21. lokakuuta 2011

Lehtokurpat saivat minkä ansaitsivatkin


Otsikon sisältö on minulle tuiki tuntematon. Tuollaista vain on joskus tapana sanoa. Ruotsalaisillakin on lintusanonta, ”nu tar fan bofinken” eli nyt otti piru peipposen.

Suomalaisessa sotakirjallisuudessa vaietaan rautjärveläistä Simo Häyhää lukuun ottamatta tarkka-ampujista. Tietoni mukaan vielä -44 oli tapana ampua ensin se mies, joka naapurijoukkueen puolella näytti hoputtavan tovereitaan. Tovereilla oli tapana jäädä sinänsä valitettavan kuolemantapauksen jälkeen seisoskelemaan niille sijoilleen. Kuvittelen että kiväärimiehen mielessä olisi voinut vilahtaa tuo peippos-sanonta.

Aika vähälle huomiolle lienee jäänyt M. Rantasilan ”Joukkueenjohtaja”. Kirjoittaja taitaa olla kuuluisan jääkiekkoilija-juristin setämies. Kirjoissa on kaksi kohtausta, jotka saavat lukijan ähisemään vahingonilosta. Päähenkilö tulee talvisodassa sotamieheksi vänrikiksi kohonneena Niinisaloon, koska säädettyä asevelvollisuusaikaa on vielä jäljellä. Santsarit toimivat jo rautatieasemalla erikoisen törkeästi ja jatkavat samaan tapaan. Suurkasarmin pihalla joku kapteeni tulee huikkaamaan päähenkilön luokseen. Tämä palaa jonkin ajan kuluttua santsareiden luokse asepuvussaan, vänrikin napit kauluksessa ja muutaman kunniamerkin nauha rinnassa, ja sanoo että lepo vaan.

Kirjan lopussa rauha on tehty, mutta Lappeenrannan asemalla esikunnassa spriihin säilötyn oloinen everstiluutnantti karjahtaa päähenkilölle, joka ei vetänyt kättä lippaan: ”Mitä jäi tekemättä!” Tuossa vaiheessa oikean kätensä menettänyt, kunniamerkkinauhoista kirjava sankari tekee asennon ja vastaa:” Suur-Suomi, herra everstiluutnantti.”

Nämä tarinat ovat kuin unennäköä tai haaveilua. Niissä asia jotenkin loksahtaa tyydyttävään asentoon. Juuri tuon tunteen takia vitsi on mielestäni kiinnostavampi asia kuin huumori. Parhaimmillaan se toimii samassa sarjassa kahden muun vaativan ilmiön kanssa, runon ja aforismin. Se on keino se, että sanomalla vain vähän sanoo todella paljon.

Tässä olen toisella kannalla kuin valistunut, asioihin perehtynyt enemmistö. Vitsi saa armon vain kahdessa tapauksessa. Se voi olla kansanperinnettä, kuten viimeksi Matti Kuusen keräämän ja julkaisemat jutut; niteet ovat muuten aivan tavattoman hauskoja ja viihdyttäviä (esim. ”kansanhuumorin parhaat, 1993.). Toinen tilanne on kertoelman korottaminen eräänlaiseksi pienoisnovelliksi, jolloin sitä kunnioitetaan nimityksellä ”anekdootti”. Tyypillisesti anekdootti liitetään johonkuhun eläneeseen ihmiseen. Tarina on kertovinaan tuosta ihmisestä ja hänen ympäristöstään jotain vaikeasti ilmaistavaa.

Lönnrot hypähti yliopistolla kultatuolista, kun ylioppilaat kantoivat häntä Suomen kansan suurmiehenä seppelöitäväksi, ja sanoi:” Ei paska punniten parane.”

Hyvä vitsi on huolellisen käsityön tulos, todellinen taidonnäyte. Juuri siksi huonot vitsit eli melkein kaikki lehtiin painetut ja jatkuvasti kuulemamme, ovat ärsyttäviä. Ne ovat halpaa sarjatuotantoa, jäljitelmiä jostain, mikä on kukaties ollut aitoa.

Hyvään vitsiin kuuluu vaaran aavistus. Joskus se on oikea hengenvaara. Ruokottomissa vitseissä, jotka nekin on keräilty ja luokiteltu huolellisesti (esimerkiksi Gershon Legmanin vanha ”Rationale of the Dirty Joke”, 1968), merkilklisen, freudilaisittain silmiinpistävän yleinen hauskuuden aihe on se, että jonkun munat jäätyvät ratakiskoon kiinni.

Matti Kuusen kokoelmassakin on tällainen kukaties naista halveksiva kastraatioteeman juttu kirvulaisesta isännästä, joka sai kolme toivomustaan toteen pelastamaltaan ihmeolennolta. Isäntä toivoi, että hänelle kasvaisi samanlainen vehje kuin tuolla hevosella tuolla vainiolla. Pöksyihinsä kurkistettuaan hän puuskahti: ”Tamma!”

Hyvään vitsiin liittyy kumman usein jotain järjenvastaista, absurdia. Halsti mainitsee muistelmissaan lukuisin hienojen ja vielä useamman hyytävän anekdootin joukossa näkemänsä tapauksen. Autosotamiehen, joka kuunteli aikansa Petsamon maantiellä perässään omasta mielestään liian pitkään ja pahassa pölyssä ajaneen saksalaisen ratsuväenkenraalin raivoamista ja sanoi sitten seurueeseen kuuluneelle suomalaiselle yhteysupseerille: ”Sano kuule tuolle hullulle, että ampua se ei uskalla, tiineeksi se ei mistä saa ja huutoa minä en pelkää.”

13 kommenttia:

  1. Vitseissä on vaan se paha puoli, että ne ovat kierrätystavaraa, mekaniikaltaan tunnettuja, "lisää vain vesi"ja saat "uuden" vitsin, siis ennakoitavissa jo tulivalmisteluvaiheessaan, ennen puch linea.

    Näin oli muuten asianlaita myös näissä kirjoituksessa mainituissa - no surprise element.

    Vitsien suullinen kertominen on sitten taas eri asia. Huonosti kerrottu huono vitsi voi naurattaa enemmän kuin hyvin kerrottu. Huonon ja tankkaavan kertojan itse jo ilon odotuksessa nauraessa kaikkien kuulijoiden jo edeltä arvaavaa vitsiä saattaa nauru tulla kuulijoillekin, mistä innostuneena kertojakin, tulkiten tilanteen väärin, alkaa iloita entistä enemmän, mikä taas naurattaa edelleen kuulijoita yhä enemmän jne. Kokeilkaapa tätä vaikka joskus nousuhumalassa kotona tai puutarhassa - ilo on kaikille taattu.

    VastaaPoista
  2. Onkohan kyseessä tämä samainen henkilö ja -tapaus? Täältä löytyy se Halstin kertoma perunavarkaitten ampumisjuttukin.

    Natsi-Saksan viimeinen marsalkka

    FERDINAND SCHÖRNER - ”Petsamon kauhu”



    http://veikkohuuska.blogit.fi/tag/petsamon-kauhu/

    Kenraalille tyypillinen oli eräs Petsamon tiellä sattunut tapaus, josta 1951 juuri toisen hallituksensa koonnut pääministeri Urho Kekkonen kirjoitti: ”Kerran ei Petsamon osuuskaupan kuorma-autonkuljettaja ehtinyt antaa arvon kenraalille riittävän sypäkästi tietä, minkä vuoksi kenraali määräsi suomalaisen syyllisen vangittavaksi. Taisi olla menossa Berliiniin saakka suomalaisten valitus, ennen kuin saksalaiset päästivät autonkuljettajan vapaaksi”.

    Robert Alftanin toimittama suomalais-saksalaista aseveljeyttä suomalaisten yhdysupseerien raporttien pohjalta kartoittava Aseveljet (2005) antaa lisävalaistusta. Alftan esittää Liinahamarin komendanttivirastossa vänrikkinä palvelleen Samuli Tolsan raportin, identtisestä tapauksesta:
    ”Kuvaava tapaus kernr. Schörnerin tyylistä oli seuraava, jonka todistajana oli korp. Grandell. Hän oli tulkkina tien korjaustyömaalla kilometripisteellä 46, jossa on töissä 30 sotavankia ja 5 saksalaista autoa. Ollessaan 13.8.[1942?] aamulla menossa sinne kuuli hän kuinka takaa kuului autontorven tärähdyksiä. Kuljettaja ei ollut aivan heti mennyt sivuun ja tästä oli seurauksena, että ohiajanut auto pysähtyi ja siitä astui ulos kenr. S[chörner]. Hän oli ollut vihainen ja oli ensiksi haukkunut kuljettajan pataluhaksi ja lopuksi huutanut:

    ”Tämä mies pitää välittömästi lähettää Parkkinaan. Hänet tulee tuomita sotaoikeudessa ja hänet tulee ampua – ampua – ampua!”.

    Tällöin oli korp. Grandell laskeutunut autosta. Kenraali oli ollut hänelle hyvin ystävällinen ja oli kysynyt minne hän oli menossa. Saatuaan tietää korp. Grandellin olevan menossa km:lle 46 tietöihin, kysyi hän adjutantilta minkä kilometrin kohdalla he nyt ovat. Adjutantti oli vain aukonut suutaan ja kalvennut sekä vastannut, että hän ei tiedä. Kenraali oli ärähtänyt: ”Mitä? Ette tiedä? Ette ylipäätään tiedä mitään”. - Kovaonninen autonohjaaja oli heti lähetetty henkilöautolla Parkkinaan ja hänen autonsa oli jäänyt tienvarteen. – Luultavaa, että miehelle käy kuten monille aikaisemmin, hän saa ehkä 7 vrk arestia.”

    VastaaPoista
  3. Nyt on vitsit vähissä. Vallankumous on ovella.

    Kirkkonummen eliitti on aina hakenut Hämeestä piikoja oppiakseen rakastamaan suomen kieltä.

    Nyt noiden piikojen jälkeläiset hankkivat Obaman maan älypuhelimia joita käyttävät piikoinaan oppiakseen kaiken maailman kieliä.

    Saijonmaa, Tuomioja, Kemppinen! Mitä tapahtuu "lär dig svenska" kirjoille ja opettajille?

    VastaaPoista
  4. Gaddafikin sai sitten minkä ansaitsi...

    Tosikkona moisille tokaisuille ihmisen suusta, mitä luontoon tulee, totean, että lehtokurpat ovat lisääntyneet valtavasti siitä, mitä ne menneinä vuosikymmeninä aikoina olivat.

    "Syynä", kuten hirvi- ja jänispopulaatioiden kasvamiseenkin, ovat näille lajeille suotuisien elinolosuhteiden paraneminen. Se taas on johtunut metsien raakalaismaisesta käsittelystä ihmisen toimesta ja tämä kaikki on taas pois toisilta lajeilta, bioversiditeetiltä.

    Toisekseen taas susilla ja karhuilla olisi nyt helpompaa kasvattaa populaatioidensa kokoa kohtuullisiksi, koska syötävää riittäisi, mutta ihmisviha on niin mittaamatonta, että sen pitää kilpailijansa tappaa vaikka salametsästyksellä. Sitten noitua autojen seassa poukkoilevien hirvien runsaudella...

    Missähän vaiheessa ihminen saa, sen, minkä se ansaitsee sieltä lintujen perspektiivistä tarkasteltuna?

    VastaaPoista
  5. Kerran eräs työtoverimme (jota kutsuttiin Pöllö-Paloseksi) kertoi meille niin kummallisen ja pitkäveteisen kaskun jossa ei ollut päätä eikä häntää... että sanoimme hänelle, piruuttamme, että "tuo kyllä niin mainio juttu, heh heh, tuo sinun pitää kertoa kaikille". Sitten myö kahteltiin kun hän pysäytteli pahaa-arvaamattomia ihmisiä, kertoi uuvuttavan puuduttavan juttunsa ja nauroi sen päälle. Tehtaan johtajakin joutui hermostuneena siirtelemään painoaan jalalta toiselle. Yksi, taisi olla tuore konttoripäällikkö, tuli kysymään meiltä "mitä tuo ukko oikein höpöttää?". Selitimme. Sitten hänkin purskahti nauramaan.

    VastaaPoista
  6. Jotkut eivät osaa nauraa,
    tiedättehän sellaista ehhh-ehhh...
    eikä juuri muuta.

    Näin eräs opettaja,
    joka luokassa tapahtuneen hauskuuden
    riemastuttamana erehtyi lausumaan:
    "Näin makeasti en ole koskaan nauranut, ehhh-ehhh..."

    Siitä tunnista
    ei tullut sen jälkeen enään
    yhtään mitään.

    VastaaPoista
  7. Mä olen kerran voittanut yhden vitsin kertomiskisan.

    VastaaPoista
  8. Minä osasin kertoa yhden fikkarivitsin, jonka olen vanhemmiten jo unohtanut. Että vähissä ovat vitsit nykyään.

    iisi

    VastaaPoista
  9. Isosetä oli raitis ja uskova mies eikä mikään vitsinkertoja. Kun hän sitten erään vierailun yhteydessä äkisti kuoli joskus 1980-luvun alussa, hänen lompakostaan löytyi tavanomaisten valokuvien lisäksi kellastunut lehtileike, joltain vitsipalstalla joskus talteen napattu: "Lättähattu meni parturiin. Parturi kysyi: - Leikataanko vai vaihdetaanko öljyt?"

    Hieman liikaviisaana pikkupoikana luin joskus Erkki Tantun kuvittamaa perinnehuumorikokoelmaa. Mieltäni askarrutti juttu, jonka punchline oli "Ex cunno väki tulee". Kyllähän minä tiesin mistä lapset tulevat eikä kasvuympäristössäni mitenkään varjeltu lasten korvia, joten päättelin että vitsin täytyy olla siinä että kansanihminen puhui latinaa.

    VastaaPoista
  10. Otsikko on erikoinen - mistä juontuneekaan.

    Lehtokurppa on riistalintu, enemmän ehkä maailmalla kuin meillä. Aikaisemmin sitä sai ampua keväisinkin, kun koiraat iltahämärissä jurnuttaen lensivät vähän puiden yläpuolella yleensä samaa, yksitoikkoista rataa.

    Vertaansa vailla oleva kuvaus lehtokurpan metsästyksestä on Tolstoin Anna Kareninassa, kun Levin vie ystävänsä Stivan kevätyönä kurppajahtiin. Jo silloin ammuttiin lennosta, hanallisilla haulikoilla ja mustalla ruudilla.
    Se oli herrojen rentoutumista, ei muilla ollut aikaa eikä rahaa moisten otusten jahtaamiseen.

    Valto Ension mukaan kurpat olisivat lisääntyneet. Saattaa olla, mutta itse en ole tämän suuntaisia havaintoja tehnyt, mielestäni lehtokurppa on aina ollut varsin yleinen. Kuvakin kertoo, että se on upea lintu.

    Otsikko kohtelee tätä symppistä kaltoin. Kurppa tai ei, en pidä siitä, että eläimiä surmataan puhtaasti virkistystarkoituksessa, jota metsästys meillä tänä päivänä on. Mutta ei voi auttaa: Levinin ja Stivan seurassa kurpanmetsästyksen tunnelmassa viihtyy.

    -osku

    VastaaPoista
  11. Valto Ension mielestä Gaddafi sai minkä ansaitsi.
    Mistä näitä kuolemantuomio-natseja oikein tulee?

    VastaaPoista
  12. Höh, mitä näitä kyselemään. Täältä ne tappajat HS:n mielestä tulevat: "Kansanedustajista ainakin seitsemän hyväksyisi kuolemanrangaistuksen poikkeuksellisen julmista henkirikoksista, kertovat Sanoman maakuntalehdet. Edustajista neljä on perussuomalaisia ja kolme kokoomuslaisia."

    VastaaPoista
  13. Närpiön susj, jätin kysymysmerkin tarkoituksella pois kun arvelin, että kolmen pisteen merkitys lopussa ymmärrettäneen myös. Sehän on vähän niin kuin empimistä asianlaidan ääressä. Ja luulen, että ihan tervettä empimistä kun ajattelee, kuinka monet miljoonat ihmiset itse Gaddafin toimesta saivat kärsiä 42 vuoden aikana.

    Tekopyhyys maailmalla on jo sen suhteen osoitettu.

    Osaan minä itseni kuvitella siihenkin tilanteeseen, joka tuon viemärtiputken äärellä on ollut. Ei siinä kovin suurta järjenkäyttöä kukaan ole veren ja koston kohistessa suonissa...

    Sinä voit asetella minua ajatellessasi "kuolemantuomionatsit" sinne takaovesi tulikaapin lahojen lattialankkujen alle; sen verran olen ajatustesi juoksutelua seurannut, että lähempänä sinua natsit yleensäkin ovat kuin minua.

    VastaaPoista