3. kesäkuuta 2012

Mitta ja mitaton II


Jäimme siihen, että runoissa ja lauluissa on yhteismitattomia alueita. Minun nuoruudessani vielä oltiin sitä mieltä, että Sibelius on parempi kuin Malmstén tai päinvastoin. Nähdäkseni tätä nykyä ajatellaan yleisesti, että tuo vertailu on mallia ”kilo on pidempi  kuin litra”.

Ilmiössä on vain yksi mielenkiintoinen piirre. Se että maku ja mielipiteet muuttuvat, ei ole mielenkiintoista. Se että hyvä ja huono ovat poliittisen ja sosiaalisen ohjauksen tai sorron välineitä, ei ole mielenkiintoista – sitä ne ovat aina olleet.

Runot antavat ihmisille sanat ja laulut äänen. Uskonpuhdistus, jonka sanotaan alkaneen 1517, oli laulava vallankumous. Keisarin ja paavin valta järkkyi. Meistä ruotsalaisista tuli aidosti valtio.

Haavikko muotoili kysymyksen, kun valta siirtyy kansalle, niin kenelle se siirtyy. Tuossa tapauksessa kansaa kuoli ja kurjistui samalla tavalla kuin keskiajan kapinoissa, ja valta siirtyi ruhtinaille, joista yksi oli tämä taalainmaalainen hevosvaras, Kustaa, omaa sukua Vaasa.

Sanat olivat tuossa tapauksessa virsiä ja laulut koraaleja. Sävelmät muodosteltiin viisaasti kauan tunnetuista kansanlauluista. Juhlavimpien virsisävelmiemme taustalla on monessa tapauksessa humalaisten renkipoikien lemmenjollotuksia ja tyttöjen puoliruokottomia ikävälauluja.

Aivan suurenmoinen keino alamaisten kurittamiseen on ollut ”vajonneiden kulttuuripiirteiden” (gesunkenes Kulturgut) teoria. Kansanlaulu- ja runous, rakennustaito, pukeutuminen ja kaikki muu olisivat heijastumaa sivistyneiden eli etevämpien ihmisten elämästä, toisin sanoen alkeellista jäljittelyä.

Tuo oli 1920-luvun ajatusmaailmaa, joka on nähtävä suhteessa 100 vuotta vallinneeseen ”kansan” ihannointiin. Suurmestarit Goethe ja Heinrich Heine olivat osanneet kirjoittaa kuin kansanlaulua; Schubertilla oli musiikissa sama taito.  Meillä Ruotsista erotetussa Suomessa tehtiin tavaton löytö. Skandinaavisen muinaisrunouden ja epiikan (saagat) rinnalle ja mielestämme ohi nousi Kalevala, joka tietenkin oli Lönnrotin hyvin taitava koonnos aidosta perinteestä. Viime vuosisadan suuret diktaattorit kohottivat ”kansan” jalustalle, nimittäin itse määrittelemänsä kansan.

Kulttuurihistoria on kirjoittamatta. Oman aikamme valtavinta kansanmusiikkia ja –runoutta ovat Elvis ja Beatles. Molemmat olivat kaupallisia ilmiöitä, mutta mitä on kaupallisuus? Mielestäni muun ohella sellaista, minkä ”kansa” (sittemmin ”kansalaiset”) ottaa omakseen. Elviksen esityksissä Beatlesien teoksissa ja saundeissa ei todistettavasti ollut mitään uutta. Molemmissa yhdistyivät taidokkaasti aikaisemmat, hyvin tunnetut perinteet.

Menestys oli äkillinen ja loputon. Muutokset olivat syvällisilä. Runous ja laulu, jotka oli yritetty pakottaa voimistelusaleihin ja seurakuntien tiloihin, palasivat teollistuneen maailman kaikkiin autotalleihin.

Tyrmistyttävä uutuus oli karaoke. Tietääkseni se syntyi tyhjästä halpojen äänitys- ja äänentoistolaitteiden myötä 1960-luvun Japanissa ja tiettävästi juuri Elviksen ja Beatlesien kappaleista se alkoi. En todellakaan ole Japanin tuntija, mutta väittävät, että nytkin arvokkaat liikemiehet saattavat parkua selvin päin taksissa karaokea, ja ilmiö liittyisi matkapuhelinten kehitykseen – säestykset kulkevat helposti mukana.

Eilen esittämäni kysymys, Eino Leino vai Juice Leskinen, on syvällinen. Lukijat löysivät Leinosta, kuulijat Juicesta jotain omaansa. Leinon  nuorempi kilpailija oli perinteinen jalustalta runoillut Koskenniemi. Juice yhdisti ehkä Juha Watt Vainion ja siten kuplettiperinteen siihen traditioon, jonka suuria nimiä ovat Dylan, Joan Baez, Leonard Cohen jne. Yhdistelmä oli totisesti suomalainen ja kuuluu samaan kenttään kuin minunkin suuresti arvostamani Hector (joka osaa laulaakin).

Elvis ja Beatlesit olivat muuten alkujaan köyhiä poikia, vailla kosketuksia ”hienompaan” musiikkiin, mutta hyvin tietoisina edellinen bluesista (joka oli köyhien musiikkia) ja jälkimmäiset kaupunkirahvaan mausta (music-hall). Suomessakin kukoistanut ”työväenmusiikki” puolestaan oli lähes poikkeuksetta musiikillista julistusta siitä, mitä työväen tulee tuntea. Kisällilauluista saattoi kyllä jäädä kaikuja tämän hetken räppiin. Kuvassa herrojen (Signora) ja muiden makua samalla hyllyllä.

31 kommenttia:

  1. Elviksen gospel-tausta on lähtöisin köyhästä helluntalaisseurakunnasta, johon kuului muutama kymmenen ihmistä ja joka kokoontui pienessä omakotitalossa.
    http://www.biwa.ne.jp/~presley/elnews-GospelMusic.ht

    VastaaPoista
  2. Minusta olisi kohtuullista, että joko Hannu Nurmio tai niissä tapauksissa, että sanoittajana tai kääntäjänä on ollut joku muu, tulisi asianomainen taho muistetuksi Leskisen ohella.

    Siitä kun Nurmio viittasi pukeutumiseen purppuran sijaan kunniaan, alkoi jakso mitä elän yhä, enkä ole saanut vastausten sijaan muuta kuin kiehtovia kysymyksiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuomari Nuormion omintakeisuutta arvostan minäkin suuresti.

      Poista
  3. 'Se että hyvä ja huono ovat poliittisen ja sosiaalisen ohjauksen tai sorron välineitä, ei ole mielenkiintoista – sitä ne ovat aina olleet.'

    Kemppisellä on poliittista tahtoa yhtä paljon kuin eunukilla mahdollisuuksia lisääntymiseen. Ja se on mielenkiintoista.

    Tämä tieteeksi korotettu juoruilu [mikrohistoria], jota tässä blogissa veivataan päivästä toiseen, saattaa usein olla mielenkiintoista, mutta perimmältään todellisuus tapahtuu muualla - esim. Syyrian kaupunkien kaduilla tai Moskovan ja Washingtonin poliittisissa kabineteissa.

    Kemppisenkin pitäisi muistaa, että juuri poliitikot kaikessa totuuden välttelemisessään ovat kuin ovatkin ihmisiä, joilla on rohkeutta ja tahtoa [ja tyhmyyttä] tehdä ne virheet, joihin asiantuntijat/virkamiehet eivät virkansa ja analyyttisyytensä [tieteellisen asenteensa] vuoksi kykene tai joita he eivät halua tehdä. Mutta jonkun ne virheet on tehtävä ja joku ne myös tekee. Ja se on tärkeää. Juoruämmät eli historioitsijat tulevat sitten perässä kuin akanoiden seasta jyviä nokkivat kanat.

    Turha siis penseästi sanoutua irti politiikasta kuin kissa hietikolla, sillä vaikka historioitsija ei yleensä [hyvin harvoja poikkeuksia lukuunottamatta] kirjoitakaan omista jätöksistään, niin aivan varmasti hän kirjoittaa toisten jätteistä. En siis ymmärrä, mikä tekee tieteellisestä ihmisestä [sekä humanistista että luonnontieteilijästä] niin hienon ja antiseptisen olennon, että häneltä tyystin puuttuu kyky julkisiin poliittisiin mielipiteisiin ja kannanottoihin, puhumattakaan siitä, että hänellä olisi tietty syvä poliittinen linja, jota hän ainakin etsii, vaikkei siitä koskaan täysin vakuuttuisikaan.

    RR

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ollut, on ja tulee olemaan niitä,jotka tekevät suuria päätöksiä ja niitä, jotka tekevät vain pieniä päätöksiä, jos niitäkään. Mitä tulisi
      siitä, jos kaikki tekisivät suuria päätöksiä.

      Poista
    2. Ei tuossa nyt ole kahta sanaa. Noinhan se on: "Hyvä ja huono ovat poliittisen ja sosiaalisen ohjauksen tai sorron välineitä - sitä ne ovat aina olleet".

      Vallassa oleva poliitikkokaarti tai muu vuorossa oleva nomenklatuura tekee aina kaikkensa sen eteen, että "hyvä" on heidän määrittelemäänsä ja heidän itsensä ajamaa ja samoin "paha" heidän määrittelemäänsä ja vastustajien tai muiden "populistien" ajamaa väärää ja huonoa. Propagandaksikin tätä hyvä/paha -jaon kansalle syöttämistä sanotaan.

      Mitä taas poliitikkojen pyyteettömään "vastuunkantoon" tulee, toivoa sopii, että siinä luonnonlait, perustuslaki, tukittu tieto, arkijärjen ääni saisi edes hieman enemmän sijaa kuin nyt. Tätä fakta- ja asiapuolta juuri virkamiehet ja asiantuntijat usein edustavat suhteessa poliitikkojen unelmahöttöön. "Olis kiva, kun kaikilla olisi kivaa ja minut valittaisiin uudestaan. Kyllä meillä täytyy olla tähän(kin) varaa."

      Ruotsissa virkamiehet ja asiantuntijat ovat ilmeisesti enemmän arvossaan. Tätä voisi päätellä vaikkapa euro-ratkaisusta, jossa Ruotsilla oli malttia pysytellä mahdottoman rakenteen ulkopuolella. Kai sielläkin politiikkoja oli, joilla oli halu päästä mukaan "vaikuttamaan kaikkiin ytimiin" ?

      Poista
    3. Samaa mieltä Peräpohjalaisen kanssa. Siihen on kyllä, siis päätösten suuruuteen ja pienuuteen, syynä myös biologia. Ihminen on laumaeläin ja elää sen aseman mukaan mikä sille laumassa tulee - tappelemalla tai ilman.

      Osa on reviiritappeluja ja osa tappeluja rakastetusta. Tällä hetkellä yritys tasa-arvoon on johtanut siihen, että meillä on jo myös saalistaja-naisia.

      Ajattelen 30-lukua, jolloin ameriikanleskeksi joutunut isoäitini kävi kaatamassa uutta taloa varten puita talvella. Käytti pokasahaa ja piiskasi hevosparkaa ihan niin kuin mies. Kertojana oli kaukaisempi sukulaismies, jonka isä oli yrittänyt mennä avuksi.

      Se sama isoäiti lausui Eino Leinoa minulle, pikkuflikalle, ja hänestä tuli mielestäni joku aivan ihmeellinen olento. Kaksin oltiin, keskellä talvea, takassa tuli ja rupesi lausumaan tummaa. Isoäidin syliin ei voinut käpertyä, mutta vaikka en semmoisena alta 5-vuotiaana kaikkia sanoja vielä tajunnut, runo vilutti.

      Seuraavana päivänä olin kuumeessa.

      Poista
  4. Vieläkin minua nolottaa (ja iljettääkin vähän) eilinen (tai liekö tästä jo toissapäivää?) parodiayritysviritelmäni… Kun soimasin Sinua siitä että et julkaise kommenttiani vaikka ”… tuskin minä sitä edes lähetin …” Niinpä, niin. (Jotkut kommentoijasi, itseni lisäksi, oikeasti ärsyttävät minuakin.) Mutta jos minä loukkaantuisin – muulla lailla kun esim. vuolemalla peukalooni loven – en minä kirjaantuisi johonkin blogiin ja julistaisi kaikille: voi vittu kun mää olen loukkaantunut. Todennäköisesti käyttäytyisin toisin, en tiedä miten kun kysymys on silkasta teoriasta… ehkä menisin metsään, istuisin jonkun kannon päälle, ottaisin ½ litraa taskunlämmintä jallua, ja katselisin eläimiä. (Edellyttäen, että niitä näkyisi.) Sitten tulisin sieltä takaisin, housunpersukset vähän ehkä pihkassa (mutta ei puututa nyt sivuseikkoihin); olisin yhtä epäluuloisen iloinen kuin sinne mentyänikin. Koska… ”olen suamalainen”. (sanat ja sävel trad., laulu Tapio Kari, taustalla Rytmi Ryhmä and the Boys)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turha nolostella. Minä luin joka sanasi ja ymmärsin kyllä. Jukka luki huolimattomasti ja vastata paukautti hetikohta. Se olikin ainoa kummeksuttava asia.

      Poista
    2. Kiva kuulla. Tuo "... minulla on parempaakin tekemistä" ... on suora ryöstö Saarikoskelta. Hän vastas noin, kertomansa mukaan (joka tietysti on valhe) Linkomiehelle, Yliopiston herra Kanslerille, kun se kysyi "miksi Teillä on näin vähän opintosuorituksia?" Ylioppilas Saarikosken nenäkkään vastauksen jälkeen (Penan mukaan) se vastasi että "no, menkää sitten tekemään niitä parempianne."

      Epäilen kyllä Penan puheita. Ei tuommoinen välttämättä valehtelemista ole. Mutta ihminen, joka juo pirtua (tms.:ta) helposti sekoittaa ulkoisen todellisuuden siihen mitä hänen päänsä sisällä jauhava koksitehdas tuottaa. Känninen ihminen on tavallaan ikiliikkuja. Mutta koska ikiliikkuja on mahdottomuus, känninenkin ihminen jossain vaiheessa kellahtaa kumoon ja oikaisee koipensa. (Eikä sen jälkeen heiluttele varpaitaankaan enää, ikinä.)

      Poista
  5. Bob Dylan, Joan Baez, Leonard Cohen ... Ei muuta tarvitse sanoa, niin näkemättäkin tunnistaa toisen iän, eletyn aikakauden, muutakin. Nimet on nostalgian pikatie toisen yhteyteen. Myös uskoon ja toivoon, jota ei enää ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeasti oli jo sellainenkin kuin Bruce Springsteen, ja sitten Green Dayn teemaspektaakkeli (an) American Idiot, jota sotilaat upseerien harmiksi - nakersi musa paha kuulemma jotain lojaalisuutta Setä Samulillle - kuuntelivat napeilla Iranissa ja Afganistanissa.
      ja ai et, mitä nyt menee?

      Poista
  6. JK: "...Kalevala, joka tietenkin oli Lönnrotin hyvin taitava koonnos aidosta perinteestä."

    Hyvä. Kerrankin Kalevalan ja Lönnrotin suhde oikein määriteltynä.

    Minua niin harmittaa lukea toistuvasti tölväyksiä siitä kuinka edes Kalevala ei ole mitään aitoa suomalaista kulttuuria (sellaista kun ei edes ole), vaan sekin on Lönnrotin kirjoittama.

    Kuitenkaan Lönnrot ei kirjoittanut itse Kalevalaan kuin sidesanoja sinne tänne. Sen sijaan hän yhdisteli aineistoa surutta. Häntä voisi verrata vaikkapa tiukkaan kustannustoimittajaan, jolla on Näkemys.

    VastaaPoista
  7. Tuomari Nurmio satuttaa ja lämmittää, myös Cohen ja erityisesti hänen äänensä - nyt.

    VastaaPoista
  8. Huomauttaisin, että Ruotsin kuningas Kustaasta olisi historiallisesti kaikkein uskollisinta puhua Kustaa Eerikinpoikana. Tätä nimeä hänestä käyttivät aikalaiset. Sukunimet "Vaasa", ""Grip", "Balk" "Folkunga" ym. ovat kaikki jälkikäteen sukuvaakunoiden pääaiheesta keksittyjä. 1500-luvun alkuun saakka edes Ruotsin korkeimmilla herroilla ei ollut sukunimiä, ainoastaan isännimi.

    Poikkeuksena voi olla "Kurck" eli Kurki-suku. Se voisi olla suomalainen esikristillinen sukunimi, jonka suku otti vaakuna-aiheekseen. Voipa olla silti toisinkinpäin.

    VastaaPoista
  9. Dylanista ja Cohenista olen samaa mieltä; Joan Baezin hieno ääni sen sijaan ei liene laulanut yhtään Joan Baezin sanoitusta. Itselleni olen suositellut Baezin "Any Day Now"-albumia jolla hän laulaa pelkkää Dylania ja taustalla soi amiriikan hienointa countrysäestystä.

    Kotimaisesta listasta taisi unohtua Jaakko Teppo; ei kovin suosittu pääkaupunkiseudulla.

    VastaaPoista
  10. Blogistin jatkuva "tieteeksi kuorrutettu kulttuurinen juoruilu", selkokielellä siis paskan veivaaminen osoittaa vain henkistä laiskuutta ja kyvyttömyyttä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. -> Anonyymi "Blogistin jatkuva..."tieteeksi kuorrutettu..."

      No, missäpä sinä annat älysi säilän välkehtiä, syvän ja laajan sivistyksesi valaista meitä heikkosaattoisempia ja erehtymättömän etiikkasi loistaa majakkana kansamme turvaksi ?

      Kysyn, jotta pääsisin jaolle myös.

      Poista
    2. Anonyymin kiukkuinen lausahdus henkisestä laiskuudesta ja kyvyttömyydestä; samoin kuin nimimerkin RR aikaisempi vastaava vuodatus provosoi vastaamaan.

      Tässä on blogissa on vaatimattoman kokemuksemi mukaan kohtuullisen monipuoleinen aihevalikoima ( vaikka muutama inhimillisen toiminnan osa-alue loistaakin poissaolollaan). Sanoma on usein kiinnostavan ja ärsyttävän sopiva yhdistelmä; eipä kai se muuten saisikaan lukijoita ja kommentteja.

      Poliitikojen ja yritystoiminnan ollessa kohteena olen ollut huomaavinani bloginpitäjänkin teksteissä joskus vähemmän täsmällisiä perustietoja tai terävästi leikkaavaa tiivistettyä analyysia. Blogin mittaisen esityksen pitäminen niin faktojen kaidalla polulla kuin monia kiinnostavana keskustelun avaajana vaatii joskus veronsa.

      Sen sijaan vastineilla on kai enemmän vapauksia; pituus, muoto, sanaoma ovat vapaat. Näinpä vastineet tuntuvat joskus valahtavan samalle linjalle joita valtajulkisuus: bulevardilehdistö, netin lukuisat mielenilmausten purkupalstat, joissa ei juuri keskustella, vaan yritetään keksiä edellistä keskustelijaa parempia solvauksia joko edellisestä keskustelijasta tai keskustelun kohteesta, tai paremman puutteessa, mistä tahansa asiasta,joka ei kuulu asiayhteyteen mitenkään. Herra ja bloginpitäjä varjelkoon, ettei tämä linja liikaa kontaminoi tätä foorumia..

      Mikä on oikeastaan tällaisen blogin tarkoitus tai "missio" ?
      Kenelle ja miksi tätä tehdään? Mikä on bloginpitäjän ja kommentoijien moraalinen ja faktinen ( tai juridinen) vastuu (ja kenelle) omista puheenvuoroistaan ?

      Toivotaan, ettei tästä palstasta joudu tulevaisuudessa toteamaan tunnettua lausahdusta mukaellen: en voi koskaan kuvitella lukevani blogeja, joihin kirjoittelevat vain minun kaltaiseni ihmiset....

      Poista
    3. Herra varjelkoon myös, ettei suitsiminen ala "kontaminoida" tätä foorumia. Hyvätapaisuutta kuitenkin kukin noudattakoon.
      JK:n laaja-alaisuus, rentous ja sallivuus saavat aamu aamulta tänne nauttimaan ajattelun virkisteistä. Aina mukavasti yllättyy, joskus provosoituukin. Siinäpä kylliksi "missiota".
      Koskaan et muuttua saa...

      Poista
    4. Voisitteko tarkentaa "inhimillisen toiminnan osa-alueen ", jota kaipaatte.

      Poista
    5. Pitää heti kusta omaan kenkäänsä: ensikseen kommentti tämän blogin puuttuvista teemoista perustuu vain satunnaiseen havainnointiin kohteesta; toisekseen, tämän blogin viehätys ja voima perustuu äkkinäisiin, lukijalle yllättäviin teeman ja tyylin vaihtoihin sekä triviatietojen maustamaan näkemykseen.
      Jos aiheet ja tyyli olisivat kovinkin lukijan odotusten mukaisia, väljähtyisi lukukokemuksen maku nopeasti.

      Silläkin uhalla, tässä tarjolle muutama hakusana ja -lause:
      - geenit ja meemit - evoluutio ja kulttuuri ?
      - uhkat vai mahdollisuudet - kumpaa äänestit viime vaaleisssa ?
      - ymmärrätkö kaikki riskisi oikein - vai luotatko vain vakuutusyhtiöösi ?
      - ilmastonmuutos juridisena ongelmana
      - kaivokset ja tuulivoimalat - kuka omistaa ilmatilan ja maaperän ?
      - suvivirren syvämerkityksestä
      - rukiin viljely Suomessa
      - setelien leikkaaminen selviytymisstrategian osana

      Poista
  11. Juice Leskisen, Eino Leinon ja kansanrunouden yhdessä ihmettelemiseen on vankat perusteet.
    Suurten runojen, nasevien sanomusten ja satunnaisten helmien ohella saa lukija/kuulija osaksensa aimo annoksen kaikkinaista ryönää.
    Kansanomaisuus ruokkii myös ääri-ilmiöitä, kuten kansantanhut ja Kalevala.
    Suomalaisia tanhuja ilottomampaa ja pahnustavaisempaa menoa on työläs kuvitella. Tyko Sallisella ilmiölle tarkka nimikin: Jytkyt.
    Yksi kolmesta suomalaisesta höynähtäneestä päätyy ennemmin tai myöhemmin Kalevalaan (yleiseurooppalainen vertailukohta ovat tietenkin Temppeliherrat)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaa, että kansanomainen ryönä: kansantanhut ja Kalevala ja että hirvittää rahvaan iloton pahnustus ja jytky-ilmiöt...
      Onpa noita ongelmoita oppimia, tien ohesta tempomia.

      Sitähän se Leinokin aikanaan ihmetteli, että mitä se on se kylttyyri, siinä se pulma on jyyri.
      Terveisin yksi kolmesta

      Poista
  12. Kyllä näistä tässä ja eilisessä mainituista ja mainitsematta jätetyistä Bob Dylan on aivan omassa luokassaan. Mies joka kirjoitti jotain sellaista kuin Like A Rolling Stone tai Love Minus Zero / No Limit ja joka yhä tekee aivan erinomaista musiikkia (eli kyse ei ole nostalgiasta). Toivottavasti suovat hänelle sen Nobelin!

    VastaaPoista
  13. Hetkinen - katosiko kommenttini. No, moderaattori estänee kahteen kertaan julkaisemisen.

    Siis, kyllä näistä tässä ja eilisessä mainituista ja mainitsematta jääneistä Bob Dylan on aivan omassa luokassaan. Mies joka kirjoitti jotain sellaista kuin vaikkapa Like a Rolling Stone tai Love Minus Zero / No Limit ja joka yhä tekee erinomaista musiikkia (kyse ei siis ole nostalgiasta). Toivottavasti myöntävät hänelle sen Nobelin!

    VastaaPoista
  14. Näyttää blogistin wanhuus jo orastavan kun nuoruuden ihanat biisit palaavat. Näinhän se vain on itse kullakin nuoruuden 60 ja 70 luvun muistot saavat kultaa.

    Elvis oli aikansa edistynein lauluntekijä ja esittäjä. Kun ottaa huomioon senhetkiset mikrofonit ja vahvistimet, ne olivat rajoittuneita. Ei huonoja vaan parasta työkalua silloinkin. Ilman hyvää laulun sisältöä ja esittäjää ei Elviksestä olisi tullut parasta. Kaupallinen alku oli rajoittunutta, samaa kuin muillakin rakkujilla. Mutta muista poiketen Elviksestä tuli kunkku vuosikymmeniksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, eipä Elvis lauluja tehnyt varsinaisesti yhtään, vaikka johonkin satunnaiseen tuntemattomaan kappaleeseen taisi saada nimensä tekijätietoihin, mutta laulajana, tulkitsijana ja sovittajana kunnostautui sitä vahvemmin.
      t. Varapygmi

      Poista
  15. Ihanaa, että kuulemme ja aistimme musiikkia. "Pentuna" osasin West Side Storyn englanninkieliset laulujen sanat ulkoa. Sittemmin myös puheeet, koska tallenteet (VHS ? tms. olivat olemassa). Siis kukin tavallaan. En nyt jäänyt musiikin kuuntelemisessa "aivan sille asteelle", mutta varmaan jokaisella on sykähdyttäviä kokemuksia. Ellei minulla olisi musiikista, kirjoista, tai vaikka hiljaisuudesta, tuntisin olevani köyhä.

    VastaaPoista
  16. Näin Dylanin brasilialaissarjan Köpenhaminassa jouluna 2010 - kyllä siinä voimaa on, on, mutta jotain samaa kuin musiikissakin; skitta saattaa viritykseltään olla vähä vonks, ja puhkeinen huuliharppu antaa vaikka mitä ääniä sekaan.
    Malauksien muistioluonnoksista näki, että saattoi tämä olla hyvinkin tarkkaa, kapinaa itse asiassa, mikä näytti amatöörimäisyydeltä.
    Mutta niin hän musiikinkin kanssa teki, mm. kun nosti Al Kooperin urkuihin.
    Totta on että osa D:n biiseistä toimi paremmin esim. Hendrixin ihmeellisenä psykenä tai the birds -verisiona.

    VastaaPoista
  17. Kuvassa on mahtava valikoima vanhaa tupakkaa - Lavian laatutupakasta Oivan ja Kairon kautta Petsomon vaaleaan sekotukseen. Syntisen ihanaa.

    VastaaPoista