5. huhtikuuta 2011

Sammuuko suku?




”Sääty” on kadonnut nimitys. Katoaako ”suku” seuraavaksi? Vanhassa pandektioikeudellisessa kirjassa päädyttiin yksilöön eli ”persoonallisuuteen” puolen tusinan ryhmän kautta. Kullakin oli omat saksankieliset nimet, joista osa ei kuulunut oppikoulun kurssiin (die Sippe). Kirjallisuudessa käytetään kuvailevia nimityksiä, kuten ”klaani”. Englannissa ”perhe” ja ”suku” on sama sana, family. Pohjoismaissa muutamia vuosikymmeniä sitten siinnyt uudenlainen ajattelutapa edellytti uutta nimitystä ”ydinperhe”.

Onko meillä siirrytty amerikkalaiseen käytäntöön? Siellä siirtolaistausta vaikuttaa niin vahvasti, että eräiden rikollisjärjestöjen nimityskin on ”perhe”, famiglia. Saksalaistaustaisilla on sukua yhdistäviä tapoja. Juutalaisia on niin monenlaisia, että puhe ”Amerikan juutalaisuudesta” on auttamattoman epämääräistä. Vielä sotien aikana juutalaisten johtavat uskonnolliset ja finanssipiirit suhtautuivat Itä-Euroopan köyhiin veljiinsä antisemitistisesti. Jiddish ei ollut yhtenäinen kieli, ja nykyinen Israelin heprea on saman tyyppinen konstruktio kuin 1800-luvulla vakioitu suomi.

Häät ovat Suomessa yhä useammin nuorten bilettämistä. Vielä noin 10 vuotta sitten ne olivat kahden suvun juhlia, siteiden luomista.

Olen tavannut USA:ssa ihmisiä, jotka eivät tiedä isovanhempiensa nimiä, ja puhun tässä valkoisesta keskiluokasta, jonka Amerikan kielinen nimitys on ”kaukasialainen”, siis ei-värillinen. Yksi arveli nimeään (Backstrom) saksalaiseksi.

Lajittelimme eilen kiitoskortteja varten vaimon suvun ihmisten nimiä ja sähköpostiosoitteita. Serkkuja on liikenteessä noin 50. Minulla on suunnilleen sama määrä. Jos hyväksytään maatalouden muutosta kuvastava 1960-luvun perintökaari, serkku ei ole enää sukulainen, koska lähempien sukulaisten puuttuessa rahat vie valtio. Vieläkö tunnetaan ”sukulaisuus tai lankous”?

”Heimo” eli maakunta, seutukunta tai nurkkakunta taitavat olla muotia. Kun koolla oli näitä vaimon puolen sukulaisia, kävelin heti kortesjärveläisten pöytään.  Yhdessä pöydässä istui sukulaisia Ruokolahden – Parikkalan seudulta. Kurvasin ympäri. Olen ehkä kyllästynyt selittämään, että en tunne siellä runsaasti esiintyviä Kemppisiä, koska omat rutiköyhät esi-isäni tallustivat sieltä Pietarin seudulle jo 200 vuotta sitten.

Jokaisella suvulla oli luurankoja kaapeissa, ja kaappeja voi olla paljon. Oli suvun juopot, joista osa oli suoraan hylätty ja osa alennettu arvossa. Oli suvun hullut. Heidät leimasi lapsineen tieto pistäytymisestä ”piirillä” eli B-mielisairaalassa. Vankila puolestaan oli sellaista ylellisyyttä, ettei siihen ollut kaikilla varaa. Ellemme puhu rattijuoppoudesta, rosmosuvut olivat erikseen. Sitten olivat ”köyhät sukulaiset”, joille emännät osoittivat isännän kiukuttelusta huolimatta armeliaisuutta, panivat vaikka leivän kainaloon.

Sammuuko suku? Informaatio-oikeuden käsikirjoituksen kimpussa olen miettinyt, onko suku henkilötieto. Nimi, perhe ja asuinkumppani näet ovat.  En tiedä. Nyt on toinen aika, mutta epäilen, että joku harras kommunisti ei olisi lainkaan pitänyt siitä, että hänen sukulaisuuttaan esimerkiksi Vihtori Kosolaan olisi esitelty julkisesti. Jos sukunimi on Haapoja, yksi ja toinen tietää, että vanhan yhteiskunnan kuuluisin murhamies Matti Haapoja oli pohjalaista sukua (Isostakyröstä / Isokyröstä), ja nimi on tavallinen lähipitäjissä. Heikki Ylikankaan yhteydessä olen joskus selvittänyt tietämättömille Ylihärmän taustoja. Kangasta lähin tienristeys on Rannanjärvi. Isotalo taas on entistä Alahärmää, Voltissa, ja Pukkila puolestaan oli melkein sama asia kuin Kauhavan kirkonkylä.

Sukulaisuuksien setvimiseen läntisessä Suomessa tarvitaan viisaita vaimoja. Siellähän toimittiin talon nimillä vielä vajaat sata vuotta sitten, ja äkkinäiselle ei avaudu, että ”Rintala” on tyypillisesti lähempänä jokea ja Latva tai Larva kauempana joesta. ”Huhtala” kertoo raivatusta pellosta, ”Kyrö” rahkasuosta poltetusta viljelysmaasta, ”Luoma” on puro, ja ”Niemi”, ”Lahti” ja ”Mäki” eivät tarkoita mitään erikoisempaa – joku nimi kun oli pantava kirkonkirjaan. Sitä en tiedä, onko kuuluisa kauhavalainen Lillbacka sukuineen Härmästä läheltä kielirajaa vai onko joku pappi ollut kielitietoinen. Veikkaisin jälkimmäistä. Virrankosketkin olivat ennen Lillströmejä.

Niin – onko se arkaluonteinen henkilötieto, että joku on ”puukolla tapetun poika”? Olen ruvennut jäljittelemään isääni ja kysymään esimerkiksi taksinkuljettajilta, että kenen poikia. Useimmat tyrmistyvät kysymyksestä sanattomiksi. Kun en itse vielä ollut ansioitunut pitkiin housuihin, tuo oli setämiesten aloituskysymys. Sukunimi ei ollut hyvä. Minäkään on ollut 1940-luvulla Kemppinen, vaan ”nurmelaisia”, paikkakunnalla tunnetun äidinisän mukaan. Ja tulihan minulle vielä opillinen ansio. Olin ensimmäinen nurmelainen, joka oppi saksan kielen vahvat verbit, sanoi lehtori Signe Seikku.

14 kommenttia:

  1. Minuakin häiritsee joskus tuo sanan "suku" heikkeneminen. Erityisesti TV-toimittajille tuntuu olevan vaikeaa erotta toisistaan sukua ja perhettä. Itselle se on vielä aika selvää. Perheen muodostavat ne, joitten kanssa eletään saman katon alla. Suvun muodostavat ne, joitten vuoksi olisi valmis lähtemään linnaan.

    Vaimoni, satakuntalainen talontytär, näkee suvun ihan eri lailla kuin minä. Minulle suku merkitsee niitä, joilta voisi odottaa apua nälänhädän, orvoksijäännin, evakkoretken tai vankilasta karkaamisen ollessa kyseessä. Kouluikäisenä sain vanhemmilta opastuksen, että jos he sattuisivat kuolemaan, olisi välittömästi karattava veljen kanssa viranomaisilta 500 kilometrin päähän tädin luokse, joka oli luvannut hoitaa tällaisessa tilanteessa. Matkalippurahojen säilytyspaikkakin neuvottiin. Ne olivat samassa paikassa kuin muutkin mahdollisen evakkoretken varalle kerätyt tarpeet. Viisas neuvo, näin jälkeenpäin ajatellen. Onneksi ei tarvinnut koskaan soveltaa.

    Vaimolleni nämä ajattelumallit ovat vieraita. Siirtokarjalaisessa suvussa sukusiteet ovat vielä vahvempia.

    VastaaPoista
  2. Omat serkkuni ja enoni ovat jo aika etäisiä. Sekä maantieteellisesti, että henkisesti.

    Suku, kuten muukin hyvässä ja pahassa kaitseva lähipiiri, on menettänyt merkitystään. Tilalle on tullut viranomainen ja laitokset. Sukulaisuus merkitsee enää syntymisten haaroja aikajanalla.

    VastaaPoista
  3. Juuri eilen katsottiin englantilaista elokuvaa, jonka tekstin suomennos: ”... olemmehan samaa perhettä” ei oikein sopinut tilanteeseen. Selvitin kanssakatsojalle, että englannin sana family on merkitykseltään laajempi ja oli tässä ihan ok.

    VastaaPoista
  4. Suomalainen ihminen on sikäli vaarallisen lapsenuskoinen että häntä saatetaan yhä kohdella ns. paskana, joka tiputetaan kärryiltä vauhtia lisäämällä, kuten varhaisbolsevikit tekivät NL:ssä ja natsit Saksassa.

    Sitten vaan kiusaamaan hänen sukulaisiaan ja muita läheisiään kuvitellen että he painostavat rotan esille kolostaan korppien nokittavaksi.

    Onneksi apuun rientää zeitgeist, ajanhenki. Kaikkialla ihmiset vaativat oikeutta päättää omasta identiteetistään omilla vallinnoillaan.

    Eikä se ole keneltäkään toiselta pois, jos yksilö ymmärretään ainutkertaiseksi vähemmistöksi. Päinvastoin, kokonaisuus voi paremmin.

    VastaaPoista
  5. Kun muutama päivä sitten blogissa oli 40-luvun lopun ylioppilaiden ryhmäkuva, niin mietin jo tätä serkkuasiaa. Itsellä on vajaa 10 serkkua sekä isän, että äidin puolelta. Äidin puoleisten kanssa oltiin lapsena enemmän tekemisissä. Ja vaikka yhteydet ovat olleet lähinnä joulukortti- ja hautajaistasoa, niin voimallinen läheisyyden tuntu on olemassa. Nämä serkut tuntevat minua sukutaustoiltakin, siis lähtökohtaisesti vielä enemmän kuin jokunen lapsuuden lähiystävä.

    Kun oma ainokainen sitten oli koulussa 80-luvulla, huomasi että suuri osaa luokkakavereistaan oli myös ainokaisia. Näin siis me 60-lukulaiset jatkoimme kovin vähän sukua. Ja sen yhdenkään syntymä ei ollut uraa tekevän tavoitelistan tärkeimpiä asioita, vaikka sitten live-tapahtumana olikin .

    Ja niin ainokaiset menivät naimisiin. Eikä lapsenlapsilla ole ainoatakaan serkkua! Asia, jota ei enää voi korjata! Ei tämmöistäkään tullut nuorena ajatelleeksi.

    VastaaPoista
  6. ...joka oppi saksan kielen vahvat verbit...
    Kahvikuppivaroitus olisi pitänyt olla. Sain hillittömän naurukohtauksen muistellessa omaa aikaani. Voi vitsi että oli tuolloin tuo vaikeaa.

    60-luvulla oli toistakymmentä tätiä ja setää ja kolmattakymmentä serkkua sekä isovanhemmat. Serkkujen syntymäpäiviä pidettiin tärkeinä lasten kesken.
    Noina aikoina vanhemmat tapasivat yllättäen yllättävistä paikoista lapsuutensa ja sota-ajan kavereita entisestä Karjalasta ja kysymys "Mistä päin" tarkoitti mistä päin Karjalaa.

    70-luvulla oli muotia 50-vuotispäivät, isovanhemmat ja serkkujen häät.
    80-luvulla alkoivat hautajaiset. Samalla katosivat maatilat, joissa serkkukatras vietti kesälomiaan lehmiä jahdaten ja sikala-kanalassa leikkien.
    90-luvulla sukuseurat ja Karjalanmatkat. Lisää hautajaisia ja häitä.

    Nykyisin kaikki muut kuolleet paitsi serkut, joita keskenämme emme juurikaan tapaa.
    Serkkujen lapsenlapsissa rumba alkaa uudestaan uusioperheissä.
    Onneksi sota jäi nykyisiltä polvilta kokematta, mutta yhteishenki ja eräs elämäntapa onkin sitten jo multunut vanhusten mukana.

    VastaaPoista
  7. SUKUSEURAT

    Ihmiset ovat erilaisia, joten ei taida olla hyvaksi yleistaa. Jotkut ihmiset pitavat ylla suvun suhteita paremmin kuin toiset. Pikkuserkun
    lapsi saattaa pitaa ylla suhteita, kun taas sisar
    laiminlyo. -- Sukuseurojen kokoukset ovat sinansa mielenkiintoisia tapahtumia henkiloille, jotka haluavat tutustua. Sinne ei tavalliset tai sanoisinkoo "umpioitumiseen taipuvat" vaivaudu. Naita umpioituvia on enemmisto minun havaintojeni mukaan.

    VastaaPoista
  8. "Olen tavannut USA:ssa ihmisiä, jotka eivät tiedä isovanhempiensa nimiä."
    Ei tarvitse mennä merten taakse. Peruskoulun nimistötunneilla olen todennut saman: lähes jokaisessa luokassa on niitä, jotka eivät tiedä edes isovanhempiensa etunimiä, sukunimistä puhumattakaan. Uusperheen jäsenet ovat vielä pahemmin pihalla:"häh".

    VastaaPoista
  9. Sanoilla Perhe ja Suku, niillä on meillä ihan selvä ja hyvä merkitys.

    Suku on se poppoo joilla on keskenään yhteistä perimää, geenejä eli sukulaisutta.

    Perhe on mies, vaimo ja yhteiset lapset.

    Uusioperhe on mielestäni sana-hirviö. Siinä on alistava, erittelevä henki, joka kohdistuu yhteen kerättyihin lapsiin.
    Ei hyvä.

    Jos kerätty perhe syö samasta jääkaapista, sitä voi aivan hyvin kutsua perheeksi.

    VastaaPoista
  10. Mahtaneeko koko maailmasta löytyä vastaavaa kirjailijasukua kuin meillä Paasilinnat? Tai oikeastaan kirjailijaperheestähän tässä on kyse. Ei tule ainakaan mieleen. Eihän tuollaisia synny kuin korkeintaan yksi sadassa vuodessa. Joku poikkeuksellinen geeni täytyy löytyä sukujuurista. Ei tuota muuten oikein voi selittää.

    VastaaPoista
  11. Minä pidän päivittäin kerran pari kuussa yhteyttä pariin tädeistäni, noin pariin serkkuun päivittäin, 1-5 serkun lapseen samaten, muutamaan pikkuserkkuun parin kuukauden välein, pariin pikkuserkun lapseen päivittäin ja noin viiteen pikkuserkun lapsen lapseen.
    Internet on hieno asia.

    VastaaPoista
  12. Mattip: "Jos kerätty perhe syö samasta jääkaapista, sitä voi aivan hyvin kutsua perheeksi."

    Pakollisena päätalona tähän sopinee, että ennen tuollaista tapausta kutsuttiin kattilakunnaksi.

    VastaaPoista
  13. Niin kovin mielelläni olisin tuntenut isovanhempani, jo lapsena näin ajattelin, muutenkin kuin nimeltä. Viimeinenkin heistä kun ns. vaihtoi hiippakuntaa kymmenisen vuotta ennen syntymääni. Omien lapsieni isänäiti poistui tämän kirjoituksen päivämäärällä keskuudestamme, vanhin lapseni hänet tulee muistaamaan, muut tuskin. Hiukan jo jännittää miten omalla kohdalla tässä isovanhemmuusasiassa käy.
    Harvoin kokee niin vahvaa "tervettä" kateutta kuin Kemppisen juttuja lukiessa, missä neljä sukupolvea kokoontuu...

    VastaaPoista
  14. Olisi kiinnostavaa tietää kuinka moni alle 50-vuotias tietää mitä merkitsee sanat: lanko, käly, nato jne...

    Käly - puolison sisar, veljen vaimo tai puolison veljen vaimo

    Lanko - puolison veli, sisaren mies tai puolison sisaren mies

    Vävy(poika) - tyttären mies, nimitys kotivävy tarkoittaa vävyä, joka puolisoineen asettuu asumaan vaimonsa kotitaloon.

    Miniä - pojan vaimo
    Appi(ukko) - puolison isä
    Anoppi - puolison äiti

    Vanhentuneita tai harvinaisia nimityksiä:

    Nato - aviomiehen sisar
    Kyty - aviomiehen veli
    Näälä - vaimon veli
    Sisko - vanhempi sisar
    Sisar - nuorempi sisar
    Veikko - vanhempi veli
    Veljä/Veli - nuorempi veli

    VastaaPoista