2. huhtikuuta 2014

Peloton



Rautakansleri Bismarck sai vanhana itkuisuus- ja vapinakohtauksia. Miksi en minäkin?

Nykytiedon mukaan ei saisi istua keittiön tikkailla sukupuolisesti kiihottuneena puremassa pihviä. Haitalliset hormonit ja aina kielletty punainen liha vievät mennessään sekä kielen että mielen. Jos siihen vetää vielä viisi milligrammaa sokeari ja hiilihapotettua juomaa, tuho tulee.

Kysykää kansanterveysihmisiltä, ellette usko tätä.

Ahkeran ojitustoiminnan johdosta sanonta ”juokse suolle” on menettänyt ilmaisuvoimansa.

Addiktio eli koukkuuntuminen mainitaan aina vaarana ja kaikin kielteisenä asiana. Onko tämä oikein? – Jo pitkän elämäni ajan olen yrittänyt hankkimalla hankkia ja keräämällä kerätä addiktioita. Se on kuulkaa kovaa työtä, mutta palkitsevaa.

Kirjoitta olisi ehkä hukassa. Koukkuunnuin niin kauan sitten. Toisaalta en sittenkään olisi, koska osaan kirjoittaa kirjoja, myös mielessäni. En väitä, että ne olisivat verrattomia. Jotain postmodernia niissä kyllä voi olla. Unennäköni ovat nekin jälkiteollisia. Maapalloistuneita unia en ole onneksi nähnyt.

Eilen ajattelin sanoa irti lähemmän tuttavuuden Elisan kanssa, koska juoppoverkko käy voimille. Se hoipertelee ja kaatuu vähän väliä kuin Saksan keisarikunta. Tulee sellainen tunne, etteivät siinä auta edes lorun mainitsemat ”kaikki kuninkaan miehet”. Nyt annoin taas anteeksi, koska yhteys on. Kokemuksen mukaan tämä kaatuu kello yhdeksän, eikä sitten taas toimi puoleen päivään. Saamamiehet kärvistelevät odottaessaan maksua lähettämiensä laskujen johdosta. Sähköpostit odottavat ja niissä esitetyt rehelliset kysymykset vastauksia.

Vanhusväestö, johon siis kuulun, miellytti se minua tai ei, tarvitsisi viestintään proteettista apua. Asioilla on sanomalehtien logiikka. Kun ne ovat jääneet syrjään ”vastaisen varalle”, ne tulevat seuraavan kerran esiin noin viiden vuoden kuluttua tilaajan kuolemasta, kun joku höperö henkilö penkoo jäämistöä. Taisin mainitakin, että taannoin luin mielenkiintoista ja iskevän ajankohtaista naistenlehden numeroa horvin tovin ennen kuin huomasin, että tuo numero oli ilmestynyt heinäkuussa 1970. ”Kun ruusuilla maataan” kirjoitti Topelius. Lasten lampsiessa ruusuvuoteeltaan metsästä joku oli vaihtanut kylän. Vain muuan vanha mummo muisteli tyttösenä kuulleensa vanhoilta, että kerran kauan sitten kaksi lasta oli joutunut metsän peittoon, eikä heistä ollut enää kuultu.

Internet-addiktio jäytää pahasti blogin kirjoittajaa. Melkein aiheeseen katsomatta mielessä pyrähtelee asioita, joita olisi katsottava vähän tarkemmin, verkosta. Nyt mietin, avatessani toisella kädellä kirjekuorta ja todetessani, että P.-L. Haarmann on julkaissut viidennen painoksen Immateriaalioikeus-kirjastaan, jota ilman ei ole koskaan kannattanut heittäytyä osaavaksi tekijänoikeusasioissa eikä patentti, että pitäisikö muistella, olenko hävittänyt hallustani hyvät kuulokkeet (HF, merkki Beyer), jotta rouva ja hänen arvoisa sisarensa sekä kylään kutsutut saisivat pääsiäisaikaan korvilleen lomaa passioiden pauhulta.

Näyttää pahasti siltä, että Kossit, AEG:t ja Beyerit saavat minun puolestani odottaa ostajaansa. Kysyntä ei ehkä ole isoa. Monitorikuulokkeita en arvaa ostaa. Sen verran on tullut kuunnelluksi vaativampaakin musiikkia – renessanssi, barokki – että tiedän audio-poikien siellä Otaniemessä olevan oikeassa. Kuuloelämys on huikean yksilöllinen. Musiikissa musiikki merkitsee enemmän kuin niin sanottu äänen väri. Olen kuunnellut paljon mustavalkoista musiikkia ja nauttinut joka hetkestä. Metalliset kläppäykset kuuluvat ylhäältä vasemmalta ja rakenne erottuu suloisena etäämpänä keskellä. Kaukana, kaukana kumpuilevat pilvet kuin sisarukset.

Vielä tällä hetkellä toimivat verkko osoittaa murskaavasti, että tuokin ala on muukalaisten armoilla. Thomann palvelee myös selvällä suomen kielellä ja listaa ja vertaa ominaisuuksia selkeämmin kuin Verkkokauppa. Kansainvälinen netin kauppa tarjoaa yhtä vähän kuin jokin Ruoholahden myymälä mahdollisuutta varmistaa kuuntelemalla, onko kuulokkeisiin säädetty valmiiksi basson rokkijytinä, joka aiheuttaa epämiellyttäviä tunteita niin sanottuun kirkkomusiikkiin liittyvän basso obligaton sointikuvaan, varsinkin jos siellä on luuttu yhtenä soittimena, kuten on asian laita R. Jacobsin uudella levyllä.

Nyt se itkuisuus tulee taas… Olisiko yritettävä kääntää kelloa toisin kuin televisiossa käsketään ja omaksua esimerkiksi vuoden 1970 kesäaika ja vuosiluku? Tulostaisi marketin myymällä sangen halvalla laserprintterillä päivän annoksen, ottaisi paperinipun aamulla eteensä ja sen selvitettyään menisi ulos kävelylle? Täytyy kyllä miettiä kahdesti. Ihminen kuulemma koukkuuntuu erikoisen ilkeästi omassa elimistösään lorottaviin kemikaaleihin. Jos tulisi vaikka tujaus endorfiinia? Parempi katsoa kuin katua.


19 kommenttia:

  1. Itkukohtaukset ovat ikäviä, kun niitä pitää yrittää peittää. Ei kukaan ymmärrä aikuista, joka alkaa vollottaa ääneen. Sen vielä ymmärtää, jos alkaa tyrskiä hautajaisissa, se kuuluu melkein asiaan. Mutta jos on vieras riuumis, silloin ei enää ymmärretä, silloin pitäisi voida hallita tunteensa. Mutta suru tarttuu. Se on kuin kulkutauti. Se on kuin haukotus.
    Myös hyvät ihmiset, jotka auttavat toisia, saavat aikaan itkukohtauksen, varsinkin elokuvissa, miksei myös livenä. ehkä niiden harvinaisuuden takia. Mutta jos joku on valmis antamaan henkensä toisen puolesta, se ei itketä. Se kauhistuttaa.

    Mitä syömiseen tulee, syömisen ilo on kadonnut, kiitos valistuksen. Enää ei ruoka maita. Ruoka ei ole enää ruokaa, Se on muuttunut hiilihydraateiksi, proteiiniksi, kalciumiksi, raudaksi ja muiksi hivenaineiksi, tyydyttyneiksi tai tyydyttämättömiksi rasvoiksi, vitamiineiksi, hedelmäsokeriksi, suolaksi, tai hapoiksi. Pahimmoillaan se voi olla kokonaan kemiallista tuotetta lisäaineineen. Niiden keskinäiset suhteet on sitäpaitsi nopeasti käytävä läpi ennen syomistä, jos aikoo pysyä terveenä.

    Ammattiasiat olisi vapaa-ajalla syytä unohtaa, muuten ne roikkuvat mielessä painolastina, lääkärillä kaiken maailman potilaat ja hullut, papilla syntitaakat, tuomarlla väärät tuomiot. "Mikä minä olen muita tuomitsemaan, en ole sen parempi ihminen kuin toisetkaan", ajatteli Arvid Järnefelt, ja meni puita hakkaamaan.

    Peloton voi olla nykyisin vain ihminen, joka on unohtanut kaikki tietonsa, joko viinan tai muistisairauden avulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harri Tapper kertoo siitä miehestä, jolla oli itku niin herkässä, että metsässäkin poruutti, kun toinen kivi oli niin paljon toista pienempi. (Sama romaanihenkilö - varmaan todellinen esikuva hänelläkin - kunnostautui sitten konepistoolimiehenä...

      Poista
  2. "Addiktio eli koukkuuntuminen mainitaan aina vaarana ja kaikin kielteisenä asiana. Onko tämä oikein? – Jo pitkän elämäni ajan olen yrittänyt hankkimalla hankkia ja keräämällä kerätä addiktioita. Se on kuulkaa kovaa työtä, ."
    vain siinä fucking suojatussa ympäristössä.

    Eräs akateeminen heppu, kans tyyppiä jota ei voi lähettää ostamaan iltsikkaa nurkkakioskilta, tässä kertoi: se oli viimein löytänyt kivan naisen, leski-immeinen, äijä-polo pääs pukille. mutta nainen paljastui tolkun alkoholistiksi.
    Ei sitten mies jaksanutkaan jakaa sen kanssa.
    Se kysyi, miksei hänestä ole tullut alkoholistia? Kerroin.


    VastaaPoista
  3. Puolalainen mestarillinen graafikko, kalligrafi, lavastaja, ohjaaja, näyttelijä ja julistetaiteilija Frantisek Starowieski päiväsi työnsä kolmesataa vuotta aikaisemmaksi, vuoden 1970 työt vuoteen 1670.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeinkirjoitus taitaa mennä Franciszek Starowieyski...
      Mutta kiiitos nimestä.

      Poista
  4. Mestari on hieman sydämetön laittaessaan tuollaisen kuvan. Jatkosodan alun voitontäyteisenä kesänä Carolus Lindberg ja Jouko Hautala luadivat kirjan Aunuksen asunnoilla kartoittaen ja kuvaten noita karjalaisia yhtenäistaloja ja koettaen niidenkin kautta selittää suomalaisen asutuksen levinneisyyttä Itä-Karjalassa. Kirjasta tulevat tutuiksi talojen erikoispiirteet, kuten sarai, läävä, karsina, sintso, kornitsa,kolpitsa ja kaldari, joka on tuo tielle tai aukealle avautuvassa päädyssä oleva parveke tai sen mukaelma. Heikki Kirkinen on taas selvittänyt, että talotyyppi ja parvekekin ovat lainaa tirolilaisesta tyypistä, jossa alakerta on usein kivestä ja jonka levinneisyys kiertää Keski-Euroopasta Keski-Venäjän ja Altain kautta Karjalaan. Vaikka yhtenäistalotyyppi olisi ollut kätevä asutustoiminnassa sotien jälkeen, ei yhtään sellaista sisältynyt mallivalikoimaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meien pelloilla Virolahella ukot haastoi että heinät viiään katon alle saraimeen. Mänhän siin aikaa että hoksasin yhteyven Galatasarayn ja heinäsaraimen välil.

      Poista
  5. Oisko toi se paha kello vai ihan vaan vellikello? Mä näin sen Temppeliaukion kirkon taokset tehneen sepän tyttären kerran kauppatorilla, silla oli komeita triangeleita. pikkusen sille vinkkasin niin sehän veteli menemään ja oli, oli se Ääni kunnossa. Harmi ettei ollut varaa panna rahaa talteen työhön jota edesmennyt mestari oli tehnyt aikanaan. myiköhän ne ittesä, en ole tietävä. Muistinpa vain.
    Äänen kuulen yhä, lähes.

    Mikko Iikka O. H.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ankara takoja oli seppä Kauko Moisio. Temppeliaukion kirkossa on hänen luomiaan esineitä kansan katsoa. Hän takoi kerran jopa korusarjan, joka sai nimen "Sarajas".

      Ahjolla Kunnaksen Ilkka

      Poista
    2. jatkoksia ja kiitoksia
      ei koksia
      puuhiiliä

      i.

      Poista
  6. Tästä on tainnut olla puhe, mutten muista tarkemmin, että jos semmoinen 30-70 euron lisäantenni antaisi potkua sen nettitikun toimivuudelle.

    Antennin sijainnilla voi olla merkittävä vaikutus jopa 10 cm:n alueella.

    VastaaPoista
  7. Setä voi käydä testaamassa Kruunurariossa Grado-kuulotorvia. Ne on vähän tyyriit, mutta alemman tason yleisölle on myös karvalakkimalli.

    VastaaPoista
  8. Puhutaan ehkä Beyerdynamicista? Mieleiseni merkki, DT880, DT990 ja T1 ahkerassa käytössä. Ykkös- tai kakkosmallit on myös Sennheiserilta, Gradolta ja AKG:lta, entry-level Staxilta. Lukuisia kuulokevahvistimia... Makuasioista olisi kiva kirjoittaa kun ehtisi.

    En itse omista kuulokehubia, mutta olen sellaisella ja muutenkin vertaillut. Lähes ällistyttää kuinka äänikuva (soundstage) ja äänenvärit voivat vaihdella. Yhdellä kokoonpanolla kvartetti soittaa kaukaa parvelta kun toisella pääsee istumaan samalle tasolle vastapäätä niin, että voi soittajat sormella osoittaa.

    Basso continuon voi jättää jyrräämään omiaan, urkujalkion B-A-C-H kai olisi esimerkki "basso obligatosta". Basso ostinato on yllättävän yleinen.

    VastaaPoista
  9. Suomenpuoleiset vienalaistalot Hietajärvellä ja Kuivajärvellä poltettiin venäläisten tieltä talvisodassa. Sotien jälkeen kyläläiset olisivat halunneet jälleenrakentaa entiseen tyyliin, vaan sepä ei sopinut viranomaisille, kun oli kehitelty tyyppitalot. Hietajärvelle on perinteen taitaja Huovisen Jussi luodinut vanhoilla päivillään pihapiiriinsä perinteitä noudattavan asuintalon vähän niin kuin malliksi, vaan ei esimerkiksi kiugua eli pätsi kolpitsoineen ole onnistunut. Myös ravinnon säilyttämiselle tärkea karzina taisi puuttua, mutta rakennuksen ilme on kuitenkin oikea. Kuivajärven Domnan pirtti on kyllä hieno paikka, jossa olen yöpynyt kolme kertaa. Hyvä on myös kyly rannassa,

    VastaaPoista
  10. Kiintoisa linkki: http://www.ponomusic.com/#home

    VastaaPoista
  11. Olen ilmakehän hapesta vakavasti riippuvainen. Onko tämä addiktioni kovinkin haitallinen?

    VastaaPoista
  12. Hapen turvaraja on kuusi metriä. Eepä sitten kokkeilla yhtään syvemmällä veden alla puhasta Timo Koo, kyllä sinäkin voit sen pääkallorajan tietää mutta eihän tiedoistakaan voi riippuvaiseksi tulla.
    Ilmalla pääsee ja haitalli on muu ku metalli ainai min oon nin lukenu.
    Havin kynttilät on hyviä kyllä, emminä sillä meinaakkaan. Näkkärin päälle sulattelee, pikkusen chiliä ja selleriä niin jopa on taas vatta täys ja jaksaa mutta perkiöityä hautalampputalia en kävis syömään enkä sisällä käryttämään.

    Addin ja daddin, my Aladdin!

    Tuota niin nyt niin muuteniin semmonen my ota hapea että niin ja justiin silviisiin että asian laita on vaan niin.
    Ja mitäpä minäki riipun ja roikun? Tien ku tahon, en ell'en.

    Ii Hoo

    VastaaPoista