4. kesäkuuta 2013

Kolme tietäjää




Itäisten maiden viisaat miehet, Kalle Tuori, Olli Mäenpää ja Tuomas Ojanen ovat kuohuksissaan, kuten varmaan kuuluukin.

Valtiovarainministeriö on syyllistynyt anekauppaan myymällä julkisen vallan käyttöä asianajotoimisto Hannes Snellmanille. Jos ministeriö olisi kysynyt Tuorilta, Mäempäältä tai Ojaselta julkisuuslain tulkinnasta, olisivatko nämä vastanneet?

Sitä en voi tietää. Itse olen tuomarina (julkisen vallan käyttäjänä) kysynyt professoreilta sata kertaa ja professorina vastannut viisisataa kertaa. Ainakin aikaisemmin papereissa pyöri näitä lausuntoja tuon tuostakin, ja usein ne olivat oikein hyviä.

Kun en tällä kertaa itse jaa tuohtumusta, syy ei ole se, että en itse ollut kolmen kuninkaan joukossa, sillä olen ollut enkä siitä pahemmin innostu. Syy on se, että ”second guessing” eli vastuullisen ja perustellun toisen mielipiteen merkitys on minun silmissäni suuri.

Esimerkiksi ylioikeuksissa on useista jäsenistä koostuvia jaostoja. Ajatus ja tarkoitus on, että he luonnostaan jäsentäisivät ongelmat hiukan toisin ja joutuisivat rakentamaan ratkaisun, joka ei olisi saneltu kannanotto, vaan perusteltu kompromissi.

Jopa vihainen esittelijä toimii välillä paholaisen asianajajana. Termiä käytettiin autuaaksi julistamista pohdittaessa. Yksi kardinaaleista sai tehtäväkseen kaivaa esiin mahdollisimman tarkoin kaiken epäedullisen tutkimuksen kohteesta. Menettely on tuttu myös asianajotoimistoissa.

Olen ollut laatimassa ratkaisuehdotuksen sisältäviä lausuntoja tasavallan presidentille, valtioneuvostolle ja useille ministeriöille. Vaikka viimeksi mitattiin julkisen vallan käyttöä oikein urakalla yksityiselle alueelle pysäköinnin yhteydessä, en ole pitänyt näitä kannanoton ja suosituksen sisältäneitä papereita vähimmässäkään määrin arveluttavina.

Mediassa on murjaistu, että ministeriöllä pitäisi olla itsellään riittävä asiantuntemus mm. julkisuuslain soveltamiseen. Ajatus on valitettavasti lapsellinen. Nykyisen lain ja sen soveltamiskäytännön vallitessa Suomessa ja Euroopassa ei ole ketään, joka ”osaisi” alan vaikeat kysymykset. Myös puheena oleva Kreikan vakuusjärjestely on niin erikoinen, ettei malleja oikein ole.

Risto Rytin Ribbentroppille antaman asiakirjan keksi ja laati Erik Castrén, mutta kun sotatila vallitsi, julkisen vallan käyttö tuskin nousi ongelmaksi. Voihan olla, että Castrén oli virkamiehenä UM:ssä, mutta hänestä siis tuli kuuluisa kansainvälisen oikeuden professori, ja itse sopimus oli mielestäni taitavasti laadittu – vaikka osa saksalaisista kai haistoi, mihin koira oli haudattu.

Ilmainen vinkki Jutta Urpilaiselle – kun käytätte seuraavan kerran asianajajaa, ja käyttäkää ihmeessä, kysykää sieltä konttorista, kuka asiaa hoitaa, ja nimittäkää hänet kahdeksi viikoksi ylimääräiseksi virkamieheksi ministeriöön. (On näissä miettimistä. Kerran kun olin hovioikeudenneuvoksena, pyydettiin vihkimään muuan nuoripari. Otin asiasta selvää. Ei onnistu, vaikka hovioikeustuomari on perinteisen käsityksen mukaan isompi herra kuin vihkimiseen oikeutettu alituomari tai sellaiseksi auskultoiva.) (Esimerkki ei ole surrealistinen. Oin tässä maassa nimitetty kenraaleja tilapäisiksi maaherroiksi, siis silloin, kun maaherrat vastasivat lain ja järjestyksen ylläpidosta.)

Toinen ilmainen vinkki arvoisalle valtiovarainministerille. Olisi kannattanut uskoa Hetemäkeä ja sanoa televisiossa Timo Soinille karjaisemalla, että Kreikan paperi on vakuus. Soinin vakituinen vastaselitys on kuin pahimman nurkka-advokaatin suusta.

Vakuuksia velan takaisinmaksamisen turvaamiseksi on periaatteessa kahta lajia, reaalivakuudet ja henkilövakuudet. Reaalivakuus on esimerkiksi kiinnitetty velkakirja. Henkilövakuus on esimerkiksi takaus eli asiakirja, jossa kolmas ottaa velvoitteen täyttääkseen suoritushäiriötapauksessa. Pankkitakauksia ja valtiontakauksia pidetään kaikkein vahvimpina.

Ministeri Pekkarinen on taitava mies. Iltauutisissa hänellä oli silti kerrankin vaikeuksia langettaa epäilyksen varjo vakuuden päälle. Hän teki sen sekoittamalla vakuuden olemassaolon ja sen hyvyyden.

Oikeustieteen peruskurssilla opetetaan erottamaan esimerkiksi velkakirjan ”veritas” ja ”bonitas” – onko velkakirja pätevä ja onko sen antajalla rahaa maksaa velkansa. Pätevä tarkoittaa muodollisesti sitova.

Edelle kirjoitettu on sananselitystä. Mielipiteeni ja arvioni on, että demareiden vakuusoperaatio oli ja on tarpeetonta pelleilyä ja viime kädessä vaalikalastusta ilman koukkua ja matoa. Ehkä se jotakuta vakuuttaa, että on onki ja siima. Minua se ei vakuuta.

EU-kantani on sama kuin vuoden 1943 rauhanoppositioon (U. Kekkonen ynnä muita). Oli jouduttu todella huonoon seuraan ja pikajuna oli kiitämässä täyttä vauhtia päin helvettiä.  Ei siitä selviä sanomalla, että minäpä jään pois seuraavalla pysäkillä, kun pysäkkejä ei ole, eikä jarruja. On joko hypättävä tai odotettava oikeaa hetkeä.

22 kommenttia:

  1. "Vakuus" oli nykyisen Kataisen sixpackin syntymisen ehdoton edellytys.

    Hienosti Fantastico saa kilpailevien puolueiden blondipuheenjohtajat vetämään kivirekeä puolestaan...

    Suomen omaa rahaa tämä vakuus taitaa olla. Suomi antoi Kreikalle sata rahaa, osalla Kreikka maksoi vanhoja velkoja, pienempi osa Suomen omaa rahaa ilmestyi sitten vakuudeksi.

    VastaaPoista
  2. Oikein hyva kirjoitus! Kiitos.

    Kyllähän optiorakenteista alalla kaytetaan yleensa termia SUOJA. Tehdaan optiorakenne suojaamaan jotain. Osta putti, niin saat suojaa romahdusta vastaan, mutta se maksaa hiton paljon, koska olet aina ostamassa väärään aikaan.

    Vakuus (collateral) ei taida oikein sopia optiorakenteeseen. Paremmin sopisi VAKUUTUS.

    VastaaPoista
  3. VM:n kysymä julkisuuslain tulkinta-asia on vain niin peruskauraa meille jokaiselle perusjuristivirkamiehelle, että on todella omituista, miksi siitä pitää kysyä tulkintaa asianajotoimistolta. En tiedä yhtäkään aa-toimistoa, jossa olisi edes kohtuullista asiantuntemusta julkisuuslain tulkitsemisessa!
    Virkamiehet halusivat siis vain selkänojaa vääräksi tietämälleen tulkinnalle. Aa-toimistosta valitettavasti saa sellaisen tulkinan kuin maksaja haluaa, kun ei virkavastuu paina. Tämän olen useasti kokenut.

    Jos jossain minuisteriössä jostain syytä ei oikeasti olisi riittävää asiantuntemusta tässä asiassa, mitä en usko (ja tiedän että VM:n oma asiantuntemus olisi riittänyt vallan mainiosti), niin OM kyllä auttaa for free.

    Jos olisi VM:n juristi, hävettäisi niin vietävästi nyt.Ei tässä kuitenkaan mitään Ribbentropp-sopimusta tehty.

    VastaaPoista
  4. Ojanen haki Hesarissa "virkansa" vallantäyteydestä kai dramaattiseksi aiotun esimerkin, eli tenttien arvostelun ulkoistamisen. Ei minusta lainkaan hullumpi ajatus nyt kun miehen lausumia on tullut seurattua. Taisi esittää, että ulkoistamalla tehtävän ulkoistaisi vastuunkin. Jotain on jäänyt sisäistämättä.

    VastaaPoista


  5. CDS:ssähän se on. Samaa sukua kuin John Paulsonin US subprime täyspotti killing 2007-08. Nämä ovat tiskin alta räätälöityjä, OTC , amerikaksi. Suomi-Kreikka asia ei ole edes velasta vaan takauksesta joten se on aika erityistä DNA:ta. Mutta ei se vaikea ole. Se vaikeata ja tuskallista on, että oikeuslaitos antaa suojaa tällaisille sopimuksille.

    Ei sitäkään sopimusta tule poliisi täytäntöönpanemaan, että ladonhan minä katon ja vaihdan talvirenkaat, mutta neiti antaa sitten. Mitä menikään taas pieleen kun neiti rupesi pihtaamaan. Ilmoitanko poliisille ? Tai että saat saat ryypyn pirin viivan vai mitä niitä on, ja sopimus kioskiryöstöstä on taskussani. Vaan saisinko sopimuksen rikkomisesta korvausta ulosoton kautta jos Make tekisi oharin ? Näitä kamalia huumevelkojen perimisiä ja lainsuojattomia ihmisiä on tai piileksii keskellämme. Ja oikeustiede innovoi jos mitä konnankoukkua rahojen nyppimiseksi eksperteille jotka ensin ja näkösuojaksi tulvittavat finanssien virtoja, perinteisiä instituutioita peluuttaen. Kukaan ei huomaa kun rahaa on aina lisää, myös keskuspankkien -jo panttivangiksi pakottetuuina- myötävaikutuksella.

    Finanssiympäristö, pörssit hintasarjat jos mistä, erityisprosessien sopimussitomiset rahaa vieviksi/tuoviksi elävät monikirjavammin kuin keto tai kukkaniitty perhosineen keväästä syksyyn. Runolle pitää ryhtyä ennen kuin saa sanotuksi että yhtä puuttuu: tavallinen pankkisäästäjä ei saa mitään. Sen hintavakaus hokeman jälkeen reaalisesti miinusta. (Suomessa tälle on kyllä pitkä ja keskustelematon perinne.)

    Nyt voin sanoa. Suomi valtiona ei ole lainannut Kreikalle. Suomen Kulttuurirahasto ja korkorahastosi Osuuspankissa on, samoin eläkeyhtiösi lainasivat ERVV:lle ja se edelleen Kreikalle. Suomen valtio takaa, että tämä ERVV maksaa Suomen Kulttuurirahastolle, Osuuspankin korkorahastolle ja eläkeyhtiöille siinäkin tapauksessa että Kreikka ei maksaisi ERVV:lle. Näin euroryhmä sopi. Soinisäikky eliitti haki pelastusrenkaan -ei lainaajana vaan lainan takaajana. Apu pälkähästä löytyi Citystä ja Helsingistäkin PwC, KMPG… Katso räystäitä.

    Lastensa asuntolainatakuusta ei olla arvattu näin pujahtaakaan ! CDS:ät innovoi JP Morgan noin 1995. Ne ovat vakuutussopimuksia sen onnettomuuden varalta että velallinen ei maksaisi. Niitä voi ottaa myös ihan ulkopuolinenkin eli siis palovakuutus naapurin taloon kuten luonnehdinta kuluukin. Ne ovat näitä finanssien massatuhoaseita ja pamahtivatkin 2008. Suomi osti siis tällaisen ei velkojan maksamattomuuden varalta, vaan jotta pääsisi ERVV:n takuusta irti. Senkin saa. Finanssitavarataloista saa mitä vaan, sitä neitiäkin. Ainakin näin Kreikkaa kyseenalaistettiin kriisin starttaamiseksi 2009. Lumoava kaunotar löytyi Lontoosta, oliko Citigroupin duuneissa, varmasti kylläkin siveä, mutta huhutus toimi. Ekat CDS voitot Kreikasta saatiin jo tammi-helmikuusssa 2009.
    jatkuu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asiantunteva vastaus peittää näkyvistä sen, että nämä järjestelyt (CDS,OTC), ovat nimenomaan vakuusjärjestelyjä.

      Rautalankamalli: minun asunto-osakkeeni on ollut vuosikymmeniä pankissa, enkä edes muista, miksi. Se on yleisvakuus. Jos joutuisin vaikka ostamaan auton, pankki lainaa, ja vakuus on. Asunto-osake vain makaa pankissa.

      Jos omistaisin teollisuus- ja pankkiosakkeita (joita en ole koskaan harrastanut), osakekirjani voisivat olla pankissa vakuutena, eikä mikään estäisi järjestelyä, että pankki käyttäisi niitä omana vakuutenaan lainaansa kolmannelle jne.

      Swapit ja optiot perustuvat erilaisiin keinottelua muistuttaviin sopimuksiin, joilla järjestellän kurssinmuutosten ja korkojen / osinkojen tuottamia hyötyjä.

      Luottovakuutus on sekin vakuus.

      Poista
    2. Muutama kommentti tuohon.
      Mikäli asunto-osake on pankissa, mutta pankilla ei ole voimassaolevaa saatavaa, ei panttausta lainvoimaisesti ole olemassa. Pankit pyrkivätkin nykyään aina luovuttamaan vakuudet pois velan päätyttyä. Lisäksi yleispanttauksissa on yksityishenkilöillä oltava nykyään aina rajoitus (rahamäärän ja) ajan suhteen.
      Teollisuus- tai pankkiosakkeista sen verran, että arvo-osuustililain 6 § 3 momentin mukaan ei panttioikeuteen voida kirjata edelleenpanttausta.

      Poista

  6. jatkuu
    Suomi siis pääsee takuuvelvollisuudestaan maksamalla vakuutusmaksua ja saamalla vakuutuskorvauksen. Ei se mikään vakuus ole. Jos jotain vanhanaikaista tolkullista muistuttaa, niin siis ei vakuutta vaan vahingonkorvausta. Jos vakuutusyhtiöllä on rahaa se aikanaan maksaa. Sen varalle näissä johdannaisissa otetaan -taas- vakuusmateriaalia. Kreikkalaispankit siirsivät hyllystä toiseen 925 milj. edestä Suomen tilille arvopapereita ja lupaavat korotkin Suomelle joista korvaus sitten maksettaisiin. Suomi maksaa vakuutusmaksua koko ajan mutta matalahan se on ja kätketyy noihin korkoihin.

    Eikä tämäkään riitä. Ainakin toistaiseksi tämä takuumateriaali 925 arvosta arvopapereita Suomen tilillä, kolmannella eli investointipankilla Sociéte Général tai serkkullansa, on tuottanut SG:lle vapaata osinko- ja bonuskelpoista kassavirtaan. No miten helkutissa? SG on siirtänyt arvopaperipotin paperiyhtiöönsä joka saa tuotot ja jota taas rahoitetaan CP:illä tai ABS:illä jotka tuottavat enemmän kuin Suomelle on Libor pohjaista korkoa luvattu 925:n nostamiseksi -onkin jo vähän kohonnut.

    Mutta siis pankkiirisääty on kerännyt enemmän ja pannut sivutaskuunsa. Suomi vartoo ja näkyy alkaneen viestintuojan parjaaminen. Sen Soini kestäkööt ja oppikoot vastaisen varalle että Helsingissä olisi Pellervon sijasta muitakin think tankeja kuten Hannes Snellman. Tai nuo PwC… joiden sormet tässäkin sopassa, sattumia noukkimassa. Ne eivät konfliktiristiriitoja säiky, Perussuomalaisillekin r.p. myydään. Ainakin Matti Putkonen, ent.metsuri, helsinginherra Metallitalosta ja nyk. työmies Dianapuiston
    laidalla persujen arvohuoneistossa, kiristäisi selvää suomea näistäkin sopimuskumppaneista. Eivät ole vaikeita, ovat uskomattomia. Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
  7. Taloussanomat on tehnyt matkan varrella selkoa näistä Kreikan ja Espanjan "takuuksista" siinä määrin kuin asiasta on ollut julkista tietoa.

    http://www.taloussanomat.fi/politiikka/2013/06/04/hyva-vm-tassa-ei-ole-mitaan-henkilokohtaista/20137883/12

    Jostakin kumman syystä Taloussanomat on jo pitkään tuntunut luotettavammalta kuin VM.

    VastaaPoista
  8. On vain jäänyt epäselväksi, mikä olisi ollut se vaihtoehto "rauhanopposition" linjalle, vaikka kohta 60-vuotta tätä itkua on tietyltä suunnannalta pidetty. Se olisi jatkuva sodan, epävarmuuden ja yhteiskunnallinen sekasorron, poikkeusolojen, sinimustien saappaiden marssin kaiku:
    pysäkkejä tai jarruja tuskin olisi esitelty.
    Oli oikein hypättävä pois oikealla hetkellä ennen sitä regressiivistä näytelmää, ja vajoamista kotikutoiseen fasismiin.

    Hyvähän siihen on viittailla aasinsilloilla, siihen, mitä emme ole nähneet, luojan kiitos, UKK pisti iikollit heftiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Rauhanoppositio" oli Suomen hallitus. Ryti ja samoin Mannerheim pyrkivät kaikin keinoin rauhaan mutta eivät hinnalla millä hyvänsä. Vuonna 1943 salaisten tunnustelujen vastaus oli ehdoton antautuminen. Syyskesällä 1944 ei ollut.

      Viitoset ja muut aktivistit eivät tienneet tunnusteluista.

      Linkomiehen hallitus oli koottu tätä tarkoitusta varten. Stalingradin ja etenkin Kurskin jälkeen sodan lopputulos tiedettiin.

      Suomalaisten arvaus tapahtumien kulusta osoittautui oikeaksi mm. Romaniassa. Jos aseet olisi laskettu, puna-armeija olisi tullut heti esim."valvomaan aselevon ehtoja".

      Poista
    2. "Vuonna 1943 salaisten tunnustelujen vastaus oli ehdoton antautuminen."

      Öhöm ...niin,
      Nämähän olivat liittoutuneiden takaamia (katso mm. Jokisipilä, 2004, 167) tarjouksia, joissa Suomelle luvattiin natseista irrottautumisen vastineeksi rauha ja paluu vuoden 1939 rajoihin. On selvää jo logiikan kautta että aivan yhtä hyvänä tarjous ei pysynyt. Natsit sitä paitsi saivat selville että liittoutuneet kosivat Ruotsin kautta Suomea, joten myös naapuri oli pian vaarassa, kuten Operaatio Naalista hyvän tiedämme.

      "`Rauhanoppositio´ oli Suomen hallitus".
      natsiaseveljeyden vastuusta, tuomittu.
      Voisitkohan ystävällisesti vähä vihjaista, milloin on tulossa itse keksimiäsi post määritelmiä, että keskustelu pysyy edes likimain järjellisellä perustalla.

      Poista
    3. Tieteellinen kirjallisuus asiasta on hyvin laajaa. Otetaan tähän vastaukseksi mielestäni oikeansuuntainen Wikipedian sitaatti:

      Suomen pyrkimys rauhaan

      Suomi oli jo vuodesta 1943 lähtien pyrkinyt aktiivisesti irrottautumaan sodasta ja rauhaan Neuvostoliiton kanssa, mutta ongelmaksi muodostui Saksa ja Neuvostoliiton asennoituminen. Presidentti ja hallitus pyrkivät irrottautumaan sodasta Suomen itsenäisyys ja kansallinen itsemääräämisoikeus säilyttäen.[21] Suomessa oli alettu arvioida tilannetta uudelleen keväästä lähtien, jolloin suursodassa oli tapahtunut selkeä käänne liittoutuneiden hyväksi. Rauhaa yritettiin keväällä 1944, mutta eduskunta joutui 12. huhtikuuta 1944 hylkäämään ehdotuksen, koska Neuvostoliiton asettamat rauhanehdot todettiin käytännössä liian ankariksi ja jotka saattoivat käytännössä tarkoittaa antaumista.

      Suomen hallituksen sisäpiiri päätti heti Stalingradin taistelun jälkeen kokouksessaan Mikkelissä 3. helmikuuta 1943 aloittaa rauhanpyrkimykset. Rytin tultua valituksi toistamiseen presidentiksi ja Edvin Linkomiehen uudeksi pääministeriksi, hallitus aloitti 10. helmikuuta 1943 rauhantunnustelut. Saksalaiset pitivät erillisrauhaan pyrkimystä petoksena ja alkoivat vaatia Suomelta kirjallista sopimusta sitoutumisesta Saksaan. Asia kuitenkin raukesi 16. toukokuuta 1943, jolloin Saksaan ilmaistiin Suomen mieluimmin jatkavan taistelua kuin antautuvan ehdoitta.[22]

      Yhdysvaltain Helsingin asiaianhoitaja Robert McClintock jätti 20. maaliskuuta 1943 nootin, jossa Yhdysvallat tarjosi Suomelle hyviä palveluksia sodasta irrottautumiseen. Kun Suomen ylinjohto neuvotteli asiasta, Carl Gustaf Emil Mannerheim korosti varovaisuutta ja ennakkoneuvotteluja Saksan kanssa. Ulkoministeri Henrik Ramsay matkusti Berliiniin, mutta siellä Suomen erillisrauhahanke torjuttiin. Kun Neuvostoliitolta kysyttiin lisätietoja, Vjatšeslav Molotov ilmoitti Yhdysvalloille tiedoksi Neuvostoliiton vähimmäisehdot, mutta ei pyytänyt välittämään niitä suomalaisille. Niissä vaadittiin Moskovan 1940 rauhansopimuksen saattamista voimaan, sotakorvauksia ja saksalaisten karkottamista maasta. Yhdysvalloissa ei uskottu suomalaisten hyväksyvän ehtoja ja päädyttiin vain yhteyden järjestämiseen. 5. huhtikuuta Molotov totesi ettei Suomen rauhantahdosta ollut riittävästi näyttöä ja asia hautautui, eikä yhteyttä enää käytetty. Vastatoimenpiteenä Saksa supisti ase- ja viljatoimituksia Suomeen.[23]

      Eduskunta piti 3. syyskuuta 1943 salaisen istunnon, jossa käsiteltiin rauhan mahdollisuutta ja pyrkimystä siihen. Eduskuntaan oli syntynyt myös rauhanoppositio, johon kuului 33 kansanedustajaa.

      Neuvostoliitto aloitti syksyllä 1943 Suomen vastaisen propagandakampanjan, joka liittyi lähestyvään Teheranin konferenssiin, jossa Neuvostoliitto asetti reunaehtoja, joista eräät vaikuttivat Suomeenkin. Yksi keskeinen periaate oli että Suomen kysymys oli pelkästään Suomen ja Neuvostoliiton keskeinen asia. Toinen oli Moskovan 1940 rauhanrajojen ottaminen keskustelun pohjaksi. Teheranista kantautui tietoja, joiden mukaan ehdottoman antautumisen vaatimus oli voimassa, joka tietenkin aiheutti pelkoa Suomessa.[23]

      Poista
    4. "Suomi oli jo vuodesta 1943 lähtien pyrkinyt aktiivisesti irrottautumaan sodasta ja rauhaan Neuvostoliiton kanssa, mutta ongelmaksi muodostui natsi-Saksa ja Neuvostoliiton asennoituminen."

      Aivan, tieteellisiä lähteitä on, mutta Wikipedian tasoisen nillityksen kanssa budjataan.
      Hyvä esimerkki kärkeen: jätetäänpä nyt kertomatta ikään kuin unohtaen, että liittoutuneet olivat vuodesta 1941 lähtien (Jokisipilä, ibid) pyrkineet heikentämään natsi-Saksaa, sillä että ostavat auliilla tarjouksella sodasta ulos Suomen, joka oli edellisen sodan vähäisten aluemenetystensä takia hylännytkin rauhansopimuksen, ja lähtenyt natsien kanssa innolla valmistelemaan ”erillissotaa”, isännän tarkoituksena kuitenkin tuhota Neuvostoliitto, ja jakaa sen alueita harvoille uskollisille kumppaneilleen.

      Miten rauhantarjous huononi kun se ei kelvannut, oli selvää sodassa. Mutta taaskin näkökulma on, että Suomi ikään kuin olisi kärsinyt jotakin vääryyttä, vaikka se oli natsien hirmuhallinnon tukija, vieläpä demokratia, siis ihan omalla päätöksellään.
      Suomi vaihtamalla puolta jo vuosia ennen kuin viimeisen pakon edessä, olisi saattanut edesauttaa natsi-Saksan romahdusta jo kuoleman leirien pahimman sesongin ja niiden nonstop-massamurhian aikana.
      Tämä nyt ei tietenkään ole näkökulma eikä mikään, kun väännetään deltaljitasolla. Tai sitten se voidaan trivialisoida viittaamalla vain maailman kaikkiin muihin hirmutekoihin.

      Ja taas Wikiä:
      Siellä oli 33:n kirjelmä, joka oli ns. rauhanopposition huomattavin hanke vuoden 1943 aikana. Kirjelmän laatijat olivat Nils Meinander, kansanedustaja Atos Wirtanen, lakitieteen tohtori C. O. Frietsch ja rehtori Laurin Zilliacus.
      Kirjelmän allekirjoittivat seuraavat henkilöt:
      Gunnar Henriksson, kansanedustaja
      Ernst von Born, kansanedustaja
      Ernst Estlander, kansanedustaja
      C. O. Frietsch, kansanedustaja
      Ragnar Furuhjelm, kansanedustaja
      Uuno Hannula, kansanedustaja
      Lennart Heljas, kansanedustaja
      Levi Jern, kansanedustaja
      Sylvi-Kyllikki Kilpi, kansanedustaja
      Gottfrid Lindström, kansanedustaja
      Mauno Pekkala, kansanedustaja
      Martti Peltonen, kansanedustaja
      Yrjö Schildt, kansanedustaja
      Ralf Törngren, kansanedustaja
      Yrjö Welling, kansanedustaja
      K. J .Wenman, kansanedustaja
      Atos Wirtanen, kansanedustaja
      Väinö Voionmaa, kansanedustaja
      John Österholm, kansanedustaja
      Henrik Antell, toimittaja
      Gunnar Henriksson, toimittaja
      Eirik Hornborg, toimittaja
      Frans Keränen, toimittaja
      Edvin Sundquist, toimittaja
      Fredrik Valros, toimittaja
      Kurt Antell, fil.maist.
      Arvo Inkilä, fil.maist.
      Yrjö Kallinen, osastopäällikkö
      J. W. Keto, kaupunginjohtaja
      Hugo E. Pipping, professori
      Yrjö Ruutu, fil.tri, rehtori
      Laurin Zilliacus, fil.tri
      Arvi Turkka, kansanedustaja

      Kirjelmän teksti julkaistiin 6. elokuuta 1943 ruotsalaisessa Dagens Nyheter-lehdessä ja se aiheutti pientä kohua. Zilliacusta tai Meinanderia (Hufvudstadsbladetin ex.toimittaja) epäiltiin tästä uutisvuodosta ja pääministeri Edvin Linkomies erotti Meinanderin Valtion tiedotuslaitoksen apulaispäällikön virasta, totta.
      Kirjelmässä esitettiin allekirjoittajien huoli Suomen tulevaisuudesta sekä huonontuneista suhteista Yhdysvaltoihin ja esitettiin toivomus että hallitus ryhtyisi mahdollisimman nopeasti toimenpiteisiin rauhan saavuttamiseksi ja Suomen irrottamiseksi sodasta.
      Rajuin liike ei ehkä kuitenkaan ollut kirjelmä, vaan ajatus salaisen varjohallituksen perustamisesta Lontooseen ja Tukholmaan.
      Rauhanoppositio kuului muun muassa K. A. Fagerholm, Sakari Tuomioja ja Urho Kekkonen ja käytännössä myös J. K. Paasikivi.

      Poista
    5. Onkos naita viisaita maita jäänyt miehittamatta? Eli kun joku maa kaansi takkinsa Itä-Euroopassa, niin eikös siita seurannut neukkumiehitys?

      Olisko anonyymilla hyvaa ajatusta, miten 1941-1943 Saksan miehitysriski olisi voitu valttaa ?

      Poista
    6. Varhaisista rauhaanpyrkimisyrityksistä kiinnostaisi kovasti ne yleensä parin rivin mainninat, joissa kerrotaan, että neuvostodiplomaatit olisivat välirauhan viime päivinä yrittäneet yhteyttä Tanneriin kysyäkseen hintaa, jolla Suomi luopuisi hyökkäyssuunnitelmistaan.

      Poista
    7. meitä lähinnä oli Ruotsi, joka pystyi siihen, mutta koska Suomi kanteli natseille Tukholman kautta v. 1941 alkaen tehdyistä rauhantarjouksista, oli sekin lähellä joutua rautasaappaan alle.

      Suomi ei voinut välttää enää 1941-1943 "Lapin sotaa", mutta liittoutuneiden tuella iskien natsien selustaan tämän hirmuhallinnon selkäranka olisi katkennut aiemmin kuin miten se sitten meni kärsimysten pitkittyessä.
      elo-syyskuussa v. 1941 olisi pitänyt ottaa aikalisä, ja laatia salainen vaatimuslista länsiliittoutuneille erilaisista turvallisuuspoliittisista takuista ja niistä tarjotuista aluepalautuksista v. 1939 kartan rajoille, koska se oli otollista.
      Oli etsikkoaika, jonka menetyksestä kirjoitetaan pätkä leipätekstiä siellä täällä, ja jonkun tiiliskivien yhdellä sivulla.
      Jos näin meneteltiin, että otettiin se allianssin kortti, nyt ei tarvitsi ainakaan keskustella Nato-jäsenyydestä, Suomi olisi siinä, tuolta muistilta.

      Poista
    8. Avainkysymys on, olisimmeko vielä 1943 Saksan ollessa voimissaan ja saartaessa Tanskan ja Norjan alueet miehittäen ja Leningradia piirittäen Suomen voineet tehdä Rauhan NL:n kanssa? Vastaus: ei olisi ollut mahdollista, olisimme jääneet elintarvikepulaan.

      Poista
  9. Olli Mäenpää, ei Mäkinen.

    VastaaPoista
  10. Mihin kellonaikaan julkaisit tämän blogisi 4.6.2013? Liekö ollut yöllä?

    VastaaPoista
  11. Voi Voi Kemppinen. Sinä uskot aivan liian sinisilmäisesti oikeuteen, sanoihin ja keinotteluun. Muuksi en voi kirjoitustasi ymmärtää. Puolustat väärää asiaa.

    Etkö näe että oikeutta ei enää ole. Järjestelmä toimii vain nimellisesti mutta mätä on niin syvällä että se on korjauskelvoton.

    Mitään ei ole tehtävissä. Odotamme hetken ja pam.

    Muutos käy ylitse ymmärryksen. Sinun sukupolvesi kieltäytyy uskomasta koska te olette saaneet kaiken. Nyt te menetätte sen, kuten me kaikki. Suomi menettää itsenäisyyteensä, vapautensa, kaiken. Kaikki menee.

    Sen pituinen se.

    VastaaPoista