29. maaliskuuta 2012

Tintti I


Verkosta ei näytäkään löytyvän selvää tietoa Tintin vaiheista Suomessa.

Puuttuva tieto on, miten näitä albumeja myytiin kirjoina ja miten lehtinä. WSOY:n kovakantiset, professori Aimo Sakarin suomentamat Tintit olivat kirjakauppatavaraa, samalla tavalla kuin esimerkiksi Babar. Menekki ei ollut hyvä. Vuonna 1970 kirjakauppojen määrähintajärjestelmä oli kokonaisuudessaan purettu ja kustantajien omistama Rautakirja oli muuttanut käytäntöjään. Tintti ja Asterix tulivat myyntiin myös lehtinä kioskeissa, ja siitä alkoi menestys.

Toinen suuri muutos oli yhteispainatuksen yleistyminen. Ruotsin Bonnier oli ahkerasti mukana ja Tanskan Carlsen edelläkävijä. Alkuperäiskustantaja, belgialainen Casterman suostui järjestelyyn.

Neliväripainatus oli hyvin kallista. Nyt alettiin tehdä niin, että tuo vaihe tehtiin koko kirjahankkeen ympärille kokoontuneelle kustantajajoukolle halvimmassa maassa, joka oli kauan Japani. Kansalliset kustantajat vastasivat kääntämisestä ja käännöksen tekstaamisesta sekä kannesta ja nimiöistä.

Sarjakuvan latominen puhekuplaan on hankalaa ja aika kallista. Tekstaustaitokin oli jo 1970 käymässä vähiin. Jotkut piirtäjät, kuten ”Mämmilän” Tarmo Koivisto olivat tosi hyviä. Alan mestari oli Raimo Aaltonen, jonka käden jälkeä löytyy sekä Sanomien että Otavan albumeista. Aaltosen tekstauksen tunnistaa hiukan vinosta a-kirjaimen alaviivasta.

Teknisistä syistä sarjakuva-albumien suomentaminen oli aivan erilaista kuin muu kääntäminen. Siihen ajautui ihmisiä, jotka eivät välttämättä olleet aikaisemmin kunnostautuneet näissä tehtävissä, siis esimerkiksi Sanomissa Outi Walli ja Otavassa Heikki ja Soile Kaukoranta, Juhani Härmä ja Timo Reenpää ja minä.

Käännöksillä oli aina kova kiire. Tekstit piti saada tekstaajalle ja joutuun Japaniin, jossa suoritettiin asemointi ja lähetettiin sinikopiot mm. Suomeen. Täällä katsottiin, että oikeat tekstit olivat oikeissa kuplissa, ja sitten painettiin, mielellään miljoona kappaletta kerralla.

Kääntäjien piti taittaa suomentaessaan. Oli arvioitava, paljonko puhekuplaan mahtuu, ja katkoa virkkeet valmiiksi, jotta tekstaajan tehtävä olisi helppo. Tämä tekniikka ja isot ja kiireelliset yhteispainatukset on muuten todellinen syy siihen, että suomensin itse niin paljon kuvakirjoja. Joskus oli yksi ilta aikaa kääntää 48 sivua, ja tuloksen oli oltava kerralla valmis. Vaimon Marja oli Otavassa lasten- ja nuortenkirjaosaston päällikkö ja toi usein kotiin vaikkapa Carl Larsonin maalauksia esittelevän kuvateoksen, jonka teksti oli suomennettava seuraavaan aamuun mennessä. Tintin suomennokset olivat todellista yhteistyötä. Olimme kirjoittaneet Heikki Kaukorannan kanssa kirjan sarjakuvista ja viettäneet satoja tunteja sen ääressä. Tintin nimet, sanonnat, kiroukset ja muut mietimme yhdessä. Kaukorannat suomensivat suunnilleen puolet niteistä, minä toisen puolen.

Otavassa kokeiltiin muutamia aikuisten sarjakuvia (Crepax,Pichard). Ne eivät menestyneet. Yhtyneet Kuvalehdet julkaisi Soile Kaukorinnan toimittamana belgialaisia ja ranskalaisia sarjakuvia lehtenä. Kävi ilmi, että kaikki oli kiinni hyvän kirjapainon löytämisestä. Lehden menekki oli tyydyttävä, hiukan alle 20 000 kappaletta. Lehtiyhtiön mielenkiinto lopahti –ehkä turhan varhain. Mutta kyllä sarjakuvan lupaavalta tuntunut uusi aalto laimeni muutenkin 1970-luvun loppua kohti. Kävin Otavan töissä ollessani usein Belgiassa ja Ranskassa tapaamassa sarjakuvien kustantajia, joista suurisuuntaisin oli Ranskan Dargaud perinteisen Dupuis’n ohella. Sarjakuvalehti puolestaan oli syntynyt Belgiassa etenkin katolisen kirkon nuorisotyön yhteydessä 1920-luvulla, ja Tintin rinnalla oli monia muita erittäin suosittuja hahmoja – jotka eivät ottaneet tulta muualla (Piko ja Fantasio jne.)

Sitä vastoin tapahtui jotain muuta. Suomalainen kuvakirja syntyi, ja nyt puhe on lastenkirjoista. Rudolf Koivulla ei ollut tunnettuja oikeudenomistajia, mutta suuri osa hänen alkuperäiskuvistaan oli Otavassa. Varsin näyttävä ja kallis satukirja ilmestyi 1976 ja menestyi erittäin hyvin. Kyllä hänet tunnettiin ja muistettiin, muttei sadunkuvittajia kuitenkaan otettu aivan vakavasti.

Ja sitten tuli Mauri Kunnas. […]

37 kommenttia:

  1. Olen pahoillani puutteista. Yritän parantaa tapani.

    t. Tintin seikkailut Suomessa -sivuston ylläpitäjä.

    VastaaPoista
  2. Pakko kysyä - oletko sinä siis mies Kapteenin kiroilun takana? Jos näin todella on, ylennän sinut täten Taka-Töölöläisestä Etu-Töölöläiseksi.

    VastaaPoista
  3. > Mutta kyllä sarjakuvan lupaavalta tuntunut uusi aalto laimeni muutenkin 1970-luvun loppua kohti.

    Ehkä tämä on yleisesti totta. Joka tapauksessa olen 1970-luvun lapsi. Marvel-supersankarisarjakuvien kohdalla tämä ei pidä paikkaansa. Tätä ennen oli 1960-luvun lopun Ihmeneloset ja Hämmästyttävä hämähäkki (samassa lehdessä vuoron perään eri numeroissa), 1970-luvun puolivälissä Kostajat isona lehtenä. Ihan entusiastina vaan muistelen, joten suokaa anteeksi, jos ei mene kohdalleen. 1977 (vai 1978) alkoi ilmestyä Hämähäkkimies (ostin/tilasin sitä lapsena toisesta numerosta alkaen), joskus myöhemmin Ihmeneloset ja Hulk, ja sitten koko liuta muita eri formaateissa. Itse lopetin aktiivisen seuraamisen noin 1980-luvun puolivälissä. Mutta nämä nyt eivät varmaan ole kovin kultivoituneita sarjakuvia. Lapsena pidin niistä kyllä paljon. Nykyisin katson näistä tehtyjä leffoja aika yhdentekevänä, joskin viihdyttävänä, ajantappona.

    (Täytyy kuitenkin lisätä, että Tintti, Lucky Luke, Valérian yms. yms. JUDGE DREDD ja paljon muita olivat myöskin lapsuudesta tuttuja; DC-Comicsit eivät kyllä purreet paljon, muovisine hahmoineen ne eivät niin kiinnostaneet, hassua, että nykyelokuvat ovat aika lailla kääntäneet asetelman päälaelleen, tosin aikuisena en niin välitä asiasta kuitenkaan)

    Älkää unohtako Karzania!

    VastaaPoista
  4. Niin, Suomessa hyvät sarjakuvat eivät tulleet suosioon. Todella ikävä juttu, mutta on asiassa positiivinenkin puoli: tulipahan harjoiteltua ruotsinkieltä, kun suurin osa sarjoista oli saatavilla Ruotsissa.

    VastaaPoista
  5. Ad Reijo Valta: - älä hemmetissä ole pahoillasi. Sivusto http://users.jyu.fi/~rpvalta/tintti/17.htm on ylpeyden vaihe.

    Jos siitä on apua, lainaa tästä ja huomisesta kirjoituksesta, linkitä tai ota kokonaan.

    Heikki Kaukoranta tietää Tintistä enemmän kuin minä. Kustantajahistoria taas taitaa olla minun varassani. Olin Otavassa jonkinmoisena apulaisjohtajana 73-77.

    Ihan erikoisuuden vuoksi Tintti-sivuille saisi kirjoittaa, että päättävä henkilö Tintin takana oli - Paavo Haavikko. Hän oli siis Otavan kirjallinen johtaja, käytännössä enemmänkin. Hän päätti myös Yhtyneiden Kuvalehtien linjauksista ja siis Ruudusta / Nonstopista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis Haavikkoa saan kiittää lapsuuteni suurimmasta ilosta, Ruudusta. Kiitos! Ruutu ja Nonstop ovat minulle 70-luku.

      Poista
    2. Kiitokset. Itseäni soimasin kun päivittäminen on jäänyt vähälle. Kaukorannalta olen oivia vinkkejä ja tarkennuksia saanut.

      Tuskinpa tarkkoja myyntilukuja nettiin koskaan tulee, paitsi ehkä joskus sadan vuoden kuluttua kun Otavan arkistoa digitoidaan. Ehkä ei moisia lippuja ja lappuja katsota säilyttämisen arvoisina sinne asti.

      Ja vaikka laitettaisiin, niin ei muistitietoa taustoista saisi vähätellä.

      Poista
  6. Ad Eräs Isä: - sangen totta. Tänäkin päivänä suursuosikkini Modesty Blaise on parhaiten tavoitettavissa ruotsinkielisenä.

    VastaaPoista
  7. Ad Omnia: - hyvä että Hämähäkkimies ja vastaavat tuotiin esiin. Tuttua tavaraa.

    Itse jouduin kuulemma kahelin kirjoihin nuorena juristina lukemalla raastuvanoikeuden eteisessä Mustanaamio-lehteä peittelemättömän halukkaasti. Se oli 60-lukua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikä tarina on sen takana, että viidakon valtias Mustanaamio esiintyi Suomessa myös Fantomin ja Phantomin nimellä. Vai oliko niin, että Ph-versio esiintyi vain ulkomailla...

      Poista
    2. Kun minä tutustuin vaeltavaan aaveeseen, hänen nimensä oli Urja. Moni varmaan tietää, mikä lehti oli kyseessä.

      Poista
  8. Onko sarjakuvalle muuta käypää englanninnosta (vai mitenpäin) kuin kovin kapeanoloinen "comics"?

    1980-luvulla Keski-Suomessa pahennusta ja pitkiä puheita rikospiireissä kaikin puolin herätti kesävallesmanni, joka toivoi syksyn läksiäislahjakseen Minä Aku-Ankka -tiiliskiveä.

    Viime päivien aiheista: olen kai sukuni ainoa yli kolmikymppinen, joka ei aloita lehdenlukua takaa TV-, radio- ja sarjakuvasivuilta. Olen päätellyt sen johtuvan siitä, että ainoana en koskaan ikinä vahingossakaan lue urheilusivuja, jolloin takaperin lukeminen olisi jotenkin hankalaa.

    Kysyin Simpsoneista (jäänyt itseltä väliin, kun en sen alkaessa ollut oikein kuvioissa seuraamaan tv:tä) lähipiirin lapsilta (6-15-vuotiaita) ja heillä kaikilla oli selvä käsitys, että sitä alunperin ei olisi katsonut kukaan lapsi ja nykyään ei yksikään aikuinen.

    VastaaPoista
  9. Niin.

    Jos kiinnostaa tänään ilmestyi sivulla 6 taustatietoa Kalle Kustaa Korkista ja Jerry Cottonista.

    http://seutusanomat.netpaper.fi/

    VastaaPoista
  10. Non Stop! Meillä kävi 70 -luvulla lehtitilausasiamies kerran vuodessa. Jostain kohtalon oikusta hän sai äitini tilaamaan eräänä vuonna Aku Ankan sijaan Non Stopin! Ja mikä katkera pettymys kun seuraavana vuonna selkeästi ilmoitin että tämä tilaus jatkukoon Non Stop -tyyliin, niin asiamies sähläsi/suhmuroi ja postilaatikkoomme alkoikin ilmestyä Hopeanuoli (asiallinen reklamointi ei kuulunut meillä työkalupakkiin, mitäs sitänyt, tämmöiset ihmiset). Ja seuraavana vuonna lehti taidettiinkin jo lopettaa.

    Ne siniset pienet miehet ovat muuten oikeasti Strumffeja eikä mitään...

    VastaaPoista
  11. Kuvilla on selvennetty elämän tarkeita asioita. Kirkkojen seinämaalaukset ja sarjakuvat menevät samaan kastiin,yksinkertaista mutkikkaita asioista.
    "Rautalangasta vääntäminen" saa ihmeitä aikaan myös monimutkaisessa tietokoneiden syövereiden ymmärtämisessä.
    Kuvat puhuvat kaikilla kielillä ja nyt internet jakaa valistusta maailman joka kolkkaan.
    Kuva puhuu: www.GoldenEggs.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime kesänä Leino-pyhiinvaelluksella kävin Paltaniemen "kuvakirkossa". Suosittelen.

      Poista
  12. Kääntäjistä: Jorma Kapari lienee aktiivisillekin sarjakuvaharrastajille varsin tuntematon tekijä, vaikka Ahmed Ahne-suomennokset ovat pääsääntöisesti suurenmoisia. - Kaparin meriittilistalle kuuluvat lisäksi esim. Italo Calvinon käännökset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä. Eikä asiaan vaikuta kuin hippusen se, että tunsin Jorman henkilökohtaisesti.

      Poista
  13. Ad Rienzi: - suositan, että tarkistat kantaasi The Simpsonseihin. Siinä on paksu viipale USA:n kkulttuurihistoriaa 80-luvulta nykypäivään.

    Itse en jaksa katsoa sitä enkä ole jaksanut pitkään aikaan. Joskus 1990-luvun alussa olimme siitä riemuissamme (nuoremman poikani kanssa).

    Edelleen minua kiehtoo se, että animaation eli piirretyn keinoin amerikkalaiset sallivat itselleen niin härskiä itseironiaa, että vastaava johtaisi välittömiin kostotimiin näyttelijöin esitettynä.

    Tietyisti "South Park" on "pahempi" kuin Simpsonit.

    Vihje: mm. hienostoliike Anttila myy merkittävästi helpotetulla hinnalla vanhoja Simpsoneiden DVD-paketteja, joissa on neljä - viisi levyä kussakin. Ihmettelin, ellet huvittuisi 3th - 7th Season (vuosikerta) pätkistä.

    Matt Groenig keksi uuden, idiomaattisen ilmaisun, jonka aineksina ovat slapstick, stand-up (huulenheitto), ajankohtainen satiiri, vanha Mark Twain -henkinen anarkistinen satiiri ja anglosaksinen kulttuuriperintö kataline miljonääreineen jne.(Dickens).

    Jos ymmärrät, että Chicagon polttivat ja Kentin campuksella mellakoivat Tupu, Hupu ja Lupu isoina, Bart ja liza Simpson ovat toistaiseksi läntisen maailman suurvaltana pidetyn liittovaltion tulevia symoleja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ok, tartun syöttiin, aiemmatlin Anttila-vinkit (esim. Maailma sodassa, jonka alkuperäisenä esitysaikana olin liian nuori) ovat olleet oivallisia.

      Poista
  14. En ole oikein jyvalla...
    Mutta jossain kerrottiin,. etta Tupu, Hupu ja Lupu ovat
    Hakamies, Rauramo ja N...
    Onkos ne Chicagonkin polttaneet?

    VastaaPoista
  15. Takavuosina Belgiassa menin kirjakauppaan ostaakseni autenttisen kappaleen Tinttiä nuorelle ystävälleni Ilmarille, todelliselle Tinttifanille. Olisi luullut, että siellä on erityinen osasto nimellä Tintin. Mutta ei. Piti oikein kysyä. Nyt tiedän, että Tintti on flaamiksi Kuifje. Sen niminen osasto löytyi, ja ihastuttava, mustavalkoinen, halvalle makulatuuripaperille painettu flaaminkielinen näköispainos jostain Kuifjen alkuajoilta.

    VastaaPoista
  16. Ad Omnia: - vakavasti kirjan painamisesta ja väripainamisesta kiinnostuneille tietooni saatettu linkki
    http://www.saunalahti.fi/eeromari/ - klikkaa sivun alareunasta Kemigrafit ja muut graafiset

    Vaikeasti tavoitettavaa tietoa.

    (Satun tuntemaan erään kadonneen ammattikunnan edustajan, jolle Tilsu eli Tilgman ja jopa kivipainotyöt ovat tuttuja.)

    VastaaPoista
  17. Tarzan on tylsä ja hengetön verrattuna Burroughsin Mars-sarjaan. Valtaoja ja kommentaattorit täällä ovat aivan oikeassa. Suomennokset luin ainakin kymmenesti, alkukieliset kerran ja jossain ne on tallessa äänikirjoinakin (paras lukija niihin on minusta Gene Engene).

    Elokuva on monessa suhteessa varsin hyvä, tosin 3D:n lisäarvo jäi pieneksi, mutta ei se haitannutkaan. Fania tietysti hatuttaa, että tarinaa oli sekoitettu eri osien kesken ym.

    Yhdysvalloissa menestys on ollut niin heiklo, että kaavailtua jatko-osaa ei kenties tule.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näissä nykyisissä seikkailufilmeissä - Bond, Mission, Tolkien, Carter - on se vika, että vauhti ja vaaralliset tilanteet viedään jo niin övereiksi, ettei katselijaa enää oikeasti pelota ja vihlaise vatsanpohjasta. Carterkin lenteli kuin Teräsmies, vaikka Marsin painovoima on sentään 1/3 maan vastaavasta.

      Sinänsä esim. Tharkin vihreät ihmiset olivat aivan mainioita. Ja ne isot lentoalukset samoin.

      Poista
  18. Non Stop oli todella pitkän, lähes satavuotisen lasten- ja sarjakuvalehtijatkumon se viimeinen lenkki: Lasten oma kuvalehti Sirkka, Lasten Maailma, Nasta, Nastasarjat, Ruutu ja Non Stop.

    http://kvaak.fi/naytajuttu.php?articleID=1367

    VastaaPoista
  19. En tajunnut lapsena Tintin koko hienoutta, mutta olen nyt blogannut kolme kertaa Tinteistä. Tietenkin verkko on täynnä parempia paikkoja.

    Tinttiä julkaistiin lähteitteni mukaan jo 1960-1970-luvun vaihteessa, mutta aloitettiin uudestaan sitten myöhemmin.

    postauksessani
    http://joklaaja.blogspot.com/2011/06/hergen-tintti-on-sadan-listalla.html

    on näkyvissä hieman erilaisia Tinttikansia, olen skannannut ne ja pienentänyt kuva noin kymmeneen kt:hen, mutta idea näkyy. Tintin juhlakirjasta bloggasin, mutta yllättävän näkökulman antaa englantilainen Tintin tutkija Harry Thompson

    http://joklaaja.blogspot.com/2012/02/tintin-herge-his-creation-harry.html

    Tintin juhlakirjoista löytyy juttu

    http://joklaaja.blogspot.com/2012/01/tintin-juhlakirjat.html

    Olen lukenut kvaakin sivuilta Valtalta ja monelta muulta arvioita, jotka ovat paljon analyyttisempia ja hienoja, mutta tinttiä on minusta verkossa, ehkä eivät vain tartu hakuihin :)

    Lempialbumini ovat Castafioren korut, Tintti Tiibetissä, Yksisarvisen salaisuus ja Aakkostaide.

    VastaaPoista
  20. Hämähäkkimies alkoi ilmestyä vuonna 1980. Hulk muistaakseni seuraavana vuonna, sitten Ihmeneloset seuraavana vuonna ja lopulta Ryhmä-X. Hulk loppui parin vuoden jälkeen, tuli vain muutama erikoisjulkaisu kuukausittain ilmestyvän lehden tilalle. Ryhmä-X taitaa ilmestyä yhä, Ihmenelosten loppumisvuotta en muista, kenties olin jo jättänyt näiden lukemisen.

    Marvel osasi ja osaa yhä tehdä paremmat tarinat kuin DC. Myös valtaosa hahmoista, niin sankareista kuin konnistakin, on parempia. Teräsmies (Superman) on liian ylivoimainen, ja vaikka Galactus on jonkinlainen jumala, hänellä on heikkoutensa.

    Marvel-leffat eivät ole vielä ihan lunastaneet lupauksiaan, Kapteeni Amerikka on tähänastisista paras.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hitto! Olisin voinut vannoa, että se oli 70-luvun puolella... Varhaisdementia :-( Muista asioista olen ihan samaa mieltä.

      Poista
  21. Tintti-pikkutietoa: 1960-luvun alun lapsi, joka oli lukenut silloiset neljä suomenkielistä Tintti-albumia jo moneen kertaan, sai lisävirikettä myös näytellystä elokuvasta Tintti ja merirosvon aarre, joka nähtiin Suomessa vuonna 1963. Siinä oli aitoa Tintin henkeä sikäli, että toiminta yhdistyi hergémäiseen huumoriin ja ligne claire -tyyliä vastaava fotorealismi seikkailufantasiaan. Yllätyslopussa aarre repatrioidaan maahan, josta se on muinoin ryöstetty. Elokuva ei perustunut olemassaolevaan Tintti-albumiin, mutta siitä tehtiin jälkikäteen fotosarjakuva-albumi.

    Suomennoksia odotellessa joutui tavaamaan vieraskielisiä Tintti-albumeja, joita oli kirjastoissakin. Seikkailu Punaisella merellä oli ensimmäinen kirja, josta yritin saada selvää ranskankielisenä. Seuraavalla vuosikymmenellä kaikki oli toisin, kun Hergéltä tuli jopa Veikko, Tette ja Jykke -albumeja. Tintti oli partiopoika, mutta muistaako kukaan aikuisille tarkoitettuja Tiltti-seikkailuja... !

    VastaaPoista
  22. Minuun on tehnyt syvän vaikutuksen - olisiko ollut Tex Willer -vihkon viimeinen ruutu, jossa erämaamaiseman horisontissa näkyy pieni pölypilvi ja alla on teksti:

    "Ja siinä samassa he olivat jo menneet."

    VastaaPoista
  23. Bibliofiileille tiedoksi: Vielä joku vuosi sitten Tintti Tiibetissä -sarjakuvaa sai Akateemisesta Kirjakaupasta myös tiibetiksi.
    Blogistille Bkra shis bde legs!
    TT

    VastaaPoista
  24. Kaikista ansioistaan huolimatta Tintti on jotenkin marginaalinen, eikä tule suuren yleisön keskusteluissa ensimmäisenä esiin, vaan vasta jonain referenssinä. Näin ainakin omien tuttujeni piirissä. Tai sitten olen vain yliherkkä innostumattomuudelle.

    Oma Tintti-innokkiuteni possahti 60-luvun alussa, jolloin tein ällistyttävän löydön kirjastossa. Paikkaa jo suljettiin, mutta en olisi millään lähtenyt lähteä pois, vaikka rouva Häjänen hellästi hätyytteli; salaperäinen tähti uhkasi liian voimakkaasti. Kirjastokorttia en vielä silloin omistanut, joten en saanut teosta mukaan.

    Aika riensi. Vuosia, jos ei kymmeniä, öitäni värittivät satunnaiset unet, joissa oli taas ilmestynyt uusi hämmästyttävä Tintti-kirja, mutta jonka vauhdikasta kantta sain kuitenkin vain ihailla R-kioskin ikkunan läpi - tai jopa jonkin neuvostoliittolaisen hotellin ylimmän kerroksen lehtikaukalossa ohimennen. Ilmeisesti jokin sisälläni viimein ymmärsi että ei niitä enää tehdä, koska semmoisia unia ei enää näy. Harmi.

    Että tämmöinen muistelo.

    Jacovittia on muuten julkaistu hiljan uudelleen. Ja muistakaa myös hienon hieno Filemon.

    VastaaPoista
  25. Naapurinpojalle tuli sarjakuvalehtiä ja hain niitä häneltä lainaksi paksut pinot.Muistan Klassikkolehden ja Mustanaamion josta tulikin suosikkini.Taika Jim oli hyvin mieluinen luettava myöskin.Myöhemmin tuli luettua Modesty Blaisea ja naapurin poika muuttui jossain vaiheessa naapurin tytöksi ja paksut pinot Herttasarjoiksi.Onnekas minä kun oli vauraampia naapureita,omassa perheessämme 10 lasta.Koulutoverilta sain laatikollisen Zane Greyn ja Curvoodin kirjoja joita ahmin kesäkauden.

    VastaaPoista
  26. Älkää velloko menneisyydessä, olkoonkin kuinka laadukasta! Miettikäämme aikalaistamme Enki Bilalia, melkoista neroa.

    Harmi, että huipennus oli kiistämättä trilogian avaus, joka täydellisenä teoksena jätti loppuosat hapuilemaan tyhjöön. Viimeinen, neljäs osa sentään osoitti kuvan luomisen tasolla murtautumista ulos jatkumosta, kehitystä, mutta se ei pelastanut lässähtänyttä tarinaa.

    VastaaPoista
  27. Ad Antti Alanen: - Tiltti löytyy. Valitettavasti lahjoitin jonnekin aikoinani aika kattavan kokoelmani ranskalaisia sukupuolikuria ja siveellisyyttä loukkaavia sarjakuvia. Niitä muuten riittäää...

    VastaaPoista
  28. Meillä Pitäjänmäen srk:n poikakerhossa näytettiin Tinttiä rainana 1950-luvun lopulla. Joku oli tehnyt käännöksen ja kerhon ohjaaja luki suomennoksen ruutu ruudulta. Ainakin Ottokarin valtikka esitettiin. Onko tämä ensimmäinen kerta, kun Tinntiä on käännetty suomeksi? Ilmestyikö se jossain lehdessä ennen albumien tuloa? Ja oliko käännös tehty useampia poikakerhoja varten? Me pojat pidimme Tintistä kovasti silloin ja pidän siitä yhä edelleen.

    VastaaPoista