19. syyskuuta 2014

Syöpä





Tämän kirjoituksen otsikon takia ainakin puolet jättää tämän lukematta. Tarkoitan puolta niistä, jotka lukisivat, jos otsikko olisi ”Lääkärit sarjamurhaajina”. Sekin kyllä sopisi tähän kirjaan. Kirjoittaja on lääkäri, erikoisalanaan syöpä ja veri, siis onkologia ja hematologia. Hänen lyhyissä henkilötiedoissaan näkyvät sanat Stanford, MacArthur ”Genius” Grant ja Rhodes Scholar. Pidemmälle ei pääse-

Kirjaa lukiessa myös näkee, että hän kuuluu siihen huippuasiantuntijoiden pieneen ryhmään, joka osaa kirjoittaa. Tuo osaaminen ei ole luonnonlahja. Se tarkoittaa, että asianomainen on poikkeuksellisen hyvä näkemään vaivaa ja kestämään epäonnistumisia.

Kirja sai muutama vuosi sitten ilmestyessään mm. Pulizerin palkinnon eli se arvioitiin yleisesti tietokirjana ensiluokkaiseksi. Oma arvioni on täsmälleen sama.

Siddhartha Mukherjeen ”Sairauksien keisari. Syövän elämäkerta. – The Emperor of All Maladies. A Biography of Cancer” sisältää kyllä nuokin vaihtoehtootsikon kertomukset. Kirurgien on joskus vaikeampi oppia olemaan leikkaamatta kuin leikkaamaan. Etenkin rintasyövän vastustaminen valtavilla kudosten poistoilla rintalihaksia myöten oli aikoinaan todella suurta muotia. Kasvain lähti, mutta potilas kuoli. Suomessa kirurgit oppivat yllättävän varhain poistamaan mahalaukkua tai suolistoa sen verran, että syöpä meni mutta potilas jäi henkiin. Yksi näistä ensi linjan miehistä oli lasteni isoisä. Hän oli samaa porukkaa kuin Klossner, Kallio ja Peräsalo. Kiitos Krogiuksen ja Saksasta hankitun opin – Sauerbruch - nousimme huipputasolle jo ennen sotia.


Mukherjeen kirjan lukeminen oli henkilökohtaisista syistä aika vaikeaa. Kirja on sangen laaja ja sisällöltään raskas. Siinä käsitellään hyvin hankalia asioita, kuten pahoja potilaskokemuksia, ja lisäksi lääkäreiden hulluutta. Kohtuullisen sijan saa myös potilaiden hulluus.

Jos lukija haluaa todella ymmärtää tätä kirjaa, hän joutuu kertaamaan ja opiskelemaan aika paljon. Lukiessani kertasin viimeksi eilen autoimmuunijärjestelmän pääpiirteitä; Wikibooks tarjoaa hyviä lähteitä. Aika hämmentävää uutta tutkimustietoa sisältää esimerkiksi rakenteellinen biokemia

Tajuttuaankin on vaikea uskoa, miten eräät proteiinit fyysisellä muodollaan tukkivat toisten proteiinien kanavan ympäristöön. Lääketehtaan on siis löydettävä oikean muotoinen ja kokoinen tappi olemassa olevaan reikään.

Hoitavan lääkärin kannalta tehtävä ei ole heittää tikkanuolta kymppiin, vaan edellisen tikan reikään.

Syöpä ei ole sairaus, vaan erittäin suuri määrä hyvin erilaisia mutta mahdollisesti pohjaltaan ainakin joissakin suhteissa samanlaisia tauteja. Ei ole mitään aihetta kuvitella, että ”syöpään” löydettäisiin joskus hoitokeino. Sekään ei ole todennäköistä, että hyvin moniin syöpiin löydettäisiin pysyvästi (yli 5 vuotta) vaikuttavat hoidot.

Nihilismiin ei ole liioin perustetta, vaikka välillä kirjoitellaan, että syöpätutkijoiden tehtävä on mahdoton, kun tautikaan ei ole useinkaan minkään ulkoisen tekijän aiheuttama, vaan ihmisen oman elimistön vinksahdus. Tupakan, asbestin ja vastaavien aiheuttamat syövät ovat sitten asia erikseen. Vaimoni Marja kuoli melanoomaan 20 vuotta sitten. Tällä hetkellä tilastot kertovat, että melanoomapotilaista parantuu 80 prosenttia. Parantuu tarkoittaa tässä yhteydessä ”parantuu, sikäli kuin tiedetään”.

On harhaanjohtavaa lainata vain rintasyövän hyviä hoitotuloksia. Tuota nimitystä käytetään hyvin monenlaisista syövistä, joista eräät levittävät etäispesäkkeitä ennen kuin kasvainta voi löytää. Kuolleisuus on kova.

Kirjoitin pari päivää sitten iteroinnista tätä syöpäkirjoitusta ajatellen. Syöpähoitojen tavaton mutkikkuus johtuu myös siitä, että kun taustalla on solujen mutaatio, joka näkyy jakautumisessa informaatiovirheinä, lääkäri joutuu taistelemaan tilanteessa, jossa on kymmeniä tai satoja mutaatioita ajallisesti peräkkäin. Mieleen tulee haarautuvien polkujen puutarha, jossa on sata risteystä. Syöpä valitsee oikean tai vasemman usein ainakin näennäisesti mielivaltaisesti. Siten fysiologisesti ja anatomisesti aivan samanlaisilta vaikuttavat solun osat tai jopa proteiinit saattavatkin erota toisistaan ratkaisevasti. Hoitoa varten polku olisi silti löydettävä.

Tätä eivät sytostaatteja eli solunsalpaajia eli siis myrkyttämistä kehittäneet lääkärit tienneet silloin, yli puoli vuosisataa sitten, kun kemoterapia tuli käyttöön. Siksi lääkehoito oli niin kauan haulikolla ampumista. Lääkesekoituksia roisikittiin sinne tänne siinä toivossa että syöpägeenit kuolisivat mutta potilas ei kuolisi. [jatkuu…]


8 kommenttia:

  1. Syopähoidot kehittyvät ilahduttavasti ammuttiinpa sitten tykillä, haulikolla tai tikkanuolella. Samoin
    tapahtuu muilla biolääketieteen aloilla. Sairaat ihmiset voivat nauttia ylimääräisistä elinpäivistä. Ikuista elämää lääketiede tuskin pystyy tarjoamaan mutta 150 vuoden elinikää tulevaisuudessa en pitäisi mahdottomana. 80-vuotispäivät alkavat olla arkipäivää ja yli 90-vuotiaitakin on runsaasti.
    Työeläkeyhtiöt vääntelevät käsiään eläkkeiden riittämisestä ja poliitikot ovat pakoitettuja nostamaan eläkeikää.

    VastaaPoista
  2. Tämä on aihe, joka hiljentää. Toisaalta, se on aihe, josta varmaan jokainen tietää jotain, joten mielipiteiden tulvakaan ei hämmästyttäisi.

    Syöpä on voitettu, kuulee sanottavan. Syöpää on kaikissa, riippuu vain ihmisen iästä ehtiikö se tulla ilmi, toinen ääripää, jonka olen kuullut.
    Niin kauan kuin on elämää on toivoa. Toivo lohduttaa.

    Saa olla onnellinen, jos syöpää ei ole todettu. Niin varmaan kannattaakin olla, vaikka samanaikaisesti joku monista syöpälajeista paraikaa kytisi elimistössä.

    Syöpä on demokraattinen. Sen tasapuolisuudesta kertoo, ettei kukaan voi olla varmasti suojattu sen aiheuttamalta tuholta. On olemassa ns. syöpäsukuja, joka tarkoittaa että harvinaisen moni siinä suvussa joutuu kokemaan saman syövän omassa kehossaan.

    Syöpä pelottaa jo sanana, yleinen toteamus. Syöpää käytetään jo vertauskuvallisessa merkityksessä puhuttaessa asiasta jossa on joku elementti joka tuhoaa kuin syöpä asian rakenteita.

    Joku, jolla syöpä on todettu voi aloittaa omakohtaisen taistelun sitä vastaan. Lehdessä oli kertomus miehestä, joka juoksi itsestään pois syövän. Joku ystävystyy syöpänsä kanssa. Joku yrittää tappaa sen hengenvoimallaan. Kerrotaan että joku on sillä tavoin voittanut syövän (yhdessä muiden hoitotoimien kanssa). Iloinen mieli ja puuhakkuus saa ainakin unohtamaan sen olemassaolon.

    Ja yleensä ihmiset, joilla on vankka tahto, terveelliset elmäntavat ja sen lisäksi positiivinen mielenlaatu, joka ilmenee iloisuutena ja huolettomuutena, asioihin hymyillen suhtautumisena kokien ne haasteena, pääsee aina helpommalla elämänsä läpi, sehän selvä. Voi kuolla hymy huulilla. Kun taas elämänmurjomat kuolevat pettyneinä ja synkkä ilme kasvoilla.
    Kannattaa valita ajoissa, minkä ilmeen kasvoilleen jättää (vai onko sillä väliä?), sillä kaikkihan me kuolemme.

    "Kuolema korjaa omansa", synkin lause, jonka olen kuullut. "On sekin Jumala, joka syö omat lapsensa!" (ajattelee runoilija Fernando Pessoa). Joku tuskien vallassa, henkisten tai fyysisten, toivoo kuolemaa. Joku lopettaa itse päivänsä.

    Kuolema on kaikkien osa. Se on yhtä demokraattinen kuin syöpä.

    Hei, kaikki te, jotka olette elossa! Voikaa hyvin! Elämä voi olla mukavaa, jos sen oikein oivaltaa, sanotaan jossain laulussa, muistaakseni.

    Sitä paitsi: on olemassa ihmisiä, jotka ovat kuolemattomia (jälkipolvet pitävät heitä elossa). Jotkut meistä taas itse ajattelevat elävänsä ikuisesti jossain muussa muodossa tai paikassa ("taivaassa, ratki taivaassa!").

    VastaaPoista
  3. Hyvä kirjoitustaito osoittaa myös ihmiselle suodun mahdollisuuden olla paljon tekemisissä kirjallisten asioiden parissa.

    Suomi ei ole Kiina, jossa puolet vanhemmista toivoo lapsilleen tohtorintutkintoa. Eihän se tietysti realistista olekaan, mutta kertoo kuitenkin positiivisia odotuksia olevan. Ryhdikästä pää-herkkomaista henkeä nimittäin esiintyi elävälti vielä ainakin minun kasvukuvioissani 1990-luvulla.

    Menin silti yliopistoon, enkä siellä inahtanutkaan minnekään huvituksien pariin tai tyttöjä hauskuuttamaan. Siitäs saitte! Ähäkutti.

    VastaaPoista
  4. Suomisyöpä eli suomettuminen:

    Vuonna 1974, ollessaan keskustapuolueen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Uusitalo sai aikaan kohun esittämällä Suomelle toista itsenäisyyspäivää jatkosodan päättäneen Moskovan välirauhan päivämäärälle 19. syyskuuta. Myöhemmin Uusitalo perusteli esitystään sillä, että halusi tällä korostaa rauhanomaisen rinnakkainelon merkitystä. Uusitalo osallistui itsekin jatkosotaan 1942–1944 Kannaksen Metsäpirtissä.

    Eino Uusitalo ehdotti vuonna 1974 Königstedtin kartanossa, että 19.9. tulisi nimetä Suomen toiseksi itsenäisyyspäiväksi. Perusteena Uusitalo käytti sitä, että 19.9.1944 allekirjoitettiin välirauhansopimus Suomen ja Neuvostoliiton välillä. 

    Vaikka tuolloin elettiin pahinta suomettumiskautta, ei ehdotus saanut kannatusta. Uusitalo kertoo itsekin omassa muistelmateoksessaan Jälkipeli (1983), että Keskustan kenttäväki oli järkyttynyt ehdotuksesta. Silloin muistettiin enemmän kuin hyvin, että 19.9. tarkoittaa päivämäärää, jolloin sinetöitiin 11% maa-alan menetys ja 440.000 suomalaisen kotien menetys.

    Sellainen "isänmaanystävä" on Kepu-Eino, joka muuten taitaa olla vieläkin keskuudessamme elävien kirjoissa.

    Aiheesta poiketen: Suomisyöpä eli suomettuminen ja 70 vuotta välirauhansopimuksesta. Uutisissa ei sanaakaan!





    VastaaPoista
  5. Sydäntaudit ja syöpä - itseäni piinaa edellinen - ymmärrys ei riitä biologianopinnoista huolimatta. Ratkaisu niihin löytynee. Niin uskon.

    VastaaPoista
  6. Terveyskeskuksesta ohjasivat viitisen vuotta HUS:in kokeisiin, joiden perusteella käsky tuli leikkaussaliin. Tutkimusprojektia vetävä professori rauhoitteli, etten kuole tähän tautiin. Sanoin, että ellei sana pidä, niin olen Pietarin selän takana kytiksellä ja annan partasuulle vinkin, ettei tuolla sisäänpyrkivällä stetoskooppia kantavalla herralla ole asiaa tänne eliittipuolelle. Olin panevinani merkille kalpenemisen merkkejä hänen naamallaan.

    Nyt köröttelen joka arkiaamu sädehoitoon Meilahteen; enää 20 kertaa jäljellä tästä kuurista.

    VastaaPoista
  7. - Syöpiähän ne kaikki on! Näin kommentoi naispuolinen onkologi kiireisellä potilaskierrollaan savolaisessa yliopistosairaalassa kysymykseeni suolistossani tavatun kasvaimen paha- tai hyvälaatuisuudesta. Jäin potilashuoneeseen kätkien sanat sydämeeni ja tutkiskellen niitä. Odottelin paikalle valtion, seurakunnan ja kuntayhtymän kriisityöryhmiä, mutta ketään ei tullut.

    .Leikkauksen, jonka suoritti kirurgi Ilves Vironmaalta - ei presidentin sukua, jälkeen vielä puoli vuotta sytostaattihoitoja, joiden aikana puhkesi tai ilmeni diabetes, jota piikittelen edelleen. Puhumalla tai juoksemalla en ole osannut kumpaakaan tautia parantaa.

    Joillakin tuntuu olevan semmoinen käsitys, että kärsimys kirkastaa ja jalostaa ihmisluonnetta. Ei se sitä tee.

    VastaaPoista
  8. kariav scripsit: Joillakin tuntuu olevan semmoinen käsitys, että kärsimys kirkastaa ja jalostaa ihmisluonnetta. Ei se sitä tee.

    Näin. Jotkut onnekkaat tuppaavat sanomaan myöhemmillä päivillään, että päivääkään eivät vaihtaisi pois. Oletettavasti kyseiset tapaukset eivät ole sairastaneet syöpää, sillä jokainen sairastunut vaihtaisi jokaisen päivän. Ihan jokaisen. Syöpäosastolla selviää myös, että kukaan ei halua kuolla ja esimerkiksi itsarin tehneet tai sitä yrittäneet odottavat koko ajan, että joku tulisi ja estäisi.

    VastaaPoista