2. lokakuuta 2013

Ilmeet



Mietiskelin, miten Chaplin esittäisi Mannerheimia. Miehethän ovat kuin kauan kadoksissa olleet kaksoset. Mannerheimin ilmeettömyys tehostuisi.

Mutta ei se ole marsalkan piirre. Ennen Kennedyn veljeksiä vain Churchill päästi julkisuuteen sellaisia itsestään otettuja valokuvia, joissa oli jokin tunnelma. Hän oli niin mestarillinen median käyttäjä. Roosevelt hapuili samaan suuntaan mutta paljon avuttomammin.

Meillä Kekkosta kuvattiin tilanteita, ja jotkut naurut ovat sydämellisiäkin, mutta valokuvista huomaa kuitenkin, miten tarkoin ne on valikoitu.

Risto Rytiä esittäisi hyvin Buster Keaton. Jotkut julkaistut kuvat, joissa Ryti hymyilee, melkein hätkähdyttävät. Tannerista ei tule mieleen sellaista kuvaa. Paasikivi käkätti Zdanovin kanssa, mutta näyttelijänä hän ei ollut etevä. Hymy on kuin velkaisella isännällä.

Luulisin, että juhlallisuuden retoriikka oli hyvin vanha. Roomalaiset muotokuvat, siis veistokset, ovat teknisesti erittäin korkeatasoisia. Niistä näkee, että persoonalliset piirteet on karsittu vähiin. Kreikkalaisilla oli sama ajatus. Sokrateella on nykerönenä, koska muuten hän ei olisi Sokrates. Luultavasti veistokset ovat kuitenkin näköisiä; vaikka mistäpä me sen tiedämme. Muotokuvien ahkerasti tutkittu historia kuitenkin väittää, että luonnonmukainen ja persoonallinen kuva, syylät, luomet ja kaikki oli 1400-luvun puolivälin uudistuksia, ja mestareita olivat tietysti burgundilaiset ja heidän kintereillään hollantilaiset.

Mika Waltari taisi väittää nähneensä ”Mikael Karvajalan muotokuvan” museossa Firenzessä. Muotokuva on otettu moniin Waltaria käsitteleviin teoksiin, ja se on vangitseva. Siinä ei ole mitään erikoista, paitsi kaikki.

Yksi ilmeettömyyden retoriikan ylläpitäjä on tietysti armeija. Kai siellä vieläkin karjaistaan, että kun mies seisoo asennossa, naama on kuin petolinnun perse. Ja tuota perua valtaeliitti ei vieläkään pahemmin virnuile. Väittäisin että erikoisen tarkoituksenmukaista tämä on tuomareille. En ole kuullut tuota asiaa kenellekään opetettavan, mutta tuomareiden tasapuolisuuden ihanne vaatii tietysti, ettei leivättömän pöydän takana nyyhkytetä eikä purra hammasta, näkyvästi.

Lääkäreillä taitaa olla vähän sama, mutta tuolla vaikealla alalla toimivat viisaat ystäväni ovat kyllä kertoneet, että ihmiseksi heittäytyminen potilaan nähden tuottaa erinomaisia tuloksia. Valkotakkinen tuijottaja on ehkä jäämässä historiaan, eivätkä psykiatrit, varsinkaan psykoanalyytikot, ole siihen koskaan sortuneetkaan.

Digitaalikameraa pitäisi ylistää. Hain muutamaa vanhaa valokuvaa huoneista, joita ei enää ole. Niin kuin kaikilla amatööreillä, myös minun aika suuressa kuvakokoelmassani esiintyvät henkilöt ovat suurelta osin sukulaisia.

En ollut ennen havainnut ainakaan selkeästi, että iän karttuessa ilmeet vähenevät. Kymmenen vuotta sitten nyt hyvin vanhoilla tai jo kuolleilla oli ilmeitä, jotka olin jo unohtanut. Ihmisten ympärillä on vahva elossa olemisen vaikutelma.

Tuo saattaa johtua välineistä. Ennen valokuvat olivat maksullisia. Ainakin minä olin hermostua muutamaan vekaraan, jotka eräässä iässä tahtoivat turmella kuvia vääntämällä naamansa viime tingassa irveen, nostelemalla sormia tai muuta. Ainakin yhdestä tuo hengen lapsesta tulikin aikuisena valokuvaaja.

Helsingissä Annankadulla oli useita vuosikymmeniä valokuvaama Polyfoto. Olisikohan niillä muuten ollut Robot-kamera? Tavallinen kamera oli viritettävä käsin joka otoksen jälkeen. Tämä firma toimitti asiakkaalle kuva-arkkeja, joissa oli ehkä 24, ehkä 32 pientä valokuvaa. Ehkä he olivat erikoistuneet lasten kuvaamiseen. Ainakin tiedossani on kahden nuoremman veljeni kuvasarjat ja suurennokset, jotka ovat erinomaisia ja nimenomaan ilmeikkäitä. Valokuvausliikkeessä ilmeisesti isä tai äiti pani parastaan huvittaakseen mukulaa.

Valokuvan ottaminen oli tapaus. Kangistuminen kameran edessä oli hyvin tavallista. Heti kun otti kameran esiin, eräät alkoivat muuttua omituisen näköisiksi. Sekä naiset että miehet estelivät. Ei mitään valokuvia! Mitäs tässä nyt.

Yhden oman lapsen kanssa onnistuin kohtalaisesti pitämällä kameraa paljon mukana ja tähtäilemällä niin usein, että lappi kasvoi pitämään sellaista normaalina. Sellaisia kuvia olenkin saanut heittää menemään aika monta, joissa joku naapurin lapsi reagoi sulkimen ääneen eli katsoo kameraan pää pystyssä.

Pienellä digikameralla pääsee sisään tilanteisiin ja voi ottaa kymmenen tai kaksikymmentä kuvaa, joista jokin saattaa olla säilyttämisen arvoinen. Tänään löysin hauskan kuvan, jossa isävainajani lukee mökillään omaa tekstiään ääneen ihastuneena.

Lukija huomannee, etten maininnut ollenkaan videoita enkä elokuvaa. Syy on selvä. En tunne alaa. Viittaan vain esimerkkiin unohtumattomista – Humphrey Bogart, jonka ilme saattoi iltajuhlissa olla kuin aamun sarastaessa kalsean kahvilan haalean kahvin ääressä, liian väsyneenä.





11 kommenttia:

  1. Taisi olla Huovinen, joka kirjoitti joskus, että vanhemmiten ihmisen naamaan, jonnekin sinne suupielen tietämille, hiipii selvää avuttomuutta. Minun mummoni syöksyi aina ämpärin kanssa metsään, jos joku vävynretale tai muu kiusanhenki yritti valo- tai videokuvata.

    VastaaPoista
  2. Hyvä on muistaa myös katukuvaajien ottamat pienet, salaa otetut sarjat. Olkoon että ovat aika rakeisia ja auringon puolelta puhki palaneita niin kohteet ovat niissä omissa (katu)oloissansa. Kolmen ruudun elokuvaa! Niitä saattoi saada vielä 40-luvun lopulla.

    VastaaPoista
  3. Chaplin on mainittu, samoin Keaton, mutta missä on Harold Lloyd?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harold kellonviisareissa on legenda. Mies on jäänyt vähemmälle huomiolle kuin Keaton, Chaplin, Laurel ja Hardy. Marxin veljekset olivat myös huippuja, erityisen viehättävää tuo anarkistisuus. Kun olin lapsi niin Harpo viehätti eniten ja nyt vanhempana Groucho.

      Poista
    2. Ei ei. Tuo on Daniel Radcliffe.

      Poista
  4. Ihminen, joka ei välitä toisten mielipiteistä, ei ilmehdi. Iän myötä ihminen siirtyy ikään kuin ulkokehälle, tarkkailemaan.

    VastaaPoista
  5. Koomista mutta Mannerheimista on alastonkuva, ratsailla, ratsuja kylvetetään.
    Perinnöksi saatu R.H.O. I ei sisällä tietoa siitä millä komennolla käskytettäessä on toimittu mutta tämähän on mielikuvitusta kannustava ja kutittava työsarka tutkijoille joiden uteliaisuudella on epäilemättä huimaavat, rajattomat horisontit joita sukia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi paska, missä on J. Sjöstedtin kommentti!

      Poista
  6. "Mika Waltari taisi väittää nähneensä 'Mikael Karvajalan muotokuvan' museossa Firenzessä."

    Väitän, että kyseessä oli Pariisin Louvressa oleva "Hansikasta pitelevä nuori mies", joka 1990-luvulla oli samassa salissa kuin "Mona Lisa".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinäpä sen sanoit! Ja siellä olen sitä Tizianoa itsekin katsellut, en Firenzessä. Maalari on Tiziano ja nyt muistan, että Waltari kirjoitti useita aikakauden johtavia taidemaalareita "Karvajalkaan".

      Waltarista ja maalauksista hänen innoittajinaan

      http://www.savonsanomat.fi/uutiset/kulttuuri/nayttelyt/kuvasta-sana-sanasta-kuva/1015593

      Poista