29. tammikuuta 2014

Pepysin blogi



Amiraliteetin virkamies Samuel Pepys (1633 – 1703) oli kaikin puolin vastenmielinen olento. Hän kirjoitti päiväkirjaa kymmenen vuotta. Teksti oli pika- ja salakirjoitusta. Se avattiin osittain vasta 1800-luvulla, ja siivoamaton laitos ilmestyi vain joitakin vuosikymmeniä sitten.

Ajatella – ennen oli olemassa virkamies, joka oli pohjattoman kiinnostunut metkuista ja vehkeilyistä edetäkseen yhteiskunnallisesti, ja samalla syvän vakuuttunut siitä, että suurin osa hänen virkaveljistään oli kunniattomia ketkuja, ja lisäksi pohjattoman epäpäteviä tehtäviinsä.

Pepys itse oli kiinnostunut ennen kaikkea rahasta. Välillä hän oli huvittunut rakastajattaristaan, mutta vaimostaan harvoin.

Jotain ikävää siinä on, että mainiot kirjoittajat ovat niin usein ihmisiä, jollaisten seuraa järki kehottaisi kaihtamaan. Pepys on todella hyvä kirjoittaja. Sitä ei huomaa aivan heti, mutta pian.

En kehota lukemaan hänen tekstiään, en edes aika kauan sitten suomenkielellä ilmestynyttä valikoimaa. Jotta merkinnöistä oikein nauttisi, pitäisi olla kohtuullisen hyvin selvillä Kaarle II:n ajan politiikasta, sisällissodasta ja aikakauden maailmanpoliittisista kysymyksistä. On kyettävä seuraamaan ilman erityistä tuskaa erilaisin tittelein koristettujen henkilöiden edesottamuksia ja lisäksi mielellään ymmärtämään useita kieliä. Pepys turvautui rasvaisemmissa kohdissa salakirjoituksensa lisäksi latinan, italian ja espanjan sanoihin, kuten ’cunnus’, nykyenglannin ’cunt’.

Kirjoittaja oli itse asiassa harvinaisen pätevä virkamies ja sai paljon aikaan. Hänellä ikään kuin oli jokin käsitys kauppa- ja sotalaivaston tarpeista ja keinoista, joilla noita tarpeita tyydytettäisiin. Erittäin hyvä käsitys hänellä oli siitä, miten laivaston tilauksiin voi liittää lihavia lahjuksia. Vanhuuden rauhaan hän vei mukanaan tuhansia puntia. Hänestä oli tullut virantoimituksessa, kuinka ollakaan, miljonääri.

Kymmenen vuoden tarinassa on monia kohokohtia. Pepys oli jo alta kaksikymppisenä sattunut paikalle, kun kuningasta mestattiin. Nimenomaan Englannissa sellainen oli harvinaista huvia. Myöhemmin hän seurasi Lontoon ruttoa, joka oli harvinaisen kiivas ja kaikeksi kummaksi viimeinen suuri epidemia kaupungissa. Seuraavan vuonna Lontoo paloi, ja paloi kunnolla. Pepys oli erittäin huolestunut huonekaluistaan. Kassalippaansa hän tietysti oli toimittanut turvaan hyvissä ajoin. Hän seurasi tulipaloa joelta ja teki tarkkoja havaintoja.

Ruton ja tulipalon kuvaukset ovat huimia. Niitä on täysi aihe sanoa klassisiksi. Kirjoittaja tunsi mielenkiintoisia ihmisiä. Tieteellisen seuran puheenjohtajana ja Cambridgen kasvattina hän avitti Isaac Newtonia julkaisemaan pääteoksensa.

Tässä tapauksessa kävi toisin kuin yleensä. Daniel Defoe – itsekin melkoinen lurjus ja kaikkien aikojen tekstin suoltaja – keksi omasta päästään ”Ruttovuoden päiväkirjan”, jonka hän esitti silminnäkijän kertomuksena. Todellisuudessa hän oli ruton aikaan viisivuotias. Väitetty päiväkirja saattoi kyllä perustua kertojan enon muistikuviin. Pepys ylsi samoihin tehoihin, vaikka oli oikeasti silminnäkijä.

Väärennöksen ja totuuden ero on tottu. Defoen väärentämä tarina on johdonmukainen, täynnä yksityiskohtia ja luotettavan tuntuinen. Pepysin itse näkemän ja kokemaan perustuva kertomus on hyppelehtivät, mielivaltaisesti kasattu ja epäuskottavan tuntuinen.

Pepys kirjoitti ehkä itselleen tai kuvittelemilleen muutamille suopeille lukijoille. Defoe kirjoitti reilusti rahasta. Hänellähän oli tapana laukata hirsipuun juurelle keksimään teloitettavan pahantekijän viimeisiä sanoja ja tunnustuksia ja liittää niihin hihasta vedettyjä tarinoita hänen pahasta elämästään.

Suomensin kerran Defoen ”seikkailuromaanin” kapteeni Singletonista. Siinä kävellä lampsittiin Afrikan halki. Sudet ulvoivat yötä päivää ja tiikerit karjuivat, jokia virtasi sinne tänne, eikä kirjoittajalla ollut selvästikään ollut edes karttaa – rannikoista oli olemassa lähes oikeat kartat. Mutta tarina on naulitseva!

Pepysin päiväkirja on eräänlainen blogi. Erinomaisen hienosti toimi britti Phil Gyford, joka julkaisi yhdeksän vuotta tuota päiväkirjaa verkossa blogina. Hyperlinkkien ansiosta blogin tekstin lukeminen on monin verroin helpompaa kuin kirjan. Asiantuntijat ja asiantuntemattomat lukijat lähettivät kommenttejaan. Nyt urakka on jo valmis, mutta teksti on tietenkin helposti löydettävissä http://www.pepysdiary.com/about/

Sanomalehti The Guardian myönsi blogille palkinnon, ja blogi-isäntä sai ansaittua mainetta. – Tiedossani ei ole, että ranskalaiset olisivat tehneet saman Goncourtin veljesten päiväkirjoille tai saksalaiset Eckermannin keskusteluille Goethen kanssa.

Olisiko meillä Suomessa mitään vastaavaa?



28 kommenttia:


  1. Onneksi oli Kanaali. Amsterdamin innovaatiot sen ylittivät matkittaviksi, mutta Ludvig XIV sotajoukot eivät. Lontoon 1600-luku on isointa mitä on. Rahamiehet alkoivat perustaa tulevaa USA:aa. Etelä-Amerikkaan pohjustivat espanjalaiset feodaalimallista kopiota itsestään. Se jatkui (jatkuu?) everstivaltioina.

    Oliko Kaarle I aikana kun rahamiehet sulkivat pussinsa kuninkaalta ja tämä kävi voroamassa lantit omin päin. Asiaa helpotti että kilisevät olivat London Towerissa kuninkaan asemiesten silmällä pidon alla.
    Sydämmistyneet porvarit tallettivat rahansa jatkossa kulta-hopea-jalokiviseppien taakse, näiden holveihin. Kuitit kiersivät rahana Cityssä ja satamassa.

    Kuinka ollakaan jalokivisepät alkoivat panna väärennettyjäkin kuitteja liikkeeseen omien liikemieskavereiden laajentaa busineksiaan väärennetyllä rahalla. Käypää niin pitkään kuin liikkuu eli käy maksusta. Dramaattista oli vain big bang eli kunkun varkaus ja porvarien vastaveto -siitä sitten kujeilihe lisää paperia ja maksutilirivejä, mikä kiidätti maailmaa taas uusiin asentoihin.

    Nykyiseenkin josta valtion rahasysteemin vakautta vahtiva keskuspankkipomo ihan äsken oliko 2012 loitsihe lausumaan kädellä yläviistoon yli Lontoon viitaten: "Nuo tornit on rakenettu väärällä rahalla".
    Lopetan ennen kuin hermostut, mutta Kanaalin toisella rannalla lokakuussa 2008 Bangue de Francen high-level toimihenkilö kertoi käytännön olleen että "hyväksymme pankkiirien esittämän uuden instrumentin jos edes yksi meistä sen päälle ymmärtää. Tästä normista oli kuitenkin lipsuminen, kun aloimme pelätä, että Englannin tai Saksan valvontaviranomaiset käsittämättömänkin hyväksyisivät."

    Hans-Werner Sinnille "tunnustus ilmaisee pankkisäätelyn tragedian.Pelosta että toiminnot siirtyisivät muualle, rahavalvojat eivät uskalla soveltaa tiukkaa kuria". -Miksikö ennen sovelletiin, siis 1935-80. No, vallitsi rahan rajavalvonta. Anteeksi taas tahdittomuuteni. Kuulemma kultivoituneissa piireissä ei rahasta puhuta, toimintahiljaisuus? Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän isoistakin rahoista avoimesti puhua saa,mutta vasta jälkeenpäin.Pari,kolme vuosisataa myöhemmin lienee suositus.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Ja Klamin Kansanelämää Virolahdella 1800-luvulla (SKS, ei jälkipainosta).Sääli, se pitäisi saada e-kirjana.

      Poista
  3. Jos ei ole, niin pitää luoda Onnen risteily- blogi. Ahvenanmaan varustamo on lisännyt toisen päivittäisen vuoron Tallinnaan. Laivan autokannella saa pakettiauton täyteen Olvia puoleen hintaan ilman että tarvitsisi kantaa maista.

    VastaaPoista
  4. Samuel Pepys, Kemppinen, se että kerrot jotain hänestä, saa pääni pulpahtamaan pintaan tuolta lukijoittesi harmaasta massasta, jonka mukana uin ikään kuin tunnelissa, sen viisaudesta täyteläisen joukon tyhmänä osasena.

    Samuel, Samuel, olet yksi elämäni sankareista. Rakastan sinua kaikista virheistäsi ja omahyväisyydestäsi huolimatta. Olet minulle täydellinen esimerkki aikasi ihmisestä. Ainoa, johon olen saanut suoran yhteyden pelkästään ihmisenä!

    Olen lukenut päiväkirjasi suurella mielenkiinnolla, olen mielessäni keskustellut kanssasi aikasi ilmiöistä, kertonut sinulle, millä mallilla maailma nyt hurisee. Ajat ovat muuttuneet, arvonimet ja ihmiset vaihtuneet, mutta niin paljon samaa on säilynyt, että voisit helposti astua joukkoomme, jos se vain olisi mahdollista. Viihtyisit hyvin kaltaistesi joukossa. Surullista, että ihmisen on, meidän kaikkien, jossain vaiheessa vierähdettävä pois maan kaltevalta pinnalla ja liityttävä johonkin muuhun elementtiin, jos sellainen on olemassa. Miten iloista olisi, jos sinäkin voisit syntyä takaisin ja jatkaa päiväkirjaasi itse, ettei toisten tarvitsisi vaivautua puolestasi sitä kirjoittamaan. Eipä silti, hyvän työn he tekevät, ja heidän täytyy pitää Sinusta. Eivät he muuten vaivautuisi kannattelemaan sinua yhä elämässä mukana! Eli toisin sanoen: elät vieläkin joukossamme, haluat tai et. (Sinut tuntien se ei ole pahitteeksi. Sehän vain hivelee itsetuntoasi.)

    VastaaPoista
  5. Minäkin kirjoitin hatarien tietojen pohjalta blogiini osittain fiktiivisen "Äetin päiväkirjan" (osat 1-8) syntymävuodeltani 1958. Mökinakan ankaraa arkea se vain on: http://kivaniemi07.blogspot.fi/2013_02_01_archive.html

    VastaaPoista
  6. Taudeista paha oli myös kolera, Lontoon epidemia 1850-luvulla oli paha, mutta johti puhtaan veden merkityksen korostumiseen.

    Lönnrotin ja Wallinin päiväkirjojen luennat radiossa olivat lapseba/nuorena elämyksiä kuten Rydmanin Mozart-sarjatkin. Tiedän, että tällaisia Kemppinen ei kysynyt, mutta päivittäiseen blogiin nekin istyisivat hyvin. Kommenttien tukemana hyperlinkkejä kertyisi varmaan niin, että saisi hienon paketin maksulliseksikin tietopankiksi nettiin/tablettiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä epidemioita oli useitakin. Ahmin juuri Judith Flandersin kirjaa Victorian City. Everyday Life in Dickens' London. Suosittelen, monet Dickeniltä mielen jääneet asiat asettuvat yhteyksiinsä.

      AW

      Poista
  7. Sinällään olisi kyllä hyvä, että "lukeva yleisö" olisi Suomessakin paremmin perillä Englannin sisällissotien (tai - jos haluatte - "kolmen kuningaskunnan sotien") sekä restauraation ajan historiasta. Väittäisin, että näillä tapahtumilla on modernin länsimaisen valtio- ja yhteiskunta-ajattelun synnylle suurempi merkitys kuin ranskalaisilla vallankumousharrasteilla. Se, että kuningasta mestattiin, oli harvinaista huvia kaikkialla, ei vain Englannissa. Kyllähän kuninkailla oli taipumusta kruununperimysriitojen ja salamurhien seurauksena heittää henkensä, mutta julkisessa oikeudenkäynnissä kuolemaantuomittu ja sittemmin teloitettu kuningas oli aivan uutta. Erityisesti vallankumouksellista oli se, että kuningas tuomittiin (parlamentin edustaman) kansan nimissä valtiopetoksesta. Tätä ei Kaarle I pystynyt kuollessaankaan ymmärtämään: miten kuningas voisi tehdä petoksen valtiota eli itseään kohtaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kysymys voidellun monarkin oikeudenkäynnistä esillä jo tapauksessa Mary, Queen of Scots.

      Poista
    2. Kyllä, mutta tuossa kiinnostavassa tapauksessa oli kyse kahden monarkin välisestä riidasta - "Rex regi rebellis" - ja pohjimmiltaan perinteisestä kruununperimyksestä. Mariaa ei tuomittu "kansan" nimissä rikoksista omaa valtiotaan vastaan. Tapaukseen ei sitä paitsi liittynyt kaikkea sitä kiinnostavaa tematiikkaa, joka vaikkapa "Putneyn keskusteluissa" tai "tasoittajien"(levellers) keskusteluissa nousi esiin: suurin osa modernin demokratian perustavimmista kysymyksistä näyttää olleen jo pöydällä.

      Poista
    3. Uusi kirja "Miksi valtiot kaatuvat" korostaa 1688 mainion vallankumouksen merkitystä talouden nousulle.
      Ym. kirjan kantava teema on suljettujen ja avoimien poliittisten ja taloudellisten järjestelmien merkitys ja keskinäinen suhde painottaen ensiksi mainittujen merkitystä. Suosittelen kirjaa Diamondin ystäville.

      Poista
  8. Miten olisi Pietari Päivärinnan Elämän havannoita: kuvauksia kansan elämästä 1-10?

    VastaaPoista
  9. "Erittäin hyvä käsitys hänellä oli siitä, miten laivaston tilauksiin voi liittää lihavia lahjuksia."

    Lieköhän maailmanhistoriassa ollut yhtään isompaa, pitkäaikaista julkista hankintalaitosta, johon ei olisi liittynyt korruptiota?

    Sinällään mielenkiintoinen kysymys missä vaiheessa on ylipäänsä alettu paheksumaan sitä, että julkisessa toiminnassa toimija "kostuttaa nokkaansa."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä maan tavan paheksuntaa lahjonnasta ihmettelen myös itse. Luultavasti paheksujat ovat myös itse olleet hunajapurkilla, tai sitten on kyse aikuisten sadusta, jossa hölmöläisiä vedätetään.

      Poista
    2. Pelkään taas, että paheksujat ovat niitä, jotka eivät ole hunajapurkilla mutta haluaisivat olla tai omata rohkeutta käydä purkkiin rohkeasti kiinni.

      Poista
  10. "Kirjoittaja oli itse asiassa harvinaisen pätevä virkamies ja sai paljon aikaan."

    Juuri siksi hän varmaan kirjoittikin huomionsa. Jos hän olisi ollut yhtä epäpätevä - ja lahjottava - kuin kollegansa, hän tuskin olisi turhautunut. Olisi elellyt hiljaa ja nostanut palkkansa - sekä asianmukaiset lahjukset.

    VastaaPoista
  11. Pepysin tekstejä en ole lukenut mutta vetäisen Suomesta rinnalle Lauri Pappilan päiväkirjan "Elämäni laitumet: päiväkirjamerkintöjä vuosilta 1943-1962."
    Ja Pepysin tavoin Pappilalla on hieno toimittaja Juha Lihtonen, jota ilman kaikki hienovaraiset lauseet eivät olisi ainakaan minulle auenneet.
    Kirjastonhoitajat taitavat olla sen kanssa pulassa: se on luokiteltu milloin minnekin, mm. maantieteeseen ja suomalais-ugrilaisten kansojen kansantieteeseen. Itse voisin yhtä hyvin pitää sitä haiku-runoutena.

    VastaaPoista
  12. Lienee syytä muistaa myös toinen kelmi nimeltä Samuel Boswell ja hänen Lontoon päiväkirjat 177?.

    VastaaPoista
  13. Pepys ja toinen kuuluisa elämäkerturi James Boswell vaikuttavat nykylukijasta epäloogisilta ja ajoittain umpihölmöiltä. Defoen kerronta on sen sijaan uskottavampaa. Veijo Meri on jossain esseessään analysoinut terävästi Pepysiä ja Boswellia.
    Kyllä meiltäkin löytyy ”tapahtumien keskipisteessä” kirjoitettuja hölmöjä muistelmia. Oma ehdokkaani on Harald Öhquistin muistelmateos Talvisota minun näkökulmastani. Tilanteen ollessa niin sanotusti päällä, kenraali lähtee rintamalta Kouvolaan maksamaan radiolupaa!

    VastaaPoista
  14. ”Tänään keskustelin Savoyssa ns. nuorenpolven tutkijoiden kanssa Mannerheimista. He tiesivät hänestä suurinpiirtein noin ’ai, jaa, kuka?’. Yritin olla sivistämättä heitä enempää.
    Kuha muuten oli hyvää. Vaikka kastike yritti viestittää muuta.
    Aterian jälkeen kKävelin ajatuksissani erästä katua pitkin, mutta sitten se loppui. Täytyi kääntyä. Mutta minähän en ajatteluani lopeta jos kadut loppuvat! Kiipesin 69-asennossa yhden rautalauta-aidan yli. Ja tupsahdin nenälleni. No, kerrankos sitä.
    Siinä lähellä, olisiko korttelin verran, tai piirun, vietettiin jotain juhlapäivää. Poikkesin sinne, ohimennen. Siellä keskusteltiin Nietzschesta, toiset R Räsäsestä, kolmannet ties mistä, ja neljäs intellektuelli-kopla kääntämääni ranskalaista runoa ”no bide bö boo, pomena”. (Olin kääntänyt sen ’älä syö omppua WC:ssä’.) He eivät hyväksyneet käännöstäni, no, ymmärsin heitä enemmän kuin itseäni, minuakin tuo käännös iljettää nykyisin. Niinpä läksin vittuun sieltä.
    Mutta lähin sellainen oli niin kaukana että en tiennyt missä. (Voi, voi.) Lähdin kävelemään järven yli, ajattelin hukuttaua (ah Sturm und Drang; viimeksi kuulin (ja osittain näin) oopperan Wuppertaalissa. En pitänyt. Lavastaja oli humalassa.)
    Mutta järven jää on niin paksua että en, kun varttitunnin verran pompin sen päällä, en saanut sitä edes natisemaan. Hyvästi seppuke!
    Menin kotiini, avasin encyclopodisen sanakirjani Suomi-Muu Maailma-Suomi. Kaikenlaista pölinää!


    En osaa sua parodioida. (Ei ole sellaista yleissivistystä että pystyisi.) Tämä oli yritelmä.

    Ps. Haavikko on helpompi. Ei tarvii kun puhua jotain kummallista, ja pilkuttaa ne, toisella. Tavalla.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. PADODIAT LOPETETTU. EI KANATA!
      terv. pekka s-to.

      Poista
  15. Olenpa minä hölmö. Uskallan nimittää Kemppisen asiallista ja hyvin kirjoittavaa lukijapiiriä harmaaksi massaksi, toki viisaaksi kuitenkin. Ehkä selvitän, mitä sillä harmaudella tarkoitin. Tarkoitin tietysti että minulla henkilökohtaisesti päivät tuntuvat pilvisiltä ja harmailta. Harmaina päivinä kaikki, koko maailma näyttää harmaalta. Joten älkää luulko, että väheksyn teitä.

    Tuon nimellä Mikis esiintyvän henkilön toivoisin pitävän Pepysin lailla päiväkirjaa täällä blogimaailmassa. Siellä varmaan paistaisi aurinko. Pepys parka, joutui varmaan kahlaamaan kuuluisassa Lontoon sumussa. Entä Lontoon palo? Säilyi onneksi elävänä.

    Muuten, jos joku haluaa seurata vakavampaa päiväkirjaa, käyköön lukemassa Kari Rydmannin blogia. Hän kertoo siellä päiväkirjanomaisesti kotiväkensä vaiheista talvisodan aikana. Toivottavasti jatkaa siitä eteenpäinkin.

    VastaaPoista
  16. Eikös Haavikko, joka ilmeisesti harvoin kehui ketään toista kirjailijaa ainakaan julkisesti, pitänyt tuota Defoeta maailman parhaana kirjailijana. Oliko Defoe sitten kovasti Paavon näköinen ?

    VastaaPoista
  17. Pepys on myös sikäli mielenkiintoinen, että hän kuvaa omalta osaltaan sitä prosessia, joka vuosisatojen saatossa loi brittiläisen imperiumin; kuinka laivaston luominen sotilas- ja kaupalliseen käyttöön ja ylimystön-porvariston poukkoilevakin... yhteistyö eri puolilla maailmaa Lontooseen ja kuninkuuteen keskitettynä kumuloi rikkaudet ja vallan tälle pienelle saarivaltiolle.

    Muutoin hän antaa vaikutelman ihmisestä, joka nauttii hyvästä seurasta, musiikista, ruumiin ravitsemisesta eri tavoin ja suhtautuu hyvin pragmaattisesti, maanläheisesti ilmiöön kuin ilmiöön.


    Salakielikö oli Pepysin vilpittömyyden suoja? Toivottavasti joku suomalainen virkamies/ -nainen juuri tällä hetkellä tilittää elämäänsä salakielellä! Olisi siten mahdollista tuleville sukupolville saada rehellinen ajankuva nykyisestä kehityksestä. (Oletettavasti kuvaus siitä, kuinka Suomi valtiona murenee ja alistuu taas vahvempien naapureiden valtapiiriin.)

    VastaaPoista
  18. Santeri Alkion päiväkirjat voisi kai netittää. Kaupallisia markkinoita kirjalla ei juuri ole, painokulut Editalle maksettiin Ilkan ja Keskustan ostositoomuksilla.

    Alkio on tosin siitä huono esimerkki, että hän oli aatteen mies. Hänellä ei ollut Ilkan suurin palkkaa, ja muutenkin Santeri tuki omilla pöksyillä aatteellista työtä.

    Pepys on siitä huono erimerkki pumpun juuri virkamiehestä, että hän lopettaa kultakolikkojen laskemisen vuosikymmenen lopussa. Ilmeisesti varallisuutta oli kertynyt riittävästi.

    Hunajapurkit vaihtuivat laivastokanslerin tynnyreiksi vasta seuraa seuraavina vuosikymmeninä.

    VastaaPoista
  19. Juhani Suomen Mannerheimin elämänkerrasta voi katsoa, kuin perso herra oli varallisuudelle. Veikko Vennamo pakkolunasti osan Mannerheimin lahjoitusmaaomaisuudesta karjalaisevakoille. Voi sitä herrakansan edustajan parkunaa, kun joutui olemaan solidaarinen omasta taskustaan.

    VastaaPoista