28. kesäkuuta 2012

Ei mikä tahansa kappale


Tuttu musiikki on kuin laatikollinen läpikuultavia helmiä ja kiviä, joiden joukosta saattaa yllättäen löytyä timantti.

Sellainen on Bachin pieni, soitettuna runsaat kolme minuuttia kestävä preludi, jota sanotaan myös fantasiaksi, BWV 921, sävellaji c-molli.

Kirjoista löytää tarpeelliset vihjeet näitten pienten suurteosten paikantamiseen. Sellainen on esimerkiksi pieni g-molli-fuuga. Siitä on muuten Esa-Pekka Salosen johtama uusi levytys, Stokowskin orkestroimana siis. Ja rupattelun Bachin urkuteoksista voi tuhota, jos se tuntuu lipsahtavan d-molli Toccataan ja fuugaan, yhteen säveltäjän tutuimmista teoksista, rupeamalla puhumaan otsa rypyssä teoksesta Toccata, adagio ja fuuga, BWV 564, joka on aivan erinomaisen hieno teos. Keskiosa soveltuu mainiosti hautajaismusiikiksi. Seurakuntien kanttorit osaavat soittaa sen, ja se soi kauniisti.

Bachia soitettiin ja levytettiin ennen tiukasti DDR:n hengessä. Sitä en tiedä, istuivatko Stasin miehet ja Hannu Taanila seuraamassa partituurista, että kaikki sujui säädetyllä tavalla ja tieteellisen materialismin hengessä. En yhtään ihmettelisi.

Tuo Bach, jota moni pianotuntinsa kesken heittänyt muistelee aiheellisin kauhun tuntein, ei itse soitettuni juuri eronnut Czernyn etydeistä, jotka olivat pelkkää kärsimystä eli vaikeita sormituksia mutta musiikkia ei nimeksikään.

Erilainen tapa soittaa Bachia tuli yhtenä ryöppynä Glenn Gouldin aina mainittavista Goldberg-muunnelmien levytyksistä pidän itse siis jälkimmäisestä enemmän kuin siitä ensimmäisestä, joka aikoinaan räjäytti pankin.

Gouldin kuunteleminen ja hänen esityksistään nauttiminen helpottui huomattavasti, kun kerran löysin hänet Wikipedian listalta ’Historical figures sometime considered autistic’. Lukija ymmärtää, että tuollainen luettelo autistisista ihmisistä on pelkkää arvailua.  Minua nyt kuitenkin huvittaa ja helpottaa ajatella etenkin Aspergerin syndroman oireita, joille juuri Gould on omissa korvissani antanut soivan muodon. Tuo syndroma ei, kuten tiedetään, liity lahjakkuuteen eikä älykkyyteen; elämästä selviytymistä se voi haitata.

Autismin sälyttäminen Bachin omille harteille olisi katkera virhe. Hänen musiikkinsa venyy aivan yllättäviinkin suuntiin. Spotify on oikea paikka tutkia asiaa. Bachin polyfonisia teoksiaan on levytetty hyvinkin merkillisillä soittimilla. Neljä saksofonia on oikein hyvä kokoonpano. Suosittelen lämpimästi. Jopa country-henkinen The Mississippi Guitar Quartet esittää hauskasti fuugia – ja puheena olevan preludin. Äijillä on akustinen kitara hallinnassa, ja soitossa on muheva maalainen sävy.

Andrea Padova on säädyllisellä puolella. Hän soittaa rivakasti. Ei tule mieleen ihmetellä, että hän on nyky-Bachin (J.S. Bach, Steinway & Sons) kelpo edustaja.

Itse päätyi mieltyä Cyprien Katsarikseen. Kuten nimestä jotenkin arvaa, alkuperä on Kypros mutta kasvuympäristö Ranska, aluksi pitkään entiset siirtomaat. Se onkin mainio pohja tulevalle Bach-tulkille. Tien aloitti Albert Schweitzer, joka siis oli aika arvoituksellinen suurmies lääkärinä Afrikassa, mutta ensin ja ennen kaikkea urkuri. Hän oli Elsassista (Alsace), eli 1875 syntyneenä aidosti saksalais-ranskalainen. Hän oli Bachin urkumusiikin suuri pioineeri, jonka tutkimus (1905) kärsii edelleen lukemisen. Hän ei ollut DDR-henkinen, vaan korosti tuikeasti Bachin ”kuvituksellisuutta”, johon muuten itsekin uskon. On teoksia, joissa hän säveltää kuin elokuvamusiikkia raamatullisiin kertomuksiin.

Katsaris tuntuu olevan holtiton henkilö. Hän vetelee esimerkiksi tässä kirjoituksessa mainitun fantasian niin että hetkittäin luulee kuuntelevansa Chopinia. Kun tutkii nuotit, käy ilmi, että tulkinta on kuin onkin täysin nuottikuvan rajoissa ja hieman erikoinen ”1900-luvun klangi” tulee Bachin omien kurittomien sointukulkujen kehittelystä. Mutta sama mies sävelsi Kromaattisen fantasian ja fuugan…

Jos makunne on yhtä huono kuin minun, hommatkaa ja kuunnelkaa autossa tai julkisen liikenteen kulkuneuvoissa tai niitä saapuvaksi odotellessanne. Olen laajojen kokeilujen jälkeen tullut siihen tulokseen, että kantaatit ja passiot menettävät hiukan liikaa dynamiikastaan (Gardner) autossa. Tällainen piano sopii yhtä hyvin kuin rajuin bebop. Eikä niillä tarkemmin ajatellen paljon eroa olekaan. Molempia kuunnellessa on monot vinossa.l

13 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Se vain helvetisti ei ole avannut soittamisessa, ja eritoten sen koulutuksessa, ymmärtämämään, mitä musiikissa tapahtui tulloin, relusti yli 40v. sitten.
      Yhä nuo kvinttipohjaiset rakenteet ymmrretään virallisten musiikki-instituutioiden taholla merkiksi, jos nytei täydestä soittotaidottomuudesta niin rappiosta tms., siitä etteivät hevarit "osaa soittaa edes kolmisointuja".
      Vieläkin tuota kuulee.
      Ikään kuin Tommi Yommi, Jimmy Page ja Alvin Lee ... olisivat suoranaisesta vajaasta soittotaidostaan johtuen luoneet hard rock -genreen tavan skulta napakoita kitarariffejä.

      Sitten ihmetellään, äimistellään että nuorkepittäjät, jotka levyltä kuulevat, ja tuubista ehkä vielä näkevät, miten se oikeasti menee, haistattavat pitkät sibbeakatemioille sun muille homekorvainstituutioille.

      Poista
    2. Silloin tapahtui sellaista, että keksittiin äänensärkijä sähkökitaraan. Kun säröä on tarpeeksi, niin ei juuri ole väliä sillä onko kolmisointu duuri vai molli. Jätetään terssi pois, ja saadaan hevariterminologialla "voimasointu".

      Kolmisointu ilman terssiä on klassisessa musiikissa "vajaasointu". Soittotaidottomuus ja rappio ovat tässä yhteydessä hyvin vaatimattomia sanoja. Kyseessähän on suorastaan kuolemansynti.

      Poista
    3. Samanniminen veljeni ei ilmeisesti kykene kuulemaan särökitarasta duuria tai mollia. Sellaisella korvalla pitäisi osata pitää suu kiinni.

      Poista
  2. Museomusiikit ovat loistavaa tapettia...

    VastaaPoista
  3. "Ei puro vaan valtameri pitäisi hänen nimensä olla" (Nicht Bach, sondern Meer sollte er heißen!)sanoi muuan Ludwig van Beethoven. Hyvin sanottu, saattaa olla että hänestäkin kehkeytyi jotain...
    Autossa kuuntelemisessa on se vika, että jotkin soittimet, usein esimerkiksi alttoviulu, tuntuvat soivan ainakin omassani samalla tasolla kuin rengasmelu, joten ne jäävät kuulematta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bach on varmasti valtameri, mutta tämä puheena oleva preludi on kyllä kirkas puhdas ja vuolas puro.

      Poista
  4. Kiitos Fantasia-vinkistä! Oma suosikkini Gouldin soittamissa Goldberg-esityksistä on Salzburgin konsertista. Eräät variaatiot soivat siinä poikkeuksellisen selkeästi, mutta myös pehmeästi. Vaikutelma on lähes yliluonnollinen, tai autistinen. Autismin kanssa ollaan aika erikoisten asioiden äärellä, mieleen tulee Tournierin hieno romaanitorso Meteorit. Mutta mielestäni Goldin maine on peittänyt hieman hänen esikuvaansa Tureckia ja hänen hienoa Bachiaan. Samalla tavalla kuin toisen kanadalaisen pianistin, Angela Hewittin uran kohdalla ei mainita yhteyttä Marcelle Meyeriin, jonka ohjelmiston runko oli pitkälle sama kuin Hewittillä. Meyer on erittäin hieno pianisti varsinkin ranskalaisessa repertuaarissa eikä hänen Bachinsakaan ole huonoa. Aika harvan Bach lopulta on huonoa. Askenazyn soittama WTK toimi muuten autossa erittäin hyvin.

    VastaaPoista
  5. Saanko panna jokusen sanan Jutta Urpilaiselle ? Jätä JK pois jos sopimatonta ja anteeksi vaivaamisestasi. Mutta jos uutiset tänään 28.6. ja ministerin blogi Demarissaan,niin...

    Ihan kiva ja proaktiivistakin kuten sanot ja demarille sopisi. Ihan nokkelaakin sosiaali-shakki-siirtoketjun ajattelemista. Mutta -asiaan. Tuoltahan se kaikki Kreikassa alkoi. Oltiin nokkeloitu että rahapulassa lainaamisen sijasta myydään omaisuutta. No myytiin lentokenttä ja Goldman Sachsin kokoama rahapiiri saisi ostorahat takaisin tulevien aikojen lenttokenttämaksuista. Vähän sama kuin katsastustointa Suomessa kaupatessa. Ostajia oli kun heillä lupa ajan myötä kerätä katsatusmaksut. Karhua väistät, susi tulee vastaan !

    Kreikkaa vastaan tuli erinäisiä spekulantteja -silloin aluksi- jotka horjuttivat uskoa kreikkalaisen euromaan velkojen riskittömyyteen juuri kaivamalla esiin tällasisia lainakierron nokkeluuksia. Löydettinpä rahapiirien mediaan huhumyllyn tehostajaksi joku GS:n kaunotar Lontoosta, kreikkalaisniminen toimihenkilö. Tällainen piisasi sytykkeeksi. Ns. CDS:t kallistuivat ja ensispekulantit keräsivät voittonsa, ja mikä olennaista toisten rahahemmojen kustannuksella kuten pelin henkeen kuuluu. Sitten se vain repesi kun Bryssel alkoi asiaa hoitaa talvella 2010.

    Yllä kertaamani ei oikestaan ole mikään huomio Jutta Urpilaisen tomeraa esiintymistä vastaan. Se kylläkin on, että eurokriisin luonne -tai tauti- on erilainen kuin mitä Urpilainen ja euromiehistö on parantamassa tai mitä tänään ja huomenna Brysselissä korjataan. Vikaa ei ole näiden maiden velanhoitokyvyssä, onko joku korkoerä tai uusinta jäänyt tekemättä ? Ei ole. Eikä ollut uhanalainenkaan -jos nytkään- ennen kuin eurokraatit närkästyneinä alkoivat sekaantua sofistikoituneen ja dynaamisesti innovoivan finassikapitalismin autonomiseen etuoikeuteen -nuolla haavansa. Ja panna taas kohta vauhtia kapitalismimme ylävirtaiseen koskeen -siis sen ihmeeseen.

    Tämänkertainen tulppa on siinä että valtioiden bondit (Italia,Espanja jne) eivät käy täydestä arvostaan maailman luottovirtojen vakuustaustoina, vaan niitä on pikkasen leikattava koska epäilyksiä pidetään yllä. Siis itse korjausmeininki tuottaa seuraavan häikän ! Kun et minua usko niin usko Sorosta. Hänellä on paradoksille nimikin "reflektiviivisyys" eli sosiaalisen -ihmisten välisen- siis taloudenkin, päättymättömästä ärsyke-kimmoke ketjusta. Se ei ole mekaano vaan sade,valuma,suo,puro,aurinkohaihdutus systeemi. Ihan tajuttavaa.

    Somasti juuri tänään kun Urpilainen kirjoittaa vanhaa reseptiä, niin Financial Timesissä on asiaa avaava artikkeli. Siinä Manmohan Singh (IMF) kuvailee kuinka saamispaperit pannaan takuiksi uusille arvonluomiskaupoille ja luottamuksen ylläpitämiselle dynaamisissa hankkeissa ja rajat sivuuttavassa globaalissa. Ja kuinka tämä on ollut jäähtymässä. Jos kauppaosapuolet eivät luota toisiinsa eivätkä toistensa tarjoamiin vakuuksiin,niin kaupat on parasta jättää sikseen. Tämä kun pääsee pahaksi kukin jää panttaamaan omia pelimerkkejään ja keräämään saamisiaan toisilta.

    Se olisi se perikato armageddon,josta Paavo Lipponen lausuili 2008 ja jota Gordon Brown kerkesi työntää tuonnemmaksi vielä 2009. Sitten hävisi vaalit.
    Onneksi Yhdysvallat -myös Brownin- esimerkistä pakkotyönsi valtiollista rahaa pankkeihin osakepääomaksi eli valtiollisti niitä. Ja pääsi kuivalle maalle. Samoin US autoteollisuutta valtiollistettiiin ja palkansaajarahastoitettiin. Ja startattiin moottorit. Elämme finanssitalouden aikaa ja sellaisen armoilla kunnes ajan kanssa ja asteettain korjattavat korjataan. Eivätkä ole
    markkinavoimat tällä kertaa älyttömän ahneina,vaan säikkyinä. Ei se ole enää ihmisestä,vaan systeemin logiikasta. Ja se logiikka on toinen kuin EU:n päättäjien. Se on kerrottu Mehrlingin ja Gortonin kirjoissa ja tänäänkin tuossa Singhin artikkelissa. Vaikeita. Tietysti,mutta siksihän meillä on taloustieteilijät ja ekonomistit. Niin kuin on Saksassakin -ts. jotain merkeliä tästä jutustani uupuu.
    Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
  6. Kyllä tieteellinen materialismi-Bachillakin on oma arvonsa, kun muistelee mitä sitä ennen oli. Gouldiinkaan ei oikein saa tuntumaa - siinäkin on jotain "20 Greatest Classic Hits" tyylin mieleen tuovaa.

    VastaaPoista
  7. Kuunnelkaapa:
    http://www.youtube.com/watch?v=UrptYiV25JQ

    VastaaPoista
  8. Hyde Parkin kulman liikennevaloissa
    kaveri luukuttaa täysillä Händeliä,
    luulisin.

    Jep, sinne asti piti mennä kokemaan
    ja näkemään
    ennenkuin on voinut itse luukuttaa
    wernerin jaakoppia.

    Bach.
    Miten sitä voisi kuvata.
    Mies joka menetti ensimmäisen
    vaimonsa varhain, sekä usean lapsensa
    senaikaisiin epidemioihin.

    Toinen tilanne.
    Gallerian seinällä, ylin kolmas/neljäs rivi,
    kaksi Rembrandt:n omakuvaa rinnakkain.
    Toinen aivan uran alkumetreiltä
    osaamista, kykyä ja luottamusta pursuava teos,
    Toisessa harmaapartainen vanha mies,
    luen myöhemmin - lainavaatteissa,
    viimesellä elinvuotenaan,
    katsessaan - kaikki.
    Palaan useamman kerran salin oviaukkoon,
    mistä parhaiten kuvat näkee,
    ja sydänalassa kiertää vähän hankalasti.

    Kuka sävelsi Rembrandt:ia,
    kuka maalasi Bach:ia ?

    VastaaPoista
  9. "Nog hade mannen (J.S. Bach) också annat att tänka på än kontrapunkt - han hade ju 20 barn" Sitaatti Totti Carlander-Reuterfeldt

    VastaaPoista