Sininen lanka

Eräässä vanhainkodissa mummo oli niin vanha ja huonona, että häntä hoidettiin sänkyyn. Pöydällä pään vieressä oli jotain tarpeellisia tavaroita, kuten valokuva, hampaat ja sinistä angoralankaa.

En kysynyt, mutta arvelin jonkin vanhemman kokemuksen perusteella, että vanha ihminen halusi pitää silmissään jotain kaunista. Ehkä sinisestä langasta tuli mieleen pikkuvauva ja siitä taas eletty elämä.

Koska olen kohta lähdössä 91-vuotispäiville, mieleeni tulee salainen luettelo, jota olen laatinut mielessäni. Useimmat listan henkilöt ovat kuolleet, loput ovat menon kengissä.

Ikävä myöntää, mutta eräänkin ikään kuin esimiehen muista vain siitä, että hän oli tarkka rahasta, suorastaan natku. Toivottavasti omistajat antoivat sille arvoa. Nyt rahat ovat tulleet ja menneet eikä sillä ole merkitystä, montako kymmentä markkaa hän nipisti nimenomaan naisihmisten kirjoitus- ja käännöspalkkioista, nämä kun eivät siihen aikaan olleet kehuttavia pitämään puoliaan.

Omatekoisen listani huipulla on ihmisiä, joita muistan lämmöllä ja kiitollisuudella. Syystä tai toisesta he ovat kaikki naisia ja jokainen sen ajan naisen töitä ja rooleja hiukan laventaneita ihmisiä, jotka elivät tavallisen elämän ikuistamatta nimeään muualle kuin hautakiveen.

Olin erikoisen huvittunut eräästä hyvästä talous- ja käsityöihmisestä, joka myytyään kauppansa ja siirryttyään oman elämänsä yrittäjäksi meni puutyökursseille ja niiltä palattuaan nikkaroi pikkumökkinsä pihaan puutarhakeinun, siis sitä mallia, jossa on penkit vastakkain ja jonka käsinojan väliin lapsia varoitetaan pistämästä sormeaan.

Nämä pätevät naiset selviytyivät jopa onnettomuuksilla kiristäjistä. Ihan kaikki eivät ehkä ole huomanneet, että eräät yrittävät diskontata kokemansa vastoinkäymiset. Heillä on tapa ja taito kertoa surullinen ja uskomaton elämäntarinansa. Kuulijan velvollisuus on huojua myötätunnosta, surkutella ja kauhistella. Tavallisesti tällainen ihminen tahtoo jotain, juuston, rahaa, talouskapineen tai sitten vain aplodeja poistuessaan paikalta kohtalon vainoaman kuin suurenkin murhenäytelmän sankari.

Muistan erään, joka kävi tilittämässä huoliaan alkoholisti-miehestään. Selvä tapaushan se oli. Mies oli jo kolmannen kerran vuoden aikana tullut kotiin sellaisessa kunnossa, että aivan selvästi tuoksahti pilsneriltä, nimittäin kun oikein tarkkaan nuuski.

Silmiini ei ole sattunut elämäntapaopasta, jonka nimi olisi ”Ole sinäkin keskinkertainen”. Kasvu ja kehitys ovat aika uusia käsitteitä. Molemmat ovat menneet vähän mopelle. Professorit väittävät, että taloudellinen kasvu on välttämättömyys. Väite on tyhjä, ellei paneuduta selittämään, mitä tuolla kasvulla tarkoittaan.

Vastaavasti ihmissuhteiden ryöstöviljely, toisin sanoen ojittaminen, apulannoittaminen, myrkyttäminen ja kasvun kiihdyttäminen kaikin keinoin, johtaa jokseenkin poikkeuksetta murhenäytelmiin.

Ihmisiile ei opeteta, mikä on Bachin kantaatin BWV 82 nimi ja mitä se suomeksi tarkoittaa: Ich habe genug – minulla on tarpeeksi.

Joku näppärä henkilö voisi sorvata tästä kokoomukselle ja sosiaalidemokraateille molemmilta kateissa olevan ideologian. Ruotsiksi tuon aatesuunnan voisi ilmaista yhdellä sanalla, ”lagom”. Suomennokseksi suosittaisin muotoa ”pois tiehensä”.

Lähden tästä nauttimaan kahvia ja sitruunaunelmakakkua. Kuskion omasta takaa. Jalka ottaa alle pois tiehensä, mutta kai tuolla liikenteessä pitäisi pystyä polkemaa myös sorkat suorana jarrua. Kun ihan pikkuisen kokeilin aattona, niin oli paikat täynnä eri suunnista suhahtelevia moottoripyöriä, ja on tuossa vaaran paikka myös polkupyöräilijöitä varoessa.

Ja kesä jatkuu keneltäkään kysymättä. Ei nyt sen syvvähenkisempää.