31. tammikuuta 2014

Ainakin Orwell



Jouduin selvittämään eräälle kysyjälle tekijänoikeuden suoja-aikaa. Puheena oli Saint-Exupéryn ”Pikku Prinssi”. Käytin kaksi tehollista tuntia ilmaisen neuvon miettimiseen, ja vielä jäin epävarmaksi. Kaikitenkin vanha Bernin sopimuksen periaate on voimassa, Suomessa Suomen lain mukaan, eli tuo kirjailija on vapaa. Ranskan erikoislaatuinen ”Kuollut Ranskan puolesta” –poikkeus, joka merkitsee eräissä tapauksissa suoja-ajan pidentämistä 30 vuodella, ei koske teoksen esittämistä Suomessa. – Mutta kirjan suomennos on julkaistu 1951, ja sen suoja on siis voimassa…

Eli en tällä kertaa viitsi sukeltaa oppineisiin pohdintoihin. George Orwellin kaikki parhaat esseet ja kaikki romaanit ovat sievästi ja hyvin muotoiltuna verkossa osoitteessa


Australian tekijänoikeuslaki on erilainen ja itse asiassa tiedän miten. Orwell on siellä vapaa. Suomessa hän ei ole ja Ranskassa luultavasti ei sinne päinkään. Bernin sopimuksen jälkeen tullut EU:n harmonisointidirektiivi vain on tältäkin osin vaikea. Siitä ei saa selvää, soveltavatko ranskalaiset itsekään tuota poikkeustaan, joten se siitä. Mutta Orwell ei ole suomalaisittain vapaa, enkä siksikään halua julkaista tässä blogissa pitkiä pätkiä Orwellin suomennoksiani. ”Puilla paljailla Pariisissa ja Lontoossa” (Down and Out in Paris and London) olisi hieno ja hyödyllinen.

Kävin läpi joitakin Orwellin esseitä. Kyllä ne edelleen ovat ylivoimaisen upeita. Kirjallisen tyylin piirre, jota ei usein korosteta tässä yhteydessä, on rohkeus. Sieltä löytyy muun muassa 70 vuoden takainen kanta ”natsikortista” ja mielipidevainosta.

Orwell kirjoitti koruttomasti, tekemättä itseään tykö ja mielistelemättä lukijaa. Hän kirjoitti usein kirjallisuudesta maassa, jossa on ehkä liikaakin syvällisen opin saaneita filologeja valmiina surkuttelemaa kenen tahansa tietämättömyyttä. Se ei haitannut häntä. Hänellä on jokaisessa kirjoituksessa asia, jonka esittäminen on hänelle tärkeämpää kuin tämän tai tuon tahon mielisuosio.

”Eläinten vallankumous” oli teos, jolla hän tärveli välinsä hyvin monien aatetovereittensa kanssa. Hänet leimattiin Amerikan haukkojen myötäjuoksijaksi ja kansanviholliseksi, koska eläinsadun yhteys myös Staliniin oli niin ilmeinen. Mutta vaikka Orwell oli loppuun saakka sosialisti, sitä on täältä vuosikymmenien takaa vaikea ja ehkä turha selvitellä, minkä sortin sosialisti.

Verkosta löytyvät myös lyhyet lehtikirjoitukset vakio-otsikolla ”As I Please”. Niistä näin aikoinani, että yhteen kirjoitukseen voi aivan hyvin panna ilman ylimääräisiä selityksiä kaksi tai kolme eri asiaa. Se vaatii varovaisuutta. Orwell saattaa aloittaa Mussolinin radion propagandalähetyksistä, miettiä yleisesti totuuden kertomisen vaikeutta ja päätyä siitä lehtien avioliittohaluisten harjoittamaan ilmoitteluun.

Hyvän kirjoittamisen mittaa tekstin ajankohtaisuus. Se luo itse omat aikakoordinaattinsa. Tavanomaisempi keskinkertainen kirjoitus on almanakan alamainen. Nopeasti se käpristyy ja lentää tuuleksi. Selluloosa palaa selluloosaksi.

Vaikka Orwell olisi kohdin ajautunut tulevaisuuden arvauksissaan harhaan, hän on edelleen kiinnostava, koska hän on konkreettinen. Aivan kuten hän osoittaa laajassa Dickens-esseessään, että Dickens oli kauppasaksa, vailla mielenkiintoa erinäisiin polttaviin yhteisiin asioihin ja kaiken kaikkiaan tyhmä ihminen – ja silti tai siksi niin uskomaton kuvaaja, että hänen puoliksi keksitty maailmansa on todempi kuin mikään, eikä loppua näy. Orwell sanoo näin (sovella Suomessa Tuntemattolmaan sotilaaseen) – luettuasi Copperfieldin et enää elää yhtään viikkoa ajattelematta jotain kirjan henkilöä tai tapahtumaa.

Tai toisessa esseessä tarina Tolstoin tyypillisestä vanhuuden purkauksista – miten huono kirjailija ja taitamaton teatterimies Shakespeare todellisuudessa oli, kaikesta englantilaisten ja saksalaisten arvostelijoiden uhoamisesta huolimatta. Orwell ei etene sen pidemmälle kuin huomauttamaan, että nuo näytelmät tuottavat mielihyvää tänäkin päivänä monenlaisille ihmisille käsittämättömän monissa maapallon kolkissa.

Tuota piirrettä rakastan henkilönä kai vähemmän rakastettavassa Orwellissa. Hän ei sano ”taide” tai ”kirjallisuus”. Hän kirjoitti laajasti ”huonoista hyvistä kirjoista” ja poikien jännityslukemistoista. Hän tiesi, että jos kirja elää, siinä on ”jotakin”. Viihde näet yleensä ei elä pitkään. Mutta kirjallisuus on sama asia kuin (roomalainen) vesijohto, akvedukti. Se vuodattaa tuhat, kaksi tuhatta vuotta elämisen ehtoja yksilöille ja yhteisöille.

Senkin Orwell muuten näki jo sodan aikana, että hyvän kirjallisuuden leppymättömimmät viholliset ovat kirjankustantajat ja kirjankustantajat, jotka hyötyisivät kirjoista, jos niitä myytäisiin. Ja joskus hyötyvät, vaikka ovat tehneet parhaansa tuhotakseen niiden mahdollisuudet.

Siksi vastaan, kun joku kysyy, kuoleeko painettu kirja, katoaako romaani, onko kohta enää kunnon elokuvia, että turha pelätä. Hyvä teos on kuin ”kiertävä kivi” – se purjehtii vaikka omin avuin ylävirtaan alttiin ihmisen luokse ja kestää jääkaudet.


25 kommenttia:

  1. Kertaus on opintojen äiti, pitää paikkansa. Tarpeeksi hyvää asiaa ei toisteta turhan takia.
    Kiitollinen tästä sivustosta ja sillä olevasta linkistä, jonka linkitin omaan koneeseeni ja jonka sisällön tulen lukemaan tarkkaan. Varmaan toiseenkin kertaan. Kiitos Kemppiselle. KIITOS!

    VastaaPoista
  2. PS. Liisun kirjoitukseen:

    Tarkempi tutkimus osoitti, että linkki ei johda vain Orwelliin, vaan koko maailman kirjallisuus roikkuu sen varassa. Lukemista riittää vähintään viideksi vuodeksi, lukemisen tarkkuudesta ja mahdollisesta kertaamisesta johtuen ehkä kymmeneksikin vuodeksi. Kiitollisuus tämän linkin paljastamisesta nousee potenssiin 100, vähintäään!

    VastaaPoista
  3. "hyvän kirjallisuuden leppymättömimmät viholliset ovat kirjankustantajat ja kirjankustantajat, jotka hyötyisivät kirjoista, jos niitä myytäisiin. Ja joskus hyötyvät, vaikka ovat tehneet parhaansa tuhotakseen niiden mahdollisuudet."
    INB4 musiikkiteollisuus

    VastaaPoista
  4. Haglund tilaa hyökkäysvaunuja, Haglund sopii hävittajistä, Haglund puolustaa Dragsvikia, Haglund haluaa naisia armeijaan.

    Ensi viikolla Magnar Dahlen valitsee hiihtäjät, Magnar Dahlen johtaa suomalaisten taistelua idän laduilla.

    Kysymys on johtamisesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kamunen on tapansa mukaan aina niin kiinni Kemppisen postauksen aiheessa.

      Poista
  5. Ad Omnia - huterasti asiaan liittyen - sain äsken jännittävän linkin. Helsingin niemen ilmakuva 1943 ja pommitusten osumat 1944. Kiitos, Herkko!


    http://www.arcgis.com/home/webmap/viewer.html?webmap=3d61e2d7f2cc40a39438641b3bdcf3ef&extent=24.9216,60.1486,24.9797,60.1676

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan valloittava ja aikaa vievä linkki. IT-pattereiden bongailun lisäksi tarkastelen sukellusveneiden runsasta määrää kaijassa. Mikä onkaan tuo leveäperäinen 55-metrinen Skattan koillislaiturissa bunkraamassa ja torpedotäydennyksellä?

      Poista
    2. Milloin lienee kuva otettu? Tuskin pommituksen aikoihin kun merikin on sulana ja entäs lumen määrä? Taitaa olla naapurin sukellusveneitä...

      Poista

  6. Kävisikö orwellilaisesta maailmasta Stefan Ingves tänään New York Timesissä ? Tämä suomenruotsalainen Sverigesin keskuspankin johtaja puheenjohtaa myös Basel komiteaa. Tarkoitus on panna normi pankkien osakepääoman mitalle suhteessa pankin kokoon. Ennen se mitattiin suhteessa velkoihin ja muihin pankin kantamiin vastuisiin.

    Nyt ja jo vuodesta 1988 se on mitattu suhteessa pankin omaisuuksiin kuten velkasaamisiin ja interbanksaamisiin ja ennen kaikkea ostettuihin arvopaperiviritelmiin (öljyfutuurit,kauppakeskuksen jälleenmyynnistä näkymäarvio, hedgerahastosiivuihin…). Tämä muutos jota ei korjata, vaan rukataan, heijastaa luottolaitoksen viraltapanoa ja uudelleen keksimistä teknokraattisen eliitiin jalostamiseksi myös huippurikkaiksi.Pankkiirilla on vastapuolensa eikun myötäpuolensa,kanssarikastujansa reaalielinkeinoyhtiöissä.

    Pankki "ostaa" nuo viritelmät itse ostotapahtumassa luodulla lisärahalla joka ilmaantuu myyjän tilille. Pankki luo rahaa näin keinoin -ja rikkaita. Suomeksi asia on innovaatiosukupolvissa jo pari kolmekin edellä tajuntaamme, koska emmehän korrektiuttamme tiedä sitäkään kuinka vanhastaan raha syntyi velasta. Ja vähenee velkaa takaisin maksettaessa.

    Orwellilaisuutta neliöön olisi jos, -mikä mahdollista- olisikin ihan tarkoitus kutistaa kansanrahaa jotta tulisi vieläkin enemmän tilaa yksityisille, jollaisia muuten oli maailma väärällään ennen suvereenien valtioneuvostojen ilmaantumista kansanvallan laajetessa ja syvetessä.

    Tämä ihan rahan käsitteen uusiksipano vertautuisi kyllä pankkien riisumiseen arvoperistamisella eläkeyhtiöihin ja sijoitus/korkorahastoihin jotta tilaa pankkiomistajien/pankkiirien voluntääriselle rahan valmistamiselle uusiin siirtoihin, kuten tehtaat Kiinaan. --Raha on pyhää henkeä, teologiaa ja oikeusfilosofiaa ja poliisiotteita.Sori vaan jos kuulostaa oudolta.Lue ite.Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
  7. "Wiganin aallonmurtaja" jatkaa hyvin siitä, mihin Pariisissa ja Lontoossa päästään.

    Kuvista puheenollen: Katselin eilen kuvaa ensimmäisestä koepommista, missä 10 naulaa plutoniumia saatiin räjähtämään. Kuva on otettu 16 tuhannesosa sekuntia laukaisusta. Kuvassa on puolipallon muotoinen vaippa, joka peittää räjähdyspilven. Vaippa voi olla kuumuudessa plasmaksi muuttunutta ilmaa, joka käyttäytyy nesteen tavoin. Seuraavassa siunaamassa muodostuu sitten ydinrähdykselle tyypillinen sienipilvi, jollaisen kauneutta japanilaiset pääsivät ensimmäisinä ihailemaan.
    Kyseesä oli rauhaan pakottaminen, vakiintuneen selityksen mukaan.

    Selailijana Kunnaksen Ilkka

    VastaaPoista
  8. "Kirjallisen tyylin piirre, jota ei usein korosteta tässä yhteydessä, on rohkeus."

    Hän oli nähnyt ensin Totuuden ja sitten totuuden (Kataloniassa?) ja sitten uskalsi sanoa sen 1984 ja eläinten vallankumouksessa. Tämä totuus ei sinällään ollut uusi: vallankumous syö lapsensa sekä ehdoton valta turmelee ehdottomasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eläinten vallankumouksessa on vaikutteita Orwellin Katalonian kokemuksista. Kemppinen kirjoitti aiheesta, sekä kirjasta muutama kuukausi sitten.

      Orwell oli poikkeuksellinen ihminen, että hänellä oli kanttia tunnustaa oma naivi idealisminsa.

      Poista
  9. "minkä sortin sosialisti"

    Sallittanee kuitenkin valistunut veikkaus: arnarko-sosialisti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun Orwell oli koko aikuisikänsä sitä mieltä, että terveydenhuolto ja suurteollisuus pitää valtiollistaa, "anarko" ei häneen sovellu. Ihan toinen asia on, että hän sympatisoi monen anarkistikaverinsa joitakin käytännön toimia.

      vuorela, tampere

      Poista
  10. Kyllä oli taas vastaansanomatonta tekstiä! Täytyy yhtyä Liisuun. (Potenssiin 100 panisin kyllä vain 64. Se, kahden potenssina, on shakkilaudan kaikki mahdolliset siirrot. Noin teoriassa, ei tietenkään käytännössä!) Jos sanominen, siis tuo tekstin intonaatio tässä blogissa, tästä vielä paranisi, se alkaisi vaikuttaa keinotekoiselta. Kikkailulta.

    VastaaPoista
  11. "Mutta kirjallisuus on sama asia kuin (roomalainen) vesijohto, akvedukti. Se vuodattaa tuhat, kaksi tuhatta vuotta elämisen ehtoja yksilöille ja yhteisöille."

    Kertakaikkiaan laittamaton määritelmä hyvälle kirjallisuuden verrattuna halpahintaiseen viihteeseen.


    VastaaPoista
  12. "Orwell ei etene sen pidemmälle kuin huomauttamaan, että nuo näytelmät tuottavat mielihyvää tänäkin päivänä monenlaisille ihmisille käsittämättömän monissa maapallon kolkissa."
    ja jos kohta, käsittämättömän merkillisellä tavalla.
    olen nähnyt elokuvia joissei oikeastaan tapahdu paljon mitään mutta ne tuntuvat merkityksellisiltä - sisäisyydessä joku vastaa olemuksellaan tähän ulkoiseen.


    VastaaPoista
  13. Orwell on minulle niitä kirjoittajia joihin on aina pakko palata, vaikka henkisesti hänellä useinkin tuntuu olevan piikit ulospäin - panee miettimään mitä kaikkea hän on siellä sisäoppilaitoksen vapaaoppilaana saanut kokea sellaista mitä ei ole kertonut. Mutta common decency-sosialismi on mieltä lähellä.

    AW

    VastaaPoista
  14. Kiitos Kemppiselle esseiden hienoista käännöksistä. Itsekin ihmettelen, miten hyvin Orwell osaltaan kestää ajankulua niin hyvin. Juuri rohkeus tai käytännönläheinen kyky seistä omilla jaloillaan lienee osa kirjailijan viehätysvoimaa. Hänenhän pitäisi olla mahdollisimman nukkavieru, eikä niin elävä kuin teksti on. Ja jokainen teekupillista valmistava ja pubissa vieraileva voi hänen esseestään tarkistaa miten asioiden tulisi olla.

    VastaaPoista
  15. Orwellissa on se hieno ja huomattavalle osalle vasemmistoa harvinainen piirre, ettei hän ihaile ihmisten surmaamista keinona saavuttaa sosialistinen tai kommunistinen autuus. Marxista lähtien vasemmisto - Marxin luomus, vaikka "vasemmisto" oli jo Ranskan suuressa vallankumouksessa - on ihaillut Roberpierreä ja Yhteishyvän valiokunnan toimintaa, siis tyranniaa ja murhaamista. Neuvostoliiton aikoina Kustannusliike Progress julkaisi mm. mainitun vallankumousjohtajan elämäkerran suomeksi, eikä se ollut tyrannian selkeästi tuomitseva, tietenkään.

    Ranskan suurimmaksi mainittu vallankumous johti siihen, että kuninkaasta päästiin, mutta saatiin keisari - ja sitten taas kuningas. Tasavaltaa saatiin odottaa kauan, vaikka Napoleonin jälkeen maa olisi voinut tehdä Saksat Yhdysvaltojen esimerkin mukaisesti ja kääntyä aidosti demokraattiseksi. Ehkä Englannin vallankumoukset eivät koskaan ole kelvanneet vasemmistolle samalla tavalla esikuvallisiksi, koska siellä jätettiin kuningasvalta, vaikka valta otettiinkin, eikä kansanmiestä kotona ja kaukomailla riistänyt brittiläinen imperiumi kadonnut mihinkään sekään.

    Ranskan synnit aivan samat, mutta esikuva mikä esikuva. Kaukoidän kommunistijohtajat osasivat ranskaa, kuten Zhou En-lai, koska kävivät siellä opettelemassa sitä sosialismin ohessa, tai ranskalaiset olivat paikan päällä opettamassa, kuten Indokiinassa.

    VastaaPoista
  16. Asian vierestà, kirjoittamisesta nykyaikana ja copyrights, osittain hyvinkin mielenkiintoinen. http://manybooks.net/titles/doctorowother08content.html

    VastaaPoista
  17. Yrjö Ahmavaaran puoliunohdettu esseitä tästä ajasta sisältää mainion tutkielman Orwellista henkilönä ja totalitarismin kriitikkona. Yllätyin kuinka päteviä Ahmavaaran kirjoitukset vielä ovat. Hän nostaa esille orwellin suhteen Malcolm Muggeridgeen, jota ei ole tietääkseni käännetty suomeksi. Vaikuttaa hänkin moskovan talvi 1934 kirjoineen hyvin mielenkiintoisalta tapaukselta.

    VastaaPoista
  18. Minkähän sortin sosialisti tosiaankin! Anarko-sos. voi olla, mun nähdäkseni se G. O. vaan oli. Mikä se panee etsimään juuri sosialismin vivahteita, erityisesti?
    Epäilenpä että se on se sosiaalisuus, tyrskähti sellainen idea päähän että jospa se oli naivistinen sosialisti ? Vaikea laji, naivismi. Sellainen taideteos on monesti pirullisen harjoittelun ja ahkeroinnin tulos, eipä käy aliarvioitavaksi esimerkkinä (jälleen, koska on niin tomera ukkeli ja reilu jäbä!) M. Innanen. Mainostankohan mä nyt varmaan tarpeeksi mutta ne sudet on todella työn takana.
    Liikettä päättämättä, omaan tahtiin, saa suorittaa, eiks je, eräänlaisella Koivistolaisella filosofin lakilla kandee varautua kaikkeen muuhunkin nimen ja adjektiivin leipomukseen yhteen. Tai sitten mä vaan en pidä siitä että taiteilijan tarkoitus olisi politiikan termein kuvattavissa. Tietenkin se on. Mikä on monialaosaaja? Onko se kolmisanana kuten monitaidetaiteilija? Sellainen taiteltava timpurinmittako niillä on mallina ollut kun on kieltä krrhpthyi "innovoitu"? .. yhhyh ja piimää perään, pakko oli pestä suu saippualla.
    I.

    VastaaPoista
  19. 1.2.2014

    Maa meihin katsoi mut me maahan katsottiin.

    Yksiääninen Kunnaksen Ilkka

    VastaaPoista