21. marraskuuta 2011

Miksi lukisin romaanin?


Tämä on muistiinpano Kirkkonummen kirjaston aikuisten satutunnille 21.11.

Vastaus nro 1 otsikon kysymykseen: ei ole olemassa mitään syytä lukea romaaneja. Senkin ajan voi viettää kodikkaassa keskiolutpöhnässä. Muitakin fiksuja vaihtoehtoja löytyy miettimättä kaksikymmentä ja miettimällä loputtomasti.

Romaani on usein vastaus kysymyksiin, mitä maailmassa oikein tapahtuu, miten maailma itse asiassa toimii – miksi?

Jos sinua kiinnostaa ”miten”, suosittelen esimerkiksi teosta ”Levysepän levitysoppi” (1939).

”Tuntematon sotilas” kertoo paljon sellaista, mitä saa etsiä turhaan sotahistorioista. Osan samoista asioista kertoo kyllä Knut Pippingin romaania varhaisempi sosiologian väitöskirja ”Komppania pienoisyhteiskuntana” (ruots. 1947). Linna ei siitä tiennyt eikä moni muukaan. Mutta Tuntemattomasta puuttuu vihollisnäkökulma. Pojille alkaa sota ja hengenvaara. ”Vihollinen” on jotain epämääräistä. Sellaisia romaaneja on kovin vähän, jossa kaksi tarkemmin kuvattua joukkoa yrittää surmata toisiaan.

Sotilaan tarinoista parhaita on Günter Grassin novelli ”Kissa ja hiiri”. Sitä käytettiin ainakin ennen aikaan kirjallisuustieteen opetuksessa esimerkkinä loistavan keskitetystä kerronnasta. Opiskelijat pitivät siitä, koska se on niin lyhyt. Päähenkilö on koulupoikajoukon väheksytty jäsen. Syttyy kuitenkin maailmansota, ja sama kaveri kävelee pian lomille rautaristi kaulassa pelättynä panssarintuhoojana. Sitten hän kaatuu ja muut joukon jäsenet joutuvat hunningolle.

Antti Tuuri kiteytti hienosti, että romaani on keskustelua, jossa lukijalla on merkittävä rooli. Romaanissa on viisi tasoa, raaka tapahtumien kuvaus, sen sisällä kertomus siitä, mitä ihmisille tapahtuu ja mitä he tekevät toisilleen, kolmas taso kuvaa yhteisön suhteet – esimerkiksi jalkaväkijoukkueen Taipaleenjoella. Neljäs kerros on totuuden ja oikeudenmukaisuuden taso, jonka pääkysymykset ovat oikeus ja vääryys.  Tämän takia juristit eivät osaa kirjoittaa romaaneja. Heillä on näistä asioista vääristynyt kuva.

Nuo neljä tasoa ovat kuin uistimia, houkuttimia joilla lukija saadaan käyttämään aikaansa eli kahlaamaan tekstiä. Romaanin oikeutus on viides taso, kysymys mitä maailmassa on ja mitä ihminen voi tehdä.

Koska romaanilla on ulkoinen luuranko samalla tavalla kuin muurahaisella, se on ajaton ja yleispätevä. Orhan Pamukin romaani oudosta Turkista, Salman Rushdien kirja nyky-Intiasta ovat yhtä käsitettäviä kuin Gabriel Garcia Marquezin tarina hiukan kuvitellusta Etelä-Amerikan kaupungista, jossa on satanut jo sata vuotta. Lukijalla on kaikki mahdollisuudet selvittää Anti Tuurin 1980-luvun tai 1930-luvun Kauhavalta kertoma, ja samoin talvisota tai omituinen Uusi Jerusalem Saskatchewanin seudun preerialla 30-luvun alussa tai Florida 1990-luvulla.

Ulkoinen luuranko tarkoittaa, että romaani kantaa mukanaan kaikki ne välineet, joita sen käsittäminen vaatii. Kieltämättä ”Don Quijote” on pulmallisempi tapaus. Lukija ei ole koskaan tavannut ketään, joka on tullut höperöksi liiasta ritariromanssien lukemisesta. Tolstoin ”Sota ja rauha” on pahamaineinen romaani. Ensimmäisessä kappaleessa puhutaan Luccan kaupungin poliittisesta tilanteesta vuonna 1805 ja toisessa kappaleessa esiintyy neljä hankalasti luettavaa henkilön nimeä. Sivuja on käyttämässäni versiossa 1395. Silti teos on valtavimpia ihmisen, yhteisön, tapahtumien ja tarkoitusten yhteen sulautumia. Tai siksi.

Menneiden tapahtumien tutkimista on helpompi harjoitella lukemalla ”Kolmea muskettisoturia” kuin historiaa. Siinäkin on kummallisia nimiä, käsittämättömiä tapoja ja merkillisiä paikkoja. Lukija on kuitenkin perehtynyt väkivaltaviihteeseen ja huomaa pian lukevansa eräänlaista James Bondia. Eivät ne Bondienkaan tapahtumat ole tuttuja eivätkä edes uskottavia.

Romaanin moraalinen taso ja kysymys maailmassa elämisestä on kuitattavissa vähällä. Boris Vian kiteytti nämä romaaninsa nimeen vuonna 1948 ”Kaikki pahikset hengiltä” (”Et on tuera tous les affreux”). Todellisuudessa tuo nimi on tarkoitettu johtamaan lukija harhaan. Teos jäljittelee tyyliltään amerikkalaista selluloosaproosaa, mutta ongelmana onkin päähenkilö, joka haluaa säilyttää sukupuolisen puhtautensa Los Angelesissa. Paha ongelma.

14 kommenttia:

  1. Luulisi, että jokainen Kirkkonummen kirjaston satutunnilla käyvä aikuinen on ehtinyt lukea elämänsä aikana jo kymmeniä tai kenties satoja romaaneja.

    Miksi siis esitelmöidä heille aiheesta "Miksi lukisin romaanin"?

    Ko. esitelmän pitopaikaksi sopisi sitä vastoin kirkkonummelainen keskiolutkuppila.

    VastaaPoista
  2. Kaksi joukkoa yrittaa surmata toisiaan:

    Ilmajoella esitetty Taipaleenjoki ooppera pani ajattelemaan molempien puolten juttuja.

    VastaaPoista
  3. Sodan sosiaalipsykologiaa; oikein ja vaarin?

    Viipurin kesakuun 1944 tapahtumien viimeaikaisissa selvityksissa on myos hyvia selvityksia joukon kiinnihitsautumisesta ja hioutumisesta tai sellaisten puutteesta. Se, milla tasolla tama kiinnihitsautuminen petti ylapaassa, ei oikein tahdo aelvita.
    Oliko Viipurin osalla matapaise jo divisioonatasolla vai vasta armeijakunnan tasolla.

    Toisaalta Eka Magnusson varautui aidosti kesan 1944 Suurhyokkaykseen vaikka ylapuolella oli mataa. Samaten tykiston puolella Lukander teki suurtyon vastoin voimassa olevia maarayksia. Vuosalmellakin opittiin kunnolla rysayttelemaan, kun Ps-divisioonan raska-patteristo oli tullut paikalle. Toivatkohan ne vahvistukset jotain psykososialista mukanaan?

    VastaaPoista
  4. Kari oli avautumassa Tastulalla, katsoin loppua.
    Erikoista kyllä, mutta siinä käsiteltiin romaanin rakennetta, ja niiden ranteiden kautta muuta.
    Hyvä,
    Hota on oppinut ilmaisemaan itseään puhumalla, ja myönsi nekin kirjojen hahmot keskusteleviksi omiksi ajatuksikseen.
    Elämän tarkoitus ja tehtävä siinä lopussa meni loogisesti sekaisin, tyypillistä, mutta pääosin pitävää asiaa - tuon sisäisen rehellisyyden, joka K:n mukaan juristeilta puuttuu, noustessa kerta toisensa jälkeen kuin aamun aurinko.

    VastaaPoista
  5. Satuin juuri lukemaan Antti Hyryn romaanin Uuni. En ole ehtinyt lakata miettimästä, mikä siitä selonteosta teki niin imevän lukukokemuksen. Ainakin minulle. Kai sekin, että vaari-iässä minä en tehnyt uunia, jolla ei Hyrylläkään ole paljon käyttöä, vaan minä rakensin viime kesänä huussin. Viimeisen päälle hienon, asemakaava-alueelle ilman lupia. Ei sille ole juurikaan käyttöä. Mutta kiva on kun osasin, ja jää malliksi jälkipolville. Jos eivät juristit osaa kirjoittaa romaaneja, niin insinöörit ainakin, ja korjata Boschin rälläkän johdon.

    VastaaPoista
  6. >>Päähenkilö on koulupoikajoukon väheksytty jäsen. Syttyy kuitenkin maailmansota, ja sama kaveri kävelee pian lomille rautaristi kaulassa pelättynä panssarintuhoojana.<<

    "Peltirumpumies" Grass paljastui SS-mieheksi vasta joitain vuosia sitten. Mahtaakohan kertoilla omista kokemuksistaan?

    Kummallista kuinka joku voi olla jostain Antti Tuurin kirjoista noin vakuuttunut. Tuuri suoltaa pitkästyttäviä tarinoitaan kiihtyvällä tahdilla. Tarinoissa on ripaus totta seassa ja loput "silkkoa". Tulee väkisinkin mieleen sama kaava kuin Anttalalla tai Tikkasella. Sellaisia kirjoja ei jaksa kukaan täyspäinen lukea.

    Miksi lukea tekaistuja sotajuttuja kun oikeat tapahtumat on paljon hurjempia. Suosittelen vaikkapa Kansa Taisteli (ja jonkun mielestä miehet pelkäsivät) -lehtiä. Itse hankin lähes kaikki ko. lehden vuosikerrat kahdella kertaostolla ja nyt on lukemista kotvaksi aikaa.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Kansa_taisteli

    Kansa taisteli – Miehet kertovat: kuvauksia sotiemme tapahtumista oli Sotamuisto-yhdistyksen julkaisema suomalainen talvisodan, jatkosodan ja Lapin sodan tositarinoita kertonut aikakauslehti. Se ilmestyi ensi kertaa vuonna 1957 nelinumeroisena, jonka jälkeen 1958–1986 12 kertaa vuodessa, osan numeroista ollessa kaksoisnumeroita.

    Lehden artikkeleita on julkaistu myös Eero Eräsaaren toimittamissa teoksissa Muistojen kirja (Sanomaprint, 1987), Kohtalon vuodet (Sanomaprint, 1988), Isänmaa pelastui (Sanomaprint, 1990) sekä kokoomateoksessa Isänmaa pelastui ; Kohtalon vuodet ; Muistojen kirja (Helsinki Media, 1994).

    VastaaPoista
  7. Hetken miettimisellä tuntuu, että meille kovin moni kulttuuri-ilmiö on tuttu vain kierteen kautta, parodiasta tai negaatiosta, esimerkiksi: 
    - "Juutalaisen lain" luulemme tietävämme Uudesta testamentista, jossa se on poleeminen peili kaikelle. 
    - Antiikin Rooman kulttuuripiirteet ovat tuttuja vm Asterixista tai korkeintaan Petroniuksen parodiafragmentista Trimalkion pidot. 
    - Keskiajan teologiasta arvelumme perustuvat usein vain Lutherin eriäviin mielipiteisiin, johonkin Ruusun nimeen tai kevyempään viihteeseen. 
    - Romantiikka on useille vain kulttuurin ääri-ilmiöitä (Poe, Wagner, kansallisromanttinen kuvataide) vaikka se läpäisi arjen ja järjen kauttaaltaan
    - Freudia harva on itse lukenut, vaan saksalaisittain murtavat koomiset karrikatyyrit tai Woody Allenin vitsikkyys kattavat käsitykset koko psykologian maailmasta. 
    - Ainoa tunnettu "ritariromaani" on siis juuri Don Quijote, joka on kaikkea muuta. 
    - Nuorille New Yorkin mafia on Sopranos, ei enää edes Kummisetä.
    - Kalevala on Koirien Kalevala
    - Leino on, huokaus, Loirin "laulussa"

    Kemppinen on usein varoittanut alkuperäislähteiden vaikeudesta. 

    VastaaPoista
  8. Paikoista ja musketööreistä.
    Luin kirjaa Yhdeksäs portti, jonka sain muinaiselta ystävältäni, aamiaispöydässä, sinä vuonna kun pulut käveli pussihousuissa.

    Olisiko ollut sivulla kymmenen, kun mainitaan kirja, jonka olen lukenut kai yksitoista kertaa, Bragalonen Varakreivi.

    Ei varmaan mennyt kuin korkeintaan 11 sekunttia, kun olin kirjoittamassa tarinaa Bragalonen kreivistä.


    Nyt syntyy kahdestoista tarina, Bragalonen sinisimmistä silmistä.

    VastaaPoista
  9. >>Päähenkilö on koulupoikajoukon väheksytty jäsen. Syttyy kuitenkin maailmansota, ja sama kaveri kävelee pian lomille rautaristi kaulassa pelättynä panssarintuhoojana.<<

    Grassikin paljastui Hitler-Jugendin urhoksi. Mahtaneeko kirjoittaa omista kokemuksistaan?

    Kuka nuita Antti Tuurin sepustuksia jaksaakaan lukea? Samanlaista höttöä tarjoili Anttala ja Tikkanen: hieman totta tarinan siemeneksi ja loput hatusta... tosin Tuuri kait kirjoittaa hieman paremmin sen höttönsä.

    Paljon hurjemmat tarinat löytyy tosi sotajutuista, joita löytyy vaikkapa Kansa Taisteli -lehdestä. Niitä hankin kerralla 23 vuosikertaa ja siinä sitä onkin vähäksi aikaa tarinoita luettavaksi.

    VastaaPoista
  10. Hyvän "satutunnin" Kemppinen piti, mutta ei romaanien lukemisen tärkeydestä vaan yleensä hyvistä romaaneista kautta aikojen. Sydämen kyllyydestä suu puhui, joten keskustelu jäi nyt vähäiseksi. Jostain muutamat kyläläiset olivat jopa onnistuneet saamaan tietoonsa vierailun ajankohdankin ja surkeasta ilmasta huolimatta saapuneet paikalle.

    Sitten seuraa mainos niille,joilla on kohtuumatka Kirkkonummen kirkon viereiseen kirjastoon Porkkalasaliin: Seuraava satutunti ma 12.12. klo 18-20. Helppo muistaa!

    VastaaPoista
  11. http://artofmanliness.com/2011/10/30/the-3-characteristics-of-an-educated-man/

    VastaaPoista
  12. Ad Omnia: - makunsa kullakin. Myös minä omistan Kansa Taisteli -lehden kaikki numerot. Antti Tuurin tuotannossa esim. Talvisota perustuu yksityiskohtaisen tarkkoihin asiakirjoihin ja haasatatteluihin. Keskeisin haastateltu oli J.O. Pernaa.

    Mieleeni eoi tule yhtään toista sotakirjaa, joka olisi niin perin juurin kiinni faktoissa, vaikka päähenkilö on keksitty.

    Sama näyttää koskevan uutta kirjaa "Rata".

    Mitä muten tulee todelliseenpohjaan, joka ei ole mielestäni arvo sinänsä kaunokirjallisuudessa, satun tuntemaan joukon Pohjanmaa-sarjan nykyaikajakson henkilöiden esikuvista. Heitä on tietenkin paljon. Yksi oli luokkatoverini. Toisen olen tuominnut vankilaan. Tarkkaa ja totta, vaikka mattokauppiaidenpuuhiin o nsekoitettu rännikauppiaiden edesottamuksia.

    VastaaPoista
  13. Ad omnia: - Grassin SS-joukkoihin kuulumisesta on kirjoitettu kilometrejä. Hänet määrättiin kutsunnoissa 17-vuotiaana Waffen SS-osastoon, jossa hän pian haavoittui. Oman ilmoituksensa mukaan hän ei ampunut laukaustakaan eikä osallistunut tai tiennyt Ss-joukkojen (eri asia) julomuuksista.

    Keskustelu lienee laantnut Saksassa.

    Jostain syystä kukaan ei muista, että Heinrich Böll toimi pitkään ja pahasti rintamajoukoissa. Hän oli Grassia vanhempi.

    VastaaPoista
  14. >>Myös minä omistan Kansa Taisteli -lehden kaikki numerot.<<

    Minulla puuttuu 1958-1962 väli. Se on kallein ja vaikeinta hankkia. Jospa arvoisa Kemppinen möisi ne tai koko sarjan?

    Pahoittelut siitä kun tuo Grassi-juttu tuli kahteen kertaan. 1. kerralla selain jumitti ja en tiennyt lähtikö "laaki"...

    Tuurin kirjoista en olekaan moittinut Talvisota -kirjaa. Hyllyssä on jopa muutama Tuurin kirja kuten, Suuri asejuna Pietarista. Siitäkin aiheesta on tehty 77 -sivuinen kirjanen jo vuonna 1987.

    J. Kainulainen: Asejuna Pietarista >1918<, Alea -kirja

    VastaaPoista