18. elokuuta 2013

Korkeassa iässä ja ei

Korkeassa iässä

Korkeassa iässä on miltei tuuletonta niin että
salamat kipunoivat tasangoilta kohtisuoraan

taivaaseen ja kirjamme on kaiverrettu kiviin. Ei enää kvartsi
riennä, vaan malakiitti alisen metsän kuva alati

heijastuva mielikuva on muuttumaton. Kivipelto mielemme
paholaisen piruilema alhaalla pilven lomalla. Tänne jää

veden laajentunut olomuoto. Esi-isät syövät puuroa. Ateria oli kohta
valmis, nyt kateissa suissa. Ei yksikään esivanhempi tahtoisi maailmalle

mitään hyvää, ei kaksi eikä kolme. Siintyvää keitosta hämmentää
korkea ikä, parkittu iho, ruskettuneet ratsut, himmeä matara,

kivinen kirja jonka sivun paksuus on kymmenen tuhatta vuotta ja
virhemarginaali valkoinen kuin kuu, kun yö on väärä, avaruus

kaartuu ylitse päämme, eikä ole eroa sälpää sädehtivän polun hiekan jyvien
ja avaruuden lähenevien  matkaajien kesken.  Täällä

on kuin kukkasella elo lyhyt, vauhdin vanhetessa lyhenevä, äärettömän
tavoittelu johtaa tavattomaan massaan jota liikuttaisi ainoastaan

mieletön energia, kun voitto kuolemasta, auringon jokapäiväisyys
on etäällä allamme ja ympärillä pimeyden sakeus musta.


Kiertynyt kuin aidas

Kiertynyt kuin aidas, ennen ruskea näre notkuva, syntymään hätikkö, nyt
harmaja.  Pisteaita metsä poikittain asettaa rajan

samalla tavoin kuin metsä näyttää, mitä on taivas, ja silkalla hengityksellään
piirtää pilvet. Ehkä oli erehdys syntyä. Kivisen kirjan vieressä ruskeaksi

paistetut kiviset leivät, mutta malja, johon viini valutettiin, ei ole kultaa.
Malakiitti on kauniimpi varjoissakin, kulta vaatii elääkseen aurinkoa kuten meren

on vaikea vaahdota ilman rakkoleviä, nurmen vihannoida ilman lampaita, joita
yksisilmäinen paimen laskee yöhön. Silmän ummistuttua hän tuntee

kuun kullan, auringon hopean ja herätessä kuulee piisin sammuneen.
Tulimmaistaan ei korkeaan ikään kierryttyään kykene varjelemaan

merenkulkijoilta jättiläinen. Se karjuu kalliolla. Raivostuen hakkaa
puita kuin sydän, lyö kuin seppä rautaa

rauhoittunutta metallia vasten, kunnes ääni laskee, käy epätasaiseksi,
matkan kasvaessa äänen korkeus kärsii, kunnes lopettaa kuin, sydän.

12 kommenttia:

  1. Assosiaatiot ovat runojen polttoainetta
    kuten iltapäivälehtien
    horoskooppien

    Rakenna niistä
    omat varustuksesi, pilviesi linnat
    joissa
    ei ole bolverkkejä, ei vastarintaa, ei esplanadeja.

    Muutamissa sanoissa kuulija kuulee itsensä.

    VastaaPoista
  2. valon lyhyt kaava
    unessa

    kaunis jännite
    pidätä henkeä

    riko malli
    uudelleen

    välähdyksen vuoksi
    silmissä kipunoi




    VastaaPoista
  3. Kuuntelen tässä Kare Eskolaa ja Välilevyjä, ja samalla luen noita runoja edestakaisin. Mikä maanantai!

    VastaaPoista
  4. Vastaukset
    1. Uskovainen tietää uskovansa ja ateisti uskoo tietävänsä.

      Poista
    2. Tuo on jotenkin niin hupaisaa kun jotkut ateistit taistelevat niin voimallisesti sellaista vastaan joka ei ole heille olemassa.Richard Dawkins suurimpana ateismin ilosanoman levittäjänä.

      Poista
    3. Vaikka se näköjään on totta kohdaltasi, älä yleistä. T Uskova vakiolukija

      Poista
  5. Jaa, Kemppinen oli pojille näyttämässä mallia miten sitä trampoliinilla pompitaan.

    VastaaPoista
  6. Kaunista, niin perin kaunista. Kiitos blogistille.

    VastaaPoista
  7. Tämä ei liity tähän mitenkään, mutta USA:n kongressin kirjasto on laittanut Flickr:iin 1500 värivalokuvaa 1930-ja 40-luvuilta. Liittyvät ilmeisesti jo ennestään muutenkin kuuluisaan FAA:n valokuvausprojektiin. Todistaa taas sitä miten paljon kuva voi kertoa menneestä ajasta.
    http://www.flickr.com/photos/library_of_congress/sets/72157603671370361/

    AW

    VastaaPoista
  8. Bloginpitäjä
    katsoo maisemaa kohti,
    sydämen läpi.

    VastaaPoista
  9. Ehkä viittaus Heta Rahkoon.

    VastaaPoista