Työtön toimeton kirjaton karjaton

Kiitos orjuuden työn raskaus on aivan keskeinen osa ajatusmaailmaamme. Vielä äskettäin osasimme paheksua kaikkea joutilaisuutta. Maaseudulla yksi perustelu Karjalan evakkojen vieroksumiseen oli näiden väitetty laiskuus. Valtaväestö ei sietänyt sellaista, että seisoskeltiin tai jopa istuttiin puhelemassa joutavia, vaikka olisi voinut senkin ajan työskennellä tunkiolla, oli lantaa tai ei. Myös se tieto oli lujassa, että mustalaiset ja neekerit ovat laiskoja ja saamattomia ja että heikäläisille on turha työntää lapiota käteen, kun he eivät tiedä, mitä sellaisella tehdään.

On tuo entisen maailman perusajatus, jota ei oikein viitsisi sanoa rasismiksikaan, muuten tartutettu filmillekin. ”Kauniissa Veerassa” romanimies tarttuu halkolotjan kottikärryihin pelkästään kokeillakseen, miltä työnteko mahtaisi tuntua, ja eukko paheksuu. Muistan erittäin hyvin, että kohtausta pidettiin vitsikkäänä.

Henkisen työn puolella ei ole lainkaan paha, että väitöskirjan ohjaajalla on hiukan elämänkokemusta. Yksi tehtävä on totuttaa kandidaatti hyvin pitkään ja tuskastuttavaan työntekoon. Ihannetapauksessakin ainakin yksi vuosi menee, useimmiten kolme, pelkän perusaineiston kimpussa. Asianomainen ei siis pääse lainkaan näyttämään oletettuja kykyjään sitä ennen. Niin sanottu luova ajattelu on pantava pakettiin odottamaan toisia aikoja.

Tuossa tilanteessa nuoren tutkijan tausta, perheolot, asuminen ja myös varallisuus vaikuttavat asiaan hyvin paljon. Eräisiin tehoaa yleinen keljuilu. Jotkut professorit ovatkin siinä eteviä. Ihan samassa ryhmässä voi olla toinen, jota kannustetaan säälittelemällä ja päivittelemällä. Joukossa on aina yksi tai useita, joihin tehoaa parhaiten suora, asiallinen puhe, käskytys. Tässä on tuhat sivua kirjallisuutta. Lue ja merkitse niin että löydät myöhemminkin. Aikaa kaksi viikkoa. Kontrolloin tehtävän suorittamisen.

Osa peruskoulun ja lukion opetuksen keskusteluun nostamista ongelmista on näitä, oppilaiden erilaisuudesta johtuvia. Tosin tuossa vaiheessa kenenkään kotona ei vaani hankala, nopeasti alkoholisoituva puoliso ja pahassa tulehduskierteessä oleva vauva. Mutta voi siellä olla sairas äiti ja hullu isä.

Se suuri murhe, josta päivittäin puhutaan, on työttömyys, ja siitä minulla ei ole kokemusta. Myös vanhana olemisesta puhutaan, ja siitä minulle alkaa kertyä yhä enemmän kokemusta. Nämä kaksi asiaa eivät ole vailla keskinäistä yhteyttä.

Minun kokemuspiirissäni pitkäaikaistyöttömyyttä ei ollut olemassa. Tiedän hätäaputyöt ja muistan työllistämisen ja olen käynyt parakeilla, jollaisissa työttömyystöihin lähetetyt kerran asuivat. Sitä ei koskaan sanottu ääneen, kuten ei muitakaan ihan selviä asioita, mutta kyllähän muka terve ja välttävän kunniallinen ihminen aina ennen pitkä työtä sai…

Nyt ei saa. Työttömiä oli marraskuussa 220 000. Viralliselta korahtava ”rakenteellinen työttömyys” on tosiasia. Yhteiskunta ei ole seurannut muutosten perässä. Moni ainakin eläkeläisistä ajattelee, että jos tulee yt-neuvottelut ja saa potkut, niin sittenhän onkin hyvää aikaa vaikka maalata talonsa tai naapurin talo.

Kun niin ei ole. Menetys on jotenkin myös hylkäämistä. Kun omainen kuolee, jälkeen elävien tunteissa kuohuu mukana myös järjenvastainen suuttumus – että meni nyt tuollaisen tempun tekemään. Ihminen joka on loputtoman kyllästynyt surkeaan työpaikkaansa ja viheliäisen huonoon palkkaan, järkyttyy silti, kun se työ menee äkkiä alta. Olen tuntenut aika monta mitä joutavinta virastotyötä tehnyttä ihmistä, jotka ovat eläkkeelle siirryttyään melkein suoraan pyytäneet, että jospa he saisivat kuitenkin vielä joskus, ihan ilmaiseksi, käydä nuolemassa kirjekuoria kiinni, ja ehkä jonkun postimerkinkin.

Työttömäksi joutuminen on väkivallan kohteeksi joutumista. Mustelmat, murtumat ja haavat eivät näy paljaalla silmällä, mutta ovat ne olemassa. Niiden parantuminen kestää, ja arpiakin jää.

Eläkeläinen voi lohduttaa itseään maailman menolla. Minkä sille mahtaa, että seuraava merkittävä elämys on sitten aivoverenvuoto? Työelämästä putoaminen ei ole maailman meno. Välitön vaikutus on moniin sellainen, ettei saa tehdyksi oikein mitään muutakaan. Toinen muunnos on esimerkiksi määrätietoinen siivoaminen ja järjestäminen, mutta sekin loppuu aikanaan.

Epätasa-arvo työn edessä on hyvin vakava ongelma. Ehkä sitä voi helpottaa. Mutta se vaatii määrätietoisia toimenpiteitä. Sellaisista ei ole toistaiseksi näkynyt merkkejä.