27. marraskuuta 2013

Ahneus ja kateus



Tässä kirjoituksessa on yksi ajatus. Ajattelu vahingoittaa vakavasti sinua ja ympärilläsi olevia.

On aivan eri asia kuulua kokoomukseen kuin johonkin muuhun puolueeseen, esimerkiksi kepuun tai demareihin. Vihreät on poliittinen raittiusseura. Kuuluminen ja paljastettavissa oleva kannattaminen edellyttävät kilvoitusta. Tunnusmerkillistä vaatetusta heillä ei ole, enää. Myös vasemmistoliittolaisuus näyttää olevan kontaktiurheilu, osalle.

Olen kasvanut ympäristössä ja aikana, jolloin herrassosialisteja ei vielä ollut. Demarit ja osa kommunisteista tiedettiin syvimmältään isänmaan miehiksi ja naisiksi, mutta kunnallinen käytäntö oli sitten toinen. Meillä kotona pidettiin Kansallisseuran kerhoiltoja, mutta olin pitkällä koulutiellä ennen kuin tulin ajatelleeksi, että siellähän puhuttiin politiikkaa. Se oli yllättävä tunne, koska olin luullut, että kokoomusta kannattivat ne, jotka eivät harrastaneet politiikkaa. Olin jo poissa paikkakunnalta, kun ymmärsin, että eräät seudun suurmiehet ja –naiset olivat jääneet minulle vieraiksi, koska he olivat maalaisliittolaisia. Vaikutti se politiikka sittenkin.

Poliittisia virkanimityksiä ei tuntunut silloin olevan, koska virkanimityksiä ei ollut. Se ajatus nimittäin oli vieras, että johonkin valtion tai kunnan tehtävään olisi haeskeltu pätevää henkilöä. Epäpäteviä riitti, ja he pätevöityivät sitten auttavasti työssä. Lakimieskin eteni verkalleen esimerkiksi hovioikeudenneuvokseksi ilman varsinaisia edellytyksiä tehtävään. Jotkut harvat vajosivat virran heitä kuljettaessa uppotukeiksi; vikana oli yleensä viina.

Tämän asiaintilan johdosta lajitoverini alkoivat väittää 60-luvun lopulta, että virkamiehet olivat järkiään kokoomukselaisia. Tavallaan he olivat oikeassa. Ainakin itse opin lakimiesjoukoissa, ketkä olivat ”vasemmistolaisia”. Syyttävä sormi osoitti minuakin. Sitä kunniaa en olisi todellisuudessa ansainnut. Sitten 70-luvulla käsitettiin, että kaikki nuoret, varsinkin valtiotieteilijät, ovat vasemmistolaisia, ja heitä nimitettiin virkoihin. Kyllä sekin oli aika katteeton luulo. Puoluepoliittinen elämäntapa on kuin kauppiaaksi rupeaminen. Toisilla on siihen luontumus ja toisilla ei. Järjen kanssa valinnalla ei ole paljon tekemistä. Kiipijyys puolestaan oli ja on luonnollinen selitys.

Kateus ei näytellyt keskeistä osaa entisessä elämässä. Virkamiehet hoitivat käsittämättömiä tehtäviään näkymättömissä. Kauppiaisiin suhtauduttiin lievän vihamielisesti, koska heidän arveltiin elävän toisten työstä. Mitä ”työ” perimmältään oli, sitä ei ajateltu. ”Johtaja” oli lierihattua käyttävä henkilö, joka haisi viinalta. Yrittäjä oli henkilö, joka teki konkurssin, toisen ja kolmannenkin. Joillekin tuli asiaa myös vankilaan, jos oli tullut peitellyksi nuotion huonosti sen jälkeen kun tilikirjoilla oli paistettu makkaraa.

Niin – se ajatus. Oikeudenmukaisuus on lähes kaiken rahassa mittaavan kulutusyhteiskunnan tavoite. Historiallisesti se tuli ja meni. Vaihtoehto kaikkine kiistattomine kieroutumineen on yhteisvastuu eli solidaarisuus. Kieroutumilla tarkoitan esimerkiksi taistelevaa sosialismia. Taistelevan sosialismin olen sanaparina johtanut ”taistelevasta humanismista”, jota ei ehkä ollut koskaan olemassa, vaikka Lauri Viljanen halusi ennen sotia uskoa toisin.

Oikeudenmukaisuus määriteltiin meidän täällä tuntemallemme mallille Saksassa 1800-luvulla maailmassa, josta Jumalan tahtoon nojautuvat käsitykset olivat karkaamassa ja johon sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ajatukset Karl Marxin myötä olivat alkaneet vaikuttaa järkyttävästi. Tässä ja eräissä muissakin yhteyksissä tunnustan Hans Kelsenin ajatusta, jonka mukaan tuo sanan sinänsä on tyhjä muoto, ja viittaan Amartya Senin (The Idea of Justice) ajattelutapaan. En pidä professoreista, jotka antavat lehdistötiedotteen ”kohtuullisuudesta ei voi määrätä laissa”. En liioin pidä nikottelusta ”mikä ei ole oikeus ja kohtuus, ei voi olla lakikaan”, koska sillä ratsastettaessa sivuutetaan käsitteiden tunnettu moniselitteisyys. Tavallisimmissa riita-asioissa kantaja vaatii oikeutta ja vastaaja kohtuutta. Kun jompikumpi häviää juttunsa, syy on yleensä tuomarin ja asianomainen menettää uskonsa oikeuslaitokseen.

Nyt on tietenkin keskusteltu ja kirjoitettu eräiden palkkioiden kohtuullisuudesta. Tällä hetkellä on muotia viitata osakeyhtiölakiin ja yhtiökokouksen toimivaltaan. Viittaajat eivät yleensä mainitse, että ”voiton tavoittelu” on samanlainen, lähinnä kuulijan tunne-elämään vaikuttava lausahdus kuin erään perustuslain ”onnen tavoittelu”.

Jospa joku ymmärtäisi, kun sanon tässä oikeudenmukaisuuden vähäkäyttöisyydestä ristiriitatilanteessa, että ajatelkaa Raamatun Jobin kirjaa. Miten voisi haastaa, jos Jumalaan uskoo, Jumalan oikeuteen ja vaatia vahingonkorvausta epäoikeudenmukaisesta kohtelusta. Ei mitenkään. Jos Jumalaan uskoo, siinä tulee mukana ikään kuin kylkiäisenä toinen ajatus, nimittäin ettei tuon Jumalan oikeudenmukaisuudelle antamaa sisältöä voi panna paremmaksi. Monet ovat järkeilleet tätä, tai kaikki.

Kohtuullisuudesta ja sen kieltävästä ahneudesta oli äärimmäisen laaja kirjallisuus ja yllättävän paljon lainsäädäntöä jo Justinianuksen lakiteoksen 529 – 534 ilmestyessä. Niillä lakimiehillä, jotka tulevat nyt ensimmäistä kertaa elämässään ajatelleeksi tuota näkökohtaa, voi olla löytämisen vaikeuksia. Kohtuus, aequitas, englannin equity, tarkoittaa ihan muita asioita, esimerkiksi juuri oikeudenmukaisuutta. Keskiajalla hakusana on usein "oikea hinta” (iustum pretium). Se ei ole kaukana kiskonnan käsitteestä. Jo silloin pidettiin ongelmana herrojen ja ruhtinaiden ja sitten itsensä paavin väitetysti harjoittamaa kiskontaa, johon syyllistyneelle oli kyllä varattu epämiellyttävät olot tuonpuoleisessa. Ja ahneus oli yksi kuolemansynneistä.

Tältä osin varoittaisin lakimiehistä. Hyveeksi korotettu ahneus, jota sekä saarnataan että puolustellaan taitavin perusteluin, on ansa ihmiselle. Niin julmia emme kuitenkaan ole kuin entisen Bysantin herrat ja keisarit. Paljokkaalle maksettiin kohtuullinen palkkio kultana, joka oli kurkkuun kaatamisen helpottamiseksi sulatettu.




11 kommenttia:

  1. Kylläpä häiläytteli professori mielen maisemiini tuttuja muistoja. Itsekin kuvittelin oppikouluikään saakka, että vain kokoomus hoitaa asiallisia asioita, muut tekevät politiikkaa. Sana "oppositio" maistui heti pahalle, koska kommunistit olivat oppositiossa, kun asiasta oli kotona puhetta. Senkin muistan, että isä (kok.) oli vähällä ampua itsensä, kun maanpetturi-Kekkonen valittiin presidentiksi. Siinä yhteydessä ymmärsin, että myös maalaisliitto tekee politiikkaa, eikä hoida asiallisesti asioita. Niin- ja ne olivat vielä ryssän kätyreitä. Ilmankos meillä ei juuri maalaisliittolaisia näkynyt.
    Minun lapsuudessani sosialistit haisivat viinalle ja huonolaatuiselle tupakalle sekä hielle. Herrat tuoksahtivat konjakille ja sikarinsavulle. Mielellään niitä nuuhki, siis herroja, ei sosialisteja.
    Luottamukseni lakimiehiin meni avioero-oikeudessa, kun vahingossa kuulin oman ja ex-vaimoni advokaattien sopivan, että "pitkitetään, pitkitetään". Sen jälkeen en ole osannut ottaa ainuttakaan lakimiestä todesta, paitsi jos se on suomentanut sarjakuvia.
    Kiitos jälleen mainiosta aamunavauksesta, joka toi paljon muistoja mieleen ja hymyilytti lempeästi. Meillä herraspojilla näkyy olevan varsin samanlaiset lähtökohdat elämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, huh, kylläpä nauratti kommentinne. !
      Herraspoikana olette sukupuuttoon kuoleva laji.
      Joidenkin onneksi.
      Toivottavasti nuoret hymyilevät teille lempeästi, ja etenkin ..
      ex-vaimonne

      Poista
    2. "Maalaisliittolainen" tarkoittaa avioliiton kautta tuntemassani Suomen kolkassa piparminttukaramellia, sitä soikion muotoista. Miksikähän?

      Poista
    3. Kyllä piparminttupastillia kutsutaan uskovaisten pastilliksi, koska ainakin lestatiolaiset nauttivat yleisesti näitä pastilleja.

      Poista
  2. Ahneus kovankin onnen voittaa...

    VastaaPoista
  3. Kohtuus, mielenkiintoinen kysymys. Tuttavapiiriini kuuluu Venäjän ja erityisesti venäläisen kirjallisuuden ihailijoita. Kuka ne Pietarin palatsit on rakentanut. Kuinka monta ihmistä tarvittiin ylläpitämään yhtä ruhtinasta. Roomassa esitellään kardinaalien rakennuttamia palatseja, paavien palatseista puhumattakaan. Kastraattikuoro ylistää taustalla. Sanotaan, että johtajat tekevät paljon työtä. Tavallinen duunari tekee lähes 40 tuntia viikossa, johtaja voi tehdä noin nelinkertaisen määrän, jollei nuku ollenkaan. Toki nukkuessaankin voi ahkeroida, tehdä tulosta.
    Eräs huomattava suomalainen oikeusoppinut on sanonut, että maailmassa on ollut niin monenlaisiä käsityksiä oikeasta ja väärästä, että sen perusteella ei voi tehdä mitään johtopäätöksiä. Siltä se näyttää. Erään muutama vuosi sitten lukemani kirjan mukaan kaikkien aikojen toistaiseksi rikkain ihminen on ollut Julius Caesar.

    VastaaPoista
  4. Kun ihminen ajaa omaa asiaa, niin ihminen satuilee itselleen ajavansa yhteistä asiaa. Eräs happotesti kanssakulkijalle olisi kysymys, mitä ajattelet väitteestä: " Ei se ole tyhmä joka pyytää, vaan se joka maksaa."

    Ajattelin lainata kirjastosta Paroni von M seikkailut. Onko sedällä muita suosituksia satukirjoista, jotka sopivat meille aikuisille?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se ole tyhmä joka maksaa. Luultavasti hänellä ei ole muuta vaihtoehtoa.

      Poista
  5. Tämä on niin huolella ja ovelasti kirjoitettu että vain Vatikaanin lakimiehet osaavat tarkoitetun asian ymmärtää. Tosin ainut kerta kun Jeesus suuttui, oli kun hän käväisi kirkossa. Non nobis domine, non nobis, sed nomine tua da gloriam.

    Paavihan on Jeesus-jumalan maanpäällinen edustaja, muttei häntäkään valtionpäämiehenä voida haastaa oikeuteen. Muutoinhan nykyinen paavi olisi ansaitusti syytettynä rikoksista ihmisyyttä vastaan.

    Pauperes commilitones Christi Templique Solomonici taisi olla viimeisin organisaatio, jossa oikeudenmukaisuutta ja kohtuutta arvostettiin.

    VastaaPoista
  6. Useimpien kohdalla oma sukupiiri määrittelee kohtuuden/ahneuden määrät ml puolison sukupiiri.

    Suvuton on outo lintu. Bysantin suurin kotka keisari Basil II oli sellainen erittäin vihattu, mutta äärimmäisen tehokas. Toisaalta Länsi-Rooman Claudius oli lupaava, mutta vaimo ja vaimon sukupiiri hänet taittoin. Kristiina kuningatteren musersi isänsä haamu, ikuinen haaste.

    VastaaPoista
  7. eihän näillä ajatuksilla kauhiasti vaurastu, mut minusta on kiva tavoitella oikeudenmukaisuutta oman voiton kustannuksellakin:)

    VastaaPoista