8. maaliskuuta 2013

Hiljaa, tyhmä!





[…]
Jotkut näyttelijät ja jotkut seuramiehet ja –naiset, jotka näyttävät olevan suuna ja päänä tilanteessa kuin tilanteessa, eivätkä puhumaan päästyään lopeta millään, ovat todellisuudessa sisäänpäin kääntyneitä ja ujoja.

Tämä ajatus ei ole eilen puheeksi otetusta Cainin kirjasta. Se on vain omaa kokemusta. Yllätyksiä aiheuttavat joskus ihmiset, jotka ovat viehättäviä ja hyväntuulisia hölöttäjiä. Siinä saattaa jäädä käsittämättä, että asianomainen on todella etevä.

Joillakin vain on levyautomaatti päässä, ja etevät osaavat soittaa ja vaihtaa levyjä pohtiessaan esimerkiksi tilannetta.

Mauno Koivisto oli voimansa päivinä pienessä seurassa äkkiseltään ikään kuin poissaoleva ja saattoi jupista jotain aika ylimalkaista. Tällä hetkellä esimerkiksi Koneen voimakaksikko on siitä erikoinen, että jos heihin törmää yllättäen vaikka Frankfurtin lentokentällä, saattaa luulla, että siinä on putkimies ja hänen kaverinsa. Tarkkasilmäinen kyllä huomaa, että he kuuntelevat ja katsovat tarkkaan. Eivätkä putkimiehet ole usein menossa Afrikkaan tai Kiinaan.

Jos joku haluaa ymmärtää tämänkin väärin – esimerkkitilanteessa käsitykset kyllä muuttuvat heti, jos ilmenee jotain asiaa. Mutta kahvikupillista ostaessa ei tarvitse keksiä mitään nasevaa eikä esittää etevää.

Kun tutkimuslaitostamme suunniteltiin, paikalla olivat Koivisto, Ollila ja ihailemani Berkeleyn dekaani Buxbaum. Keskustelu oli verkkaista, eikä kukaan esittänyt mitään roolia. Erään toisen kerran populismiin kallistuva Kalifornian kuvernööri Brown lopetti levyesityksensä alle minuutissa, kun Tuomioja ja Buxbaum olivat paikalla. Mainosmusiikki olikin kai tarkoitettu suurlähettiläälle; valmiiksi mietityt väitteet on helppo raportoida kotiin.

Susan Cain väittää, että julkinen puhuminen on USA:n johtava pelko, kuoleman pelkoa pahempi. Se on yllättävä väite, mutta oletan, että se perustuu johonkin.

Luulisin, että myös Cain erehtyy ajattelemaan, että tärkeintä on ”panna itsensä likoon” tai ”antaa itsestään”. Ei se ole tärkeää. Jos istun Finlandia-talon salissa ja näen, että puhuja panee itsensä likoon, kiusaannun. Jos hän yrittää miellyttää, tulen aggressiiviseksi.

Parhaat kuulemani puhujat, joita on koko joukko, ovat jo ylistämiäni taivastelijoita, jotka ikään kuin miettivät välillä, mitä söisi lounaaksi, ja sähköttävät olemuksellaan, ettei tässä olla kenenkään maailmaa kaatamassa. Mutta heillä on taito luoda odotus, että pian sanotaan jotain aidosti hyödyllistä, ja sitten sanoa se.

Puheen pitämistä eli puhumista tärkeämpää on kuunteleminen, ja sitä tärkeämpää on saada toinen puhumaan. Ystäväni V. oli psykoanalyytikko, jungilaista laitaa. Hän saattoi sanoa aluksi yrittäneensä piirtää elävää mallia käyttäen kissan ennen kuin se ehtii liikahtaa. Sen jälkeen minä puhuin 40 minuuttia sellaisista asioista, joita en ollut koskaan ajatellutkaan. Jos siinä olisivatkin istuneet poliisi ja rosvo, olisin istunut tunnustaneena linnassa lopun ikäni. V. oli parhaimmillaan zen-mestareiden vertainen puhuja. Vanhoissa tarinoissa mestari saattaa valaista oppilaansa liikauttamalla sormeaan, suutaan avaamalla. Itse asiassa olen nähnyt Ensti Pohjoan tekevän saman kuorolle harjoituksissa. Kaikki arvasivat, että Ensti tarkoitti sanoa ”jumalauta”, mutta hän oli hieno mies eikä puhunut tuollaisia.

Ryti ja Mannerheim saivat siinä junanvaunussa kesäkuussa -42 Hitlerin puhumaan äänellä ja nuotilla, josta ei ole muuta nauhoitusta eikä paljon muuta tietoa – Hitler puhui rauhallisesti ja asiaa; suomalaiset kuuntelivat.

Kiitän Susan Cainia oivalluksesta, että Rosa Parks (se hiljainen nainen, joka Alabamassa 1955 ei suostunut vaihtamaan paikkaa bussissa värillisten puolelle ja aloitti siten ensin bussilakon ja sitten kansalaisoikeusliikkeen ja sai aikaan korkeimman oikeuden rotuerottelua rajoittavat päätökset), tarvitsi johtajakseen Martin Luther Kingin, joka osasi puhumalla tappaa kuulijan pehmeästi.

9 kommenttia:

  1. Tämä nyt ei ehkä suoranaisesti liity tähän kirjoitukseen, mutta on sietämätöntä joutua esim. ravintolassa samaan pöytään sellaisen puolitutun kanssa, jolla on A): pakottava tarve kertoa koko ajan vitsejä ja B): muistella 1990-luvun ryyppyreissujaan ja risteilyjä Tallinnaan.

    Eikö kukaan voisi kysyä kuvaamanlaiseltani henkilöltä "oletko ihan varma, että ympärillä olevat ihmiset jaksavat kuunnella juttujasi?".

    Ilmeisesti ei voi.

    Itsekään en kehtaa, kun pelkään loukkaavani hölöttäjää.

    VastaaPoista
  2. Mika lienee syy tahan itsetutkisteluun?

    VastaaPoista
  3. Taivastelu on lapsenmielisten oikeus.

    Ken ei pyri, hän pääsee tavoitteeseensa.

    Jos ei muuten naurata, ole tyhjän nauraja.
    Se horjuttaa muiden itseluottamusta.

    Hui Lai Lee

    VastaaPoista
  4. Joillakin on -kentiäs alitajuinen- halu ja taito keksiä luontevia aasinsiltoja kertoakseen tunteneensa ja tavanneensa kuuluisuuksia.
    Poliitikko puhujista minusta Kekkosella, Koivistolla ja Lipposella oli puheissaan omaa sanottavaa mutta Ahtisaaren ja Halosen puheet koostuivat itsestäänselvyyksistä vailla omia näkemyksiä.
    Hauskaa kuunneltavaa mutta katoavaa tyyliä ovat nämä Pohjois-korean viralliset tiedotteet. Sosialistisessa Suomessa Leo Meller olisi ollut mitä sopivin uutisten lukija.

    VastaaPoista
  5. Yliopistolla ainakin oli harvinaista kuulla luennoitsijaa, joka olisi kyennyt synnyttämään odotuksrn siitä, että kohta kuultaisiin jotain aidosti oivaltavaa. Motivoituakseen reaaliaikaisesti piti tarkistaa luentosarjan hyvitykset tai korvaavuudet opinto-oppaasta. Esa Saarinen ja Jukka Kemppinen sekä Kauppalorkeakoulun eräät ulkomaiset vieralijat olivat poikkeuksia, ne luennot tosin pääasiassa olivatkin ns. ylikurssia useimmille. Sitten jälkeenpäin kun pääsi muistiinpanoista muodostamaan kokonaiskuvan saattoi yllättyä siitä, miten tylsä saattoikin laajentaa tajuntaa tai terävän kupla puhjeta. Säännöksi näistä havainnoista toki ei ollut.

    VastaaPoista
  6. "Hiljaa toimittajat!", näin on ilmeisesti suomalaisen median kultapoika, "Manipuloinnin mestari", Barack Obama järkeillyt?

    Presidentti Obama ei ole vuosiin antanut yhtään lehtihaastattelua esimerkiksi (pienille paikallislehdille, toimituksen huomautus) New York Timesille, Washington Postille, Wall Street Journalille tai Politicolle, valitettiin Politicon jutussa. / STT





    VastaaPoista
  7. riskinhallinnan vuoksi moni firma välttää avainhenkilöiden buukkausta samoille lennoille.

    VastaaPoista
  8. Eriomainen kuva. Inspiroi minut modaamaan sitä vähän. Jos et pahastu niin

    http://wp.me/a1Szm-1dj

    Ei ole pakko julkaista kommentia. En pahastu.

    VastaaPoista
  9. Kiitos, kirjavinkistä. Luin tai oikeastaan selasin Cainin kirjan läpi.

    Uskon, että tapaus Rosa Parks ei ollut puhdas sattuma, vaan järjestetty välikohtaus.

    Koivistostakin tuli koivisto ilmeisen sattumalta, jos Waris ei olisi vapaaehtoisesti väistynyt SP:n johdosta, olisi Manu mennyt Elantoon....

    P.S. Cainin kirjan paras anti oli Obaman opinahjon esittäminen saippuakauppiaiden tehtaaksi... :-)

    VastaaPoista