10. joulukuuta 2011

Sotapelkuri


Osa miehistä oli arkoja ja säikkyväisiä jo lapsesta. Nuoruusvuodet olivat monilla sujuneet tavanomaisesti, ehkä varovasti varjon puolella.  Syyt saattoivat olla rakenteellisia. Jotkut oli isä piessyt, jotkut olivat isommat sisarukset kiusanneet sellaisiksi, ettei heille löytynyt joukosta luontevaa paikkaa. Silti he tekivät jaksamisensa mukaan töitään, joku huollon puolella eli töpinässä, joku kaapelikeloja kanniskellen, joku onneton kiväärimiehenä vitjassa.

Virallisemmissa yhteyksissä puhutaan altistavista ja laukaisevista tekijöistä. Ennen sanottiin rakenteelliset ja reaktiiviset syyt. Kumpaisestakaan ei asianomainen itse ole moraalisesti eikä oikeudellisesti vastuussa. Kun sanottiin, että ihmisellä oli ”huonot hermot”, siihen saatettiin liittää vihjaus, että rehellisellä työllä ja ahkeralla rukoilemisella asiaa voisi auttaa. Mutta sellaiseen ei pysty ihminen, jonka kapasiteetti ei riitä.

Nyt jo aika paljon selvitelty sodan sosiologia viittaa vahvasti siihen, että näiden veljien annettiin yleensä olla rauhassa, eivätkä he yleensä joutuneet pilkan eivätkä edes vähättelyn kohteeksi. Urhollisuus ja arkuus olivat yksityisasioita, jotka eivät olleet niin tärkeitä kuin omaan joukkoon sitoutuminen. Siksi pelkuruus tuomittiin, jos se oli kaverien pulaan jättämistä. Rukajärven suunnalla muuan jo aikaisemmin öykkäröinyt kapteeni juoksi kuin jänis, kun edessä paukahti, ja vei mennessään kaikki hevoset. Sitä ei annettu koskaan anteeksi. Jonkun toisen upseerin seisoskelua luotisateessa pidettiin joko typeryytenä tai luonnevikana; diagnoosi oli varmaan oikea.

Toisin saattoi käydä pelkurin, jos joukkueenjohtajaksi tai komppanian päälliköksi osui psykologisesti lahjaton ja itse henkisesti kehittymätön ihminen, jonka sotilaallisen ulkokuoren alla asui kova halu kiusata heikompia.

Ammatinvalinnassa vaikuttaa sellainenkin voima, että ihminen ajautuu kuin magneetin vetämänä sellaiseen tehtävään, johon hän sopii erikoisen huonosti. Ihmisten vihaaja rupeaa lääkäriksi, hengellisesti heiveröinen papiksi, oikeudentunnoltaan vaurioitunut tuomariksi ja lapsia vihaava opettajaksi.

Tässä on työnjohdollista ongelmaa kerraksi. Soveltumattoman henkilön saaminen hievahtamaan tehtävistään on joskus ylivoimaista. Helpoimpia ovat narsistit (en puhu nyt narsistisesta luonnehäiriöstä, joka on vakava). Moni häjyläinen pysyy aisoissa, jos häntä muistaa ihailla pari kertaa päivässä, ja palkkaa jonkun sievän naisen sanomaan silloin tällöin:” Kyllä sinä olet viisas!”

Tuota keinoa on syytä käyttää varoen. Henkisesti terve esimies kiusaantuu makeilusta ja toimenpiteen teho voikin olla kielteinen.

Olen tuntenut henkilökohtaisesti joitakin rintamalla psykoosiin pudonneita. Eräs sanoi alkaneensa hiukan käsittää ympäristöään Lappeenrannassa. Hän oli alushoususillaan ja jalat olivat tohjona. Edellinen muistikuva oli Rajajoelta. Siitä tulee juoksumatkaa.

Vielä vuosikymmeniä myöhemmin hän suhtautui kylmästi tai ylimielisesti heikkouden osoituksiin. Yllättävän usein ihminen ikään kuin ilmoittaa oman tautinsa nimen. Nainen joka on kovin herkkä huorittelemaan tyttäriään tai entisiä ystävättäriään saattaa olla omassa seksuaalisuudessaan sekaisin. Yletöntä kuria keskenkasvuisille saarnaava voi olla ihminen, jonka omaa kurittomuutta on käsitelty kohtuuttomasti.

Sotamuistoja kuuntelevan on syytä pitää mielessään, että jokin osa ”autenttisistaa” kertomuksista ja muistoista on tietoisia tai tiedottomia valheita. Ihminen on sopeutuva eläin ja kova kompensoimaan. Rauhan ajan eturiviin tunkeutujista joku on aina sama mies, joka tiukkoja aikoja elettäessä etsiytyi takariviin ja haki pensasta, johon painaa päänsä.

Tuohonkin suhtaudutaan suvaitsevasti. Olen kuullut repliikin usein ja yrittänyt pitää sen mielessäni: antaa Villen paasata, kun hänellä on siihen tarve.


27 kommenttia:

  1. "Ammatinvalinnassa vaikuttaa sellainenkin voima, että ihminen ajautuu kuin magneetin vetämänä sellaiseen tehtävään, johon hän sopii erikoisen huonosti. Ihmisten vihaaja rupeaa lääkäriksi, hengellisesti heiveröinen papiksi, oikeudentunnoltaan vaurioitunut tuomariksi ja lapsia vihaava opettajaksi."

    Näin epäilemättä asia on, uskoisin, että kukaan hiemankaan kauemmin elävien kirjoissa ja sosiaalisissa yhteyksissä aikaansa viettämään joutunut henkilö ei laita peliin kovastikaan tuolle väitteelle poikkipuolista sanaa. Mutta meanwhile - the sunny side up - toisaalla: Millaiset maailmankirjallisuuden aarteet olisivatkaan jääneet syntymättä, kirjoittamatta, millaiset tarinat kertomatta, ellei näin olisi!

    Enkä nyt tässä viittaa lainkaan siihen, että kirjailijoiksi hakeutuisivat ihmiset, jotka eivät siihen hommaan millään muotoa sovellu. Näitäkin toki on, paljonkin, mutta olkoon.

    VastaaPoista
  2. Poika-Kemmpihän kirjoottaa niin ku olis itte ollut sorassa!

    VastaaPoista
  3. Huh, Jukka Kemppinen, tämä on väkevimpiä tekstejäsi, ja jos julkaiset joskus blogiantologian, toivon, että tämä pääsee mukaan.

    Elokuvassa teemaa käsittelee Joseph Loseyn mestariteos Kuningas ja isänmaa, jossa Tom Courtenay esittää rintamakarkuria ja Dirk Bogarde upseeria, joka draaman edessä käsittää tulevansa oikeusmurhan toteuttajaksi. Tapahtumapaikkana ovat brittien juoksuhaudat Passchendaelessa ensimmäisessä maailmansodassa.

    VastaaPoista
  4. Koska sotatila ei maassamme vallitse, siirtäisin ajatuksen sotaan johtajiin, eli poliitikkoihin.

    Ainakin Alexandre Havard (juristi, johtajuuskouluttaja) kirjoittaa hyvejohtajuudesta (kirja luettavana ilmaiseksi):

    http://www.hyvejohtajuuskirja.fi/sisallysluettelo/

    VastaaPoista
  5. Tässä lähdössä lappiin, hiihteleen. Klo on viisi ja saan lukea jotain täydellistä. Eikä tässä ole mitään nuoleskelua.Tälläisiä me ihmiset ollaan ! Sotilaiden kouluttajana elämäntyön tehneenä tunnistin kirjoituksesta ihmisjoukon.Näin on tänäpäivänäkin!Joukosta löytyy omat mitalikytät ja arkajalat,valvottavat simputtajat, sivusta seuraajat ja uhoojat.Loistava kirjoitus !

    VastaaPoista
  6. klo 7.22 Hki-Rovaniemi junassa.

    Anonyymille. Taidat olla samassa junassa kuin meikäläinen.

    Hyvää tekstiä Jukalta. Sodat käynyt isäni kertoi, että rintamaoloissa olivat kotipuolen puukkojunkkarit suurimpia pelkureita.

    VastaaPoista
  7. Aika osa luonteenpiirteistä on nykykäsityksen mukaan epigeneettisiä (siis aika tuoreiden vammojen aikaansaamie "lähtemättömiä" ominaisuuksia: iso-isoisän/äidin ajoilta, nälkävuosista).
    Se, joka panikoi, panikoi "kasakat tuloo"-tilannetta Keski-Pohjanmaalta vaikka onkin "Uraa-uraa-tilanteessa" Kannaksella.

    Kyllä se siedetään joukoissa, mutta se ei houkuttele kertomaan post festum, koska sitä ei ymmärrettäisi, saati hyväsyttäisi.

    Kuten Kemppisen (s -44) kirjoituksesta käykin ilmi. Arvelee Liikkanen (s -46)

    VastaaPoista
  8. ihanaa leijonat ihanaa, ei voi kuin yhtyä ylistyksiin..

    VastaaPoista
  9. Kiitos jälleen, Kemppinen!

    Yhden huomion rohkenen nostaa. Hengellisesti heiveröinen saatetaan helposti ymmärtää henkisesti heiveröiseksi, ja voi olla sitäkin. Tai ei ymmärretä että hengellisesti heiveröinen onkin hän, joka pursuaa hengen paloa ja oikean opin julistusta.

    Ne hengellisesti heiveröiset papit nimittäin ovat tarpeen, siis sellaiset, jotka eivät osaa paljon muuta kuin aidosti todeta publikaanin tavoin "ole minulle syntiselle armollinen".

    Toki hengen miesten (ja naisten) joukossakin tarvitaan johtajuutta, rohkeita rohkaisijoita ja vääryyden valtaa vastustavia. Mutta myös heitä, jotka kulkevat toisten heiveröisten rinnalla, samalla tasolla.

    VastaaPoista
  10. "Yllättävän usein ihminen ikään kuin ilmoittaa oman tautinsa nimen."

    Tämän oikean havainnon väärinkäyttöä on mielestäni se ilmeisin eli vastaaminen: "Itte olet". Rakentavampaa on herättää, jos tietäisi vain tavan, ihminen käsittelemään toisen "taudin" kautta myös omaansa ja kypsyä hyväksymään molemmat. Tällä keinolla autettuna olen itse saanut jotakin omakuvastani oiottua.

    VastaaPoista
  11. Niin paljon syvällisiä oivalluksia yhdessä kirjoituksessa. Parasta sittenkin tässä blogissa on rehellisyys.

    VastaaPoista
  12. Tuntemattomassa sotilaassa sotapelkuri oli muistaakseni Riitaoja.
    Muistelen, että jossain keskusteluyhteydessä tyyppiä olisi epäilty, muutenhan ei Suomessa oltaisikaan, Hoo Moilaseksi, mutta siitä on jo kauan ja aika ja miehet toiset ja stereotypiat.
    (Blogivaeltaja)

    VastaaPoista
  13. Olen tähän ennenkin viitannut, mutta kun sopii aiheeseen, niin menköön:

    Minulla oli setä, joka oli karannut käpykaartiin ja piileskellyt sitten loppusodan kotiseutunsa sydänmailla, tätini ruokkimana. Naimisiin he menivät vasta sodan jälkeen.

    Setäni oli vakaa, hiljainen ja rauhallinen mies, kunnon työmies, niin kuin silloin sanottiin. Koskaan en kuullut hänen korottavan ääntään tai suuttuvan. Ei edes nauttineena, jota tosin tapahtui harvoin. Hän vaikutti siltä, kuin olisi koko ajan tuuminut jotain.

    Tiesin kyllä jo lapsena, että hän oli rintamakarkuri, olin varmaan kuullut sen miesten jutuista, mutta ei häneen silti suhtauduttu mitenkään torjuvasti tai vältellen. Pidetty ja arvostettu hän oli, tavallaan.

    Kun sitten teini-iässä kysyin isältäni, että miten se X oli nyt niin pelännyt, että lähti livohkaan, niin isäni totesi vain, että kaikilla ei vain kestä hermot, että ei sitä sellainen, joka siellä itse oli, niin kauheasti ihmettele. Että moni lähti karkuun, mutta moni myös palasi sitten takaisin, kun tilanne ja itsekin vähän rauhoittui.

    Sitten hän lisäsi vielä, että harkitsi itsekin Ihantalassa, kun vierestä lähti pari äijää lätkimään, että pitäisikö lähteä mukaan... että ei tästä kuitenkaan hengissä selviä.

    Ei kuitenkaan lähtenyt. Ja selvisi hengissä. Ja vieläpä järjissään, ilman psyykkisiä ongelmia. Ei kyllä koskaan kehunut sodassa tekemisiään, mutta ei toisaalta mitään tai ketään - herroja tai piruja - pelännytkään.

    Toisilla on vain sellainen luonteenlaatu.

    VastaaPoista
  14. "Poikamme rintamalla" -myytti peittää alleen pelkuruudesta johtuneet karkaamiset ja pakoilut, joita on arveltu olleen parikymmentä tuhatta. Määrä on kutakuinkin sama joka sai sodan jälkeen apua melenterveysongelmiinsa. Talvisodassa tehtiin joulukuun aikana 42 itsemurhaa, luvussa ei ole mukana ne tapaukset joissa oman käden oikeus katsottiin tapaturmaksi tai vahingoksi, eikä niitä tapauksia, jossa tietoisesti hyökättiin "kohti kuolemaa". Eikä niitä, joille sodan jälkeen oli liian raskasta kantaa kokemuksiaan.

    Kaikkein makaaberimmät tapaukset, kannibalismeineen, epäinhimillise ryöstötapoineen, raiskauksineen ja ruumiin häpäisyineen, ovat lähes tyystin kaivamatta sotamyyttien alta.

    VastaaPoista
  15. "Yllättävän usein ihminen ikään kuin ilmoittaa oman tautinsa nimen."

    Ihminen, joka mesoaa suvaitsevaisuudesta onkin itse suvaitsematon?

    VastaaPoista
  16. Tämä saattaa arvon bloggaria ja joitakin kommentoijiakin kiinnostaa. Prikaatinkenraali Harri Ohra-ahon blogin "Puolustusvoimien verkostotoiminta" uusimmassa merkinnässä nostetaan Kyberpuolustus sodankäynnin neljänneksi ulottuvuudeksi maan, meren ja ilman ohella.
    http://pvverkostotoiminta.blogspot.com/

    VastaaPoista
  17. Kemppinen on joskus kirjoittanut käyttäen termiä "hullut majurit".

    Oliko kaikki ratsuväen Suomen ruotsalaiset majurit juuri näitä Kemppisen taannoin mainitsemia "hulluja majureita"?

    Sotakirjoja lukiessa tulee väistämättä mieleen, että oliko kaikki ratsuväen majurit, etenkin Suomen ruotsalaiset, järestään ja osa jopa järjestäänkin, vähän kaheleita ja osa vielä viinallekin persoja?

    Erikoisia majureita (joku evl. seassa) muutama malliksi: O. Lilus, S.O. Lindgren, K.E. Bäckman, A.K. Kiviperä, (ent. Dahlberg) jne...

    Osa näistä oli hyvinkin pelottomia.Vain yksi heistä kuoli taistelussa. Kaksi ampui itsensä.
    Liliuksen loppuvaiheista en tiedä.

    VastaaPoista
  18. "Hullut majurit" ja Kemppinen:

    http://kemppinen.blogspot.com/2006/07/hamdan-vastaan-rumsfeld.html

    >>Olen väitöskirjassani 1990 selostanut aika yksityiskohtaisesti jatkosodan loppuvaiheen teloituksia, joissa logiikka meni juuri toisin päin kuin Sinä esität. Tilanne oli jälleen riistäytymässä käsistä eli hullut majurit ammuskelivat omia. Tilanne saatiin hallintaan säätämällä laki ja lähettämällä Paavo Kekomäki divisioonin sanomaan, että nyt ette sitten ammukaan ketään, koska päämajan asettamat, eduskunnan vastikään perustamat tuomioistuimet huolehtivat asiasta. - Käytännössä ketään ei enää ammuttu ja tuomioistuinlöaitos toteutti keskeisen tehtävänsä viivytelemällä.

    Siin välissä oli mm. sotamies Hytin tapaus.<<

    Kemppinen muistaa väärin, sillä sotamis Hytti ammuttiin S. O. Lindgrenin toimesta 5.8.1944

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Sotamies_Hytin_tapaus

    -------------

    Kissojen ammuskelu koitui Linkun kohtaloksi...

    Erik J. Halmeen muistelmat 1916-1989

    Sotavankina 1941 - 44

    http://www.yle.fi/dokumentti/sotavangit/halmeen_muistelmat.htm


    "Kerran Linkku ampui kissan erään navetan nurkalla. Pahaksi onnekseen oli talon emäntä juuri navetassa lypsyllä ja lehmä laukausta säikähtäessään survoi emäntäänsä niin pahoin, että joutui sairaalareissun tekemään. Linkku yritti sitten sopia ja hyvittää jutun tuomalla konjakkia ja muuta hyvää, mutta isäntä oli niin sydämistynyt ettei suostunut sopimaan vaan pani jutun käräjiin. Kun käräjät Pernajassa piti olla huomenna, ampui Linkku itsensä illalla."

    VastaaPoista
  19. nimim. "Hullut majurit" yms.:

    Kertomassasi tapauksessa toteutui vanha polvijärveläinen sanonta, jonka mukaan "viisas lehmä tuo turmion tyhmälle majurille".

    VastaaPoista
  20. Lakeuden ristit -Dokumentti on katsottavissa vielä 4 päivää.

    Eteläpohjalaiset sotahistorian harrastajat jatkosodan taistelupaikoilla ja Laurilan rykmentin jalanjäljissä

    http://areena.yle.fi/video/1323282685411

    YLE TV2 Keskiviikko 7.12. klo 19.20 Kesto 00:38:00



    Nurmon ja Ylihärmän hautausmaalla käydessä näkee, millaista jälkeä huonon itsetunnon omaava Suomen ruotsalainen johtaja saa alempirotuisissa suomalaisturaaneissa aikaan! Kyse oli kymmenistä miehistä varsinkin 2. komppanian osalta.

    Näin Osasto KKK:n päällikkö Oiva Latikka arvioi majuri K. Bäckmania Kevyt Osasto 18. komentajana Veikko Juraman kirjan sivuilla 31-32:

    "Hän ei ollenkaan tuntenut eteläpohjal. reserviläisten luonnetta ja ajatuksenjuoksua. Suhtautui alaisiinsa kuin vajaaälyisiin, alempaan rotuun kuuluviin... hänen koulutustasonsa ei riittänyt joukkoyksikön komentajan vaativaan tehtävään... Lisäksi hänen elämäntapansa ja monet henkilökohtaiset vaikeutensa olivat heikentäneet hänen itseluottamuksensa niin, että hän ei kyennyt keskustelemaan kenenkään kanssa. Jokainen yritys vaikuttaa asioihin tulkittiin kapinoinniksi... Lisäksi hänen kartanlukutaitonsa oli heikko."

    Tämän lähteenä on käytetty teosta Nurmolaiset sotien veteraanit 1918, 1939-1940, 1941-1945, Seinäjoki 1980, sivut 44-51

    Halsti kertoo muistelmakirjassaan, Aika vaatii veronsa, Muistelmat 2 (1939-1948), Otava 1974, kuinka Pajari tuli F. U. Fagernäsin tilalle 3.D:n komentajaksi keväällä 1944 ja Lilius jäi hetkeksi esikuntapäälliköksi. Pajari aitosuomalaisena räjähti hetkessä ja Lilius sai väistyä Halstin tullessa tilalle. Sittemmin Lilius heilutteli pyssyään kesän 1944 kahinoissa ja haavoituttuaan omat miehet olisivat jättäneet sen naapureille. ei auttanut kiroilu eikä uhkailu, mutta vain lomia lupaamalla hän sai miehensä kantamaan itsensä turvaan.

    VastaaPoista
  21. Kemppinen ja Kanava -lehti täräytti 25.1.2010 artikkelissa "Sotilaan pelko ja muita kirjallisuuden katveita"

    2010 Kanava -lehden 1. numerossa tohtori Jukka Kemppinen nimittää Suomen ruotsalaista majuri Liliusta "hulluksi majuriksi" sivulla 55. Hulluja (Suomen ruotsalaisia lat. huom.) majureita oli kuulemma kesällä 1944 liikaakin.

    Kuka Lilius?

    http://www2.6net.fi/alavus/perinnehuone/ikolao.htm

    "Tämä Lilius tunnettiin jo Talvisodan aikana hyvin hankalana miehenä. Jatkosodan alussahan tämä Lilius ja Hannuksela tekivät eversti Laurilalle hyvin ikävän tempun."

    Helge Smedjebacka kertoo Otto Liliuksesta kirjassaan Jääkärikenraalin elämä F. U. Fagernäs 1894-1980 mm. seuraavasti:

    Nämä tekstit on kirjassa lihavoituna ja ovat kirjan mukaan Fagernäsin omista muistiinpanoista.

    s. 197: "Kun palasin eräänä päivänä kenttäsairaalasta, missä olin jakanut haavoittuneille sotilaille urhoollisuusmitaleja, esikuntapäällikköni (Lilius) tuli kyyneleet silmissä minua vastaan ja ilmoitti, että minut siirrettäisiin Maaselän kannakselle"


    s. 200: "Pajari saapui Uhtualle mukanaan lampaita, vuohia, tiine lehmä ja kiimainen narttukoira. Eräs upseereistani, joka oli suuttunut vaihdosta, pisti kylänrakin nartun häkkiin hedelmöittämään "koirahuoran". Heti sen jälkeen kun olin lähtenyt, Pajari erotti esikuntapäällikköni, everstiluutnantti Liliuksen ja lähetti hänet Karjalan kannakselle.
    Se matka muodostui onnettomuudeksi Liliukselle, sillä hän menetti jalkansa kesän 1944 kovien taisteluiden aikana. Pajari oli nimittäin niin sanottu "aitosuomalainen", eikä hän voinut sietää "hurreja".

    s.203: Smedjebackan omaa tekstiä selitykseksi: Mutta palaan vielä takaisin Uhtuan oloihin. Kun Uno kirjoitti ensimäistä kirjettä vaimolleen Karhumäestä, hän käsitteli vielä Pajarin ensimäisinä päivinä Uhtualla antamia vaikutelmia. Fagernäs kirjoitti muun muassa:

    "Sain myös kirjeen Otto-pojalta. (Otto-poika oli nimitys, jota Fagernäs käytti esikuntapäällikkö Otto Liliuksesta.) Tulokas (Pajari) kuuluu nuuskivan innokkaasti viinavarastoja ja hän ihmettelee erityisesti, mihin Hennessy-varasto on joutunut. Otto on järjestänyt "pimeän varaston", jonka hän aikoo lähettää vähitellen tänne minun laskuuni, jotta minun ei tarvitse ostaa vierailleni. Kyseessä on myös minun 50 -vuotispäiväni. Mitä pirua hänellä (Pajarilla) oikeastaan on tekemistä niiden asioiden kanssa, jotka on järjestetty minun aikanani. Sitä paitsi hän on sulkenut ja avannut uusia ovia asuntoon ja rakentaa suurelle palveluskunnalleen uutta palatsia. Hänellä tuntuu kyllä olevan koko joukko ruuveja löysällä, väittää Ekman (myöhemmin kenraalimajuri Ekman), joka vieraili luonani muutama päivä sitten. Ekman on palvellut Pajarin alaisuudessa rykmentinkomentajana, ja hänen pitäisi siksi olla arvostelukykyinen."

    Smedjebacka jatkaa kirjassaan omaa tekstiään:

    s.203: "Edellä olevasta kuvauksesta löytyy ehkä myös osaselitys sille, että Pajarin ja Liliuksen oli heti alussa vaikea tulla toimeen keskenään. Se, että Lilius oli lisäksi ruotsinkielinen, ei lievittänyt Pajarin Liliusta kohtaan tuntemaa vastenmielisyyttä. Kävi niin, että Pajari luopui nopeasti Liliuksesta. Kun eritellään syitä ja seurauksia, voi

    s. 209: myös Talvisodan kokemuksilla olla oma osansa. Lilius oli palvellut suomenkielisten Etelä-Pohjalaisten joukko-osastossa ja saanut sellaisen maineen, että hän oli "mahdoton". Oletettavasti Lilius oli vaativa ja ehkä liian muodollinen. Se, että hän viihtyi Fagesnäsin seurassa, jka luonteeltaan oli Liliuksen vastakohta, voi selittyä myös sillä, että Fagesnäs ei sekaantunut pikkuasioihin. Mutta ehkä ensisijaisesti Pajarin sai reagoimaan Liliuksen tapa puolustaa entistä esimiestään Uno Fagernäsiä."

    VastaaPoista
  22. SAd Omnia: - "hullu majuri" on symbolinen hahmo, joka on nimitystä myöten peräisin Veijo Meren romaanista "Sujut". Majuri seilaa maantien pätkää edestakaisin ja syö laatikollisen (n. 20 kg) näkkileipää.

    Meren romaaneista tämä on on tietoisesti absurdi. Siitä ei ole dokumentiksi. Romaani on ehkä juuri siksi ajan hammasta kovempi. Minusta se on kuuluisampaa "Manillaköyttä" parempi, koska viimeksi mainitussa on niin paljon tehon tavoittelua, kuten tarina kaatuneita suomalaisupseereita syöneistä sioista.

    VastaaPoista
  23. Nyt en ole aivan varma, mutta taisivatpa nämä "hullut majurit" käyttää kuitenkin ratsuväen tunnuksia asuissaan.

    Majuri Kiviperä näyttää olleen Suomen ruotsalainen, ainakin sukunimestään päätellen. Kadettiupseerit 1920-1970 matrikkeli kertoo sivulla 374 että Kiviperä on entinen Dahlberg, Aaro Kullervo. Kaatui Vuosalmella 1944.

    Muutamia poimintoja urasta: Varusmiespalvelus PR eli Porin Rykmentti, nuorempi upseeri HRR eli Hämeen Ratsuväkirykmentti 1936-39. Res. vänrikki 1934, korn 36, ltn 38, ratsumestari 41, majuri 44. Harr nykyaik 5-ott, pesä-, kori- ja käsipallo. Osallist Berliinin olymp kis nykyaik 5-ott 36

    Siis Ratsuväen miehiä ja käskytkin yhtä reipasotteisia...

    Majuri Kiviperästä löytyy kirjallisuudessa mainintoja kuinka hän "reipasotteisena ratsuväen upseerina" ajatti T-34 panssarin Saimaan kanavalla 10 tonnin rullasillalle ja pohjaanhan se meni. Lagus hikeentyi totaalisesti kuullessaan mitä tapahtui.

    Kiviperän nimeä saatte kotvan hakea Juustilan episodin taustalta, ennenkuin sen löydätte. Aina vaan puhutaan majurista joka ajatti vaunun rullasillalle ja Saimaan pohjaan. Tapasin Kajaanissa 2010 syksyllä erään sotaveteraanin joka oli itse näkemässä kyseisen tapahtuman ja kertoi Kiviperän roolista tapahtuman kulussa. Miehen kertoman mukaan Kiviperä ajatti vaunun sillalle vaikka tiedettiin ettei se kestä vaunun painoa.

    Kertojana ollut mies toimi JP 1:n 1. komppanian 1. joukkueen 1. ryhmän 1. KP -miehenä ja yhtenä, kaikkiaan niistä 7:stä miehestä, jotka koko pataljoonassa selvisi haavoittumatta koko revohkan läpi edes haavoittumatta! Kiviperän nimi käskyn antajana mainitaan asessori Erkki Käkelän eräässä kirjassa, olikohan se Marskin panssarintuhoojat tai sitten kirjassa Laguksen miehet - Marskin nyrkki.

    Toinen suomalaisten kunnossa olevista 2:sta T-34 vaunuista meni 22.6.1944 Saimaan kanavan pohjaan ja ajaja vänrikki Teppo melkein hukkui sen mukana. No yksi vaunu saatiin yli kunnollisen pioneerisillan valmistuttua ja Lehväslaiho pääsi tekemään Suomen ennätyksen 25.6.1944 Juustilan-Portinhoikan välisellä tiellä.

    Tuo uponnut T-34 -vaunu saatiin vasta kuukauden kuluttua ylös kanavasta ja se ei enää ehtinyt kiivaimpiin taisteluihin. Nykyään se on Parolan panssarimuseossa.

    T-34 Ps 231-1 vm 1941 panssarin tarina

    http://yle.fi/alueet/hame/2010/05/t_34_-panssarivaunun_kehittajan_tytar_loysi_isansa_tehtaalta_valmistuneen_vaunun_suomesta_1719229.html

    http://andreaslarka.net/ps231001/ps231001.html

    VastaaPoista
  24. Kuinka aatemaailma, kielisuhteet ja -asenteet vaikutti sota-aikana upseereiden käyttäytymiseen?

    Frans Uno Fagernäs jätti esikuntapäällikkönsä Liliuksen perintönä seuraajallen eli Pajarille. Tapana oli ettei divisioonan johtoon kerralla vaihdettu esikuntapäällikköä ja komentajaa. Nyt aitosuomalainen Pajari ei taatusti voinut sietää tuollaista öykkäröivää hurria. Kiistaa tuli monista asioista ja kohta oli Liliuksen lähdettävä.

    Fagernäs oli johtanut divisioonaa ns. löysin ohjaksin kuten Smedjebacka kertoo kirjassa Jääkärikenraalin elämä. Wolf H. Halsti kertoo samaisesta tapauksesta muistelmakirjassaan Aika vaatii veronsa ja taitaapa siitä olla mainintaa Jukka Tyrkön toimittamassa kirjassa Pajari rintamakenraali.

    Helge Smedjebacka kertoo Otto Liliuksesta kirjassaan Jääkärikenraalin elämä F. U. Fagernäs 1894-1980 mm. seuraavasti:

    s. 198: "Kukaan armeijakunnan komentaja ei voinut tehdä yhteistyötä Pajarin kanssa. Hän oli tosiasiassa itsepäinen kuin aasi. Sen lisäksi Pajarilla oli monta muuta epämiellyttävää ominaisuutta. Hän "tiesi enemmän" kuin kaikki muut."

    s. 200: Pajari oli nimittäin niin sanottu "aitosuomalainen", eikä hän voinut sietää "hurreja". Pajari oli myös kuuro ja leikki usein taisteluissa sankaria, koska hän ei kuullut luotien vihellystä. Mutta Pajari kuoli lopulta sankarina, kun hän sodan jälkeen sai autossaan sydänkohtauksen ja törmäsi Luodossa mäntyyn matkallaan Kokkolaan."

    VastaaPoista
  25. Kemppisen "vetovoimateoriat" on mielenkiintoisia ja jopa hauskojakin:

    "Ammatinvalinnassa vaikuttaa sellainenkin voima, että ihminen ajautuu kuin magneetin vetämänä sellaiseen tehtävään, johon hän sopii erikoisen huonosti."

    http://kemppinen.blogspot.com/search/label/Jatkosota

    >>Silloin tällöin maailmassa käy niin että "murhattava pakenee kohti kirvestä".<<

    VastaaPoista
  26. Jukka Kemppinen kirjoitti... vieläpä luultavasti vahingossa väärään ketjuunkin, joten vastaan siis tännekin.

    http://kemppinen.blogspot.com/2011/12/on-niilla-kohtalo.html

    Jukka Kemppinen kirjoitti...

    Ad Omnia: - kun keksitte ryhtyä puhumaan ratsuväen erikoislaatuisista majureista, jään ihmettelemään, mihin unohdatta Majewskin, joka veti mmm. sitä Maj guban kauhistuttavaa sissiretkeä, josta A. Tuuri julkaisi kirjan.

    Myös kaunis Adolf Ehrnrooth ratsasteli ratsumestarina Savonlinnan seudulla välirauhan aikana punaisissa pussihousuissa. Ellen erehdy, jatkosodan "Vänrikki Stoolin sankareista" myös Hans von Essen oli ratsuväen miehiä, Mannerheim-ristin saadessaan tosin jo everstiluutnantti. Ja mitä Vänrikki Stooliin tulee, Einar vihmen kaatuessa Ihantalassa seurueessa oli upseeri, jonka nimi oli Duncker.



    >>mihin unohdatta Majewskin<<

    En minä ainakaan unohda Mäskiä. Mäski oli puoliksi puolalaista sukua ja saattoipa olla varttiryssäkin. Minä olen puhunut Suomen ruotsalaisista hulluista majureista, aivan kuten kunnianarvoisa Kemppinenkin.

    Muistaakseni Pallen Kaaderikaskuja -kirjassa on Mäskistä erikoisia juttuja. Mäskin mentyä naimisiin kesti "avioliiton täyttyminen" kotvan aikaa, luultavasti nykyisin puhuttaisiin ihan lääketieteellisistä syistä. Lopulta, ihan totisten yrittämisien jälkeen, Mäski oli tuonut onnessan julki "vaikeimman kukkulansa valtauksen."

    Mäski tapatti itsensä lähes yhtä tyhmästi kuin jumalanhullu pappi Havas: ei pitäisi kurkkia liian ahkerasti sillä naapurikin osaa ampua.

    Roopella on aika kesy versio asiasta:

    http://kotisivu.suomi.net/brantberg/Sotaupseerit%20-%20Arnold%20Majewski.htm

    ”Minulla oli ollut paljon heiloja, mutta hän oli ensimmäinen mieheni”, Helga Sonck-Majewski kertoi.

    >> ”Kylläpä oli tosi kyseessä minun Maginot-linjallani”, soturi oli tokaissut hääyötä seuraavana aamuna.<<



    Kauniista Adolfista olen kirjoittanut pervitiini-juttujen yhteydessä jo aivan tarpeeksi.

    Vaikka noissa kommenteissa ja keskusteluissa:

    Pervitiini sotakirjallisuudessamme, osat 1-3+3 ;=)

    http://kemppinen.blogspot.com/2011/11/miete-mannerheimista.html


    http://kemppinen.blogspot.com/2011/10/jotain-taianomaista.html

    Miksi Vuosalmi unohdetaan?
    Kova paikka sekin 19.8.2009 08:17

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/8404470

    JR 7:n komentaja kannusti
    joukkojaan 7.9.2009 22:53

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/8456946

    Jätetään nuo pari myöhempään käsittelyyn...

    VastaaPoista
  27. Vastoin yleistä luuloa sodassa tapetuksi tuleminen tai haavoittuminen ei ole välttämättä se suurin sotilaan pelko. Tutkimusten (Marshall, Grossman, muutamat muut tutkijat) mukaan niitä suurempi pelko jota torjutaan mm. teeskentelyllä ja ampumalla tarkoituksella ohi on itseasiassa vihollisen tappaminen.

    http://pelontorjunta.suntuubi.com/fi/Blogi/#sota

    "Historiaa tarkastelemalla voidaan havainnollistaa sitä mitä todellisuudessa tapahtui. Ja heti tulee vastaan hätkähdyttäviä tuloksia. Esim. Toisessa maailmansodassa 1939-45 vain 15-20 prosenttia sotilaista ampui vihollista kohti. Grossmanin keräämien tutkimustulosten mukaan nimittäin vähemmän kuin yksi amerikkalaissotilas viidestä ampui taistelutilanteessa kohti saksalaista tai japanilaista sotilasta. Amerikkalainen sotilas tuskin oli erilaisempi kuin muiden armeijoiden. Ja vaikka äärimmäisissä olosuhteissa suurempi osa sotilaista on voinut ampua vihollissotilasta kohti, useimmissa taistelutilanteissa sotilaat olivat haluttomia tappamaan toisiaan. Amerikan sisällissodissa ja sitä edeltäneissä tilanne ei ollut dramaattisesti erilainen. Toisen maailmansodan aikana vain 1% prosentti lentäjistä suoritti 30-40% kaikista vihollisen lentokoneiden alasampumisista. Hyvin monet hävittäjälentäjistä eivät ampuneet alas ainuttakaan viholliskonetta. "

    VastaaPoista