22. marraskuuta 2014

Kilpailu





Tämä on vain yritys esittää muutama näkökohta hovioikeuden ratkaisusta, joka tuntuu olevan Suomen oloissa käänteentekevä. Käänne johtaa uudenlaiseen toimintaympäristöön. Metsäkartellijuttu eli puun ostohintojen vääristäminen on meille saman suuruusluokan asia kuin euro tai, vain hiukan liioitellen, EU:in liittyminen.

Vaikka oikeusjutussa saattaa liikahtaa miljardi euroa, oikeastaan kysymys on vain vähälle huomiolle jääneiden lainmuutosten viimeistelemisestä. Nyt tapahtuneena juttu olisi hyvin selvä. Markkinaoikeus on kilpailuviraston aloitteesta tutkinut asian ja todennut, että hyväksytyistä menettelytavoista oli poikettu. Kymmenien miljoonien maksut on määrätty, mutta kysymys vahingonkorvauksista eri myyjille on auki. Yleinen tuomioistuin eli nyt hovioikeus on määrännyt, onko vuosien takaisista teoista maksettava korvaukset. Juuri nuo lainkohdat on jo muutettu muutama vuosi sitten. Nyt tehdään tilinpäätöstä menneisyyden kanssa.

Järkevän kansalaisen ensimmäinen vastakysymys olisi, eikö Suomen metsäteollisuutta olisi tuettava sen kilpaillessa ulkomaalaisten, etenkin merentakaisten yhtiöiden kanssa. Onko siten perusteltua vierittää maksettavaksi myös metsäyhtiöiden rahoissa erittäin suuria summia?

Vastaus on että juuri tuota ollaan tekemässä. Suomi ei alkujaankaan noudattanut Saksan mallia. Saksan teollisuus perustui toisen maailmansodan päättymiseen asti hintakilpailun estämiseen. Kartellit olivat kaikkialla, ja teollisuuden ja pankkien yhteistyö oli saumatonta. Sana ”kartelli” tarkoittaa vain yhteenliittymää elinkeinotoiminnassa. Suomalaisia laillisia kartelleja olivat esimerkiksi paperin ja selluloosan myyntijärjestelmät, kuten Finnpap, Finnboard  ja Finncell. Esimerkiksi kaikki paperinvalmistajat sopivat keskenään paperin myyntihinnoista. Paperista jäi kotimaahan yleensä 10 prosenttia tai vähemmän.

Asian toinen puoli oli ostojärjestelmä eli puukaupat. Lähtökohta tunnettiin nimityksellä kantohinta. Mitä puusta maksettiin metsässä? Ammattitermi oli muuan kaupanteon muoto, hankinta. Puuta ei myyty ”pystyyn”, vaan kaadettuna ja karsittuna. Siinä romaanissa, jota ei ole vielä kirjoitettu, ”suo, kuokka ja Jussi” saa sijalleen ”metsä, pokasaha ja Kalle”.

Mutta etenkin pohjoisessa erittäin paljon kauppaa käytiin ja työtä tehtiin valtionmetsissä, joista myytiin valtionyhtiöille.

Suomen järjestelmän suuri erikoisuus oli heti itsenäistymisen alusta käsitetty keino jättää osa metsärahoista omistajille. Valtio oli jo osoittanut paikoin hyvinkin suuria metsämaita oikeastaan aivan varattomille uudistilallisille. Yleisnimityksellä ”torpparinvapautus” tarkoitettiin oikeastaan metsiä. Vuokratiloja siirrettiin suurin määrin viljelijöille valtion vahvalla tuella. Niin alkoi suomalainen ”sosialismi”, jota kannatti myös oikeisto. Puoli vuosisataa kestänyt maaseudun vaurastuminen toteutui oleellisesti metsärahojen turvin.

Samat suopeat tahot pitivät kuitenkin huolen kurjista palkoista. Osittain tuon laajan omistajapohjan takia metsätyö jäi neuvottelujärjestelmien ulkopuolelle, kunnes se loppui eli muuttui koneurakoinniksi. Nämä ovat suuria asioita. Yli puolet kansasta eli suoraan tai välillisesti metsästä.

Metsä on ilmiö, jota Karl Marx ei ottanut huomioon. Puu tuli rahan piiriin eli metsää myymällä alkoi saada niitä kolikoita, joita kauppapaikoissa haluttiin, kun toiset olivat ensin rakentaneet sahoja ja sitten tehtaita. Kapitalistien riiston ajatuskuvio on tässä liian väkinäinen, kun metsän raha-arvo riippuu niin paljon maantieteestä ja lisäksi ajan kulumisesta. Ennen oli ”nollaraja”. Tietyn matkan päässä maanteistä ja uittoreiteistä puu oli arvotonta. Joskus tulee sellaistakin mieleen, missä määrin maakunnallisuus miellyttävine ja epämiellyttävine piirteineen johtuu esimerkiksi Pohjanmaalla siitä, että alkujaankin huonot metsät menivät tervanpolttoon, joka on uskomattoman huono keino käyttää puuta. Eikä sitten ollut mitä myydä.

EU-keskustelussa huomio kiinnitetään vähäpätöisiin asioihin, etenkin hullunkurisuuksiin, joista nyt ei ole puutetta. Finanssi-ihmiset tietävät, että Suomi ei enää voi elää siirtämällä rahaa palkansaajilta vientiteollisuudelle järjestämällä devalvaatioita. Tällainen ostokartelliasia tuntuu olevan liian mutkikas. Varmaan tämäkin hovioikeuden ratkaisu alkaa jo huomenna unohtua.

Periaate on kuitenkin hyvin helppo. Kun elinkeinonharjoittajat kilpailevat, kilpailua vääristäviin seikkoihin on tartuttava heti ja väkivaltaisesti. Näin tässä on nyt tehty. Keinoja on edelleen. Historiantutkijat ovat selvittäneet etenkin Metsäliiton keksintöä toimia sekä myyjänä että ostajana.

Asiassa on taustalla EU-tuomioistuin. Tämän asian Suomi hoitaa itse. Kävi niin tai näin, yleisten tuomioistuinten riippumattomuus sekä valtiosta että suurteollisuudesta korostui kauniisti. Koko järjestelmää vaivasi vuosikymmeniä vähäpätöisyys. Tämän asian tutkin itse käymällä väitöskirjaan läpi ennenkuulumattoman määrän oikeusjuttujen asiakirjoja ja selvittämällä niiden lajin ja laadun. Myös korkeimman oikeuden jutut olivat poikkeuksetta kansantaloudellisesti täysin toisarvoisia. Näin ei enää ole. Hyvä.

17 kommenttia:

  1. Blogistin viimeisen kappaleen huomio hovin ratkaisun periaatteellisesta merkittävyydestä on tärkeä.

    VastaaPoista
  2. Meillä oli sata hehtaaria metsää Päijät Hämeessä. Teimme pari isompaa puukauppaa vuosina 2001-2004.Molemmat sadan tonnin luokkaa euroissa.Kartellin vuoksi menetimme kait siis kymmeniätuhansia euroja.Teoriassa.Käytännössä jonkinlainen kartelli tai ainakin sellaisen ounastelu on ja on ollut osa puunmyyjän arkea aina.Tämä kartelli vain sattui paljastumaan ja paljastettiin.
    Myimme sata hehtaaria hyvää metsämaatamme v. 2009.Erittäin tunnettu metsäalaan itsekin liittyvä välittäjäfirma olisi ottanut hoitaakseen myymisen ja ehdotti hinnaksi alle neljääsataatuhatta 4.8% provikalla.Myimme itse kuukautta myöhemmin eräälle yhteismetsäporukalle hintaan puoli milliä tasan.Metsälehdelle maksoimme viiskyt euroa ilmoituksesta ostaa/myy -palstalla.
    Että tämmöinen tapaus tällä kertaa ja että tämmöisestä alasta on kyse.Siis ihan normaalia bisnestä.
    Hyvät rahat saatiin,mutta vuosia raivaussahan kanssa metsässä riehuttuani nyt alkaa olla ikävä tuttua maastoa ja maata,johon tykästyy,

    VastaaPoista
  3. Jännä nähdä mikä vääryys oikeuden valekaavussa ns. kartellin korvausasiassa tulee -- meinaan millä laskukoneella on laskettavissa myyjän menetykset, kun mitään varsinaista verrokkia s.o. täysin avoimessa kilpailussa muodostuvaa markkinahintaa ei ole. Kaikki on sillon enemmnä tai vähemmän mieikikuvituksen varassa. On ihan realistista olettaa, että ns.kartelli hintoja juurikaan laskenut. Aika moini asiaa ihan ytimestä tunteva on sitä mieltä, että kartellia ei edes kunnolla ollut, oli korkeintaan lievää ja satunnaista hintatietojen vaihtoa, joka toki on laitonta eli rikollista. olisiko kauppija edes syntynyt korkeammilla hinnoilla, sekin pitäisi ottaa huomioon, kun korvauksia/menetyksiä arvioidaan. Ettei vaanköäy niin että puunmyyjät joutuvat maksamaa korvauksia yhtiöille kohtuuttomista yllihinnoista -- nimitöäin jos kartelli oli, se oli kyllä onneton jahuono kartelli yhtiöille, sillä raakapuun hinnat taisivat Suomessa noinakin vuosina olla kansanvälisesti huiippukorkealla
    Kaikkiaan on vähön vaikutelma, että käräjälinjalla olevat metsänmyyjät ampuvat itserään oikein kunnolla polveen, samoin viranomaiset, jiotka eivätsaa aikaan "ohjatun demokratian" kaltaistya terveen kilpailun ja avoimen yhteistyln rakenteita puumarkkinoille. sentyyppinen kilpailu jita nyt ajetaan kuin käärnettä pyssyyn, tulee olemaan semmoista svobodaa, että siitä kärsivätr metsänomistajat, vakaat yhtiöt ja kuljetus - ym resurssien jäkevä käyttö.
    Henki on sama kuin suomalaisten maidontuottajien osuuskunnan tuhoajille: pienten tuottajien/maatalousyrittäjien rakentava yhteistyä tehdään väärän poliitikan virkanyrkillä mahdottomaks, mikä. tarkoittaamm. pelikentään raivaamista globaaleille jäteille.


    En nyt tarkoita että olisi sallittava ja suosittava yhtiöiden tiukaa savujakokartellia, vaikkei sekään niin huonoa aikaa ollut puunmyyyjille. Metsönomistajat saivat myös noina pimeinä tukkirenkaiden aikoinak varsin hyvää hintaa tavarastaan (oliko maailman korkeinta perästi), hakkuita ja kuletuksia oli hoidettavissa ratinaalisemmin jne.. Tarkoitan että'jos jotain tästä kaikkkia osapuolia (jamm.fossiilisten polttoaineiden käyttöä hiukan säästäviä) ja nyt tällä kertaa yhteistyörakenteita olisi mahdollista luoda uudelleen, mm niin että julkiset tarjous- ja myyntihinnat olisi mahdollsta sopia joissakin klaaejemmissa kuvoissa kuiun yhden myyjän ja yhden yhtiön kesken, niin eikä tästä kaikki voittaisi?
    Sitä paitsi,ei taida olla metsönomistajan yhtä kauppaa pitempi etu vedättää hintoja huippuun,esim nyt tämmöisella käräjöinnillä. Puulla on hintaa vain tasan sen verran kun yhtiöt kykenevät pitköässä juokussa maksamaan kannattavan tuotannon kannalta. jo nyt firmat ovat liputtaneet tuotantoaan pois Suomessa, monista syistä, mutta ilman muuta enemmän korkeahintaisen ja väliin kovin heikosti liikkuvan puun kuin esim kalliin työvoiman takia. En tarkoita että puuta senn enemoää kuin työtäkän on syytä pistää halpamyyntiin, mutte ehköätuollaine mulle heti kaikki-mentaliteett on tässäkin huonoin ratkaisu. Harmillista kyllä, tätä mentaliteettia levittää näkyvimmin mm. UPM.n hallltuksen puheenjohtaja (tunnettu verovenepakolainen) niin, että aika hankala tässä on mennä sormi ojossa ensimmäisena metsänmyyjiä poikkeuksellisesta ahnneudesta syyttämää. Voi vain todeta että tämä upm/sampi.henki levitessään aika iljettävän tehokkaasti rikkoo järjestyneen, jörkevän ja luottamuukseen perustuvan talouden perusrakenteita. ikävä juttu -- kuten koko ihan turhat kartellikäräjät kartellista jota ei ollut ja korvauksista joihin ei ole syytä syntynyt. jkp

    VastaaPoista
  4. Osaat kirjoittaa lukemattomista aiheista tavattoman tarkasti ja hyvää analysointia osoittaen. Yleensä en voi kuin lukea. Tämän kertainen metsän myyntiä ja ostoa koskeva juttusi sai entisen metsänomistajan tarttumaan asiaan. Suurta perehtyneisyyttä osoittaa tuo nollarajan tuntemus. Sekin oli olemassa vain osassa maata ja hevosaikakaudella. Iso Samperi toi UK kansallispuiston tunturien taakse Amerikasta veturit ja vaunut. Rata rakennettiin itse. Ovat siellä nykyäänkin. Konevoima voitti nollarajan.
    Puun myyminen hankintahakkuuna antoi tilalliselle väelle hetken aikaa tuntuman omistavaan luokkaan ja elämänsä hallintaan. Traktorit ja moottorisaha tekivät hankinnasta liian tehokkaan. Metsäyhtiöt alkoivat maksaa pystykaupasta saman rahan isännälle kuin puun tuominen tukkeina tien varteen. Tilalliset pakotettiin luopumaan kymmenin tuhansin omistamiltaan mailta.
    Tässä yhteydessä metsäyhtiöt jakoivat koko maan omiin ja toiselle kuuluviin hankinta-alueisiin. Samalla sovittiin kantohinnasta, jota kilpailija ei ylitä. Siis täysiverinen kartelli. Tämä tapahtui jo 70-luvulla. Nykyinen HO:n käsittelemä ajanjakso on oleellisesti lyhyempi.
    Metsän myynnistä isäntien saamat tulot ovat aina olleet tehtaiden kokonaiskustannuksiin marginaallinen ja osin olematon. Kustannuspaine on aina ollut muualla, ja sen hillitsemisessä esim. paperimiesten palkat ovat säällisesti ajatellen olleet ministeriluokkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän liittyy olennaisesti vanha yksityismetsälaki, joka tehtiin täysin teollisuuden ehdoilla. Moni metsänomistaja oli hyvin katkera kun metsänhoitoyhdistys määräsi paljonko on hakattava ja milloin. Yleensä avohakkuu ja sen jälkeen pakkomyyntinä mhy:n ylihintaisia taimia ja metsänpohjan raiskaus koneellisesti. Perusoikeus eli omaisuuden suoja ei ollut prioriteetti numero uno aikaisemmin.

      Poista
  5. Kartelleista ja lahjomasta annetaan tuomioita. Näin maallikolle tulee mieleen, että jos syytetyt johdonmukaisesti kiistävät syyllisyytensä, niin mistä näyttö. Riittääkö pelkkä hinnoittelutaso.
    Eilen joku asiantuntija arvio mahdollisten tulevien korvausoikeudenkäyntien k.o. tapauksessa ,ajavan resussipulaisen oikeuslaitoksemme kaaokseen.

    VastaaPoista
  6. Mutta vitsi on siinä, ettei vallitseva poliitiikan, valtiontalouden ja siitä vastaavan virkamiesjohdon ajattelutapa tunnista eikä tunnusta toimivan oikeuslaitoksen merkitystä. Tuomioistuimet ovat siellä virastohallintoa muiden joukossa. Juustohöylä jyystää yhä syvemmältä, eikä Sipilän puheista päätellen jatko näytä ainakaan paremmalta. Jatkossa joku joutuu päättämään, käsitteleekö oikeuslaitos nämä mammutttimaiset kartellikorvausjutut vai tekeekö samoilla resursseilla jotain muuta. Tuomioistuinten riippumattomuuden kannalta tilanne on onneton. Suomi ei pian enää kuulu läntisen Euroopan oikeusvaltioihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei siitäkään mitään lohtua tule, että sisäministeri ja hänen vanavedessään aika vastahakoinen oikeusministeri asettivat äsken yhteisen poliisikansanedustajavetoisen "parlamentaarisen" pikatyöryhmän pohtimaan poliisin ja siihen liittyvien oikeuslaitoksen toimintojen resursseja ja rakenteita, hallitusohjelmaa silmälläpitäen. Tässä vaan on unohdettu, että iso osa tuomioistuintoiminnoista ei ollenkaan kuulu tehtävänannossa tarkoittettuun poliisialkuiseen ketjuun. Niinkuin esimerkiksi koko siviiliprosessi ja nämä kartellisuperjutut siellä muiden mukana.

      Poista
    2. Eihän tuossa oikeuslaitosjuustohöylässä todellisuudessa olekaan, mittaluokaltaan moninkertaisiin rekyyleihin nähden, mitään oikeaa taloudellista ajattelua takana, vaan kyse on jonkinlaisesta ideologiasta, en tosin tiedä kenen. Ja koko tuomioistuinlaitos kuluttaa vain joitakin promilleja valtion menoista.

      Poista
    3. "Ja koko tuomioistuinlaitos kuluttaa vain joitakin promilleja valtion menoista."

      Kun (jos) julkisen puolen saneeraus alkaa, jokainen kivi on käännettävä. Säästö voi syntyä vain kokoamalla kaikki pienet purot yhteen - ei irtisanomalla sairaanhoitajat, "koska heitä on paljon". Ei voida jättää joitakin "onnen saarekkeita" sillä perusteella, että ao. meno-osuus on niin pieni. Mikä tahansa toiminnan alue voidaan pilkkoa niin pieniin osiin, että "niillä ei ole kokonaisuuden kannalta merkitystä". Ja siis missään ei voida säästää.

      Julkista hallintoa ei ole koskaan saneerattu. Kaikki, joilla on kokemusta yksityiseltä puolelta, tietävät, että sellaisessa organisaatiossa on väkisinkin aivan hurjasti löysää. Voidaan kyllä olla kovasti ahkeria, mutta aivan väärissä asioissa ja tehottomilla prosesseilla.

      Mutta uskon, että virkakunta tulee raivokkaasti tarrautumaan vanhaan ja puolustamaan etujaan ja vanhoja prosessejaan raivolla, jota emme ole aiemmin nähneet. Paperimiesten ja Wällärin suoritukset jäänevät toisiksi mm. siksi, että virkakoneisto on itse vallan ytimessä - valtaa sinänsä.

      Tämä nyt vain veikkauksena.

      Poista
    4. "Ksikki, joilla on kokemusta yksityiseltä puolelta, tietävät, että sellaisessa organisaatiossa on väkisinkin aivan hurjasti löysää." - Tarkoitatko "sellaisella organisaatiolla" yksityistä vai julkista?

      Poista
    5. Ei oikeuslaitos mitään hallintoa ole. Matias K:kin näköjään valitettavasti kuuluu niihin, jotka eivät tätä eroa ymmärrä.

      Poista
    6. Minäkin puutun asiaan, tähän: "Kun (jos) julkisen puolen saneeraus alkaa, jokainen kivi on käännettävä." Mitä muutakaan kuin alasajoa ja organisaatoiden rukkausta viime vuodet ovat olleet ja vielä tuleman pitää?

      Poista
    7. Pari pikku kommenttia vielä:

      "Tarkoitatko "sellaisella organisaatiolla" yksityistä vai julkista?"

      Sekä että. Erityinen riski löystymiseen on juuri julkisella puolella, koska kova taloudellinen tulosvastuu ei siellä paina eikä talous ole keskeinen ohjaava tekijä. (Budjettikehykset ym. juu, tuo johtaa enemmän momenttikikkailuun ja "osastojen välisiin" kuin todelliseen prosessien oikomiseen.)

      "Ei oikeuslaitos mitään hallintoa ole."

      Kyllä se minun sanastossani on osa julkista hallintoa. Tarkoitan sillä koko sitä verorahoilla ylläpidettyä orkesteria, joka tehtävä luoda ihmisille ja yrityksille hallitut toimintaedellytykset tässä maassa niissä puitteissa, mitkä avoimen sektorin kantokyky sille mahdollistaa.

      Olen toki valmis tarvittaessa täsmentämään terminologiaani, mutta idea kai on selvä? Tukitoiminnot virtaviivaisiksi ja kustannustehokkaiksi - niin pienet kuin suuret.

      Poista
  7. Halpana heittona en malta olla kirjoittamatta, että arvopaperikeskusasiassa valtiolle (poliitikoille) kilpailu ei näytä kiinnostavan. Laudan ja paperin arvo jo tajutaan, muttei arvopaperin. Rahastoyhtiöt ja kumppanit tajuavat kyllä siirtyä muualle tai ainakin jättää koskaan tulematta tänne.

    VastaaPoista
  8. Hgin hovioikeus ei suinkaan "määrännyt, onko vuosien takaisista teoista maksettava korvaukset", kuten JK puolihuolimattomasti sanoo. Hovioikeus tutki ainoastaan, onko yksityisten metsänomistajien kanneoikeus vanhentunut eli voidaanko metsäyhtiöitä vastaan nostetut kanteet ottaa tutkittavaksi. Toisin kuin käräjäoikeus, hovioikeus katsoi, että kanteita ei ole nostettu liian myöhään ja tämän vuoksi hovioikeus palautti asiat käräjäoikeuteen. Vasta tämän jälkeen käräjäoikeus alkaa tutkia, onko kartellin johdosta perusteita tuomita kanteissa vaadittuja korvauksia.

    VastaaPoista