25. heinäkuuta 2012

Krossottelemassa


Se on kyllä minulta tuokin krossottelu jäänyt, kun flikkakaverit on kinnahtanu. Ensin kuoli Eevi ja ennen pitkää Laimikin, molemmat kyllä jo sarannella, eli siis reirusti 90:n ikävuoden ylittäneinä.

Eilen olin ajatellut kirjoittaa eräistä sanomisen hienouksista ja esitellä mielipiteen, jonka mukaan painettu kaunokirjallisuus ei ole kaikin ajoin edistänyt ihmisellistä pyrkimystä sanoa asiat halki. Sakari Pälsi, jonka muistelmajutelmia en tosin jaksa lukea, olisi Lopen poikana ja siis hämäläisenä sanonut että ”jetsulleen”.

Krossottelu on yöjalassa käymistä. Vaikka ei varmasti uskoisi, kun nyt katsoo, olen sitä minäkin päässyt hihalle, mutta on siitä yli puoli vuosisataa. Tuo tyttöjen aitoissa ja yliskamareissa luuhaaminen ei sitten tarkoittanut sitä itseään. Kunhan maattiin ja nyhjättiin ja voi olla, että ihan vähän puristeltiinkin.

Eikä tytöt tykänneet, jos oli niin unkkoonen friiari, että istuu vaan lavittalla (tuolilla) niin kuin kellokaappi ja nupaji omiansa – ja lapaset käres.

Eevi ja Laimi päästelivät lenheetiä lantta lauree, joskus ihan Kanaatan malliin. Suomennos olisi jutella mukavia ja tuo vahvennus tarkoittaa ”kaiken aikaa”. Vaasan Jaakkoo kuvaa konhoollista (hämmentävää) tai melkein flataasta (hävettävää) tapausta, kun yksi mumma oli niin pössöö (typerä), että hälytti telefoonilla naapurit muka rosvoja karhaamaan, vaikka oma aikamiespoika siellä oli vain klasista sisään yrittämässä, kun sekin oli ollut flikas eli krossottelemassa eli kosiomatkalla.

Sydänyöllä naapurit pänttäsivät ja pläsittivät (hakkasivat ja mukiloivat) toisiaan muka rosvoina, että ennen pitkää olivat lantta lauree hoittollona eli joka mies sorkat suorina (ketarat pystys), ja kun se aikamiespoika selitti olleensa hänkin akkametsässä yön pimeydessä, niin toiset miehet pilkkasivat että voi äireen kikkivarsaa. ”Kikki” on tissi, myös eläimen nisä. – Tarina on niin kauhea, että tekee häijyä ajatellakin.

Pernaan flikkojen lenheeti oli naisilla ehkä hitusen harvinaisempaa käänteishuumoria, johon kuului sopiva määrä  paisuttelua ja härnäämistä. Minulle on kerrottu, että jotkut loukkaantuvat sellaisista puheista loppuiäkseen, ja se on sääli, koska tarkoitus on ystävällinen. Eevikin kerran kysyi veljeltäni, että kuinka jukelin tähären sä sieltä Markista sen akan otit. Markki tarkoittaa Pohjanmaan järvikuntia, ja naapurikunnan tai kylän kohtuullinen pilkkaaminen oli kaikkialla Suomessa sopivana pidetty asenne. ”Nurmoosta, ja kropsua evähnä.” Tai ”Nurmoosta, Herra parakkoon – oikeen sieltä periltä, Jumala nähköön…”

Ihmettelevän lukijan ohjaan Antti Tuurin romaanien ääreen. Niissä on kautta linjan osuvia esimerkkejä tuosta sanallisesti häjyilemisestä, joka on siis ystävyyden osoittamista. Kun tavataan vanha tuttu, sanotaan esimerkiksi että ootpa rumentunut. Perinne elää ja puhetavat ovat voimassa. Itse olen säikäyttänyt joskus jonkun ihastelemalla pitkästä aikaa tavattua, että katsos vaan, kun sinäkin olet vielä vapaalla jalalla. Minulla kytkeytyy automaattisesti tuo toinen nuotti ja eri puhetapa päälle, kun tapaan lajitovereita.

Kerran istui Ilmasotakoulun upseerikerholla yhden kenraalin ja kahden everstin kanssa, kun Laimi, joka oli myös pätevä pitokokki ja tuurasi kerholla tarvittaessa, kiljaisi keittiön ovelta, että ”Voi rakas – Jukka!” ”Voi rakas” kuvaa yllättymistä. Niin voi sanoa, vaikka säikähtäisi nokikolaria. Isäni muistaakseni kertoo muistelmakirjassaan testamenttiriidasta, jossa todistaja kertoi, että testaattori (testamentin tekijä) oli erään jälkeläisensä käyttämisestä ”rakkahasti riemastunut”. Kihlakunnanoikeuden herran puheenjohtaja yritti sanella pöytäkirjaan että ilahtunut suuresti, mutta uskonut lopulta, että merkitys oli ”suuttunut pahanpäiväisesti”.

Ei tuo tarkasti puhuminen rajoittunut millään muotoa vitseihin ja kokkapuheisiin, ei prätinöihin eikä paukahroksiin. Puhuttiin arjen asioita ja milloin mitäkin. Joskus mentiin niin syvälle että karmi.

Pernaan flikat olivat kovettuja asiansa ja aatteen puolesta. Kysyin yhdenkin kerran Laimilta, että hän ei sitten talvisodassa ollutkaan rintamalottana, niin kuin Eevi ja Orrenmaan Kaarina ja monet muut tuntemani tai tietämäni naiset.

”M’olin koko talavisoran ajan Seinäjoella pesemäs rumihia loorahan. - - -  Ja voi herra isä että niitä riitti…”

42 kommenttia:

  1. Ad Omnia: - valokuva (vapaasti käytettävissä) on sitten otettu viime viikolla Helsingin kaupungissa...

    VastaaPoista
  2. Näkeehän noista heinäseipäistä, että ne ovat kaupunkilaisheinäseipäitä, eiväthän heinät saa olla maata myöten, eivät kuiva. Puhe on sarja sovittuja äännähdyksiä? Miksi jokin kieli tai murre olisi parempi kuin jokin toinen? Se on niin kehittynyt kuin kielen käyttäjät ovat. Jared Diamond kertoo kuinka kaupunkilaismiehet (eurooppalaiset) lannistavat peräkamarin pojat (inkat) amerikanraudoillaan noin v. 1520. Pohjanmaa ei ole tainnut koskaan olla kehityksen kärjessä, edes Suomen mittakaavassa. Kuva on hieno, siitä voisi teettää vaikka taulun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mikään murre ole toista parempi. Puhekieli ja kirjakieli vain ovat pastöroituja ja vakioituja. Joskushan se on välttämätöntä - kuka kirjoittaisi kaupakirjan murteella tai slangilla? Toisin sanoen joskus (usein) tavoitellaan mahdollisimman yksiselitteisiä merkityksiä.

      Poista
  3. Muistan, että "jetsulleen" tai "jetilleen" ilmaisuista olisi ollut täällä puhe aiemminkin; käsittääkseni sillä viitataan vanhan venäjän knoppologiaan eli kovan merkin "ъ":n taitamiseen oikeinkirjoituksessa - ennen vallankumousta se oli hyvin yleinen, mutta hankalasti osattava. Suuriruhtinaskunnassa venäjän opiskelu oli yhteisempi kokemus kuin nyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotta ei syntyisi virheellistä käsitystä, niin venäjän ortografia-uudistus ei liity oikeastaan mitenkään vallankumoukseen, vaan sitä oli valmisteltu jo keisariaikana.

      Poista
    2. Aivan, vuosi oli kaiketi 1918.

      Osaako anonyymi vahvistaa toisen epämääräisen käsitykseni: sanan "красный" merkityksen siirryminen kaunis (nyt "красивый") --> punainen ei ollut sekään poliittinen ilmiö?

      Poista
    3. Ei ollut ei. Taannoin tuli mainio dokumentääri Hangon vuokra-alueesta venäjäläisestä näkökulmasta. Ohjelman nimi oli Krasnii Gangut, joka siis voi tarkoittaa joko punaista tai kaunista Hangö udd'ia. Punaista kommarien takia ja kaunista paitsi maisemallisesti, niin myös siksi, että kommarit viihtyivät siellä oikein hyvin.

      Kyyrölän (kvg) nimi sloboksi on Krasnoje Selo ja sen verran vanha, että tuskin se punaista tarkoittaa.

      Poista
    4. Paraatiesimerkki on Красная площадь, Punainen/Kaunis tori.

      Poista
    5. Venäläisten paikannimien selvittäminen on mielenkiintoista.

      Hatsina on 40 kilometriä Pietarista Inkerinmaalle päin. Hatsina-nimen toivat mukanaan Hämeenlinnan läheltä Hatsinan kylästä 1700-luvulla muuttaneet suomalaiset.

      Tsarskojen Selon alkuperäinen nimi oli Saaren kylä. Nimi tuli suomalaisesta Saaren kylästä muuttaneiden mukana. Kun hallitsijaperheen kesäpaikka tuli Saaren kylään 1725, nimi muuttui helposti Tsaarin kyläksi. Jossain vaiheessa kylän nimi oli Pushkin, koska Pushkin kävi siellä lyseota.

      Vastaavia nimileikkejä löytyy kymmenittäin, tai oikeammin tuhansittain.

      Poista
  4. Enpäs osunut kuvaan vaikka fillaroinkin Vantaan jokipenkkaa kuvaoikealle eli Helsingin suuntaan ja ihastelin seipäille nostettua heinää minäkin. JK oli sopivasti Tuomarinkylän puolella ja olisiko ollut virkatalon eli palkkatalon (alustalaisinaan koko kylä) keäkauniilla terassilla kameroimassa. Museovitriininen heinänteko tällä peltoalalla kertoo myös instituuttiovitriinisesti kuinka esivalta majaili ja kuinka navetta ylöstyöskenneltiin.

    Ja kun siellä toimii ratsastusseurueita niin se kertoo eläväsi todesti vaikuttavasti ja kaikkea muuta kuin museomenneesti mihin auktoriteetti perustui, hyvännäköisyyteen verovuokrien varassa ja -polvet notkauttavaan naiskauneuteen joka perintölahja on viimeisten post-sos.dem. vuosikymmenten aikana nousssut pörssissä ekspotentiaalisesti. Kas siinäpä laskuoppikoe. Alalajit finanssimatematiikka, head hunting ja verkottumisen kontribuutio toimilupia evättäessä ja osoitettaessa. Ai missäkö niitä jaetaan ja niistetään ? No ennen ne oli toimialajärjestöjä,valtiosuunnittelun välineitä -tehoavimmillaan sotatalouden järjestyssä.

    Meillä vaihde jäi päälle mutta on jo irronnut ja sijalle ovat astuneet nämä private equity ketjut. Etkö ole kuullutkaan ! Eivät ole minunkaan korvia varten, mutta tämä äänetön valtiomahti organisoi nykyeloamme jakamalla menneitten polvien ponnistamat elinkeinoyhtiöt uusiin käsiin niin sanottuina pääomasijoittajina. Termi on tietysti harhauttava. Kyse on omistuslohkojen uudelleenorganisoimisesta -ja kesannoinnista- ; maanmittarien työstä kyläsarkojen ja yhteislaidunten,niittyjen isojaosta. Homma vaan on nyt helponpaa kun pelto- ja hakamaan pintala ei ole luonnollinen ja rajattu. Että hehtaareja on mikä on. Ei nyt, maata,pelimerkkejä on tahdonvarainen määrä ! Raha kasvaa yläinstituutioissa ja näillä rahoilla sitten huutokaupataan osinkoapajat tämän päivän toimijoille. Ja tilanhoitajille, toimareille, bonuksensa. Ei ole ensimmäistä kertaan, kun ulkoa tulleet voittivat. Isoin asemiesjoukko Kustaa Vaasa jakoi nimimiehilleen ; Merrill Lynch ja Goldman Sachs organisoivat Nesteet IVOt , Outokummut Ensot ja Mehiläiset kun se aikausi koitti.

    Tai yks hailee kuka minulta varastaa. Eihän sitä hoksaakaan kun taskuvaras iskee. Kustaa Vilkunan kuulin joskus Elävässä arkistossa kuin ohimennen ja Tamminiemen saunamiesten itsestäänselvyydellä tokaisevan, että murteethan jäivät koulujen alle. Ja kun Isien Työn kuva+ tekniikkamanuaalia ojennettiin Tamminiemen herralle, niin he tiesivät pelastavansa ne vitriiniin. Herrojen mielissä liikkui Wallenbergin sotaeräJeeppi. Se tarkoitti että vanha kapasiteetti tuhoutuu ja sen omistajat -elleivät itsetuhoa ja uudistu. Se jeeppi on puhutteleva taideperformassi. Vilkunan vävy vyörysi halki Euroopan hissialan sillä taiteella ja oppi vielä sen ytimen. Vaihtoi strategian globaaliin, kun eivät tuomarit enää edellyttäneet erikseen espanjalaistehtaita,italialaistehtaita ja paikallisia työllistämisvelvoitteita, vaan WTO ja Washington harmony ohjasi Kiinaan. Vantaanjoen ja Keltaisen joen vedet ovat -vettä. Ihmiset pulikoivat. Hurraa kohta on taas se Kaljakelluntakin,ihan kohta.
    Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
  5. Tuosta ohitte mä joka aamu pyörällä töihin kuljen.

    VastaaPoista
  6. Ad Omnia: - olette te eteviä. Kuvauspaikka oli Tuomarinkylän talojen välistä ja kikka laajakulma (vast. 28 mm.) Laajakulmaa ja toisaalta teleä käyttäen voi korostaaq perspektiiviä tai avaruutta keinotekoisesti.

    Kuva on sen verran väärennetty, että tuhersin patchillä korkeajännitejohdot pois.

    Heinä on muuten minun silmääni niin kuivaa että hirvittää. Olisi pitänyt ajaa latoon viikkoja sitten. Mutta ei taida olla kaupungilla latoja.

    Kysyin ystävälliseltä henkiökunnalta, tuleeko elokuulla ruiskuhilaita, mutta eivät tunteneet edes sanaa "kuhilas" (tai "kupo")

    Sellaisen pellon kun vielä näkisi ja saisi kuvaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huima kuva. Luulin, että värit ovat jotenkin pielessä, mutta kysymys olikin sitten kuivuudesta. Ruiskuhilaissa olisi kypsän viljan kaunis väri.

      Poista
    2. Minä asun ihan lähellä, ajan melkein joka päivä ohi, vein tytärtäni aikanaan ja nyttemmin hänen tytärtään ratsastamaan siinä vieressä olevalle ratsastustallille, enkä tunnistnut kuvasta paikkaa!

      Poista
    3. Vanhempieni ansiosta opin lapsena kaksi murretta: Viipurin läänin Pyhäjärvellä tosiaan rukiista sidottiin lyhteet, jotka ladottiin kuhilaiksi. Satakunnan Huittisissa ensin tehtiin sitoma, joista sitten koottiin pysty. Varsinais-Suomessa olen joutunut tutustumaan jopa tätä jälkimmäistä esittävään "kykkääseen", nominatiivissa kyväs tai kyäs. Katoavaa kansanperinnettä kaikki tyynni.

      Poista
  7. Kyllä on kaunista nähdä ees kuvassa heinää seipäällä! Ja vielä yksittäisiä tönöjä; täällon (Orustilla) tai oli tapana nostaa heinä pitkään seiväsriviin, jos nyt ylipäänsä nostavat, kun tuppaavat laittaa sen vallan muovin sisään.
    Kuhilaita sidoin ite joskus 60-luvulla Kuljussa. Sen jälkeen en oo niitä enää nähny.

    " eli joka mies sorkat suorina (ketarat pystys)," Mää pruukaan sanoo et "töttät päin jehovaa".

    VastaaPoista
  8. Täällä on olla kuhilaita nähtävänä elokuussa ja näkeepä myös, miten ennen ruista leikattiin eri murrealueilla:

    http://www.riuttala.fi/index.php?id=30

    VastaaPoista
  9. "Sellaisen pellon kun vielä näkisi ja saisi kuvaan!"

    Hakee netistä sanoilla "Telkkämäki" tai "Riuttala" niin kuvaus voi onnistua lähiviikkoina.

    VastaaPoista
  10. Voi että, joo. Kuhilaita! Varhaisimpia, oikein varhainen, lapsuusmuisto minulla on kun kökkäväki korjasi ruista takakydöllä ja minä olin peittoihin kiedottu ja pantiin kuhilaan juurelle.

    En minä muuta muista, mutta hirmuisen suuren punaisen kuun paistamassa silmiin. En ole voinut olla enempää kuin noin vuoden ikäinen, ja tiedän että kehityspsykologit väittävät etten voi muistaa. Juttu on vain niin, että opin puhumaan 8-kuukautisena, joten symbolifunktio ja muisti alkoivat toimia täydellä teholla aika aikaisin.

    Ei ole enää keltä varmistaa talkousväen kokoontumista juuri siellä. Vuosi olisi ollut -46 tai korkeintaan -47.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tietaako Ripsa, mika on kuhilas?

      Poista
    2. http://actuspurunen.blogspot.fi/2012/07/muistoja-repusta.html

      Poista
  11. Ei heinäseipähiä voi olla nuan tihiäs. Ei voi olla niin vahavaa heinää, että seipähiä tuloo viäri viärehen. Ei tullu ylihärmäs ku olin kersa ja krossootteluiäs, eikä varmasti tänäkään päivänä siälä eikä mualakaan. Oot tainnu lisätä kuvahan joka välihin seipähiä. Varmasti se on käyny sulta yhtä hyvin ku sähkölinian pyhkääseminen pois.

    VastaaPoista
  12. Eorjoell sanota, ett vanh meriläine o uus keriläine. Mikä siinäkki sitt oll ett ku huushollerska sais hernee syädyks seorkunna kaikk nuare miähe läks siit paikast hädäsäs liukkast merell niingo duulispäät? Hmm. No. Se oll merimiähe elämä, miähe elämä!

    VastaaPoista
  13. Kiitos hauskasta jutusta ja hienosta kuvasta.
    Olen käyttänyt kuvaa kahteen blogiini. Kiitos myös siitä, että poistit ne korkeajännitejohdot, kuva sopii vielä paremmin siihen blogiini, joka kertoo vanhoista ajoista. Pohjalaiset olivat käymässä Helsingissä äskettäin, joten on kuvia myös heinäntekijöistä.

    Elämä ilman murteita olisi ikävää. Onneksi on savolainen mies ja savolaisia ystäviä, ja voimme maustaa puheitamme murteella. Valitettavasti savolainen intonaatio katoaa, kun asuu kauan ulkomailla. Ainakin mulle kävi niin. Saan sen vain erityisesti yrittämällä, en enää luonnostaan. Mieheni vaihtaa savoon ihan sujuvasti.

    Kanadassa oli suomalaisia siirtolaisia eniten juuri Pohjanmaalta. Siellä 'oltiin kuusalla'.
    Kai te kaikki olette huomanneet, että itäsuomalaisten suomea ollaan edelleen työntämässä syrjään.;)

    Anna Amnell

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Murteesta ja inotonaatiosta: aidolla paksumurteisella on usein intonaation lisäksi seudulle kuuluva elekieli mahdollisine vastapuolen kosketteluineen ja puhe-etäisyyksineen. Ynnä varsinkin äänenmuodostus - kaakkoismurteessa se on usein hyvinkin edessä "maskissa" ja puhe kiltinsävyistä niin että vaikea on vahvasti eteläkarjalaisittain haastavaa vihaisena ottaa. Tällaiset pienenä murremarinoidut kuulostavat synnyinseudultaan vaikka sanasto olisi miten yleiskielistä tahansa.

      Poista
  14. Mikä on tuo keltainen läiskä on joka on jäänyt keskelle kuvaa? Kuvanmuokkauksen jättämä "todiste" kaiketikin..

    VastaaPoista
  15. Olekko Kemppisen Jukka koskaan hunteerannu miksi lapissa pohojanmaala puhuthaan hoota mutta eripaikhaan. Vaikka tosin jossakin päin pohojanmaata se hoo on osin samassa kohen niinko lapissa. Olisivakko sammaa heimoa alun alkuhjaan ?? Tai että lapin suomalaiset pohjalaista lähtöä ? Tätä olen monesti hunteeranu. Ja vaikka Kaustisen ympärillä se koko puhenuotti ja rytmi ja paino on melkeinpä rikulensa sama ko sanoma vaikka Tervolassa.

    VastaaPoista
  16. Laev tull pelastukses! Kaikk läks. Eorjoen huushollerska on muailma laihin immeinen: syöv herneen ja kaikki nuore miähe seorkunnasta läksee merill! "En oo isä", sanosvat kaikk kuaros! Monen gohdallp reisust tuli turh ja pidev. Jokku seillass Eorjoelt jop Panaman ganali! Raum kaupungis on nähtääks viäl pari aitto seilorii! Se oll todellaki merimiähe eläm, miähe eläm! Merimiähe eläm!! Oi voi sendä! Ol se aikka! Niin händ, ei täs enä ko vanhet taid.

    VastaaPoista
  17. Hienoa, että joku mainitsee Vaasan Jaakkoo. Loistava murrepakinoitsija. Hän hallitsi pohjalaisen sanansäilän. Sieltä oli myös Karhuvainion Esa. Vaasan-Jaakkoon pakinoista on minulle jäänyt mieleen elävästi ihastuttava Junalippu-pakina. Niin, ennen wanhaan nämä ihmiset, jotka saivat lehteen kirjoittaa, olivat hyvin koulutettuja ja hallitsivat kielen kuten meidän Kemppinen. Nyt kaikki tsuhnat pääsevät ääneen - fuck sanon amerikkalaisittain, vaikka en käytä kirosanoja! Lukekaapa J.O. Ikolan (Vaasan Jaakkoo) ja Artturi Leinosen (Karhuvainion Esa) pakinoita, jos jostain vielä löydätte! Sivistynyttä, luovaa, filosofista ja välillä humoreskista kuten mainion J. Kemppisen teksti tänään! Kirjoita, J. Kemppinen kirja - elämästä! Kirja, J.Kemppinen! Odotamme sitä. Niiden ihmisten pitää kirjoittaa, jotka osaavat kirjoittaa - meidän kirjoitustaidottomien pitää ymmärtää, että emme osaa, krööh, oikeasti kirjoittaa. Ihminen vaan kuvittelee äkkiä kaikenlaista hienoa.

    VastaaPoista
  18. Hienoa, että tällä palstalla ylläpidetään suomalaista murretaituruutta. Murre on kyllä helmi tuli se idästä tai lännestä. Satakunnassa kovia nimiä ovat H. J. Nortamo ja Tauno Koskela. Upeata tekstiä. Täällä Turussa kaikki legendaariset kirjoittajat ovat olleet urheilutoimittajia alkaen Aki Tammistosta ja hänen oppipojistaan. Kyllä se Reinhold von Becker julkaisi täällä 1820 alkaen Turun Wiikko-Sanomia, mutta tutkin ne ja saalis oli varsin vaatimaton journalistisesti. Eihän se osannu edes itse kirjoittaa.

    VastaaPoista
  19. Murteista puhuttaessa ei voi sivuuttaa savolaista Kaarlo Hemmoa. Loistavaa tekstiä vieläkin. Niin oikealta nimeltään Kaarlo Tiihonen. Kannattaa lukea, jos jostain vain saatte käsiinne. Kävin antikvariaattiliikkeessä ja siellä oli jonkin Kuopion Yhdistetyssä Kirjainpainamossa tuotettu Hemmon kirjanen muutamalla eurolla tarjolla! Eivät ymmärrä hyvän päälle.

    VastaaPoista
  20. Äitini paras kaveri Kauhavalla 40-luvulla oli sukunimeltään Pernaa, mutta en tiedä oliko noita flikkoja. Kuva on vieläkin perintöalbumissa... Olisikohan ollut Annikki...? Mitähän sukua politiikantutkija Ville P:lle, jonka haastatteluja kuulee radiosta usein mm EU:n vakuusasioihin liittyen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pernaa on aika yleinen nimi ja lisäksi kylän nimi. VAikka kyllä ne vähintään åikkuserkkuja ovat kaikki.

      Turun Ville Pernaan isän kanssa juostiin kilpaa talon ympäri. Hävisin. Hänen isoisänsä oli säästöpankin johtaja.

      Pernaan eli puheessa Mäkipernaan flikkojen lähisukua oli syvästi ihailemani Atte PÅernaa, maanviljelijä ja kapteeni, ja serkku J.O. Pernaa, joka puoletaan oli Antti Tuurin "Talvisodan" aineiston kerääjä - ja kovasti tyytyväinen Tuurin työhön, kuten oli syytäkin.

      Samassa kirjassa vilahtaa sotilas, joka ampuu panssarivaunun kuljettajan tähystysluukusta suoraan liikkeestä. Tekijä oli Lauri Perälä, maanviljelijä ja mestariampuja jo ennen sotia, kunnallisneuvos ja tätä samaa joukkoa eli itsestään numeroa tekemättömiä, vähäpuheisia miehiä, joilta tapahtui.

      Hyvin tyypillisiä sukunimiä Kauhvalla(kin) ovat mm. Sippola, Passi ja Somppi, Toppari ja Pollari sekä tietysti Mäki, Niemi ja Järvi. Pohjanmaalla käytettiin talon nimeä sukunimenä vielä 1900-lulvun alussa virallisesti ja lapsuudessani epävirallisesti.

      Poista
    2. Kiitos ystävällisestä vastauksesta!
      Monet mainitsemasi tuttuja nimiä äitini kertomuksista, mutten itse tunne Kauhavaa sen kummemmin, vaikka lähellä olenkin asunut. Muutama kerta on tullut käytyä Lentäjien juhannusvalvojaisissa. Myös petikaverini armeijassa Lappeenrannassa oli eräs pankinjohtajan poika Kauhavalta.

      Poista
    3. Vrk:n sukunimihaun mukaan Pernaa-nimisiä ei nykyisin ole sataakaan (87), että aika harvinainen nimi. Kemppisiäkin on yli tuhat. Ja meitä heikkisiä ärsyttävyyteen saakka melkein 18tuhatta.

      Sannoovat teällä Kainuussa, että "heikkisiä helevetissäe joka neljäs ja tolosia toenen puoli..." (Itse en ole alkup. kainuulainen)

      Poista
    4. Koska Suomessa me tunnemme lähes kaikki toisemme, totean, että professorin kilpajuoksukaverin Yrjön isä toimi pankinjohtajana Kauvatsalla, siis Satakunnassa. Yrjö oli pitkään Paimion kunnansihteeri, ja opetin hänen molempia poikiaan, Villeä ja Valtoa peruskoulussa. Ville on nykyinen päivystävä dosentti televisiossa - ja väitteli, pahus vieköön, muutama vuosi ennen opettajaansa poliittisessa historiassa aiheesta "Tehtävänä Neuvostoliitto" (Neuvostoliitto-instituutista), vaikka ei osaa lainkaan venäjää. Tästä pääsen toisinaan leukailemaan vanhana moskoviittina, vaikka minulla ei muuten ole huomauttamista dosentin osaamisalueeseen.

      Poista
  21. Trikkikuvallaan Kemppinen antaa kyllä "väärän kuvan" heinäpellosta! Ei missään heinäpellossa voi olla noin sakiasti seipäitä! Heinät evät näytä lainkaan kuivilta, kuten JK kertoi, vaan ovat aika märännäköisiä. Varmaan märkänevät seipähillä!

    VastaaPoista
  22. Ennen oli tosiaan kirjoittamisessa eri sektoreita, kun oli paljon kielen todellisia taitajia. Oppineet halusivat kirjoittaa ja päästä lehtiin ja tunsivat kieliopin. Näin vietiin kieltämme eteenpäin. Suomenkieli kukoisti. Vielä 1960-luvulla oli sanomalehdissä hyvää kieltä. Kirjoittajat hallitsivat silloin tyylin ja kielioppisäännöt. Pakina edusti lyhyttä, terävää ja hauskaakin kirjoitustyyliä, jossa yleensä oli se legendaarinen: alku, keskikohta ja loppu (Näitä eivät nykyiset ns. kolumnistimme edes ymmärrä). Olen jälkikäteen yrittänyt arvioida, mutta kyllä esimerkiksi Vaasan Jaakkoo, onhan hän kirjoittajana aivan huippu? Jumakeuti, mitä tekstiä vieläkin! En tiedä, onko kukaan edes tehnyt tutkielmaa Ollin, Tiituksen, Vaasan Jaakon, Agapetuksen, Valentinin, Bergrothin ja kumppanien teksteistä? Todennäköisesti ei: "Se o liia aikka vievä homma kumminki ja ne o jo kaikk kualleeki!" Tämä olikin mielenkiintoinen heitto, että jos professori J. Kemppinen kirjoittaisi elämästä uuden kirjan, jonka sadat tuhannet lukijasi ilomielin ostaisivat. Frans Hjalmar Nordling teki kuule omaisuutensa täällä Raumalla kirjailija Hj. Nortamo eikä lääkärinä kuten J. Kemppinen tietysti tietää, koska muistan lukeneeni palstaltasi Nortamon upeita juomalauluja. Kuulemma Franskaan ei sylkenyt lasiin. Muistan äitini joskus maininneen, kun hänen äitinsä työskenteli ravintola-alalla kertoen, että taas oli koko sairaalan porukka salissa tri Hjalmarista alkaen. Elämäniloisia ihmisiä eikä Raumall tietenkää mittää sillo sattunu. Kokki veti kuulemma kerran puukolla käteensä ja koko sairaalan ydinyksikkö oli heti paikalla! Kokki pelastus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nortamosta minulla onkin kaikenlaista kuultua tietoa - poikani on asunut jo pitkään Raumalla. Sikäläinen Nortamo-kultti miellyttää minua, koska palvontamenot ovat puoliksi leikillisiä.

      Mikähän siinä muuten on - ajattelen Nortamoa ja Leinosta ja muutamia muita, että hyviltä humoreskien kirjoittajilta ei sitten romaani onnistunut. VAikka yrittivät.

      Mainitsemiisi katkoproosan mestareihin sanoisin perehtyneeni syvällisesti. Viimeksi totesin haikeana, että Tiitus (Ilmari Kivinen) ei enää toimi eikä pelaa. Ajankuvinahan jutut ovat hienoja.

      Meillä on muuten kymmenkunta merkittävää kosööriä suomenruotsalaisellakin puolella.

      Poista
  23. Ad Omnia: - kun nuo esimerkit menevät väkisin vanhoihin aikoihin ja sotavuosiin, niin paraatiesimerkki pohjalaismiehestä on ainakin minulle Matti Alahuhta, Alahärmästä. Ei liikoja puhu, mutta kyllä on kyntömies!

    VastaaPoista
  24. Tuosta idyllisestä kaupunkimaisemasta puuttuu vain se torninavetta.

    VastaaPoista