Näkökulma maalaisliittoon II

Niukkanen, Tanner ja Ryti eivät tehneet elettäkään auttaakseen metsäprofessori Cajanderia jäämästä historiaan 1940. Tosiasiassa meillä oli puolustusmäärärahoja, joita etenkin maalaisliiton Niukkanen oli ollut hankkimassa. Suomi oli tehnyt hankinnan, jonka mahdollista järkeä en ole tähän mennessä kyennyt keksimään, nimittäin panssarilaivat Väinämöisen ja Ilmarisen sekä Saksan tilauksesta Versailles’n rauhansopimuksen kiertämiseksi kaksi sukellusvenettä. Sodankäyntiä ajatellen panssarilaivat olivat vanhentuneet tyyppinä 1916 (Juutinrauman meritaistelu), ja toisessa maailmansodassa supertaistelulaivat ammuttiin pohjaan.

Lisäksi oli hankittu pommikoneita. Blenheimit olivat oikein hyviä ja ajan tasalla, vaikka jatkosodan Junkers Ju-88 oli sitten jotain aivan muuta. Rahaa ja koneita käsiteltäessä kannattaa koko ajan muistaa, että yllättävää kyllä sodan parhaat konstruktiot toteuttivat Neuvostoliitto (ainakin panssarivaunu T-32) ja Englanti (Spitfire ja etenkin Mosquito).

Suomi jäi talvisodassa vaille panssarintorjuntaa. Syy ei ollut rahan puute, vaan komitean riita. Siellä kiisteltiin pst-kiväärin kaliiperista. Sodan syttyessä kiista edelleen jatkui. Varmaan joku lukija osaisi valistaa minua ja muita; kuvittelen että talvisodan ajan vaunuihin (T-24 ym.) tuollainen miehen kannettava ase olisi voinut tehota. Jatkosodan ”norsupyssy” ei tehonnut.

Samoin mieltä puuttui viestivälineitä. Eräiden muistelmatietojen mukaan Viipurin läänissä vedettiin piikkilankaa hangelle ja sitä käytettiin kirkaslinjana. Selvästi ja myönnetysti johonkin Taipaleella ja Kollaalle tultaessa ensimmäinen kiusallinen kysymys oli, miten täällä saa yhteyden korsusta toiseen. Käytännössä ei ollut sitten muita keinoja kuin lähetti, ja niitä meni…

Mutta pääteema oli maalaisliitto. Puolueen historioissa ei mielellään korosteta, että toiminta alkoi huomattavasta tämän hetken perussuomalaisia muistuttavin tavoin. Alkion joukko oli populistinen kansanliike. Maan itsenäistyessä puolueessa oli suurtalonpoikien siipi (Kyösti Kallio) ja professorisiipi. Ratkaisu maan ongelmiin oli pientilatuotanto. Oppia juostiin saamassa Tanskasta. Valitettavasti en ole tutkinut alan vanhaa kirjallisuutta. En osaa sanoa, pantiinko merkille, että ilmastossa on eroa ja ehkä maaperän hedelmällisyydessäkin.

Maalaisliittoa yhdisti edistyspuolueeseen eli porvarillisiin liberaaleihin ja eräisiin kokoomukselaisiin (Paasikivi) ja ruotsalaisiin (Wallden) yhteinen mielenkiinto metsän antimiin. En tarkoita pontikkaa, vaan kuitupuuta, joka oli se sotien välisen ajan suuri keksintö. Vaikka myös sahatavaran vienti oli budjetissamme valtavaa, kyllä jo tuohon aikaan käsitettiin, että jalostusastetta nostamalla (lankku – selluloosa – paperi – parempi paperi) saa lisää fyrkkaa.

Suomen historian suuri linja vuodesta 1916 tähän päivään puuttuu lähes täysin historioista ja käsityksistä: osuustoiminta. Tällä hetkellä S-ryhmä vastaa lähes puolesta maan päivittäistavarakaupasta reippaasti yli 10 miljardin myynnillä.

Suuri ja syvä ero tapahtui, kun vasemmistolainen eli edistysmielinen osuuskauppaliike erosi 1916. Sen merkittävin edustaja oli Elanto, ja Elannon johtaja oli Väinö Tanner, Saksassa koulutettu osuuskauppamies. Osuustukkukaupalla (OTK) oli runsaasti tehtaita. Molemmat osuusliikkeet, siis porvarillinen SOK ja edistysmielinen olivat myymälöineen maan jokaisessa kirkonkylässä ja isommissa kylissä. Valtakunnan elintarvikehuollon kannalta nämä kaksi olivat ratkaisevassa asemassa.

SOK:n rinnalla on mainittava maataloustuottajain keskusliitto MTK sekä metsän myyjät, Suomen oloissa melkein aina maalaiset. Raha kiersi, surkeina kolikoina mutta kuitenkin, maalle hankintatuloina ja metsätyön palkkoina.

Ministereinä toimivat maalaisliiton professorit olivat keksineet ja kehittäneet elintarviketuotannon ja sitten metsänhoidon. Tiettävästi Suomen metsät olivat vuonna 1925 aika pahassa kunnossa. Eräs käännekohta oli ykistyismetsälaki, joka oli ”selvää sosialismia” – omistaja ei enää saanutkaan tehdä metsälleen mitä halusi.

Poliitikot olivat kiinni näissä asioissa, ja rahoituspuolella kolme liikepankkia, säästöpankit ja osuuskassat vastasivat talouden verenkierrosta (ja veronkierrosta). Kuinka ollakaan niissä ja vakuutusyhtiöissä istui näitä samoja poliitikkoja.

Suomen ensimmäinen todellinen poliittinen broileri oli Urho Kekkonen. […