10. marraskuuta 2014

Vaellus Helsinkiin




Ikääntymisen huomaa etenkin arvostelukyvyn heikkenemisestä. Ennen pitkää se unohtuu. Ja tempautuessaan korkean ajatuksen vietäväksi ihminen ei ole oikein minkään ikäinen, varsinkaan ei vanha.

Lähisukulainen sanoi että mennään kesällä Lappiin, kun nuori mies puhuu, että sielläkin pitäisi kulkea, ja on jo osoittanut erätaitoja. Vitsillä vastaamatta jäin miettimään.

En esitä tässä asiaperusteita enkä odota niistä kommentteja. Terveydestä ja sen mahdollisesta puuttumisesta koskevista asioista puhutaan lääkärin kanssa tai sitten kilpaillaan kokemuksilla. Sillä tiedolla ei pääse lehtiin, että joku hampparoi 70 täytettyään murtomaalla ja jollekulle toiselle on tuotava velli vuoteeseen.

Jos nyt kuitenkin sanoisi sen verran, että vanhemmiten muun muassa perse kuluu. Lihasmassa ei ole entisensä. Sopimaton sananvalinta perustuu yllättävään havaintoon, että sopivat istuinalustat ovat alkaneet kiinnostaa. Joskus – armeijassa, työmailla – oli tietenkin haave, että jospa saisi istua kivellä vain. Sikäli kuin itse asia on ennallaan, niin jospa ei kumminkaan nimenomaan kivellä…

Kuntotesti, jota en siis aio suorittaa, kun suunnitteleminenkin riittää, tuli mieleen lauantaina. Piti oikein viisi sekuntia miettiä, ajaisiko Myyrmäestä Pitäjänmäelle katuja pitkin vai moottoritielle ja sitten ikään kuin takaisinpäin. Los Angelesin oppi toimii. Moottoritie on useimmiten nopeampi, vaikka meillä ei asuntoalueilla olekaan pakollista pysähtymistä jokaisessa kadunristeyksessä. Mutta vähän jokaisen tien varressa on toimistotaloja ja kerrostaloja, jotka joku on rakentanut minulta lupaa kysymättä. Niitä on myös täällä, maaseurakunnan puolella.

Jos siis kävelisi Helsinkiin (ja tulisi taksilla takaisin). Kolmekymmentä kilometriä kestopäällystettyä taivalta ei ole paljon, ellei ole varsinaista kantamusta. 30 kilometriä ja 30 kiloa rinkassa oli kauan sitten kaikin puolin riittävä päivän suoritus tunturimaassa, ja oli siinäkin tietysti tekemistä, etenkin maaston ja sään armoilla ollen.

En aio toteuttaa tuota suunnitelmaa. Tiedän että yhtäkkinen rysäys on varma keino joutua toisten autettavaksi henkilölle, joka on tottunut liikkumaan myös jalkapatikassa kuin vanha vapaaherra. Puolta nuorempikin saa kinttunsa kipeiksi ensimmäisenä päivänä ryntäiltyään esimerkiksi Pariisin tai Nykin kiihottavissa kohteissa, päivän pitkän jalkojensa päällä.

Hiukan huvittava ja hitusen pelottava sitä vastoin on havaintoni, että eksyisin pahanpäiväisesti yrittäessäni seikkailla Espoosta Helsinkiin Tapiolan kautta. On jäänyt tuo pyöräily.

Passiivisesti tiedän, että kevyen liikenteen väyliä on ja niistä on kartatkin sekä kaupassa että verkossa. Mutta kun eksyn esimerkiksi Tapiolassa myös autolla, vaikka olen aikojen alussa jopa asunut siellä ja ollut seudulla töissä 15 vuotta.

Jos kuvittelen itseni jalkamiehenä Keskustornin juurelle niin mitäs kautta siitä itse asiassa kävellään Lauttasaareen? Miten siis päästään sille väylälle, joka vie Sinebrychoffin huvilan ja Hanasaaren viertä Laruun?

Lyhyt Itiksen ympäristön ja Kehä-ykkösen seudun skannaaminen mielessä johti samaan havaintoon ja edelleen: tästä on kirkolle neljä kilometriä, mutta jalan olen käynyt siellä vain joskus ennen, metsän läpi. Reitti on, mutta käveleekö kukaan neljää kilometriä vapaaehtoisesti. Juovuksissa yöllä tietysti, mutta siis päivällä? Tästä pääsee sekä bussilla että junalla.

Eino Jutikkala-vainaja oli tunnettu siitä että hän tuli tilaisuuksiin jalan, nailonkankainen sadetakki kihisten, ja suorastaan torjui tarjotun kyydin esimerkiksi Taka-Töölöstä Kaivariin Puistokadulle. Yliopiston historiaan kovastikin perehtyneenä tiedän, että sotien välisenä aikana ja sitten poikkeusoloissa Meilahden parempien ihmisten huviloissa asuvista professoreista eräät normaalisti kävelivät ylipistolle ja takaisin. Tiedän professorin, jolle rouva antoi raitiovaunurahan, mutta hän säästi ne kolikot ja osti niillä salaa tupakkia.

Ennen liikuntapropagandan yltymistä lastenvaunujen lykkiminen Töölönlahden ympäri oli normaalia ja hauskaa, mutta olisivatko kuntopolut ja kevyen liikenteen väylät tuhonneet tällaisen?

Puhe ei siis ole ”kuljeskelijoista” (flaneur), jotka ovat Baudelairensa lukeneet, vaan kävelemisestä. Minä vain kysyn. Ja kuka mahtaa olla tuo jutun kuvassa eli liikennemerkissä esiintyvä pedofiili? Miksi poliisi ei tee mitään?

10 kommenttia:

  1. Rohkenen tunnustaa, että kävelen vähintään kolme kertaa viikossa kuusi kilometriä ja vapaaehtoisesti.
    Humalassa taas en kävele kuin korkeintaa kilometrin, otan mieluummin taksin. Tulevien parin viikon aikana etelän taivaan alla aioin kävellä vapaaehtoisesti joka päivä kymmenen kilometriä.
    Jaa, oletteko muuten huomanneet sen, että vanheneminen vaikuttaa seksielämään - käsi väsyy nopeammin.

    VastaaPoista
  2. Muutama vinkki olevalta 70-kymppiseltä tulevalle:

    1) Hellittäminen (ei luovuttaminen) ajoissa ennenkuin et enää osaa

    2) Asumismuodon ja paikan vaihto. Omakotitalosta sopivan kokoisen kaupungin keskustaan kerrostaloon.

    3) Taksin käyttöön totuttelu ellei julkisella pääse. Omasta autosta luopuminen. Nuoriso tulkoon sinun luoksesi ja kuljettakoon kesämökille jos sinne on hinkua.

    4) Virtuaalimatkailua varten iso taulu-tv. Soutulaite se eteen tai kuntopyörä. Sauvakävely sopii vanhukselle.

    5) Perseen alle pehmuste. Hyvä on esim. sellaisesta materiaalista tehty, jota nykyään nuoret naiset käyttävät synnytyksen jälkeen.

    6) Kaupunkiin, johon muutat, keskustasta on hyvä löytyä sopiva "ruutiukkoklubi", josta kerran viikossa löytyy kohtalotovereita ja esitelmiä ilman osallistumisvelvollisuutta

    7) Uudessa elinympäristöstä löytyy mukavaa puuhastelua jo pelkästään perehtymällä ko. kaupungin historiaan ja kulttuuriin. Kovin pieni kaupunkinei tule kysymykseen sillä saatat tarvita myös vähintään yliopistollisen tason sairaalapalveluita.

    Näillä alkuun.

    VastaaPoista
  3. Jutikkalasta olen kyllä kuullut hänen oppilaaltaan, että hän saattoi juhlien jälkeen ihan mielellään hakeutua yhteiseen taksikyytiin, kunhan ensin varmistui, että taksin reitti oli sellainen, ettei hän itse joutunut maksumieheksi. Hänellä oli rahoilleen parempaakin käyttöä, kuten sijoittamien osakkeisiin jälkipolvien tutkimustyön tukemiseksi.

    VastaaPoista
  4. Niin,

    Menin bussilla Kirkkonummelta Tapiolaan ja bussi jätti siinä westendin liittymässä ja ensi kerran kävelin sieltä puistikkojen läpi suorinta tietä keskustaan. Joku It -tykkikin oli laitettu jalustalle muistomerkiksi.

    Paluu bussilla olikin sitten vaikeampi rasti. Kävelin samaan kohtaan mottoritietä mutta tietysti etsin pysäkkiä pohjoispuolelta. Ajattelin että rampin pysäkki on läsipuolella ja kävelin siihen suuntaan. Ei näkynyt ja epäilin että olisikin pitänyt mennä itäsuuntaan.

    Luonto ei antanut periksi palata vaan ajattelin että kävelen kevyen liikenteen väylää kohti länttä nin kauan että seuraava pysäkki löytyy. Olikin pahempi homma kun kevyen liikenteen väylä koukki kerrostaloalueille ja moottoritien jylykin heikkeni. Oikaisin läpi savisen pientareen ja pääsin lopulta paikkaan josta mennään Haukilahden vesitornille. Pysäkki oli sitten siellä katveessa, mutta olipa pitkä matka ja oikea bussikin oli ajaa ohi kun en nähnyt numeroa pimeässä ja nostin käteni vasta viime tipassa.

    VastaaPoista
  5. Kävely on hieno laji.
    Usein jätän autolla menemättä jotta juna-asemalle saisin kävellä
    ja vapaasti antaa ajatuksen lentää.

    VastaaPoista
  6. Ruutiukkojen suosikki on nyttemmin sähköavusteinen polkupyörä, halvinta ei voi suositella mutta pyöräily on tasapainoa ja hapenottokykyä ylläpitävää. Ja olishan se komeeta kun mies menis ja savu jäis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sähköavusteinen polkupyörä tosiaan unohtui minulta 7 kohdan listasta. Olen nyt käyttänyt sellaista neljä vuotta. Kiva oli kelata Seminaarinmäki Jyväskylässä ylös.

      Voi olla, että seuraava vempain tulee olemaan kolmi- tai nelipyöräinen istuttava versio.

      Poista
  7. Asun maalla, kotipeltojen laidalla, syntymäkodissani, joka on rakennettu 1850 -luvulla. Toivottavasti seuraava muutto on santaa syömään muun suvun joukkoon. Sitä ennen sopivilla keleillä Vegalla merelle niin kauan kuin pää ja paikat pelittää. Viimeksi rantaan tullessa oli kansi jäässä. 70 on lähellä.
    Pekka Tammi, avomerilaivuri

    VastaaPoista
  8. Aina kun haluan eksyä suuntaan pyörällä Kaupungista Espooseen. Kehien kaarteet ja outo kaava vievät suuntavaiston jos on tottunut pienestä vesimerkkeihin (järvet). Eino J. tuli Tampereen luennoilleen suoraan junalta, asia alkoi jo takkia riisuessaan. -Timo

    VastaaPoista
  9. Satuin yhtenä kesänä kulkemaan ohi, kun 97-vuotias Eino Jutikkala kävi uimaretkellä Sääksmäellä. Pitkänmatkanjuoksijan oloinen kaveri, kirjaimellisesti, fyysisesti ja henkisesti.

    vuorela, tampere

    VastaaPoista