21. toukokuuta 2015

Huumerahat



Olisinko päästänyt korkeat periaatteeni rappiolle? Ehkä niin on käynyt. Yksi syy voi olla ilmeinen. Tietoni tuomareista ja oikeudenkäynneistä ovat vanhoja eli siis vanhentuneita. Jos joku kysyy minulta neuvoa oikeusasiassa, hän menettelee harkitsemattomasti kahdella tavalla. Ensinnäkin todennäköisesti kieltäydyn antamasta mitään neuvoa. Toiseksi jos syystä tai toisesta annan neuvon, se on todennäköisesti väärä tai ainakin riittämätön. Suhteellisen usein jakelen kuitenkin neuvoa, joka on tosi ja uskottava: käänny asianajajan puoleen.

Tunsin kerran lääkärin, joka saattoi sanoa puhelimeen ruotsiksi, jottei penkissä oleva asiakas ymmärtäisi: soita jollekin toiselle lääkärille; minä olen päissäni kuin papukaija. Miehen puhetta.

Ilmiön syy on tietymätön, mutta lähisuvussa ei ole yhtään lääkäriä. Ystävissä ja tuttavissa on. Täytyy kuitenkin pitää silmät auki ylioppilasjuhlien aikana. Olisi hauska tietää, vieläkö ihmisillä on tapana ruveta riisuutumaan tai ainakin esittelemään kieltään ykkösasussa kahvikuppi kädessä nurmikolla. Ennen lääkärin asema oli sellainen, ettei säistä eikä vuodentulosta oikein sopinut keskustellakaan. Vaistonvaraisesti alettiin puhua voinnista.

Huumepoliisin oikeusjutun täyttäessä mediaa totesin taas, että oikeustoimittajien taso on jotain aivan toista kuin kymmenen tai kaksikymmentä vuotta sitten. Asiasta on todisteita. Suurten ja arvokkaiden lehtien toimittajat julkaisivat ennen aivan puuta heinää ja kirjoituksista kävi ilmi, ettei heille ollut välttämättä valjennut esimerkiksi syyttäjän ja syytetyn ero. Sen he vain tiesivät, että poliisi lyö pampulla ja tuomari tuomitsee.

Nyt on koko joukko ammattilaisia, jotka puhuvat maltillisesti ja asiantuntevasti hyvin laajoista ja vaikeista asioista, kuten nyt tästä. Siis että asiaa on vaikea uskoa todeksi. Tottahan on ainakin se, että poliisi on tutkinut poliisin toimintaa vuosia ja tuottanut kymmeniä tuhansia sivuja pöytäkirjaa niin että oikeudenkäynnille on varattu mahdottomasti aikaa.

Se muuten oli kyseenalainen arvio, että käräjätuomarin tehtävä on poikkeuksellisen hankala. Henkilöstä riippuen tehtävä voi olla mieluisa. Saa keskittyä yhteen vaikeaan asiaan, kun normaalisti joutuu keskittymään moneen vaikeaan asiaan. Olin itse monissakin hyvin suurissa jutuissa, joissa oli pakkilaatikoittain paperia. Laamanni Helminen kertoili mielestään asekätkentäjutusta, joka saattaa olla Aarnion jälkeenkin Suomen oikeushistorian suurin rikosjuttu – hän istui sen.

Oslon seudun joukkomurhan jälkeen ihmettelen, että joidenkin mielestä Nesbøn kirjojen väkivallanteot ovat mahdottomia liian kauheita. Todellisuus on kauheampi. On kirjailijoita, jotka kuvaavat todellisuutta – mutta toisaalta on kirjailijoita, jotka maiskuttelevat väkivallalla.

Syyttäjän esittämä kuvaus huumepoliisista huumekauppiaana on melkein mahdoton uskoa, ja syytetty on kiistänyt sen kokonaan. Sanomalehtien kertomasta päätellen ainakin se suurempi rahakätkö ja uskomattoman runsas käteisen rahan käyttö herättävän hyvin vakavia epäilyjä varoista, jollaisia poliisimiehellä ei pitäisi olla.

Myös meille on tulossa ”syytteestä sopiminen” (plea bargaining), joka on johtanut Yhdysvalloissa merkittäviin epäkohtiin. Tämä huumepoliisin juttu käy esimerkistä. Vaikka valtavan työmäärän lisäksi on muita painavia syitä, tällaisessa jutussa syytetyn päästäminen vähemmällä vastamaksuna yhteistyöstä syyttäjän kanssa ei tule kysymykseen eikä saa tulla. Poliisin tekemäksi epäilty vakava rikos on niin paha asia, että se on selvitettävä niin ettei yhtään kiveä jää kääntämättä. Merkittävä syy kiirehtiä asiaa olisi jutun ja siitä seuraavien muutosten meneminen huumerikollisten pussiin. Näin tulee valitettavasti käymään joltain osin.

Mutta oikeus on kuin täysikuu, kirkas, kylmä ja kaukainen.

Nyt jo kirjoitetaan, että yleisön luottamus poliisiin ei kärsi tämän jutun takia. Asian mittaaminen on vaikeaa. Pelkään pahoin, että tämä juttu ja se Ulvilan murhajuttu horjuttavat luottamusta. Se on paha se. Ainakin hyvin suuri osa poliisin väestä tekee hyvin ikävää ja vastuullista työtä moitteettomasti.

Poliisijohto on aina syyllinen, kun tällaista tapahtuu. Keskusrikospoliisin ja Helsingin poliisilaitoksen huonoista väleistä kaikki ovat tienneet vuosikymmeniä. Se on johdon vika ja häpeä, ettei ongelmia ole osattu laukaista. Poliisin johdossa on ollut perinteisesti heikkoa väkeä. Tarkoitan nimenomaan, että valvonnan vaikeuden ja organisaation hajanaisuuden takia johtoon pitäisi saada poikkeuksellisen kyvykkäitä henkilöitä, joilta onnistuisi sekä toiminta ihmisten parissa että hallinto. Suoraan sanoan tämä ”public administration”, jota pohditaan tänäänkin hallitusneuvotteluissa, on julkisen sektorimme suurimpia heikkouksia. Eihän alalle ole oikeastaan edes opetusta!


Kysymys ”kuka valvoo valvojia” on muuten tunnettu ja Roomasta. Quis custodiet ipsos custodes? (Juvenalis, Satiirit VI).

19 kommenttia:

  1. - Voiskos tohtori kattoon mun jalkaani kun tohtori on kerran tohtori?
    - Kuulkaa, kun minä olen teologian tohtori, ei se nyt onnistu.
    - Herra siunaa, kenell semmonen kauhja tauti on!

    VastaaPoista
  2. Tampereen yliopistosta on tullut hallintotieteiden maistereita puoli vuosisataa. Tähän asti on valitettu, että niitä koulutetaan liikaa.

    vuorela, tampere

    VastaaPoista
  3. Naapurimme karkasi Vaasan vankilasta perinteisesti lakanaköydellä 60-luvulla. Taisi olla Markkasen kavereita. Törmäsi poliiseja paetessaan kirkkomme porttiin Volvo PV.llään. Pelkäsin miestä lapsuudessa. Asuu nyt lapsuudenkotini vieressä vanhana ukkona omakotitalossaan. Sellaista on elämä.

    VastaaPoista
  4. Olen pohtinut, johtuuko poliisin hajanainen organisaatio ja heikko johtaminen siitä, että tämä on ollut aika tarkoituksenmukaista. Perinteisesti maassa oli satoja nimismiespiirejä ja kymmeniä poliisilaitoksia. Ne olivat varmasti tehottomia, mutta aika järkevän kokoisia organisaatioita. Koordinaatiota ei hirveästi tarvittu. Huligaanien pamputtamisen ja varkaiden kiinnioton suhteen jokainen paikkakunta oli aika omavarainen. Jos sattui visaisempia henkirikoksia, kutsuttiin paikalle lääninrikospoliisin tai jopa KRP:n ammattimiehet. Nämä tulivat, tutkivat ja lähtivät.

    Jos sattui mellakoita, pyydettiin paikalle "lentäviä" tai sotaväkeä. Tällöin maaherra oli johtovastuussa, mutta tilanne oli lyhyt ja sen mentyä ei tarvittu enää koordinaatiota.

    Nyt meillä on 11 poliisilaitosta. Ne ovat valtavia organisaatioita. Poliisi tekee jatkuvaa rikostiedustelua, joka on vaikeaa ja salaisen luonteensa vuoksi vaikeasti koordinoitavaa työtä. Organisaatiota ei ole kehitetty samaa tahtia. On perustettu kyllä päällikön virkoja, mutta kulttuuri on vanha. Ei kai muuten ole selitettävissä, että KRP:n ja Helsingin poliisin tulehtuneiden välien sallittiin jatkua yli vuosikymmenen ajan? Siinä olisi pitänyt vaihtaa joko toisen tai molempien laitosten johto tai lakkauttaa toinen laitos, mikäli rauhaa ei olisi saatu. Näin siis, vaikka Aarnio olisi ollut rehellinen kuin arkkienkeli Mikael.

    VastaaPoista
  5. Tähän asti tiedetään varmuudella vain se että Aarnio on ollut poikkeuksellisen hyvä ja tehokas työssään.

    Sitä ei tiedetä, onko Aarnio lavastettu syylliseksi. Ainakin se olisi hyvin helppo uskoa. Entä jos pahikset ovatkin KRP:ssä?

    Tällainen tapaus pitäisi tutkia ulkomaisin, täysin puolueettomin voimin. On mahdotonta että Aarnio voisi saada Suomen poliisilta puolueetonta kohtelua.

    Hölmö juttu kaiken kaikkiaan. Ja niin kirkasotsaisen suomalainen. Totta kai Aarnion on pitänyt tuntea pääjehut jotta on voinut saada vinkkejä muiden konnien nappaamiseen.

    Aarnio teki sitä mitä hänen piti tehdä, ja mistä hänelle maksettiin.

    Hesarin yli-innokkaat oikeustoimittajat kuvittelevat tekevänsä hyvää. Tosiasiassa he petaavat vain tilaa uusille rikollisjärjestöille. Aika vaikeaksi menee huumepoliisin toiminta kun nämä reinbothit sähläävät heidän tonttinsa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vai niin, Aarnio onkin siis median uhri! Ja peräti Etelän Median.
      Kilttiä poliisisetää kiusataan ja pidetään syyttä-suotta lukkojen takana. Rosvot juoksee vapaana ja herrat nauraa!
      Tätä se persu-Suomi nyt on.

      Poista
    2. Aarnion työnä ei ole ollut tuntea "pääjehuja" vaan saattaa nämä rikolliset lailliseen edesvastuuseen. Se, että työ on ollut periaatteessa tuloksekasta, kun pikkutekijöitä ja kilpailevia jengejä on käräytetty, ei ole millään lailla lieventävä asianhaara. Päinvastoin, se tekee, mikäli syytteet pitävät paikkaansa, toiminnasta entistäkin moraalittomampaa.

      Ajatus "puolueettomasta" ulkomaisesta tutkinnasta on naurettava. Ei ole tahoa, joka olisi sekä puolueeton että ammattitaitoinen. Sekä Helsingin poliisilla että KRP:llä on ulkomaiset verkostonsa ja kaikki Suomea yhtään tuntevat poliisiorganisaatiot olisivat jommallakummalla puolella. Lisäksi riski, että Suomen lainsäädännön yksityiskohtia tuntematon tutkija tekisi muodollisen, oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin periaatteessa mahdottomaksi tekevän virheen, kasvaisi tuntuvasti. Tällöin syytetty pääsisi kuin koira veräjästä.

      Helsingin poliisin puoltajat tuntuvat levittävän huhuja oikein työkseen. Kuulin hiljan version, jonka mukaan Aarnion rikos olisi ollut ainakin aluksi se, että hän olisi myynyt takavarikoituja huumeita lääketehtaille ohi kirjanpidon ja käyttänyt rahat poliisin toimintaan. Tämä on ilmeisesti laitoksen sisäisessä käytössä oleva tarina, jossa tunnustetaan rikoksen sattuneen, mutta kielletään epämoraalisia asioita tapahtuneen. (Kuopiossa eräitä professoreja tuomittiin useiksi vuosiksi linnaan aivan samantyyppisestä ohi kirjanpidon tapahtuneesta varojen käytöstä, vaikka toiminta ei tapahtunut henkilökohtaiseksi hyödyksi.)

      Poista
    3. En ymmärrä perustelua. Eikö nimenomaan pääjehujen nappaaminen ole se, mihin Aarnion olisi pitänyt keskittyä. Ei siis pääjehujen tunteminen.

      Todellakin vaikuttaa siltä, että Aarnio teki sitä, mistä hänelle maksettiin. Nythän meiltä kai vain puuttuu varma tieto siitä, keitä olivat maksajat.

      Poista
    4. Taisi kunnostautua lähinnä kilpailevan koplan hommien paljastamisessa, muttei omansa.

      Poista
    5. "Entä jos pahikset ovatkin KRP:ssä?"

      Mutta onko ne niin pahoja, että olisivat omista taskuistaan keränneet useiden kymmenien tuhansien eurojen kolehdin kätkettäväksi Aarnion tontille. Kaiken muun nimittäin Aarnion pystyy selittelemään parhain päin, mutta ei noita rahoja. Sellaisia rahoja ei rehellisellä virkamiehellä yksinkertaisesti ole!

      Poista
  6. Ad Jukka Ryhänen:

    Mitä järkeä on saada muita, siis pikkukonnia, kiinni? Eihän se vaikuta mitään huumekauppaan. Pääjehut ne kai pitäisi saada kiinni. Ainoastaan siitä voi olla yhtä mieltä, että tilalle tulee uusia.

    Joka tapauksessa poliisi ei saa sekaantua laittomiin puuhiin.

    PS. Kim Philbykin oli "poikkeuksellisen hyvä ja tehokas työssään". Mutta samalla maanpetturi.

    VastaaPoista
  7. Entäs se idea oikeusasiamiehen toimiston lentävistä?

    VastaaPoista
  8. Jos yksittäisessä rikosjutussa epäonnistuminen merkittävästi horjuttaa luottamusta poliisiin, niin suuresti ihmettelen. Luottamus syntyy kokonaisuudesta pitkässä juoksussa ja Suomessa on pitkällä aikavälillä poliisitointa hoidettu hyvin ja onnistuneesti. Suomalainen poliisi on kokonaisuutena hyvä. Tottakai siellä ilmenee väärinkäytöksiä ja rikollisuuttakin kuten yhteiskunnassa yleensäkin, mutta kovin vähän ja marginaalisesti. Ne ovat harvinaisia yksittäistapauksia.

    Mitä tulee Aarnion juttuun, niin Median uutisoinnin perusteella ei voi vielä paljon päätellä. Vaikuttaa siltä, että hän olisi johonkin syyllistynyt, mutta mihin niin se on aikatavalla auki. Hurjat ovat syytteet hänen asemassaan olevalle. Pitävä näyttö näihin syytteisiin ei ole helppo. On kuitenkin selvä, että varsinkin Pääkaupunkiseudulla toimivalle tutkinnalle on erittäin hankala paikka jos hänet tuomitaan ja vielä hankalampi jos ei tuomita.
    Voi olla, että lopullinen ratkaisu on vuosien päässä.

    Esitutkintaa suorittaa KRP. Tässä tapauksessa olisi työryhmä pitänyt koota muualta. Osaavia tutkijoita kyllä olisi löytynyt. Kysymys ei ole siitä, etteikö nykyinen tutkijaryhmä tekisi työtään hyvin, vaan siitä että tiedossa on tämä vastakkainasettelu. Subjektiivisuus pitää aina tutkinnassa kyetä siirtämään kokonaan syrjään. Tässä tapauksessa se voi olla vähän vaikeaa.

    Itselläni on monella tavalla poikkeuksellisen pitkä näkövinkkeli poliisitoimeen. Sitä on ainakin koko sodanjälkeisen ajan vaivannut nurkkakuntaisuus. Laitokset, piirit, osastot, ryhmät sekä yksittäiset työntekijät ovat koko maassa kilpailleet epäterveellä tavalla, ja tekevät niin edelleenkin. Tiedonkulku ja tietojen vaihtaminen on tästä syystä häiriintynyt pahasti. Tämä ei siis pelkästään koske pääkaupunkiseutua, vaan koko maata eikä rajoitu huumetutkintaan.

    Poliisipäällystöä tästä ei voi pelkästään syyttää. Paljon voi sälyttää tästä taakasta koulutukseen, jossa ei ongelmaan ole kiinnitetty riittävää huomiota. Kemppinen on blogissaan siinä oikeassa, että päällystössä on heikkolaatuista ainesta. Tai ainakin aiemmin oli, mutta se on vähin erin poistumassa. Ongelma aiheutui alunpitäen siitä, että ylempi päällystö rekrytoitiin lakimieskoulutuksen saaneista siitä syystä, että aikaisemmin varsinkin maaseudulla poliisipäällikön tehtävät koostuivat syyttäjätehtävistä, ulosottomiehenä toimimisesta ja monista muista vähäisemmistä mutta laintuntemusta edellyttävistä toimista. Heillä ei ollut kokemusta varsinaisesta poliisityöstä eikä arkipäivän työt sitä kerryttäneet. Kun palkkaus oli melko vaatimaton, alalle hakeutui lakimieskoulutuksen saaneiden heikointa ainesta.

    Tämä väylä poliisitoimeen avautui sellaisillekin, jotka useaankin kertaan pyrkivät poliisikoulutukseen, mutta eivät siinä onnistuneet. Alemman oikeustutkinnon kautta muutama tuntemani onnistui pääsemään suoraan päällikön tehtäviin. Ei kelvannut siis nuoremmaksi konstaapeliksi, mutta päälliköksi kylläkin.

    On selvää, että kun joutuu johtamaan sellaista työtä, johon itsellä ei ole riittävää tuntumaa, niin joutuu toimimaan olettamuksien perusteella. Harvoin se niin onnistuu. Ongelmana tässä on myös se, että epävarma päällikkö ei auktoriteettiaseman menettämistä peläten voi kysellä alaisiltaan mielipiteitä. Valitettavasti koko organisaatio toimii näin. Jossain ylhäällä oletetaan mikä olisi viisasta ja se ilman riittävää kritiiikkiä valuu totetutettavaksi.

    Oman koulutuksen kautta työhön tuleva alempi päällystö on pääosin hyvää ainesta ja itse varsinaiset ruohonjuuritason puurtajat pääosin taitavia työhönsä sitoutuneita ammattilaisia.

    Nykyinen poliisilaitosjärjestelmä ei mielestäni ole hyvä. Sen pitäisi olla hajautetumpi tavalla tai toisella. Olen aikanaan havainnut, että suuressa työyhteisössä toimitaan aina vähän tehottomammin. Henkilökohtainen vastuu ei kohdennu suuressa ryhmässä samoin kuin pienemmässä yksikössä.

    Jos olisi ollut osaavampi päällystö niin poliisi palvelisi paremmalla järjestelmällä yhteiskuntaa paremmin. Siitä olen varma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "ylempi päällystö rekrytoitiin lakimieskoulutuksen saaneista"

      Kyllä ongelma on pikemminkin vanhan ajan (kaupunkien) komissaariokultuurissa, jossa poliisikoira edusti korkeinta poliisitekniikkaa ja kumipatukka märän pyyhkeen läpi yön hiljaisina tunteina putkassa lyötynä korkeinta tutkintataktiikkaa.

      Valitettavasti on havaittavissa, että pelkkä poliisitutkinto luo kapea-alaisen "rosvot kiinni hinnalla millä hyvänsä" mentaliteetin. Ylikorostettu lojaliteetti estää puuttumasta virkaveljen ilmeisiinkin ylilyönteihin.

      Lakimieskoulutus akateemisena tukintona antaa valmiuksia kussakin tapauksessa punnita kunkin virkatehtävän intressejä muihin arvoihin esim. perus- ja ihmisoikeuksiin.

      Poista
    2. "Henkilökohtainen vastuu ei kohdennu suuressa ryhmässä samoin kuin pienemmässä yksikössä."

      Sinänsä olisin kaikkein huolestunein siitä, että järjestyspoliisissa miehistöstä ja korkeintaan alipäällystöstä koostuva partio huuseeraa kentällä vailla todellista päällystötason työnjohtoa - paitsi radion päässä. Jos partio sitten työskentelee kauan yhdessä työparina, ylilyönneiltä ei voitane välttyä.

      Poista
    3. Poliisikoulutuksessa korostetaan objektiivisuutta ja se näkyy käytännön työssä. Tutkijat rikoksia selvittäessään joutuvat ottamaan yhtäläisesti huomioon niin epäillyn syyllisyyttä kuin hänen syyttömyyttään tukevat seikat. Kenelläkään tätä työtä tekevällä ei ole pyrkimystä saada jostakin syyllinen, vaan selvittää tutkinnan alla oleva tapahtuman kulku. Ylikorostunutta lojaliteettia ei ole, siitä huolimatta että joissakin yksittäistapauksissa on työkaveria joku pyrkinyt suojaamaan.

      Mitä tulee poliisitoimen ja vaikka tutkinnan johtamiseen eri portaissa, niin on tietenkin toisarvoinen kysymys onko lakimieskoulutus vai ei. Tärkeintä on se, että asianomaisella on johtajaominaisuuksia sekä syvällinen tuntemus itse poliisityöstä ja tietysti tähän kuuluu myös laintuntemus. On jokseenkin vaikea johtaa työtä jota ei tunne ja johon ei ole saanut kuin korkeintaan pinnallisen teoreettisen kurssin.

      Poista
  9. Aarnio on vuosikymmenen lucia.

    VastaaPoista
  10. Voi kunpa tietäisitte.

    VastaaPoista
  11. "Nyt jo kirjoitetaan, että yleisön luottamus poliisiin ei kärsi tämän jutun takia."

    Kyllä minäkin haluaisin uskoa tuohon. Peruste: juttu osoittaa, että kukaan - myöskään korkea poliisijohtaja - ei ole lain yläpuolella.

    Auerin juttu taas on tyypillinen vaikea juttu, jossa ei ole yhtä varmaa totuutta. HO:n enemmistön perustelut ovat kuitenkin vakuuttavat siitä, että näyttökynnys ei ole täyttynyt.

    VastaaPoista