10. syyskuuta 2011

Purkaminen – defusing




Palomies huomautti radiossa, että elokuvissa ei juurikaan näytetä 37 kg painavia savusukellusvarusteita, eikä niistä käsitä, ettei palopaikalla ole näkyvyyttä. Siellä liikutaan konttaamalla.

Joukkotiedotusvälineessä selostettiin raivaussukeltajien koulutusta. En ole varma, mutta kunnes toisin huomautetaan, pidän pintasukeltajan ammattia Suomen kaameimpana. Tässä nyt puhutaan kuvilta, mutta vaikkei minulla ole tietääkseni korkean eikä ahtaan paikan kammoa, ajatus esimerkiksi ruumiin etsiskelystä sukeltamalla jään alta näkyvyyden ollessa nolla, on todella pelottava.

Tunsin kerran erään Öbiksen taistelusukeltajien kouluttajan, joka vahvisti oikeaksi käsitykseni sukeltajilta vaaditusta eläimellisestä ruumiinkunnosta. Hän myönsi todeksi senkin, että joskus marraskuussa voidaan järjestää aamulenkin sijasta hyppy mereen ja 15 minuutin pulikointi. Ylös noustua nuoren sankarinkin on oltava hyvin varovainen ja tunnettava vaaralliset asennot, koska sydän voi pysähtyä, lopullisesti.

Arvelen että Estonian onnettomuus muutti asenteita suuronnettomuuksien jälkihoitoon. Tätä nykyä sekä kirkolla että Punaisella Ristillä on hyvät valmiudet suuniltaan joutuneiden auttamiseen.

Tietävästi myös sukeltajat, palomiehet ja poliisit ovat lakanneet röyhistelemästä ja ottavat nöyrästi vastaan avun, jota todella pahan paikan kokeminen edellyttää.

Heti annetusta henkisestä ensiavusta käytetään joskus nimitystä ”defusing”, pomminpurkaminen tai sytyttimen irrottaminen. Pidempään kestävä ”debriefing” tulee jo lähemmäs psykoterapiaa. Siinä pahalle saadaan sanat.

Näin olemme palanneet ”kyläilyyn” eli ihmisten kohtaamiseen, ja keskusteluun. Kumpikaan kriisiapu ei toimi lainkaan teknisen laitteen avulla. Ihmisen läsnäolo on välttämätöntä. Auttajan on oltava koulutettu. Hän ei esimerkiksi saa tuputtaa pahoja kokeneelle sanoja. Huono auttaja istuttaa autettavan mieleen vääriä ”muistoja” ja virheellisiä tulkintoja.

Yhteisö eli seura eli ystävät kykenevät joskus laukaisemaan vaikeita tilanteita. Sotien jälkeen siviiliin tuli ainakin 350 000 miestä ja kymmenisen tuhatta naista, joista ei ole tehty edes arvioita – kuinka moni sai pysyviä psyykkisiä vammoja. Oma vastausehdotukseni on: useimmat.

Kuulun niihin, joiden mielestä 1960-luvun lopun osittain väkivaltaiset ja osittain mielettömät, osittain tervetulleet nuorisolevottomuudet johtuvat suoraan ja keskeisesti vanhempien sotakokemuksista. Suomessa kukaties tavallisinta oli väistelevien ja tekokarskien asenteiden tehostuminen perheissä.

Onko kukaan pannut merkille, että nyt ongelmallisiksi väitetyt nuoret, siis nämä maahanmuuttajat jotka mellakoivat ja inhottavat kunnon ihmisiä – ovat sodan lapsia? Suomi (Amerikka, Kanada, Australia, Pietari, Ruotsi) on itse kokenut ”taloudellisen pakolaisuuden”, joka on mielellään naamioitu ”leveämmän leivän” etsiskelyksi. Todellisuudessa kapeaakin leipää joutui etsimään.

Näissä Skandinaviaan muuttajissa on myös poliittisia pakolaisia. Ne jotka on karkottanut sisällissota Afrikassa (Etiopia, Somalia) ja entisessä Jugoslaviassa (Kosovo) saivat lapsia, jotka ovat nyt kaksissakymmenissä.

Esitän ajatuksen, joka on minulle hyvin vastenmielinen. En ilkeä lukea lehdistä kuvauksia henkirikoksista ja kadonneista tytöistä. Olen ollut liikaa tekemisissä todellisten rikosten ja onnettomuuksien kanssa. Mutta vastoin tahtoani kysyn: olisiko median sinänsä hiukan järjenvastainen hehkuttelu kauheuksilla spontaania panosten purkamista ja tehtävän peruuttamista eli debriefingiä lukijoille?

Vanhan ajan pirttikeskustelu oli sitä. Kaikkein suosituimpia aiheita olivat toisille sattuneet onnettomuudet, jotka tietenkin ruokkivat myös vahingoniloa. Mutta sotien vaurioita korjattiin rituaaleilla, jotka nostivat sankarivainajat ja heidän omaisensa sosiaalisesti korkeuksiin. Tiedän varmasti – olen tarkistellut, tiedustellut ja vakoillut – maalaispitäjän tasolla, että ylenkatsottuja räkänyrkkejä alettiin arvostaa ja heidän äitejään ja sisaruksiaan pitää yllä, jos asianomainen oli päätynyt graniittipaaden alle.

19 kommenttia:

  1. Teknistä valvontaa, vähemmän poliiseja, vähemmän pankkirouvia, tieraivoa... Silmän pitäisi nähdä silmä eikä heijastavaa lasipintaa, vaikka toista perustellaan kirjanpidollisin kustannuksin. Näiden purkaminen pikemminkin virittää pommit.

    VastaaPoista
  2. Omassa elämässäni pitkiä aikoja ovat tragedioiden haamut aloillaan, hiljaa hissuksiin jossakin takaraivon tienoilla majailevat; ne pahimmat, joiden kohdalla ei "defusingia" ole aikanaan suoritettu.

    Toissayönä kävellä rouski yksi tällainen purkamaton mielenmiina unenovesta tajuntaan. Talutti minut Kuopioon (190 km) entisen vaimoni luokse ja sanoi, että tuossa se nyt makaa hengettömänä, eivät riivaa enää mielisairauden pirut onnetonta. Heräsin välillä, mutta kun painuin uudelleen uneen, tiivistin lopun yötä (siltä tuntui) hänen arkunkanttaan silikonilla mielessä ajatus, etteivät ne "pirut" sinne enää haudassa sadeveden mukana tunkisi kiusaamaan.

    Ahdistavin kohtaus unessa oli, että aamulla pitää soittaa tyttärille äitinsä kuolemasta. Unen "väliajoilla" palasin menneisyyden puhelinrumbaan joka pahimpaan aikaan oli. Piti soittaa ambulanssia, lääkäriä, hoitajaa, mielisairaalaan, sukulaisille, lapsille, mutta koskaan en saanut soitetuksi apua itselleni ja lapsille.

    Kun sitten aamulla yritin tälle nykyiselle ihmiselleni unestani kertoa, se sanoi vain, että vieläkö sinä menneitä märehdit.

    Samoin rymistelee isäkin, humalassa oksennukseensa hukkunut Rukajärven veteraani, pitkienkin aikojen päästä uniin ja kertoo, ettei hän ole mihinkään mennyt, täällä pääsi sisässä sitä ollaan ja odotetaan, että saat typeryyden aiheuttaman kuolemani itsellesi selvitetyksi. Ja minä vänkään vastaan, etten kuolemasi tapaa murehdi vaan sitä, ettemme ehtineet kunnolla tutustua, ja ne sotajuttusikin jäivät vielä kokonaan lävitse käymättä: "selevinpäin, isä!".

    Yli 20 v sitten, kun rajun autokolarin jälkeen makasin Iisalmen aluesairaalan kellarin patjalla (?) elämän ja kuoleman rajalla katsellen, että kummalle puolelle tästä nuljahtaisin, tuli minulle tuntematon nainen (hoitaja?) ja istahti lattialle viereeni. Tämä puna(?)pukuinen ilmestys oli laittanut kasetilta klassista (Beethoven?) ilmaan viriämään ja musiikin lävitse kuulin vain, kun hän kuiskasi puhtaan kauniilla äänellä, että makaa ihan hiljaa vain, minä olen tässä niin kauan kunnes vievät sinut leikkaussaliin, siellä on nyt kiireitä...

    Luultavasti tapaus oli kokonaisvaltaisen kolhiintumiseni aiheuttama harha-aistimus, mutta jostakin syystä haluasin uskoa, ettei se sitä ollut.

    Näitä sotien jaloista paenneita pakolaisia, ihmisiä, olen saanut tavata ja ystävystyä monenkin kanssa ja olen ajatellut niitä hirveyksiä, joita ovat kokeneet ja kuinka he tulevat niiden aiheuttamien traumojen kanssa lopun elämäänsä taiteilemaan. Ja heidän lapsensa, lastensa lapset jne. Kuten mekin, rukajärvien veteraanien jälkeläiset ja jälkeläisten jälkeläiset...

    VastaaPoista
  3. Katsoin kerran taistelusukeltajaystäväni olkapäässä olevaa leikkausarpea, ja kysymättä kertoi tosi jutun.

    VastaaPoista
  4. Valto Ensio, kiitos.

    VastaaPoista
  5. Varmaan sotien jälkeen oli hyvin tiedossa, että sadat tuhannet rintamilla olleet tarvitsivat henkistä ja aineellista tukea. Kun rahaa oli vähän ja sekin oli vain harvoissa taskuissa keksittiin ylistää kuolleita, sankarivainajia. Se tuli paljon halvemmaksi kuin veteraanien debriefing. Kirkko ja veteraanijärjestöt sen lähinnä hoitivat.
    Kemppisen huomautus sotapakolaisten lapsista herättää ajatuksia.

    VastaaPoista
  6. "...maalaispitäjän tasolla, että ylenkatsottuja räkänyrkkejä alettiin arvostaa ja heidän äitejään ja sisaruksiaan pitää yllä, jos asianomainen oli päätynyt graniittipaaden alle."

    Minulla on 58 sankarivainajan otos pääkallossani, joista kaksi on omasta perheestäni. Sanoisinpa:
    ---Noinkin varmaankin tapahtui, mutta melko harvoin. Mainitsemistani 58 kaatuneesta vain yksi perhe sai paikkaunnan lotilta olemattoman pienen avustuksen. Henkisella puolella ei ollut havaittavaa 'ylläpitoa'. Kaatuneitten muistopaivien juhlat ja puheet tuntuivat tarkoitetun 'sankarien palvojien' ylösrakentamiselta.

    VastaaPoista
  7. En tod. ole huomannut mitään arvonylennystä, vaikka siellä kraniittipaasien alla makaavat isäni, 2 enoa,mieheni isä ja hänen kaksi enoaan.Myöhemmin vielä isoisän veli, jääkäri.Mutta vammoja kyllä periytyi.

    VastaaPoista
  8. Kanadassa eräs tuttavani opiskeli terapeutiksi. Hän kertoi eräästä ideasta, jolla menneisyyden haamujen kanssa voi yrittää tehdä sovinnon.

    Ota esille kuva ihmisestä, elävästä tai jo kuolleesta, tai ajattele häntä muuten ja kirjoita hänelle kirje, jossa kerrot avoimesti siitä, millä tavalla koet suhteen häneen tulehtuneeksi ja raskaaksi.

    Kuvittelet hänet eteesi ja luet kirjeen hänelle ääneen. Et missään tapauksessa lähetä kirjettä, vaikka tämä henkilö olisi elossa. Revi kirje palasiksi, heitä se vessan pönttöön tai hävitä kirje polttamalla se.

    Monille on ollut apua tästä yksinkertaisesta, mutta koettuna vaikuttavasta teosta.

    Kokeilin, auttoi. Pääsin eroon eräästä henkilöstä, josta näin painajaisunia. Pystyn ajattelemaan häntä kokonaisena ihmisenä, jolla on valoisat ja pimeät puolensa.

    VastaaPoista
  9. Ad Omnia: - arvonnousu kaatumisen johdosta - mainintani koskee oikeastaan talvisotaa ja esimerkkipitäjissäni jako punikkeihin ja "valkoisiin" oli ollut hyvin selvä. Vuonna 1940 kaatuneet ja ehkä sukulaisetkin tunnustettiin suomalaisiksi (ennen "kavaltajia"). Sellaista henkeä alkoi levitä, että isänmaan asioista voi ajatella eri tavoin.

    Käytännön toimet jäivät olemattomiksi etenkin uuden sodan vuoksi, 1941.

    VastaaPoista
  10. On varmaan totta, että osa kauheita kokeneista joutuu turvautumaan ammattikuuntelijoihin, mutta on myös yhtä totta, että osa ei sellaista kaipaa eikä tarvitse. Lisäksi on sangen oksettavaa kun onnettomuuden tapahduttua kaikenmaailman sallisaaret ja vastaavat työtävät naamansa tv-ruutuihin. Toinen vastenmielinen asia on internetin ja muun verkottumisen mukanaan tuoma kollektiivinen sureminen ja virtuaalikynttilöiden sytyttely. Mielestäni sureminen kuuluu vain omaisille ja on melkoisen törkeää "ottaa osaa" erityisesti silloin kun kyseessä on täysin vieras henkilö ja ei tiedetä esimerkiksi vainajan suhdetta omaisiinsa. Oikeastaan taitaakin olla niin, että kollektiiviset surijat ovat ainoita, jotka tarvitsevat ammattiauttajan apua.

    VastaaPoista
  11. Kauheuksia hehkutetaan ja kollektiivisurulla märehditään, koska se on lehtien ansaintalogiikan kannalta järkevää. Hotakainen on oikeassa: tiedonvälityksestä on tullut tunteiden välittämistä.

    VastaaPoista
  12. Ei nyt sitten kuitenkaan oikein kolahda tämä kaduilla riehujien romantisointi menneisyyden haamuilla.

    VastaaPoista
  13. Mista tama kaunis sankarihautausmaa on?

    VastaaPoista
  14. Jotenkin on tragikoomista katsella kaunista ja siistia sankarihautausmaata, kun tietaa millaisen mudan keskelta valtaosa sankarivainajista tuotiin.

    VastaaPoista
  15. Ad Omnia: - paikka on Kauhava ja kuva pari viikkoa sitten otettu. - Nurmon sankarihautausmaan kuvaa en laittaisi. Sieltä meni "puoli pitäjää" talvisodan loppuselvittelyissä-

    Näistä kauhavalaisista tentin jo lapsena tätejäni, jotka samanikäisinä tiesivät kaikkien tarinat ja taustat.

    VastaaPoista
  16. Olemme siis tulleet pisteeseen, jossa hallitsemattoman maahanmuuton ikäviä seurauksia - mellakoita, ghettoja, syrjäytymisiä – ei enää väitetä paskapuheeksi, vaan aletaan keksiä niille syitä.

    Varmaan osa heistä onkin "sodan lapsia" - Malmössä jopa kolmanteen ja Tottenhamissa kuulemma kymmenenteen polveen – mutta so what?

    Suomalaiset siirtolaisethan, jotka todella olivat sodan lapsia, olivat kai sitten kuuluja mellakoinnistaan Amerikassa, Australiassa ja Ruotsissa?

    VastaaPoista
  17. >>Onko kukaan pannut merkille, että nyt ongelmallisiksi väitetyt nuoret, siis nämä maahanmuuttajat jotka mellakoivat ja inhottavat kunnon ihmisiä – ovat sodan lapsia?<<

    On kuule pantu merkille ja useasti! Sitä vaan AINA ihmettelen, että mitä vaikkapa Afrikan somalit täällä Suomessa tekee? Aiellä Afrikassahan niiden pitäisi olla niitä naisia, vanhuksia ja lapsia ase kädessä puolustamassa, siis aivan meidän Talvisodan hengessä!

    Minä olen aika skeptinen vaikkapa afrikkalaisen miehen "maanpuolustushengestä". Kun Tunisiassa alkoi levottomuudet alkuvuodesta 2011, niin muutamassa päivässä oli naapurimaassa valtava, yli 30 000 pelkästään tunisialaisen NUOREN MIEHEN täyttämä pakolaisleiri. Siitä oli Talvisodan maanpuolustushenki kaukana kun piti äkkiä karkuun päästä toiseen maahan saakka. TV näytti kuvaa "pakolaisleiriltä", jossa ei ollut ainoatakaan NAISTA, LASTA TAI VANHUSTA! Vain nuoria miehiä, jotka raukkamaisesti luikkivat toiseen maahan kun olisi pitänyt alkaa TOIMIA!

    Tuosta tuli väistämättä mieleeni Suomen ruotsalaisten toimet 1944 kesällä. Silloihan useita satoja, noin 600, näitä "rantakielisiä suomalaisia" luikki Ruotsin Uumajaan lihapatojen ääreen karkuun SOTAA! Niista Uumajassa olleista 800:sta sotilaskarkuriksi luokiteltavasta miehestä 3/4 osaa, eli 600, oli kotoisin ruotsinkieliseltä Pohjanmaalta. Ajatella kuinka tuolloin Suomen ruotsalaisia, tai paremminkin ruotsi puhuvia, oli noin 10% koko väestöstä, mutta Uumajassa heidän osuutensa oli käsittämättömän korkea!

    Omat kverulanttinsa oli siis meilläkin!

    VastaaPoista
  18. Kummallista ettei länsirannikon ruotsinkielisten sotilaskarkuruudesta 1944-45 Ruotsiin ole tehty perusteellista tutkimusta, ei ainakaan suomeksi.

    Monissa kirjoissa asiasta vain mainitaan ikäänkuin ohimennen vaikka materiaalia luulisi löytyvän runsaastikin. Onko aihe liian arka vai mistä se on kiinni?

    Eikö tuollainen tieto anna selvän kuvan tuon porukan todellisesta "isänmaallisuudesta"? Siis 800:sta sotilaskarkuriksi luokiteltavasta miehestä kesällä 1944 oli 3/4 osaa eli noin 600 kotoisin Suomen ruotsalaiselta Pohjanmaalta.

    Jarmo Niemisen sivuilta löytyvät alkuperäiset Sotapoliisin toimintakertomukset touko-elokuulta 1944. Karua luettavaa saaristovahtien osalta!

    http://www.jarmonieminen.fi/historia/?cat=45

    Tämä Suomen "isänmaallisuusvyöhyke" eli Suomen ruotsalaisten asuttama rantakaistale on noin 300 km pätkä Vaasan kahtapuolen eli Kokkolasta Kristiinankaupunkiin ja siitä hieman ohi eli aina Siipyyhyn saakka.

    http://museum.svof.fi/bild/finkarta.gif

    http://museum.svof.fi/finindex.htm

    Matts Andersenin kirjassa, Flykten västerut, sanotaan (s.144) mm. näin:

    "Syyskuun 19. päivään 1944 mennessä oli Ruotsissa rekisteröity yhteensä 2025 Suomesta kevään ja kesän aikana tullutta pakolaista. Näistä tulivat 62 prosenttia, eli 1257 henkilöä ruotsin- ja kaksikielisistä kunnista Pohjanmaalla".

    Tässä Andersenin alkuteksti (Flykten västerut s. 144)

    "Fram till den 19 september 1944, dagen för vapenstilleståndets undertecknande, registrerades i Sverige sammanlagt 2025 flyktningar ankomna från Finland under våren och sommaren. Av dessa kom sammanlagt 62 procent eller 1257 personer från svenska och tvåspråkiga orter i Österbotten.
    Från tio kommuner lyckades mera än 1% av befolkningen fly, Munsala och Korsnäs hade högsta flyktprocenten, medan det största antalet flyktningar kom från Närpes. Från flera österbottniska kommuner flydde ingen: Öja, Nedervetil, Kronoby, Terjärv, Purmo, Nykarleby stad och Björköby. (Se tabell i sidan 145.)"

    TOP 4 oli tässä järjestyksessä:

    Sivulta 147

    1. Närpiö 229 (292)
    2. Kornäs 150 (184)
    3. Munsala 137 (148)
    4. Vaasa 97 (157)

    Jukka Kulomaan väitöskirjassa Käpykaartiin? mainitaan myöskin samasta asiasta, kuin ohimennen ja muutamalla lauseella. Sivujen 339-341 mukaan Uumajassa oli keväällä 1945 peräti 800 sotilaskarkuriksi luokiteltavaa suomalaista miestä ja näistä 3/4 osaa eli 600 oli kotoisin Suomen ruotsinkieliseltä Pohjanmaalta!

    Markku Tasala: Kolarin metsäkaartin jatkosota ja rauha, Pohjoinen, 2000. -kirjassa on 2 sivua juttua Munsalalaisuudesta ja siitä kuinka veneitten saatavuus heikkeni ja hinnat nousi pilviin kesällä 1944 Merenkurkussa.

    Ja sitten pieni sanomalehtikatsaus vuodelta 1945:

    http://agricola.utu.fi/cgi-bin/lehtikats.cgi?ty=2&txt=194503

    6.3. Poliittisille vangeille korvauksia 75 milj. mk.

    7.3. 4000-5000 suomalaista saa kehotuksen palata Ruotsista kotimaahansa. Niihin kuuluvat sotilaskarkurit, metsätyöläiset ja rouvat.

    Sotiemme veteraaneja ja heidän jälkeläisiään kiinnostanee tämä tilasto:

    Tarmo Metsälä: Isänmaan puolesta 1939-1945

    http://ryyti.blogspot.com/2008/01/sota-on-julmaa-tai-sitten-ei.html


    Kemppisen mielenkiintoisilla sivuilla on pitäjittäin tiedot kaatuneiden määristä:

    20. huhtikuuta 2008 Pitäjät

    http://kemppinen.blogspot.com/2008/04/pitjt.html

    Täällä on lisää tilastotietoa:

    19. huhtikuuta 2008 Jatkaakseni keskustelua

    http://kemppinen.blogspot.com/2008/04/jatkaakseni-keskustelua.html

    VastaaPoista
  19. "...olisiko median sinänsä hiukan järjenvastainen hehkuttelu kauheuksilla spontaania panosten purkamista ja tehtävän peruuttamista eli debriefingiä lukijoille?"
    Näkisin pikemminkin meidän ajalemme tyypilliseksi sijaiselämysten hakemisesta, joka alkoi prinsessa Dianan kuoleman hypetyksesta, ja kertoo ihmisten oman elämysmaailman köyhyydestä.

    VastaaPoista