustalta. Vanha ajatus oli, että sitä hienompaa, mitä lähempänä hauta on kirkkorakennusta. Sankariahautausmaat tuotiin kaikkialla ihan kirkkoon kiinni ja siinä saivat siirtyä alta edesmenneet sielunpaimenet ja muut.

Eikä yksikään ääni noussut vastustamaan! Jatkosota johti suureen uudelleen arvontaan 1945, mutta sen mahdolliseksi tehneet ovat hekin mullassa ikään ja arvoon katsomatta. Siksiköhän suomalainen kirkkomaa on kaunis verrattuna esimerkiksi maailmansodan hulluuden muistomerkkeihin, loputtomiin ristimetsiin Flanderin tasangoilla ja Alppien alimmilla kukkuloilla.

 

18 kommenttia:

  1. Kuiskaus hautausmaan puolesta: Ihmisen on Mechelininkadulta hyvä tulla kuulemaan alhaisempia äänenpaineita. Isot dB-arvot ovat terveysriski. Suosittelen Ampujaa: http://www.gaudeamus.fi/ampuja-huutoja-hiljaisuuteen/
    -timo

    VastaaPoista
  2. Kävelyretkellä Forest Lawn Hollywood Hillsillä (varmaan eri paikka kuin blogi-isännän mainitsema) osuin sattumalta Fritz Langin haudalle. Se oli koruton laatta maassa, ja siinä luki vainajan nimi, syntymä- ja kuolinaika, sekä -paikat (Wien, Beverly Hills). Vieressä oli Lily Langin samanlainen laatta.

    Tarkoituksellisesti kävin Marilyn Monroen haudalla, joka on puolestaan lokero pienessä muurissa, jossa on muitakin. Yhtä koruton. Viesti tuntui olevan: kuolema ei ole tärkeä; elämä on.

    VastaaPoista
  3. - Olavi Paavolainen : synkkä yksinpuhelu

    - Simo Puupponen : mörkki monologi

    " on sota.
    Inhoan sydämeni pohjasta sotaa, mutta olen päättänyt olla mukana loppuun asti. Hotelli Kalevassa Mikkelissä.
    Olen synkkä.
    Kyllä minä tiedän miten sota päättyy, mutta en sano. Sanon vasta vuonna 1946, silloin on vaarattomampaa. Ja helpompaa.
    Kaipaan sanomattomasti ranskalaisia hajuvesiä ja silkkipyjamaani. Mihin alennustilaan Hitler onkaan meidät ajanut. Nukun yöni nykyään aivan barbaarisesti, palttinaisessa yöpaidassa.
    Poikia kaatuu rintamillamme. Valitan. On varmasti hyvin ikävää kaatua. Mutta minkä tähden ei uskottu mitä minä meinasin sanoa vuonna 1939!
    Sanomalehdistä luen, että kuuluisa ranskalainen pääskysenmunien keräilijä Parbleu on kuollut. Itkin koko päivän.
    Olen entistä synkempi.
    Kävin kerran rintamalla. Sain siellä vaikutelmia. Otatin itsestäni myös muutaman valokuvan maastossa.
    Olen tehnyt (salassa tietenkin) eräitä mielenkiintoisia havaintoja. Eräs kenraali kävelee pää pystyssä. Miten naurettavaa! Milloin sotilaspäällystömme todellakin pääsee saksalaismielisyydestään?
    Erään toisen kenraalin näin pöhnässä. Tämä täytyy alleviivata, tulen käyttämään sitä sotamuistelmissani. Ihmiset ostavat kirjoja, joissa kerrotaan pöhnässä olevista kenraaleista.
    Siitä huolimatta olen synkkä. Olin nimittäin itse eilen vähän pöhnässä.
    Tänään kuulin käen kukkuvan: Menin puistoon olemaan mietteissäni. Tunnen ettei hermoni kestä tätä enää pitkään.
    Seison öisin Euroopan kartan ääressä ja siirtelen nuppineuloja. Maailmaa muovataan nyt uudestaan, kaikki on käymistilassa. Olen tilannut Helsingistä pussillisen nuppineuloja lisää.
    Olen synkkä." Aapeli / Radioteatteri- Siunattu hulluus , 1/2. Kuunnelkaa.
    - - -

    VastaaPoista
  4. "kuoleman jälkeen heidän jäännöksistään olisi hyvä hankkiutua eroon vähän äänin"

    Olen aina ajatellut, että ateisteille riittäisi hautamaaksi kaatopaikka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa yksisilmäinen ajattelumalli! Olisiko keittiöihin sitten laitettava perheiden vainajille omat lajittelusäiliönsäkin ja jätehuoltofirmoille ruumisautot? Ja Elykeskusten ohjeistustarrat siitä, erotellaanko ruumis palaviin vai palamattomiin jätteisiin?

      Itsemurhaajia tai seurakuntiin kuulumattomia vainajiakaan ei enää edes kirkollisissa piireissä ehdotella hautausmaiden aitojen ulkopuolelle haudattaviksi, ei taideta enää edes pakanoiksi nimitellä, että aikatavalla järkyttävä kaiku kaukaa "kumpujen yöstä".

      Terveisin täysin jumalaton ja uskonnoton, kuolemanjälkeisistä elämistä edes unia näkemätön mies, mutta joka ajattelee poismenoaan ikävöiviä lapsiaan nyt eläessään ja haluaa, että on paikka, jossa he voivat käydä surutyöhön kuuluvat rituaalit lävitse.

      Ps. Nykyisen käytännön hautapaikan varausikää voisi pudottaa 25. vuodesta kymmeneen vuoteen.

      Poista
  5. "ettei yksikään ääni noussut vastustamaan sitä, ettei poikia haudattukaan perinteisiin sukuhautoihin"

    Tässä muuten olisi oiva aihe jollekin nuorelle historiantutkijalle. Mahdotonta ajatella, ettei tuostakin asiasta olisi ollut toisinajattelua ("Miksei meidän poika päässyt omien joukkoon sukuhautaan"?) vai koettiinko sillojin todellakin niin vahvasti, että he olivat sankarihaudassa omiensa joukossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On niitä sukuhautoihinkin haudattu. Kotipuolessa ainakin yksi. Sankarihautajaisissa ammuttiin kunnianlaukauksia ja tämän sankarin äiti oli sanonut, että on jo ammuttu tarpeeksi, haudalla ei enää ammuta.

      Poista
  6. Tuo valokuva herätti hämäriä muistoja. Taitaa olla Pielpajärven erämaakirkko Inarissa. Nurmen alla seurakunta maatuu, mutta ei taida olla nurmen neliöhinta korkea.

    Silti arvioisin että hautapaikka siellä on yksi arvokkaimmista Suomessa, tietystikin näin vain tunteenomaisesti heitettynä.

    VastaaPoista
  7. Sankarihautaus oli ihmeellinen perinne. Malli oli kyllä olemassa. Samanlaisia ryhmähautoja oli käytetty jo kansalaissodassa molemmilla puolilla. Samoin höyrylaiva Kurun ja elokuvateatteri Imatran katastrofien uhrit oli haudattu yhteiseen hautaan. Sosiaalinen ilmiö oli siis valmiina.

    Kaikkia ei kuitenkaan haudattu yhteiseen sankarihautaan. Ainakin kotikuntani kirkkomaalta löytyy sukuhauta, jossa on yhden nimen kohdalla vapaudenristi ja sotilasarvo. Siinä on joku ollut epäsosiaalinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulispa sota niin päästäisiin tekemään pitkästä aikaa uusia sankarihautoja!

      Poista
  8. Mitäs Pielpajärven erämaakirkolla on tämän kanssa tekemistä?

    VastaaPoista
  9. Olen kohdaltani arvellut, epärealistisesti, että olisi hieno hautapatsas sellainen rosterinen laatikko, jossa hehkuisi valokirjaimin GAME OVER ja sen alla vihreässä napissa "Reset".

    VastaaPoista
  10. Täällä Italiassa on, ilmeisesti tilanpuutteen vuoksi, kaskitetty henkien kokoukset ja tupakoinnin lopettaneet nätteihin kerroslokerikkoihin jo ihmisiän. Ei olekaan mikään huono juju vaikka onhan täälläkin tavallisiakin, maahan kaivettuja, yksiöistä perhesellaisiin. Minä kyllä taidan mennä isäni kanssa seilaamaan Raumanmerelle, jonnekinhan se hiilijalanjälki on pistettävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samantyypinen, postilokeroita etäisesti muistuttava järjestelmä nähtiin elokuvan "Jim ja Jules" lopussa, jossa kolmas päähenkilö saattoi kaksi muuta toveriaan hautaan.

      Poista
  11. Jukkis hyvä, ei kaikkia sankareita sankarihautoihin haudattu. Sukuumme naitu talvisodan ns, sankarivainajana on haudattu sukuhautaamme. Koska hän ei lähtenyt sankarina sotaa, niin hän ei voinut myöskään kuolla sankarina. Kuitenkin seurakunta on pystyttänyt sankarihaudalle myöskin hänen muistolaattansa muiden tavoin. Jostain kumman syystä hän ei ole talvisodan kuolleiden joukossa tunnetussa Suomen sodissa 1939-1945 menehtyneet sivustossa?

    Niin ja ikuisiksi ajoisi hankittu hautapaikka on ollut olemassa "aina" ja en ole selvittänyt ketä kaikkia sinne vuosisatojen aikana on kuopattu.

    Sinne sitä taidan mennä minäkin!

    OL

    VastaaPoista
  12. Ad Omnia: - Oikein tunnistettu, väärin runossa ennustettu Pielppajärven erämaakirkko miellyttää minua myös siksi, että sinne (ahduoille) mennäkseen saa nähdä vaivaa. Kuva on itse ottamani; uudempienkaan karttojen mukaan sinne ei näyttäisi olevan ajotietä; kävely tuntui ennen juuri sopivalta.

    Törmäsen "kirsi" joka murtui joskus, on sitten sama asia kuin routa. Tietenkin loppusoinnut virsi ja hirsi ovat aina riimittelijälle mieleen.

    VastaaPoista
  13. Onhan meillä otettu hautuumaita hyötykäyttöönkin. Helsingissä hyvä esimerkki on Senaatintori, jonka alla puolen metrin syvyydessä vainajat seesteisin mielin saavat kuunnella kiireisten askeliemme kopsetta katukivillä.

    VastaaPoista
  14. Miten blogistin tomumajalle käy?

    Jos vanhempani eivät olisi tuhkauurnissa Hietaniemen Kuusilehdon sirottelualueen välittömässä naapurissa, niin itse valitsisin epäröimättä tomujeni suoran lähdön luonnon kiertokulkuun,

    VastaaPoista