9. toukokuuta 2013

Kirjoituksen tuulisuus



Anne Holtin uusin, tiettävästi vielä suomentamaton mutta ruotsiksi myynnissä oleva ”Död i skugga” on luettava. Tämä on vakava neuvo.

Maailmassamme on vähän liikaa asioita, joista emme halua tietää. Meillä on kaikilla tekniikka karistaa ne hiuksistamme esimerkiksi kauhistelemalla. Holtin jännärin todellinen aihe on perheväkivalta. Se kiinnostaa meitä vain, jos kansanedustaja hakkaa akkaansa. Tässä uhri on lapsi. Kirjassa toistuvan tiedon mukaan Norjassa on ehkä 10 000 vakavaa, tutkinnatta ja tuomiotta jäänyttä lapseen kohdistuneen perheväkivallan tapausta. Luvussa ovat mukana teot, jotka luokitellaan törkeiksi pahoinpitelyiksi tai tapoiksi.

Mitä varakkaampia ja paremmin koulutettuja vanhemmat ovat, sitä torjuvampia ovat opettajat, poliisit ja tuomioistuimet.

Anne Holt on juristi. Hän on istunut Norjassa oikeusministerinä ja lukemieni jännäreiden perusteella kuuluu niihin, jotka tekevät tosissaan töitä kootakseen faktat. Lisäksi hänellä on selvästi verkosto, joka on välttämätön tällaistenkin tulkintojen peilaamiseen ja tarkistamiseen.

Kirjoittajana hän on hyvää pohjoismaista tasoa, ei siis erinomainen. Kaikkia hänen kirjojaan rasittaa tietty yksiraiteisuus, tuulettomuus, joka saattaa olla pohjaltaan juristin asiallisuutta. Juristit eivät yleensä osaa kirjoittaa.

Esitän niin kohtuuttoman vertauskohdan kuin japanilainen Haruki Murakami, joka on tämän hetken parhaita prosaisteja koko maailmassa. Hänen kirjojaan on julkaistu useita (Tamen keltainen kirjasto): Murakami osaa ehkä oppi-isänsä Ryonosuke Akutagawan mallin mukaan tiivistää lauseen puristamatta siitä nesteitä ulos. ”Hänen hymyssään oli jotain laatikon pohjalta löydettyä.” Suomalaisista vertauskohta olisi selvästi Antti Tuuri, joka sanoo vähällä paljon. Nuoremmat prosaistimme ovat surullisen usein älyllisen hyperventilaation uhreja. Heidän pitäisi hengittää paperipussiin ennen kuin ryhtyvät kirjoittamaan.

Holt on kirjoittanut sosiaalisen pamflettinsa ovelasti rikoskertomukseksi ja sijoittanut tapahtumat vuoden 2011 joukkomurhan päivään. Se on kirjallisesti hyvä ajatus: päivä jolloin yhteiskunta repesi ja turvallisuus osoittautui harhaksi.

Valtavan kaaoksen keskellä poliisinkin on helppo käytännössä kieltäytyä selvittämästä, putosiko liikavilkkaaksi tiedetty lapsi tikkailta, vai lyötiinkö hänet hengiltä.

Tarinan keskiössä on Oslon herrasväki ja muutaman poliisilaitoksen pienet tekijät. Juoni ja kokonaisuus on, kuten sanottu, hyvin taitava. Mutta kiitettävintä on se, että narraamalla Holt saa paha aavistamattoman lukijan miettimään, mitä ihmiset todella tekevät toisilleen ja mitä kaikkea menestyksen kulissien taakse voi peittyä.

Holt on sopivan ilkeä. Kuvaus rehtorin nopeasta asenteenmuutoksesta, kun vertaiseksi oletettu rikosta tutkiva nainen viitta epäilevänsä henkilöä, joka on rehtorin luokkatoveri kaupungin hienoimmasta lyseosta, on niin hyvä, että Holt lienee ajatellut elokuvaa tästä kaikesta. Paikka on kesämökki – norjalaisillekin pakko – ja herkullisen lihan grillaaminen ulkotiloissa on sangen sopivat vertauskuva ihmisistä, jotka tarvittaessa syövät todisteet tai toisensa mutta muistavat aina ja joka hetki kohteliaan ja ystävällisen käyttäytymisen. Siten toimien ”vanha ystävä” saattaa erehtyä kääntymään selin niin että lapaluiden väliin on helppo työntää fileerausveitsi.

En ole selvillä Holtin puoluekannasta. Pidän kuitenkin hänen tapansa esittää eräät vähäpätöiset konstaapelit yhteiskunnan vähäosaisina, joita erottaa asiakkaistaan eli hamppareista ja roistoista vain joitakuita vaivaava korkea moraali ja oikeudenmukaisuuden nälkä.

Tilanne lienee meillä sama. Poliisi ja ehkä alioikeudet on osa yhteiskunnallista puhtaanapitolaitosta. Olenkin ihmetellyt,  milloin Helsingin poliisilaitos ja keskusrikospoliisi ulkoistetaan sopivilla teollisuussiivoukseen erikoistuneille reppufirmoille.

Kaiketi asia on työn alla. Professorit ja korkeat tuomarit pysyttelevät joka tapauksessa jokseenkin tuulettomissa tiloissa. Ei tule nuhaa.

10 kommenttia:

  1. Kun uhri on lapsi, se kasvaa vinoon. Sille tulee vammoja, joita ei kunnolla näe vasta kun isompana. Syy on se, että lapsi ei saa koskaan puhua kokemastaan kellekään.

    Olen varma siitä että kaltoinkohdeltu lapsi ulkoistaa kärsimänsä, koska ilman se ei itse selviä hengissä. Siis siinä tapauksessa että se selviää hengissä, sairastumatta esimerkiksi millään tavalla.

    Tuosta luokkajaosta olen myös sataprosenttisesti samaa mieltä. Parempien perheiden lapset ovat enemmän vaarassa. Tutkimuksiahan ei tietenkään voi olla. Siksi tämä on mielipide.

    VastaaPoista
  2. Anne Holtin puoluekanta on - tietenkin - työväenpuolue (Arbeiderpartiet). Hän oli oikeusministerinä Thorbjørn Jaglandin lyhytaikaisessa hallituksessa 1996-97.

    Blogistia kiinnostanee, että Holt on kirjoittanut v. 2011 ilmestyneen dekkarin Flimmer ("Kuoleman tahdissa").

    VastaaPoista
  3. Hela torsdag menikin liian ylevissä tunnelmissa ollakseen totta. Kemppisen jokapäiväinen iltahartaus palautti ajatukset sopivasti huomiseen ja työhön, jossa on tullut tehdyksi virheitä, kun ei ole nähnyt tai uskonut näkemäänsä. Ei vaikka oli kurssilla sanottu, että hyväksikäyttäjä on se, jota viimeisenä epäilisi.

    Sanottiin siellä sekin, että yksikään tapaus ei saa jäädä huomaamatta, eikä yhtään väärää epäilyä saa tulla. Mistä sellainen jumala saataisiin tätä lasten suojelutyötä tekemään, joka näkee kaiken eikä erehdy...

    Ei mistään, ei edes enkeliä; ihmisen täytyy yrittää virheiden uhallakin. Suurin virhe on kai olla yrittämättä.

    VastaaPoista
  4. Jotain flunssanpoikasta ilmeisesti esiintyy paremmissakin piireissä, kun arvoisa bolgisti osasi olla toista kuukautta poissa.

    VastaaPoista
  5. Komia kirjoitus, komia kommentti.

    VastaaPoista
  6. "Professorit ja korkeat tuomarit pysyttelevät joka tapauksessa jokseenkin tuulettomissa tiloissa."
    Ai?
    Ei ole harvinaista, että ihminen kirjoittaa "yleisesti" jollekin mielessään välkkyvälle abstraktiolle, ja valitettavasti, eritoten jos tekstin sävy nyansoi syyllistävästi, tämä maali olisi oikeasti jopa nimeltä tunnistettava.
    Tästä voimia kuluttavasta kytevästä kaunasta kumpuaa aasinsiltoja pitkin toimivia vuodatuksia, heikosti peitettyine vaikuttimineen.
    Se on kaikki pois todellisesta kirjoittamisen missiosta, jos sellaista enää löytyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ad Anonyymi: - sinulta saattoi jäädä huomaamatta, että mainitsemalla professorit ja korkeat tuomarit tarkoitin itseäni. GTai ehkä siinä oli mukana vihjaus, että kun olen viettänyt elämäni näissä porukoissa, on kieltämättä tullut tavatuksi muitakin pösilöitä.

      Poista
  7. Kemppinen ainakin kirjoittaa tuulista tekstiä, oli hymy repuntaskusta, laatikon pohjalta tai ullakkokomeron seinäpaperin takaa löydettyä tai ei, kiitos siitä.

    Koska kaikki sillat johtavat johonkin lopulliseen, mikä on kuin kuolema mutta pahempi, paha, vaivalloinen ja jatkuva sairastaminen huonoa hoitoa saaden, olisi mielenkiintoista tietää, mitä mieltä ainoa täysijärkisenä pitämäni juristi on tavasta, jolla nykyinen laajapohjainen hallituksemme koiranlenkistä ja omiin sukkiin sekoamisesta toiseen jääräpäisesti huonolla ja amatöörimäisellä lainvalmistelullaan tekee pilkkaa perustuslaista?

    VastaaPoista
  8. En juuri mistään mitään ymmärrä viisaiden kirjoituksista, mutta silti suuresti nautin. Kun en ole saanut sitä korkeaa sivistystä ja olen sen saanut tuta lukuisia kertoja elämäni kulussa.

    iisi

    VastaaPoista