8. kesäkuuta 2011

Menehdys




Tutkijat – ensin Ariès, oka on jo kuollut, sitten Vovelle ja sen jälkeen useat – ovat tulleet samaan tulokseen. Suhtautuminen kuolemaan on vaihdellut Euroopassa eri aikoina. Musta surma 1300-luvulla on ongelma. Jopa sairaalloisia piirteitä saanut kuoleman kauhu alkoi raivota selvästi ennen ruttoa (1347). Barokin kuolemanhurmio vaikuttaa sekä maalauksissa että musiikissa. Eilen puhuimme romantiikan oudosta ilmapiiristä. Vaikeasti käännettä sana ”gothic” viittaa noihin tunnelmiin.

Aikakausien muotisairauksista en puhunut. Romantiikan aikana se oli tuberkuloosi.

Sanat kertovat enemmän kuin olisi tarkoitus. Vuosisatoja käytettiin ahkerasti nimitystä ”vainaja”, joka tuntuu nyt jääneen suomen kielestä. En osaa kuvitella, että kukaan sanoisi samaa kuin C.M. Bellmanin leski kuninkaalle runoilijan patsasta paljastettaessa: ”Osasi se vainaa olla vaivalloinenkin.”

Ranskan ”feu” (edesmennyt) liitettynä sukulaisen tai ystävän nimeen oli hellä , kunnioittava.

Nyt kuulen ja luen yhä useammin, että jonkun sukulainen tai tuttava on ”menehtynyt neljä vuotta sitten”. Tarkoitus on sanoa ”kuollut”.

Jos olisin opettaja, pitäisin tuota sananvalintaan virheellisenä. Menehtyminen tarkoitti näihin asti vuotta riutumalla kuolemista. Saatettiin myös sanoa, että lehmä menehtyi suohon. Mutta jos naapurin poika hukkui järveen, sanottiin että hän hukkui järveen.

Pelokkaimmat sanovat nykyisin jopa ”vanha tätini on poistunut keskuudestamme”. Kun siis kysymyksessä on normaali puhetilanne, leimaisin tämän tyylivirheeksi. Siinä tavoitellaan nekrologeissa ennen käytettyä ilmaisua. Olen suosinut samaa itse kyllästyttyäni esimerkiksi kokoukseen: ”Poistun nyt keskuudestanne inhimillisesti katsoen liian varhain.” Joskus olisi tehnyt mieli lisätä: jäänette kaipaamaan valoisaa olemustani.

Sodassa kuolleet ”kaatuivat”. Se ei ole pelkästään kaunokielisyyttä. Kysymys on surmansa saaneista eli vihollistoimin surmatuista. Pommituksissa kuolleet eivät ole kaatuneita, vaan ”uhreja”. Englannissa on käytännöllinen sana ”casualties”. Amerikkalaisille ”kaatunut” on KIA, killed in action.

Suomen termi on varmaan otettu ruotsista, jossa sana on ”stupa”. Ei ole paikallaan kirjoittaa, että Kaarle XII sai kuulan kalloonsa 1718. Hän kaatui, samoin kuin vajaat sata vuotta aikaisemmin Kustaa II Aadolf, joka lähti seikkailemaan sotatantereelle. Kaarlesta tosin on sekin teoria, että kysymyksessä olisi ollut kansalaismielipiteen ilmaus. Siis että ampuja olisi ollut omia. Asiasta on kirjoitettu loputtomasti.

Muistan sen päivän yli puoli vuosisataa sitten, kun minulle selvisi, miksi amerikkalaiset hakkaavat hautakiveen ”RIP”. Olin jo epäillyt, ettei niin monella voi olla samaa nimeä.

Tätä kirjoittaessani huomaan, että kuolinilmoituksissa on edelleen käytössä määre ”rakkaamme”, itse asiassa hyvä oivallus niputtamaan keskeiset surijat. Sitä vastoin hautausmaiden yleisdemokratisoiminen määrämittaisine hautakivineen näyttää poistaneen kokonaan käytöstä tekstin ”tässä lepää”. Vai joko se katosi sotien aikana? Täytyy tarkistaa.

Kirkkomaamme saivat aivan uuden ilmeen talvisodan takia. On helppo kuvitella, miten mahdotonta olisi ollut ruveta kolistelemaan vanhoja, pappien ja arvohenkilöiden hautoja, ellei jostain olisi tullut suurta yhteisymmärrystä sankarihaudoista. Tietääkseni ne eivät ole missään muualla maailmassa. Kirkon vieressä, mutta meillä melkein poikkeuksetta. Kotipitäjään hautaamiseen viitataan jatkuvasti, mutta tuo kunnan sosiaalista rakennetta ja myös varallisuuseroja jyrännyt muutos ei ole saanut julkisuutta. Kuten ei sekään oudon kaunis tapa, että kaikkien kivet ovat samankokoisia ja sankaripatsaat häveliäästi hautausmaalla. Ranskassa I maailmansodan muistokivet ovat keskellä kylää. Suomi oli sellainen maa, että jokaisella hautausmaalla oli vähintään joku, jonka tunsi tai tiesi.

Tämä kirjoitus oli osoitettu hallitusneuvottelijoille eli kaikille puolueille. Viekää joskus haudoille kukkia. Menkää yhdessä. Osoittakaa että olette loppujen lopuksi yhteisellä asialla ja lisäksi samalla asialla kuin nämä hautojen miehet.

31 kommenttia:

  1. Onkos Kemppinen kaynyt Lappeenrannassa? (Eikos valokuva ole sielta?)

    VastaaPoista
  2. Tuli käytyä haudoilla eilen. Kastelemassa kukat. Siitepölyäkin oli kiviin taas kertynyt. Tuli käveltyä ja katseltua hautakivistä pois maatuneita.
    Noin joka 20. haudan nurmikko hoitamatta. Leikkaamatta.
    Kiusa se on pienikin kiusa varattomille maatuneille. Enemmän bensaa kuluu kun ajuri jättää leikkaamatta varattomien ja unohdettujen haudat, tehden kummallisia kääntymisiä. Jos (palkattu kesätyöntekijä, koululainen)ajaisi suoraan nurmea pitkin, olisi työ nopeaa. Mitä ajattelee koululainen nurmea leikatessaan ja käännöksiä tehdessään kun leikkaamatta jättää?

    Kerran tapasin jonkun tädin leikkaamassa saksilla nurmea vanhempiensa haudalta. Työttömyyspäivärahalla ja yksi lapsi. Kertoi että nyt ei raha riittänyt haudanhoitoon, oli tiukkaa.

    Onko se joku kirkollinen Eichman, joka piirtelee kaavoja, mitkä hautojen ruohot jätetään leikkaamatta? Jos ei ole, niin minulla ei ole muuta sanottavaa kirkolle, kuin että haista sinä kirkko vittu.

    VastaaPoista
  3. Oli ne valkoiset--, alkuperaiset valkoiset ristit syvia tunteita herattavia!

    Lasse Heikkilaa mukaelle: "..Minulla valkoinen risti ja vaimolla musta."

    Valkoinen risti-- sotilaan korkein kunniamerkki.
    Paljon taman jaljessa (siis alempiarvoisina) tulee kaiken maailman Mannerheim ristit ja rautaristit!

    VastaaPoista
  4. RIP

    RIP tarkoitaa Routing Information Protocollaa.
    Eli hautakivessa tarkoittanee, etta ollaan matkalla oikeaan suuntaan!

    VastaaPoista
  5. Ain sattuu ja tapahtuu: muuan sukulaiseni sai sodan tuoksinassa iäisyyskutsun ystävällisen tulen (friendly fire) toimesta.

    VastaaPoista
  6. Sodissa kuolleita on sankarivainajat tiedoston jaolla mm:

    --kaatui, siunattu, haudattu
    --kuoli haavoittuneen, siunattu, haudattu
    --siunattu, ruumis jaanyt kentalle tai tuhoutunut
    --kuoli

    VastaaPoista
  7. Kun teksti ilkamoi metaforilla, haluan reunamerkinnän esittää.
    Teksti loppuu: "hautojen miehet"

    On siellä, sankarihaudoissakin, naisia.
    Sitä voisi jopa vähän tutkia?

    VastaaPoista
  8. Ad Anonyymi: - olin siellä Lappeenrannassa useita vuosia keikkatyöläisenä, pari päivää viikossa. Hyviä muistoja rauhallisista kävelyistä illan suussa, luentojen ja seminaarien jälkeen.

    VastaaPoista
  9. Ad Omnia: - hauskaa että mukana on uudempiakin tulokkaita. Jokunen vuosi sitten oli paljon puhetta sodissa kuolleitten tilastossa. Olen ripannut kaiken, mitä verkosta löytyy ja siivonnut ja järjestellyt tietoja. Toisin sanoen esim. naiset voin ottaa esiin yksin kappalein.

    Haavoittumiseet, paikat, kuolinpaikat, hautauspaikat - kaikki.

    Aineisto sopisi hyvihn parinkin gradun pohjaksi, koska siinä on erittäin paljon päällekkäisyyksiä ja epäjohdonmukaisuuksia, esimerkiksi kuolinpaikkana joko taistelupaikka ("Kumuri"), kylä tai kunta, ja siviilitoimet osittain vaikeasti ryhmiteltävissä.

    Se kysymys, ketä kaatuneet olivat, on edelleen vastaamatta. Jopa pahasti kärsineet kunnat on tapana vain mainita selittämättä asiayhteyttä.

    VastaaPoista
  10. Ad Anonyymi et alii: - puisia ristejä käytetään edelleen. Hautaamisen jälkeen routa liikkuu. Kivi pysyy paikallaan vasta yli vuoden kuluttua hautaamisesta. Siksi mm. talvisodan ensimmäiset ristit olivat puisia, valkoisia.

    Ja oli siinä myös työvoimakysymys - yli 90 000 kivilaattaa kaiverruksineen.

    VastaaPoista
  11. On se Lappeenrannan sankarihautausmaa vaikittava ja suuri; massiiviset taulut
    mm Karjalan poikia.

    MUTTA kaypaaka Joensuun sankarihautausmaalla.
    Siella on hieno realistinen patsas, jossa mies on aivan lopenuupunut, kuin just siltaan Vuosalmen ym montuista ja juoksuhaudoista noussut. Patsaan tekija on muistaakseni Joutsen, Kuopiosta. -- Naitten lopenuupuneitten, sodan helvetin nahneitten miesten joukossa sain elaa heti sodan jalkeen.

    VastaaPoista
  12. Eräskin kaukaisempi seurakunta ahdistelee puhelinsoitoilla hautojenhoitosopimuksesta. Pyysin kirjallista tarjousta tms. materiaalia, jossa kerrotaan hinnat sekä mitä sillä summalla tehdään. Eipä ole näkynyt - mielenkiintoista!

    Kemppiselle tiedoksi, että lähipiirissämme puhutaan kyllä Matti-vainaasta, Nelly-vainaasta jne. kunnioittavan ystävällisesti. Esim. muistellaan mitä kukin sanoi missäkin tilanteesssa, mitä oli tapana tehdä mitenkin tms. Eli ainakin ympäristössäni tapa on ilmeisestikin uusiokäytössä? Minusta ihan luontevaa ja puhun miesvainaastani... jotenkin tuntuu, että moni kiusaantuu siitä.

    VastaaPoista
  13. SANKARIVAINAJAT TIEDOTO (Arkistolaitos)

    Tama tiedosto nayttaa taydentyvan kaiken aikaa.
    Kaatumispaikkoihin yms tulee lisaa tietoa. Myos lukumaarat muuttuvat. Esimerkiksi JR 7:sta
    Ayrapaassa 4.7.1944 Siilasvuo ja Ehrnroth tapattivat noin kuusi vuotta vanhan ajon mukaan 139 poikaa. Nyt nayttaa luku olevan 147.

    Virheita tassa tilastossa on ja pysyy, mutta ristiinajoilla saa varsin hyvia kuvia. Minulla oli joskus ongelmana ymmartaa, miten JR 57 peruutti Lempaalasta Vuosalmelle. Nyt kun ajoin paivittain kaatuneitten listat ja katselin hetken kutakin paivaa, niin tuli hyva kuva taisteluista ja venalaisten hyokkayssuunnista. Kuva on paljon parempi ja luotettavmpi, kuin JR 57 historiikin antama.

    VastaaPoista
  14. Minua ärsyttää lehtien kuolinuutisissa ilmaisu "nukkui pois". Olen ohjeistanut tulevaa perikuntaani, että minä aion jonain päivänä kuolla - en nukkua pois.

    VastaaPoista
  15. Käyn kesäisin aina ihailemassa mökkipitäjäni vanhaa hautausmaata ja sisäistämässä entisaikojen elämää.

    Milloinkohan luovuttiin tavasta kirjoittaa hautakiveen vainajan asema tai ammatti? Pysähdyn aina ison kiven luo, jossa lukee "Rusthollarin veli", ja yritän miettiä miten merkittävä tehtävä senaikaisessa yhteiskunnassa oli toimia rusthollarin veljenä. Varmaan aika merkittävä, kun se kerran kiveenkin oli hakattu.

    Siitäkin mukavasta tavasta on luovuttu, jossa naista kutsuttiin miehensä aseman tai ammatin mukaan. Naitu asema ei taida olla käytössä enää kuin korkeimmissa piireissä.

    VastaaPoista
  16. Rovaniemi teetättää valtuustonsa puheenjohtajista taulut kauden loputtua. Olin puheenjohtajana, kun perustettiin Euroopan suurin kaupunki (maalaiskunta ja ent kaupunki lopetettiin).

    Kun minun vuoroni tuli siirtyä tuohon kauhugalleriaan, tein treffit loisteliaan armenialaisia kuvillaan tukeneen ja luonnehtineen Jaakko Heikkilän kanssa (näyttely edelleen Kaapelitehtaalla).

    Treffit tehtiin Omaha Beach´n 6000 sotilaan hautuumaalle ja kuva tehtiin siis siellä.

    Nyt se kuva roikkuu kauhugallerian osana maailman suurimman kaupungin Aallon piirtämän kaupungintalon seinällä.

    Harva oivaltaa jujun, mutta moni pitää kuvasta.

    Kuin mies miehelle...

    VastaaPoista
  17. Missäs ne kaikki sepät on, kun täällä on vaan fiilareita? Sanottiin.

    VastaaPoista
  18. "Viekää joskus haudoille kukkia. Menkää yhdessä. Osoittakaa että olette loppujen lopuksi yhteisellä asialla ja lisäksi samalla asialla kuin nämä hautojen miehet."

    Kaiketi tässä naisetkin olisi hyvä muistaa.

    Mutta joka tapauksessa, ajatus pysäytti: miten hautojen ääreltä rakennetaan tulevaa? Kyllähän tässä on ajateltavaa, ja tämä tuo perspektiiviä. Toisaalta mieleen tulee Spoon River antologia ja sen viisaudet: loppujen lopuksi, millainen elämä on elämisen arvoista?

    VastaaPoista
  19. Erityisen mielenkiintoista on seurata, millaista kiemurtelua syntyy, jos poliitikon kanssa alkaa puhumaan niistä raadoista, joita politiikalla saadaan aikaiseksi.

    VastaaPoista
  20. Jukka kirjoitti:"Sitä vastoin hautausmaiden yleisdemokratisoiminen määrämittaisine hautakivineen näyttää poistaneen kokonaan käytöstä tekstin ”tässä lepää”. Vai joko se katosi sotien aikana? Täytyy tarkistaa."

    Muistelen jollain hautuumaalla ollutta kiveä, jossa luki "Tässä lepää Juho Selin".

    VastaaPoista
  21. Kuka maksoi molempien matkat Omaha Beachille maalauksen tekoa varten?

    VastaaPoista
  22. Vanha pari keskusteli.

    - Kun kuolet, laitan kiveen tekstin: Tässä lepää Martta, kylmänä kuten aina.
    - Minä laitan sinulle tekstin: Tässä lepää Martti, kerrankin jäykkänä.

    VastaaPoista
  23. Minulle tulee mieleen nykyisistä tasapäistetyistä hautausmaista panssariesteet, joiden ahdistavuus korostuu vielä suoriin riveihin järjestämisestä.

    Eniten on mielikuvitukseni laukannut kahden hautakiven äärellä; toinen Lemillä, pelkkä nimi Albert ja toinen Tampereella, pelkkä Dagmar.

    VastaaPoista
  24. Lappeenrannasta se on! Takajoukossa on iso Äiti Karjala, kannatellen sankarivainajaa, joka on niin jäykkää poikaa kuin kuvitella voi.

    Vainajien ja heidän karjalaisten kotipitäjiensä luettelo tummassa pitkässä muurissa on todella vaikuttava! Sinne vien ensi kuussa ulkomaisen vieraani. Hän tulee hiljenemään järkytyksestä.
    .

    VastaaPoista
  25. Muistan arvellun, että vainaa tulisi venäjän sotaa tarkoittavasta voiná-sanasta, ääntyy, että vainaa. Ehkä tämä on vettenhovi-aspailua.

    VastaaPoista
  26. Monen ongelma on syvä uni.

    Mitä muuta heistä/meistä voisi mainita kuin
    "nukkui pois".

    Ensimmäistäkään "unohti herätä"
    ei vielä ole sattunut silmään.

    VastaaPoista
  27. Hautakiviteksteistä puheen ollen. Täällä Keski-Suomessa voi erään suurehkon kaupungin kalmistossa käydä lukemassa:
    "Lepää rauhassa, kunnes tapaamme." Rakastava puoliso ilmeisesti muotoili

    VastaaPoista
  28. Hienoa, että blogisti puuttuu monia ärsyttävään asiaan, iankaikkisiin eufemismeihin selvästä kuolemasta puhuttaessa. Kommentissa oli myös oikein ymmärretty, että venäjän voina-sana (sota) on synnyttänyt suomen vainajan. Sodassahan vainajia on tuotettu teollisesti. Hieno filosofia sisältyy Vladimir Vysotskin lauluun ”Vainaja”, joka on kääntynyt ruotsin kielelle paremmin kuin suomeksi. Dick Holmström ja Arto Rintamäki Turusta laulavat siinä, kuinka meidän on oikeastaan kadehtiminen vainajaa, jonka ei tarvitse enää miellyttää ketään, ei asua muualla kuin arkussa, eikä surra elävien tavoin. Ortodoksisten menojen tapaan arkku on hyvästijätössä auki, ja kaikki käyvät suutelemassa vainajaa. ”Hans gamle chef, han den falske banditen, kysste hans läppar och spottade brysk. Alla de la’ sina läppar mot liken, bara den döde gav ingen nån kyss.”

    Kyllä suomalainen on osannut ennen puhua suoremmin kuin nykyään. Eräs puolisoni sukulainen, jota en koskaan tavannut, kuoli 70-luvulla. Kun kukaan ei ollut voinut häntä sietää, olisi ollut koomista panna kuolinilmoitukseen ”Rakkaamme”. Vaimoni ehdotuksesta titteliksi tuli ”Vanhaisäntä”. Vainajan sisar, syvästi uskovainen ihminen, totesi surua valitelleille lakonisesti: ”Tämä on ilon päivä. Veljeni oli täysi fariseus.”

    Kunnioitusta kuollutta kohtaan puolestaan osoitti se leskeksi jäänyt isäntä, joka hautajaisissa mainosti ruokailevalle saattoväelle: ”Niin, leipä on kyllä ruumiin itsensä leipomaa.” Kuten ranskalaiset, saksalaisetkin saattavat edelleen todeta kuolleesta äidistään ”meine selige Mutter”, ’autuas äitini’. Venäläinen kutsuu vainajaa nimellä ”pokoinik”, feminiininä ”pokoinitsa”. Arvelen sillä vartalonsa perusteella olevan läheisyyttä sanan ”spokoino”, ’rauhallista’ kanssa.

    Huittisten kirkkomaalla avattiin jatkosodan aikana rinteessä sijaitseva, yksi maamme kauneimmista sankarihaudoista. Tämä ilahdutti paikallisia emäntiä runsaasti, koska he totesivat yksimielisinä: ”Kyllä nym mahtuu!”

    VastaaPoista
  29. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  30. Vysotskista mene ja tiedä, mutta ainakin venäläiset tarkkanäköisesti ovat havainneet eron sikäläisten häiden ja hautajaisten välillä.

    Q: Mitä eroa on venäläisille häillä ja hautajaisilla?
    A: Hautajaisissa on yksi humalainen vähemmän.

    VastaaPoista
  31. EDIT: Etteikö kauas olisi osunut koulupoikien "Mirri vainaa" Tolstoin klassikosta Война и мир.

    VastaaPoista