15. huhtikuuta 2014

Sekava kirjoitus



Tuomas Kyrön ”Benjamin Kivi” (2007) on aivan mainio romaani ja hauska. Olen pahoillani. Katselin jotain ja luin jotain ja etenkin tulin kuunnelleeksi radiosta ”Mielensäpahoittajaa”. Ajattelin että ihme höpöttäjä. En ajatellut muuta. Se oli erehdys.

Kyrö toteuttaa sen mitä olen haikaillut uusimmalta kirjallisuudelta. Minulle sopii hyvin, että kirjoitetaan ”postmodernismista”. Itse olen käyttänyt tuon sanan paikalla nimitystä ”maaginen realismi”, joka haluaa olla viittaus Rushdiehen, Garcia Marqueziin ja toisaalta Orhan Pamukiin, toisaalta Calvinoon.

Yliopistolla näitä aina harhaanjohtavia nimityksiä käytetään romaanin näköisistä kirjoista, joista on paha sanoa, miten kirjoittaja on kytkenyt toisiinsa raivostuttavassa määrin mahdottoman aineksen ja sellaisen, mikä oikeasti olisi voinut tapahtua. Tuo ”Kivi” on ihan läppää, mutta uskottavalta se vain tuntuu.

Aika innostuttavaa, että siamilaisten kaksosten Tervo – Hotakainen jälkeen olisi liikenteessä seuraava sukupolvi. Tosin Kyrö on jo vanha mies, näemmä täyttää 40, mikä on kyllä paljon.

Kun alettiin puhua ”karvalakkioopperoista”, karvalakit jäivät heti muodista. Siihen asti kaikki kekkoset olivat kilpailleet reuhkan ylenpalttisuudella. Ja sitten syntyi Kyrö ja muita – mutta myös karvalakkiromaani riutui ja hiipui vähin erin.

Tämä kirjoitus ei käsittele kirjallisuutta. Puhe on Ukrainan tilanteesta. Tänä iltana tulee Ylen uuteen tapaan vaalikeskustelun muotoinen Venäjä-ilta. Olen monta päivää miettinyt, mistä nämä hyvien asiantuntijoiden parhaat selitykset ovat tuttuja.

Tohtorit ja everstit esittävät tulkintoja, jotka ovat loogisia ja vakuuttavia, mutta niitä tulee koko ajan lisää eivätkä ne ole toisiinsa nähden missään käsitettävässä suhteessa. Kun Suomessa vallitsee pitkästä aikaa hyvin suuri yksimielisyys etenkin Venäjän aivan mahdottomista menettelytavoista, niiden taustalla on välillä näyttämisen halu, kasvojen menettämisen pelko, huonon esimerkin leviäminen ja sitten taas Kiovan hallituksen voimattomuus, ponnettomuus ja taitamattomuus.

Sotaa rakennetaan siten, että osapuolet, siis Venäjä, Nato ja USA ilmoittavat, että tulevassa sodassa ne eivät aio käyttää asevoimaa.

Tällaista ei edes Veikko Huovinen –vainaja olisi keksinyt. Eilen kuulimme (Lavrov) että ongelmat johtuvat lännen Ukrainassa ja Ukrainaan nähden tekemistä virheistä. Ukrainassa vaaditaan muun ohella kansanäänestystä, mutta kukaan ei vastaa kysymykseen, mistä on ajateltu äänestää.

Tuon tyrkyttämäni ”postmodernin” filosofian yksi lähtökohta on ”suurten kertomusten” kuolema. Suuri kertomus olisi esimerkiksi ”Neuvostoliitto toisessa maailmansodassa” tai ”Jeesus Getsemanessa”. Tilalla on itseään kommentoivia tekstejä eli ikään kuin blogi, jossa kirjoittaja itse laatii vastaväitteet ja myös kiitokset. Jotkut ajattelevat, että esimerkiksi kirjoituksen tai elokuvan sisällöllä (kertomuksella) ei ole merkitystä, muodolla vain. Repimällä kirja ja sekoittamalla sen sivut kuin korttipakka saadaan aikaan toinen, ainakin yhtä hyvä kirja.

Tuo ajatus näyttäisi olevan oikea. Yllättyisikö kukaan, jos Putin kapuaisi puuhun ja alkaisi etsiä suuhunpantavaa Lavrovin turkista? Minä yllättyisin. Apinat ovat viisaita. Usein niiden toiminta tähtää syömiseen, paritteluun tai jonkun mukiloimiseen. Apinat osaavat myös käydä sotia.

Ensin ajattelin, ettei tämä ole informaatiosotaa, vaan informaatiorauhaa. Että ei olisi mietitty kunnolla, millaiseksi maailma on nyt mennyt. Yhdentekevät, vahingolliset ja hyvää vointia ja mieltä edistävät viestit ovat samanarvoisia. Kun suomalainen konfoijari B. Kivi kohtaa poikansa, tämä on Siperiassa asuva salaisen poliisin erikoisoperaatioihin koulutettu mies. Niin varmaan. Sellaista sattuu. Ja B. Kivi on vanhentunut 90 vuodessa vain 45 vuotta. Mikäpä siinä.

Romaaneissa minua kiinnostaa eniten se, mistä kirjoittaja tahtoo vaieta. Sekä uutistapahtumien että historian tulkinnassa mielestäni suuri käsitteellinen erehdys on ”valtapolitiikka”. Se on ajatus, jonka mukaan valtiot yleensä ja suurvallat erityisesti edistävät toiminnallaan lyhyen aikavälin etujaan. Tuotahan  ne eivät useimmiten itse julista, vaan kaivavat esiin vaikkapa ”kansan” tai ”uskonnon”. Tutkijat löytävät ”reaalipolitiikkaa”, vaikka todellisuudessa toimijat – tyyppiä Putin ja valitettavasti kai myös Obama – menevät koskessa kolisten, myötävirtoja vilisten, ja ajelehtivat joskus myös vastavirtaan, kuten viisas satu selvittää.





16 kommenttia:

  1. Yhden asian arvaan, mitä Putin pelkää, ja se on sotilaiden äidit. Nämä sen Afganistanin hommankin enemmän tai vähemmän taisivat lopettaa.

    VastaaPoista
  2. "...kansanäänestystä, mutta kukaan ei vastaa kysymykseen, mistä on ajateltu äänestää."

    Ukrainan uudesta perustuslaista. Kyllähän Lavrov on siihen kantansa lausunut: Ukrainan tulisi omaksua federalistinen malli, kuten vaikkapa Saksasta, jonka osavaltioilla on laaja itsemääräämisoikeus. Lavrovin mukaan tämä vähentäisi jännitteitä, koska Ukrainan eri osat ovat toisistaan poikkeavia taustantasa, kulttuurinsa ja kielensä perusteella.

    Kiovan ns. hallituksen taitamattomuudesta ei taasen ole epäilystä. Maidenin kahakan savujen juuri hälvennettyä kiirehdittiin ensi töikseen säätämään lakia, jossa Venäjän kieleltä olisi viety virallisen kielen asema. Todella tilannetta rauhoittavaa!

    Oli Venäjän toimista mitä mieltä tahansa, ei saata kieltää, että niinhän muutkin menettelevät. Aiemmin blogisti on jyrkästi tuominnut Venäjän perusteet suojella omia kansalaisiaan ulkomailla. Mutta juuri tämähän oli USA:n julkilausuttu perusmotiivi Panaman invaasiossa 1989.

    Onko sitten ihmeteltävää, että Venäjä ei hyväksy Naton laajenemista ja USA:n ohjuksia Ukrainan rajalla? Unohtuiko Kuuba 1962?

    Jos viileästi tarkastelee, niin eihän tuossa Ukrainan tilanteessa ole mitään ”postmodernismia”.

    VastaaPoista
  3. Sinulla on ilmeisen hurjasti kaikensorttista kompetenssia. Miksi kuitenkin kirjoitat aina niin sekavasti? Kuin juosten kusten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anteeksi, mutta tähän väliin on pakko mainostaa: http://tahelv.wordpress.com/2014/04/11/juosten-kustannus-oyn-kevaan-uutuudet/

      Poista
  4. "Tutkijat löytävät ”reaalipolitiikkaa”, vaikka todellisuudessa toimijat – tyyppiä Putin ja valitettavasti kai myös Obama – menevät koskessa kolisten, myötävirtoja vilisten, ja ajelehtivat joskus myös vastavirtaan"

    Onkohan yllä oleva liian pestimistinen näkemys. Kyllä poliittisilla johtajilla on omasta historiastaan, aatteistaan ja tukijoukoistaan lähtevä tavoite, johon he pyrkivät. Toinen kysymys on, onko tuo tavoite välttämättä järkevä ainakaan pitkällä aikavälillä ja ovatko keinot, joilla siihen pyritään, välttämättä järkeviä tavoitteen saavuttamiseksi. Lisäksi on kiire ja sattumat.

    Johtopäätös: Putin pyrkii Neuvostoliiton/Venäjän Imperumin palauttamiseen. Tähän menessä kaikki on mennyt suunnitelmien mukaan ja eiköhän loppu Ukrainakin vielä palaa ikiaikaiseen historialliseen "kotiinsa" Venäjän osaksi. Toinen juttu on onko tuolla nykymaailmassa Venäjälle mitään arvoa ja kestääkö se talouspakotteet ja mahdollisen uuden kylmän sodan.

    VastaaPoista
  5. Johan meni teksti löysäksi! Se on sitä pääsiäistä. Kohta sieltä tulla solkenaan turinaa Bachista ja sen kantaateista!

    VastaaPoista
  6. Minusta länsimaat eivät ole koskaan ymmärtäneet Venäjän lähdekoodia. Se sai alkuunsa joskus 1400-1500 vuosiluvuilla ja on luonteeltaan aika yksinkertainen. Sen takana on Moskovan suur-ruhtinoiden voitto tataareista, miten siihen päädyttiin, miten sen jälkeen Venäjästä tuli se hirvittävän suuri maa ja minkäläisellä modus operandilla sitä pidettiin (ja pidetään) koossa. Lyhyesti on sen takana "valitun kansan" motiivi. Länsimaissa ei uskota, että Hitlerin jälkeen sellainen toimisi, mutta se oli, on ja tulee olemaan JOKAISEN venäläisen päässä. Siitä seuraa montaa asiaa. Esimerkiksi naapurien valloittaminen on pysyvä toivo venäläisen mielissä. Koska se on 'valittu kansa' se jatkuvasti uskoo, että valloittaminen on vilpitön palvelus valloitetuille. Ei sillä väliä, että ne näkevät heidän elämän olevan hyvän, itseasiassa joskus jopa 100X paremman kuin Venäjällä. Koska Venäjä ei tarjoa heille matalaa materialismia, vaan 'korkeaa henkistä arvoa'. Todella itse uskovat sitä ja tämä tekee sen vaaralliseksi. Se on periaatteessa sama kuin joidenkin lännen muslimien pimeä usko sharia laiden ylimmyydeen vaikka he silmin näkevät tulleensa viemäristä konserttisaliin. Lännen pitää ymmärtää, että tämä jatkuu. Siihen on vain yksi oikea vastus - ja suomalaiset osaavat sen - turpiin. Vain saatuaan turpiin venäläinen hetkeksi raitistuu. Sitten sen turvonnut nenä paranee ja kaikki alkaa uudestaan. Krimmin tapaus oli vaarallinen, koska se oli Venäjälle positiivinen kokemus, se sai siitä varmasti intoa ja se valitettavasti purkautuu nyt jossakin sen rajalla, jossei heti niin myöhemmin
    Valitun kansan historiallinen motiivi johtaa myös siihen, että kotimaissamme pitää varoa myös esimerkiksi venäläistä rahaa, kultuurieskuksia ja muuta sellaista. Ne ovat aikapommejä. Just tuli uutinen, että joku venäläinen miljardööri päätti että just nyt on hänelle tarpeen käynnistää shampoo tehdas Tallinnassa. Lännen ihmiselle se on ehkä hyvä asia, saadaanhan työpaikkoja lisää, minulle se on kuitenkin uusi aikapommi. Ehkä olen vainoharhainen, mutta virolaisilla on kokemusta sellaisten investointien kanssa. Kuten suomalaisilla on välitöntä kokemusta ja rohkeutta miten ja milloin antaa isommalle turpiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loistava selostus ja ongelman avaus. Naapuri kansojen valloitus on Venäjän kansan toivio ja tämän saavuttamiseksi käytetään kaikkia mahdollisia keinoja: Naapuri valtioiden valloittamiskesi on valjastettu yhdistetty kaupankäynti ja politiikka.

      Kun Suomesta viedään jokin täällä absoluuttisesti valmistettu tavara Venäjälle, niin venäläinen tuntee sen olevan Venäjällä tehty tuote. Mutta jos tavarassa 40 % kiinalaista osuutta, venäläinen on hyvin närkästynyt eikä osta sitä. Se ei ole taatusti silloin Venäjällä valmistettu.

      Kun Suomesta viedään tavaraa Venäjälle, se tarkoittaa sitä että ne on valmistettu Venäjän sisämarkkinoilla. Tästä syntyy se suuri aikapommi, josta artikkelissa puhutaan. Suomi on sitä enemmän sidoksissa Venäjän sisäisiin rakenteisiin, mitä suurempaa kaupankäynti on Venäjälle.

      Suomalaisten vienti Venäjälle on vain venäläisen byrokratian avaamista, eikä mitään todellista kaupankäyntiä tai markkinataloutta. Kun Venäjän poliittinen johto ja byrokratia katsoo aiheelliseksi, että Suomesta voidaan viedä tuotteita Venäjälle, se sallii sen, mutta voi myös halutessaan sulkea kaupankäynnin.

      Jos jotakin pienempää naapurivaltiota ei saada sidottua politiikalla, painostuksella tai kaupankäynnillä riittävästi Venäjään, otetaan käyttöön sotilaalliset keinot, kuten parhaillaan tapahtuu Ukrainassa.

      Poista
    2. Ukrainan tapahtumien takia tuli nyt lopulta luettua Tolstoin Sota ja Rauha. Jos kirja on Venäjällä teos, jonka sisältö opetetaan paikallisessa peruskoulussa, niin en yhtään ihmettele venäläisten asennetta Euroopan pelastajana.

      Venäjän laajentumishistorian voi ymmärtää myös Napoleonin sotkujen siivousoperaationa.
      Eurooppalaiset hallitsijat sopivat jotain, ja kohta Venäjä on sotkettu sotatoimiin, alkaen vuodesta 1803, päättyen MR-sopimukseen 1939.

      EU saisi paljon paremman tarinan, kun se julistaisi olevansa projekti, jolla estetään ensimmäinen, toisen... kuudennen liittokunnan sodat. Tosin, kuka nyt muistaisi ensimmäistä liittokuntaa vuodelta 1792 tai kuinka monta kertaa Puolan rajoja on siirretty.

      Poista
    3. Surullista on, että vasta Neuvostoliiton hajottua virallinen Suomi pystyi kiittämään soomepoisideja. Tai en minä tiedä miten tuo sana kirjoitetaan... urheita poikia olivat. Se, mitä he tekivät Tarton rintamalla ja Sinimäellä, on merkittävyydeltää samaa mitä Tali-Ihantalassa tapahtui.

      Poista
    4. Valitettavan osuva analyysi, jonka laatijalla on sitä arvokasta OMAKOHTAISTA kokemusta Venäjän vallan alla olemisesta.
      Meillä Suomessa valitettavasti nukutaan Paasikiven-Kekkosen eräänlaisen "menestystarinan" jälkeistä ruususenunta, 1960-luvun radikaalien älyttömän NATO-vastaisuuden höystämänä. Kun ei vain Siperia pääsisi opettamaan.

      Poista
    5. Sinimäkeä eivät puolustaneet soomepoisid, vaan monikansalliset EU-joukot, tai jotain sinnepäin.
      Panssarit olivat saksalaisten, Nordlandin joukoissa taisteli vapaaehtoisia KVG Despite most volunteers hailing from Scandinavia, the Nordland carried the widest range of nationalities found in any single division. By the end of the war, Danish, Hungarian, Dutch, Norwegian, Finnish, French, Romanian, Spanish, Swedish, Swiss and British volunteers and Estonian conscripts had either served in the division or been attached to it.

      Poista
  7. Tässä yritettiin kai selittää varsin yksinkertaista asiaa kovin monimutkaisesti. Kysymys on siis siitä että "Putinin" toimilla on laaja kansan tuki Venäjällä. Tuki on sen laatuista ettei se näy eikä kuulu oikein ulkopuolisille, varsinkaan suomalaisille, jotka ovat sulkeneet kaikki kuulo ja tunto aistinsa Venäjän suhteen, eivätkä ole ylipäätään olleet kiinnostuneita maan poliittista virtauksista. Kremlillä ja Venäjän kansalaisilla on keskinäine suhde, aivan kuin Kekkkosella ja maalaisliittolaisilla aikoinaan. Maan johto ja hallinto tietävät mitä toinen haluaa. Kun ei kerran kansalaisten asiat parane, eikä johto saa mitään aikaan, antaa kansa valtuudet valloittaa Krimin tai vaikkapa koko Ukrainan. Kansa pettyy kokonaan vasta sen jälkeen kun kaikki pyrkimykset epäonnistuvat. Mikäli Venäjä valloittaa tai pitää edes etupiirissään Ukrainan, niin kansa tyytyy siihen.

    Tässä täytyy ehkäpä avata pari asiaa. Kun Suomessa tehdään jotain tavaraa, joka viedään Venäjällle, esim. Valion juustoa, puhelimia tai kenkiä yms. Kun venäläinen ostaa kyseisen tavaraan ja omistaa sen, hän kokee aidosti omistavansa Venäjällä valmistetun tavarana ja on ylpeä siitä. Tässä on kysymys Kekkosen ja Koiviston aikaansaannoksista, jotka ovat vahingollisia meille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä pointteja. Maalaisten nöyryys esivaltaa kohtan juontuu 1800-luvulta, jolloin suomalaisten jouduttua samaan valtioon venäläisten kanssa kehitettiin ruotsalaislähtöinen lestadiolaisuus pitämään väestöryhmät käsivarren mitan päässä toisistaan. Sitä perua Mikael Pentikäinen ja Juha Sipilä osallistuvat herran hengessä jokakesäisiin suvijuhliin toteamaan, että omat veljet, sisaret ja muut sukulaiset varttuvat kehdosta hautaan keskenään suunnilleen samassa järjestyksessä kuin ovat maailmaan tulleetkin, eivätkä ole alkaneet keksimään mitään omia hömpötyksiä.

      Poista
  8. http://en.wikipedia.org/wiki/Madman_theory
    "The madman theory was a primary characteristic of the foreign policy conducted by U.S. President Richard Nixon. His administration, the executive branch of the federal government of the United States from 1969 to 1974, attempted to make the leaders of other countries think Nixon was mad, and that his behavior was irrational and volatile. "

    M

    VastaaPoista
  9. Ukrainan sisäinen hajaannus on järkyttävä. Vaikea kuvitella, miten löydetään tie järjelliseen, demokraattiseen tulevaisuuteen. Yrittää silti pitää. Venäjän valtaapitävien joukossa päällimmäinen tunnetila lienee huoli ja pelko, mihin suuntaan kaikki lopulta kääntyy. Ja me voimme vain esittää eriasteisia arvailuja, mistä oikein on kyse.

    Pohjoisesta maagisesta realismista puhuttaessa ei minusta saa unohtaa ruotsalaista Torgny Lindgreniä. Melko kapoiset kirjat ovat niin tiheää ja herkullista tekstiä, että välillä ihan hykerryttää.

    VastaaPoista