20. tammikuuta 2014

Kielteinen Hymypoika



En koskaan saanut Hymypoikaa. Muistikuvani ovat hatarat – en ole mikki, mahdettiinko sitä todella jakaa vielä silloin 60 vuotta sitten, kun olin kansakoulussa. Ehkä johtajaopettaja piti sen itse? Hän ei kyllä koskaan hymyillyt. Jos se olisi jaettu ja luokkatoverit olisivat äänestäneet, en olisi ollut kymmenen suosituimman joukossa. Isoisän kaupoissa ei näet myyty karamelleja. En olisi ollut myöskään kymmenen huonoimman joukossa. Luokallamme oli 43 lasta, puolet poikia. Elämäni oli siis tuohon aikaan tasapainossa.

Mahtoikohan pääministeri Katainen saada Hymypojan? Miten lienee ollut Pekka Himasen laita ja kuinka Jorma Ollilan. Jos Ilkka Niiniluoto sen sai, voin vain ihmetellä. Niin kauan kuin olen hänet tuntenut, hän on ollut aamusta iltaan sen näköinen, että haluaisi olla jossain muualla. Mutta tunnen erään, jolla on tuo voitonmerkki Helsingin Normaalilyseosta tai kansakoulusta 50-luvulta. Aikoinaan se oli kai kirjahyllyssä camp-taiteena, josta ennen puhuttiin, mutta viime vuosikymmenet hän on tainnut olla siitä salaa ylpeä. Siihen on syytäkin. Kyllä siinä on palkinto mennyt oikealle miehelle.

Nyt olen haeskellut Kataiselle, joka lupaavana nuorukaisena luullakseni hyötyisi neuvoista, sitä Waltarin sitaattia, jossa pyöveli patistaa asiakastaan myönteisyyteen tähdentämällä, miten taitavasti ja kivuttomasti hän huitaisee toiselta pään harteilta. Muistelen että puhe auttoikin. Luulen lähdetekstin olevan Mikael Karvajalassa, ja veikkaisin Tukholman verilöylyä. Tosin Tuomas Junkkeri aiottiin hirttää niiniköyteen, mutta hänen pontevien vastalauseittensa vuoksi hänelle myönnettiin aatelismiehenä armosta hamppuköysi, ja hän heitti henkensä hyvillä mielin.

Myös Ollilalle lähettäisin liipan tai tuota kunnollista köyttä, ellen pelkäisi, että vastaanottaja ymmärtää väärin viestin. Kollegasta en ole varma, onko hän nähnyt köyttä ennen, ja onko hänellä käsitystä, mitä sillä tehdään. Ehkä hän luulisi silmukkaa hyperlinkiksi. Kurkkuun kiedotun köyden välittämän negatiivisen palautteen hän taitaa tuntea. Sen tuntee moni.

Köyden voi oppia viimeistään kun joku on väittänyt, että kysymyksessä on näppärä vaaka. Jo runoilija Villon mainitsi, että köydellä katsotaan, paljonko perse painaa. Siitä alkaen kun hän oli mukana murtautumassa Navarran kollegion kassa-arkulle jouluyönä, hänellä oli kaikki syy eloisaan mielenkiintoon asian johdosta.

Tämä on tärkeää – varmaan hyvää tarkoittaen huokaistu toive myönteisyydestä perustuu erittäin hataraan käsitykseen maailmasta. Asennekasvatus voi onnistua vain, jos kasvatettavat on valmiiksi saatettu mieleltään järkkyneeseen tilaan, tai jos heitä voi kiristää, esimerkiksi juoksusilmukalla varustetulla köydellä. Alakoulusta alkaen tehokkain kannustin oppimiseen on opetettavan arvio, että nopeimmin täältä luokasta pääsee pois, jos on oppivinaan. Erilaisissa korkeakouluissa ja ennen niitä ylioppilastutkinnossa on jo sosiaalinenkin motiivi. Kun suoritan tämän, pääsen pikemmin potkimaan toisia perseeseen.

En ole ikinä kuullut mainittavan, että tukkisavotoissa tai puunuitossa olisi pidetty seuroja tai veisattu virsiä. Muun muassa Haanpään ja kukaties Pakkalan kuvailema kausityöntekijän asenne, josta kehittyi ei-perheellisten jätkäkulttuuri, ei ollut puolustava vaan hyökkäävä. Laestadiolaisuus ei ollut vanhalla, primitiivisellä maaseudulla uskonnollinen liike, vaan ryhmään liittyneille erinomainen keino pitää sekä pohjasakka että varsinkin esivalta – pappi ja nimismies – mahdollisimman pitkän matkan päässä. Strategia osoittautui erinomaiseksi. Samansuuntaista analyysiä voisi yrittää Pohjanmaan herännäisyydestä – mutta ei ehkä Savon. Joskus tuntui, ettei se suuntautunut niinkään syntiä kuin piispoja vastaan, ja kirkkoherroista lihavimpia.

Kateus, kauna ja kielteisyys ovat etumerkittömiä osoituksia siitä, että yhteisö toimii. Siinä on liikettä eri suuntiin. Ei yhteisö ole niin yksinkertainen, että sitä voisi väittää nollasummapeliksi. Mutta jos naapuri laitattaa uudet upeat ikkunat, on kyllä järkevää kivittää ne rikki. Eräässä mielessä, esimerkiksi tunnetaloudessa, uudet ikkunat ovat joltain pois.

Jos pihassa nököttää Mersu ja omistajansa ikäinen Nissan, ei siinä synny kilpailua. Ennen jokaisessa suomalaisessa kylässä oli ghetto. Kilpailussa menestyneet rakensivat kahden kolmasosan korkeuteen rinteestä, jota koristi seudun kirkko, suuren vallan symboli. Mökkiläiset ja heidän saunakömmänöissään kyyhöttävät tilattomat itselliset eli loiset, majailivat sopivan välimatkan päässä pusikoissa. Jos kylän jäsensi joki muhevine rantapeltoineen, köyhät laittoivat mäkitupansa – mäelle, siis hedelmättömään maahan.

Asiaa voisi hahmottaa myös kirjallisuudesta käsin. On ollut tapana pudottaa äänekkäät käenpojat, kuten Kivi ja Leino pesästä. Myönteisille todella kohentava myönteisyyden kuva olisi sitten Linna ja Päätalo, joita todella yritettiin tuuppia hiljaisiksi ja nöyriksi tässä yhteisön äänekkyyden taistelussa, mutta nyt tuloksetta. Molemmat tulivat perustaneeksi kirjallisen osuuskaupan. Ja tämän hetken elektronisella katkopuheella ei huonetta rakenneta. 


21 kommenttia:

  1. Jukka hyvä, hyvän tekstin lukee kahteenkin kertaan, joskus jopa useamminkin ;)

    VastaaPoista
  2. "ei-perheellisten jätkäkulttuuri"

    Liekö JK tai muilla tietoa paljonko ei-perheellisiä oli? Olen ymmärtänyt, että suuri osa oli pientilallisia, joilla kyllä oli muija ja mukulat odottamassa. Toki perheettömiä ("lentojätkä") myös oli, m utta mikä oli suhde.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asia ei taida olla selvitettävissä, koska työmies oli vielä kauan sotien jälkeen verolaeista huolimatta pelkkä nimi papereissa. Metsäalan historioista, joita alkaa olla, näkee kyllä, että paljon riippui työmaansijainnista. Karkeasti ottaen omaan pitäjään ja ehkä naapuriin tultiin perheellisinä tienestiin mutta kauemmas hyvinkin etäältä. Lisäksi valtio oli suuri hakkauttaja.

      Mökkilöisten ja lentojätkien lisäksi mökkiläisten pojat saattoi olla suurikin ryhmä.

      Ja sitten olivat hevosmiehet erikseen! Kireen ja myöhemmin sahan kanssa heilunut oli usein hevosmiehen palveluksessa ja sai tältä palkkansa. Kun uitossakin väliportaana oli puoliitsenäinen työkunnan edustaja (toplokas), tässä olisi oikeusantropoligialle töitä. Kuka sopi kenenkin kanssa mistä?

      Poista
    2. Olihan talollisillakin vaikka miten paljon näitä nuorempia lapsia. Rikkaimmat niitä saivat koulutetuiksi mutta päävirta vei varmaan yhteiskunnassa alaspäin. Pientila taitaa olla itse asiassa aika myöhäinen, Lex Kallion ja evakkojen asuttamisen tuoma ilmiö.

      Poista
  3. "Mutta jos naapuri laitattaa uudet upeat ikkunat, on kyllä järkevää kivittää ne rikki."

    Onkohan tässä maakunnallisia eroja: olen ymmärtänyt, että itä- ja pohjois-Suomessa on tuota rikkomismentaliteettia (kielteinen kateus) kun taas pohjanmaalla tehdään itselle samanlaiset tai kahta komeammat (myönteinen kateus).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. . . . kutsuisin tuota pohjalaista "myönteistä kateutta" suuruudenhulluksi pullisteluksi.

      Poista
    2. No osaksi kyllä ("tehdään itselle kahta komeammat"), mutta kyllä siinä myönteistä (=yleisesti hyödyllistä) on asenne, että mielummin pyritään parantamaan omaa asemaa kuin heikentämään toisten paremmin menestyvien. Väitetään, että tuo asenneilmasto näkyisi vieläkin pohjanmaan ja itä-Suomen työttömyysluvuissa (ruotsinkielinen pohjanmaa on vielä kokonaan oma lukunsa). Toki muitakin syitä on.

      Poista
  4. Minäpoika se olen Hymypojan onnellinen omistaja. En enää muista miksiköhän se minulle satutttiin antamaan. Ehkä olin luokamme pojista nössöin ja kiltein.

    VastaaPoista
  5. . . . tämä ansaitsee tulla nähdyksi tässäkin yhteydessä:
    http://www.thersa.org/events/rsaanimate/animate/rsa-animate-smile-or-die

    VastaaPoista
  6. " Muistikuvani ovat hatarat – en ole mikki, mahdettiinko sitä todella jakaa vielä silloin 60 vuotta sitten, kun olin kansakoulussa"

    Tuo sanonta "en ole mikki" sanonta vaivaa minua kun en tiedä mistä se on tullut. Kemppinen on varmaan kuullut tuon Kauhavalla, entisen kotikuntani naapurissa. Muutama päivä sitten mietin tuota lausahdusta ja sen alkuperää ja nyt Kauhavan poika toi sen taas silmieni eteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitettavasti en tiedä alkuperää, mutta kyllä se Kauhavalta on. En edes tiedä, käytetäänkö sitä muualla. Arvaisin että minulle vieras "oilen matti siitä" olisi variantti.

      Poista
    2. Kyllä sanonta oli käytössä ainakin Alajärvellä saakka kun siellä puhumaan pienenä opin.
      Tärkeä asia! Ei ehkä koko ihmiskunnalle mutta meille kumminkin.

      Poista
    3. Joo, jatketaan selvittelyä, kyllä se tarkoitus jostain vastaan tulee. Kortesjärvelläkin tuo sanonta oli käytössä. Sen sijaan täällä suupohjan seudulla en ole kuullut tuota sanontaa koskaan vaikka samalla etelä-pohjanmaalla ollaankin. Täällä on sitten muita hauskoja sanontoja joita ei kuullut tuolla toisessa päässä e- pohjanmaata.

      Poista
  7. Kyä, kyä, Kemppi nyt narraa!
    Ei hymypojan saamista tai saamatta jäämistä voi unohtaa! Ikänsä ja nimensä voi unohtaa, mutta ei hymypoikaa. Omani (vuodelta -55) jököttää tänä päivänä kesämökin astiakaapin päällä... aivan mustuneena. Kateellinen vaimo ei näähkääs anna puhdistaa, eikä varsinkaan tuoda kaupunkiin, kun jäi itse ilman, vaikka oli aitajuoksun piirinmestari. Muistaakseni niiden jakamisesta luovuttiin kateuden ja "vaalilahjonnan" vuoksi vuosikymmeniksi, mutta nykyään niitä taas jaetaan. Pitääkö paikkansa ja miten lahjontapropleema on ratkaistu?
    Hymyilevin terv. pekka s-to.

    VastaaPoista
  8. Mestari Laurentius se Turun kaupungissa opasti Mikael Karvajalkaa, että yhdellä sulkakynän sutaisulla saa pyöveli enemmän töitä kun tappelemisten ja miekanheilutusten takia. Ja kuinka jokaista odottaa pyövelin miekka, hirttonaru tai kurikan kolautus kalloon, teki hän mitä tahansa ja miten tahansa. Vain pyöveli on puolueeton.

    Tukholman pyövelistä, Mestari Jörgenistä, löysin pikaselailulla vain sen kohdan, kun hän kuningas Kristianin järjestämän mestaussession jälkeen antaa tylsyneen miekkansa Paracelsukselle sillä ehdolla että tämä kustantaa hänelle uuden terävän miekan.

    Junkkeri Tuomas kyllä hirtettiin niiniköyteen palkintona pahoista töistään, mutta Mikael kuuli tämän vasta Itämeren eteläpuolella

    t, Maajussi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistikuva, olisiko JK:n pyöveli Karvajalassa se, joka teloitti piispa Gaddin ja aatelismiehen?

      Poista
  9. Kyllä se Mikael Karvajalka täytyy taas kirjastosta hakea. Pitää lainata Mikael El-Hakim samalla reissulla.
    Ei voi muuta.

    VastaaPoista
  10. Jaettiinko Hymypoika vuosittain? Jostakin syystä muistan, että se olisi oman alakouluni aikana (6v) jaettu luokassamme vain kertaalleen. Ja voi sitä hymypojan parkua, kun vasta saatu tunnustus lipesi hyppysistä koulun kiviportailla ja kilahti säpäleiksi...

    VastaaPoista
  11. Onko Kemppisen kansakoululuokalla ollut todella 43 oppilasta. Minun kansakouluni alkoi ihanteellisella tavalla, opettaja opetti yhdysluokkaa, en muista oliko siinä kaksi vai kolme ikäluokkaa ja siitä oli se etu, että sai rauhassa harjoitella, vaikka kaunokirjoitusta, laskentoa tai pannulapun virkkaamista. Opettaja ei estänyt oppimista. Mieleeni muistuu aika tuore valokuva, liittyen juttuun, jossa puhuttiin lukion vaativuudesta. Kuva esitti todella tympääntyneitä, täysin passivisena lojuvia oppilaita. Miksi oppilaiden pitää tehdä kotitehtäviä, läksyjä, sen sijaan, että oppisi jo koulussa?

    Katainen, Himanen, eräs Saarinen. Ei näistä ajattelijoista ole Suomen suunnan muuttajiksi. Lopulta muutamme suuntaa vain pakon edessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin epäpätevänä 2-opettajaisessa koulussa 60-61 Kiuruvedellä. Luokat 4-7 kuuluivar komentooni. Kaksi luokkaa teki sovitusti harjoitteita, kahdella muulla oli "normaali" äänekäs tunti. Totta kai he olivat huonommassa asemassa suuriin kouluihin nähden. Toisaalta sivukylaltä ei edes pyritty kirkonkylän oppikouluun.
      jtapio

      Poista
  12. Muistan itse, että ainakin 1980-luvun alussa, siinä Satakunnassa sijaitsevassa maaseutukoulussa, jossa peruskoulua kävin meillä opettaja valitsi kaksi ehdokasta kilpailemaan tuosta hymypystistä. Olin itse toinen, toinen puolestaan oli luokan mallioppilas joka repi kokeista kymppejä. Itse valikoiduin ehdokkaaksi ties mistä syistä, käytös tosin taisi olla mallillaan eli 10. Valinta tapahtui äänestyksellä - ehdokkaan nimi paperilapulle kirjoitettuna. Rehtinä ja tyhmänä kuin saapas äänestin tietenkin vastaehdokastani tuplasti itseni sijaan, ja kaveri voitti sitten yhden äänen erolla - uusintakierroksen jälkeen!. Kuten tarinasta saattaa havaita, en päätynyt poliitikoksi...mainittakoon, että se voittanut kaveri on toiminut erään kansanedustajan avustajana.

    VastaaPoista