15. maaliskuuta 2015

Huonot kirjat I





Juha Hurme kirjoittaa myös huonoista kirjoista ja heikoista kirjailijoista. Itse hän on tosi hyvä ja samoin hänen kirjansa ”Nyljettyjä ajatuksia”. En yllytä noin vain lukemaan tuota kirjaa. Kirjan yksi idea on sen ainesten monipuolisuus, tietyn sekasortoisuuden uhallakin, eli siinä riittää nielemistä.

Itse luin uteliaana, tietämättömänä ja tartuntaa saamatta myös laajahkon jaksot blues- ja rock-kitaran enimmäkseen sangen tuntemattomista suuruuksista. Luulen että joku toinen on samaan tapaan sormi suussa joidenkin kirjallisten teemojen kohdalla ja joku kolmas lukiessaan näytelmistä.

Sensaatiota hipoo se, että teksti pysyy silti koossa ja kysymyksessä on kirja, ei kielellinen proteiinimolekyyli.

Ehkä tuo kirjassa kuvattu soutumatka avoveneellä Kustavista Hailuotoon on todella tehty. Hurme lienee näitä avomerisoutajia. Pitkällinen ja ajoittain rankka soutu antaa verukkeen kuljettaa tekstiä kahden miehen dialogina ja vielä sellaisin korostuksin, ettei miehistä rakennu persoonia. He puhuvat samalla äänellä samoja asioita. Tuloksena on ovela essee. Hurme onnistui siinä, mitä Erno Paasilinna aina yritti.

Tuo soutumatka kartoittaa Suomen merirannikon eli jotain, mitä juuri kukaan ei ole juuri koskaan nähnyt. Veneellä mennään melkein koko ajan lähellä rantaviivaa. Sekä matkan että kirjan muoto on fraktaali. Nykyisessä Suomessa rannat ovat pussinperiä, koska eläminen hahmottuu maalta. Kerran ennen ainakin jokisuut olivat keskeisiä markkinapaikkoja.

Voi olla että luuloni ennen näkemättömyydestä on väärä. Merimelojat ovat kovaa porukkaa hekin. Olen kuullut uskottavia kertomuksia kohta sotien jälkeen tehdyistä retkistä Helsingistä kauas Pohjanmaan rannikolle ja sitten jokia pitkin takaisin. Yksi kanootti meni Mankalankosken tulvaluukusta läpi ja jäi sille tielleen. Ja väitetään, että joku oli melonut Kemistä Luirojärvelle, mutta pitääkö se paikkansa, sitä en tiedä. Luiro on latvoillaan sellainen sykkyrä, että päivän melottuaan pääsee kartalla sata metriä pohjoiseen.

Meloessa ei paljon puhuta. Yksillä auroilla soudettaessa paikka on ihanteellinen syvähenkiseen elämään. Mikä romahdus ja sivistysarvojen tärviö, kun perämoottorit tulivat yleisiksi!

Kustavissa puhutaan Volter Kilvestä ja Raumalla tietysti Nortamosta. Sitä Hurme ei tiedä, että Kilpi oli loppuun asti ahkerassa kirjeenvaihdossa Koskenniemen kanssa ja siten akateemisen huomion ja arvostuksen kohteena, vaikka välillä herrat kylä suuttuivatkin toisiinsa. Nortamo oli minulle herätys. En ollut tullut koskaan ajatelleeksi, että tuohon murrehuumoriin voisi suhtautua kiinnostuneesti. Nyt olen kirjastoon menossa.

Vaasa sivuutetaan Etelä-Pohjanmaata huomioon ottamatta, mutta ylempänä puheeksi tulee jopa opettaja Teuvo Pakkala, ja aivan aiheesta.

Tuomas Anhavan teki luettelon, mitä Suomen kirjallisuudesta kannattaa lukea. Se on hauska ja pirullinen, esimerkiksi Aleksis Kiveltä koko runous Härkä-Tuomoa lukuun ottamatta. Aihe on omiaan koketeeraamiseen. Ehkä väitin itsekin Anhavan henkeen, ettei Eino Leinon yksikään runo vedä vertoja Juhani Siljon teksteille. Enää en sellaista väitä.

Hurmeen kirjan vyöryvissä katsauksissa ns. modernistit sivuutetaan jokseenkin maininnatta. Mielenkiintoista. Antti Hyry on ainoa 1900-luvun kirjailija, joka osasi käsitellä aallokossa isoa rysää, ja Paavo Rintala omisti eräässä vaiheessa Hyryn ja Haavikon kanssa kalastusveneen ja kävi Suomenlahdella lohen pyynnissä ja kirjoitti siitä.

Ouluun soutajat eivät siis mene, mutta Hailuodossa katsotaan näytelmä, joka näyttää olevan hälyttävässä määrin kahden kiinalaisen klassikon mukaan tehty, ja puhutaan Matti Hällistä. Sekin oli minulle yllätys. Olen aina pitänyt Hullu-Hälliä kolmannen luokan tekijänä ja kukaties ollut väärässä. Nyrpeily saattoi liittyä siihen, että tapasin ja näin miehen joitakin kertoja Otavassa, kun hän oli vanha ja ennen kaikkea sekava, sanan lääkärien käyttämässä merkityksessä.

Se lienee harkittua, että Suomen kirjallisuuden ikonostaasi puuttuu kokonaan, paitsi tietenkin Kivi, jonka elämänkulusta olen kyllä faktojenkin osalta hiukan eri kannalla kuin kirjoittaja.

Nyt Hurme ja häntä ennen Turkka ja Holmberg menivät kansannäytelmän ansaan. Minusta on outoa, ettei kukaan nosta esiin Kiven ja hänen tuotantonsa johtavaa piirrettä, eroottista kehittymättömyyttä. Seitsemän veljestä lähtevät metsän kohtuun (!), mutta eivät yhteiskuntaa vaan naisia pakoon.

[jatkuu…]

11 kommenttia:

  1. Tuostahan Kivi kirjoittaa, Esko parhaana esimerkkinä, mutta ei hän Fanjunkarsissa asiaa edelleen käsitellessään itse niin hirveästi naisten läsnäoloa kartellut.

    VastaaPoista
  2. Olet siis syylinen, minäkin näet ryhdyin Juha Hurmeeseen sinun yllytyksestäsi. Tai oikeammin vinkistäsi. Kirjan on todella mielenkiintoinen ja lukiessa tuli vain pari kohtaa iholle ihan ärsytykseen saakka.

    Ensimmäinen on se amrikkalaisen melumusiikin asema, joka kirjassa saa korkean asteen. Minä en tunne laijia, en edes aio siihen tutustua. Se vaan on niin vierasta. Tuo jenkkikulttuuri on tällaiselle eurooppalaisuuden ja eritoten ranskalaisuuden vouhottajalle, aivan ymmärämätöntä. No, onneksi on Matti Klinge!

    Toinen seikka oli se ylipitkä jaarittelu Vaasan jälkeen, joka käsitteli teatterin pieniä asioita, joista tehtiin suuria. Myönnän ja tunnustan, että Hurme on teatterimies, mutta silti! Voin kuitenkin antaa anteeksi nuo seikat, sillä kirja on muuten todella nautinnollista luettavaa, ja elettävää!

    VastaaPoista
  3. Eläminen tosiaan hahmottuu maalta. Hailuodossa vanhaan keskukseen tultiin 1800-luvulla mereltä. Nyt, maankohoamisen ja lossin myötä autolla, ihan eri suunnasta. Vanhoista kartoista näkee eron hyvin.

    VastaaPoista
  4. Pohtisiko Wenla Männistö tätä Riina Katajavuoren uudessa kirjassa.

    VastaaPoista

  5. "Tuomas Anhavan teki luettelon, mitä Suomen kirjallisuudesta kannattaa lukea."

    Mitä luettelossa on?

    Luettelo pitäisi ilman muuta julkaista (uudelleen?), please.

    VastaaPoista
  6. En minäkään uskonut Nortamoa koskaan lukevani, vaan jopa hain kirjastosta "Rojohoppe" viimene reis -kokoelman vuodelta 1921, kun Hurme jossain niin kehui niminovellia. Ihmeekseni pystyn lukemaan sitä ihan liukkaasti, ehkä siksi, että olen tottunut lukemaan kaikilla vähänkin osaamillani kielillä.

    Jossain Hurme kertoo soutaneensa siitä saakka, kun 5-vuotiaana pääsi airoihin, sitten taas patikoi ja hiihtää kymmeniä kilometrejä. Ennen TV:n Aamun kirja -haastattelua kertoi nukkuneensa Keskuspuistossa, kun siellä linnut niin lauloivat! Todellinen luontoihminen. Opettajapariskunnan uutteraksi kasvanut sanavalmis poika, joka tykkää valistaa ja vähän saarnatakin. Ja lukea aina ja kaikkialla. On sitten mistä kertoa, kun on hyvä muistikin ja ymmärrys ja taito. Opettaja-isän joulunäytelmistä oli oppinut teatterinteon perusasiat! Niin innostava, positiivinen ja rento jos jokainen opettaja osaisi (ja jaksaisi) olla, niin kyllä opittaisiin.

    Haanpään mukaan taide tuottaa meille hetkauksen paikkoja, Hurme hytkäyttää vähän väliä sanayhdistelmillään ja ajatuskehitelmillään. Kalevalaiset naiset olivat antaneet hänelle Hyvän puhujan -palkinnon viime kirjamessuilla. Hurmeelta ei sanat lopu ja hän kehuu estoitta, kun on kehumisen paikka, mutta ei itseään.

    Naisia Nyljettyihin ajatuksiin ei paljoa mahdu eivätkä he oikein sovi raameihinkaan, onhan se hyvin miehinen kirja, mutta Minna Canthin Anna-Liisaa kuitenkin kehutaan lajinsa muotovalioksi ja taisi siellä Tove Janssonkin vilahtaa ja joku muu. "Volvo Amazonissa" Maria Jotuni kelpaa Kiven, Beckettin ja Shakespearen rinnalle naisnäkökulman saamiseksi Näytelmäkirjoittajan pikakurssilla. Paras mennä alkulähteille eikä tyytyä johonkin kurssinvetäjään, Hurme neuvoo.

    Kyllä minäkin tunsin vierailla vesillä olevani niissä rock-kohdissa - ollaan eri sukupolvea - enkä Matti Hälliäkään ollut koskaan lukenut, mutta ajattelin kyllä vilkaista hänen Hailuoto-trilogiaansa, sittenpähän tietää, kannattaako. Vanhempana pitäisi ottaa vastaan uusia asioita ja/tai tehdä vanhoja uudella tavalla, etteivät aivot ihan hapertuisi, niinhän sitä sanotaan. Jossain vähän iäkkäämmät naiset olivat perustaneet rock-bändin! Mitähän hauskaa sitä keksisi? Bloginpitäjältä eivät ideat kyllä lopu! EG

    VastaaPoista
  7. Olis tuo saanu, Juha, kirjoittaa myös vahvoista idänmiehistä, vaikka länttä hurmehengessä ylenikin: http://www.city.fi/blogit/hikkaj/melkomoinen+retkisoutu/127534

    VastaaPoista
  8. TIettävästi ainakin osa souturetkestä on tehty, sillä ystäväni istui samassa veneessä. Oli muistaakseni kirjoittamassa lehtijuttua Hurmeesta.

    VastaaPoista
  9. Kyllä, souturetki tehtiin oikeasti, kuuntele Hurmetta Nowakin ohjelmassa:
    http://areena.yle.fi/radio/233369

    Hurmetta on Areenassa muutenkin, Lukupiirissä mutta myös muutoin.

    VastaaPoista
  10. Hurme itse on kertonut jossain, että hän teki sen souturetken kaverinsa kanssa mutta ei sen aikana paljoa keskusteltu, ovat niin hyviä kavereita että voivat olla hiljaakin. Nyljettyjen ajatusten materiaali oli kertynyt päähän 30 vuoden aikana ja nyt sitten purkautui ulos monologiesseinä. Mutta täytyy kuunnella tuo Nowakin ohjelmakin. Kultakuumeen kolumnistinakin Hurme toimii. Kirjat ovat vain parantuneet kerta kerralta.

    Suomi-rockiin sain vähän tuntumaa, kun luin hyvin kirjoittavan savolaispojan Antti Heikkisen Juice Leskis-elämäkerran Risainen elämä. Muuten hyvä mutta haastattelut liian seikkaperäisiä. Heikkisen esikoisteos Pihkatappi edellisenä vuonna oli hämmästyttävän hyvä, mutta tuhlaillen poika oli käyttänyt materiaaliaan, siitä olisi saanut montakin kirjaa. EG

    VastaaPoista
  11. sanoppa hyvä kemppinen mikä siinä härkä-tuomossa niin risoo, ei ollut eka kerta kun otit asia puheeksi,

    VastaaPoista