Avainten herra

’Konklaavi’ tarkoittaa ”avaimella” ja viittaa lukittavaan huoneeseen. Se on alkanut tarkoittaa muitakin yksityisluonteisia tai suljettuja seuranpitoja kuin paavinvalintaan.

Joka arvelee tässä tulevan uutta valaistusta niin sanottuun Koiviston konklaaviin, erehtyy. En tiedä siitä enempää kuin ennenkään. En ollut paikalla.

Sekin on turha luulo, että hakisin lieventäviä asianhaaroja, luulee väärin.

Kun asia vilahtelee kommenteissa, minulla on tunne, että vaikeneminen merkitsisi jonkinlaista hyväksymistä.

Tiedän vanhastaan, että erään käsityskannan mukaan Mauno Koivisto aiheutti presidenttikaudellaan suurta kärsimystä kansalaisille. Olen selvillä myös siitä, että joidenkin toisten mielestä maan tuomioistuimet, korkein oikeus etunenässä, ovat vähälahjaista ja helposti johdateltavaa joukkoa, joka toimii pienen ihmisen pahaksi.

Oma käsitykseni poikkeaa näistä molemmista, mutta sillä ei ole merkitystä. Mielipiteitä ei voi suuntaan eikä toiseen perustella niin, että toisin ajatteleva uskoisi.

Sen sijaan viittaan kahteen asiaan, joita en ole nähnyt keskustelussa ennen enkä tällä haavaa.

Kovan arvostelun johdosta korkein oikeus ryhtyi noin vuonna 1991 pitämään hyödylliseksi arvioituja keskustelutilaisuuksia lähinnä professoreiden ja muiden tutkijoiden kanssa. Tilaisuudet järjestettiin usein korkeimman oikeuden tiloissa, ja ne olivat suljettuja.

Viimeksi arvostetun historioitsijan televisiossa kummastelema salailu on minusta välttämätöntä. Jos virkatuomari epäilee hankalan lainkohdan tulkinta koskevan käsityksensä päätyvän yleiseen kulutukseen, hän ei puhu mitään. Olin itse vaatimassa kovaäänisesti tuota keskustelua ymmärryksen avartamiseksi. Olen itse saanut vastaani valituskirjelmässä mainintoja siitä, että Kemppinen on tätä tai tuota mieltä esimerkiksi patentoinnin edellytyksistä. Kyllä siinä aina miettii, että olenko nyt esteellinen, vaikka käsitän selvittäneeni vain ns. lainsäätäjän tarkoitusta lain valmistelutöiden perusteella.

Erinäisissä asioissa on ollut vaikkapa Hakulisen kanta ja Kivimäen kanta.

Nuo keskustelutilaisuudet jäivät tietoni mukaan anniltaan laihoiksi. Ainakaan tuomarit eivät halunneet osallistua keskusteluun laajemmin. Joissakin tapauksissa se saattoi johtua siitä, että he eivät olleet yhtä hyvin selvillä erinäisistä opeista kuin tutkijat.

Tyypillinen hyvin ongelmallinen säännös on pankkikriisin oikeudenkäynneissä usein esillä ollut oikeustoimilain 36 § 1: ” Jos oikeustoimen ehto on kohtuuton tai sen soveltaminen johtaisi kohtuuttomuuteen, ehtoa voidaan joko sovitella tai jättää se huomioon ottamatta. Kohtuuttomuutta arvosteltaessa on otettava huomioon oikeustoimen koko sisältö, osapuolten asema, oikeustointa tehtäessä ja sen jälkeen vallinneet olosuhteet sekä muut seikat.” (17.12.1982/956)

Tuossa lainkohdassa on puhe oikeustoimen sovittelemisesta tai kohtuullistuttamisesta. Avoimessa keskustelussa toistellaan, että sopimukset on pidettävä, pacta sunt servanda. Se on sääntö. Yksi poikkeus siitä on clausula rebus sic stantibus, joka on yhtä vanhaa latinaa kuin tuo edellinenkin. Sopimus voidaan kumminkin jättää huomiotta, jos olosuhteet ovat muuttuneet kovin.

Tavallisin sopimuksesta vetäytymisen peruste on ylivoimainen este eli force majeure. Peruskurssitason esimerkki on sota, kulkutauti tai kansannousu. Kaupallisissa sopimuksissa ensisijainen toimi sopimusrikkomuksen tapahduttua ei ole enää oikeusjutun aloittaminen. Ensin on neuvoteltava. Tämä ”renegotiation” esiintyy lukuisissa kansainvälisissä ohjesopimuksissa ja hyvin monissa kansallisissa laeissa.

Jos velallinen ei jaksa maksaa, saamamiehen on ensin todisteellisesti vaadittava maksua uuden, lyhyen mutta ei kohtuuttoman lyhyen ajan kuluessa. Tätä nykyä velkojat – myös pankit – suhtautuvat aika kärsivällisesti velallisen avunhuutoihin, varsinkin jos taustalla ovat surulliset syyt.

Jälkikäteen arvioiden yli 20 vuoden takainen takauskäytäntö oli julma ja kohtuuton. Olin silloin ja olen nyt varma, että jokin osa takaajista oli sitoutunut hyvän hyvyyttään, tekonsa luonnetta tajuamatta.

Jos maata voisi muuttaa presidentin painostuksella, tuomioistuinten ratkaisuilla tai ylimalkaan vippaskonstein, maailma olisi ratkaisevasti yksinkertaisempi paikka kuin tämä todellinen. Lakia ja ohjeistusta on muutettu, eikä aivan sama voi tuollaisenaan toistua. Asiat ovat muuttuneet hiukan parempaan suuntaan juuri epäkohtien ilmettyä. Kun itse viimeksi muutin lainanpoikastani, olin pankissa tuskastua kädestä pitäen toimitettuun ohjaukseen ja mahdollisten seurausten selostamiseen. Myös velkakirjat ja panttaussitoumukset olivat aivan toista kuin ennen – suorastaan hyvin laadittuja. Mutta tämä ei pelasta niitä, jotka ovat jo liemessä, mutta monien kauan kiehuneiden asemaa on helpotettu muuttamalla vanhentumista koskevia sääntöjä.