16. syyskuuta 2013

Poikkeavista oikeusjutuista



Kommentoija ihmetteli hiukan loukkaavasti, miten en kirjoittanut isäni kuoleman vuosipäivänä hänestä.

Ensinnäkin vuosipäivä on vasta tänään. Ja toiseksi minähän kirjoitin kuitenkin tuosta aiheesta juuri eilen.

Kun ojentaa nyrkkinsä, siihen juoksee joku.

Eilen joku hengenlaadultaan hiukan ihmeellinen kommentoija kai halusi sanoa hiukan ikävästä Hannu Salaman jumalanpilkkajutun puolustajasta eli isästäni Kullervosta (24.6.1921 - 16.9.2012).

Nyt kuollutta Paavo Hiltusta koskeva muistelma on tietenkin peräisin aikalaisilta. Vihjaan sen verran, ettei kertoja ollut isäni mutta eräs toinen juristi, joka oli Hiltusen väitöstilaisuudessa saapuvilla ja tunsi hänet samoin kuin Bruno Salmialan ja tietenkin Bo Palmgrenin. Enkä väittänyt, että harvinaislaatuinen väitöskirjan hylkääminen väitöstilaisuudessa olisi johtunut vain plagioinnista. Toinen hylkäämistapaus muuten sattui työoikeudessa. Professori oli Arvo Sipilä ja väittelijä muistaakseni nimeltään Urho Kopponen. Väitös olisi koskenut työehtosopimusta. Tämä väittelijä olisi tehnyt itsemurhan.

Jos nämä asiat kiinnostavat, Urpo Kangas, Jukka Kekkonen, Kimmo Nuotio tai joku muu – pankaa joku tekemään gradu tai tutkielma opinnäytetöistä. Yliopistolla tiedekunnan pöytäkirjaan merkitty ja liitteeksi otettu olisi luonnollinen lähtökohta. Itse olen liian lihava, laiska ja vanha tekemään välttämätöntä perustyötä. Koska olen nähnyt eilen esittämäni tarinan myös painettuna, odotan että joku nimeää lähteet.

Hiltusen väitöskirja, jota olen lueskellut, oli Syyllisyyskäsite rikoksen uusimisessa : rikosoikeudellinen tutkimus. Vammala : Suomalainen lakimiesyhdistys, 1951. XXXIV, 335 s. Suomalaisen lakimiesyhdistyksen julkaisuja. A-sarja; 44.

Sama kertoja korosti asiaa, jota olen kuullut moniaalta. Professori Bruno Salmiala oli Isänmaallisen kansanliikkeen kansanedustajana ja sitä ennen niin kiihkeä äärioikeistolainen, että muutkin kuin Linkomies muistelmissaan ovat puhuneet hysteerikosta ja taipumuksesta saada kohtauksia. Silti ja samaan aikaan hänen sanotaan kyenneen moni- ja tasapuoliseen analyysiin rikosoikeuden harjoittajana. Hän oli lisäksi yksi niistä, joka ei presidentti Paasikiven kehotuksesta huolimatta hievahtanut professorin tuoliltaan sodan päätyttyä. Voi sitä pitää laskelmoitunakin. Ei hän sotakiihkoilijanakaan ollut tehnyt mitään sellaista, mikä
olisi riittänyt viraltapanoon professorin virasta. Toisin kuin sotilashenkilöillä, ”yleinen etu” ei riittänyt perusteeksi virasta vapauttamiseen.

Siis isästäni ja jumalanpilkkaoikeudenkäynnistä? Hurjaa että yhäkin saa lukeakseen kommentteja, joissa enemmän ai vähemmän selvästi viittaillaan asianajajaan päämiehensä rikoskumppanina.

Se oli Neuvostoliitto, ei Suomi, jossa ”puolustusasianajaja” toimi yksissä tuumin syyttäjän kanssa. Koska rikosoikeudenkäynnin tarkoitus juuri on osoittaa rikokseen syyllistynyt, oikeudenkäynnin aikana ei ole syyllistä, vaan syytetty, ja hänen on saatava apua puhuessaan puolestaan. Niinpä myös murhasta syytettyjä on puolustettava, eikä asianajaja puolusta murhaamista, vaan jutun syytettyä.

Todellisuudessa asianajaja sangen usein inhoaa asiakastaan. Salaman ”Juhannustanssit” ei ollut Salaman ja Otavan juristien mielestä kirjallisesti verraton. Juristien tehtävä onkin puolustaa päämiehiään rikosasiassa, ei romaaniasiassa. Ja tuomioistuimeen hankittiin todistajia ja lausuntoja, joissa tähdennettiin romaanin taiteellisia ansiota. Muistelen että Tuomas Anhavalla ja Kai Laitisella oli keskeinen rooli, ja Pekka Tarkalla, joka tosin oli silloin vielä nuori kyky.

Oma aikamme on kiittänyt, jopa ylistänyt Salamaa tämän raastuvanoikeudelle asianajajansa ja tämän laskun maksaneen kustannusliikkeen tietämättä tunnustukseksi nimeämänsä kirjeen johdosta. ”Halusin loukata uskonnollisia tunteita.”

Minun näkökulmastani kirje koettiin puolustuksen taholla uskomattomana välistävetona. Puolustuksen työltä vedettiin matto alta. Ehkä tarkoitusperät olivat ylevät. Toisaalta Hannu ei ole myöhemminkään loistanut toisten ihmisten ja omistaan poikkeavien painotusten huomioon ottajana. Kirjeellään hän teki naurunalaisiksi juristiensa lisäksi suuren joukon puolestaan tapelleita ihmisiä.

Ehkä se oli tarpeen. Ehkä hän oli oikeassa. Olen jäävi. Huomautan vain ilkeästi, että aika myöhään toimintasuunta valkeni Salamalle. Oikeudenkäynti oli hyvässä vauhdissa ja voitto häämötti. Jos ajatus oli alun perinkin osoittaa lakien ja tuomareiden puolueellisuus tai riittämättömyys, sen olisi voinut tehdä oikeudenkäynnin alussa. Kustantaja Kari Reenpää – henkilönä aika epäsympaattinen – unohtui jopa armahdusvaiheessa, joten hän maksoi sakkonsa ja päätti päivänsä itse inhoamastaan rikoksesta tuomittuna. Kullervo Kemppinen ei olisi pitkällä puullakaan koskenut Hannu Salamaan tuon tapahtuman jälkeen. Itse juttelin Salaman kanssa myös oikeudenkäynnistä ja hänen seikkailuistaan kiivaimman kuohun aikana mm. Kauhavalla, jossa hän oli ollut aikoinaan asevelvollisena.


Vaikka tarkoitus olisi miten jalo, kun asiakas petkuttaa asianajajaansa, tämä yleensä jättää laskun ja ilmoittaa toimeksiannon päättyneen. On asianajajia, jotka tekevät rahasta mitä vain. Isäni ei tehnyt. Ja Salaman tuomiosta äänestettiin tunnutuskirjeen jälkeenkin korkeimmassa oikeudessa 4 – 1.

30 kommenttia:

  1. Minulle jäi mielikuva Salaman tempauksesta sellaista, että hän oli suuri pelkuri ja eräänlainen rintamakarkuri.

    VastaaPoista
  2. "Hurjaa että yhäkin saa lukeakseen kommentteja, joissa enemmän ai vähemmän selvästi viittaillaan asianajajaan päämiehensä rikoskumppanina".

    Eiköhän tämä "liian lihava, laiska ja vanha" blogisti nyt syyllisty törkeätä lievempään hätävarjelun liioitteluun! En ole huomannut, että kukaan kommentoija olisi edes pienellä sanalla vihjaillut Kullervo Kemppisen syyllistyneen Hannu Salaman rikoskumppanuuteen.

    Jutussahan oli kyse (vain) Paavo Hiltus-vainajasta jonka blogisti saattoi eilisessä kirjoituksessaan aika ikävään valoon väitteillään tai näkemyksillään. Tarkoituksella tai ei, mutta blogisti tuli tölväisseeksi Hiltusta pahemman kerran tämän omaksuman uskonnollisen vakaumuksen vuoksi. Mainittu blogistin selvä kauneusvirhe ei toki parane yhtään siitä, että blogisti, ex-asianajajan ketteryydellä, ryhtyy puhumaan ohi ja puolustamaan isäänsä Hannu Salama-jutussa!

    Toistan vielä: Kukaan ei ole syyllistänyt Kullervo Kemmpistä mistään, sitä on turha väittää.

    VastaaPoista
  3. Blogisti väittää, että hannu salaman okkeusjuttuolisi ratkjennut Salamn tunnustukseen. Kun lukee hovioikeuden ja KKO:n tuomioiden perustelut, niin ko. väite ei kuitenkaan pidä paikkansa. Rikosjutussa tunnustus ei ylipäätään ole sitova. Salama olisi siis tuomittu rangaistukseen, vaikkei hän olisi tunnustanutkaan rikostaan.

    VastaaPoista
  4. Vai että "tietenkin peräisin aikalaistodistajalta" oli se muistelus. Vieläpä sellaiselta joka tunsi kaikki asiaan osalliset ja oli peräti saapuvilla väitöstilaisuudessa, mutta joka ei siis kuitenkaan ollut Kullervo. Ja joka saattoi olla suomenruotsalainen taikka rikos- tai prosessioikeuden tutkija, kun tunsi "tietenkin" Bo Palmgrenin... Olisiko Heikki Borenius nuorempi mitään?

    No, tämä syytös ei joka tapauksessa havaintojeni mukaan esiinny missään painetussa lähteessä, ei edes vastaväittäjän lausunnossa, jossa sen kaiken järjen mukaan pitäisi olla. En kyllä tämän vuoksi raaski uskoa tuollaiseen "aikalaistodistajaan". Kysymys onkin vain kuulopuheesta ja ilkeästä juorusta, ei juuri muusta. Tai ehkä paremminkin hyväksi kaskuksi keksitystä tarinasta, jolla ei ole mitään totuuspohjaa.

    Ja mitä muuhun vääristelyyn tulee:

    En minä uskonutkaan, että Hiltusen väitöskirjan hylkääminen olisi "vain" plagioinnista johtunut - mutta mainitut Backman ja Utriainen ovat kuitenkin sitä mieltä, että väitöskirjana Hiltusen teos ei lopultakaan juuri poikennut aikalaiskirjoista. Ja että hylkäämisen syynä olisivat viime kädessä olleet Salmialan ja Hiltusen maailmankatsomukselliset erot. Muun muassa juuri se, että Salmialalle vanhan koulun legalistina olisivat olleet liikaa väitöskirjassa agitoidut kansallissosialistisen järjestelmän opit, jotka olisivat koituneet myös yksilön oikeusturvan kannalta kohtalokkaiksi.

    Ja vaikka Hiltusen ajatukset olisivat olleet kyseenalaisia ja tutkimus muuten heikko:

    On yksinkertaisesti rumaa ja väärin mennä keksimään syntejä juuri kuolleelle miehelle ja tukea niitä (keksityillä) "aikalaistodistajilla". Tätä asiaa ei auta "tarinan näkeminen myös painettuna" (muka) - ei ainakaan niin kauan, ennen kuin siihen tarinan painoversioon nimetään asianmukaiset viitteet. Ja niiden viitteiden (= lähteiden) osoittaminen on kyllä juuri kuolleen miehen haudalle kusseen kirjoittajan tehtävä, ei kenenkään muun.

    Ja vielä vääristelystä:

    Eihän tämä ole mistään kotoisin, että rapaa heitellään vailla suurempia suruja, ja sitten kun siitä jäädään nolosti kiinni, keksitään verukkeita ja yritetään sälyttää todistustaakkaa moittijalle, jonka pitäisi etsiä keksittyjä lähteitä! Vieläpä sellaisia, joista keksitty tarina ilmenee! Ei uskoisi professoritasoisen kaverin pystyvän moiseen rimanalitukseen, ei vaikka olisi kuinka vanha, vatsakas - ja taipuvainen "runoilemaan"!

    VastaaPoista
  5. Salama oli tunnustuksineen tuossa Juhannustanssi-farssissa kuitenkin The Man - kuinka kitkerältä se paperikasojensa ääressä hääräilleistä lakimiehistä sitten on tuntunutkaan.

    VastaaPoista
  6. Onko Kemppiseltä mennyt päivät sekaisin vai miksi blogi laahaa päivän jäljessä? Kullervon muistopäivä oli nimenomaan eilen eikä tänään.

    VastaaPoista
  7. Neuvostoliiton ohella outoja kuuluu myös Norjasta. Lakimiespäiväänkin puhujaksi kutsuttu norjalainen advokaatti Geir Lippestad huokasi Breivikin oikeudenkäynnistä hiljattain tulleessa TV-dokumentissa jotenkin siihen tapaan, että "olisinpa syyttäjä!"

    Vaikka kuinka puolileikillään esitettynä toivomus on varsin erikoinen asianajajalta, joka kuitenkin on katsonut voivansa sivuvaikutteista vapaana ottaa vastaan sarjamurhaajan puolustajan tehtävän.

    VastaaPoista
  8. Salmialan ja Linkomiehen väleistä oli Haavikon Päämaja-kirjassa mieleenpainuva kuvaus. Kun Haavikon teksti siinäkin kohdassa oli aika moniselitteistä, onko blogistilla tarkempaa tietoa mitä Haavikko halusi asiassa sanoa? Mikä oli Salmialan rooli Kannaksen tapahtumissa 1944? Salmialan muotokuva, jonka paljastustilaisuudesta Haavikko kertoo tarinan, on Helsingin yliopiston tiloissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitettavasti edes tiedä, mitä Haavikon tekstiä tarkoitat. En liioin tiedä asiayhteyttä. Linkomiehen "Vaikeasta ajasta" käy toki ilmi, että Linkomies piti Salmialaa sielullisesti sairaana ja käytännössä kiusana.

      Poista
    2. Haavikon Päämaja- Suomen hovi teos. Kohta jossa käsitellään Kannaksen läpijuoksua ja siihen liittyviä asioita. Salmiala-juttu on muistaakseni alaviitteessä.

      Poista
  9. Miten niin tunnustus Suomen oikeusjärjestelmässä riittää? - Juha Manninen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liian suora kysymys - tunnustus ei riitä, vaan lain mukaan kaikki arviointiin vaikuttavat seikat on otettava huomioon. Käytännössä tunnustus riittää lähes aina vähäisissä ja tavanomaisissa asioissa, joita sanotaan sakkojutuiksi. Tuomari voi jopa kysyä, miksi syyttäjä haluaa kuulustuttaa todistajia, kun syytetty on myöntänyt (tunnustanut).

      Siis yksinkertainen kysymys, jonka taustasat (tunnustaminen rikosprosessissa) on kirjoitettu laajoja väitöskirjoja ja monografioita.

      Poista
  10. Luin suurella mielenkiinnolla Jan Guilloun tunnustuskirjan tiellä IB-jutusta Piratförlagetin syntyyn asti (Ordets makt och vanmakt). Siellä seikkaili muun muassa kaikenlaisia juristeja yhteiskunnallisissa kerroksissa ja olipa hauska katsella heitä noin niinkuin lasin takaa.

    Iltalehti- ja kustannusmaailmasta (ja valtiollisen television käytännöistä) tuli myös melkoisen elämänmakuinen kuva. Mielenkiintoisin oli kuitenkin Guilloun ajattelu kirjoittamisesta eräänlaisena työkaluna, jota voi hioa kuntoon tekniikkaa parantamalla, keskustelemalla, harjoittelemalla sekä jatkuvasti kirjoittamalla. Ja lopulta perustamalla oman kustannusyhtiön. Lehtikirjoittelusta saatu oppi yleisöön menevän sattumuksen löytämisestä, poleemisesta esittämisestä sekä seurauksien kestämisestä pätee myös kirjan kirjoittamiseen. Jollei kirjoittamisen syynä ole vain sieluntuskan höyrynpäästö.

    Nuorra miessä luin tuoreeltaan Juhannustanssit. Muistan kyllä ilmapiirin jossa kuvaus hässimisestä oli sensaatio (siis sen painaminen kirjaan) ja jumalan kunnian tökkiminen tikulla eräänlaista raitilla roikastamista, mutta itse kirja meni mulla ohitse ihan kokonaan eikä herätä mitään mielihaluja uudestaan lukemiseen. Sen ajan suomalainen kirjallisuus ei muutenkaan juuri viehättänyt. Se oli liian todenmukaista ja siksi pinnallisen kuuloista. Asioiden symbolinen puoli oli viety saunan taakse.

    Pelkkä skandaali ei ole mielenkiintoinen. Tullakseen osaksi kulttuurihistoriaa sillä pitää olla sidoksien verkko.

    VastaaPoista
  11. Kirjoitapa joskus myös "poikkeavien bileistä"!

    VastaaPoista
  12. Ad Omnia: Salaman tapauksessa pitäisi ehkä kirjoittaa "tunnustus". Mikä merkitys oli hänen kirjeelleen tuomioistuimelle, joka sekin oli harvinainen ja kummallinen veto, siitä juuri väännettiin kättä alioikeudessa, hovioikeudessa ja korkeimmassa.

    Oli ainakin kaksi järkevää tulkintaa: a) olen mielestäni syyllistynyt rikokseen, josta minulle nyt vaaditaan rangaistusta; b) olen omista syistäni halunnut herätellä lukijoita näkemään todellisuuden ja käsittämään ikäviäkin asioita.

    Kuten arvata voi, puolustus tukeutui vaihtoehtoon b).

    Vaihtoehto a) teki mahdottomaksi jatkaa puolustusta mielestäni todenmukaisella linjalla eli että kirjailija Hannu Salama tai hänen kustantajansa eivät tulleet pohtineeksi äärimmäisen harvoin esiin tullutta jumalanpilkkapykälää kirjaa kirjoitettaessa ja julkaistaessa.

    Muistaakseni yritettiin sitäkin sofismia, että jumalan pilkkaaminen ei tarkoita jumalan pilkkaamista. Sanan oikeudellinen merkitys olisi siis päinvastainen kuin yleiskielessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Salaman ns. tunnustuksella ei ollut mitään merkitystä jutun lopputuloksen kannalta.

      Poista
    2. Minäkin muistan tapauksen omakohtaisesti, vaikka hyvin nuori silloin olinkin, ja minua järkytti siinä kaksi asiaa:

      1) miten nyky-Suomessa (silloisessa) voivat aikuiset oppineet ihmiset nostaa oikeusjutun siitä, että joku muka pilkkaa kirjassaan jotakin "Jumalaa" - olin intomieli ja mielestäni Jumala osaisi halutessaan puolustaa kyllä itse itseään!

      2) miksi Salama tunnusti, vaikka kaikki sivistyneet (mielestäni) ihmiset olivat hänen puolellaan?

      Tulin siihen tulokseen, että Salama väsyi valheelliseen oikeudenkäyntiin. Hänen mielestään koko syyte ja tapaus oli lapsellinen ja niin naurettava, ettei hän enää halunnut olla sen kaltaisessa näytösoikeudenkäynnissä mukana.

      Tämän takia Salama teki mielestäni oikein. Peli poikki ja kärsitään sitten väärän lain seuraukset.

      Tässä olisi opittavaa myös nykyisille ajatusrikollisille - halla-ahoille ja kumppaneille: älkää selitelkö ja puolustelko, vaan tunnustakaa - tai sitten kieltäytykää tykkänään osallistumasta tähän poliittiseen näytösoikeudenkäyntiin!

      Vain sillä tavalla mieletön laki muuttuu.


      Poista
    3. Tässä on mielestäni hyvä kommentti.

      Poista
    4. Tapsa, oletko varma, että alle kymmenvuotiaana järkytyit ajattelemaan noin?

      Kommentti on hyvä, mutta aikuisen pohdinnat siinä ovat.

      Poista
    5. En sanonut olleeni alle 10-vuotias. Olin 14 ja siinä iässä ihminen alkaa tajuta maailman hulluuden.

      Poista
  13. Ahaa.

    Tietenkin musiikkiliikkeistä saatavan mikkistandin voisi nivelöidä nuottistandin kanssa mutta jos niveltä ei ole niin jeesusteipillä on ikävä taipumus vähitellen "antaa" mutta piankos sellaisen koplarin siihen väliin pätevä viilari duunaa. Kannatteluhan siinä se työstä käy vaikka fysiikka väittääkin että ei ole työtä koska matka on 0.
    Jepulista, on moneen löytyny patentit konstit ennenkin.
    Kandee koittaa, jos vaikka kirjalahjoja olis tulollaan.

    VastaaPoista
  14. Oraksen palloventtilihanan vois kannibalisoida ja sen kitkaahan saa säädettyä. Luistihana? Putkarille duuni.

    VastaaPoista
  15. "Minun näkökulmastani kirje koettiin puolustuksen taholla uskomattomana välistävetona."

    Ehkäpä kirjeen adressaattina ei ollutkaan raastuvanoikeus vaan Historia (vrt J'accus).

    VastaaPoista
  16. Kylläpäs on tullut verenhimoisia kommentteja! Huh huh. Ja vielä kerran huh huh...

    MHI

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä siinä, saatana, huhhittele! Aikuinen nainen!

      Poista
  17. 70-luvun Kosmoksessa kuulin Jomppa Ojaharjulta, että Hannu olisi todella halunnut mennä vankilaan, mutta Jomppa senkin kokeneena, oli ehdottomasti menemisen kieltänyt. Siellä olisi "kaunosielu-kommari" saanut pahasti turpaansa, ties vaikka henki olisi lähtenyt. Jos Jomppa näitä Kemppisen pohdintoja lueksii, voisi kommentoida, muistanko ihan pieleen.
    terv. pekka s-to.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö pekka s-to todellakaan tiedä, että Jorma Ojaharju on kuollut 8. helmikuuta 2011 Helsingissä?

      Poista
    2. Jorma Ojaharju on kuollut.

      Poista
    3. Ei, herrajumala! En oo kuullu, että olis eres kipee ollu?
      pekka s-to.

      Poista
  18. Kun täällä on väitetty, että Hannu Salaman tunnustuksella olisi ollut jumalanpilkkaoikeudenkäynnissä jokin merkitys jutun lopputuloksen kannalta, niin siteerattakoon seuraavassa kokonaisuudessaan Helsingin HO:n sanotussa jutussa annettun tuomion perustelut. Ne ilmenevät KKO:n ennakkopäätöksestä KKO 1968 II 16.

    KKO:n ratkaisuselosteen mukaan Helsingin HO, jossa hovioikeuden kanneviskaali esitti syytekirjelmän - siis ikään kuin ensimmäisessä asteessa - ja jossa Hannu Salamaa, vuorineuvos Kari Reenpäätä ja Kustannusosakeyhtiö Otavaa "myös kuultiin", katsoi 19.9.1966 antamassaan päätöksessään selvitetyksi, että

    "Salama ja Reenpää olivat Salaman kirjoittaman, yhtiön toimitusjohtajansa Reenpään vastuulla julkaiseman, osaksi Keuruun kunnassa ja osaksi Helsingissä painetun, 7.10.1964 ensimmäisenä ja seuranneen joulukuun 18. päivään mennessä yhteensä kuutena painoksena ilmestyneen "Juhannustanssit" nimisen kirjan, mitä yhtiön toimesta oli myyty yleisölle 39 426 kappaletta, sivuilla 139-142 olevilla Hiltunen-nimisen henkilön lausumilla, joilla Jumala sen käsityksen mukaan mikä maamme kristillisillä uskontokunnilla on Jeesuksen persoonasta, oli tehty halveksimisen alaiseksi, syyllistyneet Jumalan pilkkaamiseen. Sen vuoksi ja kun Reenpään oli katsottava tehneen rikoksensa ajattelemattomuudesta, HO RL 10 luvun 1 §:n ja painovapauslain 31 §:n nojalla tuomitsi Salaman tahallisesta, oikeastaan harkiten tehdystä Jumalan pilkkaamisesta kolmeksi kuukaudeksi vankeuteen, ja Reenpään ajattelemattomuudesta tehdystä Jumalan pilkkaamisesta 50:een 40 markan määräiseen päiväsakkoon eli maksamaan sakkoa 2 000 markkaa sekä RL 2 luvun 16 ja 17 §:n ja painovapauslain 37 §:n 1 momentin nojalla tuomitsi Salaman, Reenpään ja Otavan ja kirjan levittäjän tai julkisen myyjän hallussa olevat sanotun kirjan kappaleet sekä edellä mainituilla kirjan sivuilla olevia Hiltusen lausumia koskevat laatat ja kaavat menetetyiksi ja käyttämättömyyteen saatettaviksi kuin myös Salaman, Reenpään ja yhtiön yhteisvastuullisesti menettämään valtiolle rikoksen näille tuottamana taloudellisena hyötynä HO:n harkinnan mukaan 46 000 markkaa. Salamalle tuomittu vankeusrangaistus määrättiin ehdolliseksi kolmen vuoden koetusajoin HO:n päätöksestä tarkemmin ilmenevin ehdoin." - HO:ssa oli jutussa äänestys, yksi hovioikeuden kolmesta jäsenestä tiettävästi hylkäsi syytteen. Ajan tavan mukaan KO ratkaisuselosteessa ei kuitenkaan kerrota HO:n äänestyksestä mitään.

    Salaman tunnustuksesta ei siis mainita perusteluissa sanaakaan.

    Salama, Reenpää ja Otava hakivat muutosta HO:n päätökseen, kanneviskaali vastasi muutoksenhakemuksiin. KKO tutki jutun ja katsoi päätöksessään, ettei ollut esitetty syytä muuttaa HO:n päätöstä muulla tavoin kuin että, "koskei ollut näytetty Kari Reenpään henkilökohtaisesti saaneen hyötyä hänen syykseen luetusta rikoksesta, Reenpää vapautettiin HO:n päätöksessä hänelle määrätystä hyödyn menettämisseuraamuksesta sekä että salama ja yhtiö, erikseen, määrättiin RL 2 luvun 16 §:n nojalla menettämään valtiolle rikosten näille tuottamana taloudellisena hyötynä harkinnan mukaan, salama 20 000 ja yhtiö 30 000 markkaa." - Salamalle HO:n päätöksellä harkiten tehdystä Jumalan pilkasta langetettu kolmen kuukauden ehdollinen vankeusrangaistus jäi siis voimaan.

    KKO:ssa oli äänestys 4-1, oikeusneuvos Paavo salervo hylkäsi syytteen.

    VastaaPoista