6. toukokuuta 2015

Lapselliset professorit





Turhamaisuus ja ahneus ovat keskeisiä syitä tieteen harjoittamiseen. Tilanne on sama oppialoilla, joiden tieteellisyydestä voi perustellusti väitellä. Valitettavasti artikkelin arvoa ei määrää sen sisältö, vaan kirjoittajan virka tai oppiarvo.

Tietokannasta näkee minuutissa, että juridiikassa eräät maan parhaat asiantuntijat eivät ole julkaisseet koskaan mitään. Ainakin korkeimmassa oikeudessa on onneksi sellainen käyttäytymistapa, että artikkeleita ei kirjoitella. Tuo tapa on erittäin hyvä. Julkaisemalla kirjoittaja käyttäisi lainattua arvovaltaa. On se myös sääli. Hyvin kauan sitten neuvoin joskus tieteen harjoittajille lähteen. ”Korkeimman oikeuden uudet ratkaisut välillistä edustusta koskevissa grynderijutuissa eivät ole peräisin Vinding Krusen isosta kirjasta, vaan Ussingin.” Tuo oli helppo sanoa, koska olin lukenut muistiot ja laput. Kysymys oli todella raflaava – saadaanko rakennusurakoitsija vastuuseen rakennusvirheistä tilanteessa, jossa tuo urakoitusijan nimeä ei ole ainoassakaan sopimuspaperissa, vaikka hän on organisoinut koko hankkeen. Peruste, jonka yksi nimitys on ”samaistaminen”, kehiteltiin Tanskan oikeustieteellisessä kirjallisuudessa, jossa toisaalta oli tuomioistuinten hylkäämiäkin linjauksia.

Hurjimmillaan jonkun tiedemiehen kehittämä rakennelma siirtyy uuteen lakiin. Näin kävi useassa yhteydessä, kun 1951 säädettiin jakolaki ja uudelleen maakaaren säätämisen yhteydessä. Asia oli iso – kiinteistön osan ostajan ja myyjän oikeussuoja erilaisissa häiriötilanteissa. Yleistäen: onko ostajan asema sama, kun hän ostaa mökkitontin kuolinpesältä, kuin yksityiseltä myyjältä ostavan.

Esimerkit ovat varmuuden vuoksi menneisyydestä. En viitsi kertoa vielä ajankohtaisia esimerkkejä tilanteista, joissa joku on menettänyt omaisuutensa, kun hänen lakimiehensä ei ole ollut selvillä uudesta oikeuskäytännöstä. Aika hurjia tilanteita ilmeni esimerkiksi, kun ulosotto- ja konkurssilainsäädäntö uudistettiin. Joku oli myynyt talonsa ja loistoautonsa alaikäiselle lapselleen konkurssin uhatessa tietämättömänä siitä, että takaisinsaantiperusteet olivat nyt toiset. Toisin sanoen valekaupat eivät enää tehonneetkaan.

Jos uusi tulkinta löytyy uuden lain tekstin kirjoittamiseen osallistuneen tutkijan julkaisemasta kirjasta, on täysin varmaa, että jokaisessa tuomioistuimessa jokainen tuomari suhtautuu asiaan hyvin vakavasti. Tämä ei tarkoita, että tutkija ratkaisisi epäselvän kysymyksen. Jos ratkaisumalli on julkaistu näin, se vaikuttaa tuomioistuimen harkintaan. Joissakin tapauksissa asiaa käsitellään jopa tuomioistuimen ratkaisun perusteluissa.

Tuo on erityisesti totta patenttiasioissa. Eräässäkin suuria taloudellisia arvoja koskeneessa ratkaisussa kirjoitettiin perusteluihin suomalaisesta, norjalaisesta ja englantilaisesta tulkinnasta, joita eriteltiin puolesta ja vastaan.

Sivullinen eli tavallinen kansalainen tai toimittaja ei yleensä lainkaan tiedä, että juristi-tutkijoiden tulkintojen merkityksellä on suuret erot. Esimerkiksi valtiosääntöoikeudessa professori ”pääsee” vähän väliä television, radion ja lehtien haastattelemaksi. Jotkut pitävät julkisuudesta. Joillakin alueilla asiantuntijat jäävät yleisölle ja medialle tuntemattomiksi. Esimerkistä käynee prosessioikeus.

Seurauksena on joskus asenteita, joiden taustaa ei siis tiedetä. Minulla on edelleen mielessäni tuomariajoiltani professoreiden paremmuusjärjestys. Tiedän että lista on edelleen käytössä, koska jotkut tutkijat ovat halukkaita sopeuttamaan tulkintansa asiantuntijalausunnon maksajaa miellyttäväksi ja toiset taas torjuvat sellaisen. Valitettavasti tuomioistuin ei yleensä tiedä, onko joku professori kieltäytynyt antamasta lausuntoa. On jopa tavallista, että tutkija palauttaa paperit ja sanoo, ettei anna lausuntoa: ”Olen eri mieltä kuin te.”

Julkisuudessa on keskusteltu välimiesoikeuksista. Lainopilliset aisantuntijalausunnot ovat suurempi ongelma. Minulla on menneiltä vuosilta kokoelma lausuntoja, joissa on esimerkiksi 49 liuskaa roskaa (asian selostusta pöytäkirjasta poimituin sanoin) ja yhdellä liuskalla virheellinen johtopäätös. Ja laskun mukaan tuon lausunnon hinta oli kaksikymmentä tuhatta euroa.

Tunnen tarvetta mainita tässä, että parhaan tietoni mukaan tuttavani ja ikätoverini professori Aurejärvi on ajanut vuosien kuluessa ne suunnattoman työläät tupakkajutut laskuttamatta penniäkään eli ”pro bono”. Lukemani kirjelmät ovat olleet pätevää työtä, vaikka noissa tapauksissa juttu on hävitty.

Tutkija ei missään tapauksessa saisi vähätellä toista tutkijaa siksi että on itse eri mieltä tulkinnoista. Valitettavasti todellisuus ei ole tällainen. Myös juridiikassa esiintyy tilanteita, joissa joku nuori ja röyhkeä henkilö kaataa arvovaltaisen asiantuntijan ajatusrakennelman. Tottakai sellainen käy luonnolle, mutta suu on pidettävä kiinni.

Jos joku haluaisi kysyä Kemppisen lausunnoista, vastaus on tämä: tärkeimpiä lausuntoja ei viedä tuomioistuimeen koska niillä torjutaan ehkä hyvin vahingollinen oikeusjuttu kertomalla, millaisia järjestelyjä ei saa käyttää. Eivätkä kaikki asiantuntijalausunnot eivät ole sen henkilön kirjoittamia, joka on ne allekirjoittanut.


7 kommenttia:


  1. "Turhamaisuus ja ahneus ovat keskeisiä syitä tieteen harjoittamiseen. Tilanne on sama oppialoilla, joiden tieteellisyydestä voi perustellusti väitellä. Valitettavasti artikkelin arvoa ei määrää sen sisältö, vaan kirjoittajan virka tai oppiarvo."

    Tämä kuulostaa ikävästi sellaiselta tsaarinaikaiselta valtiolta, jossa vain virka-aateli seurustelee keskenään tietoisesti ignoroiden yhteiskunnan muiden ryhmien eli säädyttömien puheita.

    VastaaPoista
  2. Olen ollut tekemisissä kymmenien professoreiden kanssa ja kyllähän yleensä teidän kanssa toimeen tulee mutta kaikkien aikojen tapaus oli kun erästä proffaa pyydettiin kokouksessa perustelemaan kantaansa ja hän vaan totesi ykskantaan: "Minä olen tämän tieteenalan professori ja minun ei tarvitse perustella mitään".

    VastaaPoista
  3. Tarkemmin ajateltuna tuo alussa oleva väite, joka kuulostaa hurjalta, voi olla itseasiassa totta ainakin jonkin verran. Mikä panee ihmisen opiskelemaan? Tietysti kiinnostus asiaan, mutta eikö se itselle riitä, kun saa asioita selville. Ei suinkaan. Siitä pitää kirjoittaa artikkeleja, vääntää väitöskirjoja ym.

    Kyllä siihen tarvitaan jo jonkinlaista hyötyajattelua, itsensä korostamista toisten silmissä, ja se on totta, että mitä korkeammalle opiskelee, tutkii ja hutkii asioita, sitä enemmän saa toisten kunnioitusta ja arvonantoa.

    Tuomari ja lääkäri lienevät arvokkaita ammatteja, Samoin tiedemiehet ja tutkijat. Viimeksi mainitut riippuen siitä mitä tutkivat ja nillä tuloksilla.

    Tuomari on jo sanana hiukan ahdistava. Tuomari tuomitsee, hän tietää lait ja asetukset, tuntuu olevan ylempänä muita, Onko hän? Kaikkein tutuin tuomari minulle, nyt jo kuollut, ei koskaan puhunut työstään. Hän jäi parhaiten mieleen kertoessaan vitsiä lihavasta naisesta, jonka tissit jäivät mankelin väliin. Se nauru joka tirisi hänen silmistään ja suustaan on ikimuistettava.

    Arvid Järnefelt on ainoa kirjallinen tuttu tuomareiden joukossa (niin ja tietysti Kemppinen). Arvidista ei ollut hauskaa tuomita toisia, hän jätti virkansa ja kiersi hakkaamalla klapuja köyhille ihmisille. Kaikki tiedämme hänet.

    Sitä minä ihmettelen, kun myös taiteitten alalla monet haluavat tulla taiteen maisteriksi ja jopa tohtoriksi. Mietin kuinka paljon he ovat valmiita uhraamaan aikaa muulle kuin varsinaiselle taiteelliselle työlleen. Ovatko he parempia taiteilijoita komeine titteleineen kuin sellaiset jotka ahkeroivat työhuoneessaan? Tieto lisää valtaa. Kyllä. Ehkä he saavat myös paremmin töitään kaupaksi (jos ovat ennättäneet niitä tehdä).

    Eri asia sitten, jos opinnot suoraan johtavat ensin kandiksi sitten maisteriksi, niin kuin tapahtuu esim. Taideyliopistossa.

    Aia suoraa puhetta taas tällä kertaa Kemppiseltä. Uskaliasta. Rohkeaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Tuomari tuomitsee, hän tietää lait ja asetukset, tuntuu olevan ylempänä muita, Onko hän"

      Ei hän ole henkilönä ylempi muita, mutta tehtäväänsä valittuna hän käyttää asianosaisten ("oikeusalamaiset") yli sitä valtaa, jonka demokraattisen yhteisön lait hänelle antavat. Sitten hän menee kotiinsa ja on yksi meistä. Suomalaiseen tuomarietikettiin kuuluu, että työasioista ei tavata puhua, ainakaan ulkopuolisille. Samoin toimivat esim. poliisit.

      Poista
    2. "kun myös taiteitten alalla monet haluavat tulla taiteen maisteriksi ja jopa tohtoriksi. Mietin kuinka paljon he ovat valmiita uhraamaan aikaa muulle kuin varsinaiselle taiteelliselle työlleen. Ovatko he parempia taiteilijoita komeine titteleineen kuin sellaiset jotka ahkeroivat työhuoneessaan."

      Liisu iski asian ytimeen. Olisiko Rembrand tai Picasso ollut parempi taitelija ts teokset parempia, jos olisivat olleet taiteen maistereita tai jopa tohtoreita. Sääliksi kävi esim. Riitta Neli-Markan kohkailu siitä kun tämän väitöskirja hylättiin. Varsinainen syyllinen on tietenkin taidekorkeakoululaitos, joka haluaa nostaa omaa häntäänsä tuollaisilla titteleillä, jonka hankkimiseksi laadittavat kirjalliset työt ovat usein varsin vaatimattomia.

      Poista
  4. Meneeniin kauaksi meidän tavallisten pulliaisten pulliaismaailmastamme, ettei oikein osaa sanoa mitään, mutta kirjoitapa aiheesta 'puolustusasianajajan moraali ja vastuu'.

    VastaaPoista
  5. Professoreilla, Helvetin enkeleillä ja Bandidoksella on pitkät parrat! - Mitä pirempi, sen parempi.Poikkeuksena tietysti ne naisprofessorit, jotka eivät varsinaiseen päätöksentekoon yllä, ja joiden asioiden lähestymistavat muistuttavat Lalli Partista jääkiekkokaukalossa. - Eikä tämä ollut halveksuntaa tai mitätöintiä, Lalli kun taklasi, niin äijä lensi, - oon nähny!

    VastaaPoista