9. tammikuuta 2014

Kivikkopuutarha

Kuva Wikipedia

Kommentoija hyppäsi asian ytimeen. Kiitos.

Hän yhdisti asiat eli saamani blogipalkinnon, jota voi sanoa myös kunniamaininnaksi tai sanomalehden markkinointivedoksi, ja jupinani yhdeksän vuoden blogikirjoitusten järjestämisestä.

Vastaus on Kansalliskirjasto.

Professori Kai Ekholm sanoi pitävänsä aivan hyvänä sitä, että levittelen tietoja hankkeestamme, vaikka se julkistetaan varsinaisesti maaliskuussa. Kansalliskirjastolle päämäärä on korostaa digitaalisen kirjaston ajatusta. Minulle ajatus on ensi sijassa hyväntekeväisyyttä.

Kirjasto saa siis kaiken painetun ja digitaalisen aineistoni. Miten se sen saa ja miten se sitä käyttää, siinä olen luvannut avustaa heitä oikeudellisesti. Käsillä on nippu sopimuksia. Aineistoa menee jopa kaupalliseen käyttöön eli saa myydä ihmisille, vapaaseen käyttöön eli saa levittää kenelle tahansa, ja määräajan salattavaa.

Viimeksi mainittu aineisto koskee etenkin muita ihmisiä. Mielestäni esimerkiksi tämän vuosituhannen sähköpostit eivät mielestäni kuulu kenelle tahansa edes kuoltuani. On siellä jokin määrä lauseita, joista saisi epäasiallisen uutisotsikon.

Kokoelmani ei ole kiinnostava tasonsa tai sisältönsä vuoksi. Kansalliskirjasto kiinnostui aineistoni kattavuudesta. Etenkin äitini sinnikkyyden takia kaikki on tallessa ja järjestetty. Kirjastot pelkäävät lahjoituksia. Niillä ei yleensä ole rahaa eikä työvoimaa aineistojen järjestämiseen. Huhun mukaan Heikki Reenpää lahjoitti verrattoman vanhan suomalaisen kirjallisuuden kokoelman ohella rahaa kokoelman järjestämiseen. Tämä herätti saajissa erittäin suurta mieltymystä.

Se on vielä auki, meneekö Kemppisen kokoelmaan myös vanhempieni aineisto. Se vetäisi perässään suvun kirjakaupan ja elokuvateatterin. Onkohan kukaan miettinyt, millaisia elokuvia vauraalla maaseudulla oikeasti katsottiin 1940 – 1965? Tarjolla olisi aukoton luettelo varauskalentereina.

Arvostan muistelmia ja kuultuun perustuvia selvityksiä arjenelämästä. Enemmän arvostan historiantutkimusta. Sellaisesta voi puhua vain, kun pohjalla on tarkastettavissa olevia tosiasioita. Sellainen voi olla kirje tai puheteksti. Kun sellainen on käytettävissä, tutkijat voivat ryhtyä arvioimaan, onko tuolla lähteellä mitään merkitystä, onko se uskottava ja onko se tyypillinen.

Sosiaalisen median nykyistä painoa kai saa kauhistella. Muutaman tweetin lukeminen televisio-ohjelmassa on petosta. Jonkin yhteisön eli kansan, uskovaisten, aatelin, venäläisten, suomalaisten ja lukemattomien muiden ”tahtoon” on vedottu tuhat ja kymmenen tuhatta vuotta. Sellaista tahtoa ei ole olemassa. Vallankäyttö on kallojen halkaisemisen lisäksi taitoa kertoa ihmisille, mitä mieltä nämä ovat jostain asiasta. Nyrkit voivat olla kertomisen ajan rautakintaassa tai silkkihansikkaassa, joka tapauksessa pystyssä.

Suun avaaminen tekee ihmisestä epätyypillisen. Esimerkiksi joitakin päiviä sitten puheena olleitten arvo- ja luokkakoneiden ongelma on se, minkä tekijät tunnustivat. Kuohukerma eli 2 prosenttia ja pohjapiimä eli 12 prosenttia eivät käytä verkkokoneita eivätkä edes vastaa kysymyksiin. Ja suuren enemmistön haluun kuvailla asioitaan rehellisesti tai ainakin tasapuolisesti, ei ole luottamista.

Tästäkin syystä aineisto, jota ei ole tehty ja muokattu sivullisia ajatellen, voi olla arvokasta. Päiväkirja on mielenkiintoinen vain jos se on kirjoitettu poltettavaksi. Minun blogikirjoituksiani rasittaa joka päivä tieto, että äitini, lapseni, koko lähipiiri, jolta ei heti ehdi pyytämään anteeksi, lukee näitä. Nuoren kyvyn on vaikeaa ja mieletöntä kirjoittaa romaania vanhemmistaan. Isovanhemmista sellainen syntyy vaivatta. Esimerkkejä riittää.

Kommentin lähettäjä mainitsi aineistomassista ja heuristisesta hausta. Minä kyllä tähtään paljon vaikeampaan ratkaisuun. Joku probabilistinen järjestelmä tai IP-osoitteeseen tukeutuva sisällön ja sitä koskevan integraation sulauttaminen yhteen – metatiedon käsitteen hävittäminen.

Tämä liittyy aineiston järjestämiseen. Olen nyt tuijotellut isäni 25 000 valokuvaa ja pohtinut juuri tätä. Kuvien löytäminen käy jo nykyisellä softalla. Sitä vastoin esimerkiksi kuvien maantiede (mikä joki, mikä järvi, mikä tunturi) on niin suuri urakka, että siihen ryhtyminen ei ole ehkä mielekästä. Maastonkohdat voi valokuvata nytkin, mielellään pienlentokoneesta, ja ottaa talteen GPS:n lukemat.


Ja tähän maisemaan sanomalehden blogiini kiinnittämä huomio sopi erittäin hyvin. Tämä on aitoa ja alkuperäistä verkkomateriaalia ja myös vuorovaikutteista eli interaktiivista. 

10 kommenttia:

  1. "Se on vielä auki, meneekö Kemppisen kokoelmaan myös vanhempieni aineisto."

    Rohkenen esittää, että anna palaa! Syynä sama rakkaus primääriähteisiin perustuvaan historiantutkimukseen. Vanhempasi ovat eläneet poikkeuksellisen milenkiintoisena aikakautena sekä SÄILYTTÄNEET poikkeuksellisen kattavan aineiston.

    VastaaPoista
  2. Lisäänpä yhden kommentin. Mitä tapahtuu vanhoille kotikirjastoille? Mihin ne voi toimittaa? Ja mihin joutuvat ne tiedot, joita kirjoihin on liitetty? Kuka osti, kuka lahjoitti, kenelle, miksi? Edesmennyt isäntä piti kirjastonsa hyvässä järjestyksessä, merkitsi jokaisen kirjan loppusivuille päivän, jolloin oli saanut kirjan luettia, kommentoi tekstiä reunahuomautuksin. Olisiko siinä ollut ainesta sivistyshistorian graduun?
    Niin, vanhat kirjat kipataan aika usein kaatopaikalle. Olisiko joku taho, joka kävisi keräämässä ainakin parhaat päältä?

    VastaaPoista
  3. Myös meillä, tuikitavallisilla ihmisillä, on taipumus säilyttää kaikenmoista henkilökohtaista materiaalia mapeissa ja kansioissa. Eräisiin lähisukulaisten kotipesien tyhjennystalkoisiin osallistuneena, tiedän tuskan miten käsitellä vainajalle tärkeitä henkilökohtaisia tietoja sisältäviä papereita. Ennen oli sentään sallittua käyttää saunan pesää tai kattilahuoneen pannua papereiden polttoon. Haluan tehdä palveluksen perikunnalleni, nyt kun olen tullut korkeaan ikään , laittamalla silppuriin kaikki se materia itsestäni, jonka en soisi lentelevän lokkien seassa kaatopaikalla. Tehtävä on haastava ja monenkirjavia muistoja herättävä, mutta myös vapauttava. Suosittelen kaikille vastaavaa puhdistusriittiä ja lähimmäisen rakkautta osoittavaa tekoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos suosituksesta, homma on hiljalleen käynnissä. Sairaala on saanut siistejä lehtien vuosikertoja ja joulun alla löytyi sijoituspaikka vanhoille Akuille, joita oli osin pari kymmentä ajankiertoa tallessa. On luojanonni, että meillä on puukiuas!

      Talkooväkeä auttamassa Kunnaksen Ilkka

      Poista
  4. Kysymme, mitä tehdä haltuumme joutuneille (vai ovatko ne oikeudellisesti) vaikkapa isoisämme kylähistorian kirjoituksille. Selvästikin ne on kirjoitettu julkaisun hengessä, vaikkakaan silloin (1950-60) ei sille ollut kanavaa. Riittääkö että ymmärrämme kirjoittajan tarkoituksen vai tuleeko meidän hakea perillisiltä oikeuksia asiaan. Ja, voimmeko laittaa kirjoituksen Public Domainiin vai vain jakaa sitä sähköisenä dokumenttina suvun sisällä?

    Nimimerkki Yksi monien puolesta.

    Pahoittelemme ilmaisen oikeudellisen neuvon kerjuuta, mutta minkäs teet. Asialla on kantavampaa merkitystä ja pois se meistä että vetoaisimme hyvään nimeesi.

    VastaaPoista
  5. Aiempien päivien kommenteissa näkyi että kaikki eivät ehkä ole havainneet Kemppisen HS-kolumneista ajat sitten julkaistua valikoimaa Taistelu oikeudesta.

    https://sites.google.com/site/jktekstejkuvia/home/taistelu-oikeudesta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuokin opus on jäänyt jo ajat sitten unholaan, ei sitä juuri kukaan tiedä tai muista.

      Poista
  6. Ceterum censeo...

    Tämä sinänsä kelpo kommentti emailin tipahtaessaan oli taas havainnollinen esimerkki viitetiedottomista orpokommenteista, joita bloggerin tämä asettelu suosii. Käsi kellolle, kuinka moni oikeasti ehtii tutkailla keskustelujen jatkoja täältä netistä ja miten muka havaitsette uudet?

    VastaaPoista
  7. No minun paukkurautaan ei mahtunu tuo maknum-opus. Höh. Ruutisarvesta kun valuttelin niin pyttipannun olisin ehtinyt siinä paisteksia.
    Poikki meni ja tyhjää jäi perälle, siinä hupi kun se napsahti se Soroksen kohdalta.
    Sypäkkää tavaraa siellä on, ärhäköitynyttä.
    Vaan olipas se koeponnistus, sekin.

    Jaaha. Että kiviä puutarhalla, no, niitä ei tarvi trimmailla, kastella (paitika piimällä jos sammalta siirtää haluaa), siirrellä tai katsella. Että melko kätsä tarha. Japanialaiset on kyllä huimaavan upeita, tänne niitä, meikäläiseen malliin.
    Ostaisko ne pari murkulaa jos, jaa tulkoon hakemaan, emminä ryhdy kivitarhuriksi enkä kauppalopoksi. Puitten kanssa on mun korvat kuulollaan.
    Opetelkoot itte isänmaatansa kaunistamaan ihmiset. Jos kaikilla olis pikku metsäläntti ja vesuri niin meillä olis vajaan sadan vuoden sisään upeat mannut ja metsät, mutta se riippuisi täysin työn määrästä ja laadusta. No, nyt ei ole oikein.
    Kyllähän se on ilmoistakin kiinni. No nyt se on ainakin sinnepäin oikein, olkoon.
    Maahantulotoivottajan ja virallisen Ensitervehtijän toimi tai virka voisi olla hyvä keksaista. Pieksut oltava ehdottomasti oikeinpäin jalassa! Vikkoon ei saa peseytyä, ja mettään pitää tulla sen viikon ajaksi työn syrjään kiinni hairaamaan.
    Siinä vaatimukset. Vesuri kaikille ja loka-, marras- ja joulukuussa saapuville uudissuomalaisille pätevät ja hyvät sahat lisäksi.
    - No TerRveh! Kättä päivää. Ohhoh. Onko sun vähän nälkä? Noi kuule otapas tämä näin tämä työkalu niin minä kun en muuta osaa kun sanoa että kyllä se siitä. Tahokko halin? Et. No ei se mittää, se onkin turha kun minä saan tehä tämän homman parraalla vapaala kädellä. Jaahas, sää okkin ukkomies. Onko nää kaikki sun? No voe hemmetin hemmetti, olipa hyvä kun pääsitte tulemaan älkjää ny missää tapauksessa ainakaan musta ruvekko mallia ottaan, tää on vaan työ joka on niinku dplomaattista ja sellasta hömppää....

    Kaikki tietenkin sujuvalla ranskankielellä.

    Tsaa, niitä pitäs ehkä olla useampia, voipipa olla että yks äijä ehi kaikkia vesureita hakea sepältä, mjaa, pitää vähän vuntsia.

    Pixit
    IH

    VastaaPoista
  8. No ku päöivystäjä komens! Mehä kurkittaan ku käskettää.
    Suapi ne muukkolaaieset koesia. Virtft virty vifr no tätä ihime (p-)uuhaa jota ee ookkaa ollenkkaa. Mittee se sinnuu kiusaa? Ehit sinä. Elä hoosaa, kyyä tää hoijettaa laillee, myö ollaa kuule kääty potkukelekallakkii merejjäällä eikä ensmänekkää äejjäjjäpikäs pelännä ku sitä yhtä, että se mennee lahjaputelimpahalaennnii rikki tahika särkkyypi suatana senttää.

    Pixit ja piksit, mikkä ihimeeliset hölökkäpöksyt!

    Pixit
    IH ja Hii Hoo sano ku polkas motoriseeratun kelekamperhanan käymmää. Prr. Prr.
    No voe, PRrrrrrrr..................NONIIIH.............SUUNTA...SAMA..........................

    Iikka H.

    VastaaPoista