27. lokakuuta 2013

Chanson



Katsokaakin YouTubesta Jacques Brelin vanha esitys omasta chansonistaan eli laulustaan ”Amsterdam”. Siinä on englanninkielinen teksti mukana. Kuten ranskalaislaulelmissa perinteisesti tässäkin teksti on erittäin hyvä ja ymmärtämisen ja eläytymisen kannalta hyvin tarpeellinen. Juuri tässä asiassa chanson muistuttaa liediä. Sekä ranskan että saksan sana tarkoittavat vain laulua, mutta molemmille on kehittynyt erikoismerkitys. Saksalainen taidelaulu ei ole laulu ja säestys, vaan ihmisäänen ja pianon duetto, jossa kaksi solistia punoutuu yhteen.

Breliä ei tarvitse tietää edes nimeltä. Chansonin maailmasta ovat lipsahtaneet yleissivistyksen puolelle ehkä vain Edit Piaf, joka tosin esitti mielellään myös iskelmiä, ja Yves Montand, joka esitti kuolleiden lehtien ohella paljon muutakin.

Jos tulee tarve tutkia asiaa, huomaatte pian vaikkapa Wikipediasta ja Spotifystä, että ranskalainen chanson elää ja voi hyvin. Ajankohtaisista nimistä nyt hassun romaaninsa (”Päivien kuohu”) ja siihen liittyvän uutuuselokuvan vuoksi mieleen paalutettu Boris Vian tuli keksineeksi ”protestilaulun”, jota Dylan ja Donovan sitten jatkoivat amerikoissa. Vianin ”Aseistakieltäytyjä” (Le Déserteur) aiheutti kovan aivokalvon alaisia verenpurkaumia 1950-luvun Ranskan poliittiselle ja sotilaalliselle johdolle.

Kun olen itsekin ängennyt tälle alalle ja suomentamiani chansoneita on levyillä, saan varmaan sanoa, ettei kääntäminen yleensä onnistu. Suomessa otettiin alkujaankin reaalipoliittinen asenne. Tuo aseistakieltäytyjä muuttui suomeksi sirkukseksi, joka pyörii torilla, ja esimerkiksi ”Kuollet lehdet”, jonka sanat oli kirjoittanut syystä erittäin kuuluisa runoilija ja skenaristi Jacques Prévert, runneltiin täysin tunnistamattomaksi.

”Muistathan, Barbara, ethän unohda, siis viisas onnellinen sade, kasvosi onnelliset, onnellinen kaupunki, kun satoi merellä ja rannassa ja valtamerilaivalla. Oi, Barbara! On sota törkeää, en tiedä, mihin päädyit siinä rautaterässateessa ja verisateessa, ja mies joka sulki sinut syliinsä ja rakasti, on kuollut, kadonnut – vai vielä hengissä? Voi, Barbara – taas sataa Brestissä kuin aina ennenkin, vain eri tavalla. Nyt sade pyyhkii merta ja on niin surkeaa ja ankeaa. Ei se ole myrskykään, ei rautaa, terästä, vain pilvet paisuvat kuin koirat, kuolevat ja ajelehtivat pois Brestin rannasta ja mätänevät, kun poissa on Brest, josta ei mitään jää.”

Toivelaulukirjan kamala suomennos hukkaa senkin, että laulun minä näkee vain sateeseen juoksevan naisen ja miehen, joka sanoo yhden sanan, ”Barbara”, ja tilanne on ohi. Laulu on muisto: ainakin tuon hetken kaksi ihmistä tunsi onnea, ja minä näin sen.

Kirjamessuilla eilen laulahti itse Agit-Prop. Toisin kuin muutoin oli tapana, he lauloivat silloin ja nyt puhtaasti ja hyvin. Ajattelin jättää aikakirjoihin vastalauseen ja merkinnän vasemmistolaisesta laululiikkeestä, jonka yhteydessä puhutaan nykyisin stalinisteista, vaikka joukossa olit todellisuudessa runsaasti ihmisiä, jotka eivät olleet kuulleet edes puhuttavan tällaisesta stalinista tai jostain ihme leninistä.

”Kenen joukoissa seisoo”, oli ajankohtaisempi kysymys. Laululiikkeen nuorissa naisissa oli paljonkin sellaisia, joiden sukupuolimoraali oli ilahduttavan holtiton, kiitos ehkäisyn ja sp-tautien väliaikaiseksi osoittautuneen katoamisen rannoiltamme. Eikä feminismiä ollut vielä keksitty. Syystä tai toisesta naisaate sai meillä julkisuutta opiskelijoiden kummallisen vuoden 1968 tapahtumien yhteydessä. Silloin katukuvaan ilmestyivät siveellisen näköiset naiset, mitä eräissä piireissä pahoiteltiin.

Tämä puhdasotsaisuus jäi ikävästi poliittisen laulun perinteeksi. Oikea brechtiläinen maailma oli ollut isojen ja pienten roistojen ja hupsujen lumppujen tannerta. Merirosvo-Jenny ja Surabaya-Johnnyn haikea ystävätär olivat uransa huipulle tiskatessaan neljännen luokan räkälöissä, ja ”Kerjäläisoopperan” nimikin kertoo kaiken tarpeellisen.

Chanson on hovihutsujen ja rehellisten prostituoitujen perinteestä sulautunutta musiikkia, joka alkoi kukoistaa erittäin huonomaineisissa huoneistoissa Montmartrella ja Montparnassella 1800-luvun lopulla. Kiinnostunut lukija palauttanee mieleen tai etsinee käsiinsä ranskalaisen huippuelokuva, joka yleensä aina unohtuu listoilta, Jacques Beckerin ”Rakastajatar” (La Casque d’or – siis kultakypärä), Simone Signoret ja Serge Reggiani, 1952).  – Kaikki elokuvan nähneet muistavat sen veitsitappelun, tuomion ja giljotiinilla teloittamisen vuoksi. Se jää mieleen myös siksi, että äärimmäisen hienot taiteilijat ikään kuin huokaavat, ”c’est la vie”, sellaista on elämä, ja sellaista kuolema. Entä sitten – jos saa ensin tanssia haitarin säestyksellä. Puistontapaisessa duunarien tanssilavalla soi ”java”, pariisilaisvalssi. ”Musette” eli tuo erikoinen tanssin tapa taisi olla suosittu jo keskiajalla. Uutta elämää sille toi italialainen keksintö, harmonikka. Ranskalaiset päätyivät pianoharmonikkaan ja perinteen peruslaulu on Piafin ”L’accordéoniste”. Senkin olen kumma kyllä suomentanut ja ainakin taannoin se oli Spotifyssä Saijonmaan esittämänä.

Tuohon lauluun liittyy chansonin tunnuspiirre, erittäin vahva aistillisuus. Naisista Juliette Greco ja miehistä Montand olivat kumpikin tahollaan myös tässä asiassa huippuja. Greco alkaa olla vanha kuin taivas. Hänen monet hienot levynsä ovat erittäin eläviä. Montand, köyhä poika Italiasta, oppi kaiken lavaesiintymisessä tarvittavan, aluksi ystävättäreltään Piafilta. Myöhemmin hän meni Amerikkaan ja skotasi kättelyssä Marilynin. Arthur Miller pani pahakseen. Chansonin ja elokuvan hieno ja monisyinen yhteys henkilöityy juuri Montandiin, joka teki aivan uskomattomia rooleja. Päällimmäisenä tulee mieleen Resnais’n ”sota on loppunut” ja Costa-Gavrasin ”Tunnustus” (kuva) eli stalinismin sisäisten vainojen sisin Tshekkoslovakian kannalta nähtynä. Montand oli itse syntymäkommunisti, joka lopulta luopui tunnustuksestaan.

Mistä muuten johtunee, että suuret taiteilijat ovat niin usein luopioita? Ehkä se on tavallaan sama asia? Vähän sama kuin parhailla romaanikirjailijoilla. Heti kun esimerkiksi lukijat tai (kauhistuttavaa ajatella) arvostelijat alkavat hyväksyä maailmantapasi, muutat niitä. Jos joku sanoo, että olet oikeassa, vastaa että hän valehtelee. Ja polje jalkaa!


24 kommenttia:

  1. Barbaran voisi vanhaan tapaan suomentaessa sijoittaa Helsinkiin, jolloin Ouessant'in laivaa vastaisi Suomenlinnan lautta (tai laiva, jos mennään samaan aikakauteen). Helsinkiä ei tosin pommitettu niin pahasti kuin Brestiä.

    Montandilla on kaksi aistillisinta tuntemaani laulua, Prevertin sanoihin, Dans ma maison ja Sanguine. Siinä tyylilajissa en keksi mitään suomalaista vastinetta.

    VastaaPoista
  2. Kuinka voisimmekaan tietää mitään mistään, kun radioaalloilta ei tavoita muuta kuin englannin- ja suomenkielistä musiikkia? Kuinka voisimmekaan sivistyä, kun Ranskasta kotiutuva suomalainen on kiukkuinen siitä, ettei Pariisissa osata edes englantia?
    Ennen vanhaan luettiin kieliä, angloamerikkalainen kulttuuri ei jyrännyt kaikkea ja niin edelleen...

    Lauantai-iltaisin satelliittikanavilla esitellään aivan loistavaa ranskalaista viihdettä, chansonit ja kaikki tähdet mukana, Aznavourista alkaen. Siellä ne ovat, mestarit, mutta eivät ne suomalaisiin ohjelmakarttoihin eksy!

    VastaaPoista
  3. Taistolainen laululiike toimi välikappaleena taistolaispropagandan levittämisessä. Ilman Agit Propia ja muita vastaavia olisi taistolaisuuden kannatus jäänyt huomattavasti pienemmäksi kuin se suurimmillaan oli. Taistolaisuuden tavoitteena oli Suomen täydellinen alistaminen Neuvostoliiton tahtoon. Se täytyy pitää mielessä kun em. ilmiötä arvioidaan. Se ei ollut epäpoliittista. Itse en pysty kaikia sen ajan lauluja vieläkään kuuntelemaan.

    VastaaPoista
  4. "Laululiikkeen nuorissa naisissa oli paljonkin sellaisia, joiden sukupuolimoraali oli ilahduttavan holtiton".

    Laihduttaminen on selvästi tehnyt blogistille hyvää - nythän se kirjoittaa positiivisesti jo hutsuista ja huoristakin!

    Vielä toiset parikymmentä kiloa poijes, niin tiedä häntä, mitä vielä saamme lukia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. emmie tiijä mut kemppine painnaa pirusti hommii että elä keventele ja leventele ku se o kohillaa paenoarvot

      Poista
  5. Chanson elää erittäin hyvin. Kiinostava piirre on, että monet tunnetut chansonlaulajattaret ovat ranskalais-englantilais sekaperheistä. Myös Emily Loizeau johon rakastuin seitsemänisen vuotta sitten ja jonka kaikki levyt on mulla kotona. Ainoa elämässäni tekemä nettikauppa on hänen levyn tilaaminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laulajissa on ollut paljon ei-ranskalaisia. Brel oli flaami (hänellä on ainakin yksi kaksikielinen laulukin), sitten ristisanatehtävän Tino Rossi sekä Rina Ketty italialaisia jne.

      Poista
    2. Ja Montand.

      Isänmaallisissa diktaattoreissa on paljon toispaikkakuntalaisia - Stalin, Hitler (Itävalta), Napoleon (Korsika)...

      Poista
  6. "..nyrkein repeilevin!" Hectorin versio.
    Tjaah, korruptsiooni se on kai jokaisen oma asia, etä kylläpä minun on oltyava polkematta mutta pyörän laittelin kuntoon.
    Pyssyt paukkuu vaan kauriita on taas muutama tallesa.
    Vaarallista?
    Taidetta?
    Maan tapa.

    VastaaPoista
  7. Timo ja Kukasenytolikaan olivat leikkimässä uudessa, suuressa ja kalliissa hiekkalaatikossaan oppositiota ja ryhtymässä juuri kilpailemaan kumman kannatuskaari yltää korkeammalle ja pidemmälle kun hiekkalaatikon puhtaalle valkoiselle hiekallle tömähti Himskatti.
    - Mistä tuo tuli, Kukasenytolikaan kysyi säikähtäen.
    - Joko se on hallituksen katala keino kannatuskyselyyn vaikuttamiseksi tai sitten se on kissa, sanoi Timo.
    - Minusta se vaikuttaa tarkemmin katsottaessa luvattomalta maahantulijalta, sen värikinhän on epäilyttävän musta, totesi Kukasenytolikaan arvoitusellisesti hymyillen samalla kun sipaisi ajat sitten lähtenyttä otsatukkaansa...
    ... jatkuu ...

    VastaaPoista
  8. Vastaamatta on edelleen tärkeä kysymys:

    Miksi vasemmistossa on enemmän älyköitä kuin oikeistossa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Henkilöt jotka ovat sitä mieltä että kaikki on hyvin tässä parhaassa kaikista mahdollisista maailmoista, paitsi korkeat verot, eivät taida olla kovin hanakoita älyköitymään.

      Poista
  9. Kemppinen voisikin joskus pohtia mainiossa blogissaan miksi valtaosa älyköistä on ei-oikeistolaisia. Niin täällä suomessa kuin muuallakin maailmassa. Jossain Hesarin äänestyksessä "top ten" listalle mahtui vain yksi oikeistolainen, kun listattiin suomalaisia älyköitä. Eikö ajatus kulje porvarin päässä, vai?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisiko se niin, että porvarilla pitää kiirettä, kun kaiken muun ohella pitää elättää se "älykkökin". Ei ehdi joutavia viisastelemaan ja taivaan rantoja maalailemaan.

      Toki erilaiset positiivarit ja himaset tavallaan hauskoja ovat,mutta osin kallista turhuutta.

      Oikeitakin älykköjä kai on, mutta ne eivät välttämättä nouse juuri Hesari äänestyksessä esiin.

      Poista
    2. Ja JK voisi myös pohtia, miksi nämä ei-oikestolaiset älyköt ovat pitkässä juoksussa (pääsinpä käyttämään eniten inhoamani anglismia) ovat osoitatuneet olleen väärässä. On siinä meillä "älyköt".

      Poista
    3. Maailmanhistorian suurin älykkö lienee Jeesus Kristus joka oli käsittääkseni myös ei-oikeistolainen. Oliko hänkin väärässä?

      Poista
    4. Liian monta väärää arvelua Jeesuksesta, mutta vastaus on 1-selitteinen: oli.

      Poista
    5. Suomen "älykkäimmät älyköt" löytyvät nimen omaan oikeistokonservatiivien marginaalista. Melender ja Hännikäinen nyt esimerkkeinä. Tsekkaa myös verkkolehti Sarastus.

      Poista
  10. Montand - hänestä tuli mieleen vanha Kadunmiehen eli Juha Tantun haastatteluyritys, joka päättyi huonosti, mutta Juha antoi silti tunnustuksen "tyylikäs jätkä" - komeasti sanottu. Tantun Kadunmies jutut pitäisi koota kirjaksi. Ehdotin asiaa joskus Janne Virkkuselle, mutta ei hän sitäkään hoitanut.

    VastaaPoista
  11. Donovan (Donovan Philips Leitch) on skotti. Toki hänen musiikkiaan on myyty ja myydään edelleen myös amerikoissa.

    VastaaPoista
  12. Anonyymi ehtikin jo korjata Donovanin kansallisuuden - hyvä. Donovan oli brittien Bob Dylan -kopio, mutta meillä taas oli aito ja alkuperäinen Irwin. Dylanin protestilauluperinteen ranskalaiset juuret yllättivät: olen aina ollut siinä uskossa, että Dylan "protestilaulajana" (hän ei itse perusta koko nimityksestä) oli Woody Guthrien perillinen. Parikymppinen Dylan tuli New Yorkiin 60-luvun alussa pyrkimyksenään nousta parhaaksi Guthrie-kopioksi - vain huomatakseen, että niitä kopioijia oli jo kymmenittäin. Niinpä hän sitten lähti muille teille, ja tässä käänteessä merkittävää oli se, että tyttöystävä Suze Rotolo tutustutti hänet ranskalaiseen runouteen, eritoten Rimbaud ja Verlaine, ja Brechtiin ja Weiliin (Pirate Jenny aivan erityisesti). Dylan kertoo tästä elämänsä vaiheesta laveasti muistelmateoksessaan Chronicles Vol 1.
    Mutta perinteet menevät toki pitkälle taaksepäin. Jotkut väittävät, että "Hard Rain's A-Gonna Fallin" pohjasävelmä Lord Randall olisi peräti 1300-luvulta! Jos blogistia joskus kiinnostaa protestilaulu, niin tutustumisen arvoinen on "Lonesome Death of Hattie Carroll". Sanoitus on täydellinen, kuten professori Christopher Ricks on havainnut, ja tarinaan sisältyy myös dramaattinen (mutta väärä) kuvaus siitä, miten oikeus ei toteudu.

    VastaaPoista
  13. Liedin varsinainen vastinpari Ranskassa on mélodie. Sitä ja chansonia tarjoilee uusimmalla levyllä taitava laulaja ja älykäs tulkitsija Anne-Sofie von Otter.
    http://open.spotify.com/album/0mDoE81QOaKSEkl52RHyYD

    Barbara puhuttelee minua siksikin, että tykistön suojeluspyhimyksellä ob sama nimi.

    Riipaisevin brechtiläisistä naiskohtalousta lauluna on Weilin Nannas Lied. Hyvän ristivalotuksen siitä saa kun kuuntelee Lotte alentaa, Ute Lemperin ja Anne-Sofie von Otterin tulkinnat, ainakin aiemmin kaikki olivat saatavilla Spotiyistakin.

    VastaaPoista
  14. "vasemmistolaisesta laululiikkeestä, jonka yhteydessä puhutaan nykyisin stalinisteista"

    Puhutaan siis "yleisdemokraateista" ts stalinistien (= SKP:n vähemmistö) itsetiedostamattomista myötäjuoksioista, Leninin sanoin "hyödyllisistä idioteista". Itse puhuisin mieluiten erittäin arvostelukykyisistä takinkääntäjistä, jotka ovat aina tienneet, mistä suunnasta tuuli kulloinkin puhaltaa.

    VastaaPoista