15. lokakuuta 2015

Elämä on

 

Tuon niminen kirja, ”Elämä on”, pysähtyi kirjahyllyymme ehkä alakerran kirjakauppaan tulleena ja ostajille kelpaamattomana. Luin sen useaankin kertaan.

Vähän yllätyin, kun Rovaniemellä on Jorma Eton katu. Jotenkin tiesin, että hän oli kirjastonhoitaja. Kaupunginkirjasto on erinomainen ja rakennuksena komea. Kun olin silloin 60-luvun alussa kesätöissä pohjoisessa ja viikonloppuja Rovaniemellä, en muista tuota kirjastoa. Kai se oli heinäkuussa kiinni viikonloppuina.

Kesti 50 vuotta tajuta, että tuo kesä oli yhtä vaikuttava kuin seuraava vai oliko se edellinen Berliinissä ja Marseillessa. Vaikutuksen teki yksinäisyys turvallisen tuntuisessa ympäristössä. Kuukauden olin siis mukana vaaitusporukassa maalaiskunnan Oikaraisessa mutta useat viikonloput sukulaisten asunnossa Porokadulla. Se oli tyhjillään, koska perhe oli mökillään jossain Kittilän tien varressa. Kun lasken, se perheen lapsi, josta tuli sitten viisaustohtori, ei kai ollut syntynytkään tai siinä ja siinä.

Parempaa seminaaria ei olekaan. Siellä metsässä töissä ja iltaisin metsäkämpällä oli kaksi muuta ihmistä, työn vetäjät, metsänhoitaja ja teknikko. Se oli siis elämää entuudesta vieraiden ihmisten kanssa, rauhallista, turvallista ja ruumiillisesti välillä hyvin rasittavaa. Ne oli ne vaaitukseen käytetyt linjat avattava vesurilla, kilometri toisensa jälkeen. Ja viikonloppuina ei ollut välttämättä ainuttakaan tuttua ihmistä, kun kaupunki oli vieras.

Käveli kymmenen tuntia päivässä ja opin olemaan niin kuin hevonen, joka vaikka nukkuu liikkuessaan. Pimeää siellä ei varsinaisesti ollut eikä muistikuvani mukaan televisiota. Luin illat ja luultavasti juuri tuossa yhteydessä kiinnyin runoihin. Ehkä minulla oli sittenkin mukana se pieni rengaskansio, joka on edelleen tallella, ja kukaties isäntäperheen hyllyssä oi Suomen runotar.

Syitä oli siis kaksi. Kun jäljensi lukemansa runot kynällä paperille, niitä oli kevyt kantaa mukana. Kirjoittaessa kävi useimmiten niin, että rivit oppi ulkoa, jolloin tekstit kulkivat mukana ilman painoa ja pakkaamista.

Mielestäni hyppäsin suoraan perusteista vaikeampaan. Aale Tynnin ranskalaisen runouden suomennosantologia ”Tulisen järjen aika” ilmestyi varmaan saman vuoden jouluksi, joka tapauksessa 1962. Siitä tuli minulle heti tärkeä, etenkin siksi, että useimmista runoista en pitänyt. Päätin opetella ranskaa ja opettelin. Siitä alkaen olen ollut sitä mieltä, että Tynni epäonnistui. Valikoiman kirjoittajat eivät sopineet hänen suuhunsa eivätkä tyyliinsä.

Tämä tuli mieleen, kun ihmettelin, miksi olen nyt kantanut Desnos’n runovalikoiman hyllystä pöydälleni. Tynnin suomennokset ovat lukukelvottomia. Näyttää siltä että olen yrittänyt kääntää Desnos’n kuuluisan Viimeisen runon joskus lukioaikana. Tulisen järjen ajassa on jopa väärä versio, se 20-luvun teksti jona lopussa on aurinkokello, kun se oli surrealismin aikaa. Tuo versio on myös väärennetty ja käännetty tshekin kielestä, johon se oli käännetty ranskasta.

Runous oli hyvää kielen opettelua. Ei ole niin väliä, vaikkei kaikkea ymmärräkään. Runon painavuus on helppo mitata siitä, millä tavoin se painuu mieleen.

Laulu on keskeinen keino. Luin että joku on laulanut jo elokuvasta 1966 muistamani Laulun rakastamisen vaikeudesta taas levylle, ehkä myös nuotilleen, toisin kuin elokuvassa, etsin verkosta M.-L. Mikkolan kirjoittamat sanat ja käsitin, miksi en muista tuon runon kokonaisuutta. Sitä ei ole. Tai ainakaan en ymmärrä mikä on maksetun rakkauden ja liian lyhyen rakkauden suhde eli toisin sanoen teoksen tarkoitus ja tunnelma.

Kunpa joku laulaisi ja levyttäisi Väinö Kirstinän ”Don Juanin”. Se on niin hieno, vaikka se on niin selkeästi 20-luvun surrealismin keinoin kirjoitettu. Pääsikö Kirstinä jotenkin jossain välissä unohtumaan?

Kyllä minä toivon etten olisi kirjoittamassa saman tien omaa kokoelmaa. On niitä julkaistukin aivan tarpeeksi. Kukaan ei niitä osta eikä kukaan lue. Ei runoille löydä kustantajaa liioin.

Mielessäni liikkuu silti runokokoelman nimi, joka olisi oikein sopiva, ”Mustanaamion murhe”.

Kai se liittyy maailmaan, jollainen kerran oli. Suomessa Yle on suurin piirtein lakannut lähettämästä erilaisia ohjelmia. Tämä Desnos kuoli Theresienstadtin keskitysleirillä oltuaan sitä ennen Auschwitzissa ja Buchenwaldissa, koska yritettyään ennen surrealistina vapauttaa runouden hän siirtyi sodan aikana vastarintaliikkeen piiriin ja sanoi yrittävänsä vapauttaa runoilijat.

Hänestä oli tullut hyvin kuuluisa 30-luvulla, kun hän kiihkeänä sarjakuvien ja jatkokertomusten ystävänä kirjoitti laajan ”Fantomasin valituksen” Pariisin radiolle. Sen ohjasi Antonin Artaud ja sävelsi Kurt Weill. Picasso ja Cocteau häärivät monin tavoin mukana ja menestys oli, kuten sanottu, huomattava.

Mahtaako Jarla (Fingerpori) tietää, ettei hän ole suinkaan ainoa naamioidun oikeuden tai vääryyden miehen ihailija Suomessakaan.

Mutta kaikilla runoilijoilla on surullinen loppu, ja aina sama.

 

Niin kovin olen nähnyt unia,

niin kävellyt,

niin puhunut,

niin varjoasi rakastanut,

ettei minulla ole enää sinua.

Enää olen varjo varjoissa, ja

varjona palaan ja palaan elämäsi

aurinkoon.

12 kommenttia:

  1. Hieno suomennos.

    Tynnin suomennokset herättävät minussa protestimielialan, ainakin ne jotka on tehty kielistä joita kuvittelen jotenkuten tajuavani, ja kaikista eniten ranskasta tehdyt.

    AW

    VastaaPoista
  2. Kaupunginkirjasto ja myös maakuntakirjasto valmistui 1965. En pidä erityisesti Aallon töistä, mutta tuo on erittäin onnistunut rakennus, käynti siellä on aina kohottava kokemus. Kokoelma ei ole kuin kirjavarasto, vaan sivistynyt ja valoisa olohuone ja erilaiset sopet. Ja Eton panos näkyy kokoelman laadussa esim varastojen puolella.

    VastaaPoista
  3. En ole varma onko Kirstinän Don Juan-runo levytetty vai ei, mutta sävelletty on kyllä, osaan soittaa sen päässäni. On mahdollista että se on tehty pienenä painoksena jollekin levymerkille tai sitten sitä on esitetty jossain ylioppilasteatterissa, mutta sävellys on tangonomainen ja sitä on laulanut joku nainen jolla on Kristiina Halkolan äänen tapainen laulunääni. Ellei hän jopa ole Halkola.

    VastaaPoista
  4. Onhan se Kirstinän Don Juan levyllä, Kaisa Korhonen lauloi. Muistaakseni Love Recordsin tuotantoa. En voi tarkistaa, kun single on kadonnut.

    VastaaPoista
  5. Ntamo julkaisi hiljattain Jorma Eton koottuja runoja. Ei siinä koko tuotanto aivan ollut.
    Sain kirjan lahjaksi ja sieltä jäi mieleen hienoja säkeitä, esimerkiksi runo Excelsior kuuluu:

    Minä olen tämä lämmin maa, jota poljen,
    kuivana ratiseva jäkälämatto,
    pihkainen ilma ja tahmea tuuli.
    Olen notkea nuori vesi,sen iloinen laulu.
    Olen oksalla orava, lintu ja sen viserrys,
    ponkaiseva jänis, vilahtava kärppä.
    Olen käpy, joka putoaa maahan,
    olen siemen sen sisällä,
    puu, joka siemenestä kasvaa.
    Olen pilvi ja taivas, jota kohti se noustessaan ojentuu
    Olen valo kaikkialla aamusta iltaan,
    olen aurinko riemuradallaan.
    Sen lämpö ja kaikki mitä siitä lämpenee.
    Minä elän.

    Samalla tyylillä tehty runo kuin Eeva-Liisa Mannerin Kirkkaat aamut kohoavat, mutta paljon valoisampi.

    VastaaPoista
  6. Kuka on tehnyt sävelen Väinö Kirstinän Don Juan-
    runoon?

    VastaaPoista
  7. Moni sellainen asia, josta suuresti olen pitänyt
    aina ennemmin tai myöhemmin - vähän kuin kiusalla - lakkautetaan. Otan vain kaksi esimerkkiä: Turun sinapin sinikorkkinen makea sinappi ja tv-ohjelma Runoraati.

    VastaaPoista
  8. Varmaan blogisti siis tarkoittaa, että kunpa joku muu kuin Kaisa Korhonen laulaisi levylle Kirstinän Don Juanin:

    https://www.youtube.com/watch?v=91rQ-C360dw

    vuorela, tampere

    VastaaPoista
  9. Olipa nuorella miehellä hieno kesätyö, kaikin puolin kehittävä.

    "...niin kuin hevonen, joka nukkuu liikkuessaan." Svetlana Aleksijevitsin kirjassa Sodalla ei ole naisen kasvoja joku haastatelluista naisista kertoo, että he nuoret tytöt olivat joskus niin väsyneitä kaikkinaisiin sotatoimiin osallistuessaan että saattoivat nukahtaa marssiessaan.

    YouTubessa näyttää olevan Kaisa Korhosen laulama Kirstinän Don Juan, mutta en pidä Korhosen terävästä ärrästä ja naukuvasta laulutyylistä.

    Kaunis runo ja kaunista suomea. Sivistävää tämän palstan lukeminen! Desnoskin on minulle uusi tuttavuus, mutta runoutta tunnenkin aika rajoitetusti. Sitäkin.

    Vierasta kieltä voi opetella myös näytelmistä. EG

    VastaaPoista
  10. Väinö Kirstinän "Don Juanin" on säveltänyt Kaj Chydenius, ja sen laulaa Kaisa Korhonen elokuvassa Onnenpeli (1965). Se on julkaistu eri levyillä, mm. LP-levyllä Kaisa Korhonen, jonka takakansitekstin kirjoitti Pekka Tarkka.

    VastaaPoista
  11. Hevosella on sellaiset jalat että se pystyy lukitsee ne; sen takia se (totanoin) pystyy nukkuu seisaaltaan. Mutta kävellessään nukkuvia hevosia en kyllä tunne. - Ehkä Nivalassa sellaisia konikapinan aikana oli, eli oleili? (Tiedä häntä.)

    Ei Kirstinää ole unohdettu. Paitsi tietysti he jotka eivät koskaan ole häntä tunteneetkaan.

    Mutta kuka muistaa Aronpuroa enää? (mielenkiintoinen tuttavuus)

    Tässä Chynenius-Mikkolan mielestäni paras kipale. Laulajakin on osaavampi kuin säveltäjä itse tai K. Halkola.

    on häippäissyt rakastettuni muualle

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuuntelepa mikis millainen Ääni! Fire in the Kitchen, My Bonnie.
      IH

      Poista