[jatkoa…]
Ajatelkaa läheistä ihmistä, sellaista josta todella pidätte.
Ajatelkaa vaikka äitivainajaanne.
Onko mielessänne päällimmäisenä, miten hän ilmaisi itseään
tai mitä hän sanoi? Ei taida olla.
Monille tulee lämmön tunne ja sitten kuva, jota muisti ehkä
alkaa täyttää, tekoja joita hän teki, tai tekoja joita hän ei tehnyt, katseita,
kyyneleitä. Puhe on kai muistissa tärkeämpi kuin puheet.
Aiheena on siis edelleen Veikko Huovinen ja mielessä jostain
hiukan vaikeasti selitettävästä syystä ikään kuin vertauskohtina Kalle Päätalo
ja Erno Paasilinna. Kaksi viimeksi mainittua pohjoisen miestä ainakin
aiheuttavat tai aiheuttivat kerran lukijoissa ja lukemattomissa kiivaita tunnereaktioita.
Muistatteko yhtään Veikko Huovisen kirjoittamaa lausetta
ulkoa? Entä Päätalon tai Paasilinnan? Minä en taida muistaa.
Kun kirjoittaja, jolla tarkoitamme nyt prosaisteja,
kirjoittaa hyvin, hän voi onnistua niin erinomaisesti, ettei hänen
sanankäänteitään muisteta, eikä aina asioitakaan. Pohjoinen poikkeus voi olla
Haanpää.
Kansakoulunopettajat ovat väärässä sanoessaan, että jokin
opetus menee yhdestä korvasta sisään ja tulee toisesta ulos. Jotta näin kävisi,
se asia olisi sitten kulkenut aivojen läpi, ja se kai oli tarkoituskin.
Korvasta korvaan ei ole suoraa kanavaa. Suora kanava on sydämeen. Sydän
tarkoittaa vanhastaan erään elimen sijasta suunnilleen samaa kuin tieteessä
kovasti pohdittu ”tietoisuus” tai myös oppineiden keskusteluista jo kadonnut
”persoonallisuus” tai merkitykseltään lähes unohtunut ”sielu” tai sen
maallisempi vastine ”henki”.
Erinomainen kirjallisuus puhaltaa suoraan sydämeen. Sielun
väristys.
Tämä on kovaa puhetta kirjailijoille, jotka kuitenkin
vaivaavat aivojaan ja ponnistelevat kovasti sanoakseen jotain merkityksellistä.
Vielä tylympää tällainen on tutkijoille, jotka ovat suorittaneet suuritöisiä
tutkintoja joko löytääkseen kirjoituksista merkityksiä tai sitten
todistaakseen, ettei siellä sellaisia ole. Yliopistolla on tapana pyöritellä
kaikkia hulluja mielennousemia ja sitten nyökkäillä niille tahdissa.
Niille jotka riitelevät sanojen merkityksestä sanoisin
lempeästi mutta lujasti: ei sellaisilla merkityksillä ole väliä. Älkää
kuunnelko sanoja. Kuunnelkaa ihmisiä. Niille jotka riitelevät kirjoista on
sanottava, lukekaa niin kuin kuuntelisitte, tankkaukset ja takeltelut ja
kaikki. Sillä tavalla ihminen puhuu, rantojen kautta.
Eräät hyväkkäät toimivat kuitenkin toisin, esimerkiksi minä.
Shakespearen sitaattiaarre esimerkiksi ei lopu kesken. Eräässä näytelmässä
kirjan äärestä tavattu Tanskan prinssi vastaa kysymykseen, mitä hän lukee,
”sanoja”. Tai oikeastaan hän toistaa tuon kolmasti, ja se on hulluuskohtaus.
Ellette ole huomanneet, Shakespearen tunnetusti vaikea ja
usein monimielinen teksti aukeaa ihmeesti verkosta löytyvillä sivuilla nfs.sparknotes.com
, joilla on alkuperäisen rinnalla esitetty hyvä nykykielinen versio. Lukija
huomaa, ettei osaakaan englantia niin hyvin, tai vaihtoehtoisesti, miten
vivahteikasta tuo vanha teksti todella on. Tuollaista vierestä sanomista on
totuttu kutsumaan kirjallisuudeksi.
Huovinen, jonka kerrotaan todellakin hävinneen
”Puukansallaan” Erno Paasilinnalle Finlandia-palkinnon sellaisin peräkaneetein,
ettei hienoa palkintoa voi antaa kokoomukselaiselle miehelle, oli Suomen
epäpoliittisin kirjailija.
Sitä en voi tietää, ketä hän mahtoi äänestää, kuuluiko hän
seuroihin tai peräti puolueisiin, eikä se ole lainkaan kiinnostavaa. Hänen
kirjansa eivät kuulu mihinkään puolueeseen, vaan niitä saa lukea aivan ilman
jäsenkirjaa. Kiinnostavaa ja arvostettavaa on hänen koko tuotantonsa, jonka
läpikäyvä ajatus on ”voisiko sen sanoa myös toisin”. Tai ”eikö se toimi myös
ylösalaisin”. ”Talvituristista” käy ilmi, että kuoleman lisäksi elämä on
selittämätön arvoitus, jonka tunnusmerkki on näennäinen vähäpätöisyys. Lukekaa myös
se toinen juttu sotilaskarkureista.
Huovinen oli kirjailijana toisinajattelija. Hän ajatteli
toisin ja saatuaan mielenkiintoiselta tuntuvan päähänpiston hän toteutti sen
jättäen kaiken muun muuttamatta. – Kuvassa sisämaan silakka.
Kiitos tuostakin linkistä, taas mennään perimmäisen äärelle. Huovisesta tuli mieleen Ammattimainen puolueenhaukkuja - ajakohtainen aihe. Voi kuvitella miten Vihreitä koskeva keskustelu olisi käyty Huovisen tapaan.
VastaaPoistaErno Paasilinnasta ja Hamletista tuli mieleen tapaus. Keravalla oli vuosia Suomen ahtain kaupunginkirjasto. Tilaa yritettiin saada ja jossain vaiheessa joku keksi vedota Ernoon ja soitti tälle. Soittaja kertoi asiaansa ja alkoi jossain vaiheessa epäillä että linja on poikki. "Haloo, kuuluuko?" Toisesta päästä kuului vaimeasti: "Mikä se semmoinen Kerava on?"
Kannattaa katsoa perustuuko ehdokkaiden asiantuntemus historian roskatynnyreiden tonkimiseen vai elävien ihmisten aistien välittämiin havaintoihin. Onko kompassi kädessä oikein päin?
VastaaPoista"Muistatteko yhtään Veikko Huovisen kirjoittamaa lausetta ulkoa?
VastaaPoistaLauseesta en tiedä, mutta eikös se Huovinen jolloinkin kirjoittanut "vienosta pyllyn haistelusta", jota iltaisin kuuluu harjoitettavan. Että sellainen mielennousema.
En tiennytkään, että Huovisella on niin symbolinen kirja kuin Talvituristi. Siintävät vuoret tietysti nuoruuden mahdollisuuksista ja pettymyksistä, jossa jo ounastellaan sitä, että elämässä joutuu luopumaan kaikesta. Tämä Talvituristi sitten kouraisi kuin Siperian pakkasyö vähäpukeista kulkijaa. Kaiken turhuus, rutiininomaisten asioiden samankaltainen toistuvuus, ja kuitenkin, tuttujen asioiden tarkka havainnointi ja tunne 3-vuotiaan pikkutytön kätösestä kaulalla. Sitten se hyytävä matka pois, autokolonna eri-ikäisine kyydittävineen. Sitä täytyy sulatella. EG
VastaaPoista"Ajatus on vapaa kuin hiirihaukka (..)". "Maailmanmenoa on tarkasteltava vähän laajemmasta näkökulmasta". Nuo ovat Veikko Huovisen sinisten ajatusten tuttuja tunnuslauseita. On myös laaja Huovisen ystävien piiri, joka osaa ulkoa paljon muutakin.
VastaaPoistaBlogi-isännän virikkeen ansiosta luin vuosi sitten Talvituristin ja Lemmikkieläimen, joista en osannut innostua vaikka ymmärsin taidon ja tarkoituksen. Puukansan tarina sen sijaan sykähdytti ja kohosi minulle Huovisen parhaaksi ja yhdeksi kaikkien aikojen suosikkikirjoistani.
Huovisen poliittisia näkemyksiä ei kannata yksinkertaistaa. Perikonservatiivi satirisoi taantumuksellisuutta. Kaukopartiotarinoiden himolukija oli syvällinen pasifisti. Maailmanmenoa on tarkasteltava laajemmasta näkökulmasta.
Terveisiä muuten Ylläs-Äkäslompolon upeilta laduilta.
Eepä lähe ajatus leirille, ei.
PoistaKiitos. 100%.
Vai et muista ulkoa Paasinnan toteamusta 'On elettävä sellainen elämä, josta syntyy kirjailija'!
VastaaPoistaAforismeista tulee mieleen vaikkapa 'Herran pelko on herran alku' tai meille koulutetuille hiukan liian nokkava 'Ainoita oppineita ovat itseoppineet, muut ovat opetettuja'.
Minulle Paasilinna oli aikoinaan aikamoinen auktoriteetti - nykyäänhän ei kukaan tarvitse auktoriteetteja, koska kaikilla on omat aivot.
Erityisen huvittavana muistan Ernon kiitospuheen Finlandia-palkintojuhlassa. Se, että palkintoja jaettiin johtui 'yleisistä syistä'. Paasilinna muistutti, että kustantajille palkinto oli tapa edistää myyntiä. Siitä ei tietenkään palkinnon saajan ollut kohteliasta muistuttaa, joten piti tyytyä Virolaisen käyttämään fraasiin.
Paasilinnan nopeasta älystä kertoo vaikkapa Tuurin muistelmakirjassaan kertoma juttu. Paasilinna oli nuorukaisena lyönyt metsässä jalkaansa kirveellä ja kertoi Tuurille juosseensa kotiin saappaat täynnä verta. Tuuri kertoi kysyneensä, että mistä se veri sinne toiseen saappaaseen tuli, johon Erno oli karjaissut, että solidaarisuudesta!
Toinen muistuma oli Paasilinnan ja erään professorin (Paunio?) vetämästä keskusteluohjelmasta. Puhuttiin kasvatuksesta, ja professori totesi, että kyllä se vaan on niin, että koti on pistämätön kasvattaja. Tähän Paasilinna tokaisi salamana: 'Pitää olla pistämätön koti'.
Visti
Arto Paasilinnan romaaneista tehdyt filmatisoinnit ovat ehdottomasti parasta mitä on ikinä tehty. Jokin aika sitten tuli telkkarista Ulvova mylläri, ja oikein säpsähdin, kuinka hyvä se olikaan elokuvana. Loirin suoritus varsinkin oli suorataan maaginen. Jos verrataan vaikka Päätalon kirjoista tehtyihin elokuviin, niin ovathan ne todella tylsää katsottavaa. Yhtä tylsiä ja pitkävetisiä kuin kirjatkin.
VastaaPoistaMyöskin Onnellinen mies, Hirtettyjen kettujen metsä, ja Jäniksen vuosi ovat todellisia klassikoita filmatisointeina. Jotenkin Paasilinnan kerronta vain sopii niin hyvin valkokankaalle. Ernon "Nuoruusaikoja" sarjasta taas en pitänyt, oli aika puuduttavaa katsottavaa. Arto kyllä päihittää Ernon telkkarissa, vaikka onkin huonompi kirjoittaja.
Konstan lyhyet erikoiset oli aivan loistava telkkarissa, mutta esim. Koirankynnen leikkaaja oli elokuvana heikko. Liekä sitten johtunut Franzenin ylinäyttelemisestä, tiedä häntä.
Kuten blogisti on muistaakseni joskus maininnutkin, niin Haavikko ei koskaan oppinut kirjoittamaan televisiolle. Sinänsä mielenkiintoista sekin.
Tuntuu ristiriitaiselta, että moni oikeistolaiseksi mielletty kirjailija on pahuksen hyvä, ihmistä ymmärtävä humoristi, mutta huumori taitaa olla sekä kirjoittajan että lukijan poliittisesta näkemyksestä riippumatonta. Vai onko eroa? Onko vasemmistolainen huumori oikeistolaista useammin ironista tai satiirista tai muuten vain kitkerämmän makuista?
VastaaPoistaVasemmistolaisuuteen voi olla myös perusteet. Kuka älykäs nyt vittuillakseen tai leikillään vassaroimaan ryhtyisi?
PoistaKas vain, kun maailma ei jostain syystä vieläkään ole staattinen saavutettu tila, jossa kaikille on suotu tilaisuus suoriutua, useammista puhumattakaan.
Olen minäkin pöytälaatikkooni hionut yksipuoluejärjestelmää. Vitsaillen vie vuo vanhuuteen.
Niin,
VastaaPoistaPäätalolta muistan vain humoristisia tokaisuja tai yksittäisiä sanoja. Viljelen niitä joskus lauseitteni joukossa ja vaimoa se ärsyttää.
Kikotuspolsteri, kova kuin kotahalko, ensirivin työmies, suoro, personkuppi, humeeti sassaroi, jatustelu, lumero.
Huovisen kirjaa "pojan kuolema" kun luki niin tuli jotenkin suuri sääli.
Muistan Huoviselta noin kaksi lausetta. Aatu kömpii attentaatin jälkeen raunioista housut riekaileina, alkaa ensin sekopäisenä heittää vettä (kusta) bunkkerin raunioille. Tormistautuu sitten ja hyökkää adjutantin rinnuksiin luultuaan että tämä löi häntä. "Kuka se oli? Kuka löi? Sinäkö?"
VastaaPoistaMutta JK on oikeassa. Tässäkään yksittäiset sanat, sitaatit: ei niillä ole mitään merkitystä. Merkitystä on sillä, miten hienosti Huovinen käyttää tässä diktatuuria vastaan sen parhainta vastapelotetta: huumoria.
Huumoriin liitetään usein lämpö. Aapeli oli lämpimän huumorin mestari. Miksi Kuopio ei muuten ole hyödyntänyt Aapelin loistotuotantoa: Vinski-sarjaa, Meidän Herramme muurahaisia, Siunattua hulluutta ja muita teatterissa, kesäteatterissa?
Huovista pidetään näköjään katkeroituneena. Oma mielikirjani (en uskalla puhua parhaasta kirjasta, se on sama kuin puhutaan suomen parhaasta näyttelijästä) on Hamsteri. En ole lukenut sydämellisempää kirjaa miehestä, joka touhusi keräten talvivarastoa viimaa, pakkasta ja tuiskuja vastaan. Suosittelen kevätmelankoliasta kärsivälle: parempaa hoitoa en keksi, eikä sivuoireita tule. Samoin Lampaansyöjät on mielestäni mestariteos.
Musta huumori on vähän toista. Onneksi Huovinen oli vielä parhaimmillaan, kun kirjoitti Veitikan. Kyllä se yksi hänen pääteoksiaan on, mustan huumorin mestariteos.
Huovisen tuotannon perusvirettä on jonkinlainen alakulo. Kärjistäen ilmaistuna joskus tuntuu, että hän yrittää puhuessaan, kirjoittaessaan pidätellä itkuaan. Katkeruutta se ei ole, lahjakkaan miehen elämäntuskaa ehkä. Syitä on turhaa enempää pohtia.
Huovinen on antanut maallemme ja kielellemme poikkeuksellisen paljon hyvää ja arvokasta. Ollaan siitä kiitollisia ja luetaan Huovisia.
Suosittelen niille jotka eivät kärsi kevätmelankoliasta: Cormac Mc Carthy- Tie
PoistaHuovisen poliittisesta satiirista on mieleeni jäänyt virke, jossa hän totesi jotenkin niin että pitäisi jokaiselle pakolaiselle näyttää Turkan Seitsemän veljestä alusta loppuun ja sitten kysyä haluaisiko hän tosaan jäädä Suomeen.
VastaaPoistaVarmaankin palautui mieleeni koskapa on ajankohtainen vieläkin.
Nautinnolla muistelen miten Huovinen pisti hanttiin yya- ja kehitysapuliturgialle. Viime mainitusta mieleen tulee sanan säilällä käyty ottelu Suomen Kuvalehdessä Liimataisen kanssa. Toinen hallitsi satiirin ja molemmat ironian.
Liimatainen oli Kekkosen yksi lukuisista lähemmäs 20 nimimerkistä. Mihin olisi ehtinytkään jos olisi elänyt internetin aikakaudella. Varsinainen puskistahuutelija.
" Huovinen, jonka kerrotaan todellakin hävinneen ”Puukansallaan” Erno Paasilinnalle Finlandia-palkinnon sellaisin peräkaneetein, ettei hienoa palkintoa voi antaa kokoomukselaiselle miehelle, oli Suomen epäpoliittisin kirjailija."
VastaaPoistaHuovisen puoluekannasta ei itsellänikään ole sen kummempaa tietoa, lieneeköhän tuo ollut jonkun sortin keskioikealla, kuten kai aika suuri osa tuon ajan maaseutumaisilla paikkakunnilla asustelevista koulujakäyneemmistä kansalaisista, veikkaisin. Muistaakseni mm. Matti Kurjensaari taisi moitiskella tuoreeltaan Havukka-ahon ajattelijan arvostelussaan ko. teosta siitä, että siinä ei ole riittävästi yhteiskunnallista kantaaottavuutta. Olisi Konstallekin pitänyt sentään antaa edes maaseututyöväen liiton jäsenkortti... No, sen yhteiskunnallisesti kantaaottavan kirjallisuuden aika kyllä tuli sitten hieman myöhemmin, ja siinä vaiheessa herra Kurjensaarikin taisi jo valitella niitä erinäisiäkin ylilyöntejä, joita tuo kantaaottavuus toi monen muun asian ohella tullessaan.
Vaan mitä Huoviseen tulee, niin tuo tietty epäpoliittisuushan (joka ei toki tarkoita kantaaottamattomuutta) on juuri hänen tuotantonsa paras puoli; kuka tahansa saattoi ja saattaa puoluekantaan, yhteiskunnalliseen asemaan, uskonnolliseen tai muuhun vakaumukseen tai sen puutteeseen, yms.jne. katsomatta ottaa Huovisen kirjan käteensä, rentoutua ja nauraa vilpittömin mielin oivaltavalle tekstille ja sen verrattomille kielikuville. Luin juuri "Ronttosaurusta" tässä taannoin, jälleen kerran. Ja kyllähän Huoviselta vakavampaakin tuotantoa syntyi, kuten tuo mainitsemasi Talvituristi, tai Lemmikkieläin. Tai tämä viimeisin, Pojan kuolema.
Yksityishenkilönähän Huovinen taisi olla aikalailla tuollainen klassinen introvertti, varautunut ja mietiskelevä, ei siis ollenkaan sellainen hersyvän humoristinen, kujeileva ja alati sanavalmis seuramies, jollaisen käsityksen saattaisi ehkä saada, jos asiaa arvioisi vain hänen tuotantoaan nopsaan silmäten.
"Sitä en voi tietää, ketä hän mahtoi äänestää, kuuluiko hän seuroihin tai peräti puolueisiin, eikä se ole lainkaan kiinnostavaa. Hänen kirjansa eivät kuulu mihinkään puolueeseen, vaan niitä saa lukea aivan ilman jäsenkirjaa. Kiinnostavaa ja arvostettavaa on hänen koko tuotantonsa, jonka läpikäyvä ajatus on ”voisiko sen sanoa myös toisin”. Tai ”eikö se toimi myös ylösalaisin”. ”Talvituristista” käy ilmi, että kuoleman lisäksi elämä on selittämätön arvoitus, jonka tunnusmerkki on näennäinen vähäpätöisyys. Lukekaa myös se toinen juttu sotilaskarkureista."
Tuohon määritelmäänpä ei olekaan mitään lisättävää.
-G-mies-
Peiliin piirrettyä naista huomaan lukevani juuri näin, kuunnellen. Hypin sanoja kuin kiviä koskessa, en etene, en pysähdy. Kaikkea on ja vähän päälle, väkivaltaisia kuolemia, yhdet häät, rakastelua, järkeilyä ja järjettömyyttä. Mikä matka vaikka mihin, nuoruuteenkin.
VastaaPoistaTalvituristi seuraava retro. Kiitos vinkistä!
"Arto Paasilinnan romaaneista tehdyt filmatisoinnit ovat ehdottomasti parasta mitä on ikinä tehty. Jokin aika sitten tuli telkkarista Ulvova mylläri, ja oikein säpsähdin, kuinka hyvä se olikaan elokuvana. Loirin suoritus varsinkin oli suorataan maaginen. Jos verrataan vaikka Päätalon kirjoista tehtyihin elokuviin, niin ovathan ne todella tylsää katsottavaa. Yhtä tylsiä ja pitkävetisiä kuin kirjatkin."
VastaaPoistaNo onhan se elokuvanakin ihan kelvollinen, mutta kyllä Ulvova mylläri on ehdottomasti parempi kirjana. Muita hyviä ko. kirjoittajalta ovat Jäniksen vuosi, Onnellinen mies sekä Isoisää etsimässä. Valitettavasti terä alkoi tylsyä loppua kohti, noista Paasilinnan viimeisimmiksi jääneistä en kyllä enää pettymyksekseni samaa tempoa löytänyt...
Mitä noihin Päätalo-filmatisointeihin tulee, niin enemmänkin harmittelisin, että Niskanen ei ehtinyt ennen kuolemaansa tehdä niitä useampiakin, kuin nuo "Nuoruuteni savotat" ja "Elämän vonkamies". Ainakin voi sanoa, että Mikko osasi sujuvoittaa kerrontaa kirjoihin nähden huomattavasti vetelemällä tarpeettomimmat mutkat surutta suoriksi. Ja mies oli muutenkin oikeastaan viimeinen kotimaisen elokuvan suuri nimi, joka todella taisi myös tuon agraariajan ja sen töiden kuvauksen! Ainakin omasta mielestäni niistä on kyllä tylsyys kaukana... Tuossapa näyte. ;)
https://www.youtube.com/watch?v=BdDEpE79Ggc
Jostakin olen lukenut, että viisaudenpelko on herran alku.
VastaaPoistaKirjailijoiden teosten arvottaminen paremmuusjärjestykseen on mielipuolien hommaa, ei järjenhäivää ole siinä hommassa. Teen toki sitä itsekin, mutta tietäen ja hyväksyen, että joku toinen on toista mieltä. Samanlaisesta hyväksymisestä ja tietämyksestä ei aina voi olla varma palkintoraatien osalta.
VastaaPoistaMyynninedistämistähän palkinnoilla vain yritetään, kuten totuus usein on usein julki lausuttu.
Kemppisen kirjoituksessa mainitut kirjailijat lukemattomien (luettujen) muiden joukossa, oikeammin heidän tekstinsä, ovat aiheuttaneet "sielun" väristyksiä ja puhaltaneet suoraan sydämeen -luultavasti kuitenkin aivojen kautta-, mutta ”väristykset" ovat olleet vivahteiltaan jokaisen kohdalla erilaisia. Ei heitä oikeasti voi arvottaa voittamaan kultamitalia, ainakaan yksinään.
Kirjallisuuden tekijöiden saamat palkinnot menettävät kiiltonsa jo yleisen inflaation takia ja loput menevät kurkuista alas, tai velkojen maksuun. Jäljelle jää ainoastaan vain se, mitä he ovat saaneet aikaan. Ja aikaansaannoksistakin vain ne, joilla on merkitystä. Niidenkin merkityksen takaa sitten vain jakso, jona ”ihmiset ajassa” ne tarkistavat, että olisiko niillä vielä käyttöä; kuten Haanpäällä näyttäisi vielä olevan.
Luultavaa lienee jo, että Sillanpäästä ei muisteta enää muuta kuin että hän on Nobelisti. Ei ehkä enää edes sitä, minkä lajin.
Muistaako kukaan palkintojen perusteella enää -ilman Wikiin vilkaisemista-, kuka voitti viime vuonna Finlandian?
Eilen illalla suljin Kyllikki Villan Tyttö sodassa-Kenttälotan kirjeitä 1941–1944-teoksen ja se puhalsi lävitse koko ukon munaskuita ja varpaankynnenalusia myöten. Siinä on kirja, jossa on paljon sanoja, toistoa ja pienistä asioista kirjoittamista, mutta lopulta niin täydellinen kuvaus rivienväleistäänkin vaikeista vuosista sodassa, että luetun jälkeen on kykenemätön mieltämään, olisiko Linnan Tuntematon yhtään vakuuttavampi sotakuvaus.
Henkilötasolla itseäni juuri tämä kirja ”värisyttää”, sillä kirjaa lukiessa olivat koko ajan läsnä sekä äiti että isä, siis myös minun, kirjoittajalotan omien vanhempien lisäksi. Järisyttävin kohta on Rukajärven suunnan päiväkirjamerkintä: "5.8.44 Toissa yönä ryssiä pääsi Ontrosenvaaran sillalle, ja DE oli siis melkein niin kuin motissa, mutta ryssät tuhottiin…...."
Isäni haavoittui juuri noissa kahakoissa 5.8.44. Itse kävin pyöräilyretkelläni yöpymässä teltassa viime kesänä Ontrosenvaarassa, mutta yhtä voimakkaita tunteita se ei herättänyt kuin tämä autenttinen, lyhyt välähdys 70 vuoden takaa ihmiseltä, joka on niillä kankailla touhuihin osallistunut. Olisipa isän jäämistöstä löytynyt edes yksi kirje kotiin, tahi minne tahansa koko sen sodan ajalta, jonka se hänen osaltaan kesti. Onneksi edes Kyllikki kirjoitti, ja julkaisi.
Minä olen Huovisia ja Päätaloja lukiessani tuntenut vain tuttua kodikkuutta, sillä olen nuorisoa, jonka perhe jäi maalle. Jo vain kaupungissa oppia tankatessa on saanut ällistellä, että mitä täällä oikein kohelletaan.
VastaaPoistaTie taitaa käydä fattan ja luonnontieteellisen kautta takaisin kasvua tekemään, sillä onhan nyt kuulemma jonkinlainen riisi. Suosiollisissa sössötysleikeissä ei oikein pärjää, jos ilmaisee. Yksilöllinen vaihtelu vaikuttaa olevan merkittävää.
"... tai meille koulutetuille hiukan liian nokkava 'Ainoita oppineita ovat itseoppineet, muut ovat opetettuja'."
Ai on vai?
Muistatteko yhtään Veikko Huovisen kirjoittamaa lausetta ulkoa?
VastaaPoista"Bottom löttöm, bottom löttöm, heraldiikasta voimaa saan."
PoistaLisenssejä liikkeellä. Jospa työntyisin itseriittoisten alakynteensä itsekiduttautuvien mökkifilosofien sekaan, partaansa jupisevien seurustelupiiriin.
Sen verran duubioita syntyperäisestä kaiken yliymmärtämislahjasta pörrää pään ympärillä, että tulee luetuksi. Extreme money by Satyajit Das käypäisistä mielikuvitustaseista, ja Väinö Linnan Murroksia kertovat hengen vaikutuksesta seurakunnassa,kuokasta kyntörobottiin -muistako nokioita ennen ja jälkeen Nokian.
Jokohan pääsisin vähempään asiaani ? Yliopisto täyttää vihdoin 375 vuotta. Ja pääsi jo eilen ajantasalle. Rehtori Jukka Kola kertoi (HS) että Yliopisto ostaa Senaatilta kiinteistönsä velalla. Kiinteistöt siistiytyvät taseeseen osakkeiksi jalostettuina. Ne voidaan sitten pantata lainarahaa vastaan ja rahahan on hyvästä. Lainan organisoija saa osakkeita haltuunsa ja ne ovat edelleen pantattavissa vakuusketjussa joka kulkee velkaa velkapaperin päälle rakenteen rinnalla. Vakuuden vakuutena eli kiinteistöosakkeen (luentosalitalo vain menoja) arvopohjana on valtion rahoitus Yliopistolle. Sitä ei tarvitse kinuta isommaksi, vakuuttaa uusi ääni kelossa, siis tämä Kola. Olisiko sitä talkoohenkeä, leikkauslistaa.
Valtiohan maksaa kuten vuosisatoja. Nyt kai tehdään oikein paperi. Tulevaisuuden eurovirta muutetaan uusimman tulkintatieteen mukaan mark to market rahanarvoiseksi käsitteeksi, kirjoitetaan arvopaperipinkaksi, sijoitetaan taseeseen "varat". Ja tiedä vaikka sekin myytäisiin Wahlroosin näyttämälle sijoitusrahastolle, ei lopullisesti vaan repona (takaisinsostosopimus). Yliopiston tase muuten tuplaantui jo tähän tultaessa.
Ajateltaessa ajateltavissa olevat juoksevasti likvidisti, rupeaa rahakin riittämään kun se on useammassa paikassa yhtäaikaa menossa-tulossa kaikenaikaa. Olisiko Cernistä opittua alkeisviisautta? Luultavammin kuitenkin David Swenseniltä Yale Endowmentistä (säätiöt). Vertaisoppijahan oli mm. Enron. Se möi olemattomista voimalaitoksista vuosikymmeniksi asiakkaalle sähkölupausta, pani odotetun kassavirran taserykelmäänsä, meni sen kanssa verovapautettujen suuryhtiöiden paratiisikätköille. Enron sai fyrkat, golfkaveruus ja samat privaattikoulut, nyt vanhempainneuvostoissa, strukturoi konsensusta. Enron rakensi voimalansa, piti sanansa.
Sitten kapsahti konkurssiin kun joku shortaaja pani paukkunsa kohdilleen ja rupesi huhu- eli informaatiokampanjaan. Siitä on nyt alun toista vuosikymmentä. Kiva kun Yliopisto on jäljillä näinkin nopeasti. Voodoo rahaoppi ei skulaa ilman meklareita. Suomessa on omat erityispiirteensä. Innovaatio otetaan käyttöön vain jos sisäpiiriläiset ovat joko rahanlähde-kassojen likipiiriä, tai jos ulompaa, niin statuseliittiä kuten 375-vuotisjuhlijat tänään.
Huonompi kansa maksaa vahingot mutta ei hyödy juhlamenoista yhtikäs mitään, ellei sitten sapenvalutus, nyrkinpuristelu taskussa, somekirjoittelu jms. masokismi olekin sitä aidointa iloa ! On se.
Niin, meklariyhdistyksen lyhykäinen historiikki, jäsenkunnan kivoilla muisteluksilla, tekee selväksi kuinka kaikki tulee ulkoa ja ensin sisäpiirirahastusvälineeksi, sitten käytännöksi. Yksi ylläri vuodenvaihteesta 2014/15 oli se, että Antti Rinne ajoi vertaisryhmälleen,eläkepomoille mahdollisuuden ottaa lainaa strategioihin.
Minulle eilinen itsestäänselvyys, että Yliopisto alkaa pelata velalla ja kiinteistöjen arvonkorotuksilla, oli uutta. (Aikoja sitten esittelin asiaa -vastauksetta. Ei kai edes ymmärretty). Nyt se toteutetaan tosta vaan kun Amerikassakin ja Cityssä ja Ruoholahdessa. Sanonpahan vain että ei-tarkoitettut johdannaisilmiöt tulevat laajoina ja syvinä.
Niin noista lisensseistä vielä. Pankkilisenssin sai kauppahuone Borgström / senaattori Snellman akseli. Åbolaiset vetäytyivät viime hetkellä. Parempi toimittaa pääomat Ruotsiin kuin jättää Aleksanteri II:n suomettamaan ja juuri porvarisäätyänsä kuoppaavaan Suomeen alkuasukkaiden ruvetessa tehtailijoiksi ja Lallukoiksi. Siitä sitten se puhe päääomaköyhyydestä. Onneksi on tota henkistä pääomaa, joka innovaatiojärjestelmässä näkyy siis vihdoin start-upina -kiinteistöjalostuksena.Jukka Sjöstedt
Oikeastaan olenkin koko ajan ihmetellyt, miksi hemmetissä edes pitäisi muistaa Huovisen tai kenenkään "kirjoittamaa lausetta" ulkoa?
PoistaSen sijaan voisi kysyä, että onko Huovisen tai jonkun muun ajatuksissa ja näkemyksissä vielä mieltä ja merkitystä?
Kyllä vaan on, Huovisen ainakin.
Siisti alkulause J. S. ! Siisti kuin sika pienenä. Sitten sitä toista kappaletta kyllä luki ilman että korvissa loksui pahemmin duoda-duoda, mudda-mudda. Asiaan tultua lähti niin lujaa että kun telkkä pesästä olis hidas niin tämänkertainen kerrottu asia oli jo muuttanut ulkomaille ja tullut tuoreine sukulaisineen takaisin ennen ymmärrystä itse asiasta. Oot melko hurja, melko hurja hyvinkin! Ja tiedät enemmän kuin ehkä maltat itsekään tietää. Eikö immeiset säiky sinnuu? Minä kysyn suoraan että pelekääkö ne miteppalion ku sinä niille luet laskut ja lyöt asiat halki?
PoistaVaan annapa tulla, aina oppii että olipa hyvä kun en siitä tinkiny että raha on liika moniäänikertainen urku mun kalupakkiin. Ei ossoo ku tuhlata tai ansaita. Mitenköhän usein ne purut pitäs vaihtaa kahvinkeittimeen? Kun se ollu tällä viikolla jo vähän laihaa, yhtä usein kuin sukat, vai niinkuin setelit lompakissa? Tätä mietittävä vielä.
Ja Huovisen paras kirja on järjestysnumeroltaan kolmas. Se Rauhanpiippu. Se on aivan liian hyvä ihmisten luettavaksi, kun ottaa vielä huimioon että oli vuosi 1953. Miksei kirjoja voi panna suoraan museoon? Kun voi tauluja ja veistoksia ja häppeningejä ja aatteita. Niin miksi ei kirjoja, jos ne on huippuhyviä?
Veikko Huovinen on ollut yksi suosikkikirjailijoitani. Olen lukenut lähes koko tuotannon, osan useampaankin kertaan, mutta: juuri Talvituristi on jäänyt väliin. Sen maine on tainnut vähän mietityttää.
VastaaPoistaParhaat kirjat? Itse äänestäisin Veitikkaa, Lampaansyöjiä ja monia lyhyitä erikoisia. Monia lauseita muistan ulkoa, lisäksi monia lähes ulkoa. "Naurakaa hulluille pedoille ajoissa". "Ihmisellä on maailmankaikkeudessa kusiaisen valtuudet". "Viiva elää".
Huovinen oli aivan omanlaisensa ääni suomalaisessa kirjallisuudessa, ja siksi häntä on niin vaikea yksioikoisesti lokeroida, mitä tämäkin keskustelu osoittaa. Tuotannon laatu toki jonkin verran vaihteli, mutta kaikessa oli mukana paljon ideaa.
Tavaton harmi oli, että niin suuri osa kirjallista eliittiä katseli Huovista vähän vinosti, mikä kai pahoitti kirjailijan mieltä. Suomessa kun kai on vähän sääntökin, että kirjailijan ei tule olla suosittu eikä hauska, ja Huovinen sortui peräti molempiin.
Peijakas. Pitäisi taas lukea.
Se lause: Osallistu, viihy. Elä turhauvu!
VastaaPoistaVeikko Huovinen kävi kirjailijakokouksessa Leningradissa ja kirjoitti kokemuksistaan pienen pakinan, joka julkaistiin Suomen Kuvalehdessä. Siinä hän mainitsi hämmästyneensä vessanpyttyä, jossa oli taso, johon kansantuote putosi. Sitä saattoi tarkastella ennen huuhtomista.
VastaaPoistaTästä stalinisti-ilmiantaja Matti Rossi sai aiheen kirjoittaa vastineen, joka oli todella täynnä tulta sekä tulikiveä. Tapansa mukaan Rossi syytti Huovista inhasta neuvostovastaisuudesta ym. Suomen Kuvalehti julkaisi vastineen ilmeisen piruuttain.
Varsinaisista Lappia käsitelleistä kirjailijoista on jäänyt pois J.M.Wallenius. Hän on jättänyt minun muistiini jälkiä hurjan jylhillä teksteillään aivan kuin Pentti Haanpää.
Erno Paasilinnan tekstit Petsamosta ovat jääneet mieleeni jollekin (Suomelle?) hyvin katkerina.
Huovinen: "Olen kirjailija, jonka teoksissa on huumoria."
VastaaPoistaItse Huovinen kertoo pitävänsä pikkujuttujensa terhakkuudesta ja Puukansan tarinasta.
Arto Seppälä: " Huovinen on modernisti kirjoittava konservatiivinen kirjailija, jolla on radikaaleja päähänpistoja." (Muina miehinä, eräänlainen elämäkerta)
EG
Havukka-ahon ajattelija ja Pojan kuolema, Siintävät vuoret...Suurenmoinen tuotanto.
VastaaPoista" Kerran viel, kerran viel, kerran viel, laulaa Görel Partapuol... " (Lampaansyöjät?)
VastaaPoistaKuulostaisiko riittävän huovismaiselta: "Lopettakaa jo, saatanat!"
VastaaPoistaSinne päin, mutta olisiko hivenen liian tosikkomainen? Aakehan viitannee Huovisen ehdotukseen, että tv:n häiriöilmoituksiin laitettaisiin tunnetta, tyyliin "Valitamme, saatana, häiriötä."
PoistaTuota en muistanutkaan. Esiintyy aika monessa paikassa Huovisen tuotantoa, nykymusiikin konsertissa ja ehkä vahvimmillaan yhden tuomion julistuksessa.
Poista"Les Hevosets menivät auf dem Pelto"
VastaaPoistaVeikko Huovinen: Lampaansyöjät
..siihen katkesi sillä kertaa korpifilosofin ajatuksenjuoksu...
VastaaPoistaHuovisoitu tiedonanto PVltä Ylelle kuuluisi siis: Kansalaisia kehoitetaan äänestämään vaaleissa ihmisehdokkaita tavalliseen tapaan ja pysyttelemään sisällä radiota kuunnellen pyrkimättä kohden ratkaisevan torjuntavoiton saaneen puolueen kansanedustajien julkisia puhelinnumeroita tai osoitetietoja.
VastaaPoistaYleisöä pyydetään seuraamaan vaalivilppikoneen tosiaikaista lähetystä.
Tarkemmat ohjeet todellisuudesta irtautumiseen tullaan tiedottamaan noin neljän vuoden kuluttua. Kiitämme yleisen tietotekniikan edistystä, machinelandian pääministeriä ja kaikkea uutta mikäli se vie aikaa ja maksaa rahaa mutta ei vaikuta tosiolevaiseen. Suomen Yleisradio, Andromedan tähtijoukko, hyvää yötä.