21. heinäkuuta 2015

Kalassa



Neiti Fisher lienee päärin tyttäriä, koska ainakin puheissa vilahtelee ”The Honourable”. Pahuksen korkean tuomarinviran haltija muuten on ”Most Honourable”. Ja pääri on aateliston yhteisnimitys, johon siis eivät kuulu ritarit (knights) eikä muu roskaväki. Pelkkä ”sir” on kevyttä kamaa.

”Neiti Fisherin etsivätoimisto” on australialainen televisiosarja, johon on pantu mahtavasti rahaa ja aivan kiitettävästi ammattitaitoa. En kuitenkaan osaa päättää, pidänkö siitä vai en. Miellyin huomattuani iltauutisia odottaessani, että sarjan poliisi on entinen Anzac, ja olen ottanut esiin aarteeni, DVD-levyn australialaisten ja uusi-seelantilaisten vaiheista ensimmäisessä maailmansodassa Gallipolissa ja länsirintamalla. Pääosaa esittää Paul Hogan (”Krkotiiili-Dundee”) ja itse sarja on eräänlainen oman maansa ”Täällä Pohjantähden alla”.

Entiselle Anzac-upseerille mikään Melbournen kummallisuus ei ole enää hätkähdyttävä, paitsi ehkä neiti Fisher. Myös Australiassa, kuten paikoin Kanadassa ja tietysti Britanniassa ne harvat nuoret miehet, jotka olivat kahlanneet liejussa helvettiin ja takaisin, saivat joskus porttikiellon vanhempiensa kartanoon epäiltyään esimerkiksi Passchendaelen taistelun mielekkyyttä. He tiesivät, että isät ja näiden vertaiset ("peers") olivat klubeillaan portviinin ääressä päättäneet järjestää ainakin nuoremmille pojilleen mahdollisimman kivuliaan ja kauhistuttava kuoleman. Hengissä selviytyminen oli siis jo eräänlainen häpeä.

Britit osaavat iskeä rahaa sekä perintökartanoillaan että perinteillään. Se on lievä yllätys, että sama onnistuu australialaisilta. Lajityypin varhainen tähtihetki oli kuin olikin se Wodehousen Jeeves-sarja, jossa Stephen Fry ja Hugh Lampton loistivat.

Sopivien kuvauspaikkojen lisäksi on järjestettävä osuva tarpeisto ja huippuluokan puvustaja. Sitten tulevat näyttelijät. Briteillä ja näillä saman hallitsijan alueilla puheilmaisu pitää pintansa. Suomesta se käytännössä katosi, luullakseni Jouko Turkan ponnistuksin. Suomalainen näyttelijä ei keskimäärin osaa puhua niin että esimerkiksi kaikki tavut ääntyisivät ymmärrettävästi mutta luontevasti.

Uusin tieto lied-maailmasta, joka on pieni mutta itsepintainen, kertoo saksan kielen kaikkia vokaaleja ja keskeisiä konsonantteja harjoiteltavan elämän kaikissa huoneissa. Meillähän saattaa päästä laulamaan oopperaankin sortaen sanoja, vaikka Hynninen ja ennen häntä Matti Lehtinen opettivat kärsivällisesti tekstin oikeaa ääntämistä.

”Neiti Fisheriä” esittävä Essie Davis on mielenkiintoinen tapaus. Hänen hahmonsa on siis kopsattu Louise Brooksista, joka oli aikakautensa kaunein nainen, siis ennen sotia. On yksi suuri ero. Tuohon maailman aikaan elokuvanäyttelijän upeus oli liikunta. Brooks, Chaplin, Keaton, Gloria Swanson, Douglas Fairbanks… Jopa John Wayne ja sirkustaiteilijan taustalta elokuvaan tullut Burt Lancaster hallitsivat liikkumisen kameran edessä.

Louise Brooks oli 26-vuotias hienoimmassa roolissaan (Lulu a.k.a. ”Pandoran lipas”). Neiti Fisheriä esittävä Essie Davis on televisiosarjassa yli 40-vuotias. Siitä näkee, miten mahtavasti meikkauksen ja toisaalta filmin leikkaamisen taito ovat edistyneet. Davisin diktio eli puheilmaus on loistava, mutta tuon alan parhaat kyvyt ovat sivuosissa, etenkin erilaiset tädit.

Olen yrittänyt vilkuilla näitä sensaatiomaisia tanskalaisia sarjoja ja miettiä niiden menestyksen syitä. Käsikirjoitus, siitä ei pääse mihinkään. Näyttelijät: kyllä. Puhutun tanskan taitoni on rappeutunut. En oikein osaa arvioida poliisisarjan näyttelijöitä, vaikka ”Murharyhmän” (Rejseholdet) myötä kaikkialla kuuluisaksi tullut Mads Mikkelsen taustaltaan tanssija ja voimistelija.

”Neiti Fisherin” käsikirjoittajat ovat selvästi tähdänneet brittien perinteen ravistelemiseen. Hahmot on luultavasti tietoisesti viritty vastalauseiksi Agatha Christie -perinteelle. Katsoin jonkin Hercule Poirotin. Vaikka Suchet on näyttelijänä niin suurenmoinen, tulos on eräänlaista nukketeatteria. Varjot vaeltavat varjojen joukossa.

Dame Agathan ensimmäinen mies oli menettänyt itsensä maailmansodan länsirintamalla. Maailmansota selittää aika hyvin brittien dekkariperinteen. Ollaan niin kuin ei oltaisikaan. Wodehouse aloitti tuotantonsa jo kauan ennen sotaa ja vietti muille vaikeat vuodet menestymällä Brodwaylla sanoittajana. Jeevesin nimi (sukunimi) on kuulemma peräisin krikettitähdeltä, joka kaatui Sommen taistelussa 1916.


”Neiti Fisherin” mainioin hahmo on Dottie, uskovasinen, pelokas ja maalainen palvelijatar eli siis piika, joka onkin leijona lammasten vaatteissa. Sankarilla pitää olla vastapooli, Woosterilla Jeeves ja Fisherillä Dottie (ja Pekalla Pätkä). Silmäilen Umberto Econ oppinutta kirjaa kääntämisestä. Palaan siihen. Olen samaa mieltä. Huono kirjallisuus on usein todella hyvää, kuten Monte-Criston kreivi, sietämätön kliseiden täyttämä senttaus, joka on unohtumaton. 

13 kommenttia:

  1. Laurie, not Lampton. Hyvä pianisti.

    VastaaPoista
  2. Jeeves-sarjan pääosissa olivat Stephen Fry ja Hugh Laurie.

    VastaaPoista
  3. Tuo Poirot jaksaa ihastuttaa täälläpäin. Vaikka ja siksi , kun ne tuli luettua teininä. Ja Suchet on todellakin loistava Hercule. Columbokin menettelee, mutta menee vikaan siinä kun murhaaja paljastuu heti alussa. Tuota uutta "neiti etsivää" ei ole tullut katsottua. Kyynisenä ihmisenä epäilen, ettei pärjää poiroteille tai columboille.

    VastaaPoista
  4. Neiti Fischer ja Silta (kun missasin edellisellä kerralla) ovat ainoita joita jaksan katsoa muistaessani nyt kesäaikaan, Christietä ja Poirota ei millään. Saksalaisia filmejä kielen vuoksi, onhan niitä joskus harvoin hyviäkin, mutta uutiset on parempi siihenkin näin Kreikka-aikaan, niihin voi saada saksalaisen tekstinkin. Ja tanskalaiset ruokaohjelmat ovat hyväntuulisia. (Tosin olen ollut havaitsevinani, että se rentous on usein pilsin ansiota, oikeastaan he ovat ironisia ja pureviakin. Tanskassa opettajat saattoivat polttaa tupakkaa käytävissä heti luokan ulkopuolella, ainakin 70-luvun lopussa, ja opettajienhuoneessa oli olutkorit. Ja tarjottiin minulle rehtorin kansliassa snapsiakin voileivän ohella. En til, så snakker du bedre, sanoi rehtori. Pullo oli hyllyllä kirjojen takana. Ei kiitos, parahdin! Olin esittelemässä Tamperetta diakuvin matkalehtorina). Parilla (nais)opettajalla oli cannabista ikkunalaudalla tai puutarhassa. Pojalle. Mutta mukavia ne tanskalaiset ovat. Ja vihaavat edelleen saksalaisia.

    Sääli että tanska on niin puuroutunut, vielä 1900-luvun alussa se kuulemma oli selkeää. Odense on Tampereen ystäväkaupunki ja Kastrup-Tårnby tämän nykyisen kotikaupunkini, ja niiden ihmisten ääntämiseen totuin niin että selvisin keskustelutilanteissa. Puheiden pitäjät vain eivät koskaan muista tai ymmärrä hidastaa puhettaan ja koettaa ääntää selkeästi. "Puhu kuin näyttelijä," saattaisi helpottaa. Jyllantilaisten kanssa on vaikeaa. Kerran kysyin eräältä tanskalaiselta, onko hän Jyllannnilta kotoisin ja äidinkielen opettajana hän melkein närkästyi, kuinka minä voin sen kuulla, kukaan muu ei ollut ennen sitä kommentoinut. En kertonut syytä: kun en ymmärrä, puhuja on jyllantilainen. Kirjoja voi hyvin lukea tanskaksi ruotsin pohjalla, kun tietää ne tavallisimmat toisistaan poikkeavat sanat. Peter Hoegilla on pari hyvää kirjaa ja sitten tietysti Kierkegaard ja Karen Blixen. Babetten illallinen oli hieno tanskalainen filmi.
    Pontoppidanin suomennettua suorasanaista Odysseuksen harharetket -kirjaa luin lapsille maalla iltalukemisena, kun olivat kymmenen molemmin puolin. Ja Haavion Kalevalaa. Andersenin sadut olivat suosittuja varhemmin.

    Matti Salminen ääntää saksaa selkeästi laulaessaan. Eeva-Kaarina Volasen puhetta oli ilo kuunnella. EG

    VastaaPoista
  5. Hugh Lampton? Varmaankin Hugh Laurie.

    VastaaPoista
  6. Itselleni tulee mieleen kun aikoinani katselin sellaista suomalaista asia/viihdeohjelmaa kun Hullu juttu. Juontajan nimeä en nyt muista, mutta siinä puhuttiin intialaisten työmoraalista.

    Siinä joku yhdysvaltalainen selitti kovaan ääneen kuinka epäluotettavia työntekijöitä intialaiset ovat. Tulevat koska haluavat ym. Itselleni tuli noista kuvauksista väkisin mieleen Bertie Wooster (Hugh Laurie) kyllä Jeeves hoitaa sarjasta ja en voinut kun nauraa ja miettiä, että ketkähän ovat nuo tavat intialaisille opettaneet.

    VastaaPoista
  7. Yleensä olen korkeallisuuden ystävä, mutta minulla on salainen pahe: Idän pikajunan arvoitus, joka tulee kaivettua hyllystä noin kerran vuodessa. Kovasti olen miettinyt, mikä siinä viehättää. Sen etiikka on ongelmallinen, sen luokkayhteiskuntahenkeä en hyväksy, rakenne on kömpelö ja loppuratkaisu kaikkea muuta kuin tyydyttävä. Silti junamatkan tunnelma kiehtoo.

    Suchet on maaginen, mutta TV:ssä Idän pikajuna oli erityisen huono. Yritys modernisoida kerrontaa (verrattuna aiempiin tv-jaksoihin) kadotti täysin olennaisimman eli pysähtyneen tunnelman.

    VastaaPoista
  8. "En kuitenkaan osaa päättää, pidänkö siitä vai en."
    Olen ajatellut ihan samaa "Neiti Fisherin etsivätoimistosta". Vaatteet, sisustus ja vanhat rakennukset ovat kauniita. Värit hienoja. Jotain puuttuu. Tuttuus, jota on brittisarjoissa.
    Tuntuu siltä, että juuri tuttuus sitoo brittisarjoihin. Paikat tuntuvat tutuilta, kun on nähnyt niitä niin monissa sarjoissa, brittinäyttelijät ovat tutumpia kuin suomalaiset, melkein kuin sukulaisia. Australialainen ohjelma on jotain ihan uutta. Sen katsominen on alkuun töllistelyä, turistimatkaa. Hiukan minua häiritsee ajoittainen ylinäytteleminen.

    VastaaPoista
  9. Kemppisen Hesarissa aikanaan julkaistu artikkeli naiskauneudesta pitäisi saada esille uudestaan. Kuvien kanssa oli herkullisia kuvauksia, ainakin omenaisen kauniista Garbosta ja Bacallista rumista kauneimpana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahdatko muistella samaa juttua, joka minulla on jäänyt mieleen. Siinä Jukka vertasi naisia ruusuihin, jotka joka vaiheessaan ovat kauniita. Joku ruusu voi olla kauneimmillaan silloin, kun alkaa rypistyä. Joku taas ei puhkea kunnolla kukkaan ollenkaan, vaan jää nuppuvaiheeseen.

      Poista
  10. "Korkeallisuus" - tulipa osuva näppäilyvirhe kännykällä.

    VastaaPoista
  11. Kun blogistin kirjoituksessa on ilmiselvä erhe (Lampton - Laurie), niin mietin, onkohan se tarkoituksellinen, saatan jopa googlata virheellisen (Lampton) ja löytää jonkin muka-selityksen (Hugh Lupton). Sen sijaan en edes harkitse korjaavani blogistia tai yrittää valistaa muita lukijoita, eivätköhän nuo (lähes) kaikki kuitenkin tiedä, miten erheen oikea laita on.

    VastaaPoista
  12. Aivan pieni ja maailmankaikkeudessa merkityksetön yksityiskohta: muistaakseni Prudence-täti esittelee Phryne Fisherin arvonimellä "right honourable" - liekö se sitten korkeampi? Ja toinen: kreikan φρύνος on tiemmä 'sammakko', jonka feminiinen rinnakkaismuoto Fryne (eli Phryne) sitten kaiketi on.

    VastaaPoista