16. marraskuuta 2013

Ei muistelmia



Yksikään kustantaja ei ole inahtanutkaan, että kirjoittaisin muistelmat. Se todistaa hyvää kustantajista. Kukaan ei ole liioin ehdottanut, että ylimalkaan kirjoittaisin jotain. Päinvastoin on ehdotettu, että olisin kirjoittamatta. Siihen en ole suostunut.

Kun minulla on käsillä valtavasti muistiinpanoja ja julkaistuja kirjoituksia 56 vuoden ajalta, tiedän varmasti, että muistiin ei voi luottaa. Valitettavasti muistiinpanoihin ei liioin voi luottaa.

Muisti saattaa olla psykiatrinen asia. Muistiinpanojen käsittämiseen tarvitaan kirjallisuudentutkimuksen välineitä.

Muistikuvat vainoavat ja kannattelevat ihmistä, juuri kuten sanotaan. Muistikuvien pyyhkiytyminen osittain tai kokonaan on suojaava mekanismi.

Mutta arpi ei ole sama asia kuin terve kudos. Muistikuvat ovat arpia.

Muistiin kirjoittaminen on outo tapa. Muistiinpanojen tekijä on rikollinen, sellainen kuin minä. Ihmisellä ei ole sen vertaa ymmärrystä, että arvaisi jäävänsä kiinni väärentäjänä. Heti kun kirjoitan ”eilen kävin kaupassa”, keskusrikospoliisi valpastuu. Miksi mainitaan eilinen? Valvontakameroiden mukaan kertoja kävi kaupassa myös toissa päivänä. Mitä hän piilottelee? Mikä aihe hänellä on salata edellinen käyntinsä? Mitähän sieltä hyllystä päätyi taskuun? Vai luuliko kertoja onnistuvansa tapaamaan vieraan valtion asiamiehen huomaamattomasti kalatiskin katveessa?

Tämä kirjoitus on ennakkovaroitus kommentoijille.  Lähes kauttaaltaan anonyymit kirjoituksenne näyttävät päätyvän Kokoelmaan.

Tiedottamisen aika ei ole vielä. Keskustelua on kuitenkin käyty. Etenkin Kansalliskirjaston suunnasta on ilmaistu mielenkiintoa kaikkien kirjoitusten – ja valokuvien – säilyttämiseen omana kokoelmanaan. Digitaaliset kokoelmat tekevät vasta tuloaan. Kansalliskirjastolla on vapaakappaleet kaikesta, mitä Suomessa julkaistaan. Tiettävästi digitaalisen aineiston käyttäminen on vaikeaa, ja rajoituksia on paljon.

Tätä olemme pohtineet kymmenen vuotta tai enemmän.

En sano enkä vihjaa, että oma aineistoni olisi säilyttämisen arvoista sisältönsä vuoksi. Erikoinen se on siksi, että se on litteroitu ja täydellinen, vuodesta 1958. Painettuja kirjoituksia on kolmisen tuhatta, paikallislehdistä valtakunnalliseen mediaan. Ja radio-ohjelmia on.

Jos tuohon lisäisi isäni ja äitini kokoelmat, joiden hallinnoimisesta olen sopinut sisarusteni kanssa, pelkästään järjestettyjä kirjeitä ja kortteja on yli kahdeksan tuhatta, vuodesta 1936.

Muistijulkaisuissa on se ongelma, ettei moni niitä lue. Toimitettuina ne eivät edes ole ongelmattomia lähteitä tutkimuksiin. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura on julkaissut huomattavan paljon memoraatteja, muistelmakilpailujen tuloksia. Siellä on mielestäni läkähdyttävän kiinnostavaa – ja hauskaa aineistoa. Aiheena on ollut usein työ, miehen työt, naisen työt. Mutta taas – ihminen joka osallistuu näihin keräyksiin ja tuottaa kiinnostavaa aineistoa, on kummallinen. Onko hänen muistamansa tyypillinen vai epätyypillinen, sitä jää arvailemaan.

Mielestäni nämä kirjoitukset ja dokumentit ovat eräänlaista yhteiskunnan hometta.

Home saattaa olla erinomainen merkitsijä. Onko jonkun mielestä yhdentekevää, leviääkö home asuntojen ja laitosten rakenteissa ja aiheuttaako se sienimyrkyillään terveydellistä vahinkoa?

Haluan korostaa tutkimusta muodikkaan ”innovaation” sijasta. Kävin hiljan läpi maailmanpankin keräämät tilastot. Meillä on Suomessa tutkimushenkilökuntaa nähtävästi eniten maailmassa prosentteina väkiluvusta. Luullakseni tutkimuksen taso on hyvä. Ilmapiiri puolestaan on vihamielinen. Tutkijoilta vaaditaan tuloksia. Vaatijat eivät tiedä tai eivät välitä siitä, että soveltavaa tutkimusta edeltää perustutkimus. Kun esimerkkimme viittaa homevaurioitten löytämiseen ja korjaamiseen, yksi ongelma on tiedon niukkuus. Sieniä yleisesti ja mikrosieniä erityisesti on tunnistettu aika vähän – kunnes aivan viime aikoina tapahtui muutos. Myös yksisoluisia ja rakenteeltaan erikoisia eliöitä, kuten puiden, kasvien, sienten, levien ja bakteerien ”yhtiöitä” (sellaisia ovat useat jäkälät) lähestytään nyt tarmokkaasti niiden perinnöllisten ominaisuuksien eli lähinnä DNA:n kautta.

Tilanne näyttää heilahtaneen aivan hurjasti viimeksi kuluneiden kymmenen vuoden aikana. Perustutkimuksen keräämän tiedon avulla saamme ehkä valaistusta kysymykseen, mitä on huono rakentaminen. Toistaiseksi vastaukset ovat olleet jokseenkin käyttökelvottomia. Ainakin media sivuuttaa sen, että talot ovat kautta aikojen homehtuneet ja lahonneet.

Tällaista kiertotietä päädyn perustelemaan itselleni ja teille, että tutkimukselle ehkä hyödyllisen aineiston kerääminen ja liputtaminen ja laputtaminen tuntuu paljon mielekkäämmältä työltä kuin muistelmien valehteleminen. Onko aineisto edustavaa, sen näkee vasta tutkimalla. Jos järjestely on hyvä, toiset voivat tutkia. Jos aineisto on levällään, kukaan ei saa siitä selvää.

16 kommenttia:

  1. Tulipa mieleen tällä viikolla. Jos oikeudessa esittää väitteen: Nainen X ehdotti sukupuolinussintaa vuonna Y, niin voiko mies Z esittää esimerkiksi mahdollisen päiväkirjan merkinnän tuolta päivältä? Kysymys on siis päiväkirjamerkinnän oikeusvoimasta. Ja mikä on yleensä blogistin mainitsemien "kokoelmien" totuudellisuusarvo, merkintöjähän tehdään oman mielen mukaan ja valikoiden.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri luin Tuomari Tolvasen näkemyksen, jonka mukaan käytäntö on muuttunut siten, että tässä tapauksessa näyttövelvollisuus onkin Nainen X:llä! Hänen olisi kuulemma pystyttävä todistamaan, että ei ole ehdottanut kyseistä toimintoa kyseisenä aikana.

      Eikö tämä lähene uhkaavasti, mikäli on totta, rakastetun Neuvostoliiton jaloa rikoslakia, jossa kuulemme todistustaakka oli syytetyllä?



      Poista

    2. Eiköhän asian ja siis näytön painoarvo riippune siitä kuka päiväkirjansa ylöspanon joutuu esittämään. Eli statuksesta se kiinni on -eikä kiikasta jos rankkaus kyllin korkea sen tuomiovallan ja ns. virallisen Suomen silmissä. Täällä minun silmientasalla ja työssä ja toimessa ja lentoonpyristelyssä kupit ovat toisin ts. nurinpäin. Tapon ja murhan osalta lienee yhtäläinen kohtelu, mutta ei milloinkaan kun paperiasioista riitaa käydään. Köyhän hengiltä ottaja heitetään häkkiin, mutta köyhän riita mappiööhön odottamaan etumaksua…" claim was thrown out by the High Court" todettiin yhdestäkin kantteesta Northern Rockin osalta, siis tämän säästöpankista komppaniaksi sukeutuneen talletuspakopankin osalta. (No ennen "tallettajia" olivat paenneet eläkeyhtiöt ja korkorahastot, salanimi "institutionaalinen sijoittaja", siis tällainen Ailas Keva AvoBMW yhteiskuntailmiö).

      Yksi iso edistysaskel metallista bitcoin rahaan oli kun kirjanpito sellaisenaan kelpasi todistamaan saamisen. Hieno kirja matematiikan kauppasovellutuksesta (ja taitotuonnista islamista) on
      Double Entry by Jane Gleeson-White, nyt kaupoissa 13.90 €. Paikkakunta on lähinnä Venetsia ja idean voimistuminen tornaadomittaan on syvää ja relevanttia kulttuurin historiaa.

      Tuon päiväkirjan pitää olla uskotulta mieheltä. Ehdotus paljastuu luonteen koetteluksi nimitysvaliokunnan toimeksiannosta, ja kun finanssi-instituution omistajalta/toimivaltahenkilöltä laki edellyttää mainetta kansalaiskuntoa ja nuhteettomuutta ja minimivarallisuuttakin, niin tästä koetinkivestähän siinä päiväkirjassa vain puhe oli. Siis lainvaatimuksen täytämisestä.

      Minulla ei ole mitään parhaittenvaltaa vastaa ja ymmärrän toki itse jättää koittamattakin.Mutta kun sitten jää tätä joutoaikaa vastailla vaikka ei kysytä, niin kopion tähän Talouselämää 15.11. "Erilaisilla osakesarjoilla ja erilaisilla yhtiöillä voi pelata…osingon työperäisyyttä häivyttäviin järjestelyihin…" Hyvä näin että statusammattityöstä saa isomman palkan ja vähemmän veron. Mutta paperia se kysyy, sopimuspaperia, äänettömänä yhtiömiehenä, kolmantena osapuolena Valtio, jonka mahdin puolesta esivallaksi kutsuttuna tänäkin sunnuntaina on rukoileminen. Voihan Jytky. Ja "työperäisyyttä häivyttävät järjestelyt" ! Jukka Sjöstedt

      Poista
  2. Korkeatasoinen romaani pääsee paljon lähemmäs totuutta kuin keskimääräiset poliitikon muistelmat.

    VastaaPoista
  3. "Ainakin media sivuuttaa sen, että talot ovat kautta aikojen homehtuneet ja lahonneet."

    Eroja kuitenkin on. 1800-luvun hirsitalo on usein vielä nykyäänkin aivan terve ja puhdas, mutta 1970-luvun seurakuntatalo on pakko purkaa ongelmajätteenä, kun home on kaikkialla. Ja uudet ekofasistien speksaamat "nollaenergiatalot" menevät asumiskelvottomiksi vielä nopeammin, koska fysiikan ja lämpöopin lait ovat ne, mitkä ne ovat.

    Koskeeko sama ilmiö myös sitä, mitä meistä itse kustakin jälkeen jää?

    Aiemmista polvista jäi ajan hammasta hyvin kestävälle medialle huolella kirjoitettuja kirjeitä, mietittyä tekstiä, muistiinpanoja, kirjoja, jne. Meistä kasa bittejä, hätäisiä sähköposteja ja tweetteja jossakin usalaisen serverin levyn nurkalta juuri ulos putoamassa. Toisaalta, oliko sitä mietittyä sanottavaakaan? Ainakaan kukaan ei kuunnellut.

    Kellotaajuus siis on kasvussa sekä rakennusten tuhoutumisessa että muistin menetyksessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matiaksen käyttämä termi "1800-luvun hirsitalo" on sikäli ongelmallinen, että niistä on varmaan 99% jo purettu. Entisaikojen rakennukset olivat nykymittapuulla tosi lyhytikäisiä, useimmissa ei ollut edes kunnon perustuksia. Säilyneet ovat valioyksilöitä. "Terve" ja "puhdas" saattavat tarkoittaa myös "ei tutkittu". 1970-luvun seurakuntatalo on jo nyt siinä iässä, että yhtä vanhat talot olivat 1800-luvulla jo harvinaisuuksia.
      "Nollaenergiataloja" lobbaavat rakennusainetehtailijat paljon ekofasisteja innokkaammin. Minun mielestäni fysiikan lisäksi ongelma on myös se, että seinät eivät paljon auta, kun ihmisten, varsinkin hyvätuloisten, elintavat ovat mitä ovat - alkaen siitä että lapsiperheen omakotitalossa on nykyään vissiin parisataa neliötä kun joku aika sitten suurperheetkin joutuivat tyytymään puoleen siitä.

      AW

      Poista
    2. No, itselläni on maalla 100-vuotias mummonmökki. Hirrestä tehty, aivan tavanomien tuon ajan rakennus. Ei pienintäkään vikaa, homeongelmista nyt puhumattakaan. Seuraava sukupolvi voi 30 vuoden kuluttua vaihtaa pari alinta hirttä, jos sille päälle sattuu (talon "kengitys", yksinkertainen ja halpa juttu). Ja taas mennään seuraavat 100 vuotta.

      Eikä tuo mökki ole mikään poikkeus. Niitä on pellon syrjät täynnä.

      Ja samaan aikaan samassa pitäjässä 1970-luvulla isolla rahalla tiilestä rakennettu seurakuntatalo menee ongelmajätteenä purkuun. Ja näitäkin on sekä kirkonkylät että kaupungit täynnä.

      Mutta pointtini oli yleisempi: Yleinen lyhytaikaisuuden lisääntyminen kaikessa. Alvin Tofflerin hengessä.

      Poista
  4. Muistelmien ynnä muun jäämistön julkaiseminen on se kynnys jolla tutkimusta sekä muuta ymmärtämistä tuetaan saattamalla aineisto käsille ja löydettäväksi; se on nykyään, digitaaliseen mediaan, mieluiten internetiin. Jotta sen löytää Google.
    Jossa on taas autenttisuuden sekä tekijänoikeuden ongelma. Jota siis ollaan kirjoittajan mukaan selvittelemässä. Saattaa olla roudarin termein ikisykerö.
    Virolahden kunnalliskirjaston nurkissa lojuu isoisäni paikallismuistelmia konekirjoitusnippuina, säilössä. Olen miettinyt niiden ajattamista kopiokoneen läpi ja muuntamista siellä suoraan sivullisiksi PDF-formaattia. Silloin niitä olisi kepoisaa jakaa kaikille uteliaille, joita ovat ainakin paikkakunnan ikäloput ukot ja akat. Sekä suku. Ja sitten tulin miettineeksi oikeuksia ja mahdollista riitaista kirjoituksessa mainitun sukulaista.
    Itse olen ehdoin tahdoin saattanut omat valokuvani, joista osa saattaa olla kulttuurihistoriallisesti marginaalia kiinnostavaa, nettiin ja avoimiin lähteisiin siellä. Eihän niistä kukaan enää mitään maksa, totesi kitaristi Hassekin.
    Netissä sinne laitettu säilyy ikuisesti, on eräs meemi. Epäilen kyllä, mutta mahdollisuudet tärkeän säilymiseen monistumalla ovat paremmat kuin laatikoissa. Toisaalta, tarvitaan jo Waybackin kaltaisia muistirasioita vain 10--15 vuotta vanhempien tiedostojen löytämiseen. Tulevaisuudessa saattaa teknologinen kehitys vanhentaa nykyisen viimeisen huudonkin, mutta sitä emme voi tietää.
    Joten netti on sekä uhka (proliferoituminen, plagiaatit, väärennökset) että mahdollisuus (helppo julkaiseminen). On oikein, että sen ongelmatiikkaa selvitellään. Mahdollisuudet ovat houkuttelevampia kuin uhat.
    Ja sitten on vielä privaatisti tehtävä digitoiminen ja aineistojen monistaminen läheisille. Sellaiseen yllytän.

    VastaaPoista
  5. Neuvostokielen kehittynein sana oli luottamus. Sitä joko oli tai ei ollut. Kenelläkään ei voinut olla mitään salattavaa. koska yhteiskunta ajatteli jokaisen parasta.

    Suomi on läpeensä kaupalinen kultturi, joka kuuluu Ruotsille.

    VastaaPoista
  6. Sieniä kannattaa opiskella Virossa. Sienitiede eli mykologia on yksi niistä vähäisistä, mikä on Virossa maailmanluokkaa, Erast Parmaston jäljissä. Poliittinen järjestelmä täällä on myös homeen kaltainen, sellainen joka aiheuttaa sitä terveydellistä vahinkoa. Sen pitäisi olla yhteiskunnallinen mykorisa (sellainen keskinäinen sienten ja kavien systeemi), mutta on itseasiassa just home. On ironista, että 'hallitus' tarkoittaakin viroksi 'home'

    VastaaPoista
  7. Huomasin lehdessä uutisen, että joku kiinalainen miljardööri oli maksanut pienenpienistä tryffelisienistä omaisuuden, miljoonia dollareita. Sienet, homeetkin ovat sieniä, voivat olla arvokkaita.

    VastaaPoista
  8. Todistelusta - mikään kirjallinen todiste ei ratkaise rikosasiassa.Oikeudenkymiskaaren mukaan tuomioistuin harkitsee, mikä merkitys sille on annettava, kaikki jutussa esitetty huomioon ottaen.

    Todistelua koskevat säännöt eivät taida olla ratkaisevassa asemassa. Harkinta eli todisteiden arviointi sitä vastoin on.

    Julkisuuteen nousevissa jutuissa osapuolet ovat yleensä eri mieltä todisteista ja ehkä tunnusmerkistöstä.

    Seksuaalirikoksissa arviointi on joskus hyvin vaikeaa. Teot ovat sellaisia, että ulkopuolisia näkijöitä ei juuri ole.

    Niissä maissa, joissa valamiehistö harkitsee syyllisyyden, noihin tehtäviin joutuneet kansalaiset eivät yleensä halua niihin uudestaan.

    Suurimmassa osassa rikosasioita todisteista ei kuitenkaan ole erimielisyyttä. Lehtiä lukien voisi luulla muuta.

    VastaaPoista
  9. À propos: Kadonnutta aikaa etsimässä, ensimmäinen osa, ilmestyi sata vuotta sitten, 14.11.1913 (Bernard Grasset).

    VastaaPoista
  10. Yllytän vakavasti bloginpitäjää jatkamaan tunnustamaansa rikosta eli muistiinpanojen tekemistä, mielellään myös muistelmien kirjoittamista. Meitä kiinnostuneita lukijoita riittää. Toivottavasti muistelmateos on pitkä ja epäselvä, jotta sen voi lukea useaan kertaan; minä ainakin ostaisin ja antaisin lahjaksikin.

    Blogissa on monesti käsitelty tunnetusti asiantuntevasti tekijänoikeuksia (mm.tammikuu 2006) koskien mm. linkkien ja viittausten, sitaattien, valokuvien tai laajempien muilta lainattujen tekstien käyttöä blogitekstissä ja kommenteissa.

    Näistä ei kuitenkaan heti löytynyt vastausta kaikkiin maallikkoa askarruttaviin kysymyksiin, esim. seuraaviin:

    Kun kommentti on liitetty blogiin, niin onko kommentoijan tekstin tekijänoikeus siirtynyt bloginpitäjälle vai jääkö se kommentoijalle? Ymmärtääkseni tämä vaikuttaa kommentoijan mahdollisuuksiin käyttää tekstejään sellaisenaan muualla.

    Kun kommentoijat ovat useimmat samannimisiä (anonyymi), niin kommentteja ei ulkopuolinen voi kuitenkaan liittää kehenkään. Vai jääkö blogin yhteyteen tunnistetietoa siitä kenelle anonyymin teksti oikeasti ”kuuluu”, jos oikeuksia joskus todella on tarve syynätä?

    P.S. Tämän blogin lisäksi mielestäni selkeää opastusta tekijänoikeuksiin löytyy sivulta: http://www.cs.tut.fi/~jkorpela/tekoik/index.html (jossa sanotaan mm. että linkin laittaminen toiselle sivustolle on sallittua)

    VastaaPoista
  11. Minulla olisi runsaasti aineistoa toisen luokan kansalaisen muistelmiin, mutta en tohdi niitä kirjoittaa, koska hävettäisi osoittaa, että ole ollut sadoissa kiistakysymyksissä aina oikeassa. Eihän sitä kukaan uskoisi.

    Mikä taho enää tarvitsee 14 täyttä mapillista yhteiskuntapoliittisia kirjoituksia? Siinä joukossa on alustuksia, tavoitepapereita eri järjestöille, kolumneja, kunnallispolitiikan taustapeliä sähköposteissa, kannanottoja eduskunnan valiokunnille ym.

    VastaaPoista
  12. Kenenkähän muistelmat sitä haluaisi lukea jos saisi toivoa? - Jeesus Nasaretilaisen. (Sen ei tarttis jälkikäteen, niinkuin useimmat muistelijat tekevät, liioitella.)

    VastaaPoista