26. lokakuuta 2015

Terveisiä Pasilasta


 
Alaviitta alkuun: eilisessä HS:ssä julkaistu muistikuvien istuttamista ja siis muistin luotettavuutta koskeva laaja kirjoitus oli erinomainen ja hyvin tervetullut. Sen viesti, muistin epäluotettavuus, on tuomioistuimissa tuttu, mutta ei ehkä tarpeeksi tuttu. Ottakaa kirjoitus talteen.

Alushousut oli yksi keskiajan suurimmista keksinnöistä. Krooninen virtsatien tulehdus altistaa muille vaivoille. Naisten alushousujen käyttöön tulosta Suomessa tiedän yhden opinnäytetyön. Sen mukaan tuollaiset mahdottomat vaatekappaleet merkittiin maassamme perukirjaan ensimmäisen kerran 1801. Jopa kirjallisista lähteistä, etenkin puoliruokottomista sanonnoista, käy ilmi, että kalsareiden virkaa toimitti ennen riittävän pitkä paita.

Toinen merkittävä tuon ajan keksintö oli kirja. Hinta alkoi pudota, kun kirjapaino oli keksitty. Huima pudotus tuli runsaat sata vuotta sitten, kun teollinen paperin valmistaminen puusta entisen lumpun sijasta käynnistyi.

Ajattelen mielelläni, että T. Veblenin jo yli sata vuotta sitten käsittelemä kerskakulutus, conspicious consumption, ei ole erikoisuus vaan sääntö. Kromi alkoi mennä muodista, kun sitä alkoi olla kaikilla. Tällä hetkellä moni maksaa monen kuukauden nettopalkkansa siitä, että auton peltiin on paukuteltu uudenlaisia koloja ja kouruja, jotka vihjaavat, että on tuota rahaa.

Tiettävästi erilaiset ihmissyöjät ovat hyvin kiinnostuneita siitä, miten hieno luu kullakin on kiinnitettynä sieraimiin, eikä sekään ajatus ole enää aivan selvä, että eläinmaailman kosiskelukoreilu olisi vain vaistonvarasista. Sekä sanat vaisto että sana vietti ovat alkaneet epäilyttää, kun eräissä tilanteissa yksinkertaisillakin molekyylirykelmillä näyttäisi olevan näitä ”vaistoja”.

Pasilassa Helsingin kirjamessuilla ei voinut olla miettimättä, miksi nämä ihmiset ostavat koko ajan vähemmän ja vähemmän kirjoja. Sen näki vähästä, että kirjoilla on edelleen ystävänsä ja kannattajansa.

Joka keksii, mitä oikein on tapahtunut, on kiitoksen ansainnut. Ja löytöpalkkion.

Tavallinen vastaus on ICT eli digitaalisuus ja siihen liittyen yhä nopeampi tietoliikenne.

Oma vastaukseni on: kirjat ovat liian halpoja.

Sama tauti vaivaa sanoma- ja aikakauslehtiä.

Ennen ihmisiä kiitettiin valistuneisuudesta. Heille tuli oikein sanomalehti ja kotona oli kirjahylly. Jospa se ei ollut koko totuus.

Isoisällä oli alakerrassa komea kirjakaappi, jossa oli lasiovet. Hylly oli juuri siinä paikassa, jossa vakavasti otettavat ihmiset istuivat keskustelemassa ankarista asioista. Siihen istutettiin kirkkoherrakin odotettaessa kahvipöytäänsiirtymistä.

Hyllyssä oli kaikenlaista, mutta näkyvimmällä paikalla Meyers Konversations-Lexicon, joka oli painettu kahden puolen vuosisadanvaihdetta. Luulen että joku talossa asuneista lehtoreista tai upseereista oli tyrkyttänyt tuon omoniosaisen ja erittäin komean teoksen isoisälle juotuaan vuokranmaksuun tarvittavat rahansa.

Kirjan selailu oli lapsille sallittua, tosin vain valvottuna. Aikakauden tavan mukaan siinä oli runsaasti hienoja kivipainokuvia. Luulen olevani ainoa ihminen, joka koskaan luki sitä oikeasti. Kieli oli tietenkin saksaa ja fontti eli kirjasin fraktuuraa. Juuri tuossa hakuteoksessa todettiin uraanin kohdalla nasevasti, että se on käyttökelvoton (brauchlos) valkoinen metalli.

Tottahan se oli statussymboli, koska vastaavaa ei ollut kenelläkään toisella. ”Iso musta”eli 1900-luvun tietosanakirja ja sen seuraaja puolestaan olivat säädynmukaisen toiminnan merkkejä niin kuin huopahattu ja solmio.

Mainitsemani tietosanakirjan edellinen laitos on muuten verkossa, mainiossa retro-Bibliotek –nimisessä paikassa. Kuten muuten on ruotsalainen Nordisk Familjebok ja suomalainen Pieni tietosanakirja (20-luvun laitos).

Kirjoja säilytetään kotona ja kotona ei enää käydä. Kun ei pidetä sen ihmeellisempiä kutsuja, ei ole enää tarvetta käydä lainaamassa Yliopiston kirjastosta Goethen ja Schillerin koottuja teoksia nahkaselkäisinä laitoksina kylävieraiden häikäisemisen tarkoituksessa.

Helsingissä on edelleen pari kahvilaa, joissa on kirjahyllyt. Strindberginyläkerran hyllyt lukunurkkauksineen olivat oikein hienot.

Nyt tuli hitusen sellainen tunne, että muoti voisi muuttuakin. Messuille osallistuivat kirjastot, museovirasto ja vastaavat. Jos Kansalliskirjaston silmäntekevät keksivät keinon houkutella väkeä sisään, kun päärakennus valmistuu remontista helmikuussa todella näyttävänä, kupolin maalauksia myöten restauroituna, kuka tietää, vaikkapa siitä lähtisi liikkeelle tämän goottilaisten katedraalien keskeinen tehtävä eli vaikutelma ihmistä korkeampien voimien läsnäolosta.

Jos pakotettaisiin avuttomat alaikäiset eli peruskoululaiset käymään luokkaretkeilyllä Linnanmäen ja Korkeasaaren välillä kirjastossa? Jos keploteltaisiin rakennus jollekin UNESCON listalle ja siten tähdellä merkityksi tutustumiskohteeksi karttoihin ja kataloogeihin?

Paikat olisi helppo järjestää niin, etteivät rahvaanlapset pääse kirjoihin käsiksi. Vakava työ, varsinkin tutkimus, tehdään luonnollisesti verkkojen kautta niin että painetut niteet toimivat etupäässä koristeina ikään kuin juhlistamassa kansakuntamme etevyyttä ja lukutaidon laajaa levinneisyyttä.

Eteistilaan saisi kiinnittää näkyvälle paikalle kyltin, johon olisi varmuuden vuoksi kirjoitettava: ”Huomautetaan, että kirjaston kirjoja ei saa värittää.” Edistyneemmät tietävät ehkä asiasta huomauttamatta, ettei juustovoileipää pdiä käyttää kirjanmerkkinä.

 

21 kommenttia:

  1. Olen aina samaa mieltä kuin viimeksi lukemani kirja, joten suosittelen: Andrès Neuman, Vuosisadan matkustaja. Keltainen kirjasto.

    "Hyvät tavat eivät ole keino olla kiltti vaan olla tuhma kenenkään huomaamatta."

    VastaaPoista
  2. . . . kyyninen minäni sanoo, että goottilaisten katedraalien keskeinen tehtävä oli vaikutelma roomalaiskatolisen kirkon korkeammasta voimasta ja vasta toissijaisesti esoteerisemmat seikat.

    VastaaPoista
  3. Kirjan puolesta: tärkeä osa siitä mitä kuuluu ruumiin ravintoon ja tarpeisiin. Lapset oppivat tuota pikaa koodaamaan, kuulema. Eivät enää lue, kuulema.
    Minua vaivaa vaikerointi kirjan puolesta. Rakkaat äidinkielen opettajat ym., pois pelko ja vaikerrus miten saada lapset lukemaan. Asenne "tämä on niin eilistä" tarttuu.
    Töölön kirjasto, johon lapsenlapseni rahdattiin imeväisikäisinä, meni remonttiin, jolle loppua ei ole kohtakaan näkyvissä. Hyvä paha joksikin. Viisas äiti lähti kaksosten kanssa tutustumaan kaupungin muihin kirjastoihin, junalla, ratikalla, metrolla, jalkamiehenä ympäristöön samalla perehdyttäen. Vaikuttaa siltä, että asiakkaat ovat saaneet joka paikassa hyvää palvelua ja asennekasvatusta. Kirjoja tutkitaan, valikoimia arvioidaan, lukemisesta nautitaan.
    Samaa ihailtavaa asennetta kuvaa viikonvaihteen pehmolelut yökylässä -tempaus Richardinkadun kirjastossa. Kiitos heille!.

    VastaaPoista
  4. Kelpasikohan lumppu pyhempien tekstien painoalustaksi tuolloin?

    VastaaPoista
  5. Akateemisen englanninkielisten tietopokkareiden hyllyn addiktina on pakko todeta että kirjanmerkkikysymys on hankala ratkaista. Ainoastaan käsin sidottu kirja pysyy pöydällä auki siinä kohdassa mihin lukija jäi lähtiessään keittiöön tekemään juustovoileipää, kaikki muut ponnahtavat itsestään kiinni heti kun niistä irrottaa otteensa. Myöskään lukeminen käsien väsymättä ei ole mahdollista.

    AW

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jopa kirjastojen tiskeillä lojuu nykyään hienoja jäykkiä pahvin palasia, kirjan merkeiksi tarkoitettuja. Mulla on semmoisia vuoteen päätyhyllyssä monia, koska luen monia kirjoja. Lainauskuitit ovat turhan kevyitä merkeiksi ja kulman korvittaminen sivusta vulgaaria.

      Poista
  6. Some serious serialthinking.

    VastaaPoista
  7. Lienee kaikille selvää, että nahkaselkäinen tietosanakirjasarja oli ensi sijassa statussymboli. Suurin osa sarjoista seisoi varmaan pysyvästi koskemattomina. Oikein käytettynä tietosanakirjasarja oli kuitenkin sivistyskodin välttämätön apuväline.

    Lapsuudenkodissani hyllyn komistuksena on Otavan Suuri Ensyklopedia, joka on kirjana varmaan ylittämätön suomalaisen kulttuurin aikaansaannos: paras koskaan julkaistu suomalainen artikkelitietosanakirja, todellinen sivistyksen aarreaitta. Omat vanhempani vielä pitivät periaatteena, että kirjaa täydennettiin ottamalla talteen ao. artikkelin kohdalle erityisen hyviksi katsottuja tai kirjan vanhentuvaa tietoa korjaavia artikkeleita Suomen Kuvalehdestä ja Helsingin Sanomista. Tällainen versio kirjasta oli korvaamaton apuväline koulunkäynnissä. Useimmiten esitelmän sattoi koostaa kotihyllystä löytyvillä lähdemateriaaleilla kirjastoon lähtemättä. Ainoa moitittava piirre oli se, että Suuren Ensyklopedian artikkelit olivat niin vaativia, että useimpia niistä pystyi hyödyntämään täysimääräisesti vasta yläasteella, jos silloinkaan. (Artikkeli "Mekaniikka" on varmaan kauhuesimerkki. Kykenin ymmärtämään sen kokonaisuudessaan vasta opiskeltuani laudatur-oppimäärän verran fysiikkaa.)

    Sivistyskodissa on siis kirjahylly. Nykypäivänä sen tunnistaa siitä, että pitkiä koruteossarjoja ei löydy. Sen sijaan hyllyssä on paljon ja sekalaisen värisiä teoksia, joista näkee, että niitä on myös luettu.

    VastaaPoista
    Vastaukset

    1. Kruunun haasta on hepo karussa. Ehdotan järjestelykeskuksessa lukkojen vaihtoa ja biotunnistevälineistöä. Pohjois-Karjala perusti eilen illalla 14 valtuuston samanaikaiskokouksessa sote-alueen, Siun soten ! Uskomatonta oma-aloitteellisuutta josta oli jo aikaa pitänyt päästä. Mistä se tuli? En tiedä mutta uskoisin Helsingin raivoa ja THL:n asiakirjatsunamia vastaan varustaudutun.

      Mikael Liliuksen, Mehiläisen puheenjohtaja ja EQT alumni, nykyisten terveys/vakuutus omistajalobbareitten ideologiveli, niin toimesta. Että on lakivoimaa ja rahaa kuin Uberillä lyödä rintoihinsa ja ilkkua tekosivistyneitä pysyväistomppeleita.

      Ja voittaa ensi alkuun 14 valtuuston maakuntasote. Se tuottaisi palvelut, mutta jatkossa valtio järjestää? Eli LääkäriliittoTerveystaloMehiläinen? Kun kuntaraha otetaan pois maakuntaveron verukkeella ja valtio järjestää, niin pitäydytään uusnormaaliin: bakteerikammoiset koulukkaat ja röhkiväispotilaista saastaan tahritut fiiniammattilaiset pääsevät sittenkin rahastamaan lahjansa ja pitkän koulutuksensa. Ehkä olen väärässä ja Karjalasta kajastaisi idän valo ja uusi huomen Suomelle.

      Lainsäädännön valmistelukunta nukahti myös kun Jyväskylään perustettiin yläalkeiskoulua 150 vuotta sitten. Se aloitti kikalla kaksikielisenä ja opettajakunta kehitti sen yksikieliseksi. Siis tekivät tosiasian ja sen eteen pantiin myös itse Snellman joka oli loivemman kannalla tässä kohtaa lausuen: Vaikkakin on kieltämätön tosiasia, että rahvaankin keskuudesta voitiin saada hyvää ainesta, oli kokemus kaikkialla maailmassa osoittanut, että paras aines saatiin yleensä vanhoista sivistyssuvuista. Huomattava näet oli, että kotona saatu sivistyspohja oli tärkeämpi kuin se, mikä koulussa saatiin. Litteraturblad huhtikuu 1859.

      No joo. Tämähän kytkeytyy "talentin" käsiteeseen mikäli salllitaan henki-maailmaisuus eli geenien ja molekyylien ylinen spiritismi. Talentti tarkoittaa taisteluhenkeä, vanhaa militarismia. Osin synnynnäistä, mutta espirit de corps kunnia itsetuntona joukko-osastohenkeä. Hiotaan raakatimantista kadettikoulussa. Ei enää West Point vaan Harvard, joka edellisen johdannainen onkin.

      Pankkiirien kuten Kaspar von Kuskull perusehto päästä tuottamaan meidän huomista ovat kisällivuodet oikeassa toveripiirissä. Tässä nimetyt Mikael ja Kaspar ovat Goldman Sachs kaveruksia. Kuten on Mario Draghikin.

      Volter Kilpi (Schildt) sanoi perustamastaan säästöpankista, sen yhdestä voittovararahastosta että ne vilkastuttaisivat paikkakunnan rahaliikennettä. Lisäksi tulisivat se varsinainen eli mieltä ylentävä, jalostava hyödytys, jota ei käy puntarilla punnitseminen eikä raha-arvoon vertaaminen. No Draghi pursuttaa printteriltä euroja finanssilaitoksiin sarakkeiden pullistella, ja joulukuussa heitetään lisäkuupallinen löylyä.

      Moni, paitsi suomeksi, puhuu jo kansan QE:stä eli rahan tuikkaamisesta suoraan ostohaluisille eli köyhemmille kun tämä rikkaiden insentivioiminen ei ala varista murenina alaspäin kuten luvattu oli. Vai oliko ? Josko talentit pystyttävätkin uutta perinnöllistä aristokratiaa? Sen säätykurin sijalle jota turvapaikanhakijat Amerikkaan pakenivat ja joita lähetysmielisiä Eurooppaan palaili, oliko 1789 giljotiinin käyttelijöiksi -ja sotureiksi ylennettyinä Napoleonin vapautusarmeijoihin. Normaalilyseon he sieltä repuistaan löysivät. Siis eivät marsalkansauvaa.

      Paitsi Bernadotte. Ruotsissa onkin viimevuodet eletty rahan osalta rahvaan QE:tä irrottamalla velasta takaisinmaksuvelvollisuus (mikä onkin rahan vähentämistä). Olisipa meilläkin -vastoin yllävoivottelemaani- edes talousopissa suomikoulu. Kontekstitajuinen kehittäjäkaarti.Jukka Sjöstedt

      Poista
    2. Tekstisi käsittelee laajaa aluetta, joten kritisoin vain yhtä kappaletta. "Talentti" on sama asia kuin "leiviskä". Termi tulee evankeliumeissa esiintyvästä vertauksesta, jossa Jeesus puhuu kuninkaasta, joka matkalle lähtiessään jättää palvelijoilleen hoidettaviksi leiviskän kullekin. Leiviskä on siis n. kymmenen tuhatta denaaria eli työmiehen päiväpalkkaa.

      Joukko-osasto- ja kouluhengen kohdalta voisi todeta, että Suomessa ei joukko-osastohenkeä ole koskaan ihmeemmin esiintynyt. Se vaatii käytännössä ammattiarmeijan, jossa sotilaat samastuvat rykmenttiinsä voimakkaasti. Suomessa sotilaat ovat perinteisesti samastuneet perusyksikköön, minkä mm. Knut Pipping osoitti mainiosti. Tämä pitää edelleen paikkansa. Kysypä reserviläiseltä, missä hän kävi armeijan, niin yleensä kuulet maininnan komppaniasta. se on varusmiehen ja sodan ajan joukon sotilaan kannalta korkein taso, jonka käytännössä näkee. Joukkoyksikköön tai -osastoon voi samaistua enintään upseeri, sillä miehistö näkee joukko-osaston koolla vain muutaman kerran palveluksen aikana. (Lineaaritaktiikan aikaan asia oli toinen.)

      Poista

    3. Kiitos kiitos ! Talentti -sana juontaa varmaankin sieltä Raamatusta ja kun kerrot sen yhteydestä palkkaan ja rahalajiin, niin kaipa sen nykykäyttö "kyvyn" synonyymina tuli toimestasi selväksi sekin. Rahapiireissä näkyvät käyttävän termiä samaa tarkoittavana käsitteenä kuin termiä henkilökemia. Siis kuinka tulla juttuun toinen toisensa kanssa. Henkilökemia taitaa olla yhtä vahva asiaintilan määrääjä ihmisten maailmassa, sosiaalisessa, kulttuurisessa kuin atomit konsanaan ! Tältä osin maailma olisi paikallaan. Mutta se mitä talentti kulloisessakin ajassa ja yhteydessä tarkemmin sanottuna meinaa, onkin ihan eri juttu.

      Meilläkin se oli yhtä kartellitaloudessa ja nyt taas ihan toista. Mutta mitä, silloin ja nyt ? Tuo Harvard viittaa siihen kuinka siellä matkittiin Wall Streetin uutuuksina kyseenalaisia ansaintalogiikoita -ja säätiöt moninkertaistuivat. Opit jaeltiin Business Law Schooleissa. Yalen David F. Swensen, yhä töissä, lienee legendaarisin nykykiinan ja -vallilan opettajaesimerkki. Nämä MBA:t master of business arts/administration ovat se talenttijoukko, jotka kuin ristiretkeläiset ja maatilamunkit keskiajalla joudutavat ajanrientoa taas uusiin shokkeihin.JS

      Poista
  8. Vanhat ostavat vain harvakseltaan kirjoja, koska hyllyt ovat jo täynnä, nuoremmat lukevat sähkökirjoja ja nuorimmat räpläilevät kännyköitään ja muita laitteitaan. Ne laitteet houkuttelevat kyllä kaikenikäisiä.

    50- ja 60-luvuilla ostettiin paljon kirjoja, ei ollut niin paljon muuta. Luokka- ja opiskelutoveri oli siivonnut papereitaan ja löytänyt minun lähettämiäni kirjeitä, jotka nyt sain ilokseni. Kerroin niissä muun muassa, että oli tullut 14 kirjaa joululahjaksi, myös tyttö- ja poikakavereilta. Ystävillekin niitä siis annettiin. Nyt ei kukaan kirjoita kirjeitä, katoavia lyhyitä viestejä vain.
    Eräs pojistani kuvasi toisella kymmenellä ollessaan jossain kouluaineessaan, millaista oli saada kirjalahja, otsikkona Kirjahyllyni: Jännitys kohoaa, kun kirjan kannet narahtavat avatessa ja...

    Sitä olen hämmästellyt, että monille ihan fiksuille ihmisille ei näytä tulevan yhtään sanomalehteä. Minusta juhlapyhäaamut ovat ikäviä, jopa vaikeita, kun ei voi rapistella paperilehteä.

    Kansalliskirjastossa olen käynyt vain taiteiden yön yhteydessä kuulemassa Helsingin balalaikkaorkesteria ja jonkun kerran kurkkaamassa sitä kupolia. Minulla on ollut sellainen käsitys, ettei se ole avoinna tavalliselle kansalaiselle. Sääli, onhan se yksi Helsingin arvokkaimpia paikkoja. EG

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä tiedä, ovatko nykyajan viestit "katoavia lyhyitä viestejä vain". Käytännössä kaikki aikuisiällä saamani sähköpostiviestit ovat tallessa ja varmuuskopioituina useisiin paikkoihin. Itse suhtaudun sähköpostiin ajatuksella, että se on ikuista. Jopa varmempaa kuin paperi. Näin siis siinä mielessä, että kerran kirjoitettu posti voidaan nostaa esille tarvittaessa jopa vuosikymmenten päästä, jos siitä tulee sanomista.

      Kansalliskirjasto on osa yliopiston kirjastojärjestelmää, ja kyllä se on auki ihan tavalliselle tossunkuluttajalle. Eri asia on, että tavalliselle tossunkuluttajalle sillä on melko vähän tarjottavaa. Paikasta huokuva henki on sellainen, että kävijä tuntee tarvetta muodostaa jonkinlainen perustelu läsnäololleen, vaikka kukaan ei tule kysymään.

      Poista
    2. Ajattelin tekstareita, joita varsinkin varhaisteinit lähettelevät toisilleen solkenaan lyhennetyllä slangilla kartalla pysyäkseen, niitä ei kauan muistella. Vaihdan tekstiviestejä itsekin parin ihmisen kanssa melkein päivittäin, ovathan ne käteviä eikä tarvitse häiritä toista soittamalla. Sähköpostia nuoret eivät enää käytä ollenkaan eivätkä juuri Facebookiakaan. EG

      Poista
  9. Muistan olleeni vähän alle viisivuotias kun isän kanssa käytiin Utran sivukirjastossa Joensuussa. Siellä oli kirjoja riveissä paljon ja huomioni kiinnittyi lyhythäntäistä kissaa esittävään kansikuvaan. Mitä nämä on, monta samanlaista! Pekka Töpöhäntä. Gösta Knutsson. Minähän ymmärsin! Isä lainasi niitä viisi. Mistäs tiesit mitä niissä on, kysyi isi. Minä luin!
    Siitä asti on luettu.
    Ei ollut rahaa vanhemmilla liikoja, mutta aina oli kirjoja. Nìissä ei mee raha hukkaan, sanoi vanhemmat. Oon sen aina muistanut ja nyt niitä on vähän liikaakin, mutta huomenna menen noutamaan Klingen muisteluita ja päiväkirjaa kaupasta. Klingeä!
    No onhan mulla Päätalon Iijoki- sarjakin hyllyssä, miksei tasapulisesti Klingen muistelmat myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Klinge on oikea snobien snobi..
      Kehui jossain kirjassaan isäänsä siitä, että tämä kohteli "tavallisia kansalaisia" ihan
      inhimillisesti.

      Poista
    2. "Kehui jossain kirjassaan isäänsä siitä, että tämä kohteli "tavallisia kansalaisia" ihan inhimillisesti."
      Ennen sanottiin että olipa siinä hyvä ja "alhainen" ihminen.

      Poista
  10. Kirjastoasuntoautoja haja-asutusalueille? Mobiilikirjastojoukot, nuo ripeän toiminnan amanuenssit vetoajoneuvoineen? Kun on sellaisia saunojakin, meinaan sitä keskustakirjastoon tulevaa. Kirjalla päähän ja löylyllä pitkin selkää? Ei sunkaan ne meinaa eduskunnan kanssa kilpasille?

    Ja jos ne ottaa mallia...

    - "Vihtailmaisin tarpeen pääsisäänkäynnin yhteyteen, selvä. Suunnittelutyö saattaa kestää jonkin tovin."

    Otsikot sitten:

    - "Keskustakirjaston vihtailmaisinkauppa peruuntuu. Vastailmaisintoimittaja syyttää määräävän markkina-aseman hyväksikäytöstä."

    VastaaPoista
  11. Nythän on lisäksi ilman eri maksua saatavilla äänikirjoja. Viimeksi kuuntelin SR:n tarjoaman Käre ledare; min flykt från Nordkorea. Piti melkein yhteensoittoon kuunnella entisen sisäpiiriläisen kuvaus Suuren Johtajan maasta.
    Siellä mm. nälkäinen talonpoika teloiteittiin kylän torilla kun oli varastanut riisiä, joka ensisijaisesti kuului sotilaille ja äiti kauppasi pientä lastaan leipäpalan hinnalla.

    VastaaPoista
  12. Mikä on ”kirja”? Paperille painettu ja jonkinlaisiin kansiin sidottu tai nidottu teos on varmasti katoamassa, vaikka kukaan ei tiedä, miten pian (mielipiteitä kyllä riittää). Mutta tämä ei itsessään ole sen merkittävämpää kuin se, että papyruskääröt ja pergamentit ovat kadonneet. Kirja abstraktimmassa merkityksessä säilyy niin kauan kuin kulttuuri (suunnilleen kulttuurin määritelmän mukaan).

    Ehkä olennaisin kysymys on se, jonka eräs kustantaja esitti minulle, kun olin ajatellut ääneen sitä, onko (oppi)kirjoilla tulevaisuutta: onko ihmisillä valmiutta maksaa toimitetusta aineistosta?

    Kaikenlaiset kirjat – nahkaselkäisistä painetuista kirjoista vasemmalla kädellä tehtyihin e-kirjoihin asti – joutuvat kilpailemaan ilmaisen tarjonnan kanssa. Ja tämä on vaikeaa, koska niin monet potentiaaliset lukijat eivät näe laatueroa. Eikä sitä aina olekaan. Mistä lukija voisi tietää, että jokin muutaman euron kirja on hintansa väärti, kun taas samaa aihetta käsittelevä ilmainen Wikipedia-sivu ei ole? Asiahan voi jopa olla toisin päin.

    En usko, että kirjat ovat liian halpoja. Pikemminkin ne ovat liian kalliita, koska ihmiset eivät halua maksaa senttiäkään saati sitten sellaista hintaa, joka antaisi kirjailijalle, kustannustoimittajalle ja kustantajalle jonkinlaisen toimeentulon.

    VastaaPoista