15. tammikuuta 2014

Apple hypetys



Kun perheen pää hymyilee hurmaavasti ja sanoo, että nyt tehdään näin, kokenut aviomies tekee näin. Kun hän tekee hommia ja lisäksi huolehtii muun muassa laskujen oikea-aikaisesta maksamisesta, hänellä pitää olla siihen välineet.

Näitä kokemuksia on muillakin – osa väestöstä viis veisaa puheista, joiden tarkoitus on todistella, kuinka hyviä koneita kaupasta saa, ja miten Applet eivät ole sellaisia. Muistaakseni se oli naishenkilö, joka halusi sen applen, jota käärme tyrkytti, siellä kaukana, silloin kauan sitten. Nimi taisi olla Eeva. Luottokorttia käytti Aadam. Velka on perinnässä.

Siis jos joku haluaa iPadin, joka minusta on viheliäinen datan pihtaaja, hänen on saatava iPad.

Puheena oleva rouvasväen Hyvän ja pahan tiedon puun tuote, meidän iPad, oli syystä tai toisesta päätynyt tekemään pahaa itselleen. Virtakytkimen paineleminen eli buuttaaminen ei vaikuttanut mitään. Koje oli kuin aitan polku ilman emäntää.

Nyt, 30 tuntia myöhemmin, uusi iPad on jopa konfiguroitu, ja toiminta jatkuu kaikella raivolla. Huolto lähetti viisi tekstiviestiä. Viidennessä käskettiin tulla hakemaan laite, oikeastaan kokonaan uusi laite. Suullisesti oli sitä ennen valistettu, etteivät poliisi ja talonmies ehdi keuhkoamaan, vaikka lykkäisi autonsa ruokottomasti Ruoholahden- ja Hietalahdenkadun risteyksen jalkakäytävälle, siksi siunaamaksi.

Monien kauppiaiden nykyiseen tapaan kallista korjaamista ei yritetty, takuuaikaa kun yllättäen oli hiukan jäljellä. Jopa henkilöautojen valmistajat ovat viimein laskeneet, että takuukorjaus on paljon halvempaa kuin kunnollisen laitteen valmistaminen tai esimerkiksi henkilöauton suunnitteleminen valmiiksi ennen kuin sitä aletaan myydä.

Tämä voi olla innovaatiosuomalaisuuden este. Rakentajat ja rakennuttajat ovat omaksuneet tuon opin. Asuntorakentamisessa se kuitenkin on huono ja onneton oppi. Kilkuttimissa asialla ei ole niin suurta merkitystä.

Päivä taisi olla muutenkin onnekas. Aikani skannauskysymyksiä suuntaan ja toiseen pohdittuani päädyin siihen, että vanhoja diakuvia on katsottava kunnolla, jotta voisi poimia niistä digitoitavat ja samalla päättää, mille kuville riittää tavallinen taso ja mitkä on höylättävä arkistokelpoisiksi. Asia on iso, koska jälkimmäinen vie kymmenen kertaa enemmän aikaa. Jos diat ovat järjestyksessä (ne ovat) ja skannattavat on merkitty, useimpiin välttää huonompikin laatu. Tarkoitan tässä muutaman megan jpeg-tiedostoa. Täysillä paahtaen yhden kuvan tiedostokoko (tiff) menee äkkiä 100 megaan.

Olen ollut lievissä omantunnon tuskissa, kun olen patistanut moniakin iloisia perinnön saajia skannaamaan vaarivainaan albumit ja valehdellut, että aika tavallisella vehkeellä tulee ihan kelpo jälkeä. Etenkin mustavalkoiset kuvat voi sukulaispoika tai –tyttö tarvittaessa korjailla Fotarissa. Lightroom muuten saattaa olla tuollaiseen näppärämpi kuin Photoshop itse, kaikessa jylhyydessään.

Kirkkonummen kirjastolla on jossain huoneessa skanneri ja siellä oikein yllytetään ihmisiä pelastamaan vanhoja kuviaan. Se on minusta aivan oivallista toimintaa.

Sama kirjasto oli vastaus diaprojektorin kaipuuseeni. Ellen nyt ole aivan erehtynyt, projektoria ei ole edes Verkkokaupassa. Maailmalta tilaamalla saisi Reflectan (omaa sukua Braun), mutta hintaa kertyisi. Huutokauppasaiteilla esiintyy niitä samoja, mutta tiedä sitten heistä.

Kenkäni puristaa siitä, että isäukon vanha hieno Leitz on vailla automaattitarkennusta. Sitä käyttäessä hihansuuta alkavat ennen pitkää kärytä, kun jokainen kuva on tarkennettava käsin.

Keksin siis kysyä kirjastolta, jonka olen saattanut jonkinlaiseen kiitollisuuden velkaan, olisiko heillä diaprojektoria. Valitsin huolella sen ikäisen virkailijan, joka tiesi, mikä on dia ja mikä projektori. Sen jälkeen kun henkilökunta oli jyrkästi kiistänyt olevansa tuollaisen laitteen haltija, joku muisti jotain. Rapuissa juostiin, ovia auettiin ja suljettiin, ja aika pian kaksi virkailijaa marssi esiin projektorin kanssa. Siinä oli oikein karuselli-lipas. Voi minun päiviäni!

Ulkona on sopivasti enimmäkseen pimeää. Valokangas on järjestetty, ja kohta alkaa kuvien katselu.


Ajat ovat muuttuneet. Ennen nopein keino päästä eroon vieraista oli ryhtyä siirtelemään diaprojektoria ja mutisemaan lomamatkan kuvista. Ette ehkä tiedä, miten huonoja valokuvaajia ihmiset yleensä ovat ja miten haluttomia poistamaan monessakin mielessä tärähtäneitä tai päin seiniä valotettuja kuvia. Ei niitä kauan katsele, varsinkaan selvin päin. – Rainaheitin…

17 kommenttia:

  1. vanhempani olivat autolla kiertämässä Eurooppaa vuonna 1963. Mukana oli Zeiss Ikon Contessa, enkä vieläkään, 50 vuoden jälkeen, jaksa lopettaa ihmettelemästä kuinka värikylläisiä, teräviä ja tarkkoja tuolloin otetut diat ovat.

    Noissa alan varusteita olen oppinut maksamaan, esimerkiksi Gigantissa, täystakuun tuotteille, jolloin saan heti uuden koneen tilalle jos vaikkapa näppikselle on kaatunut limsaa tai iPad tippunut lattialle rikkoutuen.
    Ei tarvi vekslata ja odotella jonkin huollon toimintoja ja kuriiriauton matkoja.

    VastaaPoista
  2. Kuten kerran kirjoitinkin, kuvasin digikameralla (manual -asetuksin ja pöytäjalustalta) diani samalla kun katselin kakut lävitse. Nyt tietokantaan viedyt kuvat (iPhoto) ovat myös siirretyt pilveen; s.o. Picasaan kaikki tuhat sata. Sieltä niitä on helppo näyttää tarpeen vaatiessa asian osaisille; niitä ei löydä kuin tietämällä tarkka osoite. Jos tarvitaan kunnollinen scan vaikkapa printtiä varten, haetaan vain Carousel-kakku jonka päällä on sama sarjanumeroväli ja poimitaan dia esiin.

    Ovat ne diamateriaalit eri tavaraa. Niin Kodachromessa kuin Ektachromessa ja Fujichromessakin olivat värit haipumattomia ja vikaa oli vain valottajassa.

    VastaaPoista
  3. Mitä Windows koneille, sitä Wahlroos taloudelle
    Microsoftin Windows hallitsee suurissa organisaatioissa, kuten julkishallinnossa ja pankeissa, mutta on haastettuna pienkäyttäjien parissa.

    Wahlroos hallitsee julkisuutta ja suuryrityksiä, mutta ei ymmärrä ihmisen yksilöllisyyttä ja sosiaalista mediaa, Googlea eikä Applea.

    VastaaPoista
  4. Vanhoja valokuvia järjestellessä tulee usein suru puseroon. Oli sitten kyseessä amatööri- tai ns.ammattikuvaaja, kuvattavat ovat usein niin kaukaa otettu, ettei tunnistaminen onnistu. Amatöörikuvaajat jättävät jostain syystä puolipäätä kuvan ulkopuolelle.
    Kirjastoista saattaa löytyä monenlaista oheispalvelua, jos vain osaa kysyä. Erään suurkaupungin naapurikunnassa oltiin tavattoman ilahtuneita, kun kysyin mikrofilmin käyttömahdollisuutta. Laitetta varten oli varattu oikein oma huone ja pöydällä seisoi hupun alla käyttämätön mikrofilmin katselulaite. Olin ensimmäinen käyttäjä ties kuinka moneen vuoteen sitten kirjastotilojen uusimisen. Nykyisin kirjastoista voi lainata vaikka minkälaisia urheiluvälineitä. Mitähän kaikkea vielä keksivätkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaukaa otettiin kuvat ennen, johtuen siitä, että varsinkin halvempien kameroiden etsimet eivät näyttäneet kuin vähän yli puolet siitä mitä filmille tallentui. Tätä ei kaikki muistaneet.

      Poista
  5. Eikös se vanha kuvaamisohje kuulukin: astu askel pari lähemmäksi...

    VastaaPoista
  6. Pieni Leica-dokkari Areenalla vielä 4 pv: http://areena.yle.fi/tv/1731255

    VastaaPoista
  7. Ostin noin v. 75 Konican kinofilmikameran, jolla kuvasin kunnes se varastettiin minulta Teneriffalla loppiaiskulkueen tungoksessa kolmekymmentävuotta myöhemmin. Ostin seur. päivänä intialaiselta kauppiaalta, joka poti koti-ikävää, halvan Olympus-digikameran, joka toimii edelleen hyvin. Minusta kaikki kuvat lopulta rajoittavat mielikuvitusta, mutta toki mielikuvituskin tarvitsee aineistonsa. Muistuu mieleeni vanha juttu kiinalaisesta ruusujenkasvattajasta. Kun keisari tuli katsomaan hänen ruusujaan, jäljellä oli vain yksi, se kaunein. Muut hän oli leikannut pois.

    VastaaPoista
  8. Apple: tehdään käyttäjälle kaikki mahdollisimman helpoksi. Haittavaikutuksena tulevat tosin käsiraudat saman hintaan, Apple kiskoo ja kuluttaja astelee perässä, kuka vastentahtoisesti, kuka ei. Jos laite ei pelaa, kohta on uusi käsillä ja vielä jokunen minuutti - varmuuskopio on palautunut iCloudista. Ja taas mennään (itse en käytä, ainakaan vielä...).

    VastaaPoista
  9. Tere Kemppi!
    Kun on kuvaamisesta kysymys, mietin valokuvan laittamista tähän liitteeksi. Valokuva kahdesta täysin mustasta oravasta meidän takapihalla! Voisin googlata tai katsoa eläinkirjasta, vaan viisainta on kysyä Kempiltä tai viimeistään joltain kommentaattorilta. Miten oravat menevät mustiksi? Olen lähes yhtä ikääntynyt kuin Kemppi. En kuitenkaan koskaan ole nähnyt aivan mustia oravia ja vannon, etteivät ne olleet rottia tms. Toki lumen viipyminen on vaikuttanut, mutta miksi muututaan mustiksi? Onko oravilla jemmassa muitakin värivaihtoehtoja? Mihin mekanismiin koko värinvaihto perustuu noin biologisesti?
    Visaisin mielin terv. pekka s-to.

    VastaaPoista
  10. "joku haluaa iPadin, joka minusta on viheliäinen datan pihtaaja"

    Heitän: voisiko Ipadin suosio olla siinä, että se on helpokäyttöinen sen tiedon osalta, minkä se antaa kun taas muut tuotteet voivat olla nörttien kannalta parempia.

    En tiedä kun itse on pidättäytynyt laitehankinoista siihen saakka kun tableteista ja kannettavista on kehittynyt hybridi: tabletin kokoinen laite, jossa on kannettavan ominaisuudet ja erillinen näppäimistö, ettei tarvitse näyttöä tuhria. Muutenkin ATK- laitteet - tai nyt pitäänee sanoa ICT-laitteet - ovat yliarvostettuja esim. kirjoihin verrattuna ja kyllä leffatkin ovat poikaa oikeassa elokuvateatterissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. iPadin erillinen, muovia ja metallia oleva näppäimistö maksaa alle satasen ja on mielestäni välttämätön lisä. Virtuaalinäppäimistöstä ei ole oikeaan työhön.

      Poista
  11. Miksi ylipäänsä kuvata mitään kun jokaisella on päässään täydellinen digikameran, jonka kuvat senkun paranevat vanhentuessaan ja jonka arkistointi on täydellinen: kuvat, joilla on merkitystä ainoastaan ihmiselle itselleen, deletoituvat automaattisesti kuolinhetkellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kysymys on aiheellinen. Itse olen nähnyt hukanneeni avaimen muistin moniin holveihin. Kun eilenkin katselin niitä 1980-luvun kuvia, ne vasta katsoessa palautuivat mieleeni.

      Olisiko siis mitään katsoa vanhat kuvat ja vasta sen jälkeen hävittää ne ja lyödä kamerat kiveen.

      Poista
  12. Olin kaksi viikkoa sitten ensi kertaa Le Louvressa, ja hämmästyin, että valokuvaaminen on nykyään ensisijainen tapa lähestyä taideteoksia. Siis teoksia, joista on loisteliaita valokuvia kaikkien ulottuvilla taidekirjoissa ja Louvren omalla upealla kotisivulla. Kun kerrankin näkisi omin silmin, ei pysähdytä katsomaan, vaan valokuvataan, ja riennetään kohti seuraavaa tärppiä. Kaikillahan on nykyään aina kamera mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa on jokin ihmeellinen olemus: valokuvaan, olen siis olemassa. Sama ilmiö somessa: nuorten pitää lähes käydä suihkussakin älykäny kourassa ja yöllä ei voi nukkua kun tulee jatkuvaa viestiä.

      G. Gibran vapaasti Heidän siulunsa asuvat huomisen majoissa, jonne Sinulla ei ole pääsyä, edes unissasi.

      Poista
  13. Täällä maalla mustia oravia kutsutaan minkeiksi:) Mutta diat ovat dioja.

    VastaaPoista