19. marraskuuta 2013

Tilannekomiikka





Huumori on haudanvakava asia. Kaksi kuuluisaa kirjasotaa, Haanpään ”Kenttä ja kasarmi” ja Salaman ”Juhannustanssit” koskivat väitettyä rienaavuutta. Tuo sana tarkoittaa samaa kuin pilkka, etenkin pyhinä pidettyjen arvojen pilkka. Edellinen kohdistui armeijaan, jälkimmäinen Jeesukseen. Salaman yhteydessä puhutaan ”jumalanpilkasta”, mutta se on historiallisesti eri käsite. Se on hyvin lähellä jumalan kieltämistä ja on siis osittain kotoisin 1700-luvun valistusajattelusta, joka sitten sisältääkin hyviä näytteitä Jumalan ja hänen pyhien sanojensa häpäisemisestä.

Haanpään yhteydessä tämä huumori helposti unohtuu. Kun kirjan lukee, näkee. Jopa tarina Ilmajoen miehestä eli suurniskurista, joka sieppaa rääkkääjänsä syliotteeseen ja kiskaisee tämän kuolemaan räjähdyspanoksen päällä, on karmeaa huumoria. Selviä vitsejä on paljon, esimerkiksi jänisvainaja, jonka kaulaan ripustetaan lappu ”kelpaa palvelukseen”.

Salaman oikeudessa ruodittu mutta ruotoiseksi todettu jakso on pilasaarna. Lähin ja hyvä esimerkki on Laurin saarna Hiidenkivellä ”Seitsemässä veljeksessä”.

”Pila” ja ”kepponen” tarkoittavat koomisen tilanteen luomista. Amerikkalaiselle termille ”practical joke” eli toiminnaksi siirretyn vitsin käsitteelle ei ole keksitty hyvää käännöstä. Sinne päin on ”koninleikki”. On ihmisiä, joiden mielestä on tavattoman huvittavaa kusta toisen kenkään. Muinaisessa asevelvollisarmeijassa harrastettiin vesipetejä tai vaarattomammin omintakeisia lakanan taitoksia.

Minulle on ikävä muisto, kun erästä naapurin poikaa piestiin tanssipaikan rannassa lepikossa. Lyötävä kiljui: ”Se oli vitsi!” Hän oli tunnettu ällin puutteesta. Jos hän kuuli, että on huvittavaa irrottaa ruuveja polkupyörän etuhaarukasta, hän kiirehti tekemään sen arvostetun, proteesilla liikkuvan kansakoulunopettajan pyörälle ajatellen, että olisi kovasti hauskaa, jos tämä suistuisi vesiojaan.

Tekniikan ylioppilaita on joskus epäilty sielullisen avaruuden puutteesta, varmasti aiheetta. ”Tempaus” tai ”jäynä” ovat hullunkuristen tilanteiden rakentamista. Aina ensimmäisenä mieleen tulee se Paavo Nurmen pienoispatsas, jonka teekkarisukulaiset sujauttivat pintaan nostettuun muinaislaivaan, latinankielisellä kirjoituksella varustettuna.

Tahatonta komiikkaa koettiin entisen työpaikkani Lappeenrannan teknillisen korkeakoulun ensimmäisessä tohtorinpromootiossa. Mukana ollut kertoo juhlakulkueesta, johon liittyi myös silloin jo harvinainen mustalaiskuorma eli seurue hevoskyydissä liikkuvia romaneja. Väitteen mukaan he olisivat tulleet mukaan Lappeen kirkkoon.

Jos tarkoituksena on, kuten näyttäisi, osoittaa pönötyksen suhteellisuus, siitä ei kyllä ole pahaa sanottavaa.

Suomalaisen tilannekomiikan suuri nimi Agapetus (Yrjö Soini) loi aineistoa myös elokuvalle. Aivan oikein hän ymmärsi, että on tavattoman hauskaa, kun joku hukkaa housunsa. Housuton joutuu hiiviskelemään nurkissa, eikä kutkuttavia käänteitä puutu. Vieläkään tuota ei voisi tehdä käyttäen naista sankarina, varsinkaan nuorta ja nättiä. Erotiikka on arvo, josta ei vitsailla.

Housu-teemasta Vaasan Jaakkoo kirjoitti erinomaisen pakinan. Lukkari siinä tuo sukulaisista saamaansa mehiläisparvea paperipussissa kotiin ryhtyäkseen hunajan tuottajaksi, mutta pussi päätyy housuntaskuun ja junan vessan ikkunasta hätääntyneesti pudistellut housut Alavuden rautatieaseman ratapölkkypinoon. Loppu on arvattavissa. Ei kai lukkarin olisi vieläkään hauska palata kotipaikkakunnalle pitkissä kalsareissa. Tarkemmin ajatellen en itsekään viihtyisi vastaavassa tilanteessa. Tosin olen kuullut eräästä närväpäästä, joka joutui juovuksissa housunsa hukattuaan aamuruuhkan sekaan lähes kelteisillään ja keksi heittäytyä urheilumieheksi. Pelkissä kalsareissa ponnahteleva pinkoja käy lenkkeilijästä.

Vielä on mainittava hyvän tilannekomiikan harvinainen ja vaativa muoto. Tietysti on huvittavaa, että joku liukastuu jäällä ja rikkoo viinapullonsa. Omituisen kommelluksen kasvaminen tähtitieteellisiin mittoihin tuo katsojalle huimaavan tuonpuoleisen tunteen. Paraatiesimerkki on jutun kuvan Ohukaisen ja Paksukaisen ”Vuosisadan taistelu” (Battle of the Century). Laurel ja Hardy olivat puutenkin kiinnostuneita housuista. Ehkä Laurel oli tuonut mukanaan revyyteatterin pelle-perinteen, jonka jotkut lukijat muistavat Suomen teeveen Sirkuspelle Hermannista. Varhainen ja hauska pätkä kertoo Laurelin esittämän Phil-serkun saapumisesta skottina kiltiin pukeutuneena kunnon Los Angelesiin. Phil on vielä kova säntäämään naisväen perään Laurelin kuuluisalla laukka-askeleella.

Vuosisadan taistelussa herrat potkivat ensin toisiaan pohkeeseen ja pian koko kaduntäysi miehiä on täydessä potkimisen puuhassa, eikä poliisikaan säästy. Upean näyttelijäntyön vuoksi katsoja on jo vedet silmissä, kun tapahtuu jotain odottamatonta. Anarkia ei lopukaan. Kuvaan kurvaa pakettiauto, jonka hämmästelevä kuljettaja menee avaamaan auton takaovet. Kuormana on, mitä muutakaan, kermaleivoksia.

Tuosta seuraava kermakakkujen sota on luultavasti antanut esimerkin eräille kansalaistottelemattomuuden ilmiöille ja itse farssijakso on aivan selvästi innoittanut suuresti Mad-lehden kultakauden eli 1950-luvun piirtäjiä. Jos joku haluaa pilata vitsin miettimällä kesken kaiken syvällisiä, onhan tuo myös kilpavarustelun ja väkivallan eskaloitumisen suuri esimerkki. Opetukseksi siitä ei taida olla, koska tiettävästi entisen ajan omantunnonarat eli aseistakieltäytyjät nauroivat sille yhtä villisti kuin keltaisia hampaitaan väläyttelevät taistelukoululaiset.

Ehkä se sitten on yhteiskunnan toimintojen syvä kuvaus, että näytetään yksityiskohtaisesti, miten vahinko pannaan kiertämään.




22 kommenttia:

  1. Kiipeänpä puuhun pohtimaan, mikä olisi ajassamme rienaavuutta. Tulen sitten kertomaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. «... mikä olisi ajassamme rienaavuutta. »
      Hmmm ..
      Tiedeuskon vastausten kyseenalaistaminen, samoin kai seksuaalisuus siinä suhteessa jos kiistää sen ylimaallisen merkityksen elämässä yleensä ... koht´ alkaa murikkaa viuhua ilmassa.

      Poista
  2. Ajassamme rienaavaa on kertoa suorassa TV-ohjelmassa varoittamatta, että en ole harrastanut, en harrasta enkä tule harrastamaan seksiä kenenkään kanssa ja nautin tästä niin, että suosittelen seksittömyyttä kaikille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. aivan kauhea ajatus että `tä ?!!
      oots sä vähä jne.

      Poista
  3. "Vieläkään tuota ei voisi tehdä käyttäen naista sankarina, varsinkaan nuorta ja nättiä. Erotiikka on arvo, josta ei vitsailla."

    Tämä muuten on niitä asioita, jotka todistavat sen, että feministit ovat oikeassa ja sukupuolten tasa-arvo on yhäkin suurelta osin vain pintakiiltoa. Kun mies hukkaa housunsa, se on komiikkaa. Kun nainen hukkaa housunsa, se on erotiikkaa. (Tähän liittyy feministisen teorian käsite "male gaze".)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaiken lisäksi se ei ole vain erotiikkaa, se on nykymuotia! Nuoret naisethan pukeutuvat nykyjään nätteihin värikkäisiin kalsareihin, anteeksi, legginsseihin!

      Poista
    2. Joo, ja ennen piti raottaa pikkuhousuja että näki pyllyn ja nyt pitää raottaa pyllyä että näkisi pikkuhousut.

      Poista
    3. Tällaiset asiat ovat syvemmällä kuin pelkässä "erotiikassa". Melkein voisi yksitään osoittaa meitä miehiä päin syyttävän sormensa sillä ns. sivistyskään ei meistä ole kyennyt karkottamaan luolamiehen käyttäytymisluonnetta.

      Riisu mies julkisesti munasilleen niin saat nuijan hetkeksi kourasta kirpoamaan. Jos riisut naisen, hän on ilman muuta miesten seksuaalista omaisuutta ja hyväksikäytön uhri, ainakin ajatuksissamme.

      Erotiikka, vitsillä tai ilman, on menettänyt arvonsa jos kohta sitä koskaan oikeasti on kerennyt ollakaan väkivallan ja hyväksikäytön kulttuureissamme.

      Kaiken lukemani sekä myös näkemäni perusteella naisen seksuaalinen historia kauttaaltaan on väkivaltainen. Naisen ainoa keino edes yrittää välttyä siltä on peittää itsensä kaikin mahdollisin tavoin. Tätä käyttävät myös kulttuurit, joissa nainen miehen toimesta peitetään siksi, että hän on jonkun omaisuutta eikä häneen saa kukaan muu mies edes katsettaan luoda.

      "Nykymuoti", mitä sekin on? Kumman sukupuolen edustajat ovat enemmistönä naisten vaatesuunnittelijoina (minulla ei ole hajuakaan, mutta epäilen, että miessukupuoli)?

      Kuka suunnitteli legginssit? Vai ovatko ne vain siksi yleistyneet, että suunnittelija on ollut nainen joka on itse ihastunut niiden mukavuuteen ajattelematta lainkaan, että me miehet tietenkään emme niitä edes huomaa vaan näemme naisen paikat niiden lävitse ja halumme ja kalumme sanoo loput?

      Mies kun laittaa ihonmyötäiset (siis tällainen persjalkainen suomalainen uroos) asusteet päällensä, niin eivät naiset ihankaan varmasti sellaisen ilmestyksen katselemisesta eroottisia värähtelyjä inhonvärähtelyjen alta itsessään erota.

      Poista
  4. Naiset kourivat usein miesartisteja lavalla ja siitä ei nouse mitään kohua. Monet suomalaiset miesartistit ovat avautuneet asiasta. Joku aika sitten tuli telkkarista dokumentti Bon Jovi yhtyeestä ja siinä joku nainen hyppäsi lavalle kesken konsertin ja suuteli väkisin Bon Jovia, suoraan suulle. Nainen ohjattiin ystävällisesti takaisin yleisön joukkoon ja konsertti jatkui kuin mitään ei olisi tapahtunut. Ajatelkaapa jos joku mies nousisi lavalle ja suutelisi väkisin vaikkapa Lady Gagaa. Hänet heitettäisiin välittömästi ulos konserttisalista ja saattaisipa saada vielä syytteen päällekarkaamisesta. Ja lehdissä olisi isot lööpit seuraavana päivänä. Skandaalihan se olisi. Tämäkö on sitä miesten ja naisten tasa-arvoa? Kysympä vaan.

    VastaaPoista
  5. Revi nyt sitten tästä huumoria, perkele!

    VastaaPoista
  6. Kemppinen kirjoitti: "'Tempaus' tai 'jäynä' ovat hullunkuristen tilanteiden rakentamista."

    Huomaa, että Arvon professorin (EVP) tausta ei ole teekkarin :-) Jäynän tarkoitus toki on nimenomaisesti hullunkuristen tilanteiden rakentaminen, mutta tempauksen tarkoitus on himpun toinen, esimerkiksi kerätä rahaa Teekkarikylän rakentamiseen tai ratikan edistämiseen:
    http://teekkari.fi/fi/vapaalla/perinteet/tempaukset

    Ystävällisin terveisin,
    Kari

    VastaaPoista
  7. Mikä tekee Ohukaisen ja Paksukaisen tarinoista paitsi hillitöntä farssia myös suurta huumoria? Väitän: ihanteen ja todellisuuden ristiriita. Ihanne tässä: vankkumaton pyrkimys arvokkuuteen.

    Miksi pidämme heistä niin paljon? Vaikka kaikki menee pieleen, kaverusten ystävyys ei horju.

    Laurelin ja Hardyn elokuvissa oli 1920-luvulla unelmatiimi: Hal Roach, Leo McCarey, Clyde Bruckman ja (silloin vielä vain kuvaajana) George Stevens.

    Elokuvafarssin kulta-aika oli alkanut 20 vuotta aikaisemmin Ranskassa ja Italiassa, joissa jo kehitettiin huippuunsa "perish utterly" -idea: kun koomikko päästetään irti, "maailma kaatuu". Mack Sennett jatkoi samoilla linjoilla, ja Al Christie perusti hienostuneemman tilannekomiikan linjan amerikkalaiseen elokuvaan, mutta Hal Roachin studio oli varmaan elokuvakomedian kaikkien aikojen hienoin talli, "the lot of fun", 1920-luvun lopulla. Laurel ja Hardy olivat soolotaiteilijoina veteraaneja, mutta vasta silloin kaikki meni nappiin.

    VastaaPoista
  8. Peesaan Antti Alasta. Laurelin & Hardyn tuotanto muodostaa elokuvahistorian merkittävimmän kokonaisesityksen ystävyydestä. Vaikka yksi on tonttu ja toinenkin melko pauno, yhdessä voidaan silti selvitä, toisinaan jopa väliaikaisesti menestyä. Tuosta Alasen mainitsemasta unelmatiimistä raakkaisin pois vain tuottaja Roachin, joka kaiken luetun perusteella oli aika lailla nimensä veroinen.

    Alaselle myös kysymys: eikö olisi aika nähdä arkiston teatterissa Orionissa kunnon laaja L&H-sarja, eikä niin, että aina poimitaan vain ne muutamat varmat tärpit, tyyliin Big Business, Sons of the Desert, jne. Sekin jurppii, kun ne vielä varmuuden vuoksi esitetään aina jossakin riivatun lastenelokuvien sarjassa. Eivät ne ole mitään lastenelokuvia! Sopivat kyllä lapsillekin, mutta ei ne mitenkään tieten tahtoen imeväisille ole tehty!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Henry, hyvä idea! Mutta sellaista naurua ei kuule missään kun paljon lapsia sisältävälle yleisölle näytetään Ohukaisen ja Paksukaisen Vapaus.

      Poista
  9. Kemppinen ei mainitse nimeltä tätä komedian alalajia: slapstick. Nimi viittaa siis siihen, kuinka hauskaa se onkaan kun toinen lyö toista kepillä.

    VastaaPoista
  10. Salaman pilasaarnasta osottautuu profetiaksi savolaiseuropoliitikkojen Brysselin valloituksesta , kun sen roolittaa uudelleen. Hiltunen - Rehn, Pietari - Mooses jne.

    VastaaPoista
  11. Minulla on joku psyykkinen vamma joka saa tilannekomediat ja Chaplinin elokuvat tuntumaan yleensä jotenkin pelottavilta ja ahdistavilta. Jostain syystä Tati ei aiheuta vastaavaa, eikä juuri tuo mainittu Dickenskään, varsinkaan uudelleen luettuna.

    Unkarista Englantiin emigroitunut George Mikes määritteli saksalaisen huumorin humalaiseksi mieheksi joka yrittää pysyä lyhtypylvään avulla pystyssä ja oksentaa hattuunsa. Kaikki tilannekomiikka ilmeisesti sisältää jossain määrin tämän elementin.

    VastaaPoista
  12. Veikko Huovinen kertoi joskus pitävänsä suuresti Chaplinista mutta ei voinut sietää Marxin veljeksiä. Ihmettelin kovin lausontoaan. Groucho ja kumpp. herättävät ihmisessä anarkistin mitä kauneimmalla tavalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Joka kerta Marx-filmiä katsoessani päätän, että tällä kertaa en naura, koska heidän vitsinsä ovat lapsellisia, tökeröjä ja surkeita - mutta niinpä vain Harpon toilailua pari minuuttia seurattuani nauran hillittömästi. Hän panee pönottäjiä niin halvalla, ettei voi kuin nauraa.

      Poista
  13. Eikö practical joken käännös usein ole "jäynä"?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua on jäänyt kalvamaan suuri uteliaisuus kun en tiedä, miltä näytti se Von Streber-suvun vaakuna jonka teekkarit aikanaan kiinnittivät huomaamatta Ritarihuoneen seinälle joukon jatkoksi, ainakin jonkin Jouni Lompolon jutun mukaan.

      Poista