Saksalaisperäinen Auto Bild, sen suomenkielinen versio,
perustuu varmaan huolelliseen markkinatutkimukseen. Erilaisten henkilöautojen
esittelyssä kiinnitetään suurta huomiota jarrulaippoihin, ei siis niiden
tehoon. Jos laipat on maalattu punaiseksi niin että ne tarkkaan katsoen erottaa
auton rönöttäessä parkissa, se tekee kuulemma kateellisiin suuren vaikutuksen.
Tätäkin tärkeämpiä ovat miehekkäät pakoäänet. Puhe on siis
pakosarjasta kantautuvista moottorinäänistä. Poikasina kiinnitimme
pyykkipojalla polkupyörän etupyörän pinnojen lähelle Klubi-askin kannen. Se
räpätti ajaessa niin hienosti. Nyt saman efektin voi ostaa oikealla rahalla.
Mietiskelen kovasti, ottaen huomioon uusimpien automallien
kehittyneen elektroniikan ja joissakin tapauksissa mainion
äänentoistojärjestelmän, miksi ei jo asenneta autoihin äänitettyjä murinoita ja
jyminöitä. Siinä voisi mennä täti-ihmisiltä huonot housuihin, kun
lihapainovammainen perheenisä jyräyttäisi Daytonan malliset käynnistysäänet
parkkipaikalta poistuakseen!
Televisio varmaan valehtelee. Sen vähän minkä olen nähnyt
Formuloita mieliohjelmaani urheiluruutua kuunnellessani, oikeiden rata-autojen
äänet ovat korvissani kumman samanlaisia kuin erilaisten kauko-ohjattavien
leikkiautojen ininät. Vaikutelmaa muuten tehostaa se optinen harha, etten minä
ainakaan osaa helposti käsittää hullun lailla rataa kiertäviä autoja oikean
kokoisiksi. Ne näyttävät pienoismalleilta. Tässä mielessä kaikki kunnia
laukkakilpailuille. Edelleen televisiossa nähtynä hevoset vaikuttavat eläimiltä
ja ratsastajat samoin.
Olen itsekin sitä mieltä, että kyllä lapsen on saatava
vaikka partapuukko ja kellosta viisari, mutta auto-, puukko- ja kelloasiat
tuovat silti mieleen ajatuksia.
Saman autolehden samassa numerossa on innostava vertailu.
Rinnakkain on kokeiltu samojen perusmallien tila-auto-, katumaasturi- ja
farmariversioita. Kirjoittajienkin mielestä yllättäen farmarit voittivat myös
käsiteltävyydessä, mukavuudessa ja mm. kuljetuskyvyssä.
Olen luullut, että SUVien vierastaminen on kaltaisteni
nirsoilijoitten ja hienostelijoiden luuloja. Itse sain niistä tarpeekseni
Kaliforniassa 1997. Ne olivat silloin tulleet siellä muotiin. Ajattelin vähän
ärtyneenä, että kai sitten Los Angelesissa tarvitaan eteviä ominaisuuksia
umpilumessa ajettaessa. Myöhemmin ymmärsin muun muassa kilpailevan Tekniikan
Maailman selostuksista, etteivät nämä katumaasturit ole välttämättä hyviä edes
lumessa eivätkä mökkiteillä päihitä menneen maailman Ladaa. Tai Mossea; isäni
väitti itse nähneensä, että poromiehet olivat kerrankin ajaneet Mossella Luirojärvelle.
Tiedä häntä sitten. Sinne on siis maantieltä matkaa kymmeniä kilometrejä ja
välissä on ikäviä soita ja harvinaislaatuisen hankala Tuiskukuru, jonka tosin
voi kiertää.
Kannattaa muuten olla Tekniikan Maailman tilaaja. En kyllä
ole varma, saavatko muutkin kuin tilaajat nauttia sen edun, että verkossa on
tarjolla tiivistelmiä lehden vanhoista ja hyvin vanhoista numeroista. Tämän
jutun kuvana on leike ”Kamerat” –yhteenvedosta. Altixin esittely herkisti.
Meillä oli sellainen. Isä kuvasi sillä paljon lapinkirjoihinsa – kuitenkin kiinteäobjektiivisella
mallilla, jossa linssi oli tarunomainen Zeissin Tessar, sotasaalista nääs,
tehdas. Kamera oli DDR:n tuotetta ja Zeissin tehtaat olivat tuon valtion
alueella.
Muuan aika kauan sitten televisiossa esitetty
dokumenttielokuva kertoi harppisaksan hienon teollisuuden surullisen lopun.
Muurien kaaduttua Praktikan tehdasta kaupiteltiin länteen. Ostajia ei
ilmaantunut, vaikka tehtaan mukana olisi tullut kuusi tuhatta kokenutta mummoa.
jotka kasasivat jopa kameran sulkimet käsin ja edustivat kaikessa Saksan
ylittämätöntä pienteollisuusperinnettä. Lännen ekonomistit nimittäin olivat
laskeneet, että käytössä olleilla tai fyysiset rajaehdot huomioon ottaen
käyttöön saatavilla keinoilla yhden kameran omakustannushinta nousisi selvästi
yli Mercedes Bentzin limousine –mallin myyntihinnan.
Tämän kirjoituksen tavanomaistakin sairaalloisemmin
menneisyydessä viipyilevä henki saattaa johtua eilisiltaisista pikku juhlista,
joista vielä kiitos isännälle. Tulimme Markku Jalavan kanssa siihen tulokseen,
että emme ehkä olleet koskaan oikeasti tavanneet. Niinkin voi käydä.
Minua kaksi vuoitta nuorempi Jalava on myynyt
kustannusliikkeensä. Etenkin sarjakuvia hän julkaisi siis vuodesta 1982.
Arvostan suuresti hänen toimintaansa ja julkaisujaan.
Kun siinä oli paikalla kolmaskin samanlainen, langeta
rojahdimme tietenkin muistelemaan varhaisia kokemuksiamme sarjakuvista ja
erilaisista lukemistoista. Meistä kenelläkään ei ollut ollut sen vertaa
kotikuria, että olisi katsottu, mitä kakarat lukevat. Jännityslukemistoa ja
Seikkailukertomuksia. Jälleen mietin, mikä esti minua antautumasta Jerry
Cottonin ihailijaksi. Ehkä se oli ikäkausikysymys. Minä olin mennyt vähän liian
nuorena kouluun ja suunnistauduin monissa asioissa hiukan vanhemman polven
valopäiden mukaan. Nämä todelliset suurten ikäluokkien lapset, kuten Jalava,
saivat luultavasti olla enimmäkseen rauhassa sekä kotona että koulussa. Heitä
oli niin paljon, ettei kukaan olisi ehtinytkään heidän peräänsä, varsinkin kun
oli rakennettava jälleen kokonainen valtio.
Jerry Cottonin ihailija yli muiden, Mauri Kunnas, saapasteli
hänkin taannoin vastaan ja oli oma itsensä. Meillä vanhemman polven miehillä
taitaa olla se äideiltä peritty ominaisuus, että mielestämme ihmisen ei ole
syytä olla ollakseen.
En osaisi kääntää tuota vieraalle kielelle. Olla ollakseen
ei ole teeskentelyä eikä pelkkää mahtipontta vaan jotain sellaista korostettua
omanarvontuntoa, joka toistenkin tulisi ottaa huomioon. Sitä oli ennen maailman
väärällään ihmisiä, jotka vaativat itselleen jonkinlaisia palvontamenoja,
vaikka olisi kuinka äkkipäätä tavattu. Ja oli niitäkin, jotka varsinkin hiukan
juotuaan tiristivät itkua kuuluisuuden kiroista, osallistuttuaan
keskinkertaisella menestyksellä esimerkiksi iskelmälaulukilpailuun
nuorisoseuran talolla.
Kuvassa oleva Super Dollina II on minulla kaapissa. Kaapista ulos otettuna kuvanottokelpoinen. Valitettavasti en näytön suurentamisesta huolimatta saanut selvää hinnasta. Halvemmasta päästä vertailukohteista näytti kuitenkin olevan.
VastaaPoistaMitä taas tulee punaisiin jarrulaippoihin, kyseessä ovat varmaankin jarrusatulat, joissa olevat jarrupalat hillitsevät vauhtia puristamalla jarrulevyjä. Punaisiksi maalatuissa jarrulevyissä/laipoissa(?) ei väri kauaa kestäisi.
Super Dollina 19.500 Smk - vrt. kallein Exacta ja Zeiss Contax n. 60 000 Smk. Alitssa Altix 13.500 Smk.
PoistaRahan arvokertoimella 10 000 markkaa vuonna 1954 = 318 euroa 2012.
Jukka hyvä, tiedän että kääntäminen on aina vaikeaa. Jopa ranskalaisetkin sen ymmärtävät- Le Monden artikkeli "myötähäpeä" on todella lukemisen arvoinen. Sen löytää osoitteesta: http://www.lemonde.fr/le-magazine/article/2013/12/06/myotahapea_3525721_1616923.html
VastaaPoistaHienoja lukuhetkiä!
Kyllä se Zeissin tehdas on ollut siellä Jenassa kautta aikojen. Ei se mitään sotasaalista ollut. Alueella on puhdasta hiekkaa, joka sopii oikein hyvin optisen lasin valmistamiseen. Länsipuolella perustettiin uusi Zeiss ja vanhaa puolta alettiin nimittää VEB Zeiss Jena -nimellä. Mallinimistä oli jotain kiistaa yhtiöiden välillä. Ryssarna ottivat kojeet ja laitteet itävyöhykkeeltä ja veivät ne ruostumaan johonkin ratapihalle vuosiksi heti sodan jälkeen. Säästyneellä rojulla tehtiin ryssarnas Kiev- ja Fed-kameroita. Taustalla noissa Contax ja Leica.
VastaaPoistaEsittelin sen erittäin laajan oikeusjutun, jossa oli kysymys yrityksistä VEB Carl Zeiss Jena ja Carl Zeiss GmbH Mainz. Kävi ilmi että Zeissin yrityshistoria oli erikoislaatuisen mielenkiintoinen. Firma oli osavaltion hallinnoima säätiö. Työväen suojelussa se oli edelläkävijä.
PoistaToisen maailmansodan jälkeen insinöörit ja patenttikirjat siirtyivät amerikkalaisten perässä länsivyöhykkeelle Mainziin.
Suomessakin ratkaistun oikeusjutun aiheena oli Zeissin suuri keksintö Schottglass, kuumuutta kestävä laboratoriolasi, jonka moni suomalainenkin sukupolvi muistaa - tuttipulloista.
Ja myrskylyhdyn laseista.
PoistaIH
Vanhempieni sukupolvi kutsui kuumuutta kestävää lasia jenalasiksi.
PoistaAW
No niin, nyt on Blogisti taas päässyt teemaan, jota hän jotenkuten hallitsee! Malttaisi nyt vain pysytellä näissä!
VastaaPoistaAutolla ajaminen on sitä että ajaa autoa. Arvostan ammattiautoilijoita. Minulla oli aikoinaan ABCE ajokortti; sillä sai ajaa linja-autoakin, jos se oli tyhjä. Mutta hölmöähän on ajaa linja-autolla pysäkkien ohi jossa matkustajat heiluttelevat käsiään kuin tuuliviirit... Niinpä en niin tehnytkään, vaan ajoin kuorma-autoa Tampereella. Jakelin tavaroita eri paikkoihin, olin jakeluautonkuljettaja. Vanha Bedford oli mun ratsuni; se oli kiva ja talvisin se aina vähän aikaa yskii ennen kun lähti käyntiin; mutta ei siinä ollut edes rattitehostinta... ts., jos halusi kääntää etupyörät toisesta ääriasennosta toiseen ääriasentoon, sai rattia vääntää noin 7 kertaa ympäri. (Sallinette lievän liioittelun?) - No, aika norsu se liikenteessä kumminkin oli, ja Tampere on kapealle kannakselle rakennettu kaupunki, se täytyy myöntää. Perjantailiikenne oli pahinta... mutta kyllä henkilöautot - kun tunki jonkun kolmion takaa pääväylälle - yl. pysähtyivät, eivät halunneet jäädä alle. (Nyrkkiä joskus kuskit heiluttelivat mutta mitäs siitä. Siinäpä heiluttelivat.) Pahempia paikkoja olivat takapihat, esim. Keskussairaalan lastauslaiturille piti pakittaa erittäin monimutkaisten kommerverkkien kautta (ja aina yks SAATANAN Porsche, ylilääkärin kuulema, oli parkkeerattu poikittain sille tielle... kyllä monta kertaa teki mieli vähän RAAPAISTA sitä siinä ohi mennessä... mutta (huokailee itekseen) kristillinen moraali voitti ja sitä vaan vekslas ja vekslas autoo ettei vaan osuis siihen... Lastina minulla nimittäin oli naudan- ja sianpuolikkaita ja noin 40 kilogrammaa painavia makkaralaatikoita; ei niitä viitsinyt (tai ei jaksanut) kaukaa kannella, kylä täyty päästä lastauslaiturille! - Näin oli.
VastaaPoistaPs. Siks mää tykään näistä formula-ajajista. Ne osaa käsitellä autoa. Kyl sen näkee kun toinen ajaa jonkun shikaanin 4 sekunnin sadasosaa nopeammin kuin toinen, että paremmat ajolinjat sillä, on. (Eikä oo kenenkään p-leen porshcea tien tukkona.)
Saanko palata vielä eiliseen anarkismiin ?
VastaaPoistaOletetaan, että on eduskuntavaalit. Kansa osoittaa innostuksensa OTTAA KANTAA, mutta yksikään ehdokas ei saisi yhtään ääntä. Siis tyhjät laput. Ehdokkaat eivät saisi luottamusta.
Mitä siitä seuraisi ? Uudet vaalit ? Ja jos taas kävisi samoin, mitä sitten ?
Olisiko se anarkiaa äänestäjien taholta ?
Mitä laki sanoo asiasta ? Tulisiko virkamieshallitus ? Kuinka kauan meno voisi jatkua ?
Työpaikkalounaalla hetken tyhminä "kyselimme", kunnes velvollisuudet kutsuivat.
Tästä aiheestahan on Jose Saramago kirjoittanut teoksen nimeltä Kertomus näkevistä. Yhden kaupungin asukkaista valtaenemmistö jätti tyhjän lipun uurnaan. Hallitusherroja ja naisia vilutti t-viivan kanssa.
Poistatän ätän
Poistaihq
Kyllä Punaiset on kivat siivissä meinaan jarrulaipat .olla.
VastaaPoistaKarmee kun on hirvee. Ja peuraa.
Ei nyt ihan joka paikkaan tarttis tunkaa, häirittee. Munkaan. Mut enmä sitä pahana pidä jos nyt yks porche siinä rRutsahti syrjempään ja virkamiesporukkahan on miettimisaikahallitus vaan. Kun syö Kemppisen mukaan anti-ikävyyksiä saa tilalle töitä makkaratehtaalta, eh bien, siksi varokaas Pystykorvaa jolla on ukko-pekka. (se on se asenne)
IH
Minuun on tehnyt suuren vaikutuksen näkemäni TV-dokumentit ja lukemani lehtijutut siitä, että ainakin saksalaiset ns. premium-autot todella suunnitellaan myös äänten osalta:
VastaaPoistaäijäraadeille (naisia en kuvissa nähnyt) esiteltiin arvioitavaksi erilaisia oven kuinnilyöntiääniä ym joihin voitiin kuulemma helposti vaikuttaa tiivisteiden, saranoiden ym suunnittelulla
"Olla ollakseen" ei käänny ehkä siksi, että se on nimi lokerolle; luulen että Suomessakin se eri-ikäisille ja -taustaisille tuo mieleen erilaisia käyttäytymispiirteitä.
VastaaPoistaMm, ei se ole helppo, ei... Tai voihan olla että se johtuu siitä että olen "siinä iässä".
VastaaPoistaOnhan pompöösi.
VastaaPoistaIH
Kiitos! Quinn A. The Secret of St. Vittoria. Sehr prima.
VastaaPoistaEihän pömpöösi tarkoita edes kovin lähelle samaa kuin olla ollakseen. Beish?
VastaaPoista