24. syyskuuta 2015

Pöytäliina


Isäni ja joukko muita nuoria miehiä saivat sivistystä eräässä parakissa Aunuksen Nurmoilassa vuonna 1942. Lentokentällä, joka on jutun kuvassa ylhäällä oikealla, majaili heidän laivueensa. Tuossa vaiheessa tykistön tulenjohtolennot olivat vähissä eikä Syvärin Ojatin rautatiesiltaa saatu rikki pikku pommeilla, vaikka yrittämässä käytiin usein. Eivät kaverit liioin saaneet särjettyä Kymijoen siltaa Kouvolan lähellä ja myös Savonlinnan Kyrönsalmen silta jäi rikkomatta.

Asian laita oli se, että Tiedotuskumppania eli Martti Haavion johtama ryhmä TK-miehiä majaili lähistöllä. Olavi Paavolainen oli koppavan oloinen upseeri ja kuulemma kovasti isänmaallinen ja heimohenkinen, tuossa vaiheessa. Hänellä oli kaverina sotilasvirkamies Sakari Pälsi, joka yli-ikäisenä oli ilmoittautunut vapaaehtoisena mukaan.

Monien TK-miesten mielijuoma oli alkoholi, jota heille hankittiin mm. lentokoneella. Esimerkiksi Suur-Merijoelta oli lyhyt matka lahden taakse Viipuriin, josta oli helppo tuoda repullinen virvokkeita.

Isäni uskottavan kertomuksen mukaan muun muassa hän oli kiinnostunut myös näistä kuriirilennoista, koska hän oli kovin innostunut valokuvauksesta. TK-komppaniassa oli paljonkin ammattitaitoisia valokuvaajia, jotka sopivaa kiitollisuuden osoitusta vastaan opastivat alaikäisiä luutnantteja armeijakunnan tykistötoimiston pimiössä jopa vaikeampaan vedostamiseen. Kim Borg täydensi käytännön tietojaan samassa paikassa, vaikka taisi olla jo valmis kemisti-insinööri ja kuulemma jokseenkin leuhka jätkä; laulamaan hän opetteli oikeasti vasta päästyään sinuiksi valokuvaamisen kanssa.

TK-porukoissa lentäjien silmissä todellinen legenda oli Yrjö Jylhä, josta isäni ei muuten mielellään puhunut. Huomasin kysellä siitäkin koulupoikana ja vastaus oli vähän välttelevä – morjestettiin kadulla. Nuorena miehenä Otavassa – vuosina 1964 – 1965 sain yksityiskohtaisen selostuksen erinäisistä asioista, myös Jylhän todella ikävistä vaiheista sotien jälkeen. Utelias lukija voi kaivaa esiin Panu Rajalan elämäkertateoksen. Panua ei yleensä häveliäisyys häiritse. Jylhän avioliitto oli outo, ja vaimoltaan hän sai taudin, joka oli kuolemaksi. Muutoin silloin 50 vuotta sitten kuulemani selitys oli koruton: henkisesti Jylhä jäi Taipaleenjoelle.

Erittäin laajasti aihepiiriin perehtyneenä ja paljon kuulleena (kauhavalaiset olivat siellä) uskallan väittää, että Jylhä oli talvisodan komppanianpäällikkönä, siis Taipaleella keski-suomalaisten rykmentissä, todella hyvä, uupumaton ja valmis kiertämään omien esimiestensä hullut käskyt miestensä hengissä pitämiseksi. Talvisodan mielettömyyksistä on kerrottu aika vähän, ja hyvä niin.

Kyllä ajatteleva ihminen ymmärtää, että paniikkiratkaisuja riitti ja että isot herrat tappelivat keskenään havaittuaan näin mainion keinon edetä virkaikäjärjestyksessä. Tuo näkökohta ei painanut reservin upseereita, jotka tietenkin ajattelivat palaavansa siviilitehtäviin, jos sattuisivat selviämään sodasta.

Jatkosodassa Jylhä oli rintama-ansioistaan kapteeniksi ylennettynä tiedotustehtävissä ja toimitti muun muassa kirjoja. Seurallinen hän ei ollut koskaan ollut ja nyt, 1942, häntä jäykisteltiin, koska runokokoelma ”Kiirastuli” oli tehnyt tehtävänsä. Koska aika oli toinen, kesti aikaa käsittää, etteivät Kiirastuli ja Tuntematon kumpikaan olleet sellaisia sankaritarinoita kuin väitetään.

Jylhän runojen aihe ei ollut sota. Aihe oli ihminen, kokemus, sen saattaminen sanoiksi, minkä sanominen on lähes mahdotonta.

Siksi voi olla, että Jylhän suhtautuminen kuvitelmilla kasvatettuihin nuoriin ja onton tai opetellun paatoksen erikoismiehiin oli viileä. Hän oli ammattikirjoittaja ja syyllistyi siten itsekin silloin tällöin ulkokohtaisten tekstien tekemiseen. Siinä asiassa ei ole ihmettelemistä.

Mitä ajateltaisiin kirvesmiehestä, joka suostuisi tekemään vain mestariteoksia? Ja maailma on vaikea paikka; Jylhä oli oman suuren maineensa vanki.

Mutta vapun aikoihin Jylhä oli upseerijuomingeissa Nurmoilassa tavanomaisella paikallaan eli pöydän alla hirvittävässä humalassa. Yllättäen hän osoitti levottomuuden merkkejä, ja lentäjäluutnantit tiedustelivat tilanteen. ”Se haluaa kirjoittaa runon.” Koska toimitus ei onnistunut omin toimin, joku laskeutui lattialle ja kirjoitti miltei sammuneen miehen sanelun muistiin. Tulos herätti ihastusta ja lähetettiin viipymättä Suomen Kuvalehteen.

Koska halukkaille riitti tarjoilua, asia ei antanut aihetta enempiin toimenpiteisiin eikä muistunut edes mieleen, koska itse ilonpito huipentui myöhemmin yhteislauluhetkeen, jonka päivystävä upseeri sitten tehtäväänsä vedoten keskeytti epäillen, että niin komea laulu kantaa kevyesti vihollisen puolelle ja saattaa vaikuttaa vahvasti sotatoimiin.

Viikkojen kuluttua kapteeni Jylhä käveli kiukkuisena kujilla. Hänellä oli kädessään kenttäpostin tuoma Kuvalehti, juhannusnumero jonka kannessa oli luonnollisesti sinivalkolippu, syväpainon jäljiltä valkoisena ja ruman ruskeana.

Pääkirjoituksen paikalle oli ladottu runo, ”Syvärin laulu”. Se alkaa että ui Syvärin virralla Suomen purret – sen rannat lauluja meidän soi. Yhä vieläkö pienuuttas, Suomi surret, kun poikas sun rantojas vartioi käsin voimakkain sinunviiriäs kantain yli kaikkien Kalevan rantain…

Jylhä oli raivostunut siitä, että joku oli siis kirjoittanut hänen nimellään lehteen painetun runon, joka oli kaiken lisäksi hyvä runo.

Tiedotuskomppanian miehistä ja lentolaivueesta ei löytynyt niin suurta sankaria, että tapauksen tausta olisi kerrottu kapteeni Jylhälle.

Tai ehkä sen joku jossain vaiheessa kertoi, koska asia painettiin villaisella.

Kuten moni muukin asia.

10 kommenttia:

  1. Joo, tuommoinen pöytäliina olisi opettavainen. Silmät kun ylttäisivät pöydän tasolle niin merikorttia sihtailisi nuoriso kuin ammattilaiset.

    Hyvästi Kirvesmäki on melkoista mörököllien lukemista.

    Hengissä selvinneistä henkisesti "sinne" jäi joksikin osaksi - uskon - jokainen. Ellei, voisi kai arvella täyttävän sotahulluuden terveimmän laidan määritelmän.

    Mitä nyt aikoo bloggaamisen professori? Näissä on ollut johtolanka, hyvin perusteellinen älyllis-sielullinen rehellinen avoimuus.

    Edeltäkäypä on ladunavaaja, pfadfinder.

    Havuja perkele!
    (Hiihtoliiton hyväksymiä)
    .. perässä tullaan.

    VastaaPoista
  2. "Kolme sanaa" on ollut minulle Jylhän runoista pitkään hänen tuotantonsa "The Runo".

    VastaaPoista
  3. YJ:hän taisi ampua itsensä Turussa kauppatorin kulman jugend-talossa, josta alkaa Yliopistonkadun kävelykatu. Samassa talossa on kai nykyään nuorisoravintola. Pari vuosikymmentä sitten talossa asui lehtijuttujen mukaan myös eläkkeellä ollut maineikas leningradilainen aivokirurgi ja arktisten maisemien kuvaajana kuuluisuutta saanut taidemaalari.

    VastaaPoista
  4. Jylhän Kiirastuli on hieno kirja. Yleensä aina kun sitä lukee, tulee itku muutaman runon jälkeen. Näin erityisesti, jos vielä lausuu runot ääneen lukiessaan.

    Sen kyllä voi sanoa, että samalla Kiirastuli osoittaa, että Jylhää ei voinut enää päästää komppanian päälliköksi. Sellainen mies, joka voi kirjoittaa "Rynnäkön jälkeen" -runon, ei ole enää kuvaamaansa tehtävään henkisesti riittävän tasapainoinen. Loppusäkeet kertovat kaiken, kun Jylhä vannoo komppaniansa vainajille:

    Mun tahtoni on jäästä,
    ja teille vannon sen:
    en itseäni säästä
    en väistä vaaraa, en.

    VastaaPoista
  5. Lienee LLv 12. Topografikunnassa tai ilmavoimien kuvakeskuksessa saattaa olla arkistoituina valokuvia reissuilta. Nimierkki Sephot.

    VastaaPoista
  6. JK: "Hän oli ammattikirjoittaja... (...) Mitä ajateltaisiin kirvesmiehestä, joka suostuisi tekemään vain mestariteoksia?"

    Tällaisia kirjoittamisen kirvesmiehiähän ovat mm. toimittajat ja monet mainos- ja media-alan toimijat, minäkin.

    VastaaPoista
  7. Hyvä Erastotenes. Sama täällä. Kun osaan sen kirjan runot ulkoa. Mutta kyllä "Kirkastus" on myös koskettava. Äärimmäisen väsyneen ja täydellisesti uupuneen sotilaan valveuni kotiin paluusta. Ja äidin ikävästä.

    "Elämää ei enää mulla,
    Anna minun syliisi tulla.
    Kanna minua, äiti!"

    VastaaPoista
  8. Ja tuo rynnäkön jälkeen päättyy:
    En vaaksaa väisty, en!

    VastaaPoista
  9. http://kemppinen.blogspot.fi/2008/06/juhannusta-juotiin.html?m=1


    Onhan tuo hauska muistelma, tosin jo kertaalleen kerrottu 2008


    20. kesäkuuta 2008

    Juhannusta juotiin

    Nurmoilassa, lähellä Aunuksen kaupunkia, sattui niinkin, että paikkakunnalle majoitetut tiedotuskomppanian miehet opettivat lähikasarmeissa majaileville lentäjille hyödyllisiä perustaitoja, kuten juopottelua.

    Juhannusaattona 1942 edessä olevaa 21-vuotispäiväänsä oli juhlistamassa luutnantti K. Kemppinen, jolla siis ei ikä riittänyt esimerkiksi anniskeluravintoloihin, vaikka kenttäharmaissa ja sittemmin sinisissä oli kuljettu alkuvuodesta 1939.

    Sitä ei kukaan tiennyt, että edessä oli vielä kaksi ja puoli vuotta sotaa.

    Tiedotuskomppanian Yrjö Jylhä oli jäänyt henkisesti Talvisodan Taipaleelle, vahvisti tarinan kertoja tänään Puolarmetsän sairaalassa. Kapteeni Jylhä herätti suurta kunnioitusta jopa itserakkaissa eversteissä, jollaisista ei ollut puutetta, mutta ihmisenä hän oli rikki, puhki, loppuun kulunut.

    Juhannuksena 1942 Nurmoilassa hän oli hyvin kiihtynyt Suomen Kuvalehden kannessa ja etusivulla julkaistusta runosta, jonka #joku oli kirjoittanut hänen nimellään ja tyylillään”.

    Kapteeni Jylhä purki kiihtymystään lehti kourassa ja kummasteli myös sitä, että runo ei ollut huono.

    Tässä kohdin kertojan muistikuva on hiukan hapertunut. Joku siihen toimeen esteetön ja sopiva henkilö voi vaivattomasti katsoa lehden kannesta, oliko teksti ”Hulmahda korkeelle, siniristi Suomen” vai Syvärin laulu, ulkomuistista

    Ui Syvärin virralla Suomen purret / sen rannat lauluja meidän soi. / Yhä vieläkö pienuuttas, Suomi surret, / kun poikas sun rantaasi vartioi/ käsin voimakkain Sinun viiriäs kantain / yli kaikkien Kalevan rantain?

    Vappua juotaessa Jylhä oli nimittäin tipahtanut pöydän alle, vetämättä kuitenkaan pöytäliinaa perässään. Siinä ei ollut sinänsä mitään erikoista eikä tavatonta.

    Illan edistyttyä pöytäliinan reuna oli alkanut lepattaa, ja tiedustelukoulutuksen saanut lentäjäluutnantti raportoi kohta innostuneesti muille saapuvilla olijoille, että nyt se haluaa kirjoittaa runon.

    Jylhälle toimitettiin paperia ja kynä, joita hän ei kuitenkaan kyennyt käsittelemään, ottaen huomioon juopumustilansa. Mutta hän saneli, ja luutnantit kirjoittivat muistiin.

    Teksti herätti suurta isänmaallista innostusta, jonka vallitessa se lähetettiin välittömästi kenttäpostin kuljetettavaksi suoraan Suomen Kuvalehteen, sen herra päätoimittaja Turjalle.

    Ja runo ilmestyi ja kirjoittaja sai myös selvityksen asiasta ennen kuin juhannusjuhla – silloin aina 24.6. - oli ehtinyt iltaan.

    Jylhällä oli loppusointukone päässään. Tuskin hän tiesi, että Beethoven oli tullut käyttäneeksi 7. sinfoniansa hitaassa 2. osassa (ns. surumarssi) aika tunnettua rytmikuviota, kahdeksan kertaa peräkkäin daktyyli ja trokee. Beethovenilla tämä on erikoisen sykähdyttävä, kun orkesteri takoo samaa säveltä.

    Jylhä kirjoitti YH:n aikana syksyllä 1939 ennen talvisotaa rykmentilleen omistamansa hymnin, jonka voi laulaa Beethovenin sinfonian nuotilla – Kauan sun helmaasi, viljava Vuoksi / heimomme kirkkaimmat kyynelet juoksi. / Täällä sun poikasi / peittämät hurmeen / saatteli nurmeen / keihäs tai luoti… Tänne me saavuimme, / tänne me jäämme, / kunnes on murtunut / taas idän paine, / tai tulilaine / lyö yli päämme.



    VastaaPoista

  10. Mitä enemmän lukee Talvisodan Taipaleen taisteluista, niin sitä kummallisemmalta Jylhän tekemiset, siinä nimenomaisessa valtavat tappiot tuottaneessa hyökkäyksessä, tuntuvat.

    Erittäin hyvä kirja Taipaleen taisteluista. (Vaikka onkin ruotsalaisen upseerin tekemä)

    Geijer B.G. Talvisodan Taipale
    Wsoy, 1955, 320 s., 1. painos

    VastaaPoista