Se oli punainen. Muuta en mieleeni saa. Ennen vettä
heitettiin auton päälle. Sitten oli pehmeä harja. Piti kuivata. Ajattelin, että
kunhan keksitään kumiletku, tulee simonitsiä ja säämiskääkin. Kyllä, olin
oikeassa. Ja vielä kilpikonnan voidetta. Lapsillekin annettiin trasselia, ja
sitten kiillotettiin. Ajelun jälkeen kaikki pöly oli tullut takaisin mutta
siihen olisi voinut kirjoittaa sormella nimensä.
Todella ensimmäiset letkut olivat sinisiä ja pesukoneen nimi
oli Hoover. Autonpesijät olivat oikeastaan kaikki amerikkalaisia ja kuvissa oli
samanlaisia ihmisiä, joilla oli ruohonleikkauskone. Sellainen oli nähty
apteekkarin pihalla.
Ajattelin silloin, pesenkö joskus vielä oikeastaan punaista
autoa. Saunalta oli letku, kun oli vuosi neljäkymmentä, vuotta sitten. Punaisia
autoja tehtiin Suomessa. Moni muukin niitä osti. Yksityisautoja vastustettiin,
paitsi Suomessa valmistettuja, Neuvostoliittolaisia, tippa-Rellua ja
rätti-Sitikkaa.
Toisen kerran, kun auto osasi olla valkoinen, huvipuiston
korvasi Shellin kone. Toinen lapsi riemuitsi. Toinen oli vähän totinen. Vettä
lensi mutta tuulilasin pyyhkimet eivät aivan irronneet, vaikka vain vasemmalla
puolella oleva peili kääntyi.
Koska räsymattojen seassa sukeltaminen oli ohjelmaa, käsitin
rangaistukseksi, ettei mattoja siis saisi pestä järvessä. Mäntysuopa ja
juuriharja kuihtuivat kuistilla.
Elämässä oli vaikka niin inhottavia asioita kuin avoimet
madot bensiinitynnyristä tehdyssä jäteastiassa autokorjaamon takana. Ne
kuhisivat, kun kannen aukaisi. Olen kuullut kauhukertomuksia betonista
valetuista kaupunkipihojen jäteruumista, joihin laskit kaadettiin suoraan
rottien sekaan. Milloin niistä päästiin? Tarvittiinko piikkaamiseen
paineilmakoneita vai joko ne hakattiin käsin lekalla?
Amerikkaan muutettuani menin ensimmäisiksi töikseni pihaan
katsomaan, ovatko roskatynnyrit todella samanlaisia kuin sarjakuvissa. Kyllä ne
olivat. Ehkä alumiinipelti määritteli koko sen maan. Palopostit olivat
hyödyllisen näköisiä, mutta en koskaan huomannut, että niitä olisi käytetty.
Tosin niin puhtaita paloautoja kuin San Franciscossa en ole koskaan nähnyt.
Tikasautosta näki heti, ettei se mitenkään mahdu kääntymään niin ahtailla
kaduilla. Niissä oli monimutkainen järjestelmä. Takatelin yhteydessä oleva ohjauspyörä
onkin oikea.
Luultavasti auton pesu sekoittuu mielessä Aku Ankkoihin,
joita oli niinä vuosina alkanut tulla, siis varsinaisesti 1952. San Vicente
Boulevardilla näin tikasauton. Huomattavalla vaivalla löysin samaisesta Los
Angelesista juuri sellaisen auton valokuvan, jonka otin tähän kirjoitukseen
koristeeksi.
Pieni pettymys aiheutui palomiesten kypäristä. Eivät ne
olleet samanlaisia kuin Akulla; sitä en tiedä, ovatko ne vielä käytössä. Niissä
oli sellainen niskaa suojaava osa.
Toivon, ettei kukaan kirjoittaisi pahaa Kalifornian
palokunnista. Pensaspalot ovat seudulla yleisiä myös siksi, etteivät yrittäjät
viitsi pitää muuntajia kunnossa. Vaikka juuri Losissa esiintyy vanhastaan
epäilyjä, että tulipaloja sytyttelevät kommunistit tai homot, kyllä tavallisin
syy on kelvottomissa korkeajännnitelaitteissa.
Tämän riipaisevan henkilökohtaisen muistelman tausta on
äskettäin aloittamani romaani. James Ellroy on taas kerran koonnut itsensä. Hän
on luultavasti yhtä tärkeä kirjailija kuin Norman Mailer parhaimmassa
vedossaan, tai Didion tai David Foster Wallace.
”Perfidia” menee ajassa kauas taaksepäin. Alku on hyvin
tunnettu päivä, jouluun 6. 1941. Henkilöinä on itse Dudley Smith mutta myös
poliisipäällikkö Parker. Toisin sanoen Ellroy tekee samaa kuin American
Tabloidissa. Kirja on jossain määrin fantastinen ”tutkimus” tapahtumista, jotka
ehkä ovat totta mutta todennäköisesti eivät.
Minulle Ellroyn Los Angeles –sarja oli aika iso asia. Luin
niitä kirjoja paikan päällä ja opin tuntemaan hyvin Santa Monican moottoritien,
jonka rakentaminen on iso asia kirjoissa ja siinä mainiossa elokuvassa.
Uuden kirjan Los Angelesin poliisilaitos on kammottavampi,
rikollisempi ja väkivaltaisempi kuin mikään gangsteriliiga. Moni muu (Chandler)
on kirjoittanut poliiseista jotka ovat ”kuin” rikollisia. Ellroy jättää ”kuin”-sanan
pois. Rikollisia. Ja odottamattomasti Ellroyn lause ja kieli on ennallaan tai
parempi kuin ennen. Niin hirveä rekyyli, että lukiessa palokypärä tipahtaa
silmille kuin norsupyssyllä ampuessa. Outoa ettei kannessa lue ”voi vaarantaa
mielenterveytesi”. Sietäisi lukea.
Minä en jaksanut lukea Ellroyta alkuunkaan, liekö vika kirjassa vai lukijassa? David Foster Wallace taas iskee kuin metrinen koivuhalko.
VastaaPoistaJos ei jaksa lukea alkuunkaan, miten voi tietää, jaksaako lukea (loppuunkaan) ollenkaan?
PoistaJK: "Alku on hyvin tunnettu päivä, jouluun 6. 1941."
VastaaPoistaOnko se tunnettu muustakin kuin siitä, että silloin itsenäisyyspäivämme kunniaksi Iso-Britannia julisti sodan Suomelle?
Japanin hyökkäys Pearl Harboriin 7.12.1941.
PoistaNoissa betonissa jätesäiliöissä oli kammottavinta se, että talvisin siellä asui usein ihmisiä. Miehet tulivat ja lapioivat heinähangoilla jätteet autonlavalle ja kuolleita ihmisiä varten oli ruumispusseja.
VastaaPoistaNiin,
VastaaPoistaMilloinkahan suomeen tuli kerrostaloihin jätekuilut? Hyvä idea kun ei tarvitse viedä roskapussia itse alas vaan sen voi heittää hissin viereiseen kuiluun ja siellä alla on säiliö. Rotat tulivat putkea pitkin ylös ja kuiluista luovuttiin.
Nyt on uusinta uutta alipaineinen putkikeräys. onkohan niissäkin rottaongelma tulevaisuudessa?
Miksipä ei olisi? Rotille kyytiä!
PoistaRoskakuiluja oli Töölön funkistaloissa (esim. Lallukan tait.koti, valm. 1932) ja niitä tehtiin varmaan vielä 1950-luvullakin.
PoistaRottaongelma ei niitä sulkenut (niissä oli tiiviit luukut, jotka yleensä olivat rappukäytävässä) vaan nykyisenkaltaisten suoraan autoon kaadettvien jäteastioiden tulo, kuilun alapäissä ei ollut semmoisille tilaa.
Elloroyn maailma on ehkä karikatyyri menneiden vuosikymmenten yhdysvalloista. Mutta lähellä nyky-venäjän poliisi ja oikeuslaitosten olemusta.
VastaaPoistaThe Big Nowhere 1989. Sen jälkeen olin koukussa, hurmaantunut, kauhuissani. Minulle viime vuosituhannen lopun suurin kirjailja.
VastaaPoistaJonkin verran LA.n historiaankin tutustuneena voin vakuuttaa, ettei Ellroy kirjoita karikatyyria.
Itse olen vasta Ellroyni alkutaipaleella. Sysäys äijän tekemisiä kohti syntyi nähtyäni L.A. Confidentialin, josta muuten Kim Basinger niiasi sivuosa-Oscun. Harvoja niitä rainoja, joita väsymättä katsoo useampaan rupeamaan.
VastaaPoista