27. syyskuuta 2013

Marimekko




Hiukan ihmettelen, hiukan säälittelen, miksi tämä Ihamuotila ei palkkaa firmaansa osaavia apulaisia. Marimekon kankaista kirjoitellaan kaikenlaista pötyä, ja tunnetutkin tekijänoikeusjuristit esittelevät sekasortoisia mielipiteitä. Pahaa pelkään, että firma kärsii sellaisesta.

Tässä ilmaiseksi muutamia näkökohtia kankaiden ”plagioinnista”.

Lehdet ja yleisö suhtautuvat esiin nostettuihin tilanteisiin vaistomaisesti väärin. Pääsääntö on tämä: tuotejäljittely on sallittua.

Ensimmäinen sivusääntö on: ellei se ole jonkin lainkohdan mukaan kiellettyä.

Tätä varten meillä oli vapaakauppajärjestelyt ja nyt EU. Kilpaidun arvioidaan edistävät elinkeinoja ja koituvan kuluttajan hyväksi.

Vapaiden markkinoiden edistäjät unohtavat usein, että monopoli on markkinoiden riesa ja oligopoli samoin. Määräävän markkina-aseman väärinkäyttäminen (monopoli tai oligopoli) on jyrkästi kiellettyä ja voi johtaa tuntuviin seuraamusmaksuihin.

Toinen sivusääntö on: kilpailunrajoituskielloista poiketaan siten että esimerkiksi tekijänoikeus ja patenttioikeus eivät monopolin luonteisuudestaan huolimatta rajoita kilpailua. Sen sijaan niiden hinnoittelu voi johtaa kilpailuviranomaisten hampaisiin. Microsoft on jo kokenut tämän. Eräässä oikeustapauksessa pohdittiin sitä käytäntöä, että vain yksi yritys saa jossain maassa oikeuden hoitaa esimerkiksi urheilutapahtuman lähetykset.

Tuotejäljittelyä korostetaan myös siksi, että menettelystä tietysti aiheutuvat vahingot ovat pienempi paha kuin sangen usein parempiin ja ehkä myös halvempiin tuotteisiin johtava jäljittely. Menneisyydessä ensin Saksaa ja sitten Japania on pidetty kaiken kopioinnin kehtona.

Iskulauseena: aina on lupa panna paremmaksi. Esimerkki kirjoituspöydältäni: kuulakärkikynä oli pitkän tilauskilpailun tulos ja sen viimeistely patentoinnin jälkeenkin kesti kauan. Hyvä jatkuvasti arkistointikelpoista jälkeä kirjoittava kynä oli ollut aika kallis tavara (täytekynä). Tällä hetkellä harvoin enää näkee kalliimpia virityksiä, koska nämä yhden euron Bicit ja muut ovat niin hyviä.

Horjahdan asiasta: tekijänoikeussuojan jatkuva pidentäminen ja laajentaminen ei mielestäni sovi tähän parantamisen ja halventumisen ajatukseen. Usein mainitun ”yleisön edun” lisäksi kaupallinen etu edellyttäisi selviä, siedettävän lyhytkestoisia oikeuksia (tekijän kuoltua).

Viimeisimmässäkin Marimekon tapauksessa on sotkettu pahasti kaksi asiaa. Tekstiilin kuosi, muoti ja väritys ovat yksi asia. Kun kankaaseen on painettu piirretty, maalattu tai valokuvattu kuva, on yhdentekevää, että kuva on kankaalla ja vaatteessa.

Esimerkiksi piirros on suojattu (jos on) millä tahansa tekniikalla ja millä tahansa alustalla. Jos postimerkkiin tehty piirros maalataan talon seinään, se on edelleen suojattu piirroksena ja se talon seinä on ns. teoskappale.

Marimekon yhteydessä ensimmäisenä mieleen tuleva Jokapoika-paita on tekstiilin kuviointi. Yleensä kuvioinnit, koristekuviot ja värivalinnat eivät ole suojattuja, koska ne eivät ole lain edellyttäminen tavoin omaperäisiä eli eivät ylitä teoskynnystä.

Ajatelkaa räsymattoa – perinteinen kapea ja pitkä matto voi olla hyvinkin kaunis ja taidokkaasti tehty, mutta ei se ole suojattu teos. Luulen – tämä on aina subjektiivista arviointia – että vanhempieni olohuoneen seinälläollut Montell-Saanion raanu ehkä kuitenkin on teos. Värien käyttö ja vuorottelu on niin etevää, että seinävaate rinnastuu täysin maalattuun. Ryijystä on oikeustapauskin. Ajoin sitä ja hävisin jutun (KKO 1971 II 4).  Väitin plagioijan asiamiehenä, että noin mitättömiä kukka-aiheita tekee kuka tahansa eukko ainakin Pohjanmaalla.  Ei tehonnut.

Kuvan ryijy on äitini tekemä. Sievä?

Marimekko kuuluu tänään vedonneet Ojutkankaan tapaukseen (maalaus valokuvasta). Toivottavasti he eivät ole maksaneet juristille rahaa. Viittaus on väärä. Tuo KKO:n tapaus (jonka esittelin) oli annettu vanhan lain aikana. Silloin valokuva ei ollut suojattu teos. Siitä oli oma lakinsa. Nyt valokuvat ovat yleensä suojattuja teoksia. Lakia on muutettu. Muutos on periaatteessa takautuva. Uutisissa mainittu 60-luvulla otettu valokuva voi olla menettänyt suojansa, mutta tämä suojan kesto on hiukan monimutkainen asia lainmuutoksen yhteydessä. En ota kantaa.

Marimekon vapaalla kädellä piirretyt kuvat ja kuviot (Unikko) ovat selvästi suojattuja. Vapaalla kädellä vedetyt viivat eivät ehkä ole (Jokapoika).

Taidekäsityö ja taideteollisuus ovat olleet kautta aikain tekijänoikeuden surunlapsia. Alalla on kaikenlaisia käytäntöjä. Melkein kaikkien henkilöautojen ohjauslaitteen ja kojetaulut ovat niin samanlaisia, ettei niitä oikein tahdo erottaa toisistaan. Koskaan en ole kuullut tekijänoikeusriidoissa niiden yhteydessä, vaikka käsitykseni mukaan ohjaamo – auton ”rajapinta” – on vahva myyntivaltti ja siihen upotetaan määrättömästi työtä, osaamista ja rahaa. Tai rannekello. Ostajat eivät ymmärrä tekniikasta mitään, mutta kello esineenä hemaisee. Suojattu on silti vain nimi, tavaramerkki (”brändi). Logo eli liikemerkki ei ole suojattu; arvo saattaa olla hyvin suuri.



21 kommenttia:

  1. Äitisi tekemä ryijy on todella kaunis.

    VastaaPoista

  2. Jonkunsortin vastausta investointipankkiiri Ihamuotilalle (=osakejärjestelijä + lainanvälittäjä Varmalta Suomen Nordean kautta Tanskan ja Ruotsin Nordeoitten raaka-aineeksi tilastosarjoihin á la 2014 14.02. Sanghai. Raaka-ainelouhos Suomessa on asuntovelkojen kirjoittaminen ja vastaavan uuden talletuksen lisääminen Pohjolan rahasysteemiin -pysyvästi), kokee antaa Wall Street Journal heti tänään tuoreeltaan.

    Goldman Sachsilta siirtyi omaan firmaansa Steven Mandis 2004. Firman toimiala oli sama kuin R-kiskan Veikkausjonottajien, illansuun numeroitten mukaan orientoituminen ja niillä rikastumien. Matti Ahteen keksintö oli jättipotti. Sittemmin T&K innovaatiotoiminta on edistynyt realtime pelaamiseksi,sormi älypuhelimen näppäimillä pelin dynaamisesti edetessä korvakuulokeissa, typerien työpaikkojen ja touhukkaitten pomotarten puheelta ja katseelta suojassa, hedgen turvassa, aidan eli suojavedon ts.vastastrategian, jos pääpeli ei menisikään putkeen. Usein ei mene -mutta kuluuhan joutotyöläisen aika edes pikkasen arvokkaammin kuin ohjekirja-toimenkuvan mukaan.

    Mandista otti päähän kun GS jota hän käytti pörssivälittäjänään kopioi hänen strategiaansa. Vaan minkäs teet.Vedonlyöntistrategiaa ei voi patentoida. Sikälikään ei voi pysyä omintakeisena että jos trendi vie johonkin suuntaan ja varisuttaa kvartaalirahaa, niin on pakko mennä mukaan tai yhtiökokous antaa kenkää (sen nimitysvaliot,"hallitusammattilaiset"). Ja jos nikottelet pitempään, sinut ostetaan pois firmoinesi Capmanien toimesta,suomeksi kaapparien. Nämä saavat rahaa kaveripiirin korttipeleissä, jossa toisin kun saluunassa pöydällä pelattava summa kasvaa, siis yhden bluffaajan hihaässä vaihtunut kaikkien MBA-voideltujen tasesaroiksi, joita kytkemällä (kuin vuoroviljelyssä) siirtoniput kohoavat. -Siis kolleegiobluffi kaupunkilaisia vastaan. Ei kuulu John Wayneä vielä. Vai hyriseekö se Ford jo Vatikaanissa ?

    Niin paljon kuin raha ihmisiä kiinostaakin, siitä ei oteta selvää. Blogissa pyörähti äskenissä vekseli. Se oli Euroopan kauppakaupunkien mahtiporvareitten suoja ratsuritareita ja maantietierosvoja vastaan vuosisatojen ajan. Kirkkokin sen tuomitsi omista syistään: ymmärsivät sielunveljet että rahavälineestä ponnisti materiaalinen edistys ja sielusilmän sokeutuminen. Kuten seurasikin, fransiskaanioppinut Annala suomeksikin tämän tietää, mutta ei ole finanssioinut osaamistaan. Kuulin häneltä ilmaiseksi yleisötilaisuudessa Tuomiokirkon Kryptassa viime talvena.

    Nämä sisäpiirien rahat ovat mielin määrin lisättävissä kuten kuvataideteokset kopiotavissa. Jos sitten poliisi väärentäjäjengin poltaa, niin se on kuin rahaa polttaisi. Väärä kuvateos on maksuväline kunnes se ei kelpaakaan lööpin jälkeen kuin poliiisille syyteaineistoon. Suomen kansallisvarallisuus aleni tästä syystä alkuviikolla ! Mieti sitä ! Kaupunkirahvas eli prekariaatti katsoa toljotteli 1100-luvulla Champagnen Troyesissä kun paperipalalla maksettiin kangaspakasta. Matkijoita riitti mutta piti olla alumni jostakin medicistä kuten yhäkin Yalesta tahi Harvardista. Uuspaljoraha on käypää vain oikeissa käsissä vaikka käsi onkin, edelleenkin, tavallisimmin pehtorin käsi. Näitä vuokrakäsiä saa kauppa/laki/tuotantotalous/akatemioista.

    Eiköhän tämä tältä kertaa jo piisaa,Ilmari Salosen kirja Henrik Rehnqvististä ja hänen puolestaan kerran sakotkin maksaneesta Aleksanteri I odottaa. Sen lisäisin että kun Lontoosta Citystä oltaisiin pantu rahakirjoon uusia sävyjä 1830-luvulla, niin Westminster parlamentti sanoi stop. Että vain sellaisia joiden vakuutena on tavaraa kuten puuvillapaaleja tai höyrykoneen komponentteja. Rahaa ei päästetty vielä rakentumaan aurinkoa peittäväksi omaksi mustanpuhuvaksi stratosfäärikerrokseksi ihmiskunnan ylle. Niin oli tällaisia setelikuitteja Kuopiosakin, tullikamarimakasiinin narikkakuitteja jotka kävivät rahasta Ranisen (Ranin) kauppatalolla.

    Kaikenlaisia keksintöjä kuten se että keksintöa eivät vieraat saa käyttää ! Ihan asiastakin utelisin, että kun on patentinhaltijalla väliin lisenssioimispakkoakin , niin kuinkahan tällöin hinta muodostuisi ? Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän tuossa JS:n tekstissä ole mitään tolkkua. Miten se liittyy blogikirjoitukseen ja miksi ihmeessä blogisti ei moderoi tuollaisia pois? Ajanhukkaa tyystin.

      Poista
    2. Kas, kun se on sitä kulttuuria, että voipi kirjoitella mitä tahansa, kun vaan sitä ei kukaan ymmärrä...

      Poista
    3. Eipas hätäillä !

      Satunnaisena tarkkailijana arvostan bloginpitäjän tietoa ja tyyliä; tämä koskee myös useimpia julkipantuja kommentteja. Runsailla detaljeilla väritetty, äkkikäännöksiä aiheissa ja näkemyksissä suosiva blogitekstin kieli on usein virkistävää luettavaa. Moni muu nettiblogi puuroutuu yksityiskohdista inttämiseen tai eri osapuolten solvaamiseen; onneksi tässä blogissa nämä vaivat ovat pysyneet kurissa.

      Jukka Sjöstedtia en tunne, mutta mielestäni tämän blogin "genreen" sopii hyvin yksi tällainen sanaseppo, jossa polveilevan tekstivirran pohjalla on selvästi sekä detaljitietoa että värikkäitä näkemyksiä, jos kohta huhuja ja luulojakin.

      JS muistuttaa joskus eduskunnan entistä väriläiskää Veikko Vennamoa, joka aloitti puheensa: "Kysymys on väärin asetettu, sen sijaan toteaisin, että..." ja alkoi puhua ihan muusta. Toivon että JS.ää ei kanneta ulos tältä foorumilta.

      Poista
    4. Eihän tässä mitään hätäillä. Luin JS:n kirjoituksen moneen kertaan ja huolella. Onhan siinä värikkäitä näkemyksiä, mutta toivoisin että ne edes jotenkin liittyisivät joko ko.blogikirjoitukseen tai kommentteihin.

      Poista
  3. Viime aikoina julkaistuissa "muistelmissa" (Heinäluoma, Ahde, Wahlroos) toistuu saman valmisteluprosessin tulos: Milttonin käsi, "kirjoittajan"nimi, perintöaatelin rahat.

    Antaessaan Marimekon Helsingin yliopiston ex-rehtorin pojalle "Miltton" lienee ajatellut suomenkielisten tunteiden hyvittelyä Sammon malli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on julkaistu myös tupakkaprofessori Erkki Aurejärven muistelmat "Kovaa peliä" (Into)...

      Poista
  4. "Hiukan ihmettelen, hiukan säälittelen, miksi tämä Ihamuotila ei palkkaa firmaansa osaavia apulaisia."

    ko. yhtiön "naisenkarma", sanoi Tarmo Manni, tarkoittaa sitä että vain nainen voi johtaa sitä menestyksekkäästi.

    VastaaPoista
  5. Graafikon kommenttina.
    1. Kilpailutyö. asia A. Viivapiirros valokuvasta. Piirretty valokuvan päältä ja viivasta päätellen ihan hiirellä.

    2. Painatusta varten tehty "jatkuva" tapetti kilpailutyöstä, asia B. Rakennettu monistamalla työn A itemeitä skaalaten (ohuemmat viivat pienemmäksi skaalatuissa osissa).

    3. Kassissa käytetty aineisto, asia C. Kuten asia B mutta näyttää silmääni B:n päältä vielä kerran digitoidulta tai huonosti kopioidulta ja sitten väritetyltä. Originaalin alkuperä selviäisi jos näkisi onko myös siinä skaalatuissa itemeissä ohuemmat linjat.

    4. Asia X on sitten se että Marimekko on käyttänyt aiheen hakuun opintojaan aloittelevia henkilöitä, jos oikein ymmärsin. Ilmeisesti tarkoituksena oli tavoitella ajan nuorisohenkeä joka tuolloin ilmeni juurikin tuollaisina karkeina Illustrator-viivapiirroksina. Seuraavina vuosina piirrostyyli hienostui ja muuttui dekoratiivisempaan suuntaan sekä alettiin käyttää ohuita väritoonejakin. Tässä tulee mieleen vielä se kuinka hyvät tiedot alkavalla opiskelijalla on ollut kuvaoikeuksista ja niiden käytännöistä ja onkohan työstä maksettu ihan oikeaa rahaakin.

    Katson siis, summaten, tuota kassin aihetta ja mietin kuinka vielä painamaton kangasaihe on päässyt melkein tarkasti jäljennettynä barcelonalaiseen kassiin. Jos ajat ovat muistetut oikein, on paino-originaalin täytynyt päästä karkuun sen viimeistelyvaiheen jälkeen. Sounds inside job.

    VastaaPoista
  6. "Toinen sivusääntö on: kilpailunrajoituskielloista poiketaan siten että esimerkiksi tekijänoikeus ja patenttioikeus eivät monopolin luonteisuudestaan huolimatta rajoita kilpailua."

    Sääntö on väärä. Tekijänoikeus rajoittaa suoraan "harmaatuontia" eli siis vapaata kilpailua ja siis muutenkin. Patenteissa taas (ja tosin tekijänoikeudessakin) jo pelkkä mahdollisten toimenpiteiden uhka toimii pätevänä esteenä muille, koska se tekee (liike)toiminnan mahdottomaksi.

    VastaaPoista
  7. Kaupungilla liikkuessa huvittaa siellä pyörivä mopoauto, jonka korimalli on yksityiskohtia myöten kopioitu Citroenin pienestä "designmalli" DS3:sta, mittasuhteet tietysti vääristäen.

    VastaaPoista
  8. "Miltton" on blogistin säälittelyn kuultuaan tehnyt strategisen uudelleen linjauksen päättäen lähettää Norjan prinsessaparin Marimekon luo.

    VastaaPoista
  9. Jos siirrytään pois tekijänoikeuksista ja puhutaan estetiikasta, joka sekin on ihan oikea asia ja opiskeltava eikä suinkaan pelkkä makuasia. Siis eri näkökulma samasta asiasta.

    Helsingin Esplanadin valokuva on tylsä ja hyvin perinteinen. Ei sitä voi taidevalokuvaksi nimittää. Se on turistikirjan kuva. Viivapiirros on aina mielenkiintoisempi. Tekniikasta riippuen siinä kuvataiteilija voi toteuttaa omia esteettisiä ideoitaan. Eero Raunio tuolla kommentoi viivapuolta hyvin.

    Sitten kopiot. Tarina kertoo että kun kerran sattui satamaan tulemaan pakaasi Japanista joskus 1800-luvun puolella, niin ihmiset ihastelivat Hokusain hienoa puupiirrosta. Miten voi olla että muualta kuin sivistysvaltiosta voi tulla suhteellisen täydellistä kuvamateriaalia? Eurooppahan on keskus.

    Paperi oli aivan tavallista käärepaperia. Sellaisia teki myös Andy Warlhol enen kuin joku keksi että silkkipainokäärepaperit ovat taidetta. Nimitys ratkaisee.

    Aivan eri asia on sitten Japanin ja Kiinan tushimaalaustekniikka, joka liittyy oleellisesti meditaatiotekniikkaan. Sen tarkoitus, esimerkiksi kalligrafiassa, ei ole originalisuus, vaan sukeltaminen jonkun toisen tekemään teokseen ja sen sisäistämiseen. Mutta koska taiteilijat ovat erilaisia, kirjainmerkeistä tuleekin toisenlaisia, aivan omanlaisiaan, vaikka aihe on tismalleen sama.

    Meillä pitäisi olla kaikkien originaaleja. Silti esimerkiksi Rubensilla ja renessanssitaiteilijoilla oli työhuoneita, joissa assistentit ja oppipojat (kiltaan pyrkivien nuorten käsityöläiset) kopioivat työhuoneen johtavan taiteilijan töitä. Se oli opiskelun idea: toisto ja siitä oppiminen.

    Tämä design on kamala juttu. Brändääminen on hirveätä. Marimekkoa en pane ikinä päälle vaikka joku sellaisen ostaisikin. Kun nyt siis vaikuttaa siltä, että "taiteilijat" tahtovat vain saada rahaa ja mainetta tekemällä kopioita salaa. Design ja nimi ovat ne jotka valmiissa kankaassa maksavat.

    Sinänsä kopioiminen ei ole rikos. En vain käsitä miksi wanna-be-designeri ei ottanut itse kuvia. Pahempi asia on, jos esim. taideteollisessa on hylätty ensimmäisen (ensimmäisten) vuosien piirustus- ja maalaustunnit. Muodon ja sommittelun tajua pitää olla kaikilla.

    Sitä en osaa sanoa kun en ole livenä nähnyt, miten hyvä ja hieno viivapiirros voipaperin läpi piirrettynä ja ikkunat pimeiksi sutattuna on.

    Esplanadista on varmasti otettu myös korkeatasoisia kuvia. Nyt kopioitu kuvahan on historiallinen ja kuva ansiokkaasti 1960-luvun maisemaa Helsingin keskustassa. Se on sen arvo ja kuvan ja kirjan tekijänoikeus on ehkä selvä.

    Meillä ei kopiointi käy, ei ainakaan rahanansaitsemismielessä. Se taitaa olla moraalinen ongelma tässä.

    VastaaPoista
  10. Ihmettelen, miksi kesti näin kauan, siis keväästä asti 2013, ennenkuin toimitusjohtaja Ihamuotila puuttui kopiointiasiaan ja ilmoitti yhteistyön päättyvän kopion tehneen suunnittelijan kanssa.

    VastaaPoista
  11. Minä olen ihmetellyt ihan samaa kuiin ihanatalo. Ei liity juridiikkaan, mutta osoittaa kyllä kriisijohtamisen olevan kriisissä, että asiaan palataan nyt kun taas kuohuu ja kohisee. Jos puoli vuotta on "keskusteltu" Isolan kanssa, niin olisi kiva kuulla, millaista jaarittelua se sitten on ollut, ja miten on näkökohtia vaihdettu puolin ja toisin ;)

    VastaaPoista
  12. Olen seurannut Marimekko-keskustelua vähän ihmeissäni, lähinnä siksi, että se on jälleen yksi osoitus siitä, miten laki ja moraali/etiikka ovat välillä jotenkin ristiriidassa keskenään. Kuten Jukka huomautit omassa puheenvuorossasi, tuoteimitointi on lain mukaan täysin sallittua ja usein jopa suositeltavaakin, mutta onko se oikein, se on sitten eri juttu. Kohua tuskin olisi edes syntynyt, jos imitaatio olisi tässä tapauksessa ollut huikeasti parempi kuin alkuperäinen malli. Tässä tulee ikävästi mieleen ajatus, että on haluttu ratsastaa toisten ideoilla kuin omia ei ole keksitty.

    Tämä koko soppa, jonka uusin käänne lienee vauvanhousuepisodi (HS/kulttuuri 20.10.2013), osoittaa mielestäni Marimekon osalta paitsi huonoa makua ja harkintaa, myös ymmärtämättömyyttä. Plagiointisyytökset eivät ole erityisen hyvä tapa markkinoida tuotteita, vaikka lain kirjainta ei olisikaan rikottu. Ja toisaalta, kukapa kohta enää haluaa tehdä töitä sellaiselle firmalle, joka saattaa varastaa ideat ja myydä niitä pienin muutoksin ominaan ilman korvauksia idean keksijälle. Ei vaikuta kovin reilulta.

    Luulenpa, että nykyisessä some-maailmassa yritykset joutuvat miettimään toimintaansa paljon tarkemmin kuin pelkästään lainsäädännön osalta. Maineeseen tulleita kolhuja voi olla todella vaikea paikata, jos se edes on mahdollista, ja silloinkin se saattaa tulla kalliiksi. Sitä en osaa sanoa, miten laajalti tämä näkyy ulkomailla, vai onko kyse vain myrskystä meidän omassa vesilasissamme. Olankohautuksella tästä tuskin silti selviää.

    VastaaPoista
  13. Kun Finlexissä ei ole KKO:n vanhoja vuosikirjaratkaisuja, skannasin varsinkin immateriaalioikeudellisia ratkaisuja omaan arkistooni — joukossa myös tuo KKO 1971-II-4.

    http://www.mlang.name/arkisto/index.html#osa5

    VastaaPoista
  14. Eihän ne ole pelkät IPR:t, joissa Marimekko huijaa. Siellä työntekijät liioittelevat koulutustaan. Ainakin Show Room Manager on "parannellut" koulutustaustaansa omatoimisesti. Ammattikoulutausta on muuttunut sujuvasti alemmaksi korkeakoulututkinnoksi. Taitaa olla koko yrityksen kulttuuri hieman epärehellisellä pohjalla.

    VastaaPoista
  15. Hei, sain Marimekon asianajotoimistolta ison laskun ja ukaasin, kirjelmässä oli ( varmastikin ihan aiheellisesti) huomautettu ja moitittu minun marimekon kankaiden minikokoisia nukkekotikäyttöön printattuja kopiota, jotka eivät ole siis 1:1 kokoisia eikä sotkettavissa oikeisiin tuotteisiin. Onko minulla mitään mahdollisuuksia tätä immateriaalioikeuksien loukkausta vastaan puolustautua?

    VastaaPoista