6. lokakuuta 2013

Molotovin salkku


Vedätys ei kannata, mainitsee Kauppalehti. Liikeneuvottelut eroavat poliittisista neuvotteluista. Liikeneuvotteluissa, samoin kuin henkilöiden välipuheissa, oletetaan että neuvottelijat ovat edelleen olemassa käsillä olevan tilanteen ratkettua ja kenties vielä vuoden kuluttuakin.

Itsenäisen Suomen historian tärkeimpiä asiakirjoja on se, joka oli Molotovin salkussa 24.6.1944. Puhe oli antautumisen, ehdottoman antautumisen tai rauhan ehdoista ja neuvotteluosapuolena oli Suomi. Tuohon päivään tiivistyy edelleen jatkuva erimielisyys siitä kysymyksestä, olivatko Karjalan lopputaistelut hyödyllisiä, onko mitään perustetta puhua torjuntavoitosta ja kaatuiko 20 000 miestä turhaan. Ja 100 000 neuvostosotilasta.

Salkussa oli alun perin Teheranin konferenssiin valmistettu Voroshilovin johtaman komitean laatima 56-kohtainen asiakirja Suomen ehdottomasta antautumisesta.

Paperin toi esiin professori Kimmo Rentola, ja sitä koskeva artikkeli julkaistiin Historiallisessa Aikakauskirjassa 1/2001. Yksi järkevä tulkinta on, että tuo paperi oli mukana Molotovin salkussa käytettäväksi harkinnan mukaan. Kun suomalaiset olisivat sitoutuneet johonkin, ennen kaikkea Lapissa olleiden noin 200 000 saksalaisen selvittämiseen, lisävaatimuksia olisi voitu esittää sujuvasti.

Luultavasti Kauppalehti tarkoittaa tätä tähdentäessään huolellisen valmistautumisen tärkeyttä ennen neuvotteluja.

Neuvottelu ei tuolloin johtanut tulokseen, ja suomalaiset ällistyttivät ja suututtivat koko muun maailman jatkamalla taistelua Rytin – Ribbentropin sopimuksen turvin. Kun samoissa merkeissä tavattiin seuraavan kerran, ehdot olivat lievemmät ja taistelut loppuivat. Sodan lopputulos oli hallituspiireissä ollut täysin selvä ainakin vuotta aikaisemmin. Rauhan lopputulos oli jatkuvasti epäselvä.

Jotkut venäläiset sanovat, jos tämä salkun toisessa lokerossa ollut Voroshilovin asiakirja tulee puheeksi, ettei sitä aiottu koskaan käyttää. Se oli vain mielikuvaharjoittelua. Sekä sotilaat että diplomaatit laativat erilaisia suunnitelmia eri otaksumien varaan.

Paperii tosin hahmottelee kesäkuussa 1944 kohtuullisen tarkoin, mitä kaikissa muissa Saksan vasallivaltioissa tapahtui 1945 - 1948, paitsi Suomessa.

”Antautumisen varmistamiseksi puna-armeijan johto saisi harkintansa mukaan miehittää kokonaan tai osittain Suomen ja ottaa haltuunsa sen satamat, Ahvenanmaan saaristo ja Suomenlahden saaret. Täydellisen aseidenriisunnan lisäksi suojeauskunnat riisuttaisiin aseista ja niiden jäsenet internoitaisiin., Neuvostohallitus huolehtisi sotarikollisten tuomitsemisesta. Suomen talouselämä siirrettäisiin neuvostohallituksen valvontaan ja sotakorvausten takuiksi Suomen Pankin ja muiden pankkien kulta- ja valuuttavarat takavarikoitaisiin.” (Apunen – Wolff, Pettureita ja patriootteja, s. 356.)”

Jossain todettiin myös, että laivastotukikohdaksi otettaisiin Suomenlinna, ja toiselle omistajille siirtyvinä paikkakuntina mainittiin Tampere ja Vaasa.

Paperin pysyminen salkussa johtui ehkä enemmän puolalaisista kuin suomalaisista. Puolan kysymyksen kärjistyessä Stalin ei olisi halunnut ärsyttää Yhdysvaltoja, joka oli antanut selviä merkkejä siitä, että tällainen operaatio ei sitä miellyttäisi. Itse menettelyssä ennakkotapaus oli Italia, jonka antautumisen länsi oli hoitanut omin päin; ajatus oli, että kukin hoitaisi ”muodollisuudet” itse valloittamillaan alueilla, paitsi Saksassa. Ja Puola, jonka vuoksi sotaan oli menty, siirtyi Neuvostoliiton kaikinpuoliseen hallintaan.

Neuvottelutavalla on monia kiitettäviä etuja. Suomalaiset ovat edelleen kansa, joka hylkäsi Neuvostoliiton rehellisen ja hyväntahtoisen tarjouksen juhannuksena -44. Suomalainen rauhanoppositio, jonka kärjessä kansanedustaja Kekkonen huomasi itselleen sopivan paikan, käytti tätä tekoa hyväkseen, ja samoin sotasyyllisyysoikeus aikanaan. Rikoksen nimi oli ”sodan pitkittäminen”.

Suomalaiset miettivät kiihkeästi, onko puhe vuoden 1939 rajoista vai 1940 rajoista eli meneekö Karjala vai eikä mene. Vastaus näyttäisi olleen hämmästyttävän yksinkertainen. Stalin tavoitteli vuoden 1914 rajoja ja myös saavutti ne.

Suomi säilytti itsenäisyytensä, sanomme. Se on totta. Sekin on totta, että yli 40 vuotta Suomen asema muistutti monessa yli satavuotista vaihetta Venäjän suuriruhtinaskuntana. Silloinkin tuli lopulta aivan kauhea riita siitä, mitä ”autonomia” oikein tarkoittaa, ja miltä osin maamme voi harjoittaa omaa lainsäädäntötoimintaa. Armeijaa meillä ei ollut eikä ulkopolitiikkaa.

Ei ole asiatonta arvata, että 11 vuotta Stalinia vanhempi Venäjän keisarin alamainen Mannerheim osaisi edelleen asettaa ajatuksensa samaan suuntaan.

Kuvan salkku on kyllä Raoul Wallkabergin. Se on pronssia.





23 kommenttia:

  1. No, ne 100 000 ryssää saikin kyllä kaatua! Jos Mannerheimin ei olisi nukahtanut, olisivat Suomen tappiot jääneet paljon pienemmiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tai suuremmiksi, kun miehet olisi ryhmitetty "oikeaoppisesti" Karjalan kannakselle tykinruuaksi eikä heitä olisi ollut käytettävissä Tali-Ihantalassa. En väitä, että se olisi ollut Mannerheimin tietoista strategiaa, mutta hyvän sotapäällikön ominaisuuksiin kuuluu onni. Tässä sitä oli.

      Poista
    2. Ei Valkeasaaressa tai Kuuterselassa ollut mitaan onnea!

      Luepa VALKEASAARESSA LAPIMURTO -kirja. On hyvin perusteltua ja ristiin vertailtua tekstia. Mannerheimin, Laatikaisen, Sippolan jne torttoilyt tulee kerrankin selvasti ja perustellusti esitettyä. -- Voi voi, sääliksi käy niita poikia, jotka naitten nukahtaneitten vanhusten tahden menettivat elamansa.

      Poista
    3. >>Jos Mannerheimin ei olisi nukahtanut<<

      Katsoinpa taas, pitkästä aikaa, ko. kirjaa hyllystäni, että mitä Kalle Lehmus asiasta kirjoittikaan.

      Kalle Lehmus: Tuntematon Mannerheim, 1967, s. 176-177.

      Sivulla 176 on Stewenin 8.5.1944 yleisesikunnan päällikölle osoitettu salainen raportti Voimasuhteista itärintaman pohjoisosassa (tai ainakin osia siitä raportista?).
      Se sisältää Stewenin kenr.maj Onoderalta saadut tiedot mm. NL:n joukkojen "sijoittamisesta Leningradiin ja Laatokan eteläpuolelle siis todennäköisesti Suomea vastaan." Nämä tiedot Onodera oli Lehmuksen kirjan mukaan venäjänkielisiä ja Onodera olisi saanut ne 5.5.1944 ja ne olivat O:n mukaan alun perin lähtöisin Moskovasta.

      Sivulla 177 kerrotaan mm. näin:

      "Eversti Stewen saapui henkilökohtaisesti Päämajaan 29.5.1944. Tällöin hän sai eversti Paasoselta kuulla, ettei hänen edellä mainittua raporttiaan ole esitetty marsalkalle. Samalla häntä kertomansa mukaan kiellettiin siitä tälle mitään puhumastakaan ja kiellon takana olisivat olleet myös Heinrichs ja Airo. Selvittämättömäksi on jäänyt, mistä tällainen sotku loppujen lopuksi oli aiheutunut."

      Toisaalta näinkin kerrotaan Rislakin kirjassa Erittäin salainen:

      Kirjan luvussa 5. (sivut 201-227) LIITTOUTUNEIDEN PUOLESTA SUOMEA VASTAAN esitellään mm. kolme suomalaista upseeria, jotka Jatkosodan aikana vakoili Englannin ja USA:n suuntaan.

      Everstit Stewen ja Heikel, sekä majuri Hellens, mainitaan kolmena suomalaisena upseerina, jotka aiottiin tuomita kuolemaan (s.211- 212)

      s. 211

      "Kolme suomalaista upseeria oli menettää päänsä Englannin ja USA:n hyväksi vakoilemisesta. Eversti M. K. Steven ja Heikel aiottiin tuomita kuolemaan, mutta lännen painostuksesta syytetoimet keskeytettiin ja aselepo 1944 pelasti heidät. - Lännen agentiksi epäiltiin myös eversti H. O. von Esseniä. joka oli Stewenin edeltäjä Tukholman sotilasasiamiehenä ja erotettiin samoin virastaan. Mannerheimin arvostamalla Stewenillä oli hyvät suhteet Ruotsin hoviin ja kenraalikuntaan. Hän oli Gustav Adolfin luokkatoveri Ruotsin sotilasakatemiassa. Stewen oli SIS:n "aktiivisin ja paras" suomalainen agentti Ruotsissa. Hän tosin myi tietoja myös Saksalle, mm. USA:n erään diplomaattikoodin avaimen, oli yhteistyössä Japanin sotilasattasean kenraali Onaderan kanssa ja tarjosi Neuvostoliitto- Saksa-tietoja USA:n tiedustelupalvelulle OSS:lle. - Stewen harjoitti myöhemmin tietovaihtoa Stella Polaris -aineistolla, mikä raivostutti suomalaisia tiedustelu-upseereita - heillehän kelpasivat silloin vain kulta tai länsivaluutta. Stewen ei lopettanut länsivaltain hyväksi vakoilemista sotien jälkeenkään."

      Rislakilla on tueksi väittämilleen pitkä lista lähteitä (kohta 20 sivulla 227).


      Rislakki Jukka Erittäin salainen - Vakoilu Suomessa
      Love Kirjat, 1982, 503 s., 1. painos

      Poista
  2. Luin äskettäin JR Ylitalon muistelosta, ettei Molotov halunnut Porkkalaa, vaan NL:n yleisesikunta ei tässä asiassa antanut periksi. Lisäksi kirjassa luki, että jotkut suomalaiset olisivat lähes tosissaan toivoneet, että USA olisi julistanut jossain vaiheessa Suomelle sodan ja olisi niin ollen osallistunut valvontakomission toimiin. Suomen ja USAn diplomaatisuhteet saatiin ennätyksellisen nopeasti aikaan sodan vielä riehuessa eri puolilla maailmaa. Samaan aikaan alkoi kahden suuren yteistyö horjua neuvostoliittolaisten estäessä vapaat vaalit kaikilla valtaansa saamillaan alueilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sotilaita ei pitäisi panna poliittisiin vastuisiin, olipa ansainnut kuuniansa Itä-Preussissa tai Ukrainassa! Itämeren hallitsemisesta on käyty kamppailua koko ajan, eikä vain Pietarin ajoista, vaan jo sitä ennen. Sotilaissa on se perusvika, että he sotivat koko ajan. Toisaalta he hyvin tietävät, miten toiset sotilaat ajattelevat. Että järkeä löytyy, osoittaa tapaus, jossa kenraali ei suositellut Pohjois-Vietnamin pommittamista ydinaseella. Tyydyttiin pommittamaan maa ns. kivikauteen, mikä sekin oli liioittelua. Insinööri ei aina riitä,ihme kyllä, kun pitäisi tehdä päätöksiä jokien suunnan kääntämisestä ja sen sellaisesta.

      Niin, se valta tarvitsee sekä kättä, että käden jatketta! Chicagon teurastamoiden liepeillä ja viskin ja salakuljetuksen parissa toimittiin konepistooli salkussa. Toisellakin suunnalla on hyödynnetty sekä uhkailua, että Makarovia.

      Reijo, se yksi tapaus.





      Poista
    2. Ällistyttävän kauan kesti ennen kuin USA:n ja Suomen diplomaattisuhteet katkesivat. Vasta Ribbentrop-sopimus kesäkuussa 1944 sai Rooseveltin demokraattihallituksen pinnan katkeamaan, hetkeksi.

      Nykynuoret tuntuvat usein luulevan, että Suomi oli sodassa Yhdysvaltoja, Ranskaa ja Kiinaa vastaan. Näinhän ei ollut.

      vuorela, tampere

      Poista
    3. Pari päivää sitten kannustettiin lukemaan vanhoja tietokirjoja.

      Poliitikkojen ja sotilaiden vastuista puheen ollen tulee mieleen pieni kirjanen vuodelta -39:
      Hermann Foertsch: "Tuleva ja nykyinen sotataito". Tämä (tuleva) kenraali ja sota-akatemian kouluttaja kertoo tiiviisti ja havainnollisesti sotataidon historiasta ja kirjoitusajankohdan käsityksistä tulevan sodan strategioista ja taktiikoista. Poliitikon ja sotilaan vastuita käsitellään ja Clausewitziä muokataan hiukan: Sota on ulkopolitiikan jatkamista toisin keinoin.

      Kun tiedämme miten asiat sitten menivät, on hyvä lukea miten niitten olisi pitänyt ammattimiehen mielestä pitänyt mennä.

      Poista
  3. Sorokkaan olisi siis kuitenkin pitänyt mennä, niinkuin Airo sanoi televisiohaastattelussa vuonna -78.

    VastaaPoista
  4. "olivatko Karjalan lopputaistelut hyödyllisiä, onko mitään perustetta puhua torjuntavoitosta"

    Taisitpa antaa kysymykseen tyhjentävän vastauksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puhuisin torjuntatappiosta... siis seka suomalaisten torjuntatappiosta, etta venalaisten torjuntatappiosta! Molemmat havis!! Haa...

      Poista
  5. Olisiko kuvan pronssisalkku kuitenkin vain kopio "Wallkabergin" (Wallenbergin?) nahkaisesta...

    Missä kunnassa tai kaupungissa tämä muistomerkki sijaitsee?

    VastaaPoista
  6. En ole vielä törmännyt luotettavaan tutkimukseen rauhanopposition vaikutuksesta mm. suurhyökkäyksen aloittamiseen. Ajatteisin ettei Mannerheim porukoineen osanneet tätä poliittista puolta yhdistää suunnitelmiin ja mietelmiin joita heillä oli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katso tuota Apusen- Wolffin kirjaa.

      Poista
    2. On luettu,ja kyseinen kirja käy asioita läpi liian pintapuolisesti.

      Poista
  7. Raoul Wallkaberg? Missä kuvan pronssisen salkun pääsisi näkemään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wallenbergin salkku on muistomerkki hänen entisen kesäasuntonsa portailla Lidingössä. Laattaskivet ovat Budapestistä...

      Hieno muistomerkki"

      Poista
  8. Suomen Kuvalehti pyysi kommenttia varatuomari Jukka
    Kemppiseltä: "Tuo kirja ei ole kommentin arvoinen.”

    VastaaPoista
  9. *Itsenäisen Suomen historian tärkeimpiä asiakirjoja on se, joka oli Molotovin salkussa 24.6.1944*

    Kappas, samanaikaisesti Molon vanha sopimuskumppani, viinakauppias von Rippendorf oli Helsingissä viettämässä Jussia, sekä hakemassa vessapaperin arvoista sopimusta Aatulle

    Sopimus oli tietenkin suomalaisten lavastus, joka oli valmisteltu jo vuonna 1943 Erichin johdolla. Eivät suomalaiset, eikä Ryti tehneet mitään paniikkiratkaisua, vaan harkitun vedätyksen. Heil und Davai!!

    VastaaPoista
  10. "Neuvottelu ei tuolloin johtanut tulokseen"

    Eihän kesäkuussa 1944 neuvoteltu. Eikä edes kysytty, mitä NL antautumisvaatimuksellaan tarkoittaa. (Vai onko "neuvottelu"-sanan käyttö tässä vain tyylikeino?)

    Onko Kemppisellä käsitystä, miksi Mannerheim muutti mieltään. Johtuiko se siitä, että hänen mielialansa ailahteli puolelta toiselle vanhuuden ja sairauden takia (Juhani Suomi) vai siitä, että hän uskoi Paasosen raporttiin, ettei puna-armeijalla ole tarpeeksi joukkoja Suomen valloittamiseen (Heikki Ylikangas).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sotilastermein kai pitaisi sanoa ...ettei NL syottanyt tarpeeksi joukkoja Suomen valloittamiseen.
      Sehan se Paasosen vieti oli. Joukkoja kylla oli ja riittavan lahella.

      Poista
  11. Suomen ehdotonta antautumista koskeva asiakirja

    >>Paperin toi esiin professori Kimmo Rentola, ja sitä koskeva artikkeli julkaistiin Historiallisessa Aikakauskirjassa 1/2001.<<

    Siis täällä:

    Historiallinen Aikakauskirja Vuosikertahakemisto 2001 (PDF)

    http://pro.tsv.fi/haik/vuosikertahakemisto.pdf

    Kimmo Rentola, Stalin, Mannerheim ja Suomen rauhanehdot 1944, sivu 47



    Minulla on kuitenkin vankka mielikuva, että kyseisen dokumentin "löysi" tai 1. julkaisi Martti Turtola. Se oli aikoinaan Seura -lehdessä ja sitten painettuna Mannerheim -kirjassa, josta asian juuri tarkistinkin.

    Turtola Martti - Friman Paavo Mannerheim-kirja - Mannerheim-postikortit
    Ajatus, 2001, 221 s., 1. painos

    Suomen ehdotonta antautumista koskeva asiakirja, Sivut 209-203


    Suomen ehdotonta antautumista koskeva asiakirja

    Venäjäksi "Dokument o bezogorotshnoi kapitulatsii Finljandii". Asiakirja on julkaistu Martti Turtolan toimesta 23.12.1993 Seura -lehdessä ja teoksessa, Paavo Friman - Martti Turtola, Mannerheim -kirja, Jyväskylä: Ajatus 2001.

    Tämä asiakirja on Hannu Rautkallion kirjasta: Sotasyyllisyyden asiakirjat, sivut 99–106.

    http://karjalankuvalehti.com/sso/asiakirjat/antautumisluonnos_1943.pdf

    Suomen ehdotonta antautumista koskeva sopimusluonnos 13.10.1943


    Rautkallio Hannu Sotasyyllisyyden asiakirjat
    Sotasyyllisyyden tutkimusprojekti, 2006, 681 s., 1. painos

    VastaaPoista
  12. Tämä Suomen ehdotonta antautumista koskeva sopimusluonnos 13.10.1943 on scannattu Hannu Rautkallion kirjasta: Sotasyyllisyyden asiakirjat, sivut 99–106.

    Linkataan vielä

    http://karjalankuvalehti.com/sso/asiakirjat/antautumisluonnos_1943.pdf


    VastaaPoista