18. huhtikuuta 2015

Klemetti



Kuva liittyy liikoihin kirjoihin. Rukousnauhan näköinen ketju on itse asiassa täytetty lyijypalasilla. Paljon skannatessa ja erilaisia painettuja lähteitä pyöritellessä on tuskin parempaa työkalua. Minulla on parikin vanhanaikaista arkkitehdin viivotinta, jotka on joskus tehty teräksestä. Niissä jopa lukee ”Wulff”, mikä tarkoitti kerran paperikauppaa ja on eräille vielä tuttu ”Wulffin kulmasta” Espan ja Manskun risteyksessä. Oli se punainen virityskin Wulffin talo, nykyisin kivinen kulissi.

Se nerokas henkilö, joka keksi tämän painavan rukousnauhan, oli tajunnut, ettei tuo paksuus ja muoto estä lukemista. Jos tarvitset kätesi esimerkiksi pohkeiden raapimiseen, ole hyvä vain. Skanneriin olen itse keksinyt huipputeknologisen työkalun, mutten ole ehtinyt vielä toteuttaa sitä. Myös nykyisillä, ihastuttavilla vehkeillä, jotka eivät ledin ansiosta tarvitse lämpenemisaikaa, ruskea tai harmaa viiru lasille lasketun kirjan keskiaukeaman kohdalla (gutter shadow) on välillä ikävä. Tiettävästi sen poistamiseen ei ole riittävän yksinkertaista keinoa, kun skannaaminen sinänsä on nopeinta Acrobatissa ja tuloksen eli skannatun tekstin paiskominen Photoshopin kautta on hidasta.

Nähtyäni kilpasuunnistajan kompassin, joka on nykyisin eräänlainen peukaloon kiinnitettävä sormus (katso ”Suunto arrow”) kehitän tarranauhasta ja sopivan pehmeästä, mustasta muovista peukalon päähän sopivan lisäkkeen, joka peittää kirjan selän kohdalle jäävän kolmion painaessani kirjaa lasille ja siis estää valovuodon. Skannaajan ykköstarvike on muuten muuttumaton, puutarhatöihin tarkoitetut näppylähanskat.

Heikki Klemetti oli henkisesti tasapainoton ihminen ja suurelle osalle ympäristöään todellinen kiusankappale. Hän oli kummallinen sekoitus erinomaista oppia, jota hän hankki nuoruudessaan kärsivällisesti Saksassa, ja täydellistä harrastelijamaisuutta, jota höysti omituinen usko omien päähänpistojen arvokuuteen. Arvostelijana hän oli ajoittain raaempi kuin Heikinheimo, ja hänkin useimmiten aiheetta. Hän oli epäluuloinen ja pitkävihainen. Hänellä oli vallan merkillisiä ajatuksia laulutekniikasta ja perättömiä luuloja bel canto –perinteestä. Onni ettei hän ole enää keskuudessamme.

Asian tekee mielenkiintoiseksi Klemetin käsittämätön ansioituminen kuoronjohtajana. Olen kuullut ainakin osan niistä harvoista äänitteistä, joita häneltä on. Etenkin Suomen Laulun pakottaminen sävelpuhtauteen kuulostaa hyvin virkistävältä. Kuoro aika ajoin todella soi ja jopa Matteus-passio on nautinto, vaikka solistit eivät ehkä ole. Klemetin mielestä musiikin huippu oli Bachin motetti ”Jesu meine Freude”, hänen suomennoksenaan ”Jeesu, aarteheni”. En menisi väittämään vastaan.

Klemetin vaimon Armin tausta on ainutlaatuinen satu. Armin isä Lauri Hämäläinen oli nykyisen Konneveden Siikakoskelta lähtenyt kouluja käymätön mökkiläisen poika, jonka lahjakkuus oli niin ilmiömäinen, että Oulun porvarit lähettivät hänet Tukholmaan koulutettavaksi ja päätyi Helsingin Vanhan kirkon kanttori-urkuriksi ja otti oppilaakseen mm. Oskar Merikannon. Armi oli huima henkilö. Hän kesti miestään. Moni ei olisi kestänyt.

Heikin henkinen tila on helppo ymmärtää. Hänen isänsä oli Kuortaneen lukkari, joka käräytettiin ehtoollisviinien ryyppäämisestä. Olisiko hän tullannut kolehtihaaviakin? Hänellä oli vihittynä vaimona itseään yli 20 vuotta nuorempi tyttönen, joka puolisonsa onneksi kuoltua pyöräytti aviottoman lapsen tiettävästi naapuriseurakunnan lukkarille. Tapaus herätti tietysti huomiota, ja Heikki jäi käytännössä perheettömäksi ja vaille kotipaikkaa Vaasan lukiossa, joka alkoi sekin mennä penkin alle. Niinpä hänestä tuli kauhea Kuortane-fäni, vaikka hän ei todellisuudessa tohtinut näyttää nokkaansa paikkakunnalla moniin aikoihin.

Helsingissä hän esiintyi pohjalaisena kansanmiehenä ja Pohjanmaalle helsinkiläisenä herrasmiehenä. Hyvin vaikea lapsuus jätti jälkeensä pahasti kolhitun itsetunnon ja hurjan poseeraamisen tarpeen. Lisäksi Klemetti oli vähän joka asiassa fundamentalisti eli kiihkoilija. Hän ei esimerkiksi sulattanut juuri mitään työväkeen liittyvää ja oli 30-luvulla äärioikeiston näkyvä edustaja.

Ja minä sitä olen ihmetellytkin, miksi oman nuoruuteni vasemmistolainen laululiike käytti melkein kaikkia muita musiikin keinoja paitsi kuoroja (niitäkin kyllä marginaalisesti). Tiesikö Agoit-Prop muuten jatkavansa Lapuan liikkeen suuren nimen Klemetin Suomessa vakiinnuttavaa kvartettilaulun perinnettä jopa kaunista ja taidokasta äänenmuodostusta myöten?


Kuoroperinteemme oli Klemetin väsyttyä eräin poikkeuksin niin huono, ettei kertoa kestä, kunnes Harald Andersén muutti kaiken jatkamalla täsmälleen siitä, mihin Klemetti oli jo päätynyt. Pentti Virrankosken Klemetin elämäkerta muuten on alan kirjallisuuden huippua ja lisäksi mainio esimerkki oikean historiantutkijan perinpohjaisen lähteiden löytämisen tuloksekkuudesta.

13 kommenttia:

  1. Niin,

    Tuollaista lyijypainonauhaa käytettiin Latovainiossakin valoverhojen alareunassa. Aikoinaan 70-luvulla oli muotia isot ikkunat ja loisteputkivalaisimet ikkunan yläpuitteissa verhon takana. Ei mikään tunnelmavalo. Nauha lienee nykyään EU:n kiellettyjen listalla lyijyn vuoksi.

    Ja kirjan kopiointia varten voisi Kopiosto myydä erityistä kopiointikonetta yksinoikeudella. Kirja asetettaisiin puoliavoimena useasta kolmioista tehdyn tähtilasilevystön päälle. Rummun pyöriessä kone ottaisi erilliset kopiot kummastakin aukeaman sivusta ja tarvittaessa yhdistäisi ne yhdeksi kuvaksi. Tekstin kyseessä ollen se ei yhdistäisi mutta ottaisi yhdellä asetuksella kopiot kahdeksasta aukeamasta kerrallaan kun sivut kääntyisivät.

    Kopiosto verottaa valokopiokoneen omistavilta yrityksiltä suojelumaksun tyyppistä vuosimaksua, olettamanaan on että joku henkilökunnasta kuitenkin kopioi kirjojen artikkeleja yritystoiminnan ja henkilöstön kehitys mielessään. Siitä vuosiverosta voisi saada vapautuksen hankkimalla tai vuokraamalla Kopiosto -merkkisen kirjankopiokoneen. -ehdotus

    VastaaPoista
  2. 1. Kirjan selkämarginaalien levyinen, kirjapaperin värinen, toisesta reunastaan kevyellä liimalla varustettu paperiliuska, joka kiinnitetään miltei ladonnan reunaan. En ole kokeillut.

    2. Koiton kuoro, johtajana Toni Edelmann.

    VastaaPoista
  3. Minkä kirjan luku on kuvassa? Se näyttää kiinnostavalta.

    t

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirja on nyt hakuteoksena oleva Martti Enbuske Vanhan Lapin valtamaklla (SKS). s. 60. Luku sisältää yhteenvedon tämän hetken käsityksistä saameista ja suomalaisten a) alkuperästä /DNA - Y-kromosomi); b) kielten eroamisesta eli "timeline".
      Lyhyesti: pohjoisessa välillä esitetty "alkuperäiskansa" -ajatus on aika omavaltainen.

      Poista
  4. Aivan samaa mieltä: kerään Jesu, Meine Freude -motJesu BWV 227 esityksiä, Spotifyssakin on runsas valikoima, pitäisiköhän laittaa playlist julkiseksi. Hajonta on suuri, isojen kuorojen mylvintää, vuotavien kamarikuorojen henkäilyä, laulaja per satsi a capella tai kompilla jne jne Omia suosikkejani ovat Herreweghen ensimmäinen levytys, Gardinerin toiseksi uusin ja Suzukin tuore.

    Muuten, onko tuollainen lyijylukunauha hankittavissa jostain valmiina?

    VastaaPoista
  5. Kiintoisaa lukea Turjan muistelmista, miten aikalaiset pitivät Klemettiä suomalaisena suurmiehenä. Esimerkiksi Akseli Gallen-Kallela, professori Onni Okkonen ja lukuisat maamme johtavat arkkitehdit pitävät Klemetin yhtä teossarjaa suomalaisista kirkonrakentajista ´kansallisina monumentteina´. Hän sai kirjallisesta työstä apurahoja sekä SKS:n ja Suomen Historiallisen seuran palkinnon.

    Toinen Klemetin elämäntyö oli musiikki: säveltäminen ja juuri kuorolaulu, jolla on Kyrönjoen ja Kuortaneen seuduilla vahvat perinteet. Eli Heikki Klemetti oli eteläpohjalaiseksi hyvinkin aikaansaapa mies.

    Uskon kyllä, että luonteeltaan Klemetti oli tyypillinen eteläpohjalainen: pitkävihainen, äkkijyrkkä uhoaja. Hänet taisi erottaa heimolaisistaan juuri tuo tuoteliaisuus, aikaansaapuus. Tuntemani sen seudun nykyedustajat ovat yhä aivan kauheita uhoajia, mutta teot puuttuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, hauska purkaus!

      Poista
    2. Heikki Klemetti Turjan kirjoissa

      Jossakin Turjan muistelmakirjoista oli pitkästi juttua jo pahasti sydänvikaisesta Klemetistä, joka Turjan mukaan manaili tähän tyyliin; On se niin saatanaa kun ihmisen pitää kuolla vaikka on niin paljon keskeneräisiä ja tekemättömiä töitä.

      Poista
  6. Ad Omnia: kirjapaino on todella Kansalliskirjastosta.

    Paljastus: yhden kommentoijan arvaama VERHOPAINO on oikein. Tuolla sanalla löytää verkkokaupoista. Hinra n. 1 eur. / metri. Ei lyijyä. Leikeltävissä mittoihin.
    http://www.kangastukku.com/?pg=270&page=Group

    VastaaPoista
  7. Olen minä Virrankosken Klemetin lukenut ja mikäpä siinä. Mutta en minä tätä Virrankoskea sen "oikeampana" historiantutkijana pidä kuin muitakaan kaltaisiaan. Esim. Suomen historiassa (2001) hohkaa leimuava viha kaikkea, mikä koskee Neuvostoliittoa ja suomalaista vasemmistoa. Eikös jo Tacitus, että "sine ira et studio" etc? Sitä paitsi herra mitteli aikanaan opiskelijoita pelottavan kiinteällä katsannolla "alempiaan" kuten ihailemansa Klemettikin ja tuli aiheuttaneeksi monille kaikenlaista todella ikävää.

    VastaaPoista
  8. Ennenvanhaan sai valoverhoakin ostaa lyijynauhalla tai ilman.
    Lyijynauha oli ilmeisesti ohuempaa kuin kuvan tuote, kankaan toiseen hulpioon kudottu,

    VastaaPoista
  9. Lemetin taustoista oli mielenkiintoista kuulla.
    Jonkin sortin hullu, olin ajatellut tätä ennen.
    Haraldia muuten tituleerattiin Hirmuiseksi,vaan ei
    sarjakuvan koomisena hahmona...

    VastaaPoista
  10. Klemetin temperamentista kertoo hyvin Tapio Rautavaaran muistelo. Klemetti piti jonkinlaista "laululuokkaa", jossa oli useita oppilaita yhtaikaa. Lontoon kisojen jälkeen Klemetti oli tunnillaan pyytänyt Rautavaaran luokan eteen ja sanonut, että tämä Rautavaara se oli kova poika, heitti Suomelle kultaa. Sitten seurasi muutaman sekunnin tauko ja karjaisu: "Mitä te siinä vielä seisoa toljotatte, menkää paikallenne."
    Visti

    VastaaPoista