7. lokakuuta 2011

Tranströmer


Tranströmer sai Nobelin ja hyvä. Lukija voi todeta valinnan osuvuuden verkko-osoitteessa
http://www.balticsealibrary.de/index.php?option=com_flexicontent&view=items&cid=80%3Afinnish&id=181%3Aoestersjoear&Itemid=90&tab=Finnish

Caj Westerberg, joka on häntä eniten suomentanut, on niin hyvä, että eräistä ratkaisuista kävisi suukopua.

Meillä oli kaksi mahdollista nobelistia, Haavikko ja Saarikoski. Koska Nobel-komitean kuvailu Tranströmerin runoista on aika huono, esitän paremman: Haavikon ja Saarikosken välistä. Siinä mielessä enemmän Saarikoskea, että vaikka teksti on ainakin 64 bitin syvyistä, sitä on helppo lukea.

Tämä runoilija oli Suomessa tuttu jo puoli vuosisataa sitten. Aika usein  hän esiintyi erilaisissa valikoimissa juuri kahden edellä mainitun suomalaisen kanssa, heitä laajemmin. Monesti mukana oli samaan joukkoon kaikin tavoin kuulunut Bo Carpelan.

Edellisen sukupolven ruotsalaisista Gunnar Ekelöf (1907-1968) oli vielä parempi, mutta vaikea. ”Stroluntes” (1955) oli hauska. Nimi vaikuttaa kreikalta tai ranskalta, mutta ääntyy ”strunt”, hälynpölyä.

Näiden pitkien vuosikymmenten aikana ehkä vain kaksi runoilijaa on niin ilahduttanut, ottaen huomioon että esimerkiksi René Char ja myös Seamus Heaney (Nobel 1995) ovat hienoja, nimittäin vanha venäläinen Maria Tsvetajeva ja myös Nobelin saanut, valtavan laaja-alainen Czeslaw Milosz.

Tämä tarkoitti, että nuorena sitä lukee ja löytää mutta oikeasti aikuisena tulee kaikenlaista, kuten elinkeinot ja lapset. Minun suuri opettajani oli amerikkalainen Wallace Stevens, ja olen enemmän kuin tyytyväinen siihen, että WSOY julkaisi suomennoksiani. Stevens täyttää sen korkeimman vaatimuksen, että vaikka olen lukenut hänen koko tuotantonsa ja enimmän hänestä kirjoitetun sana sanalta ja kirjain kirjaimelta, palaan niihin teksteihin vähän väliä. Amerikkalaisista Pound – Cantos – kerää pitkiä katseita tuossa kirjahyllyssä. Toisin kuin Stevens hän oli kuitenkin myös hullu.

Tranströmer on kuin kotonaan näiden nimien seurassa. Toisista taiteista haluaa nostaa, kukaties Gotlannin kuvien johdosta, rinnalle ja puheeksi Ingmar Bergmanin.

Tyly tarkkailija voisi sanoa, että kustannusliike Bonniers jakoi jälleen Nobelin itselleen. Se on aivan totta ja samalla kaunis esimerkki, ett vackert exempel, nyt Suomessakin suurimman kustannusliikkeen painosta ja merkityksestä. He ottivat opikseen, kun heidän huolellisesti markkinoimansa August Strindberg jäi palkintoa vaille, luultavasti siksi, ettei kelvannut sen ajan pitämyksissä esikuvaksi.

Itse tarkoitan sitä, että maailman hienoimmat laitteet kehittänyt, yrityksensä aivan huipulle nostanut nerokas ihminen alkaa unohtua hautausmaalle pian, viidessä – kymmenessä vuodessa. Niin käy, vaikka hänen nimensä olisi myös tuotteen nimi. Kuka oli Henry Ford? Kirjallisuudessa ja taiteessa 99 sadasta aikansa suosikista kulkee saman tien, ja hyvä niin.

Mutta jotkut jäävät.

”Kaksi kulttuuria” on maho puheenaihe. Tieteen ja taiteen ajaminen vastakkain ei ole hedelmällistä. Mutta taiteessa on se erikoinen piirre, että 1100-luvun runous, esimerkiksi trubaduuri Arnaut Daniel, on räjähtävän moderni. C. Valerius Catulluksen runoissa mikään muu kuin nimet ei oikeastaan osoita, että tekstien kirjoittamisesta on vierähtänyt yli kaksi tuhatta vuotta.

Juuri tuo ajan uhmaaminen tai ajattomuus pakottaa kääntämään uudestaan ja uudestaan ja todistaa, ainakin minun mielestäni, että alkuperäisiksi arveltujen kielen käyttöjen ja tavulukujen tavoittelu on sinänsä kiitettävää mutta ei millään muotoa ainoa ratkaisu.

Pyörä on keksittävä aina uudelleen. Omenaa ei – sitä vain jalostetaan.

19 kommenttia:

  1. Haluatteko, että kerron ruotsalaisvitsin?
    Ei se mitään, kerron sen silti.
    Sattuivatpa kerran ruotsalainen, venäläinen, amerikkalainen ja suomalainen Afrikkaan samalle safarille ja näkivät elefantin.
    Ruotsalainen sen nähdessään tuumi, että minkäköhänlaisen kuninkaan tuosta saisi?
    Venäläinen hoksasi, että siinäpä olisi hyvä pölynimuri thatsalle.
    Amerikkalainen laskeskeli, montako hampurilaispihviä otuksesta saisi, kun yhtäkkiä möreä miesääni tokaisi ryhmän takana toiselle suomalaiselle: "Uskokko nää niin, että tuo elepf... elipf... uskokko nää, että tuo kärsäkäs on homo?
    (Blogivaeltaja)

    VastaaPoista
  2. Tranströmerin runot erityisesti vaativat lukutilaksi toisenlaisen ympäristön kuin tietokone sylissä, vaarassa tippua jos sattuu torkahtamaan mikä voi olla olennainen osa runon vaikuttavassa lukemisessa.

    VastaaPoista
  3. Tranströmer - robots in disguise

    VastaaPoista
  4. Mitä, ei vielä yhtään Tapsojen, Toukkien ja muiden turilainen nillitystä siitä että islam?

    VastaaPoista
  5. Kaikki, mitä sanoilla voi sanoa, voi kai sanoa myös suomeksi? Tai en tiedä. Kreikkalaiset rähisevät nyt - ainakin uutisfilmeissä - jostain muusta kuin että lausuisivat Eratosthenesta tai Kallimakhosta; enempi taitavat kiroilla? (Tosin kreikaksi, mutta silti.)

    Jotkut inhoavat esimerkiksi Bukovskia... sitä, että hän tuijottaa tupakkaa jonka on juuri tumpannut... Miksei niin saisi tehdä? Ja tehdä siitä runon? Aika kummallista. Goethe tuijotti kanssa erilaisia asioita eikä niitä pidetty kummallisina. (Vaikka oli nekin.) Aina, kun runoilija sanoo jotain Todella Totta, niin sanotaan että... juu, noinhan se on. JUST! Mutta Sinuna sanoisin sen niin että... hälynpälyä ei nousisi ilmaan. Ymmärrätkö?

    VastaaPoista
  6. Bellman on edelleen Ruotsin suurin runoilija.

    VastaaPoista
  7. Herättää mielenkiinnon. Haavisto oli hyvä, Saarikoski parempi (tai toisinpäin!). Miten sujuu tämän itselleni tuntemattoman Tranströmerin teksti? Varmaan on käännöksiä.

    VastaaPoista
  8. ...ja vanhempana löytää nuorena lukemansa,
    kokonaan uusin ulottuvuuksin.

    Samalla aukeamalla,
    toisella sivulla alkuperäinen,
    toisella sivulla Rossin suomentama,
    Lorcaa.

    En muista kirjaa, mutta siinä selvisi
    suometamisen mahdottomuus,
    kääntämisen mahdottomuus,
    niin todella upeita kuin
    suomennokset olivatkin.

    VastaaPoista
  9. Ai mitä... niin tosiaankin, islamilaisista runoilijoista pidän eniten Omar Khaijamista, vaikka on niitä muitakin hyviä, meilläkin, kuten vaikkapa Atik Ismail.

    VastaaPoista
  10. Kun dynamiittiklubi jätti aikanansa Jaan Krossin palkitsematta ulkopoliittisesti epäsopivana, päätin, että on ihan sama, ketä omiaan ne ylistävät.

    Kunhan eivät ylistä Prosperosta.

    Juha Numminen hänet jo vetikin vessasta alas.

    Pitäkööt klubunsa ja jättäköön SoMe-maailmamme rauhaan.

    VastaaPoista
  11. Ad Omnia: - Kyllä Jan Kross olisi voitu palkita. Vastahan hän kuoli. Proosan puolella hän oli kyllä näiden pohjoisten seutujen huippu, mielestäni.

    Tranströmeriä on runsaasti suomeksi.

    Bellmanista olen vanhastaan samaa mieltä kuin kommentoija - suorastaan maailman huippua. Joskus kirjoitin tähän blogiin, että hengellisessä mielessä Kierkegaardin edeltäjä, maailman pimeän puolen näkijä joka ei siitä mykisty sanattomaksi.

    VastaaPoista
  12. Jos maailmassa on tähtiä jotka eivät sula ilmakehässä vaan tippuvat tänne asti... Jan Kross on yksi.

    VastaaPoista
  13. Nyt rakas Jukka... meitä Bellmannin hyräilijöitä ja Kiergegaardin lukijoita on. On meitäkin.

    VastaaPoista
  14. Etsin netistä Tranströmerin runoja ja löysin Jonas Lindbergin teologisen väitöskirjan aiheena Tranströmerin runot sekuläärinä rukouksena. Runonäytteet kiinnostavia.

    http://www.lindberg.nu/transtromer.html

    VastaaPoista
  15. Linbergin tutkimus taitaa olla jonkinlainen tohtorikoulutukseen kuuluva osatyö.

    VastaaPoista
  16. He, jotka saarnaavat Jumalaa, tarvitsevat Jumalaa.
    He, jotka julistavat rauhaa ovat rauhattomia.
    He, jotka julistavat rakkautta ovat rakkaudettomia.

    Varo Saarnaajia.
    Varo Tietäjiä.

    (Sitten Kemppiselle yleensä ja erikseen)

    Varo
    Niitä Jotka
    Lukevat
    alinomaan
    Kirjoja....

    CB

    VastaaPoista
  17. Miksi kaksikielisessä Suomessa Tranströmeriä pitäisi kääntää suomeksi?

    VastaaPoista
  18. Siksi, että Suomi ei ole kaksikielinen siinä mielessä, että kaikki osaisivat sujuvasti kahta kieltä.

    Suomessa asuu 5 miljoonaa yksikielistä suomenkielistä ja 0,3 miljoonaa kaksikielistä ruotsinkielistä.

    VastaaPoista
  19. "Miksi kaksikielisessä Suomessa Tranströmeriä pitäisi kääntää suomeksi?"

    Samasta syystä kuin kirjallisuutta yleensäkin suomennetaan, että suomenkielisetkin voisivat sitä lukea.
    Olipas helppo kysymys!

    VastaaPoista